Uskomatonta!?

Miksi normaali ihminen edes harkitsisi osallistuvansa ihmiskokeeseen?
Kaikille pitäisi olla selvää että ns.corona-rokote on ihmiskoe ja että eläinkokeissa eläimet kaikki kuolivat.
Ymmärrän että syöpään kuolemassa oleva voi epätoivoissaan yrittää kokeellista hoitoa, kun ei ole mitään menetettävää enää, mutta että terveet ihmiset!?
Onko järki kadonnut jonnekin?
Ja vielä lapsetkin kokeeseen vaikka ovat käytännössä immuuneja taudille.
Joka puolella sensuurista huolimatta nään ihmisten sairastuvan piikeistä, osan kuolevan. Silti vaan mennään kuin lampaat teuraalle, miksi?
1357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hauskaa on ollut seurata myös kuinka ensin haluttiin suuna päänä ensimmäisten joukossa rokote, vähän sen jälkeen selitettiin kuinka otetaan rokote MUIDEN vuoksi jotta he olisivat suojassa. Nyt pelätään rokottamattomia vaikka otettiin piikki juuri heidän vuokseen. Näyttää olevan sellaista takinkääntäjäporukkaa suurin osa. En ikinä tule ottamaan rokotetta eikä ota lapsenikaan. Pakottaa joutuvat jos uskaltavat.

Äänestä

Koronarokote ei poikkea mitenkään muiden rokotteiden kehityksestä. Vain se ero on että testaus on tehty nopeammassa aikataulussa (poikkeamatta normaalista rutiinista) ja että käyttölupa on annettu nopeammin ilman hiastavaa byrokratiaa.

Mutta eihän koronarokotteen ottaminen ole pakollista. Jos haluaa riskeerata henkensä tai terveytensä niin jättää vaan rokotuksen ottamatta. Mutta ei pidä valittaa enää siinä vaiheessa kun makaa sairaalassa.

Äänestä
  • Nyt sinä et puhu totta.
    Mrna-piikkejä ei ole koskaan ennen käytetty ihmisiin koska ne ovat osoittautuneet tappaviksi eläimillä. Vaikutusmekanismi on täysin erilainen kuin oikealla rokotteella,tämähän ei siis edes ole rokote vaan geeniterapia-injektio jonka vaikutuksia ei vielä voida ennustaa.
    Ylipäänsä tuntuu mielipuoliselta yrittää altistaa koko mailman väestö tuntemattomille riskeille.
    Jakelu on myös epäeettistä, lääkkeitä ei saa mainostaa mutta tätä jopa painostetaan.
    Piikkiä ei saisi edes antaa sitä pyytävälle ilman että omalääkäri pohtii onko vasta-aiheita ja allergioita.

    Äänestä

  • Piikin ottaminen on henkensä ja terveytensä vaarantamista, sitä en tee.
    Oletteko oikeasti katsoneet piikin uhrien videoita ja omaisten kertomuksia, ja niitä on valtavasti vaikka yksikin on liikaa.
    En halua saada kouristuksia tai tärinöitä, en tulla pidätyskyvyttömäksi tai saada aivoveritulppaa tai sydänkohtausta. Näitä on niin paljon että terveyskeskuskin muutti automaattinauhaansa kertomaan miten toimit jos näitä oireita ilmenee.
    Itse huomasin tämän, juuri kun piikitykset oli laitettu käyntiin.
    Huomaan myös että hoitokodissa jossa omaiseni on , vanhusten kunto on piikitysten jälkeen romahtanut. Puheliaat kävelevät eivät enää puhu ja kävele, kuin pikavanhentuminen olisi tapahtunut yhtäkkiä.

    Kaikkien kannattaa muuten laittaa Kanta-palveluun hoitotahto kohtaan merkintä että kieltäytyy Mrnna-injektioista ja vastaavista siltä varalta että ei joskus pysty enää itse tahtoaan ilmaisemaan.
    Varsinkin tunnustaville Kristityille tämä on tärkeää koska tiedämme transhumanismin olevan varsin todennäköinen pedon merkki, riski on että jo tämä piikki on se tai ainakin luo tietä sille.

    Äänestä


  • Miten korona rokotteen ottamaton henkensä riskeeraisi?
    Enemmiinhän se rokotettu henkensä riskeeraa ottamalla rokotteen.
    Eikö myskään rokotettu, joka rokotteesta kuoleman taudin saaneena sairaalassa makaa saisi kohtalostaan valittaa?

    Äänestä

Lääkäriryhmä+Pelastetaan+Suomen+Lapset+-sivustolla+on+tutkimustietoa+mRNA-rokotteista+ja+niiden+riskeistä,+tässä+katkelmia+hiljattain+julkaistusta+tietopaketista:https://pelastetaansuomenlapset.fi/tietopaketti-koronarokotusten-vaaroista-yms-jonka-helsingin-uutiset-sensuroi-haastattelusta/1)+Kyseessä+on+täysin+uudenlainen+rokoteteknologia,+joka+on+kokeellinen+(ei+riittävästi+tutkittu),+eli+se+sai+nopeutetusti+sekä+FDA:n+(USA:n+lupia+myöntävä+viranomainen)+että+EMA:n+(EU:n+lupia+myöntävä+viranomainen)+hyväksynnän+käytettäväksi+hätätilanteessa.+Tavallisista+rokotteista+poiketen+nämä+mRNA-rokotteet+ovat+geeniteknologisia+injektioita,+joita+ei+koskaan+aikaisemmin+olekäytetty+ihmisillä.+Niiden+kehittelyyn+on+käytetty+aivan+liian+vähän+aikaa.+Rokotekehittelyssä+edetään+tavallisesti+tiettyjen+vaiheiden+kautta+turvallisuuden+takaamiseksi:+ensin+eläinkokeita,+kokeita+pienelle+joukolle+ihmisiä+ja+sitten+suuremmalle+joukolle.+Vasta+aivan+viimeiseksi+niitä+tutkitaan+lapsilla.+Jokaisessa+vaiheessa+tutkitaan+tarkkaan,+onko+rokote+turvallinen,+jos+ei,+rokotteenkehittely+lopetetaan+välittömästi.+Jos+edetään+kolmanteen+vaiheeseen,+eli+kokeisiin+suuremmalle+joukolle+ihmisiä,+vie+kehittely+yleensä+8-10+vuotta,+ja+kaikki+tämä+siis+ennen+kuin+rokotuksiin+edes+ryhdytään+väestössä.+Ja+nyt+on+hypätty+kaikkien+vaiheiden+yli+suoraan+”kliinisiin+kokeisiin”,+jossa+koko+väestö+on+osallisena+tietämättään.2)+Näiden+kokeellisten+injektioiden+pitkäaikaisvaikutuksia+ei+ole+tutkittu,+kukaan+ei+tiedä+näiden+injektioiden+pitkäaikaisista+riskeistä.+Tällöin+tulisi+noudattaa+suurinta+mahdollista+varovaisuutta+varsinkin+lapsilla+ja+nuorilla,+koska+heidän+eliniänodotteensa+on+niin+pitkä.+Vaikuttaisi+siltä,+että+Suomessa+(ensimmäisenä!)+jo+aloitetut+rokotekokeet+pienillä+lapsilla+korvaavat+puuttuvia/puutteellisia+eläinkokeita!+Haluaisitko+sinä,+että+sinun+pientä+lastasi+käytettäisiin+”koe-eläimenä”?3)+mRNA-”rokotteen”+(lue+geeniteknologinen+injektion)+turvallisuusprofiili+on+katastrofaalisen+huono:-++Pfizer,+EMA+ja+FDA+ovat+systemaattisesti+olleet+välinpitämättömiä+prekliinisistä+(ennen+laajempia+ihmiskokeita+tehdyistä)+eläinkokeista+saatua+todistusaineistoa+kohtaan,+joka+selkeästi+osoittaa+kohti+haittatapahtumien+vakavia+vaaroja;Geenipohjaiset+rokotteet+saavat+aikaan+aktiivisen+ja+siten+potentiaalisesti+toksisen+piikkiproteiinisynteesin:+päästyään+verenkiertoon+(ja+sinne+ne+pääsevät)+piikkiproteiinit+vaikuttavat+verisuonen+seinämiin+ja+voivat+myös+kulkeutua+eri+elimiin,+kuten+esim.+maksaan,+pernaan,+munasarjoihin,+istukkaan,+rintarauhasiin…+tästä+voi+seurata+vakavia+haittavaikutuksia;+kuten+verenhyytymishäiriöitä+(niin+kuin+on+jo+nähty),+jotka+voivat+johtaa+sydänkohtauksiin,+aivohalvauksiin,+veritulppiinaivoissa+ja+muissa+elimissä+ja+keuhkoemboliaan;+epilepsiaa,+neurologisia+oireita,+systeemisen+tulehdustilan,+joka+vaurioittaa+useita+elimiä;+keskenmenoja,+rintaruokittujen+vauvojen+kuolemia,+jne.-+Pfizerin+mRNA-injektiot+sisältävät+lipidinanopartikkeleita,+jotka+voivat+päästä+kaikenlaisiin+soluihin+–+tämähän+on+loppujen+lopuksi+syy,+miksi+ne+on+lisätty+tähän+rokotevalmisteeseen.+Tiedetään+myös,+että+kerran+päästyään+sisälle+soluun,+kationiset+(positiivisesti+varautuneet)+lipidit+häiritsevät+mitokondrioiden+toimintaa+(soluhengitystä)+ja+aiheuttavat+oksidatiivista+stressiä,+mikä+puolestaanjohtaa+DNA:n+vaurioitumiseen.+Pfizerin+käyttämistä+lipideistä+–+nimittäin+kationinen+lipidi+ALC-0315+ja+PEGyloitu+lipidi+ALC-0159,+jotka+käsittävät+30+–+50+%+ja+2+–+6+%+lipidien+kokonaismäärästä+–+ei+aikaisemmin+ole+hyväksytty+käytettäväksi+ihmisillä.jatkuu+linkissä

Äänestä
  • Just joo. Huuhaatohtoreita joilla "Meriitteinä" huuhaahoitoja sähköallergiaa yms.
    KAIKKI vätteesi ovat puhdasta valhetta, siis aivan kaikki.

    Vaan mitäpä näiltä tyhjäpäiltä voi muuta odottaa kuin typeriä tokentubevideoita joissa
    ns "Asiantuntijat" hokevat typeryyksiään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just joo. Huuhaatohtoreita joilla "Meriitteinä" huuhaahoitoja sähköallergiaa yms.
    KAIKKI vätteesi ovat puhdasta valhetta, siis aivan kaikki.

    Vaan mitäpä näiltä tyhjäpäiltä voi muuta odottaa kuin typeriä tokentubevideoita joissa
    ns "Asiantuntijat" hokevat typeryyksiään

    Hienoa, että meillä tälläisiä Nobel-palkinnon tasoisia asiantuntijoita, jotka omaavat sellaisen tietotaidon, että pystyvät kumoamaan minkä väitteen tahansa, ilman omia perusteluitaan. Oikeastaan sellaisen henkilön pitäisi johtaa koko maapalloa häikäisevällä neroudellaan. Kiitos taivaan kirkkaimmalle tiodonlähteelle, että soit meille typeryksille jumalaista aikaasi, valaistaksemme tyhjiä päitämme, olemisen valollasi ja tiedoilla.
    Mutta emme me silti ota sitä piikkiä, että emme kilpailisi neroudessa sinua vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just joo. Huuhaatohtoreita joilla "Meriitteinä" huuhaahoitoja sähköallergiaa yms.
    KAIKKI vätteesi ovat puhdasta valhetta, siis aivan kaikki.

    Vaan mitäpä näiltä tyhjäpäiltä voi muuta odottaa kuin typeriä tokentubevideoita joissa
    ns "Asiantuntijat" hokevat typeryyksiään

    Jos haluttaisiin etteivät ihmiset tappelisi keskenään, ei tulisi rahaa lääkeyhtiöille ja niiden yhteistyökumppaneille. Se on syy, ettei näitä sinun mainitsemiasi "huuhaatohtoreita" kuunnella. Heillä Hippokrateen vala on tärkein, sinun ikoneillesi se on raha. Ennenvanhaan rokotteet annettiin sen vuoksi että ihmishenkiä säästyisi, mRna-kottotteiden kohdalla samaa ei valitettavasti voi sanoa, niissä mennää raha edellä eikä ihmisen terveys olekaan enää etusijalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just joo. Huuhaatohtoreita joilla "Meriitteinä" huuhaahoitoja sähköallergiaa yms.
    KAIKKI vätteesi ovat puhdasta valhetta, siis aivan kaikki.

    Vaan mitäpä näiltä tyhjäpäiltä voi muuta odottaa kuin typeriä tokentubevideoita joissa
    ns "Asiantuntijat" hokevat typeryyksiään

    Kerro hyvä ihminen se totuus, ja osoita vääräksi näiden "huuhaatohtoreiden" esitykset!
    Tuollaiset huuhaa väitteet eivät vielä mitään todista!

    Äänestä

  • HUS:n alueella meni muutama tuhat rokoteannosta eilen vanhaksi, koska niitä ei ehditty jakaa toisen ja kolmannen rokotuksen ottajille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi normaali ihminen edes harkitsisi osallistuvansa ihmiskokeeseen?
Kaikille pitäisi olla selvää että ns.corona-rokote on ihmiskoe ja että eläinkokeissa eläimet kaikki kuolivat.
Ymmärrän että syöpään kuolemassa oleva voi epätoivoissaan yrittää kokeellista hoitoa, kun ei ole mitään menetettävää enää, mutta että terveet ihmiset!?
Onko järki kadonnut jonnekin?
Ja vielä lapsetkin kokeeseen vaikka ovat käytännössä immuuneja taudille.
Joka puolella sensuurista huolimatta nään ihmisten sairastuvan piikeistä, osan kuolevan. Silti vaan mennään kuin lampaat teuraalle, miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu