Petri ymmärtänyt saman kuin minä

Anonyymi

tuossa 29.30 - 30min välillä. Kuuntele alusta avoimella asenteella.

https://www.youtube.com/watch?v=iSCuSLCGtxg

Kristityille hyviä asioita ymmärtää, jotta osaa varoa monia asioita esim. WHO:ta , joka on maailmanhallinnan saamista saatanalle mm.kansallisvaltioiden kannatus als, jotta lopulta saadaan yksi maailmanhallitus.

Nämä ovat avoimia agendoja, eivät salaliittoja. Niistä on kirjoitttu kirjojakin. Samaan aikaan kun kirjoja on todisteeksi niin samaan aikaan on omat kieltäjäjoukot, joilla valhe on verissä. Joten tutkikaa itse niin Raamattua kuin muitakin asioita.

Yhteydessä Jumalaan,

Selef

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on tiedetty sinusta jo ensi kommenteistasi lähtien, että olet helposti johdateltavissa pois terveestä uskosta ja opista.
      Petri Paavolan suola on jo pidemmän aikaa ollut mautonta ja ravinnoksi kelpaamatonta.

    • Anonyymi

      Eksynyt eksyttäjä.

      • Anonyymi

        Kertoo faktoja tuossa.

        Kerro yksi fakta, jonka sanonut eksymykseksi tuossa kerrotussa. Hän mainitsee lähteitä, kirjoitettuja kirjoja, todistein.

        Onko sulla itselläsi mitään tietoa kuinka WHO toimii Jumalan tahtoa vastustaen vai eikö ole?

        Silti huutelet "takapenkiltä perustelemattomasti huutoasi".

        Sylkäisten,

        Seled

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkin hyvää mainosta Petrille. :)

        LS

        Petri Paavolan opetukset on tullut vaaalla punnittua ja monet niistä vääriksi havaittu.
        Menettänyt uskottavuutensa hyvin monien Kristuksen seuraajien joukossa.
        Perusteluja löytyy hyvin monista Petri Paavolaa kritisoivista keskusteluista, ja ovat helposti löydettävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkin hyvää mainosta Petrille. :)

        LS

        Söin juuri omenan. Aika liian kirpeä maku. Granny Smith-lajiketta. 2/5

        Ostin 5 omenaa. 4 jäljellä. Palaan asiaan kun syön tai olen just syönyt toisen omenan. Sen jälkeen ei ole enää 4 omenaa jäljellä vaan määrä vähenee- Kuinka monta omenaa mahta ollakan kun on syöty 5:stä on syöty 2? Sitäpä eivät kaikki osaa oikein laskea. Mutta minäpä osaan.

        Tuollaiseen matemaattiseen nerouteen harva yltää.

        LS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaiseen matemaattiseen nerouteen harva yltää.

        LS

        Söin juuri 2 hodaria. Kummassakin 3 nakkia, juustosiivu, vihreää salaatinlehteä, valkosipulia ym.

        Juomana mountain dew.

        Mukava kylläinen olo.

        Oi että kun sämpylät olivat hyvää maultaan.

        Miten suhtaudut valheisiin?
        Kuten jumalattomuuteen?

        https://www.youtube.com/watch?v=d4CCg4dYe0A

        Se ulos vedetty sankari kristitty nopealiikkeinen ateistienkommunistien selustassa toimiva kova sälli,

        "Se ulos vedetty sankari kristitty nopealiikkeinen ateistienkommunistien selustassa toimiva kova sälli,"

        Voisitkohan vihdoinkin palata todellisuuteen sieltä missä lienetkin?
        Noilla eväillä ei evankeliumi etene, jos se on tarkoituksesi, vaan etäännyttää entisestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Söin juuri 2 hodaria. Kummassakin 3 nakkia, juustosiivu, vihreää salaatinlehteä, valkosipulia ym.

        Juomana mountain dew.

        Mukava kylläinen olo.

        Oi että kun sämpylät olivat hyvää maultaan.

        Miten suhtaudut valheisiin?
        Kuten jumalattomuuteen?

        https://www.youtube.com/watch?v=d4CCg4dYe0A

        Se ulos vedetty sankari kristitty nopealiikkeinen ateistienkommunistien selustassa toimiva kova sälli,

        Selef

        En hyväksy valehtelemista, ainakaan tietoista sellaista. Ihminen toki voi myös valehdella jopa itselleen ja silloin voi puntaroida mikä on tiedostetun todellisuuden suhde tiedostamattomaan.

        LS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo faktoja tuossa.

        Kerro yksi fakta, jonka sanonut eksymykseksi tuossa kerrotussa. Hän mainitsee lähteitä, kirjoitettuja kirjoja, todistein.

        Onko sulla itselläsi mitään tietoa kuinka WHO toimii Jumalan tahtoa vastustaen vai eikö ole?

        Silti huutelet "takapenkiltä perustelemattomasti huutoasi".

        Sylkäisten,

        Seled

        "Onko sulla itselläsi mitään tietoa kuinka WHO toimii Jumalan tahtoa vastustaen vai eikö ole?"

        WHO:n tehtävä on 1) seurata ja edistää globaalia terveyttä 2) vähentää lapsikuolleisuutta 3) pitää lukua uhkaavista yleisvaarallisista epidemioita ja pandemimoista 4) tehdä yhteistyötä globaalien terveysuhkien torjumiseksi, sekä 5)
        edistää terveydenhuollon piiriin pääsyä köyhissä maissa.

        Jos lähimmäisen rakkauteen perustuva huoli ihmisistä on mielestäsi Jumalan tahdon vastaista, niin emme todellakaan palvele samaa Jumalaa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo faktoja tuossa.

        Kerro yksi fakta, jonka sanonut eksymykseksi tuossa kerrotussa. Hän mainitsee lähteitä, kirjoitettuja kirjoja, todistein.

        Onko sulla itselläsi mitään tietoa kuinka WHO toimii Jumalan tahtoa vastustaen vai eikö ole?

        Silti huutelet "takapenkiltä perustelemattomasti huutoasi".

        Sylkäisten,

        Seled

        En ole tavannut Petriä enkä aloittajaa WHO:n kokouksissa etu- tai takapenkissä. :D:D WHO:n tehtävät toki selviävät googlettamallakin. Sen jälkeen voi yrittää pohtia maalaisjärjellä onko niillä mitään tekemistä uskonopin kanssa. Lähimmäisen rakkaus toki tarkoittaa myös lähimmäisen terveydestä huolehtimista. Tämän keskustelun perusteella on lähinnä syytä huolestua Petrin ja aloittajan terveydestä.

    • Anonyymi

      Petri Paavolassa on valheen orja. Hän tuottaa jatkuvasti erilaisia salaliittoteorioita ja opettaa muutenkin Raamattua väärin. Aloittaja on joutunut Petri huijaamaksi.

    • Anonyymi

      "Nämä ovat avoimia agendoja, eivät salaliittoja. Niistä on kirjoitttu kirjojakin."

      Kyllä. Olet oikeassa. Salaliittoteoriosta on on kirjoitettu oikein kirjojakin.

      Säälin teitä salaliittoteoreetikkoja. Saatteko te edesnukuttua yönne rauhassa?

    • Anonyymi

      Samaa jankutusta vuodesta toiseen. Ei se P.P. siitä koskaan parane. On mennyt kipupisteen rajan yli.
      Apt. 3:38 ei tarkoita vesikastetta. Niin se sanoo.

      • Anonyymi

        Tarkoittanet varmaan Ap.t 2:38?

    • Anonyymi

      Mihin tulikaan keskittyä ?

      6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
      7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
      !!!
      8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa
      !!!

      Tuossa ei sanota, että keskittykää siihen, mikä on pahaa ja väärin ja mitä maan päällä on, vai sanotaanko ?

      Noihin kaikenlaisiin eksytyksiin ja eri teorioihin keskittyminen vie helposti sivuun ja vie varmasti Rauhan uskovalta, ja tuo tilalle erilaisia pelkotiloja vain !

      Jumalan valitseman opettaja / paimenen ei tulisi lisätä nuorten uskovien pelkoja, vaan ihan päinvastoin pyrkiä poistamaan niitä !

      Miksi siis PP kaiken aikaa vain lisää uskovien pelkoja, eikä poista niitä ???

      Mitä se kertoo PP:stä ?

      • Anonyymi

        Minua ei ainakaan pelota, mutta joitakin pelottaa kun jokin käy kohti osuen omaantuntoon?

        Äläkä puhu Jumalan lasten puolesta, sillä kaikkia Ilmestyskirjan sisältö ei pelota.

        Mainitsen nyt näin kun et erotellut, mikä "uskovien pelkoa lisää" Petrin puheissa.

        Pelkurien kuuluukin pelätä tulevaa. Jumalaan luottavilla ei ole mitään pelottävää, mitä ihminen , Petri, kristitty, voisi ikeistää.

        Joten nassu kiinni?

        Selef

    • Anonyymi

      Ootta työ haaskoja ukkoja ja akkoja. Monj on miulle sanonna että oun tosj haaska näköne.

    • Anonyymi

      Haaskan näköne olet. Taidat olla näköisesi vertainen.

    • Anonyymi

      Jutut menevät aina vaan sairaammiksi.

    • Anonyymi

      En ottaisi todesta rokotevastaisten opetuksia.

      • Anonyymi

        Miten olisi koronakriittisten mielipiteet eikä koronarokotevastaisten? Oletko valmis kuulemaan perusteltua mielipidettä?

        Haukottelu viilentää aivoja. Huokailu vähentää stressiä. Huokailussani on paljon viestiä, informaatiota tämän ajan ihmisten takia, jotka ovat useimmat kuin Nooan aikalaiset vailla ymmärrystä.

        Tykkäät sitten ulkokultaisuudesta?

        Mitä todesta otettavaa on siinä ettet tiedä mitään ruttorokotteen pitkäaikaisvaikutuksista sinuun?

        Kohta olet kuin rokottamaton kun rokotteet menettävät tehoaan ja on aika mennä taas piikille kolmannen kerran. Sitten neljännen....mitähän vaikutuksia näillä useillä rokotteilla on ?

        Vastaa mulle tähän 2-3v päästä ja kerro mitä on tiedossa. Laita linkki muistiin ja kalenteriin 2-3v lisää.

        No niin, nyt on kulunut se 2-3 vuotta.On siis vuosi 2023-2024jKr. Menipä se nopeasti. En ole ehkä vastaamassa enää täällä. Riippuu varmaankin onko Jerusalemin kolmas temppeli jo Jerusalemissa. Voin olla ylöstemmattu tai murhattu kun kieltäydyin pedon merkistä tai sitten elän vielä. Voin olla kuollut muuten vaankin. Se olisi jees, mutta tosi jees olisi jos olisin jo ylöstemmattu.

        Ylöstemmattuko täältä ikuisuuteen,

        Seref

        PS. Mones ruttopiikki menossa?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe