Ei ehdi töitä tekemään. Palkkatöitä.
Onneksi on työtön, niin on paljon aikaa. Nousin, join juuri teetä leipineen.
Pian on lähdettävä ruokakauppaan. Viikon ruoka kantaa kotiin.
Sitten purkaa se ruoka paikoilleen kotona.
Sitten alan siivota tunnin perusteellisesti.
Sitten vaihdan petivaatteet.
Sitten pyykkään petivaatteet.
Sitten nostan ne kuivumaan. Sitten ehkä syön jotain tai teen ruokaa.
Sitten on ehkä aikaa nauttia YouTubesta.
On kiireistä työttömänä, en palkkatöitä kaipaa.
Perjantai.
Onneksi on työtön, niin on paljon aikaa. Nousin, join juuri teetä leipineen.
Pian on lähdettävä ruokakauppaan. Viikon ruoka kantaa kotiin.
Sitten purkaa se ruoka paikoilleen kotona.
Sitten alan siivota tunnin perusteellisesti.
Sitten vaihdan petivaatteet.
Sitten pyykkään petivaatteet.
Sitten nostan ne kuivumaan. Sitten ehkä syön jotain tai teen ruokaa.
Sitten on ehkä aikaa nauttia YouTubesta.
On kiireistä työttömänä, en palkkatöitä kaipaa.
Perjantai.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juuri noin. itse kanssa nautiskelen puuhailen ja toimin.
Ei saa olla punkassa vaan mieluisaa hommaa.
Nyt tosin on hetki huilattava vuoteessa kun tuli vatsaan lihapullia ja perunoita.
Eipä ollut kiirettä minullakaan, vaikka olen työelämässä. Kävin aamupäivällä kaupoissa, ostin tarjouksista ruokaa ja hieman tarvikkeita työmaalle, että saan vähentää matkat verotuksessa.
Iltapäivällä lämmitin uunia puilla, söin lounaan ja otin pienet päiväunet.
Lähdin klo 15:45 tekemään pienen työsession klo 17:00 asti. Kotiin tultuani ulkoilutin koiraa ja laitoin leivinuunin lämpiämään ja tein uuniin broilerikiusauksen, sekä vielä pannukakun, molemmat nyt paistettuna kypsiksi.
Huomenissa käyn tekemässä pienen työsession ihan mielenvirkistykseksi, ei tietysti ole mikään pakko, mutta on hienoa nähdä työn tulokset. Siivoan hieman ja pesen pyykkiä sitten kotosalla ja lämmitän saunan illaksi. Saatan kirjoittaa vielä illalla jonkun lehtijutun ja saan siitä tekijänoikeuspalkkion aikanaan. Kirjoittaminen on minusta mukavaa ja siitä vielä maksetaan aika hyvin!
On tässä kalastuksen ohella kaikenlaista puuhaa itselläkin. Nyt on kova tuuli viikonlopun joten kalaan en pääse. Kävin kaupassa ja ostin uuden pussilakanan ja lämminsavulohta koska teen salaattia. Ostin myös uuden maton olohuoneeseen, hintaa sillä oli 119 euroa. Vanhasta sain 20 euroa kun myin sen facebookin osto ja myynti palstalla.
Rentoa Juu,, itse joskus työttömänä ollessa oli stressi kun ei saanut töitä, ikä ja vaikeat sairaudet oli esteenä. Nyt vihdoin ja viimein työkyvyttömyys eläkkeellä 63 mittarissa. Halleluujaa.....
Meillä ei olekiirettä, tehdään ihan omassa rauhassa ja näin. Ollaan työttöminä kumpakin ja on reilusti aikaa tehdä vaikka mitä. Kaikeka ei tarvi tehdä yht aikaa.
Oma rauha on kaikessa. Jos ei tänään huvita niin tehdään huomenna. Kaikki tehdään mutta kiireettä.
On ihanaa olla työtön kun voi tehdä kotityöt rauhassa eikä tarvikellon perään juosta.
Parasta on olla kotona.
Voi suunnitella ajankäytön tai olla suunnittelematta.
Täh? Ei tuollaisia töitä itse tehdä. Kerran viikossa käy kodinhoitaja, joka tekee kotityöt - pesee, kuivaa ja silittää pyykit ja viikkaa ne kaappiin, tiskaa, siivoaa jne. Hoitaa tarvittaessa myös pesulakeikat. Ostokset tilataan kotiin, joskus kodinhoitajakin käy kaupassa. Ruuat tulee tilattua kotiin jos ei ehdi tai viitsi lähteä ravintolaan syömään. Pihatyötkin ja jopa auton huolto on hoidettu palveluna.
Miksi ihmeessä käyttäisin aikaa tuollaiseen, kun voin parin tunnin työllä rahoittaa sen ostopalveluna?