"Tutkimukseen perustuen voidaan esittää karkea arvio, että yhdestä ainoasta Afganistanista Suomeen muuttavasta henkilöstä veronmaksajalle syntyvä keskimääräinen nettokustannus on ainakin 500 000 euroa. Yhden ihmisen osalta nettovaikutus julkiselle taloudelle on siis negatiivinen ainakin puoli miljoonaa euroa. Summa voi kasvaa perheenyhdistämisten myötä miljoonaan euroon.
Yhden Afganistanista Suomeen muuttavan henkilön keskimääräinen kustannus olisi siis 500 000 euroa. Jos muuttajien määrä kerrotaan tuhannella, tulijoiden hintalapuksi tulee puoli miljardia euroa.
Tilastollisesti kantaväestöön verrattuna Lähi-idästä ja sen lähialueilta, kuten Afganistanista, tullut maahanmuuttaja maksaa vuodessa 16 000 euroa vähemmän veroja kuin mitä saa tulonsiirtoja ja käyttää julkisia palveluita."
Miksi Ohisalo haluaa tuollaista sakkia?
Yhden Afganistanista Suomeen muuttavan henkilön keskimääräinen kustannus olisi siis 500 000 euroa. Jos muuttajien määrä kerrotaan tuhannella, tulijoiden hintalapuksi tulee puoli miljardia euroa.
Tilastollisesti kantaväestöön verrattuna Lähi-idästä ja sen lähialueilta, kuten Afganistanista, tullut maahanmuuttaja maksaa vuodessa 16 000 euroa vähemmän veroja kuin mitä saa tulonsiirtoja ja käyttää julkisia palveluita."
Miksi Ohisalo haluaa tuollaista sakkia?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Aivan liikaa maksaa
Mitä maksavat suomen veromaksajille afganistalaiset
Ensinnäkin perushintahan, eli hankintahintana miljardi eli 1000 000 000 €.
Sitten tulevat jatkuvat kustannukset, siirto, lomailuttamine, kotouttaminen, asunto, ruokinta, ylläpitokustannukset ensimmäsenä vuotena henkeä kohden noi 2 miljoonaa euroa.
Tämän jälkeen vuotuiset kustannukset noin 500 000 € henkeä kohden vuodessa, seuraavan neljän vuoden ajan.
Puhutaan jostakin 2;sta mljardista.
ONNEKSI ON LAINARAHAA JOTA KOSKAAN EI TAVITSE MAKSAA POIS. Vai onko.
Ja lainarahalla negatiivinen korko. Hei mehän rikastutaan tällä!!!
Lisäksi jos Afgaani toteuttaa kulttuuriaan ja käy tyttölapsen päälle lasku kasvaa ja tämä skenaario enemmän kuin mahdollinen kuluerä
multa puuttuu enää 280000 € lapin mökistä,joten olen optimisti
pakolainen maksaa kaikkine kuluineen keskimäärin, 4000e/ kk.
Ja Veronmaksajat pakolla maksaa täysylläpidon ja edut.
Joten 1000kpl x 4000e = 4000 000 /kk.
Vuodessa 12kk x4000 000e = 48 000 000 / vuosi.
- ottaako vihreät idealistit itse maksettavakseen nämä ulkomaalaisten täysylläpito kela-lomat Suomessa ?
- Sisäministeri lupasi het 4v. loma!!
Se maksaa 4v x 48 000 000 = 192 000 000 e.
Totaalisen mielis.airasta touhua ottaa noita tänne ikuiseen elätykseen. Suomi romahtaa ennen vuotta 2030.
Matu taksikuskit eivät ole maksaneet tuloistaan veroja! Miten kauan valheita jauhetaan, että jotenkin olisi kannattavaa näiden elättien työnteko Suomessa ja suomalaisille! Vuonna 2017 menin taksiin Espoossa, oli afganistanilainen kuski, hänen 1. kysymyksensä oli minulle: asunko vuokralla vai omistusasunnossa? Vastasin kohteliaasti, etten halua keskustella aiheesta! Aloin puhua afganistanilaisesta sinisestä lapis-väristä!
Suvakeilta jos kysyy niin ei mitään. Alussa pieniä kustannuksia tulee mutta hyväpalkkaiseen työhön mennessään
maksavat kaiken nopeasti takaisin. Sen jälkeen kaikki on tuloa.
Eräille poliitikoille on tärkeintä maailman pelastaminen ja Suomen väkimäärän kasvattaminen. Rahasta ei ole niin väliä, valtio saa lisää velkaa kun vain pyytää.
Valitettavasti näin.
Marin esittää ylpeänä ilmastonmuutos -tavoitetta! Jopa Ursula von der Leyen yritti peitellä hämmästystään tyhmän utopistisesta tavoitteesta! Hallitus ei osaa muutakuin tuhlata, sinnekin syydetään rahaa mihin ei tarvitse vielä, tuodaan elättejä tänne suomalaisten kärsimykseksi!
Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela: Ihmisten pitäisi jaksaa pidempään työelämässä :D
Koskahan Iiris itse aikoo hakeutua työelämään?
Aloittajana käytän siis ruplia rahana.
Mene hoitoon.
Niin te punikit käytätte.
Sieltä tulee moniosaajia, jotka pelastaa Suomen, ei saa olla rasisti.
Ja sitten vihapuheesta saadaan 4000 E/maksaja kun tuomitaan.
Kun sanoo totuuden rohkeasti, se tulkitaan vihapuheeksi! Ruotsin tiellä ollaan ja tottahan Vilks murhattiin!
Jos+alle+8%+kansasta+on+mamuja+ja+hoitelevat+37,5%+epäillyistä+raiskauksista+on+kokonaiskulut+paljon+suuremmat,+tätä+ei+ministeri+Ohivuotakaan+voi+kiistää+!
Kuinkahan+monikulttuurista+kakaraa+hän+vartoo,+pelkään+pahinta+!
67,5 prosenttia sitten suomalaiset raiskaavat sehän on sitten ilmaista niin persu toteaa.
Mamut siis yliedustettuina.....
persuilla aamusta iltaan mamut mielessä.paljonkohan tynkkysen oikeuden käynnit tulee maksaa yhteiskunnalle.
Tajuatko edes sitä, että suurin osa kansasta vastustaa haittamaahanmuuttoa.
niin,joskus 15v.sitten suomalaiset sos.tantat päätti hakea eteläeuroopasta 52kpl.nigerialaisia aids huoria suomeen hoitoon oliko silloin joutseno kunta.no laskeskelin silloin että yritykseni maksamat verot riittää 1,5 naikkosen hoitoon vuodessa.tässä ei tietenkään ole mukana suomalaisten sos.tanttojen kulut.
Rahat voidaan ottaa terveydenhuollosta, vanhustenhoidosta, poliisilta, koululaisilta jne.
T: ohisaatana
Hyvin tällaisiin aina löytyy rahaa. Sadat miljoonat eurot vain "lentelevät" valtion lisäbudjeteissa.
Yhtä paljon maksaa töihin Suomeen tuleva ulkomaalainen, kun vie samalla Suomalaiselta työpaikan hakijalta työn. Lisäksi Eu maasta tuleville maksetaan lapsilisät ja muut sosiaalietuudet henkilön perheelle kotimaahansa.
Vastaavasti suomalaisen työttömän henkinen tila paranee, kun ei ole pelkoa että töihin joutuisi kun ulkomaanelävät tekevät työt.
Kuule,Ohisalo on kaukaa viisas,mistä saat yht äkkiä suomeen esim.vuohipaimen experttejä jos niitä äkkiä tarvitaan.Sieltä on tulos monen alan osaajia.Puollustus voimat ja poliisi tarvitsee tulevaisuudessa paljon räjähdys aine experttejä.Kyllä siellä osaamista löytyy.
Punikit tulee yhtä kalliiksi.
Miten tälläinen Afgaanien siirto tänne ratkaisee mitään ongelmia yli38 miljoonan asukkaan maassa.
Ei niin mitään.
Hirvikiväärin panos ei monta euroa maksa. Jo yksi sellainen voi olla arvokas yhteiskunnalle oikein käytettynä.
Nämä ovat vain laskettavissa olevia hintoja. Näiden aiheuttamille inhimisille kärsimyksille, raiskauksineen ym. rötöstelyinä, sekä yleisenä turvattomuuden tunteena on vaikea laskea hintaa.
Onko kukaan laskenut, mitä maksaa perusuomalaisen ruokkiminen, asumiskustannukset, rokotukset, terveydenhuolto,koulutus ja työttömyyskorvaukset eläkeikään saakka?
Meille veronmaksajille kova taakka.
Hintalappuun täytyy lisätä rahat koko operaation ajalta, alusta alkaen, plus menetetyt rauhanturvaajat:
https://www.verkkouutiset.fi/tutkija-afganistanista-hslle-riitti-kun-heilutettiin-siniristilippua/#65ec62ea
Mutta itseppä äänestitte nämä virtuoosit valtaan.