Tuleekohan tästä mitään

Olen tapaillut yhtä naista about 1.5kk. Nähty tyyliin kerta viikkoon. Kertaakaan ei olla vielä seksiä harrastettu, se tulee jo tulee.

Aina jossain julkisella paikalla nähty.

Miten paljon te esim lähettelette viestejä mahdollisen uuden kumppanin kanssa alkuvaiheella? Me ei olla kumpikaan neljään päivään mitään laitettu.

No katsellaan rauhassa tässä.

Ei olla mitään teinejä, yli 30 kymppisiä ollaan.
35182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kovin palava halu tutustua toisiinne ei teillä ole jos menee neljäkin päivää hiljaisuudessa. Voihan sitä viesteillä kysellä kuulumiset ja toivottaa vaikka hyvät yöt. Ja jos ihastusta on ilmassa niin kyllä sitä toisesta haluaa jotain kuulla silloinkin kun ei nähdä.

1Äänestä

Mielestäni sinun pitää kutsua nainen kotiisi seksiä harrastamaan. Naiset haluaa että mies tekee aloitteen ja luulee kohta että sulla on toinen jollet nyt soita sille ja pydä kylään.

Äänestä
  • no ihan pakko oli kyllä tulla tähän väliin sanomaan, että älä nyt herran jestas sitä naista pyydä sinne sun kotiis seksiä harrastamaan jos noin vähän juttelettekin. kannattais ehkä mielummin pyytää näkemään jossain (vaikka julkisella paikallakin) ja puhumaan f2f siitä miltä tuntuu ja kysellä mitä mieltä se nainenkin on asiasta. jos sä sitä pyydät sun kotiin harrastamaan seksiä, niin saattaa olla että koko juttu oli siinä...

    Äänestä

  • Meikäläinen teki aloitteen kun vuoden ajan naiseen aina nähdessään jotain tuli juteltua ja pyysin kaffeelle, niin nainen kieltäytyi eli pakit heitti silleen.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meikäläinen teki aloitteen kun vuoden ajan naiseen aina nähdessään jotain tuli juteltua ja pyysin kaffeelle, niin nainen kieltäytyi eli pakit heitti silleen.....

    Nyt on mennyt sitten kohta 4 kuukautta, ettei ole nähty, mut jotenkin sitä välttelee, kun tietää, ettei nainen ole kiinnostunut, niin miksi yritää pitää liekkiä yllä, antaa sammua mokoman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meikäläinen teki aloitteen kun vuoden ajan naiseen aina nähdessään jotain tuli juteltua ja pyysin kaffeelle, niin nainen kieltäytyi eli pakit heitti silleen.....

    Ei naisia kiinnosta äitillä istujat.

    Äänestä

Aika tiuhaan yleenä on viestitty, silloin kun kumpaakin kiinnostaa tutustua. On mielenkiinto yllä. Mulle tuo neljä päivää on pitkä aika olla kuulematta toisesta mitään, yhtään mitään. Mutta ihmiset on erilaisia, jollekin tuo hyvä noin.

Mut itsekin tulkitsen radiohiljaisuuden helposti välinpitämättömyydeksi. Ellei kyse ole siitä ettei yhteyttä yksinkertaisesti saada, vaikka haluttaisi saadakin. Toinen vaihtoehto on tietysti että ollaa hiljaa, jottei kasvatella mitään toiveita.

Äänestä
  • Ja seksi, ei sillä ole kiire. Mielummin tutustuu ensin yläpäähän ja jos se on kondiksessa ja mieluinen, niin se alapääkin ennättää tutuksi varmaan tulla. Kaikki aikanaan.

    Äänestä

  • Suatana kirjoitti:

    Ja seksi, ei sillä ole kiire. Mielummin tutustuu ensin yläpäähän ja jos se on kondiksessa ja mieluinen, niin se alapääkin ennättää tutuksi varmaan tulla. Kaikki aikanaan.

    Nimimerkistäsi tulee aina mieleen laulu suotano perkelö vittulo helvettilö jumakauta missä ne naiset silloin luuraa kun pimppiä tekköö mieli

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimimerkistäsi tulee aina mieleen laulu suotano perkelö vittulo helvettilö jumakauta missä ne naiset silloin luuraa kun pimppiä tekköö mieli

    Ahaa, en ole kuulutkaan. Olisin suatava laittannu, muttako kiroilutti justiinsa nimimerkkiä rekatessa. Tuli sitten suatana.

    Äänestä

  • Suatana kirjoitti:

    Ahaa, en ole kuulutkaan. Olisin suatava laittannu, muttako kiroilutti justiinsa nimimerkkiä rekatessa. Tuli sitten suatana.

    Kuuntele lapin lahden lintujen suomalainen poikien vitu.us laulu täytyy myöntää et pimppaa tekis kyl mieli

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuntele lapin lahden lintujen suomalainen poikien vitu.us laulu täytyy myöntää et pimppaa tekis kyl mieli

    Täytyypä kuunnella. Se on joskus sellasta, mutta menee ne mieliteot ohitte jossain kohtaa, kun miettii jotain visaisempaa.

    Äänestä

  • Se saa kyllä vitut.amaan kun ei saa naista

    Äänestä

  • nää kommentit tuo mulle skidisti naisia alentavan ja esineellistävän viban...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se saa kyllä vitut.amaan kun ei saa naista

    no en ihmettele vaikket saakkaa lol

    Äänestä

Ajattelin lähteä katsomaan jykylän tuota asfalttijuttua eli harjun erikoiskoe ...

En ole Tomi-nikkeli, pikkupylly LD

Äänestä

Tämä on vain ätmin kommentti eli ätmi ei tiedä rakkaus asioista mitään mutta luulisin et jos kumpikin ihastuu tai itse ihastuisin niin haluaisin nähdä joka päivä ja pyytää hänet mukaan kaikkialle minne itsekkin menisin ja toivois että jomman kumman luona oltais minulle ei kävisi viestittely vaan yhdessä olo ja jos toinen ei tykkää niin ei kanssani pakko ole olla eli jos ei kiinnosta tavata ja olla kanssani niin jätän hänet mut tämä oli vaan ätmin juttua eli en tiedä miten kokeneet ja osaavat jännämiehet tekee ja vie naisen sydämmen mut voi se noinkin mennä ja se on se oikea ätmi olis ahdistava joka päivä yhdessä hyi

Äänestä

En usko, että tulee mitään.

Äänestä

Ei kuulosta että kumpikaan olisi hulluna rakastunut. Jos ei seksiä ole edes kertaakaan mietitty, olette vain kavereita, ettekä edes kovin hyviä kavereita. Oletteko edes halineet tai suudelleet toisianne? Kuulostaa kyllä tylsältä tuo teidän juttu. Jos toista ei edes yhtään kaipaa, niin mikä järki tuossa on?

Äänestä
  • Täällä on naiset sanonut eka täytyy tutustuu 4v ennen kuin voi treffeille lähteä ja treffailla 5v täytyy tutustuu eka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on naiset sanonut eka täytyy tutustuu 4v ennen kuin voi treffeille lähteä ja treffailla 5v täytyy tutustuu eka

    Ehkä sitten seuraavassa elämässä vähän pikaisesti pussataan kerran poskelle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä sitten seuraavassa elämässä vähän pikaisesti pussataan kerran poskelle

    Mut kun tulee tinderi tai arabimies niin pökät on nilkoissa ennen kuin mies ehtii sanoon moi ja esittäytyy hän on pyry imatralta oikeasti korkeastikoulutettu jännämies turusta kalle nimeltään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut kun tulee tinderi tai arabimies niin pökät on nilkoissa ennen kuin mies ehtii sanoon moi ja esittäytyy hän on pyry imatralta oikeasti korkeastikoulutettu jännämies turusta kalle nimeltään

    Mies pökkäsee ja häipyy ja nainen rakastui palavasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mies pökkäsee ja häipyy ja nainen rakastui palavasti

    Mies osaa sanoo naiselle eri taloja varastoja liikehuoneistoja ja sanoo hän on bisness mies ja omistaa nuo ja yuon ja tuon talon ja marketin ja saa hyvää vuokra tuottoo rahaa on hän on päällikkö se uppoo naisiin ja mies sai pimpulaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut kun tulee tinderi tai arabimies niin pökät on nilkoissa ennen kuin mies ehtii sanoon moi ja esittäytyy hän on pyry imatralta oikeasti korkeastikoulutettu jännämies turusta kalle nimeltään

    öh... sori mut eka opettele pliis kirjottamaan silleen että tosta vois jotain tajutakkin. ja toisekseen, kyl mä mielummin sen arabimiehen otan jos se on kiva ku tollasen paskan suomalaisen joka aattelee että naisten tehtävä on miellyttää miehiä ja tehä lapsia, sorry not sorry

    Äänestä

  • adapaa kirjoitti:

    No aito tinderityttöhän siinä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No aito tinderityttöhän siinä

    joo muuten muttei ikääkään oo vielä tinderiin. mä vaan sanoin sulle faktoja kun ne taitaa olla vähön hakusessa <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on naiset sanonut eka täytyy tutustuu 4v ennen kuin voi treffeille lähteä ja treffailla 5v täytyy tutustuu eka

    Juu ensin kulutetaan koko elämä tutustumiseen ja sit eläkkeellä mennään vasta treffeille.

    Äänestä

  • No ollaan aina tapaamisien aikana kerran halattu.. Ehkä hitaasti hyvää tulee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu ensin kulutetaan koko elämä tutustumiseen ja sit eläkkeellä mennään vasta treffeille.

    Eipä ehdi tulla eroa, kun avoliittoon astutaan vasta 75 vuotiaina. Kuolo korjaa onnellisesta liitosta.

    Äänestä

Ei kuulosta kovin lupaavalta. Jonkun viikon voi toki hitaasti tutustella ja työt ja muut vie yleensä aikaa tapailulta. Vaan jos ei neljään päivään tule yhtään viestiä kirjotettua niin ei se toinen silloin ihan hirveästi kiinnosta. Ja tämä siis vielä hieman "aikuisemmalta" yksilöltä.

Äänestä

Haiskahtaa provolta.

Äänestä

Eipä tuota kannata ulkopuolisilta kysellä.
Te kaksi tiedätte asianne ja tilanteenne, muut ovat jääviä sanomaan yhtään mitään.
Teette niinkuin itsestänne hyvältä ja oikealta tuntuu.
Paras tulos kun ei mihinkään pakoteta itseä eikä toista. Mikä kiire?
On todella hienoa kun saa rauhassa tutustua. Sellainen suhde joka perustuu sängynjalkojen varaan on hataralla pohjalla, kyllä ihminen täytyy opetella tuntemaan. Tunnustella fiiliksiä ja edetä ihan teidän omaa tahtia.
Niin että älkää kuunnelko muita, tunnustelkaa omia tuntemuksianne ja fiiliksiänne. Seuratkaa omaa intuitiotanne, se kertoo totuuden.
Uskon että tältä pohjalta on kaikkein suurin todennäköisyys löytää muutakin kuin pelkkä kertakäyttösuhde joka perustuu pelkkään seksiin. Jos siis muuta olet hakemassa, ja siltähän tuo vaikuttaa.
Tuli ihan lämmin tunne itselle, hienoa että tuollaisia miehiä vielä löytyy!

1Äänestä

Sinähän olet jo yli 40.

Äänestä
  • ...ja sekös asiaa joksikin muuttaisi?
    Tai voi olla, kun elämää on vähän enemmän kokenut tietää paremmin mitä se oikea rakkauson ja miten sen löytää ja pitää.
    Nuoremmat ja teinin tasolle jääneet miehet eivät ymmärrä muusta kun jalkovälistä ja sen perässä juoksemisesta. Oikea aito yhteenkuuluvuus ja rakkaus jää kokematta ja löytämättä kun keskittyy pelkkään panemiseen.
    Yksinäisstä se on sitten elämä ja iankaikkista tyydytyksen metsästystä joka muuttuu joka ikävuoden kartuttua yhä vaikeammaksi. Aikuiseksi kasvaneet miehet ja naiset on löytäneet toisensa, elävät harmonista yhteiselämää, nämä onnettomat epätoivoisesti selaavat tindereitään ja kaikki kaunis ja hyvä elämässä jää kokematta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen tapaillut yhtä naista about 1.5kk. Nähty tyyliin kerta viikkoon. Kertaakaan ei olla vielä seksiä harrastettu, se tulee jo tulee.

Aina jossain julkisella paikalla nähty.

Miten paljon te esim lähettelette viestejä mahdollisen uuden kumppanin kanssa alkuvaiheella? Me ei olla kumpikaan neljään päivään mitään laitettu.

No katsellaan rauhassa tässä.

Ei olla mitään teinejä, yli 30 kymppisiä ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu