Rahoittaako Venäjä Elokapinaa?

Viimeaikaisten ilmasto- ja ympäristöuutisten valossa alkaa tuntua siltä, että Venäjä saattaa olla taustalla näissäkin piireissä. Senhän on todettu ulottaneen lonkeronsa merkittävien päättäjien läheisyyteen EU:ssa ja Suomessa saadakseen sekaannusta aikaan.
Monet professorien kirjoittelu sanomalehdissä näyttää perustuvan mielipidetietoon, jonka takia tutkimuksen rahoitustaustoja olisi syytä tutkia ja avoimmuutta lisätä.
Useimpien näiden "tieteen tekijöiden" ehdotuksia toteuttamalla näyttäisi suurin hyötyjä olevan Venäjä, sen metsä-, kaasu- ja öljyteollisuus.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ylen MOT tutkii joitakin yhteyksiä ja onhan aiheesta tehty kirjakin.

Äänestä

Soros näitä monia sekoiluja yleensä on rahoittanut, miksi Venäjä pitää tähänkin yrittää sotkea?

Äänestä

Ohisalon ideologiaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viimeaikaisten ilmasto- ja ympäristöuutisten valossa alkaa tuntua siltä, että Venäjä saattaa olla taustalla näissäkin piireissä. Senhän on todettu ulottaneen lonkeronsa merkittävien päättäjien läheisyyteen EU:ssa ja Suomessa saadakseen sekaannusta aikaan.
Monet professorien kirjoittelu sanomalehdissä näyttää perustuvan mielipidetietoon, jonka takia tutkimuksen rahoitustaustoja olisi syytä tutkia ja avoimmuutta lisätä.
Useimpien näiden "tieteen tekijöiden" ehdotuksia toteuttamalla näyttäisi suurin hyötyjä olevan Venäjä, sen metsä-, kaasu- ja öljyteollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu