Ja siitä syystä THL lopettaa kaiken koronatautiin liittyvän tilastoinnin ja raporttien julkaisun. On sovittu, että tauti on ja pysyy kansalaisten keskuudessa, eikä sille voida yhtikäs mitään. Siksi asian tiimoilta ei enää tiedoteta yhtään mitää.
THL myöntää: rokotteista ei ole mitään hyötyä
Anonyymi
2978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
hiljaisuus on myöntymisen merkki,
"Kuolleiden+mediaani-ikä+on+82+vuotta.
Heistä+valtaosalla+(yli+95+%)+oli+yksi+tai+useita+pitkäaikaissairauksia."
Eli+koronavirus+niittää+edelleen+monisairaita+vanhuksia,+jotka+ovat+järjestäin+riskiryhmäläisinä+tuplarokotettuja.
Kuolee nuorempiakin,
mutta kuolinsyy voidaan fiksata toiseen kategoriaan ja
tilastointia viivyttää patologisen jonot.
Jos kohta rysähtää paljon ”kuolleita” ne
on todennäköisimmin
tilastoon valutettuja rokotekuolemia.
Ketjussa valehdellaan paljon.
Tämä kertoo meille että kaikkien monisairaiden tai vanhempien ihmisten keho ei enää kestä rokotteen tuomaa lisärasitetta. Heidän elinpäivät olisi vielä voineet jatkua jos heitä ei olisi rokotettu.
Itse sairaus ei ole heille ollut kuolemaksi vaan lisääntynyt rasitus kehossa joka on tullut rokotteesta, jonka seurauksena keho ei enää jaksa kehittää immuniteettia.
Yksinkertaista, miksi valehdellaan ja laitetaan mieluummin syyksi joku sairaus.
Siksi että ihmiset ottaisi rokotuksen siitä huolimatta, vaikka myös sen seurauksena kuolee ihmisiä. Jotkut maksaa hengellään vähän tutkitun rokotteen vaikutukset. Ihmiset ovat koekaniineja ja rokotteen seurauksista ei terveydenhoito ota vastuuta.
lääkebisnes ja lääketeollisuus on korruptiota
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17002970/psykiatria-ei-ole-millaan-tavalla-laaketiedetta-eika-mitaan-tiedetta-psykiatriaholynpoly
Token tube uskaltaa kertoa totuuden salakuuntelun mahdollistavista magneettisista älypölyrokotteista 😂🤣
Tarkista magneetilla rokotettu, ootko muuttunut magneettiseksi? Ensin kannattaa kokeilla pistoskohta sen jälkeen katsoa, leviääkö tila koko kehoon. Se on erittäin vaarallinen tila. Aiheesta: https://tokentube.net/v/3072263049/mRNA-rokotteisiin-LIS
Väärä linkki.
THL+lopettaa+tilastojen+ja+raporttien+julkaisun,+jotta+tartunnoilta+suojaamattomien+rokotteiden+toimimattomuutta+ei+voida+todeta.+Jo+nyt+tilastojen+manipuloinnilla+piilotetaan+tieto+että+koronakuolemien+määrä+on+6,7+kertainen+vuoden+takaiseen+vastaavaan+aikaan+verrattuna,+jolloin+ei+ollut+edes+rokotteita+käytössä,+nyt+69%+tupkarokotettuja+ja+80%+saanut+ainakin+yhden+rokoteannoksen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17133508/hs-vaaristelee-koronauutisoinnissa
Elinkeinoelämän, talouden ja bisneksen takia yleisvaarallista tartuntatautipandemiaa alettu hoitaa kuin flunssaa. Ajatelkaa jos polion, tuberkuloisin tai tulirokon edessä olisi nostettu kädet pystyyn, koska "Business must go on".
Siltähän se vaikuttaa, osa oleellisista tiedoista on tähänkin mennessä jätetty kertomatta. Esimerkiksi se, että mikä on rokotettujen ja rokottamattomien osuus ikäryhmittäin tartuntojen ja sairaalahoidon osalta koronan vuoksi. Sen jälkeen, kun rokotettuja ei enää testata yhtä herkästi kuin rokottamattomia niin tilastoilla ei ole mitään virkaa.
Älä nyt valehtele. Onko lukutaidossa vikaa?
Ongelma on ollut siinä, kun THL ei ole antanut luettavaa. On vain tipottain julkaissut jotain epätietoa, joka ei kerro tautitilanteesta ja rokotteiden hyödystä yhtikäs mitään.
Nyt hiljentyvät näköjään kokonaan, kun huomasivat rokotteiden olevan turhia.
Päinvastoin. Nyt Nohynek haluaisi raskaana olevatkin rokotettaviksi.
No se nyt on valelääkäri muutenkin.
THL lopettaa päivittäisen koronatapausten julkaisemisen.
Taitaa olla vähän eri asia, kuin sinun umpipöljä väitteesi.
Kaksi tuttavaa on kuollut piikin oton jälkeen, kolmas on saattohoidossa, ja neljäs
sukeltaa ja kovaa - saas nähdä miten käy.
HUSn lääkärit lähtee vissiin sipilän lentokoneella brasiliaan muiden natsien sekaan.
Tiesitkö+että+100%+ihmistä+kuolee+tämän+piikin+jälkeen?
Oletko ihan varma? M uutama on historian kuluessa kuulemma tempaistu kuoleman sijaan.
Rokotetut eivät kuole koskaan. Ja vaikka kuolisivatkin, niin uskonpiikin ottaneet jatkavat elämäänsä jossain paratiisissa.
Ne kaksi kuollutta olivat nuorehkoja miehiä, hyvä yleiskunto.
Saattohoitoon menevä saa lopun aikaa morfiinia.
Sukeltava on niin täynnä tulehduksia, että pelottaa.
Nuoren miesten kannattaisi perustaa NMKY, kun vielä ovat voimissaan. Siellä on sitten mukava kuunnelle Kyläihmisiä.
Kuinka paljon nämä rokotevastaiset kehtaavat valehdella? Vai ei rokotteista ole hyötyä. Kun THL kuitenkin koko ajan uutisoi, että tartunnan saaneet ovat pääsääntöisesti ROKOTTAMATTOMIA.
THL on korruptoutunut pskalaitos. Lääke-ja rokote jätit rahoittavat noita syöpäläisiä. Mulle on ihan sama mitä siellä selitetään.
Pää- ja "pääsääntöisesti". Kun kerran Virossakin on 1/3 rokotettuja ja 2/3 rokottamattomia, ja suhde on kokoajan menossa rokotettuihin päin, niin voidaan todeta rokotteiden olevan täysin turhia, semminkin kun rokotettuja on yhtä lailla myös sairaalahoidossa.
Ja rokotteitahan on markkinoitu nimenomaan sillä, ettei enää joutuisi sairaalahoitoon. Sehän on täyttä valetta, kuten olemme nyt nähneet.
Aukaise nyt silmäsi, sieltä syydetään mitä vaan. Valtamedia on valehdellut kaiken aikaa toimien lääkefirmojen äänitorvina.
THL on silmänkääntötemppujen mestari ja paras osoitus. Jos kerran korona ei tuosta mihinkään suostu häipymään, niin rustataan tilastot sellaisiksi, jotta edes näyttäisi siltä, ikään kuin korona olisi jo nujerrettu.
Kuka valvoo tilastoinnin väärentämistä?
Ei kukaan, korruptio on niin syvällä.
Koko ketju on jo mokannut, ne varmaankin tajuaa jo olevansa
osa kansanmurhaa ja jokainen peittelee omia ja toisen mokia.
Siitä syntyy massiivinen virhe.
Älkää ihmetelkö virkamiesten agressiivisuutta ja käytöstä.
Olikohan ww2 samanlaista sisäistä petoksen määrää?
Omat söi toisiaan....
Jos ei testata, eikä kerrota tartunnoista, niin tautia ei ole.