Elinajanodote kääntyi selvään laskuun. Taistelua käydään nyt rokotteilla.

Anonyymi

Ekokatastrofi on lopulta iskenyt kaksijalkaiseen, joka lukumäärät ovat olleet voimallisessa kasvussa samalla kun kaikki muut lajit lähenevät sukupuuttoa tai niiden määrät suorastaan romahtavat (kuten suomessa muuttolinnut).

Väitänkin, että jo 70-luvulla syntyneet eivät tule saavuttamaan niitä keskimääräisiä ikälukemia, joiden huippuu koettiin 2020-luvun aivan alussa. Syy on maatalous- ja ympäristömyrkyt viimekädessä, siis ne jotka ovat jo tappaneet suuren muita lajeja. Lisäksi ruokamanipulointi ja tuotantotavat ovat katastrofin aiheuttajia.
Myös medikalisaatio auttaa asiaa - vaikkei niin uskoisi - sillä nehän ovat käytännössä myrkkyjä nekin eli myrkyttävät kehoa entisestään. Lopusta pitää kaupungistuminen elintapoineen ja saasteineen huolen.

Olinko oikeassa, aletaan nähdä vasta 20 vuoden kuluttua (2040), jolloin v. 1970 syntynyt täyttää "vasta" 70 vuotta !!! Eliniän odote siis saavutti huippunsa, lasku on alkamassa. Nähtäväksi jää, onnistuuko medikalisaatio (myrkyttäminen) torjumaan muutoksen, joka on kapitalistisen myrkyttämisen ja saastuttamisen seurausta.

T. haans.sea

10

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsissa tuo elinajanodotteen lasku koronan vuoksi oli harvinaisen voimakasta siksi, että pandemian annettiin leviä varsin vapaasti.

      https://www.verkkouutiset.fi/synkka-tilasto-ruotsista-korona-iski-naapurimaita-rajummin/

      Pahimmat tilastojen perusteella havaitut koronapandemian aiheuttamat muutokset elinaikaodotteeseen löytyivät USA:sta ja Liettuasta:

      "Vuoden 2020 aikana suurin lasku nähtiin Yhdysvalloissa ja Liettuassa, joissa elinajanodote putosi 2,2 ja 1,7 vuodella. Yhteensä 29 valtion väestötutkimuksessa laskua havaittiin 27 maassa. Ilmiötä selittää pääosin yli 60-vuotiaiden lisääntynyt kuolleisuus."

      Mitä vanhempaa väestö keskimäärin on sitä ankarammin korona vaikuttaa.

      • Anonyymi

        >>Mitä vanhempaa väestö keskimäärin on sitä ankarammin korona vaikuttaa.

        Virus iskee myrkkyjen ja medikalisaation heikentämään väestönosaan kuten aina ennenkin .
        Suurin kato koetaan silloin aina keskimääräisen kuoliniän ympärillä, suomessa siis yli 80-vuotiailla.
        Se, onko kuolleisuus ollut "normaalia suurempaa" on täysin makuasia. Itse tulkitsen asian niin, että normaalia, koska keinotekoisella vedättämisellä on aina hintansa.

        Sen sijaan vakavamman pohdiskelun paikka on tosiaan siinä, mikä "hyvinvointi"-yhteiskunnassa on mennyt vikaan, kun kalliista systeemistä huolimatta homma lähteekin alamäkeen.
        Ilmiö on vähän samanlainen kuin tehosikaloilla tai -kanaloilla. Elukoita ei voi päästää ulkoilmaan, koska virukset saattaa ne kokonaan tuhota.
        Joskus ennen ei asiat olleet näin huonolla tolalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Elukoita ei voi päästää ulkoilmaan, koska virukset saattaa ne kokonaan tuhota."

        Näin tuotetaan sitä "puhdasta" ruokaa. Olkaapa varuillanne, sillä se voi tehdä teistä "puhdasta" jäljkeä !

    • Anonyymi

      Ei yllätä olen ollut jo kymmenen vuotta sitä mieltä että elinajanodote kääntyy laskuun.

      Ihmiset eivät elä enää luonnon mukaisessa ympäristössä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kyllä ne noissa nettimedioissa löytyy. Asialla ei pahemmin elämöidä, sillä se haittaa niiden tavoitteita.
        Ja tavoitehan on, ympäristöstä ja saasteista vittuakaan piittaamatta, saada soplit taas jylläämään, täysillä:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16389168/perrrkeleellinen-meininki-voisiko-se-palata-sittenkin-
        Ja jos näin "iloisesti" kapitalistin kannalta jälleen kävisi, siinä ei enää koronavainajia muistella. Nehän olivat vain järjestelmäromahduksen peitetarina

        No, minä laitoin linkin, jossa väitteesi ei näkynyt.

        Kokeilin antamallasi ohjeella "nettimediat elinajanodote", mutta lopputulos oli sama, ei löytynyt laskevia käyriä. Laittaisitko vähän tarkemman hakumäärittelyn.

        Hakukoneisto

    • Anonyymi

      miesten elinaika orotetta laskee miesten yleisin syöpä eturauhas riski alkaa 65 vuoden jälkeen, muuten voivat elää 80 vuotiaksi,

    • Anonyymi

      Lajikato käy käsi kädessä tämän kehityksen kanssa.

      PS, kuulin muuten, että keppulit rokottavat tarhaminkitkin, etteivät kuolisi hetimmiten.

      Mihinkähän tämä saastuttamismeininki lopulta johtaakaan "!!!

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 157
      3951
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      92
      3342
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      99
      2720
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      283
      2548
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2296
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      133
      2011
    7. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      5
      1646
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      1049
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1018
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      899
    Aihe