IHMISKUNTA voitti luonnon.

Anonyymi

Maapallon biosfääri, ”luonto”, on nykyisin täysin ihmisen muokkaama. Euroopan metsät on lanattu aikoja sitten. USA:n lounaisosat ovat pullollaan Välimeren rannoilta tuotua nurmea. Broilerimme on jalostettu irvokkaiksi lihanluontikoneiksi. Suuret joet ja kosket on padottu, kesytetty ja valjastettu kaupunkien ja teollisuuden käyttöön.

Vaikka ihmiset katoaisivat maailmasta ja aika tuhoaisi kaikki kaupungit ja merkit sivilisaatiosta, jälkemme näkyisi hamaan tulevaisuuteen asti muun muassa kaikkialle levinneessä mikromuovissa, ydinaseräjähdyksistä syntyneessä cesium-137:ssa ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden dramaattisesta nousussa, josta jää jälki jäätiköihin, mikäli jäätiköitä jää ihmisten jäljiltä jäljelle.

Eli ei ole kyse ainoastaan ilmastonmuutoksesta vaan ihmisen itsekkyydestä.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luulet vaan. Ei ihminen mitään ole voittanut. Korkeintaan tuhoaa itsensä. Luonto ja maapallo on ja pysyy eikä ihmiseltä mitään kysytä. Oletat varmaan että ilmasto on muuttunut? Ei ole sekään. Se on vaan viherpiiperöiden piipitystä kun niillä ei ole oikeasti mitään annettavaa. Sitten ne huutelee valheita. Joku yksittäinen uskoo, useimmat ei.

      • Anonyymi

        Kuinka monta uutista, tiedeihmisten ja tutkijoitten kommenttia ja ulostuloa aiheesta olet kuullut? Kommentistasi päätellen et ainuttakaan tai sitten et ole ymmärtänyt kuulemastasi mitään. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monta uutista, tiedeihmisten ja tutkijoitten kommenttia ja ulostuloa aiheesta olet kuullut? Kommentistasi päätellen et ainuttakaan tai sitten et ole ymmärtänyt kuulemastasi mitään. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

        Jäätiköiden sulamisesta lähtien on kuultu.Eihän se kaikkia kosketa.Osa ihmisistä tykkää niin kovasti kalasta että haluavat asua lähellä vesistöä . Ei se merenpinnan nousu niin vaarallista ole . Kerranhan tuo vaan nousee kun kaikki jäätiköt ovat sulaneet pois.Siihen on aikaa.Lisäksi merivirtojen suunnista tiedemiehet väittelevät.Ei mikään ole niin varmaa.Entä Amazonin sademetsien metsäpalot ? Siinä sitä tuhkaa ja lämpöä vasta tulikin yllin kyllin.Se ei ole suomalaisten vikana ollut että jollakin tulitikkuleikit riistäytyvät käsistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäätiköiden sulamisesta lähtien on kuultu.Eihän se kaikkia kosketa.Osa ihmisistä tykkää niin kovasti kalasta että haluavat asua lähellä vesistöä . Ei se merenpinnan nousu niin vaarallista ole . Kerranhan tuo vaan nousee kun kaikki jäätiköt ovat sulaneet pois.Siihen on aikaa.Lisäksi merivirtojen suunnista tiedemiehet väittelevät.Ei mikään ole niin varmaa.Entä Amazonin sademetsien metsäpalot ? Siinä sitä tuhkaa ja lämpöä vasta tulikin yllin kyllin.Se ei ole suomalaisten vikana ollut että jollakin tulitikkuleikit riistäytyvät käsistä.

        Tuosta muuten tuli mieleen, että onko kellään laskelmia kuinka paljon purkautuva tulivuori ja sen laava syrjäyttää vettä eli paljonko vesi nousee sen takia?

        PS. En perusta elämääni tiedemiesten ulostuhoihin jos niissä ei ole järkeä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta muuten tuli mieleen, että onko kellään laskelmia kuinka paljon purkautuva tulivuori ja sen laava syrjäyttää vettä eli paljonko vesi nousee sen takia?

        PS. En perusta elämääni tiedemiesten ulostuhoihin jos niissä ei ole järkeä.

        Palman tulivuori on pyöristysvirhe. Sillä ei ole mitään merkitystä merenpinnan korkeudelle.

        Merien pinta-ala 360 miljoonaa km2. Eli metrin nousu merenpinnassa edellyttäisi 360.000 km3 laajuista laavavirtaa mereen. Koko La Palman saaren pinta-ala on 700 km2 eli mittakaava on aivan toinen. Jos tulivuorenpurkaus kymmenkertaistaisi saaren pinta-alan se vaikuttaisi meren pintaan millejä tai sentin.

        Esimerkiksi Grönlannin jäätikön tilavuus on vajaa 3 miljoonaa km3 eli sen sulaminen vaikuttaisi jo metritolkulla. Vähiten Grönlannin lähistöllä, koska jäätikkö vaikuttaa massallaan (vetovoimalla) merenpinnan korkeuteen Grönlannin ympäristössä sitä nostavasti. Jäätikkö vetää puoleensa vettä kuten kuu ja aurinko vuorovesi-ilmiössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta muuten tuli mieleen, että onko kellään laskelmia kuinka paljon purkautuva tulivuori ja sen laava syrjäyttää vettä eli paljonko vesi nousee sen takia?

        PS. En perusta elämääni tiedemiesten ulostuhoihin jos niissä ei ole järkeä.

        Meinaatko oikeasti, että tiedemiehillä ei ole enemmän järkeä - tai ainakin tietoa - kuin tavan tanelilla, jolla ei ole aiheista edes mitään perustavaa laatua olevaa käsitystä. Sinun elämäsi perustoistahan tässä aiheessa ei ole kysekään. - Nm. Eri asiat


    • Anonyymi

      Otsikkosi ei pidä paikkaansa, sillä luontohan nyt koko ajan näyttää, kuka sen voiton loppujen lopuksi vie. Tuulet ja myrskyt, tulvat / kuivuudet lisääntyvät lisääntymistään. - Nm. Ihminen on luomakunnan tyhmin eläin

      • Anonyymi

        Just, sä oot hoksannut saman! Pisteitä ropisee sun tilille. Ihan ei vielä mennyt papukaija merkkiin, mutta mietin sitä jatkossa sillä lähellä mennään jo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just, sä oot hoksannut saman! Pisteitä ropisee sun tilille. Ihan ei vielä mennyt papukaija merkkiin, mutta mietin sitä jatkossa sillä lähellä mennään jo.

        Kylläpä sitä ollaan niiin hövelillä tuulella. - Nm. Suloinen sunnuntai


    • Anonyymi

      Niin. Nythän suurimmalla osalla on synteettinen mrna koodaamassa ohjeita myrkyn valmistukseen syöpäläisten elimistössä. Ajatelkaa, synteettinen botti osana luonnollista apinan dna:ta. Vaude, mikä kehitys tosiaan.

      • Anonyymi

        Hassua tuokin kun taisi olla niin että lähinnä ihmisen dna:ta oli banaanikärpänen.
        Siksi testejä tehdään kärpäsillä mielellään joissakin tapauksissa.


    • Anonyymi

      Lopulta huomattiin, että luontoa olisi tarvittu elämiseen.
      Sitten oli myöhäistä, joten pyrhoksen voitto.

      • Anonyymi

        Ei siellä Amazonin viidakossa ole Pyrhoksesta kuultu tms.Eiks se Kolumbuskin (latino) luullu tulleensa Intiaan.


    • Anonyymi

      Tshernobylin ydinvoimalan alueen luonto otti haltuunsa.

      • Anonyymi

        Otti kun muita halukkaita oli vähemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otti kun muita halukkaita oli vähemmän.

        Luonto yrittää vallata ihmisasutuksetkin, juuri kun saadaan asfaltti tien pintaan, niin jo joku korsi puskee sen läpi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonto yrittää vallata ihmisasutuksetkin, juuri kun saadaan asfaltti tien pintaan, niin jo joku korsi puskee sen läpi.

        Niin,aina tulee uusia kasveja vanhojen tilalle.Uudet kasvilajit valtaavat alaa.


    • Anonyymi

      Ihmisen tragedia on siinä, että olemme lopulta kuitenkin osa luontoa ja pysymme hengissä vain luonnon varassa. Kaiken lisäksi olemme ravintoketjujen huipulla ja siksi juuri se porukka joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon, kun ketjut alkaa katkeilemaan. Jos luonto häviää lopullisesti ei meitäkään ole.

      Massalla mitattuna maapallon kaikista nistäkkäistä 60% on ihmisen karjaa ja 36% on ihmisiä. Loput 4% on kaikki villeinä elävät nisäkkäät yhteensä.

      • Anonyymi

        Mitä olet mieltä hevosurheilusta ? Ovatko hevoset karjaa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä olet mieltä hevosurheilusta ? Ovatko hevoset karjaa ?

        Hevoset eivät ole karjaa mutta silti niitä syödään . Onko oikein ? Voittaako ihminen hevosluonnon ?


    • Anonyymi

      Kuka on tämä progessori?

      Ympäristömuutoksen professorin mukaan soiden ojitus 1960-1970-luvuilla aiheutti peruuttamatonta vahinkoa, jonka vaikutukset tuntuvat pitkällä.

      Hän arvostelee myös metsien hakkuuaikojen lyhenemistä.

      Professorin mukaan Suomen ilmastovaikutusta arvioidessa pitäisi ajatella kokonaisuutta eikä vain osoittaa syyttävällä sormella Kiinaa ja Intiaa.
      Suomen luonto ei ole myyttisen koskematon. Suomalaiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet sille vuosien saatossa peruuttamatonta vahinkoa

    • Anonyymi

      Ihminen keksi Jumalan ja Raamatun oikeuttaakseen omat pöljyydet ja julmuudet. Koskee lähes kaikkia uskontoja.

      • Anonyymi

        Mutta kuka keksi hevosen ? Raamatussahan on aasi ei "Troijan hevosta".


    • Kun on pakko saada kaikki mitä mieli halajaa ja jos ei saa niin tulee poru .
      Ihmismieli on sairastunut ja sen etenemistä pidetään kehityksenä.
      Kasvua kasvua!

      Ei tarvitse kun kaupungin torilla katsoa mitä kaikkea paskaa siellä on tarjolla ihmisille .
      Kaikkea epäolennaista paskaa mikä kuluttaa ja tuhoaa.
      Lisää lisää !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe