Yhteisövaino

Anonyymi

Yli sata ihmistä, jotka värvätty viharikokseen, melukampanjaan, ja sadismiin, tutkintapyyntöjen tekoon, on aktiivisesti teoin pyrkinyt vahingoittamaam vuodesta 2007,osa koko tuon ajan värväten uusia, teeskennellen kaikille mahdollisille itse uhria marttyyria, muita puolustavaa sankaria. Osa liittynyt matkan varrella. Mahdollisesti alkoi jo 2006,jolloin vainon aloittaneet, ensimmäiset kätyrit, alkoivat liikkua asuinympäristössä ja vahingonteko alkoi.

Todennnäköisesti mukana moninkertaisesti ihmisiä aktiivisestikin mutta eivät ole lähinaapureita, ja siten koko ajan esim ole karjuneet, kirkuneet paukutelleet vahtineet pyrkineet kaikin mahdollisik tavoin aiheuttamaan sosiaalista taloudellista ja varsinkin terveyteen kohdistuvaa vahinkoa.

Sitten ehkä tuhansia ellei kymmeniä tuhansia joille levitetty vihaa, mutta eivät aktiivisesti sabotoi ainakaanyhtä tekoa enempää.

Kaikki on tehty myös läheisillemi. Lavastukset teeskentely kieroilu eli koko ajan vahtiminen haitanteko ilkeys marttyyrin esittäminem meluksmpanja ymym

Ei tunnu että olisin elossa.

Alulle joukkoviharikoksen laittoi myyjä.
Syynä se että itse en lähtisi ketään muuta vainoamaan. Jotai halusivat sormella osoitella. Yhteisöllisyyttä kiimaa energiaa taloudellista hyötyä näin tavoitella.

Outo asiaankuulumatonko sivuhuomio Jossain puolivälissä tietokoneellani alkoi pyöriä anonymous hacker video jossa hahmo sanoi your house will be mine. No suuri osa vihaajista on it-alalla, ict, raksa-alalla,insinöörejä, yksityisen puolen myyjiä yms

Eli kymmenet miehet on olleet tarpeeksi rohkeita tuhoamaanyhden naisen elämää addiktoituneesti, iloa saaden, kiimaa, hurmosta, ja uhrin läheisten elämää.

Viha minua kohtaaan ja minulle tahallisen haitan teko ja samalla uhrina ediintyen tai esim löhinaapurin oikeutta meluta puolustaen meluamalla itse tauottajne tai esim jos 3rajanaapuriaon pessyt tsi peseeparin metrin päässä pari päiväö viikossa autoja, jos ihmettelee alkaatukeminen ettö eikö täällä saa mitöön jne tuo sadalle vähintään elämän merkityksen. Käytännössä siis v 2007 koko ajan kadulla pihassa liikkuen urheillen harrastaen eli koko ajan joka puolella melu joks kuuluu sisälle. Yleensä jos joku päättää että nyt aktiviteettia se tarkoittaa päättämistä minne menee liikkumaan.

Teeskentely kieroilu lavastukset melukampanja mobbing joukkovaino tutkintapyyntöjampanja sadismi yhteisövaino viharikos

0

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        67
        1232
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        901
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        336
        701
      4. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        661
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        116
        646
      6. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        638
      7. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        101
        625
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        605
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        592
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        574
      Aihe