Työhakemus kerran viikossa tai työttömyysturva vaakalaudalle

Anonyymi

Hallitus on tänään antamassa eduskunnalle esityksensä niin sanotusta pohjoismaisen työvoimapalveluiden mallista, joka velvoittaisi työnhakijat viikoittaiseen työnhakuun.

https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/tyohakemus-keskimaarin-kerran-viikossa-tai-tyottomyysturva-vaakalaudalle-uusi-tyonhakumalli-lahtee-tanaan-eduskuntaan-1.17667381

Asiaa koskevan lakiesityksen luonnos oli kesän aikana lausuntokierroksella, minkä jäljiltä siihen ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Työttömän tulisi hakea lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukauden aikana.

Esitetyn määrän täyttäminen tarkoittaisi esitysluonnoksen mukaan sitä, että työnhakijat tekisivät vuodessa arviolta noin 14 miljoonaa työhakemusta .

Mikäli työnhakija laiminlyö hakuvelvollisuutensa, hän voi menettää saamansa työttömyysetuuden.

69

421

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      susi jo syntyessään, keksijä ei ole oikea työtä tehnyt koskaan tai mitää vaativaa

      • Anonyymi

        Lähtökohtaisesti laiton esitys. Hallitusvalta Suomessa on rajattu julkisvalta ,eikä se ylety yksilön tekemiseen, joten se ei oikeuta vaatimuksiin jotka velvoittaisi yksilöä tekemään jotakin työsuorituksia, jollaisena tuollaisia on pidettävä. Jos tuollainen menisi läpi olisi mielivaltaisesti määrättävissä etuisuuksien suhteen mitä on tehtävää ollakseen oikeutettu sosiaaliseen tukeen. Tuolle tielle lähdettäessä ,lähdetään mielivallan tielle ja laillinen valta syrjäytyy ,joka perustuu noita osin myös ihmisoikeuksiin, eli ihmisoikeudelliseen oikeutteen toimeentulon ,joka ei ole ehdollistettavissa. Syytä että niin on on tuo myös ehdoitta taattu perutuslaillamme ja toimi vaatisi perutuslakimme muuttamista. Esitys on perutuslakimme ja ihmisoikeuksien vastainen ja toimena toimi jolla puututaan ihmisen itsemääräämisoikeuteen . Jos tuo jollain ilveellä menisi lainsäädännöllisesti läpi eduskuntaa ei voitaisi enää pitää oikeusvaltion periaatteita toteuttavana tahona.


    • Anonyymi

      Hienoa ihmiset joutuu pierusohvalta töihin!

      • Anonyymi

        Kukahan niitä työpaikkoja loihtisi. Nuo TE-toimistot (vai mitä ne ovat nykyään?) eivät ainakaan. Työttömien valvontakoneistolle (=julkinen sektori) kylläkin saadaan syydettyä taas miljoonia lisää rahaa,


      • Anonyymi

        Eivät joudu tai pääse. Työpaikkoja on paljon vähemmän kuin työttömiä. Poliitikot ei näytä ymmärtävän ettei se työttömyys vähene työttömiä potkimalla.


    • Anonyymi

      Ja tämä on sitten vasemmistovetoisen hallituksen touhuja.

      Lisää työvoimavirkailijoita ja kontrollia, sillä sitä työllisyyttä syntyy. No, ainakin työvoimavirkailijoille avautuu uusia työpaikkoja. Samoin varmaan kunnan ja valtion rahoja nyhtävät erilaiset kurssituspuljut tienaavat rahaa järjestämällä työttömille "koulutuksia", missä opetetaan avaamaan tietokone ja käyttämään sähköpostia.

    • Anonyymi

      Haen nytkin viikossa yli 40 hakemuksella eikä vieläkään tärppää! Joten miksi tärppäisi myöhemminkään?

    • Anonyymi

      Miksi valtio ei vain järjestä työ paikkoja missä jokainen voisi tehdä perustoimeentuloa vaadittavia asioita? Tulisi paljon halvemmaksi kuin nykyinen miljardeja maksava viranomaisjärjestelmä+ työttömyyskorvaukset.

      Kukaan ei syö rahaa,ruokaa kyllä,sekä käyttää vaatteita että käyttää lääkkeitään. Työttömät voisi opetella tekeen kaikki nuo,se joka ei perusasioitaan opi ,kuuluu eläkkeelle vähä-älyisyyttään johon valtiolla pitää olla vakuutukset joista maksetaan heille elanto,tai muut työttömät joutuu tekeen heidänkin elantonsa,esim CB vammaiset on juuri tällaisia.

      Muu eläminen ei ole edes mahdollista.

      Ja rikolliset eritoten joutuisi pakkotyöhön ,he joutuisi juurikin elättämään nuo vammaiset ja itsensä rangaistuksena rikoksistaan ,ei enää jouten istumista sellissään niin kuin nykyään.

      Tällain tulisi valtiolle kaikkein halvimmaksi eikä olisi mitään nykyisenkaltaista kanssa ihmisten vainoa koko työelämä.
      Muut ketkä palvelee toisiaan ,nauttii niiden tuomista palveluista ja tavaroista niin kuin ennenkin.

      Lisäksi koko yhteiskunta on yksinkertaistettava minimiinsä joka alalla,tällöin planeetta säästyy kaikkein pisimpään eikä saastu.

      Elämästä ei irtoa enempää kenellekään,hyväksy se näin tai poistu siitä, Siinä se muuta ei ole eikä tule ,ei ole mitään jumalia jotka loihtisi maailmaan mitään ikinä, ihmisen se on vain kaikki tehtävä tai olla tekemättä.

      • Anonyymi

        Koska ei ole oikeita tuottavia töitä ,eikä rahaa sellaisen työn teettämiseen joka ei tuota mitään, siksi .

        Tuollaiset vaatimukset on nähtävä lähinnä pyrkimyksenä säästö toimiin, joiden kautta saadaan karensseja aikaan ja sen myötä säästöjä. Yrityksille tuo tietäisi satoja turhia hakemuksia, joiden realistisena haku pohjana ei ole muuta kuin lähettää hakemus näytiksi hausta. Haittana ehkä sitten tuolta kantilta on se että potentiaaliset hakijat hukkuu hakutulviin


      • Anonyymi

        Yhteiskunta järjesti kaikille työttömille töitä sodan jälkeen ja esimerkikksi työttömiä oli vuonna 1959 yhteensä 108 000 henkilöä jolloin valtion ja kuntien töihin oli sijoitettuna 100 000 talvikuukausina. Kesäksi silloin työttömyys laski ja osittain sen takia että työllisyystyöt loppuivat , mutta työttömät saivat sitten maataloudesta töitä. Sinänsä nuo työllisyystyöt estivät kuntia ja valtiota palkkaamasta vakituista työvoimaa , kun tiesi että työttömiä on tulossa taas ensi talveksi.


    • Anonyymi

      Siinä se nähdään. Oppositiossa nyky hallituspuolueet vaahtosivat lindströmin aktiivimallista ihan hulluna miten väärin se on ja pitää poistaa. Nyt jatkavat itse tätä raippamallia pienillä kosmeettisilla eroilla.
      Takit viuhuu päällä. Työmiehen "ystävät".

      • Anonyymi

        Kepu tkapiruna esityksessä ja taas kristämässä hallitusasemallaan.


    • Anonyymi

      Ei haittaa. Toimeentulotukella pärjää hyvin
      Ainakin maahanmuuttajat ja mustalaiset.

    • Anonyymi

      Joku hyvävelinörtti saisi jalostaa puhmyyntirobotista työhakemusrobotin, valtion tukiaisilla tietenkin. Miljoona miljoona miljoona soittoa ja valtakunnan linjat kyykyssä.

      • Anonyymi

        Sohvanlämmittäjät kerjäämillään rahoilla maksaisivat hyvinkin paljon hakemustenlähettäjäpalvelusta.
        Kylkeä jaksavat kääntää, ei muuta.


    • Anonyymi

      Allah varjelee meitä työttömiä tälläisiltä.

    • Anonyymi

      Kepu kiristi hallitusasemallaan tämänkin esityksen läpi.

    • Anonyymi

      Jos tuo menee läpi niin sääliksi käy pikkukylien työttömiä, hyvä suomi. Ei perustuloa vaan rahat pois vaan.

    • Anonyymi

      Kukahan perustaisi tietokoneistetun neuvontapalvelun kertomaan, mitä työpaikkoja hakemalla työllistymisvaara minimoituu...

      • Anonyymi

        Alempana on kallis työllistymisenvälttämiskeino: työhaastatteluun joutuva huolehtii viinanlemunsa runsaudesta.


    • Anonyymi

      Köyhyydenedistys ry: ä on ajateltu köyhyyden voittokulkua nimenomaan Suomessa. David kolumnissaan kertoo enemmän Saarnaaja:
      4:13
      On luettava kun muut ei kerro

    • Anonyymi

      Onko kukaan kysynyt yrityksiltä haluavatko tuhansia velvollisuushakemuksia viikottain tukkimaan sähköpostia tai postilaatikkoa?!

      Taas jotain uskomatonta näennäistyöllistämistä. Näiltä pönöttäviltä *diooteilta puuttuu täysin kyky luoda ja ylläpitää järkipohjalla toimivaa yhteiskuntaa.

      Tuohon puolestaan löytyy kyllä ratkaisu, ei ollenkaan tarvitse epäillä sitä.

    • Anonyymi

      Tollasen hikisen 550e takia pitää alkaa nöyristeleen

      • Anonyymi

        No älä sitten nöyristele vaan jätä raha nostamatta.


      • Anonyymi

        Josta joku on kateellinen siitäkin


    • Anonyymi

      ostakaa pullo kossua puhaltakaan työn antajaan niin paikka menee sivu suun,

      • Anonyymi

        Noin paljonko pelottaa töihin joutuminen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin paljonko pelottaa töihin joutuminen?

        Noita hulluja piisaa kyllä


    • Anonyymi

      Hankkiuduin työkyvyttömyyseläkkeelle Sipilän aikoina ja takaisin töihin ei ole mitään aikomusta "kuntoutua" ennen kuin tarpeeksi maksetaan. Siitäpähän saivat. Olen 41 vuotias.

      • Anonyymi

        Itsehän olen osa-työkyvyttömyyseläkkeellä, koska täyttä eivät myöntäneet. Tosin tämäkin on 1200€ käteen. Kyllä sillä pärjää, kun elää visusti ja tekee itse etanolinsa ja hakee ilmaista hyväntekeväisyys leipää.


    • Anonyymi

      Kas kummaa, nyt ei edes kokoomus ole huolissaan valtion rahantuhlaamisesta.

      Sopivasti esitys tuodaan nyt nousukauden alkaessa, että voidaan sitten sanoa, että paransi se työllistyyttä, vaikka oikeasti taloudellinen nousu on se, millä on vaikutusta.

    • Anonyymi

      Yksihän on ristiinnauliitu kerran. Ette te.

    • Anonyymi

      Aktiivimalli jota ei saa vahingossakaan kutsua aktiivimalliksi.

    • Anonyymi

      Nykyisen kaltaisen esityksen kautta on selkeästi todettavissa että poliittisella sektorilla työväestön edustus on hiipunut ja toimista on tullut työväestöä syyllistävät ja ainoaksi työväestöä edustavaksi sektoriksi on jäämässä ammattiliitot.

      • Anonyymi

        Edes ammattiliitot eivät ole kovin kiinnostuneita työttömistä, jonka seurauksena työttömät työllistyessään usein valitsevatkin Loimaan kassan.

        Tämä on tietenkin se tilanne, johon työnantajapuoli on jo vuosikymmeniä pyrkinyt, monin eri keinoin, joista yksi on ollut EU:n vapaat liikkuvuudet ja yhteismarkkinat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edes ammattiliitot eivät ole kovin kiinnostuneita työttömistä, jonka seurauksena työttömät työllistyessään usein valitsevatkin Loimaan kassan.

        Tämä on tietenkin se tilanne, johon työnantajapuoli on jo vuosikymmeniä pyrkinyt, monin eri keinoin, joista yksi on ollut EU:n vapaat liikkuvuudet ja yhteismarkkinat.

        työttömillä ole etu järjestöä ajamassa oikeus turvaa, niin maassa makavaa on hyvä potkia ilman santioita,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        työttömillä ole etu järjestöä ajamassa oikeus turvaa, niin maassa makavaa on hyvä potkia ilman santioita,

        Suosittelen hankkiutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle suojaan kiusaamiselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edes ammattiliitot eivät ole kovin kiinnostuneita työttömistä, jonka seurauksena työttömät työllistyessään usein valitsevatkin Loimaan kassan.

        Tämä on tietenkin se tilanne, johon työnantajapuoli on jo vuosikymmeniä pyrkinyt, monin eri keinoin, joista yksi on ollut EU:n vapaat liikkuvuudet ja yhteismarkkinat.

        Työttömät eivät maksa liitomaksuja, jote joutakoon kärsimään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen hankkiutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle suojaan kiusaamiselta.

        On erittäin vaikea päästä, ellei vika johdu päästä. Jos taas on fyysistä vikaa ja alkaa eläkkeen takia leikkimään päävikaista, ei sen jälkeen saa enää asiallista hoitoa fyysiseen vaivaansa.

        Suomalainen asennemaailma ruohonjuuritasolla on aivan jotain muuta kuin juhlapuheissa. Jopa vanhemmat tk-lääkärit ovat junttilan perältä ajatuksineen, puhumattakaan sosiaaliturvan työntekijöistä.


    • Anonyymi

      Laittakaa niitä työhakemuksi v i s v a ministereille avustajan työpaikasta. Ja laittakaa lasku perään pakollisesta lakisääteisestä työnteosta 1h á 50€ + ALV 24%.

    • Anonyymi

      Haluaako hallitus välttämättä Suomen täyteen taloudellisesti epävarmuudessa eläviä, työttömien hakemuksilla ruukautettuun postiin vittuuntuneita työnantajia.

      • Anonyymi

        Paskan syöttäjille pitää littaa paska huuleen. Samalla mitalla takasin .Hallitus alas


    • Anonyymi

      Ennen oli TV lupa tarkastajat, nyt tulee työnhakutarkastajat.

    • Anonyymi

      Tekevät sitten jotain hyödyllistä, kansamme edustajat, kun hakevat töitä kerran viikossa, ettei karenssia tule.

    • Anonyymi

      Lopetin työpaikkojen katselun vuosia sitten kun työministeriö päivitti internet-selaimensa uuteen, kalliiseen, johon köyhällä ei ollut varaa.

    • Anonyymi

      "Työnhaun uudistus kiristää työttömien valvontaa. Se on hallituksen vasemmistopuolueille poliittinen riski".

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008317661.html

      Esitys on lähellä niin sanottua ”aktiivimalli kakkosta”, jota Juha Sipilän (kesk) hallitus edisti muttei vienyt loppuun.

      Sipilän hallituksen alkuperäinen aktiivimalli nousi vuonna 2018 kuin puskista suureksi poliittiseksi kiistakapulaksi, joka sai ammattiyhdistysliikkeen osoittamaan mieltään Senaatintorille. Aktiivimallin jatko-osaa Sipilän hallitus ei enää uskaltanut viedä läpi, mutta nyt Sanna Marinin (sd) hallitus on tekemässä hyvin samansuuntaisen uudistuksen.

      Hallituksen vasemmisto­puolueiden kannalta siihen liittyy silti ilmeisiä riskejä, sillä uudistus tulee voimaan alle vuosi ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

      Etenkin vasemmistoliitolle on vaikea olla mukana hyväksymässä mallia, jonka kaltaista se viime vaalikaudella vastusti kiivaasti. Kun Marinin hallitus sopi pohjoismaisen työnhaun mallista vuosi sitten, vasemmistoliitto poisti hetkeksi verkosta vanhan vetoomuksensa Sipilän ”aktiivimalli kakkosen” kaatamiseksi.

      Pohjoismainen työvoimapalvelumalli kuuluu niihin harvoihin Marinin hallituksen uudistuksiin, joita kokoomuksenkin edustajat vuolaasti kehuvat.

      • Anonyymi

        Tuommoiset runkkarit jotka ei kunnioita ihmisoikeuksia eikä suomen perutuslakia voi painua hevon vittuun täältä ja jos eivät osaa ottaa jalkoja its alle ,toivoa sopii että kansa nousee vastustamaan toimia ja ajaa tuollaiset päättäjät hevon helvettiin täältä että toimet saadaan ihmisarvoiselle tasolle ja laillisuus pohjalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuommoiset runkkarit jotka ei kunnioita ihmisoikeuksia eikä suomen perutuslakia voi painua hevon vittuun täältä ja jos eivät osaa ottaa jalkoja its alle ,toivoa sopii että kansa nousee vastustamaan toimia ja ajaa tuollaiset päättäjät hevon helvettiin täältä että toimet saadaan ihmisarvoiselle tasolle ja laillisuus pohjalle.

        Mitä ihmisarvoa siinä loukataan kun valvotaan että työtön työnhakija hakee työpaikkaa?


      • Anonyymi

        "Pohjoismainen työvoimapalvelumalli kuuluu niihin harvoihin Marinin hallituksen uudistuksiin, joita kokoomuksenkin edustajat vuolaasti kehuvat."

        Täysin turhasta ja tehottomasta byrokratian lisäämisestä koituva kustannus veronmaksajille ei haittaa kokoomusta lainkaan, kun sillä kiusataan heikommassa asemassa olevia ihmisiä ja myös yrittäjiä. Kertoo kaiken kokoomuksen politiikan sisällöstä. Suomalaiset äänestävät kokoomusta vain pelkkää llkeyttään, osa tietysti on ahneitakin ja äänestävät veronalennusten toivossa. Yleensä nuo kaksi ominaisuutta yhdistyvät ihmisissä.


    • Anonyymi

      Työurat eivät ole pitenemässä, jos ei saada Yli 50-vuotiaille palkallista vapaata omaishoitoon.

      Uupumus vie ssiraseläkkeelle vanhemmistaan välittävän.

      >>
      Työnantajista lähes kaksi kolmasosaa on sitä mieltä, että omaishoidon poissaolojen korvaamiseen tarvittaisiin samanlainen Kela-korvausjärjestelmä kuin sairauspoissaoloihin. Näin kertovat Omaishoitajaliiton työnantajille teettämän kyselyn tulokset.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tyonantajat-kela-voisi-korvata-omaishoidosta-johtuvia-poissaoloja/8254426#gs.d8570j
      >>

      • Anonyymi

        Työurat eivät ole pitenemässä muutenkaan, eikä tarvitsekaan. Oikeissa töissä ihminen ei kestä edes eläkeikään, poliittiset ja "asiantuntijoina" tyhjää paasaavat sisätyöläiset voivat tietysti jatkaa dementoituneita horinoitaan ihan niin kauan kuin viitsivät, ei heitä kukaan jaksa kuunnella nuorempanakaan.


    • Anonyymi

      Tuplataan makaroonin hinta, niin päästään työttömistä.

    • Anonyymi

      Hyvähän se olis saada töitä. Piristystä elämään.

    • Anonyymi

      Olisihan se aivan hirveä vääryys ja suorastaan ihmisoikeusloukkaus jos työtön joutuisi töihin!

      • Anonyymi

        Sinä olet juuri niitä notkujia jotka eivät tee mitään todellisia töitä. Juuri sinunlaisesi on roikkuu työttömän housunlahkeessa ja vaatii että pitäisi työttömän tehdä ilmaiseksi töitä.
        Sitten itse ollaan työpaikalla paikalla mutta notkutaan puhelimessa tai muuten pinnataan ja luimistellaan ilmaisen palkan eteen. Teitä on nähty, puhutaan omia asioita tutuille ja sukulaisille puhelimessa.


      • Anonyymi

        Mihin töihin hakemuksia lähettämällä muka joutuu?


    • Anonyymi

      Toinen ryöväri sai päivän valtakunnassa vatupassin mukaan.

    • Anonyymi

      Pitkäaikaistyöttömät vapautuvat velvoitteesta:

      "
      Haettavien työpaikkojen tulisi kuitenkin olla sellaisia, joihin työnhakija voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä.
      "
      YLE
      Ministeri ei usko työnhakuvelvoitteen johtavan hakemustehtailuun: "Ihminen itse tietää, millaisia työpaikkoja hän hakee"

      https://yle.fi/uutiset/3-12133902

    • Anonyymi

      Tavallista paremmille ihmisille kannetaan jopa lumia lasketellakin.

    • Anonyymi

      Hakemus moniin ammatteihin joihin ei ole koulutusta kuten astronautiksi, apless tarjoilijaksi, hammaslääkäriksi, show painijaksi, ihmiskuulaksi sirkukseen, tai sitten pelleksi eduskuntaan... onhan noita paikkoja.

    • Anonyymi

      Pystylauta onkin parempi.

    • Anonyymi

      Japanista ja Australiasta, Kanadastakin kannattaa hakea töitä.

      Suomesta ei nyt ainakaan kannata, Hawaijiltakin voi hakea erilaisia työpaikkoja.

    • Anonyymi

      Voi hakea myös Valtionvarain ministeriön ylijohtajaksi, johtajaksi johtajan paikalle.

    • Anonyymi

      Vapaaehtois töihin jos ei saa palkallista.

    • Anonyymi

      Mikäs ongelma tuo on et vaettava krran viikkoon tai 4 kuukaudessa, kerranhan se varsinainen hakemus on kirjoitettava, myöhemmin toiseen paikkaan vaihdetaan vaan osoite

    • Anonyymi

      Hallitus myöntää 70 miljoonaa euroa järjesttämällä 1300 työpaikkaa Te-toimiston ja työllisyyspalveluihin kouluttamattomille tylsistyneille mammoille ja huonosti työllistettäville virkailijoille vittuilemaan jo nöyryteetyille työttömille. Se on Sipilän toteuttama aktiivimalli 2 jota sdp.n vasemistohallitus toteuttaa kunnianhimoisesti.

    • Anonyymi

      Natsi Haatainen varmaan ihan kiimassa tämän vuoksi!

    • Anonyymi

      Copy paste hakemuspohja, mihin vaihdetaan työpaikan tiedot.
      Kännykkä äänettömälle ja taas nukkumaan hakemuksen lähettämisen jälkeen. 😴👍

    • Anonyymi

      Ei voi ku ihmetellä kuin paljon on katkeria ihmisiä kun ollaan työttömillekin kateellisia muutamista satasista ja samaan aikaan elätetään elintasopakolaisia jotka eivät ole koskaan mitenkään osallistuneet rakentamaan tätä maata , naurettava systeemi joka sekoittaa pakkaa turhaan , työstä kieltäytyminenhän on jo sanktioitu , luulisi riittävän , jos itse olisin työtön en koskaan alistuisi moiseen simputukseen enkä sitä siksi vaatisi muillekkaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jyrkissä nöyryytettiin naisia avoimesti!!!

      Marko Kulmala pomona vaati naisia kertomaan karvoistaan ja näyttämään karvansa. Tea Khalifa oli neekeri ja Marika Makaroff lesbo. Harjottelijatyttöjä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      9688
    2. Bile-Sanna vai pääministeri-Marin? Lue Ukkolan kolumni

      Bile Dani on saanut haastajan Bile Sanna. Seiska ja Iltalehti uutisoivat alkoholin huuruisista julkkisjuhlista, jollaisia pääministerimme Sanna Marin
      Maailman menoa
      354
      5951
    3. Tässä on tomaattipasta a la Sanna Marin - Tämä yksi ainesosa kruunaa pääministerin lempiruoan!

      Pääministeri Marin paljastaa suhteellisen tavallisen lempiruokansa, mutta siinä onkin yksi aika erikoinen ainesosa.... Unohda fetapiirakka, nyt tulee
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      2946
    4. Mikko Kuustonen paljastaa Hanna-rakkaan yllättävän teon kriisin keskellä: "Ne on rankkoja..."

      Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus on kyllä mielenkiintoinen pari. Rakastuneet kypsissä kymmenissä ja uusioperhettä pukkaa: https://www.suomi24.fi/vii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      2060
    5. Kepulaiset arvioivat Marinin ruumiinrakennetta

      Keskustan pää-äänenkannattajalehti Suomenmaa teki arvioita Marinin terveydentilasta muun muassa hänen siivousintonsa, ruumiinrakenteen ja juoksuharras
      Maailman menoa
      97
      1880
    6. Miehelle tiedoksi

      Haluan sinut. Haluan herätä vierestäsi, haluan antaa sinulle aamupusun, haluan jutella kanssasi kaikesta maan ja taivaan välillä, haluan käydä kanssa
      Ikävä
      93
      1817
    7. Suomesta mukaan lomalle mehupurkkia jotta saa Espanjasta käsin mainostaa

      On nämä huvittavia,kyllä kahvit pärskähti läppärille,ei voi olla nolompaa 😆😆😆
      Kotimaiset julkkisjuorut
      149
      1190
    8. Miehelle ihanalle

      Tää meijän juttu on kyllä pakko selvittää,se ei jätä rauhaan.Onko minulle sydämessäsi paikka?Voisimmeko palata siihen hetkeen takaisin?Olisiko meille
      Ikävä
      50
      982
    9. Matkailumäen pääomitus kaatui hallintooikeudessa.

      Olisi pitänyt kysyä EU:a lupa, Veronmaksajien rahaa säästyi 2 miljoonaa euroa ei paha. Eiköhän nyt olisi aika selvitysmiehen tulla matkailumäelle ja
      Ähtäri
      35
      892
    Aihe