Otin koronapiikit

Ei ole korona meikäläiseen tarttunut, kun olen kahdesti piikitetty. Siinä on persujen Anolla ihmettelemistä sekä ataaminomenanliikettä kurkussa havaittavissa kun koronanvastainen rokoite on toimivaksi havaittu.

Mitenkä teillä niinsanoitulla kansanedustajilla on asianlaita. Valta- eli haittamedia on antanyt ymmärtää jotta persuedustajat naureskelevat koronarokoitteelle eivätkä suostu ottamaan sitä.

Minkä takia Persulandia on ollut sulussa jo puolitoistavuotta koronan takia kun kerran kansanedustajat eivät suostu ottamaan sellaista ? Miksi suurella rahalla on ostettu rokoitteita ja YLE:n uutisissa on koronan leviämistä uutisoitu jos kerran koko koronaa ei kansanedustajien mukaan edes ole olemassa.

Onko siellä Eduskunnassa kannabiksen pössyttely niin suosittua ettette usko enään tieteeseen vaan johonkin trumppilaisen Anon mossotus-mässytyksiin. Hyvä persut, sillä te olette tässäkin asiassa esimerkkinä.

Täten ehdoitan jotta koko koronapaniikki on vain haittapaniikkia ja on palattava normaaliin paniikkiin ja on julistettava Suomeen ilmastopaniikki. Persut pitäkööt tyhmät suunsa tästä asiasta supussa sillä sen nyt tietää muutenkin mitä sieltä tulee !
72786
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Koronavirus on niin vaarallinen, että Vantaan kaupungin tartuntatautilääkärin mukaan lentoaseman pitkät jonot on vaarallisempaa kuin se, että maahan pääsee pujahtamaan koronatesteittä ja ilman rokotuksia.

"Hän pitää suurempana riskinä tarkastuksista syntyviä ruuhkia kuin tarkastamatta jättämistä."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008290824.html

Lentokentän pitkät jonotkin on koronaa vaarallisempia.

Äänestä
  • SONTAA - Roskalinkki - nauti itse vaan noista ja tuudittaudu niitten uskoon - mikä tuo sinut tuota propagandaa tänne tyrkyttämään - ei kiinnosta todella availla.
    Ei ole näillä paljon aivoja jos tuo tätä median kusetusta tänne -

    1Äänestä

  • Aloittaja ei selvästikään ole persu koska otti rehellisesti rokotteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SONTAA - Roskalinkki - nauti itse vaan noista ja tuudittaudu niitten uskoon - mikä tuo sinut tuota propagandaa tänne tyrkyttämään - ei kiinnosta todella availla.
    Ei ole näillä paljon aivoja jos tuo tätä median kusetusta tänne -

    Perinteisesti iltapäivälehdistöä pidetään roskalehdistönä.

    Ilta-Sanomat ja Iltalehti, nuo valeuutisten levittäjät.

    1Äänestä

  • Älä enää ikinä mene millekään piikille! Elä kuten opetat.
    Ja iho umpeen. Suun kohdalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja ei selvästikään ole persu koska otti rehellisesti rokotteen.

    Todennäköisesti aloittaja on vissva-lainen.

    Äänestä

  • Miksi vainajat tuhkataan? Todisteiden peittelyäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja ei selvästikään ole persu koska otti rehellisesti rokotteen.

    Reipas, isänmaallinen, rohkea henkilö! Minä rokottamaton persu olen yhteiskunnan pohjasakkaa ja minut voi eristää ja tappaa. Tässä on totuus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä enää ikinä mene millekään piikille! Elä kuten opetat.
    Ja iho umpeen. Suun kohdalta.

    Sinä voit laittaa ihon umpeen ihan joka kohdalta. Muuttuu keskustelu asiallisemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja ei selvästikään ole persu koska otti rehellisesti rokotteen.

    Mutta onko hänellä kolmenkymmenen vuoden sisään kuinka monta veritulppaa ja mahtaako syöpäkin vaivata?

    Äänestä

Liittyen haittalajien ennalta ehkäisyyn Suomesa niin Ano on julki tuonnut kaikkein suurimman haittalajin mikä Suomea uhkaa; haittamaahanmuuton. Koronaviirus ei ole ensinkään haitallinen sillä se on niin pikkuinen etteivät persut sitä kykene näkemään ja sitä mitä ei näe ei ole olemassakaan.

Pirsakkti senthinteenkään. Ei ole koronaa Suomessa mutta matuja on Kemissä.

Äänestä

Ihan pikkuvinkkinä. Ano ei ole persu, eikä muutaan, jotka kannatavat häntä.

Äänestä
  • Persut ovat nopeita näissä takinkääntoasioissa. Persujen nuorisojärjestökään ei ole ollut persujen nuorisojärjesto sen jälkeen kun se paljastui fasistiseksi persujärjestöksi.

    1Äänestä

  • Persuilta oli hölmö veto erottaa puolueesta. Erottamisella menetti enemmän äänestäjäkuntaa kuin erottamatta jättämisellä. Montakohan uutta äänestäjää erottaminen toi...

    Koko erottaminen tehtiin vain kokoomuksen vaatimuksesta. Säälittävää persut, säälittävää.

    2Äänestä

  • No, kookas ajattelija kyllä. Juvan Valo., Älyn jättiläinen ja muuta sopivaa.
    Sitä Ano Turtiainen on.

    Äänestä

Koronavirus on niin vaarallinen, että Vantaan kaupungin tartuntatautilääkärin mukaan lentoaseman pitkät jonot on vaarallisempaa kuin se, että maahan pääsee pujahtamaan koronatesteittä ja ilman rokotuksia.

"Hän pitää suurempana riskinä tarkastuksista syntyviä ruuhkia kuin tarkastamatta jättämistä."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008290824.html

On niin vaarallinen viirus, että lentokentän ruuhka on vaarallisempi.

Äänestä
  • Roskallinkin jakaja - nauti itse vaan noista niin maailmasi on ruusuinen, mutta älä tuo meille paskaa pihalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Roskallinkin jakaja - nauti itse vaan noista niin maailmasi on ruusuinen, mutta älä tuo meille paskaa pihalle.

    Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
    Sanoma Oy ja MTV.
    Pahimpia valeuutisten levittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilta-Sanomat ja Iltalehti.
    Sanoma Oy ja MTV.
    Pahimpia valeuutisten levittäjiä.

    Olet väitteitesi kanssa yksin, aivan yksin. Muotoile sitä folijohattua hieman löysemmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väitteitesi kanssa yksin, aivan yksin. Muotoile sitä folijohattua hieman löysemmäksi.

    Koronapassi oli aikoinaan persujen foliohattujen salaliittoporukan ja muiden öyhötystä. Entäs nyt?

    Äänestä

Vaikka et olisi ottanut rokotuksia, et siltikään olisi välttämättä sairastunut. Naurettavaa yleensä hehkuttelut rokotteesta, joka ei edes tehoa muunnoksiin. Meitä rokottamattomiakin on vielä melko paljon, jotka ei ole saanut tartuntaa, tai sitten tauti on sairastettu huomaamattomin tai lievin oirein. Ne jotka on sairastanut ilman rokotusta, ovat saaneet luonnollisen vastustuskyvyn myös muunnoksia vastaan. Lisäksi meillä rokottamattomilla ei ole jännän paikkaa, että miten se rokote vaikuttaa omassa kropassa 2-4 vuoden aikajänteellä, eikä tarvitse esittää viittasankaria ja höpistä "velvollisuuden" vuoksi alarmistien julistuksia, edes omaksi terapiakseen.

Äänestä

Taas on salaliittohörhön kopioautomaatti singonnut täsmälleen samat parikymmentä uppo-outojen sivustojen legendaa tänne kuin kaikkiin muihinkin korona-aiheisiin ketjuihin. 🥱

Myös lahkouskovaiset ajattelevat että roska muuttuu jankuttamalla todeksi, ja paljonhan kummassakin leirissä on samoja naamoja. 🤮

1Äänestä
  • Salaliittohörhön hymiöspämmit on näkyvyytensä vuoksi kuitenkin helppo skrollata ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Salaliittohörhön hymiöspämmit on näkyvyytensä vuoksi kuitenkin helppo skrollata ohi.

    Kunpa se tuo fimea ei olisi totta koskaan ollutkaan, mutta se kun vaan on.

    Äänestä

BBC+kertoo:https://archive.is/IP9KD#selection-937.0-937.158HAMMASTYTTAVAN+KEHNOSTA+ROKOTE+TEHOSTA:"The+hospital+admissions+rate+is+53+per+100,000+of+the+population+in+those+unvaccinated+compared+to+32+per+100,000+in+those+fully+vaccinated,+in+the+past+month"Sairaalaan+joutuu+53+rokottamatonta+100+000+rokottamattomasta.Kun+taasSairaalaan+joutuu+32+rokotettua+100+000+rokotetusta.Ero+ei+ole+iso.+Se+on+ihan+tavattoman+pieni.Irlannissa+tilanne+on+hiukan+parempi,+mutta+jotta+voisi+suoraan+verrata,+tarvisi+laskea+hiukan.Irlannissa+54%+sairaalaalassa+olijoista+on+täyden+rokotussarjan+saaneitahttps://www.irishtimes.com/news/health/covid-54-of-hospital-patients-with-virus-are-fully-vaccinated-1.4670229Jokainen+kuitenkin+tajuaa,+että+54%+sairaalassa+olevia+tuplarokotettuja+on+paljon+tilanteessa,+jossa+koko+väestön+rokotuskattavuus+on+noin+75%Virossakin+on+paljon+rokotettuja+sairaalassaSuomessa+Koronaolkukko+vaikenee+harhaan+johtaen+näistä+tapahtumista,+ja+haluaa+tuputtaa+passiaan.+Tosin+olkiukko+on+liikkunut+myos+Britanniassa+ja+Irlannissakin,+ja+yrittää+vaikuttaa+sielläkin+jatkuvati+mediaan+kehuskellen+aiheetta+rokotettaan,+joka+avulla+on+jo+kiusannut+ihmisiä+pilkaten,+rajoittaen+ja+alistaen.Olkiukkeli,+ilkeä+Wicker+Man+pitää+ottaa+kiinni.Ps.+BBC+artikkelissa+on+pieni+ristiriitaisuus,+mutta+se+mitä+laitoin+lisäksi+Irlannista+vain+tukee+tosiasiaa+rokotteesta,+joka+ei+millään+tavalla+ole+takuu,+etteikö+rokotettu+olisi+sairaalassa.Tämä+siis+tilanne,+vaikka+rokote+ei+muuten+niin+vaarallinen+olisikaan!+Mutta+tammöinen+ihmisten+rajoittaminen+ja+kyylääminen+on.+Se+kertoo+jostain+ihan+aidosti+syvemmästä+pahuudesta+ja+ongelmasta,+mihin+todella+kannattaa+puuttua.

Äänestä
  • Nämä "injektio-koronarokotehörhöt"myrkkyineen näkee jo piruja, kun delta-viruksen kontaminaatio lähestyy. Olkaa huoleti viehättäviä ruumiskontteja on varattu isompaankin hässäkkää varten. Eli sijoituspaikka löytyy!
    Levitätte koronaa tyhmyyttänne jatkuvasti. Valtio kiristää otteitaan pakosti, uskokaa pois. Älkää olko tyhmiä! Rokotus auttaa elämään!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä "injektio-koronarokotehörhöt"myrkkyineen näkee jo piruja, kun delta-viruksen kontaminaatio lähestyy. Olkaa huoleti viehättäviä ruumiskontteja on varattu isompaankin hässäkkää varten. Eli sijoituspaikka löytyy!
    Levitätte koronaa tyhmyyttänne jatkuvasti. Valtio kiristää otteitaan pakosti, uskokaa pois. Älkää olko tyhmiä! Rokotus auttaa elämään!

    Ei haitta mitkään kiristykset, emme ota myrkkypiikkejä missään tilanteessa, rajoitukset ei haittaa meitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei haitta mitkään kiristykset, emme ota myrkkypiikkejä missään tilanteessa, rajoitukset ei haittaa meitä.

    Hahhaha. Meinaatko kiltin sairaalan olevan ainoa jossa tullaan piikit jakamaan?

    Mikset usko uusien keskuksien avittavan "vieraitaan" piikillemenossa?

    Totuus on se, et kaikki tulee sen piikin kertaa 8 ottamaan. Tavalla tai toisella! Ei kukaan noilta karkuilemaan tule.

    Ihan normaalia maailmanloppua menossa. :D

    Äänestä

Tänään pidin turvavyötä autoillessa. Jos en olisi pitänyt niin olisin ajanut kolarin.

Äänestä
  • Hakeudu hetipaikalla huumevieroitushoitoon ennenkuin ajat autolla kolarin.

    Äänestä

Jos sinä olet ottanut koronapiikkejä, niin se on sinun oikeus, mutta meitä on paljon ,jotka ei ota noita piikkejä ja se on myös meidän oikeus ja terveystiedot on yksityisiä, joten ajattele ,et millään voi tietää kuka on piikitety ja kuka ei, joten suosittelen että alat luottamaan koronapiikkien tehoon ja lopetat muiden kyttäämisen, mukavaa syksyä.

Äänestä
  • Ei voi identifikoidakaan, ennen natsipassia..

    Mutta pian, tosi pian voi. Ja sitten tilanne onkin jo puhdasta tyranniaa diktatuurin muodossa.

    Rokotetut joutuvat fimean listalle, ja entiset rokottamattomat rokotetaan. Eli kaikki vaan ihan rohkeasti opiskelemaan kuinka fimean lomakeehen tiedot laitetaan - ja sen varalta ettette itse noita kirjoittele, opettakaa koirannekin tietokonetaitoiseksi.

    Ja kaikki tuo ilman muuta tapahtuu.

    Mutta ensin kaikki se joka on jo tapahtunut, tulee julki.

    Perussetti vuodelle 2021, 22, jne.

    Äänestä

Ei koronaa tarvi pelätä. Markus.10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. 4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

Äänestä
  • Vaikka et itse pelkäisi koronaa, niin rokote suojaa paitsi ottajaa, myös hänen läheisiään. Eikö sinulla ole läheisiä, joita suojella vai etkö välitä heistä tarpeeksi?

    Äänestä

  • Jeesus. Alkaa tuntua nyt sellaiselta, et Jeesus on ainoa, joka tilanteen voi nyt parantaa.

    Äänestä

  • Huoh. Niinhän sinä kuvittelet, kun olet uskonut netistä kaikki MV-lehden ja anoturtiaisten ja ossiitihosten valheet. Otin muuten kolmannenkin rokotteen, koska toisen rokotteen teho varsinkin deltavarianttia vastaan hiippuu ajan myötä ja kolmas rokoteannos nostaa vasta-ainetasot korkealle.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Huoh. Niinhän sinä kuvittelet, kun olet uskonut netistä kaikki MV-lehden ja anoturtiaisten ja ossiitihosten valheet. Otin muuten kolmannenkin rokotteen, koska toisen rokotteen teho varsinkin deltavarianttia vastaan hiippuu ajan myötä ja kolmas rokoteannos nostaa vasta-ainetasot korkealle.

    Joka kymmenes piikki on ilmainen! Kerää koko sarja.

    Ei ne lisäpiikit enää tilannetta muuta kun on jo housuisssa. Veresi vaan puuroutuu lisää. Auttaisiko veren kuppaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka kymmenes piikki on ilmainen! Kerää koko sarja.

    Ei ne lisäpiikit enää tilannetta muuta kun on jo housuisssa. Veresi vaan puuroutuu lisää. Auttaisiko veren kuppaus?

    Etkö tiennyt, että koronavirus aiheuttaa paljon enemmän veritulppia kuin koronarokotteet?

    Äänestä

  • "Ei niitä vielä saa - "

    Osa meistä on jo saanut.

    "ikävä, että näitä idiootteja tulee myrkkyjen käytöstä."

    Ano Turtiainen on kyllä käyttänyt hormoneja, mutta tuskinpa Ossi Tiihonen.

    "Vihamielisiäkin ja agressiivisia. Ei se hyvää tee näköjään mielialallekaan.
    Saati sitten kropalle- jännitystä se tuo elämään - ei tiedä koska herää aamulla kuolleena.🤣🤣😄😄"

    Rokottamattomat elävät itse jännityksessä, että koska se korona iskee ja selviääkö siitä sitten pelkällä nuhalla, kuten jo kohta pari vuotta MV-lehti on luvannut.

    Äänestä

  • "AINOASTAAN MYRKYISTÄ TULEE VERIKLOTTEJA !"

    HS:

    "KORONATAUDISSA verisuonitukoksen riski sairaalapotilailla on kymmenen prosentin luokkaa, eli kymmenen sadasta sairastuneesta voi saada veritulpan. Näin suuri riski koskee iäkkäämpää väestöä. Alle 40-vuotiailla tukosriski on ilman merkittäviä riskitekijöitä yleensä merkittävästi pienempi."

    "Jopa lapsia kuolee"

    Iltalehti:

    "Pfizer ja Biontech: Rokote todettu turvalliseksi ja tehokkaaksi myös 5-11-vuotiailla lapsilla"

    Sen sijaan koronaan on esim. Ruotsissa kuollut jo 9 alle kymmenvuotiasta lasta ja USA:ssa lähes 500 alle 18-vuotiasta.

    " - olet aika tollo lässyttämään tänne turhia loruja - näitä myrkyn nielleitä paskaa puhuvia lyhyitä tokaisuja riittää ja roskalehtien linkkejä heiltä myös kun ei osaa muuta kuin puhua median lauseita toistamalla kuin papukaija."

    Mieluummin mediasta uutisia ja artikkeleita kuin MV-lehden valheita.

    "Omaa älyä ja omaa tahtoa puuttuu lampailta - he menevät mieluummin laumassa teuraalle."

    Kuvittelet olevasi salaisen tiedon lähteillä ja muka ymmärtäväsi asiat paremmin kuin suuri enemmistö, koska uskot MV-lehden ja ossitiihosten ja anoturtiaisten valheet. Höpsis. Sinua kusetetaan, meitä muita ei.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vaikka et itse pelkäisi koronaa, niin rokote suojaa paitsi ottajaa, myös hänen läheisiään. Eikö sinulla ole läheisiä, joita suojella vai etkö välitä heistä tarpeeksi?

    Rokottamattomat ovat puhtaita, rokotteen ottaneet ovat tartuttajia, rokotteen puolesta puhujat eivät ole ottanut itse rokotetta, julkisuudessa ehkä suolaliuoksen, he saavat rahaa kapina/riidan lietsonnasta. Nyt on viimeiset hetket tehdä parannus, sillä tuomiot tulee ihan kohta, ohjeet parannukseen Pyhässä Raamatussa.

    Äänestä

  • kioski21 kirjoitti:

    "Rokottamattomat ovat puhtaita, rokotteen ottaneet ovat tartuttajia, rokotteen puolesta puhujat eivät ole ottanut itse rokotetta, julkisuudessa ehkä suolaliuoksen, he saavat rahaa kapina/riidan lietsonnasta."

    Harhaisia näkemyksiä. Rokottamattomat ovat juuri heitä, jotka asettavat itsensä lisäksi muut ihmiset alttiiksi eivätkä välitä muiden ihmisten mahdollisista sairastumisista ja kuolemista, koska itse luulevat olevansa joko turvassa tai pelastuvansa kuollessaan. Kukaan ei saa rokotteiden sijaan suolaliuosta, aivan naurettava harhaluulo, jolla sinua on kusetettu eikä kenelläkään anneta rahaa rokotteiden puolesta puhumisesta.

    "Nyt on viimeiset hetket tehdä parannus, sillä tuomiot tulee ihan kohta, ohjeet parannukseen Pyhässä Raamatussa."

    Myäs rokote kannattaa otaa, koska se suojaa ottajan lisäksi myös muita ihmisiä, erityisesti läheisiäsi sairastumasta ja mahdollisesti jopa kuolemasta koronaan. Tuossa eräs ns. kristitty, joka vastusti rokoteita, mutta lopulta jättikin kaksi alaikäistä lasta orvoksi uskottuaan ja levitettyään valheita:

    https://www.sorryantivaxxer.com/post/renee-johnson-33-paintsville-ky-clerk-at-cash-express-anti-vaxx-dead-from-covid

    Uskon että sinä uskot niin kuin kirjoitit ja kunnioitan sinun oikeuttasi esittää mielipiteesi, kuitenkin nyt on niin, että kaikki menevät tuomiolle ja vain Jeesus Messias voi pelastaa ikuisesta helvetistä.

    Ja rokotteet voivat pelastaa sinut ja läheisesi kuolemasta koronaan. Iltasanomat:

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008300426.html

    Äänestä

Jes! Kerrankin järkeä.

Äänestä

Tekstistä päätellen oot kyllä piikkiä ottanut.

Äänestä

No ei nuo 2 piikkiä ole sua yhtään viisaammaksi tehneet.
Vai liekö asia juuri päinvastoin?

Äänestä
  • Joo, eikä piikitönkään mikään järjen jättiläinen ole, pikeminkin kauhuleffoihin ja kummituksiin uskova Trumppia digaava folijohattu.

    Äänestä

  • Ei piikeistä tietenkään viisaammaksi tule. Ei niitä sen takia otetakkaan vaan koronan vaikeata tautimuotoa estämään.

    Äänestä

Kirjoittaisipa tänne sellainen, joka selvisi koronasta sairaalan kautta ja rokottamattomana. Saataisi kuulla ihan suoraan hevosen suusta- ei hevosmiesten.
Sitä odotellessa.

Äänestä
  • Sama juttu, ihan hyvin menee ja lähes normaalia elämää voi viettää, ei myöskään mitään pelkoja ja ahdistusta siitä voiko rokotuksesta tulla ongelmia. Mies sai joskus influenssarokotuksesta elämänsä kamalimman influesnssan, eipä sen jälkeen sitäkään piikkiä ole ottanut, itse en sitä ole koskaan ottanut.

    Äänestä

On niitä rokottamattomia joka puolueessa. Turha yleistää. Ps äänestin viimeksi ja en edes harkinnut otanko piikit vai en. Molemmat otettu.

Äänestä

Eipä ole eteen tullut yhtään järkevää perustetta että miksi pitäisi kieltäytyä koronarokotteesta.

Äänestä

Tauti ei sitten tule niin voimakkaana kun on rokotukset.

Äänestä

KOLME piikkiä otettu. Vointini on mahtava. Menkääpä piikille siintä!

Äänestä
  • 0 piikkiä ja olo on erinomainen. Katsotaan tilanne taas vuoden päästä. Terveet elämäntavat ja hyvä vastustuskyky katsos.

    Äänestä

Kaikille rokote. Nyt ainakin viimeistään pitäsi olla kaikkille selvää.

Äänestä

En ole piikkiä ottanut mutta olen sen koronan kyllä sairastanut. Ainakin jos nenästä otettuun testiin voi luottaa. En olisi muuten edes tiennyt koko vaivasta mutta jouduin käymään testissä altistumisen vuoksi ja mulla muka oli se. Siinä sitten käkittiin kotona aikansa. Tein kyllä etätöitä muutaman päivän, mutta aikasen turhalta vaikutti koko homma.

Äänestä

'Ei+ole+korona+meikäläiseen+tarttunut,+kun+olen+kahdesti+piikitetty.'No,+ei+ole+tarttunut+97,5%+suomalaisista.+Koronarokoteethan+tähän+ei+vaikuta.+Rokotetut+tartuttavat+koronaa+siinä+missä+rokottamattomat.+Tosin+brittiläisessä+tutkimuksessa+todettiin+että+rokotetut+ovat+varsinaisia+viruspesiä...+Heillä+kun+yleinen,+oma+immuniteetti+on+laskenut.

Äänestä

Ei ole korona tarttunu vaikken oo yhtään piikkiä ottanu!!

Äänestä
  • Rokotteissa ja testipuikoissa ne virukset on laitettu jakoon, tautia levitettiin siis tahallaan, riitti kun vältteli testejä ja rokouksia niin on pysyny täysin terveenä, ei edes nuhaa ole ollut! Se pitkä testipuikko työnnettiin syvälle josta virus ei pääse pois aivastamalla tai niistämällä. F1 kisoista kun näyttivät miten siellä näyte otetaan, niin ihan lyhkäsiä näytetikkuja niillä oli ja nielusta näyte otettiin ei syvältä pään sisältä kuten karjalaumoilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteissa ja testipuikoissa ne virukset on laitettu jakoon, tautia levitettiin siis tahallaan, riitti kun vältteli testejä ja rokouksia niin on pysyny täysin terveenä, ei edes nuhaa ole ollut! Se pitkä testipuikko työnnettiin syvälle josta virus ei pääse pois aivastamalla tai niistämällä. F1 kisoista kun näyttivät miten siellä näyte otetaan, niin ihan lyhkäsiä näytetikkuja niillä oli ja nielusta näyte otettiin ei syvältä pään sisältä kuten karjalaumoilta.

    Korona on ihmiskunnan kaikkien aikojen kusetus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona on ihmiskunnan kaikkien aikojen kusetus

    Viruksen nimeä mietittiin bissellä, tarjolla oli Coronaa...siitä se idea sitten lähti...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona on ihmiskunnan kaikkien aikojen kusetus

    Delta-variaatiotkin ovat vain rokotevammoja.

    Äänestä

Muistatteko kun Marin laukkasi ranskassa palavereissa maalikuussa 2020 juuri ennen kuin sulut ja rajoitukset alko, sieltä kävi ohjeet ottamassa, piti olla paikanpäällä kuulemassa koska niistä asioista ei huudeltu eikä niitä keskusteluja taltioitu. yhdessä sopivat että nyt kusetetaan ja kaikkien pokka pitää pimpelipom!!!

Äänestä
  • Marinin tilien saldot olis kiva nähdä :)

    Äänestä

  • Marin on niin lapsellinen, että sitä on helppo viedä narussa ja on saanut hulppeat rahat, jotka ajavat kaiken ohi- ei välitä enää suomalaisten terveydestä - meitä saa kuolla tai vammautua eikä hän välitä.
    Putin sentään on jopa vieraillut sairaitten lasten luona heitä tukien. Ei koske kyllä koronaa, se on varmaan Putininkin mielestä länsimaitten kusetus. Hän ei vaadi mitään rokotuksia ja kaikkihan on mennyt helevetin hyvin. Suomen mediahan osaisi tästä varmaan tehdä taas jonkun nälvivän jutun. Ilkkukoon vaan, kyllä paha palkkansa saa.

    Äänestä

Ite sairastin jo, ja sain immuniteetin. Suvussa useampia, työssäkin käyviä, joilla ei piikkejä, eikä tautiakaan😆

Äänestä

Rokotettujen läheisyydessä tulee todella huono olo. pää kipee ja oksettava olo. Mutta kun ottaa välimatkaa, niin helpottaa.

Äänestä

"Siinä on persujen Anolla ihmettelemistä"
Tyypillistä molokkia ei ole kartalla.
Ano on VKK puolueen puheenjohtaja, eikä kuulu persuihin.

Äänestä
  • 😅😅

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 86 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei ole korona meikäläiseen tarttunut, kun olen kahdesti piikitetty. Siinä on persujen Anolla ihmettelemistä sekä ataaminomenanliikettä kurkussa havaittavissa kun koronanvastainen rokoite on toimivaksi havaittu.

Mitenkä teillä niinsanoitulla kansanedustajilla on asianlaita. Valta- eli haittamedia on antanyt ymmärtää jotta persuedustajat naureskelevat koronarokoitteelle eivätkä suostu ottamaan sitä.

Minkä takia Persulandia on ollut sulussa jo puolitoistavuotta koronan takia kun kerran kansanedustajat eivät suostu ottamaan sellaista ? Miksi suurella rahalla on ostettu rokoitteita ja YLE:n uutisissa on koronan leviämistä uutisoitu jos kerran koko koronaa ei kansanedustajien mukaan edes ole olemassa.

Onko siellä Eduskunnassa kannabiksen pössyttely niin suosittua ettette usko enään tieteeseen vaan johonkin trumppilaisen Anon mossotus-mässytyksiin. Hyvä persut, sillä te olette tässäkin asiassa esimerkkinä.

Täten ehdoitan jotta koko koronapaniikki on vain haittapaniikkia ja on palattava normaaliin paniikkiin ja on julistettava Suomeen ilmastopaniikki. Persut pitäkööt tyhmät suunsa tästä asiasta supussa sillä sen nyt tietää muutenkin mitä sieltä tulee !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu