Ylen naljailu ja syyttely Marinia ja SDP:ta kohtaan on loputtava. Ainoa puolueeton ja riippumaton ohjelmantuottaja on ollut jo pitkään porvareiden vallassa. Ja sen huomaa jokaisessa uutis- ja ajankohtaisohjelmassa, joissa arvostellaan Valtioneuvoston ja etenkin pääministerin tekoja ja tekemättä jättämisiä. Jokainen kivi käännetään, josta saisi vähänkin arveluttavan otsikon Sanna Marinista. Tuntuu kuin persut olisivat päässeet toheloimaan nämä uutiset samalla tavalla kuin Verkkouutiset.
SDP:n otettava parempi ote Ylestä.
Anonyymi
55130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Yle on demareiden äänitorvi. Elää verovaroilla ja ei sano Sannasta yhtään pokkipuolista sanaa.
Yle ei siis uutisoinut Kesärannan aamiaisista, pitänyt koronatoimia riittämättöminä tai kohta taas liian suurina. Koronapassi piti heti saada käyttöön tai se oli suunniteltu väärin. Rokotuksia piti lisätä, vaikka rokotteita ei ollut tai rokotettiin väärillä perusteilla. Budjetit olivat Ylen mielestä päin prinkkalaa ja hinattiin Orpo arvostelemaan ja haukkumaan Hallituksen toimia useaan kertaan jopa uutisiin, saati sitten ajankohtaisohjelmiin.
Mistä "Kesärannan aamiaisista"?
Mitä ovat olleet SDP:n koronatoimet?
Mitä ovat olleet SDP:n toimet koronapassin suhteen?
Mitä ovat olleet SDP:n toimet rokotusmäärien suhteen?
Mitä ovat SDP:n toimet budjetin suhteen?
"Yle on demareiden äänitorvi. Elää verovaroilla ja ei sano Sannasta yhtään pokkipuolista sanaa."
Tämä on sitä disinformaatiota, josta suojelupoliisi on varoittanut.
Yksi hullu kysyy sata kysymystä siinä ajassa kun kymmenen viisasta ehtii vastata.
Yle on kokkareiden leikkikenttä nykyisin. Sen näkee talouden pidosta. Uusintoja ja pohjoismaisia yhteistyöohjelmia kanava pullollaan, mutta uudet ohjelmat sitä harmaata synkistelyä talvikylmyyden keskellä. Joitakin hyviä ohjelmia on toki mahtunut joukkoon, jossa on julkkiksiakin, joille ei ole tarvinnut maksaa liikaa näin keikattomana aikana.
Eli halvat ohjelmat, mutta korkeat johtajien palkat. Ja puoluetukiin loput, tietenkin kokkareille.
Kriisiaikana on moraalitonta arvostella pääministeriä tai hallitusta. Demokratiaan kuuluu tällaisena aikana hillitty pidättäytyneisyys.
Häh? Kyllä kaikesta pitää voida keskustella.
Mitään kriisiaikaa ei ole menossa. Ylessä nuollaan Marinin takapuolta kieli ruskeana kun vertaa mitä pilkkaa ja haukkumista edelliset pääministerit joutuivat kohtaamaan.
Minäkin haluaisin nuolla Sannan takapuolta, mutta vain fyysisesti, koska inhoan hänen politiikkaansa.
Ei ole moraalitonta. Olisi moraalitonta olla hiljaa havaituista epäkohdista.
Demokratiaan kuuluu se, että kriisiaikana hallinto hoitaa nimenomaan sitä kriisiä, eikä pyri kriisin varjolla edistämään aattellisia tavoitteita, kuten Marin on hallituksensa kanssa tehnyt. Erityisesti tällaisessa tilanteessa tällainen hallituksen ja pääministerin moraaliton toiminta on otettava esille.
Persut ovat noin yleensä ansainneet haukkunsa. Vain pari sinisten ministeriä tekivät kunnollista politiikkaa, josta myös oli tunnettu.
Nyt ei ole oikea aika.
Juuri nyt on oikea aika keskustella pääministerin ja hallituksen tunaroinnista.
Mitenkähän liität tuon äänten vaientamisen demokratiaan? Tuo tyyli kuuluu sosialismiin kuten olemme nähneet. Se kuuluu myös jälkisosialistiseenyhteiskuntaan kuten Venäjälle. Noissa mainituissahan vangitaan, kidutetaan ja tapetaan niitä jotka eivät ymmärrä olla samaa mieltä julkisen totuuden kanssa.
Demokratia on moniääninen ja siksi siiinä on parempi asua, koska siihen ei pääse Putiineita iskeytymään!
Onko se sairasta mielestäsi jos kertoo faktoja?
Et sinäkään kyennyt muuksi edes väittämään sitä mitä olin kirjoittanut! Olin siis oikeassa!
Kyllä arvostella voi ja pitääkin, mutta järjestelmällinen hyökkäys hallituksen edustajien henkilökohtausia asioita kohtaan on huonoa politiikkaa. Sitä Kokoomus on harjoittanut Ylen avulla jo aivan liikaa.
Poliittisista asioista ja väärinkäytöksistä voi arvostella, mutta sosiaalisen median päivitykset tuskin on kaikkia koskeva asia.
Saksakin oli aloitteleva demokratia kun joku Aatu otti vallan ja tuhosi koko maan.
Sosialismi kuin sosialismi, uskonveljet Aadolf ja Josif saivat maissaan aikaan valtaisaa tuhoa!
Mutta kumpikaan ei ollut demokraatti, joka on johtavana ajatuksena SDP:n ajattelussa.
Josif ainakin väitti olevansa! Eiköhän Aadolfkin ollut samaa mieltä.
Toisaalta, sosislisti mikä sosialisti, samaa jaskaa jossa vain lipun väri vaihtelee!
Extyökkäri tuntuu olevan hengenheimolainen usalaisten kanssa tuossa sosialistisuudessa. Kaikki jotka eivät hyväksy hänen ajatteluaan on sosialisteja, kuten usalaiset 50-luvulla sanoivat toisiaan kommunisteiksi. Tämä kertoo kapealaisesta ajattelusta, jota vastaan ei käy väittäminen, koska se on hyödytöntä koskien hänen ajattelemattomuuttaan.
Ei se ole minun ajattelustani kiinni vaan siitä, että sosialisti oin valmis jakamaan vaikka velkarahaa kun taas oikea suomalainen haluaa ensin ansaita ja vasta sitten jakaa jos on tarpeen.
Kyllä ylenkin olisi aika palata ihan juurilleen. Hoidetaan välttämättömien asioiden kertominen ja kansalaisten tiedottaminen, se riittää.
Nykyinen toimittajakunta on niin punaista että siinä asiallinenkin sanoma värittyy sosialistiseen paatokseen, enemmän kyseisellä toimittajakunnalla on yhteistä Pietarin trollitehtoiden kanssa.
Yle ei ole tehnyt mitään väärin Sanna Marinia eikä SDP:tä kohtaan, vaan on käsitellyt näitä silkkihansikkain. Sanna Marinin, SDP:n ja hallituksen toiminnan epäkohtia ei tarvitse etsimällä etsiä, vaan ne nousevat esiin muutenkin.
Persuthan ovat yliedustettuna Ylen hallintoneuvostossa. Persuista ei ole muuta kuin haittaa normaalille Suomen kansalaiselle.
Persut eivät ole aloittaneet sisällissotaa tai teloittaneet siviilejä mielivaltaisesti
Demarit on siinäkin asiassa persuja parempia.
Nyt on aiheena SDP:n touhu Ylen hallinnossa. Perussuomalaisia koskeville aiheille on oma palstansa, vaikka SDP:n kannattajat eivät kestäkään keskustelua SDP:stä.
Myös koko hallitus on saanut kuraa niskaansa medialta. Joitakin miehiä ottaa todella otsalohkoon, että maata johtaa poliittisesti joukko naisia.
Ei hallitusta ole arvosteltu kuin aiheesta. Edes kuraa ei ole tullut niskaan. Edellisellä vaalikaudella oppositio oli todella häikäilemätön, ”vastakkainasettelun aika”-teemaa julisti eräskin puolueen puheenjohtaja..
Maata johtaa joukko ministereitä, ei joukko naisia.
Viime eduskunnan pahimpia räksyttäjiä oli SDP:n Sanna Marin.
Mitäs ihmettelemistä aloitukseen olisi, kun muistaa ketkä ovat Ylen johtajina!!!!!!!!!!!
Ylen on palattava Eino S. Revon ja Erkki Raatikaisen aikaan, jolloin porvareilla ei ollut sanansijaa Ylessä.
Ei ole vieläkään muilla porvareilla kuin kokoomuksella.
Kyllä meidän on nyt ryhdyttävä toimiin, jotta saadaan tehtyä Ylestä SDP:n ja erityisesti Super-Sannan sätkynukke.
Yle ainakin on lopettanut kaikki satiiriohjelmat jotkut ei näköjään kestä pientäkään satiiria
Noin viikon studio -ohjelma loppuu
Yle lopettaa ainoan poliittisen satiiriohjelmansa
"Ohjelma on nähty Ylellä vuodesta 2018 lähtien. Sen edeltäjänä voi pitää Noin viikon uutiset -ohjelmaa, jossa oli osittain samoja tekijöitä.
Ohjelma on ollut ainoa poliittinen satiiriohjelma Suomessa"
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/2df35a00-c3c5-4c57-a5be-84e2b37dae73
Lopettiko Yle satiiriohjelmat naisviisikon takia?
"Kokoomusveteraani Kimmo Sasi ihmettelee asiaa twitterissä. Yleisradion ja muiden suomalaisten tv-kanavien ohjelmistosta ovat poistuneet politiikan huumoriohjelmat. Niillä on ollut suuri rooli päättäjien ja politiikankin tutuksi tuomisessa ja arkipäiväistämisessä."
https://www.verkkouutiset.fi/lopettiko-yle-satiiriohjelmat-naisviisikon-takia/#a03688e3
HS ilmiantoi, mutta Yle selittelee kokkarin puolesta Valtosen panama-tiliä. Kyllä siitä huomaa kuka Ylessä on käskijänä.
Annatko meille jotain tieto tästä.
Eikös tänään lukenut hesarissa että kyseessä oli Valtosen palkkatili?
Kyllä palkan ohjaaminen tilille on epäillyttävää, normaalisti meillä demareissa tiliä ollaan käytetty kavallusten sijoittamiseen. Ainakin Rinteen Antti ja Sundqvistin Uffe näin selittivät.
Yle pitää olla puolueeton ja tuoda totuus julki. Yle-vero on epäoikeudenmukainen, Tasavero, sama maksu kaikille olisi ok. Progressiivisessa ei ole mitään järkeä. Onpahan taas joku kateusvero. Kateus on yksi kuolemansynneistä.
Ei demarit usko synteihin, kun ateisteja ovat. Tämän vuoksi suurituloisen pitää maksaa enemmän kun katsoo Ylen SDP propagandaa.
Taas Yle uutisoi, että hallitus avasi yhteiskunnan liian aikaisin, vaikka juuri pari viikkoa sitten uutisoi avaamisen puolesta. Ja tämä "asiantuntijoiden" roudaaminen todistelemaan hallituksen mokia on naurettavan läpinäkyvää kokkareiden puuhastelua.
samaa mieltä
Taas jälkiviisaat haukkuivat Marinia Kurvisen tehtyä mokan. Kurvinen julkaisi leikkauksia, joista ei oltu vielä päätetty. Olisiko Orpo luvannut seuraavaan hallitukseen ministerin paikan, kun petti nykyisen hallituksen tuolla tavalla.
Kurvinen teki oikein. Näin pitää toimia ja media ottaa avuksi, kun pahoja tehdään. Tässä näkyy median voima! Etelän "metian" siis! Hehheheheeee....buaa ....
”Kurvinen julkaisi leikkauksia, joista ei oltu vielä päätetty. ”
— Marin kumosi leikkauspäätökset ”siinä, että hallitus muuttaa tekemiään päätöksiä, ei ole mitään poikkeuksellista.”
Miten voi kumota päätökset joita ”ei oltu vielä päätetty”
YLE esittää tahallaan Marinin huonossa valossa vieläpä asiassa, josta hän ei ole vastuussa.
Mutta Marin oli hyväksynyt ne leikkaukset ainoastaan vasemmistoliitto oli esittänyt eriävää mielipidettä
Nyt on jo hyvä alku Ylen uutisoinnissa, siellä uutisoidaan jo osittain faktaa. Vielä on parantamisen varaa siitä, uutisoidaanko keskeneräisiä tai puolivalmiita totuutena, joita voidaan panetella "asiantuntijoiden" toimesta.
Rokotevastaisia YLEen ei pidä ääneen päästää! t. YLEn ex-toimittaja (eläkk).
Yle pilasi Rinteen/meidän puolueen hienon vaalilupauksen ns. vappusatanen ja siksi Marin on nyt joutunut kuoppaamaan sen.
Veikkauksen rahajaon palauttaminen olisi ollut kelvollinen vaalilupaus, mutta Kurvinen pilasi sen ja ehkä on hyvä niin.
Hallitus/Veikkaus tukee puolueiden omistamia ravihevosia joiden kohtelusta on nyt ikäviä tietoja ja tutkimukset jatkuvat. Raviurheilun tuki yli 40 milj vuonna 2020. Budjettiesityksessä 5,7 miljoonan euron pudotus. Olemmeko jatkossakin tukemassa eläinrääkkäystä?
Pandemian hoidossa kävi niin, että koko Suomi on nyt punainen matkustusmaana.
Jos emme löydä toimivaa ”Sannasatasta tai Kristasatasta” niin ehkä kolmessa seuraavassa vaalissa PS on on suurin ja pääministeripuolue.
Eipä saa YLE kasaan kokkare- ja persupolitiikkoja haukkumaan rajoitteiden liian nopeatahtisesta purusta. Heikentäisiköhän kenties kuvaa opposition äärettömästä asiantuntemuksesta korona-asioissa?
Mutta päivittäinen hallituksen haukkuminen pitää YLE:n kuitenkin hoitaa, joten asialle pantiin terveysalan ihmiset.
Krista on "kova muija", mutta valitettavasti jyrättiin yli koronarajoitteiden "purkutatalkoissa". Kyllä EK otti tällä kertaa niskalenkin hallituksesta, saa nähdä kuinka kalliiksi tulee.