SAATTOHOIDAMMEKO ME NUORIA HUUMEILLA HAUTAAN?
Ohisalon vihreä vaatimus vapaille huumeille olisi tuhansissa jo kuolemat.
Onko korvaushoito hoidon korvaamista huumeilla? Monta kertaa kanttori saa soittaa Suojelusenkelin ennen kuin yhteiskunta herää? Huumenuoret tarvitsevat terapiaa, eivät pelkkää kemiaa.
Vime vuonna on vietetty 261:n huumeisiin kuolleen henkilön hautajaiset. Siinä on 61 hautajaiset enemmän kuin edellisvuonna ja trendi tuntuu jatkuvan. Suurin osa arkuissa olevista on alle kolmekymppisiä. Osa jopa liki lapsia, kaksikymppisiä ja sen alle.
Ohisalon vihreä vaatimus vapaille huumeille olisi tuhansissa jo kuolemat.
Onko korvaushoito hoidon korvaamista huumeilla? Monta kertaa kanttori saa soittaa Suojelusenkelin ennen kuin yhteiskunta herää? Huumenuoret tarvitsevat terapiaa, eivät pelkkää kemiaa.
Vime vuonna on vietetty 261:n huumeisiin kuolleen henkilön hautajaiset. Siinä on 61 hautajaiset enemmän kuin edellisvuonna ja trendi tuntuu jatkuvan. Suurin osa arkuissa olevista on alle kolmekymppisiä. Osa jopa liki lapsia, kaksikymppisiä ja sen alle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä nopeammin narkkari poistuu keskuudestamme sitä parempi ihmisille.
Olet oikeassa, että huumekuolemia oli 261 vuonna 2019. Samana vuonna alkoholikuolemia oli 1718 eli 6,5 kertaa enemmän kuin huumekuolemia. Alkoholi tappoi suomalaisia suhteellisesti enemmän kieltolain aikana kuin sen jälkeen. Kieltolain aikana kuolemat tulivat nopeammin, koska kuolemaan johtanut väkivalta oli niin yleistä ja tällainen väkivallan tekijä ja uhri olivat yleensä vahvasti humalassa. Sen vuoksi ei voi varmasti tietää, että lainsäädännön muuttuminen johtaisi lisääntyviin huumekuolemiin.
Ohisalo ei ole vaatinut vapaita huumeita. Vihreät ovat esittäneet ainoastaan kannabiksen käytön ja vähäisten omaan käyttöön tarkoitettujen kasvien ja niistä valmistettujen tuotteiden hallussapidon rangaistavuuden poistamista. Se ei tarkoita mitään huumeiden vapauttamista. Vasta jos kannabiksen valmistus ja myynti sallittaisiin, voitaisiin puhua vapauttamisesta. Nämä tuskin saisivat mitään erityisasemaa alkoholiin verrattuna, joten ne olisivat samalla tavoin kontrolloituja kuin alkoholituotteiden osalta.
Kannabiksen lainsäädännöllistä asemaa kannattaa pohtia tutkitun tiedon pohjalta eikä moraalisaarnojen välityksellä. Siinä pitää silloin miettiä eri asioiden hyötyjä ja haittoja ihan samaan tapaan kuin aikoinaan tehtiin, kun alkoholia koskeva kieltolaki kumottiin,
Tässä yhden viite yhteen älykkääseen pohdintaan, johon aamulla törmäsin: https://yle.fi/uutiset/3-12111888
Tuossa Matti Mörttisen kolumnissa myös oikein todetaan, että asia ei Suomessa etene, koska poliitikkojen valtaosa näkee jo pelkän asian miettimisen riskiksi omalle poliittiselle uralleen. Eli vasta sitten, kun kansan selvä enemmistö alkaa olla kypsä ajatukselle, voidaan alkaa laajemmin miettiä rangaistavuuden haittoja ja hyötyjä. Siihen saakka tämä on sellaista moralistien aihevalintojen helpottamista ja heidän kauhisteluaan, joka ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon. Jos nykyinen lainsäädäntö olisi toimiva, näitä huumekuolemiahan ei pitäisi olla lainkaan. Ja sitä paitsi johtuneeko niistä ensimmäinenkään kannabiksen käytöstä. Samaan tapaan voisi kysyä, jos meillä olisi alkoholijuomista vain keskiolut sallittu, olisiko paljonkaan alkoholikuolemia.
Tarkennuksena vielä se, että Vihreät ovat esittäneet pohdittavaksi myös kannabiksen valmistuksen ja myynnin järjestämistä, jos käytön ja hallussapidon rangaistavuus poistettaisiin. Mietojen huumeiden käyttö ei ole käyttäjälleen eikä muillekaan kovin vaarallista. Sen sijaan näiden tuotteiden salakuljetus ja myynti sitä ovat, koska ne ovat pitkälti järjestäytyneen ja hyvinkin rikollisen porukan tuottavaa bisnestä. Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisen tulisi johtaa siihen, että laittomat markkinat tyrehdytettäisiin. Näin siitä olisi mahdollista saada suurin hyöty. Kieltolain kumoamisen tärkeimpänä perusteena oli aikoinaan niin ikään laittoman salakuljetuksen ja myynnin lopettaminen ja siinä on kyllä nykypäivästä katsoen koko lailla hyvin onnistuttu.