Monikultturisuus oli mielestäni positiivinen asia, koska kuvittelin että olisi tutustumista taiteisiin, näyttelyihin, korrektia käytöstä ja näkemysten vaihtoa.
Ruokakulttuurin ja muun uusien asioiden vaihtoa, asioita puolin ja toisin.
Ruotsin ja Ranskan esimerkit näyttävät kuitenkin ettei ole leppoisan rauhallista ajatustenvaihtoa herraskaisella tavalla, eikä käytöksessä ole hurraamista myöskään, mitä mellakoijat ja ulkomailta tunkeutumalla tunkeutuneet ovat maihin mukanaan tuoneet.
Koko positiivinen asenne ja odotukset ovat romuttuneet. Oletin herraskaista, korrektia käytöstä ja kahvilakulttuuria tyylillä ja tavoilla. Saatiin asuntomurtoja, rikollisuutta, katuväkivaltaa, ja poliisille turhaa työtä tällaisia kaitsemaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vihervasemmistolainen on itsekin vasta "puusta laskeutunut", joten ikänsä apinoiden seassa kasvettuaan ei erota mitään erityistä niissäkään apinoissa joita haalii ympärilleen.
Poliisiputka on se yksi ainoa osasto monikulttuurin edustajia