Harmittaa tämä ahdistuneisuuteni.Hitto, elämässänihän on kaikki periaatteessa hyvin.Saan elää perheessä joka ruokkii ja vaatettaa minut sekä rakastaa.. mutta eihän tämä vihani ihmisiä kohtaa johdukaan perheenjäsenistäni, he ovat ihan kunnon ihmisiä.
Tässä kun sitä koko ajan tulee ikää lisää, niin sitä havaitsee että helvetti, tämä maailmahan on ikävä paikka.
Päivä päivältä lähenevät elämän "suuret hetket".
Pitäisi päästä jonnekin opiskelemaan(opiskelin viime syksyn jossain surkeassa opistossa, ei paluuta sellaisiin!) jotta voisi saada ainakin jotain mielihyvää. Siis minä haluan saada ainakin jotain todistetta itselleni, että edes paperilla muita parempi. No miksi edes haluaisin olla paras, eikö yhteiskuntaan sopeutuminen luonnistu ihan muutenkin, enkö muilla tavoin tule onnelliseksi? olen vasta nuori ja tyhmä, joten en tiedä. Kun katson vaikka kesäistä kaupunkia, näen sen yhtenä suurena lihatiskinä. et ole mitään ilman ulkonäköäsi... tai näin ainakin suht. suurelle (tyhmälle) ihmislaumalle olet.
Mikäs siinä,eihän tässä muuta kun käärimään suuret tuohet, ja tulevaisuudessa ostamaan onnea, sitä millä koittaa tuoda piristystä arkeen.
Vitut muista ihmistä.. kun se olisikin noin helppoa.
Joskus pienempänä (olen nyt melkein 20), oikeastaan vielä muutama vuosi sitten käytin rahani säästäväisesti ja järkevästi.Nyt teen impulssiostoksia..ja kun tavara on kädessä, hiipuu sen tuoma omistamisen ilo usein samana päivänä pois tilini huutaessa kuolemaa.
Sellaista on elämäni tällä hetkellä.
Mikä sitten estää minua tuntemasta itseäni hyväksytyksi?
No, tuolla ulkona on niin paljon itsekkäitä ihmisiä.He käyttäytyvät itsekkäästi, empatia puuttuu heiltä kokonaan.ihmissuhteissa he aiheuttavat kaltaiselleni romantikolle tuskaa..
Järkevintä on suoraan koittaa vältellä heitä.Mihin helvettiin minä heidän suosiotaan tarvitsen?No en mihinkään, ja siksi on periaatteessa samantekevää.. mutta on masentavaa tuntea olevansa yksin.
Muutama vuosi tästä, ja pitäisi jo alkaa katselemaan sopivaa elämänkumppania.Ihanaa, oikein hypin ilosta(en tod.). Voinko kuvitella täydellisempää hetkeä kuin sen, jolloin kohtaan alttarilla elämäni naisen. Naisen, joka on naiskennellut ties kuinka monen miehen kanssa..ennen kaikkea, nykytyylin mukaisesti, puhtaasta himosta.. jees, ja sydämeni särkyy, kun yltiömustasukkainen mieleni ei kestä ajatustakaan siitä, että oma "kulta" on ollut niin monen lähellä, viis siitä oliko se "vaan pelkkää seksiä"..perkele, kultaseni, onko seksi sinulle merkityksetöntä?!Itselläni on periaate:vain rakkaudesta.No, hairahduksia on ollut, ja useitakin.Johtuu itseinhostani..parempi sekin tosin kuin itserakkaudesta.
(jees, nyt radio alkoi soittamaan Trio Niskalaukauksen surupuku-kappaletta..tulihan se piriste jostain tähänkin yöhön)
Todella haluan tämän ahdistukseni pois. Pakko tavata kaltaisiani ihmisiä joskus, varmaan sitten olen onnellinen..ettei tarvitse paljoa muusta maailmasta murehtia.
En ole nyt osannut todellakaan hyvin selittää mitä tunnen. Lyhyesti:tunnen vihaa maailmaa kohtaan.. melkoista yleistystä kyllä, mutta haettakoon sillä vaikka jotain pontta tähänkin tekstiin.lisäänpä tuohon vielä sen, että mielestäni nykymaailmassa on tuskaista elää.Ainakin jos ajattelee kuten minä.
Kolme vuotta sitten itsemurha pyöri koko ajan mielessäni, lähdinpä sitä kerran toteuttamaankin, mutta..no, puihin meni kun ajoin kevarillani ojaan ennen kuin ehdin päätiellä jossa minun piti kohdata kuorma-auton keula.Itsekästä?Kyllä, erittäin.. no, siellä ojassa möngittyäni tulin uskoon..ja uskossa olen edelleenkin. Usko vaan asettaa melkoisia esteitä elämästä tavallisella tavalla nauttimiseen. Haluaisin satuttaa ihmisiä kuten he satuttivat minua..en saa.ymmärrän sen, ja kunnioitan sitä.Mutta kun luonteeni on muutenkin melkoisen vihainen, niin on vaikeaa elää purkamatta vihaansa mihinkään. Tänään juoksin viisi kilometriä..no, juoksun ajan sentään unohdin kaiken muun paitsi vittumaisen matkan, jonka olin päättänyt silti juosta..
ja täällä ollaan taas, kotosalla. uni ei tule silmään. mietin kaikkea kuten:en koskaan kohtaa unelmieni rakasta(juu, tiedän..tiedän), en koskaan tule onnelliseksi..ja mikä minua nyt eritoten vituttaa, niin entistä tyttöystävää.. muija antoi kenkää, koska en saanut aikaan mitään tunnetta.no ok, mutta kun muutenkin jo vituttaa oma aikaansaamattomuuteni tässä elämässä, ja sitten alkaa sama henkilö (varmaankin puutteessa)minulle tekstailemaan..viettelemään. olisi vaan pitänyt suunsa kiinni.. Sitä kantaa tytöille kukkasia ja silti joku muu saa heidät täysin ilman mitään vaivaa.Totean tyynesti, että:"väärä muija", mutta silti vituttaa kuulla kaikkea.. sanoin viestissä, että oothan sä ihan nami, että etsi vaan joku muu.. niin vastaukseksi tuli jotain, no ei miehet ole niin nameja. leikilläni kysyin:"oletko maistanut?".. vastaus oli tuoda oksennuksen suuhuni.. ja samalla viimeisetkin kunnioitukseni rippeet hävisivät.Mielessäni ajattelin vaan että:"vittu mikä huora, vittu mikä huora".. okei, liiottelua..ja tavallistahan tuo nykyään, miksei toki ennenkin..ainakin mitä isäni (vm.46) joskus kertoili..
Olisi vaan pitänyt Annen malttaa suunsa olla kertomatta sille hemmolle joka kohteli kuin ruusua(no ei ihan, mutta kukkaa kumminkin).. tyttö itsekin aina sanoi minun olevan niin ihana, vaikkakin perhoset vatsasta puuttuivat.. ja sitten sitä imetään ensituttavuutta, täydellistä!
Neiti kun vielä teki aina erikoisnumeron neitsyydestään.. itse ajattelin, no siinäpä piristävä poikkeus.Poikkeus, juuri se..heh heh.
Vähän empatiaa, ja saisin sentään jotenkin unta.et olisi ainakaan ottanut yhteyttä.No, vaihdoin numeroa ja komensin henkilön jonnekin pimeään hikiseen paikkaan.. ja siitäkin sitten tuli omatunnontuskia kun eihän ketään saa tahallaan loukata..
Jos ei olisi uskoa rajoittamassa, olisi muutaman totuuden sanan aika.No, onneksi empatiakyvyttömistä ihmistä ei hirveämmin diggailla esim. työelämässä.
Hitto mitä skeidaa olen tuohon yläpuolelle kirjoittanut. Tarvitsen vaan sellaisten ihmisten seuraa, joille ajatteleminen on päätoimista, ja joilla on periaatteita elämässä.Ei sellaisia mitä uusimmassa "Uusi Lahti"-lehdessä Miss Lahti-ehdokkaat jakelevat..tyyliin:"elä päivä kerrallaan, carpe diem"..yeah, vittu mitä paskaa.
Tämä teksti oli paskaa, ajatuksieni jyviä siellä täällä.Elämä pyörii valitettavasti seksin ympärillä.. tavallaan unelmoin etten olisi näin ajattelevainen.. Elämä olisi ihanaa, arkipäiväisiä huolia jotka kyllä unohtuisivat perjantaisen hoidon kohdalla.jees.
Tässä kun sitä koko ajan tulee ikää lisää, niin sitä havaitsee että helvetti, tämä maailmahan on ikävä paikka.
Päivä päivältä lähenevät elämän "suuret hetket".
Pitäisi päästä jonnekin opiskelemaan(opiskelin viime syksyn jossain surkeassa opistossa, ei paluuta sellaisiin!) jotta voisi saada ainakin jotain mielihyvää. Siis minä haluan saada ainakin jotain todistetta itselleni, että edes paperilla muita parempi. No miksi edes haluaisin olla paras, eikö yhteiskuntaan sopeutuminen luonnistu ihan muutenkin, enkö muilla tavoin tule onnelliseksi? olen vasta nuori ja tyhmä, joten en tiedä. Kun katson vaikka kesäistä kaupunkia, näen sen yhtenä suurena lihatiskinä. et ole mitään ilman ulkonäköäsi... tai näin ainakin suht. suurelle (tyhmälle) ihmislaumalle olet.
Mikäs siinä,eihän tässä muuta kun käärimään suuret tuohet, ja tulevaisuudessa ostamaan onnea, sitä millä koittaa tuoda piristystä arkeen.
Vitut muista ihmistä.. kun se olisikin noin helppoa.
Joskus pienempänä (olen nyt melkein 20), oikeastaan vielä muutama vuosi sitten käytin rahani säästäväisesti ja järkevästi.Nyt teen impulssiostoksia..ja kun tavara on kädessä, hiipuu sen tuoma omistamisen ilo usein samana päivänä pois tilini huutaessa kuolemaa.
Sellaista on elämäni tällä hetkellä.
Mikä sitten estää minua tuntemasta itseäni hyväksytyksi?
No, tuolla ulkona on niin paljon itsekkäitä ihmisiä.He käyttäytyvät itsekkäästi, empatia puuttuu heiltä kokonaan.ihmissuhteissa he aiheuttavat kaltaiselleni romantikolle tuskaa..
Järkevintä on suoraan koittaa vältellä heitä.Mihin helvettiin minä heidän suosiotaan tarvitsen?No en mihinkään, ja siksi on periaatteessa samantekevää.. mutta on masentavaa tuntea olevansa yksin.
Muutama vuosi tästä, ja pitäisi jo alkaa katselemaan sopivaa elämänkumppania.Ihanaa, oikein hypin ilosta(en tod.). Voinko kuvitella täydellisempää hetkeä kuin sen, jolloin kohtaan alttarilla elämäni naisen. Naisen, joka on naiskennellut ties kuinka monen miehen kanssa..ennen kaikkea, nykytyylin mukaisesti, puhtaasta himosta.. jees, ja sydämeni särkyy, kun yltiömustasukkainen mieleni ei kestä ajatustakaan siitä, että oma "kulta" on ollut niin monen lähellä, viis siitä oliko se "vaan pelkkää seksiä"..perkele, kultaseni, onko seksi sinulle merkityksetöntä?!Itselläni on periaate:vain rakkaudesta.No, hairahduksia on ollut, ja useitakin.Johtuu itseinhostani..parempi sekin tosin kuin itserakkaudesta.
(jees, nyt radio alkoi soittamaan Trio Niskalaukauksen surupuku-kappaletta..tulihan se piriste jostain tähänkin yöhön)
Todella haluan tämän ahdistukseni pois. Pakko tavata kaltaisiani ihmisiä joskus, varmaan sitten olen onnellinen..ettei tarvitse paljoa muusta maailmasta murehtia.
En ole nyt osannut todellakaan hyvin selittää mitä tunnen. Lyhyesti:tunnen vihaa maailmaa kohtaan.. melkoista yleistystä kyllä, mutta haettakoon sillä vaikka jotain pontta tähänkin tekstiin.lisäänpä tuohon vielä sen, että mielestäni nykymaailmassa on tuskaista elää.Ainakin jos ajattelee kuten minä.
Kolme vuotta sitten itsemurha pyöri koko ajan mielessäni, lähdinpä sitä kerran toteuttamaankin, mutta..no, puihin meni kun ajoin kevarillani ojaan ennen kuin ehdin päätiellä jossa minun piti kohdata kuorma-auton keula.Itsekästä?Kyllä, erittäin.. no, siellä ojassa möngittyäni tulin uskoon..ja uskossa olen edelleenkin. Usko vaan asettaa melkoisia esteitä elämästä tavallisella tavalla nauttimiseen. Haluaisin satuttaa ihmisiä kuten he satuttivat minua..en saa.ymmärrän sen, ja kunnioitan sitä.Mutta kun luonteeni on muutenkin melkoisen vihainen, niin on vaikeaa elää purkamatta vihaansa mihinkään. Tänään juoksin viisi kilometriä..no, juoksun ajan sentään unohdin kaiken muun paitsi vittumaisen matkan, jonka olin päättänyt silti juosta..
ja täällä ollaan taas, kotosalla. uni ei tule silmään. mietin kaikkea kuten:en koskaan kohtaa unelmieni rakasta(juu, tiedän..tiedän), en koskaan tule onnelliseksi..ja mikä minua nyt eritoten vituttaa, niin entistä tyttöystävää.. muija antoi kenkää, koska en saanut aikaan mitään tunnetta.no ok, mutta kun muutenkin jo vituttaa oma aikaansaamattomuuteni tässä elämässä, ja sitten alkaa sama henkilö (varmaankin puutteessa)minulle tekstailemaan..viettelemään. olisi vaan pitänyt suunsa kiinni.. Sitä kantaa tytöille kukkasia ja silti joku muu saa heidät täysin ilman mitään vaivaa.Totean tyynesti, että:"väärä muija", mutta silti vituttaa kuulla kaikkea.. sanoin viestissä, että oothan sä ihan nami, että etsi vaan joku muu.. niin vastaukseksi tuli jotain, no ei miehet ole niin nameja. leikilläni kysyin:"oletko maistanut?".. vastaus oli tuoda oksennuksen suuhuni.. ja samalla viimeisetkin kunnioitukseni rippeet hävisivät.Mielessäni ajattelin vaan että:"vittu mikä huora, vittu mikä huora".. okei, liiottelua..ja tavallistahan tuo nykyään, miksei toki ennenkin..ainakin mitä isäni (vm.46) joskus kertoili..
Olisi vaan pitänyt Annen malttaa suunsa olla kertomatta sille hemmolle joka kohteli kuin ruusua(no ei ihan, mutta kukkaa kumminkin).. tyttö itsekin aina sanoi minun olevan niin ihana, vaikkakin perhoset vatsasta puuttuivat.. ja sitten sitä imetään ensituttavuutta, täydellistä!
Neiti kun vielä teki aina erikoisnumeron neitsyydestään.. itse ajattelin, no siinäpä piristävä poikkeus.Poikkeus, juuri se..heh heh.
Vähän empatiaa, ja saisin sentään jotenkin unta.et olisi ainakaan ottanut yhteyttä.No, vaihdoin numeroa ja komensin henkilön jonnekin pimeään hikiseen paikkaan.. ja siitäkin sitten tuli omatunnontuskia kun eihän ketään saa tahallaan loukata..
Jos ei olisi uskoa rajoittamassa, olisi muutaman totuuden sanan aika.No, onneksi empatiakyvyttömistä ihmistä ei hirveämmin diggailla esim. työelämässä.
Hitto mitä skeidaa olen tuohon yläpuolelle kirjoittanut. Tarvitsen vaan sellaisten ihmisten seuraa, joille ajatteleminen on päätoimista, ja joilla on periaatteita elämässä.Ei sellaisia mitä uusimmassa "Uusi Lahti"-lehdessä Miss Lahti-ehdokkaat jakelevat..tyyliin:"elä päivä kerrallaan, carpe diem"..yeah, vittu mitä paskaa.
Tämä teksti oli paskaa, ajatuksieni jyviä siellä täällä.Elämä pyörii valitettavasti seksin ympärillä.. tavallaan unelmoin etten olisi näin ajattelevainen.. Elämä olisi ihanaa, arkipäiväisiä huolia jotka kyllä unohtuisivat perjantaisen hoidon kohdalla.jees.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jäi vielä sanomatta, että ainoa olotila, mitä tunnen on ahdistus. Kaikki tuntuu huonolta, teki sitten melkein mitä vaan. TV:stä tulee pelkkää roskaa(poikkeuksena toki "Poliisikamera käy" ja Helvetin Mitkälie nelosella), musiikinrakastajana en silti enää oikein jaksa kuunnella edes kappaleita loppuun. Erilaiselta tuntuu vain kun vetää heuhkoisinsa tupakkaa, tai kun on jurrissa. Tosiaankin, kun aivot lamaantuvat, on hauskaa..
Yllätin todella itsenikin kun suurempia miettimättä aloin viiltelemään itseäni. Ei se kipu pahalta tunnu, koska se tuntuu niin erilaiselta kuin mikään muu..ja se on plussaa.
Tahtoisin kuolla pois, mikään ei olisi suurempi lottovoitto kuin täältä poispääseminen..tai no,oikeasti minua rakastava nainen parantaisi kaiken..minulla kun on rakkautta sydän täynnä, ja pohjimmiltani olen herkkä ja lämmin kuitenkin.. olin aina se kiltti pikkupoika pienenä(kuva:http://www.sunpoint.net/~koproskilo/mokki.jpg), en aiheuttanut koskaan harmeja..syyttäni sain turpaanikin kymmenvuotiaana.isommat pojat satuttivat..ja juuri kun en enää pelännyt vastaantulijoita aloinkin olemaan itselleni haitaksi.Vituttaa vaan tämä kaikki, kun on vaan niin TURTA tai numb, ihan miten vaan. elämäni kohokohtia tällä hetkellä:humala,nikotiinipössis..
Joskus tykkäsi rypeä itseinhossa..olla vihainen kaikille..only happy when it rains, no nyt sitä on jatkunut jo liian pitkään.no, ehkä pelastun kun kesällä saa mansikkamaitoa.
Itse olin ikäisenäsi niin kova menemään, että unohtui miettiä, mikä minusta isona tulee. Plussaa sinulle, ajattelet koulutusta. Kaikista ihmisistä ei voi tulla johtajia, mutta duunarinakin on ihan kiva olla, kunhan löytyy mielyttävä jobi. Olen nyt jo 53 vuotias, ja työskentelen ulkomailla. Olin Suomessa ammatti mies, mutta täällä hanttimies. Minulla on kaksi sinunikäistäsi tyttöä. Toinen vähän vanhempi, toinen 19. Puhuit perheestäsi positiiviseen sävyyn, hyvä näin. Kerroit tulleesi uskoon. Hyvä näin, jos se sinusta tuntuu hyvältä. Jokainenhan uskoo johonkin. Joku lottovoittoon, joku rikkaisiin sukulaisiin, joku parempaan tuonpuoleiseen ja joku Jeesukseen.
Kerroit että kaikki tyttöystävät on jo jonkun korkkaamia. Näinhän se taitaa nykymailmassa olla trendi. Tai sitten täytyy sekaantua alaikäiseen. Tietysti poikkeuksiakin löytyy. En tiedä mikä nuorisoa vaivaa. Lueskelen eripuolilta kirjoituksia, joissa nuoret hautovat itsemurha-ajatuksia. Ei se ollut helppoa, tuo nuoruus minullekkaan. 18v vanhana asuin alivuokralaisena, huoneeni oli 6 neliömetriä? Vessaan ei voinnut yöllä mennä, ettei vuokranantaja häiriintyisi. Olutta juodessa piti pissata purkkiin takaisin. Ja, aamulla kun vuokranantajat olivat lähteneet töihin, kävin tyhjentämässä olut-tölkit kusesta. Siitä huolimatta minulla oli aina joku tyttöystävä yöpymässä. Olin aina mukana vpaaehtoistyössä, jossa työskentelin nuorten parissa. Nyt täällä, työskentelen, vain saadakseni tietyn elintason. Ettei sukulaiset ala hylkimään. Tavallaan olen samassa lähtökohdassa kuin sinä. Olen kuitenkin huommannut, että yleensä huumori auttaa. Muista, ettei se tavara käytössä kulu, mutta vanhemmiten se väljähtyy.
Tsemppiä sulle Tapio.
Lisään vielä tuohon viestiini. n. 22 vuotiaana, päätin lopettaa kiroilun. Kuullessani busseissa ja ratikoissa nuorison käyttävän keskusteluissaan jatkuvasti sanaa V.... Päätin ettei se kuulu minun sanavarastooni. Se oli helpoimmin toteutunut päätös elämässäni.
Tosiaan sain kaiken kuulostamaan kuin olisin vain vihainen siitä, että jokainen tyttönen on korkattu. Onneksi kyse ei nyt ole aivan siitä. Masentaa vaan se, että syvällisiä&ajatuksellisia ihmisiä on harvassa..ja mitä tulee seksiin, niin ei todellakaan tarvitse olla neitsyt =) kunhan on vaan niitä periaatteita.. No, jos edes niitä ei ole, huutaa sydämeni kuolemaa..mustasukkaisuus kun minussa esiintyy poikkeuksellisen vahvana.
ps. on muuten aika masentavaa aloittaa päivä, kun jo valmiiksi on huono olo.pakarani ovat kyllä taasen kipeät..ja se muistuttaakin minua, että taas lenkkipolulle vaan.. Mikään polku se eilenkään ollut.täältä lahden kariniemestä juoksin launeen kauppa-alueen perälle (giganttiin hakemaan uutta puhelintani..t65..ja taas meni rahaa) ja sitten videofirman kautta kotiin dvddeitä katsomaan. Leijat Helsingin yllä vielä katsomatta, ehkäpä siinä olisi jotain koskettavaakin?Mene ja tiedä.
Kuin minä, mutta ikinä en tule saamaan ajatuksiani itse noin hyvin ulos....
Kirjoitit paljon tekstiä ja minulla ei meinannut ajatukset pysyä kasassa sitä lukeassani..
Kirjoitit aivan kuin minä, mutta joitakin eroavaisuuksia löytyy.. Itse täytän 18 ja tuntuu nyt jo siltä ettei tästä elämästä mitään tule ja koulu menee vähän niin ja näin.. Mutta tämä kaikki kuuluu elämään.. *toteaa*
Sinulla näyttää olevan paljon asioita sisälläsi joista olisi ehkä hyvä puhua, jollekin?! (olenkohan ihan väärässä)
Tuosta naiskentelu jutusta täytynee mainita, etteivät kaikki ole samanlaisia (tarkoittaa itseään) toki et onneksi tainnu paljoa yleistää, mikä on hyvä. Inhottaa kun yleensä kaikki aina yleistää. (itse myös joskus)
Siinä toisessa 'elämänkerta' tekstissä mainitsit viiltäneesi itseäsi, normaalisti tässä vaiheessa joku sanoisi että ompas tyhmää puuhaa, mutta en ala saarnaamaan, koska itsekin harrastin sitä vielä muutama kuukausi sitten.. Myönnän jälkeen päin kyllä kaduttaa.. Taisit myös sanoa ettei se kipu tunnu samalta tai jotain ja pakko sanoa että kun itse viilsin itseäni niin en tuntenut kipua lainkaan, koska henkinen kipu oli silloin niin ylivoimainen.. Kuullostaa varmaan todella hölmöltä, mutta niin se menee.. Itsemurhaakin harkitsin, mutta sitä ei sovi tehdä.. Se ei ole ratkaisu vaan pakokeino ja nyt hieman huolestuttaa kun sinäkin siitä jotakin mainitsit.. Juuh.. olen hieman omalaatuinen persoona huolestun ihmisistä joita en tunne, mutta se on vaan tätä minun luonnetani (haluaa aina auttaa muita). Ei jospas en enempää kirjoittaisi joltakin kuulee kuinten ikävää palautetta.. Toivon sinulle oikein paljon kaikkea hyvää ja koita jaksaa elämä on julmaa!! Tietysti tässähän voisi jättää mailinosoitteen jos sinua kiinnostaa kertoilla elämästäsi enemmän: [email protected]
Melko hyvin sisäistit sen mitä yritin kertoa..
Nytkin ahdistaa, ja kyllä se käy hermoilleni.
Tänään on lauantai.Jos jään kotiin sisälle, en kuitenkaan unta saa.pitäisi siis tehdä jotain.. en todellakaan tiedä mitä. Menisinkö nyt kiinnittämään Tiponi kaasuttimen jotta voisin kiitää jonnekin yön pimeyteen..? kun ei ole oikein mitään kotoista paikkaa.. en viihdy missään. kaipa se pitäisi tehdä, lähteä vaikka yöksi pulkkilanharjun maisemiin.Nojailla auton keulaan katsoen auringonlaskua kädessä vaikkapa yksi pitkä huurteinen.ehkä sytyttää tupakka ja fiilistellä siitä kuinka mitätön maailmankaikkeuden mittakaavassa olen..ja ajatella mielessäni:"voi että luonto on kaunis".
Ehkä pitäisi. saisi pääkin jotain tuuletusta.
ps.taidanpa kirjoittaa sinulle jotain..en kyllä tiedä mitä, kun olen nyt jo kertonut päällimmäiset mietteeni.no, jotain.
Niin, tosiaan.. unohdinpa vastata kysymiisi asioihin, olivatpa ne sitten retorisia kysymyksiä tai eivät..
Kuten varmaankin näkyy, niin juttuseuraa tarvitsen. Ei siihen kuka tahansa kuitenkaan käy, toisen pitää ymmärtää eikä vain puistella päätään..mitä olen nähnyt jo vähän mutta riittävästi.mielestäni en ole kovinkaan tyhmä.Kuitenkin väärät ihmiset saavat minut tuntemaan itseäni kohtaan alemmuutta.
Ok, en ole itsestäni koskaan pitänyt, mutta sentään siitä itsessäni pidän, että minulla näitä ajatuksia on..en vaihtaisi ajatusmaailmaani mihinkään, vaikka se vaikeuttaa ja luo ahdistusta elämääni. tavallaan on kivaa tuntea elävänsä oikein kunnolla, tuskan värittämänä.
Kun viimeksi viiltelin itseäni, tein sen hetken mielijohteesta. huonoon oloon laitoin nimittäin ensiksi AKG:t korville, New Orderin uusin soittimeen..volume kuulovaurioalueelle..hiemanhan se auttoi, kun en enää kuullut omia ajatuksiani, päässäni kuului:"we are like crystal, we break easy..".. henkinen tuska sisälläni kasvoi silti edelleen.. en halunnut kuitenkaan ottaa kuulokkeita korviltani, joten kurotin sitten pöydälläni olevaa harppia kohti. sillä sitten raavin itseäni, tökkäsin syvälle ihoonkin monta kertaa.. ei se tuntunut juuri missään.ajattelin, että eihän tästä helvetti tule yhtään mitään.hetken päästä kun vilkaisin, kädessäni valuivat verivanat.. nuolaisin kättäni ja vaan naureskelin.oloni ei silti parantunut, vaikka se muuttui. vain aika parantaa.
Mitähän minä tässä kirjoittaisin.. Juuri nyt aikaa on liian vähän jotta kerkeisisin kirjoittamaan sinulle mailia, mutta lupaan kuitenkin kirjoittaa.. Toivon että saisit asiasi johonkin järjestykseen ja ahdistuneisuus helpottuisi. Tiedän miltä tuntuu kun ahdistaa, ei kovin mukava tunne.. Ahdistuneisuuteen ainakin minulla auttaa se että saan jakaa pääni sisällön jonkun kanssa, tosin niitäkään ihmisiä ei elämääni montaa kuulu.. Suurin osa 'ystävistäni' ajavat aina vain omia etujaan, heitä ei pahemmin kiinnosta muiden elämä.. Vaikka aina sitä välillä kuulee että "kerro huolesi kyllä minä kuuntelen". Juuh.. tulipas taas kirjoitettua jotakin hölmöä, mutta tämä on tätä minun elämääni.. Mailailen kunhan tässä kerkiän.. Koita jaksaa!! Kyllä se siitä helpottuu!!
Joskus vanhempien riitatilanteissa tunsin outoa lamaannusta. Ei jaksanut muuta kuin itkeä vänistä. Piti vain odottaa, että mitä tuleman pitää. Joskus isä uhitteli tappavansa koko perheen.
Muistan erään päivän, kun olin kotona. Isä riehui navetalla. Oli ahdistanut äidin lehmien parsien väliin ja hakkasi nyrkeillä. Pistoolikin sillä oli. Se yleensä piti pistoolia mukana, koska se pelkäsi naapureita. Esimerkiksi Urpo oli paljon isää nuorempi mies ja joskus isä joutui sen kanssa käsirysyyn. Niitä tilanteita varten isällä oli pistooli taskussa. Pistooli oli pieni käsiase, ei venäläinen tähtipistooli, joka oli isällä kaapissa ja siinä pussi patruunoita, joka oli ruostuneessa kankaassa. Nämä isä oli takavarikoinut joltakin sotavangilta tai ruumiilta. Moni kai toi jotakin kotiin rintamalta, vaikka se oli luvatonta.
Olin halkoliiterissä. Halkoliiterissä säilytettiin polttopuita.
Katselin halkopinoa ja pilkkeiden vuorta ja olin kauhuissani, kun navetalta alkoi kuulua äidin avunhuutoja: ” Apua! Nyt se tappaa!”
Ja sama uudestaan. En ollut erityisen rohkea. Nyt kuitenkin mieleeni tuppasi, että minun on mentävä avuksi. Nappasin koivuhalon, semmoisen kepeän ja ohuen, käteeni ja läksin navetalle. Seisoin ihan paniikissa navetan ovella halkoineni ja isä huomasi minut. Hän jätti äidin parteen, lehmien väliin ja lähti minua kohti. Kopeloi taskuaan ja löysi sieltä taskuaseen. Ei minulla ollut rohkeutta kokeilla, kestääkö isän kantti. Olin aika pelkuripoika, samanlainen kuin isä, joka ei kestänyt sodan vaarallisimpia tilanteita, vaan välillä lähti ”omalle lomalle”.
Juoksin karkuun. Juoksin lumihankeen. Isä tuli navetan oven eteen pyssyineen. Oli varmaan halunnutkin pelotella minua. Juoksin hankeen. Luulin, että kuolen kohta. Itkeä märisin ja tuuperruin hankeen, kun en päässyt pidemmälle. Äiti tuli navetan ovelle ja huusi: ” Ampuiko se jo?” Arvelin, että soitan poliisille. Olin ihan paniikissa. Soittaminen ei kuitenkaan tullut kysymykseen. Isä olisi estänyt sen. En ollut tämän tapahtuman jälkeen oma itseni. Olin ihan lamassa. Joskus nuoruusiällä nämä tappamisen tunteet sitten nousivat pintaan ja sotkivat todellisuuteni. Tapahtumasta jäi pahoja jälkiä mieleeni. En ole selvinnyt niistä vieläkään kokonaan. Usein isä tulee unessa uhkailemaan minua aseella. Olen kertonut siitä terapeutille. Jostakin luin, että toistuva uni merkitsee, että jotakin traumoja on jäänyt purkamatta, joku asia pitäisi käsitellä loppuun. Sitä purkua on tämä kirjoituskin.
Oletkohan sinä se poika, jonka kanssa lähettelin sähköpostiakin joskus..?! Olisi kiva tietää, mitä sulle nykyään kuuluu..
~Jade~
Kyllähän se minä olen. Nuortenosaston "radikaali =) kesältä 2001.. Tapsuhan se!Tosin pelkkä tapio nykyään, tapsu kun ei kuulosta kovinkaan vakavasti otettavalta..=)
Minulla on samoja tunnetiloja aika usein kuin sinulla Tapio ja pisti ihan naurattamaan tuo entisestäkin tarina,minun entinen jätkäkaverini lähettelee aina viestejä kun haluaa panna..ällöttävää.
Samaa paskaa eri päivä.
En minä ainakaan entisenä kehtaisi enää toista lähennellä.. jotain rajaa =)
Itse vaihdoin numeroa, koska kertakaikkiaan haukuin toisen elämästäni pois.. liian kovilla sanoilla tosin.varmasti pahoitin hänen mielensä, ja loukkasinkin, mutta se oli elämäni ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta..
Tsemppiä,Ki..kyllä se siitä.. tai sitten ei.
Onneksi jokainen suhte viisastuttaa tavallaan, samoja virheitä tuskin tekee enää uudestaan..
minulla vaan on se, että jokainen ihminen on minulle jotain merkinnyt..ja minua loukkaa kovasti, jos seuraani kaivataan "hätä"-tilanteessa.. kyllähän sen osaa rivien välistä lukea, jo rutiinilla =)
Tiedän.. minulla on tuo sama juttu! Siitä minäkään en pääse irti! Yritä puhua siitä jollekkin vaikka parhaalle ystävälle!Voit vaikka käydä chatissä saat uusia kavereita!! Niin elämä muuttuu ja murhe häviää!! -Petra- Vastaa!
tästä yöni ratoksi ajattelin sinulle vastata..laskuhumalat tosin päällä, mutta ei se mitään.tuleepa ainakin pehmeää tekstiä. Niin, puhua parhaalle ystävälle.. ei minulla vaan ole sellaista ystävää, jonka kanssa jakaa elämäni syvimpiä murheita.. lähin ystäväni on oikeastaan äitini, enkä hänelle tahdo itseinhostani puhua..ymmärrät varmaan. usein on olo niin tyhjä, janoan kuuntelijaa..enkä varmasti häntä puuduttaisi.haluan vaan jakaa tunteeni jonkun kanssa, joka ehkä kokee jotain vastaavanlaista.. vaan empä tiedä siitäkään.. tai siis, eiväthän kokemukseni niin kovin erikoisia ole, mutta ajatukseni, ne mitä elämäni tapahtumat saavat minut ajattelemaan, ovat harvinaisempia. Kun sanot, Petra, kokevasi ainakin jossain asiassa kanssani samoin, olisi minusta erittäin mielenkiintoista vaihtaa aiheesta ajatuksia.. Chat, enpä oikein tiedä.. kuka nyt tahtoo keskustella ihmisen kanssa, joka heti tylsistyttää ja masentaa murheillaan.. no, itse kyllä melkeimpä nauttisin sellaisen kuuntelemisesta, mutta itse olenkin aika "twisted boy"..omituinen ihminen. elämäkö muuttuu..voihan se, en vaan tiedä..kun ajatukseni ovat olleet samanlaisia jo koko tiedostmani maailmani ajan..
olisin kiitollinen jos kirjoittaisit emailiini: [email protected] ..ihan mitä vaan..eikä mitään liian iloista!=)
jos et kerta pääse irti, jaetaan vaikka ajatuksiamme.. ajattelu kun on suurin osa elämääni.
T.Tapio
moi tapio
lueskelin tarinasi alusta loppuun ja jotta pysyisin samoilla linjoilla kuin muut kirjoittajat, löydän todella monesta kohtaa itseni. olen jo hieman pitempään tutkiskellut elämän julmuutta ja pahinta on todeta, että se jatkuu edelleen.
Sanoit, että kukaan ei halua ystävää,joka ensimmäisenä kaataa repullisen murheita niskaan...itse ajattelen näin, ne jotka eivät minun murheita halua kuunnella tai naureskelevat niille,kun kuuntelijaa tarvin...en tarvi heitä, eikä hekää minua. Paras tapa saada ihmiset kuuntelemaan omia asioita on alkaa kuunteleen itse mitä muilla on sanottavaa. Kaikilla on jotain,osaanko kuunnella oikein...haluanko että minua kuunnellaan. Näitä kysymyksiä esitin itselleni sinun iässäsi, eikä siitä ole kovinkaan kauan. Sain ystäviä...mahtavia tärkeitä ihmisiä joiden olemassaoloa en tiennyt.
Vielä julmasta maailmasta:
Jälleen tänään laitoin merkinnän "huonon päivän kalenteriini", koska tuntuu taas kaikki kaatuvan päälle. Miksi: jälleen tuli turvalleen ihmissuhteessa, johon ehdin jo uskoa. Miksi sitten merkitsen kalenteriini merkin. Siksi että siinä kalenterissa on iso lista asioita, jotka muistuttavat minua kaikista positiivista asioista joita oikeasti minulle tapahtuu. työ,harrastukset,kaverit,vanhemmat jne.jne. ja paljon tärkeitä asioita joita nyt en tähän viitsi kirjoittaa.
Joku on sanonut, että hyvää ei huomaa kun on sen keskellä...olen samaa mieltä. Siksi kalenteri merkinnät....On vain niin helppo käpertyä oman itseensä ja kaivata sääliä...teen sitä itsekin ja tuntuu pahalta.
Toinen mikä minua helpotti eräässä tilanteessa, kysyin itseltäni: mistä haluaisin/voisin luopua, että saisin mitä haluan...hetken mietittyäni, huomasin, että en löytänyt vastausta...pahanolosta, tottakai,mutta en muusta.
Kun minulle tulee tilanne, että nyt tarvin jonkun lähelle, jolle kertoa huoleni ja itkeäkin samalla...huomaan asuvani 650 km:n päässä parhaistä ystävistäni....tilanne on niin, että on pakko löytää joitain keinoja selvitä, koska puhelin ei kontaktia korvaa...
ajatukseni karkaili kirjoituksestasi, mutta sainpahan purettua ja kerrottua jälleen itsellenikin asioita, joita miettiä uudelleen ja uudelleen....itse asiassa kyyneleet kuivuivat, joten suunta on hyvä.
"joka ei kuuntele, ei ikinä tapaa ketään jota oikeasti kuunnella"
Otsikkosi on täyttä asiaa.En oikein tiedä mitä muuta lisäisin, sillä samaa mieltä kanssasi olen.
Parempia aikoja!
ps. omalla kohdallani seuraava Ihmepojan kappale on tähän saakka ollut täyttä totta..
enkä tulevaisuudessakaan mihinkään tästä muutu.Päässäni vippaa, olen omituinen. En tiedä millä onneni saavutan..(syvä huokaus).Mikä tekee minusta onnellisen??no joo, sitä ihmepoikaa.. =)
LAULAN ITSELLENI
Vaikka kerroimme kaiken
emme kuulleet sanaakaan
Vaikka makaat vierelläni
oon yksinäisempi kuin koskaan
Laulan itselleni
En tahdo nähdä ketään
Jään tyhjään huoneeseen
Tunnit kuluu taivaan sini syvenee
Kunpa pääsis jo uneen
Laulan itselleni