Ajatelkaa miten jännittävää, olisi asua valtiossa, jossa olisi tiedonvälitystä !

Anonyymi

Veroparatiisi-äärioikeiston missi-formula-jääkiekko-pörssikeinottelija-kertoimet, Suomen ns. tiedotusvälineissä, ovat jo niin loppuun kuluneita, ettei enää tarvitse edes yrittää hakea uutisia, sitä aitoa tiedonvälitystä, yhteiskunnan tärkeistä asioista ja varsinkaan epäkohdista.

Vaikenemisen kulttuuri ikävistä, isoista yhteiskunnallisista ongelmista, on kuin betoniseinä, jossain Afghanistanissa, Venäjän tiedonvälitystä, kuten eläkkeetkin Suomessa.

Viimeistään keskiviikko iltana, toimitusten vaihde kääntyy vkl:n, pintaviihde-täytteiden pistelyyn. Tiistaina voi aavistaa pientä epäröintiä ammatinvalinnasta, että pitäisikö ihan tehdä töitä, joihin on koulutettu ja joista palkkaa maksetaan, mutta ei sittenkään, pääsee helpommalla, kun mainostaa äärioikeiston veroparatiisi-pörssikeinottelijoille mieluisia aiheita ja myötäsilittää korruptiopoliitikkoja.

11

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on totta, että Suomessa jäädään ilman oikeaa tiedonvälitystä. Jokainen media ajaa omaa agendaansa totuudesta välittämättä. Ylenanto, jolle 0 ,5 miljardin vuosittainen veroina kansalaisilta kerättävä tulo takaa rahat, on tästä räikein esimerkki. Ylenanto, jonka rahoittamiseen kaikkien puolueiden edustajat ovat pakotettuja osallistumaan, joutuvat maksamaan vihervasemmistopropagandasta ja se on väärin.

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole enää vasemmistopuolueita, eikä medioita, vain EK-medioita, tiedät sen hyvin itsekin, kunhan äärioikeisto-ahneus pistää sanomaan, jenkkipropagandaasi.


    • Anonyymi

      EK-Yle:n äärioikeistolaisilta Teekutsuilta, et kyllä etsimälläkään, löydä mitään "vasemmistolaista", tosin et kyllä enää eduskunnan korruptoituneesta yksipuoluejärjestelmästäkään.

      Uskonnolliset Teekutsu-teemaviikot meneillään, niin EK-Yle:ssä, kuin muissa ns. medioissa. Huuhaa näyttää kiinnostavan, siksi kai sitä tehdään.

      Olisi kyllä huojentavaa, nähdä tiukasti asiapitoista, tutkivaa journalismia ja tasokasta, yhteiskunnan todellisuutta luotaavaa tiedonvälitystä, eli uutisia esim.korjaamattoman köyhyysongelman, tuhoisista seurauksista, tutkimuksia, onko niitä, raportteja.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17135847/elokapina-veroparatiisi-sota--ja-sote-monopolien-ja-korruptiopoliitikkojen-mainosliike

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17134450/elokapinan-tulee-vaatia-veroparatiisi-havittajahankkeiden-perumista

      Kaikki mitä mainostetaan "aktivismina", ei todellakaan ole sitä. Myöskään "ilmastonmuutoksen torjunnan liikkeen" kriteerit, eivät Elokapinan kohdalla, edellä kerrotuista syistä täyty. Veroparatiisihävittäjähankkeen hiljainen hyväksyminen ja modernin ihmiskaupan eläkeläisiä köyhyyteen, oikeusturvattomiksi pakottamalla hyväksyminen, vievät pohjan Elokapinalta ilmastonmuutoksen torjunnassa.

    • Anonyymi

      http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255564-tiedotusvalineet-rikkovat-sananvapautta-jattaessaan-julkaisematta-uutisia

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17170660/ek-mediat-selkean-pedofilistisia-suomessa-korruptiovallan-noyristelijoita

      EK-Yle mainostelee Veroparatiisi-"hyväntekeväisyys"bisneksiä, kerjuuttamisjonoja, ja korruptiopoliitikot naamat peruslukemilla, niitä sitten äimistelevät, että voi, ihanko sieltä on leikattu,ei kai sentään.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679035/suomen-valtio-rahoittaa-aarioikeiston-jarjestaytynytta-bf-veroparatiisirikollisuutta

    • Anonyymi

      Sanan- ja mielipiteidenvapaudet, olivat ennen kunnia-asia Suomelle, nykyisin päinvastoin, korruptiopoliitikot yrittävät estää niitä, kaikin mahdollisin keinoin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17171941/alkaa-antako-enaa-painostaa-itseanne-aanestamaan-korruptio-yksipuoluejarjestelman-vaaleissa

      Ns. keskustelualustoja rahoitetaan, korruptio-yritystuilla ja siten varmistetaan eri mieltä, eduskunnan yksipuoluejärjestelmän kanssa olevien, sanan- ja mielipiteidenvapauksien estäminen, eli sensurointi.

    • Anonyymi

      Veroparatiisi/EK-mediat kuitenkin paljastavat itsensä, reagoimalla meidän kirjoituksiimme täällä, välittömästi tulee "vastapallo", kun kirjoitamme mielipiteemme, joka yleensä kertoo yhteiskunnan todellisuudesta, jossa enemmistö kansalaisista kärvistelee ja mistä ek-mediat haluavat vaieta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No problem.
      Korvat kiinni Suomen CNN-valtamedialta ja Googlelta.

      Tietoturvallinen ja sensuroimaton hakukone: https://duckduckgo.com/

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      161
      3620
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      14
      3051
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      25
      2771
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      52
      2651
    5. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      88
      2527
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      50
      2520
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      11
      2300
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      83
      1987
    9. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      202
      1827
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      140
      1793
    Aihe