Tämänpäiväisen eduskunnan kyselytunnin jälkeen pitää taas kysyä kansanedustaja Mereltä, että mitä se olikaan se populismi ja sekoilu puheenvuorossa. Ensin esitetään epäselvä kysymys ja sitten jankataan samaa asiaa useaan kertaan. Omat puoluetoveritkin kärsivät myötähäpeästä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa pitää löytyä Hyvinkäältä ehdokas joka ei ole täysi tönkkö. Meri vetää kohta jo vertoja Lopen Pystykorvalle Heinos Timpalle. Huh, huh,.
Persut ja rokotteet.
46
134
Vastaukset
- Anonyymi
Totta. Kyllä ei ole Leenalla kykyä keskusteluun. Kuka tahansa osaa jurnuttaa, että vesi on märkää ja kun kusettaa niin pitää mennä kuselle, mutta jotain rakentavaa ei osata keksiä.
- Anonyymi
Jäi kyllä mieleen opposition erot asiakysymyksissä. Persut vänkäsivät vain koronapassista, jota eivät näytä hyväksyvän. Kokoomus taas talousasioista, eivät tuhlaa ruutia tyhjään höpinään. Kyllä persut on aika turha puolue.
- Anonyymi
Onkohan Merellä käsilaukussa puhallettava foliopipo.Jankkasi toistuvasti näitä korona rokotus vastaisia vihjailuja. On korkea aika Hyvinkään persuilla miettiä seuraavien vaalien ehdokkaita. Leenan kapasiteetti on loppu. Ja on varmaan jo mietittykin.
- Anonyymi
Sen foliohatun nosti esiin ministeri Kurvinen jolle Meri sitten vastasi ja muistutti sikainfluenssarokotteen aiheuttamista narkolepsia taudeista, joista osa lapsista kärsii vieläkin usean vuoden jälkeen. Sanoi etteivät nuo lapset mitään foliohattuja ole. Kurvinen perui hätäisesti juttuaan ettei heitä tarkoittanut foliohatuilla. Muita puheenvuoroja Meri ei käyttänyt. Kuinka eri tavalla jotkut näkevät keskustelun kulun. Kansan keskuudessa foliohatuilla ymmärretään yleisesti vihreät ja heidän puheensa. Seuraan eduskunnan kyselytunnin aina tarkasti ja kyllä Merellä ne ryhmänsä osuvimmat puheenvuorot ovat. Vuosien varrelta muistan useitakin ministerien vastauspuheenvuoroja ja niiden surkeutta, mutta ne onkin toisen ketjun aiheita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Olet oikeassa. Kurvinen sen foliohattujutun aloitti. Myös Lintilä oli mukana syyttelevänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen foliohatun nosti esiin ministeri Kurvinen jolle Meri sitten vastasi ja muistutti sikainfluenssarokotteen aiheuttamista narkolepsia taudeista, joista osa lapsista kärsii vieläkin usean vuoden jälkeen. Sanoi etteivät nuo lapset mitään foliohattuja ole. Kurvinen perui hätäisesti juttuaan ettei heitä tarkoittanut foliohatuilla. Muita puheenvuoroja Meri ei käyttänyt. Kuinka eri tavalla jotkut näkevät keskustelun kulun. Kansan keskuudessa foliohatuilla ymmärretään yleisesti vihreät ja heidän puheensa. Seuraan eduskunnan kyselytunnin aina tarkasti ja kyllä Merellä ne ryhmänsä osuvimmat puheenvuorot ovat. Vuosien varrelta muistan useitakin ministerien vastauspuheenvuoroja ja niiden surkeutta, mutta ne onkin toisen ketjun aiheita.
Perussuuomalaisten kyselytunnilla esittämät väittämät olivat suorastaan valheellisia, aivan puuta heinää. Meri yritti kääntää asian narkolepsiaan, jolla ei ole mitään tekemistä korona rokotteiden kanssa.
Persut on taas nolanneet itsensä, aivan turha puolue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuuomalaisten kyselytunnilla esittämät väittämät olivat suorastaan valheellisia, aivan puuta heinää. Meri yritti kääntää asian narkolepsiaan, jolla ei ole mitään tekemistä korona rokotteiden kanssa.
Persut on taas nolanneet itsensä, aivan turha puolue.Rokotteesta se narkolepsia silloin aikoinaan tuli osalle lapsia. Se on fakta jota ei pidä vähätellä. Silloinen THL-Pomo Pekka Puska mediassa piti hölmönä niitä jotka eivät kyseistä rokotetta ota. Osa sairastuneista lapsista kärsii vieläkin kyseisestä taudista. Kyseinen tauti ei ole mikään leikin asia, eikä asiaa pidä vähätellä. Voiko jotkut todella olla tietämättömiä kyseisestä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteesta se narkolepsia silloin aikoinaan tuli osalle lapsia. Se on fakta jota ei pidä vähätellä. Silloinen THL-Pomo Pekka Puska mediassa piti hölmönä niitä jotka eivät kyseistä rokotetta ota. Osa sairastuneista lapsista kärsii vieläkin kyseisestä taudista. Kyseinen tauti ei ole mikään leikin asia, eikä asiaa pidä vähätellä. Voiko jotkut todella olla tietämättömiä kyseisestä asiasta?
Narkolepsiasta oli kesällä tv-dokumentti, jossa näitä pitkäaikaispotilaita haastateltiin.
- Anonyymi
Heti sen jälkeen kun Purra nousi näkyvästi persujen johtoroikkaan ja Meri ymmärsi ettei pääsisikään kirkkaimpiin valoihin puolueessa kun ei pärjännyt alkuunkaan Purran karismalle, alkoi "humeeti sassaroimaan" kuten Päätalo aikanaan lirjoitti. Ennen kohtalaisen selkeästi esiintynyt poliitikko taantui omiaan jupisevaksi "peräkamarin tytöksi". Voidaan tietysti kysyä miksi hänet sitten valittiin varapuheenjohtajistoon? Kun siellä on Tynkkynenkin niin se kertoo että laarin pohja paistaa kun puolueesta pitäisi löytyä kyvykkyyttä hoitamaan asioita.
- Anonyymi
Todellisuudessa Purra ja kolme tuntematonta haki puh.joht. vakanssille. 1vpj hommaan haki Meri ja tuli valituksi. Aiheesta oli tv-lähetys, kuten kaikkien puolueiden vastaavista tilaisuuksista. Typerin näytös oli vuosia sitten kun "Stubido" valittiin Kokoomuksen puh.joht. vakanssille. Voi **maliste sitä itserakasta esitystä valinnan jälkeen. Kuinka joku voi olla niin typerä. No, nyt on jo P.Orpo kehuskelemassa itseään kuten aamulla YLE.n ykkösaamussa nähtiin. Sai vähän näpeilleenkin.

Peruille näyttää tuo Purra kelpaavan, aivan karmea tyyppi, tulee mieleen Magda Goebbels,
saman verran on empatian puutetta molemmissa. Persut toki tykkää, kun maahanmuuttajat saavat puheissa kyytiä, eikä muita kehuta, kuin omia äänestäjiä.
Kokoomus on hyvä puolue oli siellä puh.johtajana kuka tahansa, sieltä löytyy siitä huolimatta kykyjä, vaikka muille jakaa. Rydman joutaisi kyllä loikata persuihin, siinä molempien puolueiden taso nousisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peruille näyttää tuo Purra kelpaavan, aivan karmea tyyppi, tulee mieleen Magda Goebbels,
saman verran on empatian puutetta molemmissa. Persut toki tykkää, kun maahanmuuttajat saavat puheissa kyytiä, eikä muita kehuta, kuin omia äänestäjiä.
Kokoomus on hyvä puolue oli siellä puh.johtajana kuka tahansa, sieltä löytyy siitä huolimatta kykyjä, vaikka muille jakaa. Rydman joutaisi kyllä loikata persuihin, siinä molempien puolueiden taso nousisi.Juurikin näin. Forssan oma ideariihi mollamaija Grahn-Laasonen oli edellisen hallituksen opetusministeri.Ja jälki oli tuhoisaa kuten olemma Pisa ym. tutkimuksista huomanneet.Jälkiä on nyt paikkailtu pari vuotta ja työtä kyllä riittää.Mikä sitten on kaiken päälle ikävintä.LI "lillukka" Andersson on vielä surkeampi.Kun katsoo osaa ministereistä niin voi herran pieksut.Kuka ostaisi esimerkiksi kulkuvälineen jos autokauppiaana olisi Kurvinen.Moni varmaan lähtisi karkuun hammaslekurin tuolista kun Poraan tarttuisi Harakka. Ja sitten tämä Ohisalo, tai annetaan olla......!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin. Forssan oma ideariihi mollamaija Grahn-Laasonen oli edellisen hallituksen opetusministeri.Ja jälki oli tuhoisaa kuten olemma Pisa ym. tutkimuksista huomanneet.Jälkiä on nyt paikkailtu pari vuotta ja työtä kyllä riittää.Mikä sitten on kaiken päälle ikävintä.LI "lillukka" Andersson on vielä surkeampi.Kun katsoo osaa ministereistä niin voi herran pieksut.Kuka ostaisi esimerkiksi kulkuvälineen jos autokauppiaana olisi Kurvinen.Moni varmaan lähtisi karkuun hammaslekurin tuolista kun Poraan tarttuisi Harakka. Ja sitten tämä Ohisalo, tai annetaan olla......!
Kansalaiset ovat nähneet tuon "hutikorven" törttöilyn. Ei tee ns. poliisiministeri mitään yleistä liikennettä estäville elokapina rikollisille. Saa nähdä koska rehellisillä kansalaisilla palaa pinna ja ryhtyvät puhdistamaan katua noista loisista. Helsingin pääkatu poikki ja kaikkien tulisi heitä väistellä. Ihmisten pääsy työpaikoille vaikeutuu jälleen. Tuollaisia jotkut vielä äänestää.

Persut on rokotevastainen puolue, sieltä löytyy monenlaista hörhöä ja rokotevastaisuutta.
korona passikin on persujen mielestä vain pahasta, ei kyetä näkemään muuta kuin se, että tuolla tavalla voisi saada hörhöjen ääniä puolueelle. - Anonyymi
Meri antanut ymmärtää ettei ole asettumassakaan ehdolle seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meri antanut ymmärtää ettei ole asettumassakaan ehdolle seuraavissa vaaleissa.
Siis seuraavat eli ns. hyvinvointialueen vaalit. Käytännössä niissä valitaan Keusoten päättävä elin, nähtävästi valtuusto. Yleisesti kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut eivät tuohon halua lukuisten eturistiriitaisuuden vuoksi. He joutuisivat silloin jääväämään itsensä useasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansalaiset ovat nähneet tuon "hutikorven" törttöilyn. Ei tee ns. poliisiministeri mitään yleistä liikennettä estäville elokapina rikollisille. Saa nähdä koska rehellisillä kansalaisilla palaa pinna ja ryhtyvät puhdistamaan katua noista loisista. Helsingin pääkatu poikki ja kaikkien tulisi heitä väistellä. Ihmisten pääsy työpaikoille vaikeutuu jälleen. Tuollaisia jotkut vielä äänestää.
Tuon törttöilijän toimet kyrsii kansalaisia. Helsingin pääkadun sulkeminen 10 päiväksi tulee aiheuttamaan tapahtumia, joista lehdet saavat otsikoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon törttöilijän toimet kyrsii kansalaisia. Helsingin pääkadun sulkeminen 10 päiväksi tulee aiheuttamaan tapahtumia, joista lehdet saavat otsikoita.
Se on kaikkien etu, jos Meri ei ole ehdolla seuraavissa vaaleissa, oli ne mitk tahansa vaalit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis seuraavat eli ns. hyvinvointialueen vaalit. Käytännössä niissä valitaan Keusoten päättävä elin, nähtävästi valtuusto. Yleisesti kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut eivät tuohon halua lukuisten eturistiriitaisuuden vuoksi. He joutuisivat silloin jääväämään itsensä useasti.
Kyllä Leena kokouksessamme puhui nimenomaan seuraavista eduskuntavaaleista. Virta ja motivaatio kuulemma hiipumassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Leena kokouksessamme puhui nimenomaan seuraavista eduskuntavaaleista. Virta ja motivaatio kuulemma hiipumassa.
"kokouksessamme" ? Olisit heti laittanut faktat niin jäisi jahkailu täällä pois. Mikä kokous ja koska? Faktaa vai valetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon törttöilijän toimet kyrsii kansalaisia. Helsingin pääkadun sulkeminen 10 päiväksi tulee aiheuttamaan tapahtumia, joista lehdet saavat otsikoita.
Oli Rinteeltä virhe ottaa viherpössyttelijät hallitukseen. Olisi kunnon sisäministeri, eikä aikaa kuluisi huumeiden laillistamisesityksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli Rinteeltä virhe ottaa viherpössyttelijät hallitukseen. Olisi kunnon sisäministeri, eikä aikaa kuluisi huumeiden laillistamisesityksiin.
Viherpössyttelijät lähtevät hallituksesta ennen vaalikauden loppua, kute ovat tehneet ennenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherpössyttelijät lähtevät hallituksesta ennen vaalikauden loppua, kute ovat tehneet ennenkin.
Ovat tulleet Suomelle kalliiksi. Ja mistä syystä? Idioottimaisesta "kunnianhimosta"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat tulleet Suomelle kalliiksi. Ja mistä syystä? Idioottimaisesta "kunnianhimosta"
Kun aivoja pehmennetään miedoillakin pössytystuotteilla, niin todellisuus katoaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun aivoja pehmennetään miedoillakin pössytystuotteilla, niin todellisuus katoaa.
Siinä puhuu kokemuksen rintaääni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peruille näyttää tuo Purra kelpaavan, aivan karmea tyyppi, tulee mieleen Magda Goebbels,
saman verran on empatian puutetta molemmissa. Persut toki tykkää, kun maahanmuuttajat saavat puheissa kyytiä, eikä muita kehuta, kuin omia äänestäjiä.
Kokoomus on hyvä puolue oli siellä puh.johtajana kuka tahansa, sieltä löytyy siitä huolimatta kykyjä, vaikka muille jakaa. Rydman joutaisi kyllä loikata persuihin, siinä molempien puolueiden taso nousisi."kykyjä vaikka muille jakaa" on aivan totta, kunhan on saman puolueen jäsen. Sahanmäen palvelutalon koplaus on siitä esimerkki. Täysin romuksi kun ensin todetaan ja sitten myydään puoluetoverille, hiukan maalia seiniin ja kas, kelpaa käyttöön. Vuosikymmene puhallus Hyvinkäällä. Ahneus edellä menevät ja taso nousee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kokouksessamme" ? Olisit heti laittanut faktat niin jäisi jahkailu täällä pois. Mikä kokous ja koska? Faktaa vai valetta.
Onhan Leena aiemminkin kertonut halusta hiljalleen lopetella. Kun siitä Hyvinkäällä on kuulemma ollut tietoa ja keskustelukin, niin onko esiin noussut selvää kärkinimeä johon Perussuomalaiset aikoo panostaa. Siinä suhteessa on hyvä että ollaan ajoissa liikkeellä.

Persuissa kun suurin osa on tollikoita, eli puolue vetoaa siihen porukkaan jonka taso ei ole korkea, niin silloin myös kärki on aina kapea.
Ei siellä montaa vaihtoehtoa ole, joku Lulu Ranne osaa ainakin käyttäytyä sivistyneen ihmisen lailla, eikä ole tyhmäkään, onko siellä sitten muita ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa kun suurin osa on tollikoita, eli puolue vetoaa siihen porukkaan jonka taso ei ole korkea, niin silloin myös kärki on aina kapea.
Ei siellä montaa vaihtoehtoa ole, joku Lulu Ranne osaa ainakin käyttäytyä sivistyneen ihmisen lailla, eikä ole tyhmäkään, onko siellä sitten muita ?Jos nyt on tarkoitettu lähinnä Hyvinkään mahdollista kärkiehdokasta niin onhan meillä päteviä henkilöitä useampia. Jonkinlaista kertymää on kyllä havaittavissa Arton ehdokkuudelle ja ilmeisesti hän on sisäpiirille antanut ymmärtää valmiudestaan. Mutta katsotaan, aikaahan vielä on. Ja toki on korrektia odottaa Leenan omaa esiin tuloa luopumisen tiimoilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt on tarkoitettu lähinnä Hyvinkään mahdollista kärkiehdokasta niin onhan meillä päteviä henkilöitä useampia. Jonkinlaista kertymää on kyllä havaittavissa Arton ehdokkuudelle ja ilmeisesti hän on sisäpiirille antanut ymmärtää valmiudestaan. Mutta katsotaan, aikaahan vielä on. Ja toki on korrektia odottaa Leenan omaa esiin tuloa luopumisen tiimoilta.
Persuskannttajien mielipiteet toki poikkeaa kaikkien muiden meilipiteistä, kun kyse on pätevistä ja osaavista ehdokkaista, sen näkee jo heidän euro edusdustajistaan, ja osittain myös varapuheenjohtajistaan. Kun syntyessään on saanut lusikalla, niin ei voi odottaa kovin kummosia myöskään aikuisena ja se näkyy kyllä noissa tapauksissa. Siinä onkin persujen yksi suurimmista heikkouksista. Muissa puolueissa ei ikinä pääsisi tuollaiset hakkaraiset ja tynkkyset varapuheenjohtajiksi saati sitten Huhtasaari, on tosi järkyttävää kun kaikenlaiset sekopäät nostetaan puolueessa korkeaan asemaan, se kyllä karsii mahdollisia hallituskumppaneita tosi tehokkaasti.

No tulihan se sieltä! Pitkin ketjua mustamaalausta yli 9000 ääntä saanutta kansanedusta Mereä kohtaan ja nyt paljastui että joku Arto on tyrkyllä tehtäviin. Tätä systeemiä on perinteisesti käyttänyt Kepu, mutta kelpaa se muillekin. Tärkeydellä elvistelevälle Kokoomukselle ei ole löytynyt vuosikymmeniin kansanedustajaa Hyvinkäältä. Poikkeus on Karhunen noin 20 vuotta sitten ja Esko Koppanen noin 40 vuotta sitten. Oliko Koppanen jossain Peruskiila jutussa mukana, kertokoot paremmin muistavat.

Kyllä vaan. Reilut 9000 ääntä. Mutta kun on käynyt kuin entiselle sahdin tekijälle. Alku näytti lupaavalta mutta nopeasti homma väljähtyi. Jäljelle jäi vain hiivaliemi.

Mikään ei ole vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen, joten vaaleissa totuus tulee esille. Tuohon paikallisiin kansanedustajiin lisään vielä Tuulikki Hämäläisen joka pääsi ministeriksi asti. Nykyiset Keusotesekoilijat eivät siihen tule yltämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tulihan se sieltä! Pitkin ketjua mustamaalausta yli 9000 ääntä saanutta kansanedusta Mereä kohtaan ja nyt paljastui että joku Arto on tyrkyllä tehtäviin. Tätä systeemiä on perinteisesti käyttänyt Kepu, mutta kelpaa se muillekin. Tärkeydellä elvistelevälle Kokoomukselle ei ole löytynyt vuosikymmeniin kansanedustajaa Hyvinkäältä. Poikkeus on Karhunen noin 20 vuotta sitten ja Esko Koppanen noin 40 vuotta sitten. Oliko Koppanen jossain Peruskiila jutussa mukana, kertokoot paremmin muistavat.
No juu, kokoomuksen alennustila Hyvinkäällä on täyttä totta. Aina kokoomusta äänestäneenä ja Hyvinkäälle muuttaneena tämä täällä oleva kokoomuksen porukka on ollut paha pettymys. Paikallisvaaleissa ei ole sieltä löytynyt ketään äänen arvoista minun mielestäni. Muita puolueita en äänestä, joten siinä suhteessa on jäänyt kansalaisvelvollisuus täyttämättä.

En ihmettele lainkaan kommenttiasi. Kokoomuksella on yksi ongelma paikallistasolla. Porukkaa taustalla ohjaileva pyrki kauan sitten eduskuntaan, mutta ei saanut ääniä tarpeeksi edes Hyvinkäältä. Sen jälkeen ehdokkaana ollut useita joilla ei ole minkäänlaisia kykyjä eduskunnan tasolle. Naapurikunnista on aina löytynyt. Kun paikallistasolla sössitään asioita, mm. Sahanmäen palvelukeskuksen myynti "korjauskelvottomana" ja heti perään omat ostaa sen uusiokäyttöön. Tuollaista yhteisen omaisuuden uusiokäyttöä on ollut muutakin vuosikymmenten aikana. Tuollainen jättää äänestäjiin pakosta jälkensä . Kun vuosia on seurannut noita puuhasteluja niin taatusti tietää keitä ei äänestä. Noita sumplaajia on toki muissakin puolueissa. Nykyisin Aseman koulu on hyvä esimerkki aiheen parista.

Eiköhän kohta löydy sääpäkkä ehdokas. Kansankynttilä rehtori joka työntää nenäänsä joka paikkaan ja on varsin "verkostoitunut".

Tuo kaikki on totta. Vuosia Asemankoulun kohtaloa seuranneena voin sanoa että menneet tapahtumat ovat olleet melko uskomattomia. Pieni klikki liikemiehiä on sooloillut jo vuosia saadakseen koulun alueen gryndereiden käsiin. Kaikkea on yritetty, homeesta lahjontaan, kiristyksestä uhkailuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuskannttajien mielipiteet toki poikkeaa kaikkien muiden meilipiteistä, kun kyse on pätevistä ja osaavista ehdokkaista, sen näkee jo heidän euro edusdustajistaan, ja osittain myös varapuheenjohtajistaan. Kun syntyessään on saanut lusikalla, niin ei voi odottaa kovin kummosia myöskään aikuisena ja se näkyy kyllä noissa tapauksissa. Siinä onkin persujen yksi suurimmista heikkouksista. Muissa puolueissa ei ikinä pääsisi tuollaiset hakkaraiset ja tynkkyset varapuheenjohtajiksi saati sitten Huhtasaari, on tosi järkyttävää kun kaikenlaiset sekopäät nostetaan puolueessa korkeaan asemaan, se kyllä karsii mahdollisia hallituskumppaneita tosi tehokkaasti.
Miksi unohdit tuosta "ei pääse tuollaiset" listasta vihreiden Ohisalon ja diktaattorimaisen Haaviston pois ? Haavisto yritti erottaa ammattitaitoisen virkamiehen joka ei suostunut laittomuuteen ja Ohisalon törttöilyt mm. eduskunnan kyselytunnilla tietävät kaikki. Luettele kerralla kaikki törttöilyt niin olet uskattavampi. Löytyy niitä muiskin puolueista, mutta jääköön myöhemmäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän kohta löydy sääpäkkä ehdokas. Kansankynttilä rehtori joka työntää nenäänsä joka paikkaan ja on varsin "verkostoitunut".
Oli jo ehdokkaana ilman tulosta. Voi olla paikallistasolla ajoittain hyväkin, mutta ei pitemmälle kykyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kaikki on totta. Vuosia Asemankoulun kohtaloa seuranneena voin sanoa että menneet tapahtumat ovat olleet melko uskomattomia. Pieni klikki liikemiehiä on sooloillut jo vuosia saadakseen koulun alueen gryndereiden käsiin. Kaikkea on yritetty, homeesta lahjontaan, kiristyksestä uhkailuun.
Kyllä ne grynderit sen joskus läpi junttaa. Vaalirahoituksella voi vaikuttaa muihinkin puolueisiin ja niiden jäseniin. Ainakin yksi suurehkon puolueen paikallinen taustavaikuttaja "kilahti" kun otin asian torilla esille. Oli nimittäin yksi joka halusi keskeisen koulusijainnin tuhottavaksi silloin kymmenisen vuotta sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi unohdit tuosta "ei pääse tuollaiset" listasta vihreiden Ohisalon ja diktaattorimaisen Haaviston pois ? Haavisto yritti erottaa ammattitaitoisen virkamiehen joka ei suostunut laittomuuteen ja Ohisalon törttöilyt mm. eduskunnan kyselytunnilla tietävät kaikki. Luettele kerralla kaikki törttöilyt niin olet uskattavampi. Löytyy niitä muiskin puolueista, mutta jääköön myöhemmäksi.
Ei Ohisalo tai Haavisto ole tietääkseni persuja. Ja heillä kyllä on se osaaminen aivan eri tasoa kuin jollakin Hakkaraisella, Huhtasaarella ja Tynkkysellä.
Ei muissa puolueissa mitään tuurijuoppoja EU-parlamenttiin lähetetä. Se on ero persuilla muihin nähden. Persuissa jos haukkuu tarpeeksi maahanmuuttoa, niin saa anteeksi vaikka lukutaidottomuuden , muissa puolueissa ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ohisalo tai Haavisto ole tietääkseni persuja. Ja heillä kyllä on se osaaminen aivan eri tasoa kuin jollakin Hakkaraisella, Huhtasaarella ja Tynkkysellä.
Ei muissa puolueissa mitään tuurijuoppoja EU-parlamenttiin lähetetä. Se on ero persuilla muihin nähden. Persuissa jos haukkuu tarpeeksi maahanmuuttoa, niin saa anteeksi vaikka lukutaidottomuuden , muissa puolueissa ei.Eivät ole persuja, mutta ministerinä töppäilevät muidenkin edestä. Puolueena ovat kannattamassa huumeiden käyttöä, eikä siihenkään lukutaitoa tarvita. Eri kansanedustajien alkoholinkäytöstä en tiedä nykyisin, mutta ennen se oli meriitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne grynderit sen joskus läpi junttaa. Vaalirahoituksella voi vaikuttaa muihinkin puolueisiin ja niiden jäseniin. Ainakin yksi suurehkon puolueen paikallinen taustavaikuttaja "kilahti" kun otin asian torilla esille. Oli nimittäin yksi joka halusi keskeisen koulusijainnin tuhottavaksi silloin kymmenisen vuotta sitten.
Totta.Läpi joskus menee ja yritys ja lobbaaminen on kova.Kivikoulu nurin.Kalliita tornitaloja pari ikappaletta,huoneistokohtaisilla tonttivuokrilla.Ja sitten se tärkein.Yksityinenparkkihalli.no kyllä, sillä sitä hilloa irtoaisi.Tämähän on se kokkareiden toiveuni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli jo ehdokkaana ilman tulosta. Voi olla paikallistasolla ajoittain hyväkin, mutta ei pitemmälle kykyä.
Aivan. Paikallistasolla kyky riittää kouluruoan maun arvioimiseen, ei juurikaan muuhun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole persuja, mutta ministerinä töppäilevät muidenkin edestä. Puolueena ovat kannattamassa huumeiden käyttöä, eikä siihenkään lukutaitoa tarvita. Eri kansanedustajien alkoholinkäytöstä en tiedä nykyisin, mutta ennen se oli meriitti.
Ei ole nykyisin, paitsi ehkä persujen äänestäjien joukossa. Tynkkynenkin työllistää oikeuslaitosta täysin turhilla ulostuloillaan, joilla saa peukutusta persujen turakaisilta, kun tulee tuomiota käräjillä. Oikeuslaitoksella olisi muutenkin hommaa ihan riittämiin, mutta se ei persuja kiinnosta. Ei muista puolueista löydy tuollaista turhaa joukkoa, joista ei ole minkään tekijöiksi, ainoastaan kohuja ip-lehdissä ja siitä tykkää kannattajat ja äänestää näitä tyhjän toimittajia aina uudestaan eduskuntaan tai mepeiksi.
- Anonyymi
Sentään vasemmistoliitolla menee paremmin. Eduskuntaryhmän älykkyysosamäärä nousi noin kolmanneksella kun Arhimäki lähti apulaiskaupunginjohtajaksi. Sääli hesalaisia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227