Näyttää olevan myös kaasuautojen myynti liian vaikeata vaikka on jo noin 60 tankkausasemaa suomessa ja jakeluverkosto on ollut jo monta vuotta? Tästä voi peilata että muutamalla tulevaisuuden vetytankkausasemalla ei saada todellakaan kansaa vetyautoista innostumaan. Kaasuautoja kun saa noin 30 000e ja vetyautojen hinnat arviolta suomessa kaikkine kuluineen 70 000 - 100 000e.
"Suomalaisten kaasuautoarkuudesta kertoo, että kuluvan vuoden toukokuussa uusia kaasuautoja rekisteröitiin vain 81 kappaletta, ja kesäkuussakin ainoastaan 105 kappaletta. Koko kuluvan vuoden saldo on heinäkuuhun mennessä 582 uutta kaasuautoa. Ei kaasuauto ole siis Suomessa suurten massojen valinta, mutta se ei kerro välttämättä lainkaan auton pätevyydestä – tai sen puutteesta."
Ja ei edes halvempi hinta tunnu olevan tarpeeksi hyvä koukku ja ilmastomuutossyistä pärjäisi myös vedylle?
"Pienet luvut ovat tavallaan harmi, sillä kaasuhybridiautoilun puolesta puhuu edelleen moni seikka. Ensinnäkin kaasuautoilu on lähtökohtaisesti edullista. Toisekseen kaasuautoissa voi käyttää maakaasun lisäksi kotimaista biokaasua, eli pelata hieman kotiinpäin samalla kun päästöt vähenevät. Biokaasuhan on meikäläisittäin oiva liikennepäästöjen madaltaja."
https://www.is.fi/autot/art-2000008122548.html
Joten, miksi ihmeessä vetyautot yleistysi jos ei kerran kaasuautotkaan siihen pysty? Samankaltaista tekniikkaa kumpikin edustaa vaikka kaasuauto on hieman äänekkäämpi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutku Tojota..
Ja kaasu on sentään halpaa ja myös autot halpoja. Vety kaatuu kalleuteensa.
Saksassa ei kaasuautot ole menestyneet sitten Hitlerin aikojen...
saat leiman kun ajat kaasuSkodalla
No+vetyauto+kulkee+sähkömoottorilla++ja+kaasuauto+polttomoottorilla+eli+se+niiden+"samasta"+tekniikasta.
Mietiskelin+vaan+kuinka+suosittu+tuo+(bio)kaasuauto+olisikaan+Suomessa+jos+sitä+kohdeltaisiin+oikeasti+päästöttömänä,+niin+kuin+se+oikasti+on.++Eli+ei+autoveroa,+kayttövoimavero+putoaisi+noin+60%++(biokaasu/maakaasu+käyttösuhde+tällä+hetkellä),+hankintatukea+2000-4000+€+/+auto.
Biokaasun+ja+fossiilisen+maakaasun+hintaero+Gasumilla+on+tällä+hetkellä+2+snt/kg.++Meidän+Seatti+kuluttaa+noin+3+kg+/+100km.+eli+hintaero+on+mitätön.+Halpaa+ajoa+oikeasti
Biokaasuhommassa+ei+vaan+tule+kenestäkään+miljardööriä+eikä+edes+miljonääriä+kuten+sähköautotehtailla+,+akkumateriaalikaivoksilla+ja+akkutehtailla.++Biokaasun+tekijät+Suomessa+on+kaikki+(+paitsi+se+Gasum)+pieniä+paikallisia+toimijoita+jotka+hankkii+hommalla+elantonsa,+rahat+jää+pääsääntöisesti+Suomeen.
Polttomoottorit+tulee+olemaan+liikenteessä+vielä+vuosikymmeniä,++kaasunjakeluverkko+leviää+koko+ajan+eli+ei+kaasuauto+häviä+minnekään.