EU vihalla yritetään luoda jotain ryhmää !

EU vihalla tai vastaisuudella yrittään luoda, jotain ryhmää mitä ei ole
muuten olemassa edes. EU-vihan pohja luodaan aateellisista ja
uskonnollisista asioita. Jos talous ja elämänarvoja ajatellaan vastaavasti,
kuin Afkanistanissa, että uskonnollinen lahko tai aatteellinen järjestö
asettaa elämän merkityksen ja rajat ihmisten vapaudelle, niin siitä vaan.

Jokainen ihminen Euroopan unionissa haluaa olla vapaa. Tähän pohjaan
perustuu miksi EU saa runsasta kannatusta. Ei kukaan ihminen halua
sitoutua mihinkään valtioon ja tai uskonlahkoon tai aatteeseen. Jokainen
EU:ssa asuva ihminen haluaa oikeudet kaikkiin EU maihin ja tasa-arvoisen
elämän kaikissa EU-maissa. Eikä kukaan kristinuskoinen voi edes
puolustaa mitään valtioa tai aatetta ja antaa veljensä ja siskonsa kärsiä.
( Tämä on kristinuskon perusajatus jo )

Jokaisessa EU-maassa on kristinuskoisia ihmisiä. Sitä ei voi kukaan
kieltää. Ei ne ole sydämmeltään ja ajatukseltaan minkään maan
nationalisteja tai muutakaan kansaa. Se on hyvin vähäistä mitä oli
nyt esim. saksassa AFD ,, 10 %. Italia, Kreikka, Puola madonnoineen
ei ikinä voi vajota sellaiseen. Kaikkien ääriliikkeiden oli ensin
tuhottava uskonnolliset järjestöt ja koulujen ja kansainvälisten
liikkeiden asema... Se on historiallisesti näytetty aina toteen.

Mitä sitten markkinoidaan Teille suomesta tai suomalaisesta ?
Terveydenhuolto ja koulutus ? Terveydenhuollon kapasiteetti on
suomessa hyvin rajallinen ja vain harva vanhus ja sairas saa hoitoa ja
niin minunkin vanhempani kuoli ilman hoitoa ja sanottiin, että on tehty
elvyttämättä jättämis päätös ilman hoitoa. Juuri puhuttiin lehdessä,
että hätäpäivystyksen viivettä on haluttu nostaa, että säästyy rahaa.

Voin taata, että jokaisessa EU maassa apu tulee samaan nopeuteen
katsomatta synnyinmaata. Suomessa asuu myös jonkin verran EU:n
toisista maista olevia ihmisiä. EU voi tässä asiassa määrätä avun nopeuden.

Koulutus on jokaisessa EU-maassa huipputasoa. suomen hallitus- ja
koulujärjestelmä voi olla poliittisesti lahjottua Pisa tutkimuksissa, kuten
Maailman Onnellisuus maana. ( En ymmärrä miten edes mahdollista )
Suomessa vapaan tiedon saanti ja kommentointi on harvan median
varassa ja sitä kyllä rajoitetaan. ( Kysymys kuuluu miksi pitää rajoittaa? )

Tube xxx ja facebxxx on vapaita medioita ja niitä ei saa edes nimetä
tälläkään palstalla, niin jossain täytyy olla vikaa. Silloin pitää ja täytyy
ajatella, että ihmiset on manipuloinnin kohteina ja todellakaan ei ole
niin, kuin EU vihaajat puhuu, vaan ihan toisin päin. Sen vuoksi ne siitä
puhuu. Saat toki haukkua ihmisiä, mutta kerro miksi haukut vapautta?

Minä olen esittänyt paljon kohtia ja niihin ei tule vastausta ja silloin
pitää ja täytyy ajatella, että se toinenpuoli ei pysty vastaamaan näihin.
Kirjoitan vielä tähän loppuun, että kristinuskovaisella ei ole isänmaata.
Euroopan unionissa on paljon uskovaisia ja Muslimeilla ei myöskään
ole isänmaata, paitsi ääriliikkeellä, kuten suomessa myös.

Ei muslimikaan voi palvoa valtioa ohi ihmisen lähimmäisenrakkauden
ja yli jumalan. Matkustelkaa ja tavatkaa ihmisiä ja lähtekää, vaikka
katsomaan niitä suomi-yhteisöjä ympäri maailmaa ja niihin voi mennä
ja matkustaa ihan yksinkin. Ne on hyviä portteja elämään ja onneen.
Facexxx löytyy ja kysykää ja katsokaa tubelta.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EU-viha vetoaa tyhmiin.
Sen näkee tämän palstan mielipiteistäkin.

Äänestä

Tiesihän sen kaikki lukeneet, että miten siellä Briteissä käy.
Se on sitä paska-porukkaa mikä huijasi vajaita ja tyhmiä... vastaako
suomen persu mihinkään asia-kysymykseen ... ei vastaa, että miten.

Paska-läjät ovat eduskunnasta tuoneet hullun puheensa tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU vihalla tai vastaisuudella yrittään luoda, jotain ryhmää mitä ei ole
muuten olemassa edes. EU-vihan pohja luodaan aateellisista ja
uskonnollisista asioita. Jos talous ja elämänarvoja ajatellaan vastaavasti,
kuin Afkanistanissa, että uskonnollinen lahko tai aatteellinen järjestö
asettaa elämän merkityksen ja rajat ihmisten vapaudelle, niin siitä vaan.

Jokainen ihminen Euroopan unionissa haluaa olla vapaa. Tähän pohjaan
perustuu miksi EU saa runsasta kannatusta. Ei kukaan ihminen halua
sitoutua mihinkään valtioon ja tai uskonlahkoon tai aatteeseen. Jokainen
EU:ssa asuva ihminen haluaa oikeudet kaikkiin EU maihin ja tasa-arvoisen
elämän kaikissa EU-maissa. Eikä kukaan kristinuskoinen voi edes
puolustaa mitään valtioa tai aatetta ja antaa veljensä ja siskonsa kärsiä.
( Tämä on kristinuskon perusajatus jo )

Jokaisessa EU-maassa on kristinuskoisia ihmisiä. Sitä ei voi kukaan
kieltää. Ei ne ole sydämmeltään ja ajatukseltaan minkään maan
nationalisteja tai muutakaan kansaa. Se on hyvin vähäistä mitä oli
nyt esim. saksassa AFD ,, 10 %. Italia, Kreikka, Puola madonnoineen
ei ikinä voi vajota sellaiseen. Kaikkien ääriliikkeiden oli ensin
tuhottava uskonnolliset järjestöt ja koulujen ja kansainvälisten
liikkeiden asema... Se on historiallisesti näytetty aina toteen.

Mitä sitten markkinoidaan Teille suomesta tai suomalaisesta ?
Terveydenhuolto ja koulutus ? Terveydenhuollon kapasiteetti on
suomessa hyvin rajallinen ja vain harva vanhus ja sairas saa hoitoa ja
niin minunkin vanhempani kuoli ilman hoitoa ja sanottiin, että on tehty
elvyttämättä jättämis päätös ilman hoitoa. Juuri puhuttiin lehdessä,
että hätäpäivystyksen viivettä on haluttu nostaa, että säästyy rahaa.

Voin taata, että jokaisessa EU maassa apu tulee samaan nopeuteen
katsomatta synnyinmaata. Suomessa asuu myös jonkin verran EU:n
toisista maista olevia ihmisiä. EU voi tässä asiassa määrätä avun nopeuden.

Koulutus on jokaisessa EU-maassa huipputasoa. suomen hallitus- ja
koulujärjestelmä voi olla poliittisesti lahjottua Pisa tutkimuksissa, kuten
Maailman Onnellisuus maana. ( En ymmärrä miten edes mahdollista )
Suomessa vapaan tiedon saanti ja kommentointi on harvan median
varassa ja sitä kyllä rajoitetaan. ( Kysymys kuuluu miksi pitää rajoittaa? )

Tube xxx ja facebxxx on vapaita medioita ja niitä ei saa edes nimetä
tälläkään palstalla, niin jossain täytyy olla vikaa. Silloin pitää ja täytyy
ajatella, että ihmiset on manipuloinnin kohteina ja todellakaan ei ole
niin, kuin EU vihaajat puhuu, vaan ihan toisin päin. Sen vuoksi ne siitä
puhuu. Saat toki haukkua ihmisiä, mutta kerro miksi haukut vapautta?

Minä olen esittänyt paljon kohtia ja niihin ei tule vastausta ja silloin
pitää ja täytyy ajatella, että se toinenpuoli ei pysty vastaamaan näihin.
Kirjoitan vielä tähän loppuun, että kristinuskovaisella ei ole isänmaata.
Euroopan unionissa on paljon uskovaisia ja Muslimeilla ei myöskään
ole isänmaata, paitsi ääriliikkeellä, kuten suomessa myös.

Ei muslimikaan voi palvoa valtioa ohi ihmisen lähimmäisenrakkauden
ja yli jumalan. Matkustelkaa ja tavatkaa ihmisiä ja lähtekää, vaikka
katsomaan niitä suomi-yhteisöjä ympäri maailmaa ja niihin voi mennä
ja matkustaa ihan yksinkin. Ne on hyviä portteja elämään ja onneen.
Facexxx löytyy ja kysykää ja katsokaa tubelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu