Raamatun mukaan Jeesus ei ikinä kirjoittanut mitään. Hän vain aina sanoo jotain: "Totisesti, totisesti minä sanon teille..." Hän on siis isänsä Jumalan tapaan sivistymätön moukka vailla luku- ja kirjoitustaitoa. Jumalahan on kirjoituttanut Raamatun ihmisillä, koska kaikkivoipana ei itse pystynyt hommaan.
Lehtimiesten piti aikoinaan seurata jatkuvasti Jeesuksen kintereillä, jotta he saivat talteen kaiken, mitä Jeesus päästeli suustaan ja mitä Jeesus milloinkin teki. Harmi, ettei siihen aikaan vielä ollut kameroita, jotta voisimme nyt lukea Raamatusta kuvitettuja reportaaseja Jeesuksen metkuista. Esimerkiksi kävelyt vetten päällä ja riehumiset temppelissä olisivat kiinnostavaa luettavaa kuvitettuina dokumentteina.
Lehtimies oli silloinkin paikalla tallentamassa tapahtumat talteen, kun Jeesus ja Saatana kaksistaan jutustelivat niitä näitä, jotta tapahtuma saatiin mukaan Raamatun seikkailuihin.
Lehtimiesten piti aikoinaan seurata jatkuvasti Jeesuksen kintereillä, jotta he saivat talteen kaiken, mitä Jeesus päästeli suustaan ja mitä Jeesus milloinkin teki. Harmi, ettei siihen aikaan vielä ollut kameroita, jotta voisimme nyt lukea Raamatusta kuvitettuja reportaaseja Jeesuksen metkuista. Esimerkiksi kävelyt vetten päällä ja riehumiset temppelissä olisivat kiinnostavaa luettavaa kuvitettuina dokumentteina.
Lehtimies oli silloinkin paikalla tallentamassa tapahtumat talteen, kun Jeesus ja Saatana kaksistaan jutustelivat niitä näitä, jotta tapahtuma saatiin mukaan Raamatun seikkailuihin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sinä et saa varoitusta
Varoitusta mistä? Siitäkö, että taikauskosi on sinut tappava?
"vailla luku- ja kirjoitustaitoa."
Kannattaisi ehkä itse lukea aihe, josta väittää jotain, ettei nolaisi itseään.
"Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja" (Luukas 4:16-17)
"Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan" (Johannes 8:6)
mutta ei kirjoittanut paperille kuten kreikkalaiset ?
"Kannattaisi ehkä itse lukea aihe, josta väittää jotain, ettei nolaisi itseään."
Nimenomaan olen lukenut. Raamatussa ei ole yhtäkään Jeesuksen kirjaa tai Jeesuksen kirjeet tossulokilaisille tai Jeesuksen sananlaskut ja muut kaskut. Ei ole. Siellä ei ole myöskään Jumalan tuhannen ja yhden yön tarinoita. Ei ole. Kumpikaan ei tiennyt kirjoittamisesta yhtään mitään. Ainoat, jotka itsensä nolaavat, ovat hihhulit, jotka uskovat mokomiin juutalaisten keksimiin Raamatun satuihin.
Pahaa pelkään, että kertomukset, joissa viitataan Jeesuksen lukutaitoon, ovat hänen seuraajiensa keksimiä. Nykytutkijat pitävät todennäköisenä, ettei Jeesus kuulunut siihen pariin prosenttiin, joka osasi lukea. Missä puusepän poika olisi käynyt koulujakaan ja kenen maksamana?
Mitä köyhät olisivat lukutaidolla edes tehneet? Kirjat olivat hurjan kalliita. Mitään luettavaa ei ollut kuin eliitillä.
”Kumpikaan ei tiennyt kirjoittamisesta yhtään mitään.”
Jumalan matemaattiset kyvyt ovat myös kyseenalaiset ja varista huonommat. Tutkimusten mukaan varikset ymmärtävät nollan käsitteen. Raamatussa ei ole edes nollaa.
Hyvä pointti!
jeesuksen aikaan taivaisiin ei noussut kun keisari ja jeesus keksi, että miksi ei kaikki voisi taivaaseen päästä . Eli oli, jos oli niin aikansa radikaali 🤣
Jeesus oli pelkkä kaalimaan kaali, jonka Matteus, Markus, Luukas ja Johannes laittoivat puhumaan kuin puhuvan aasin.
"siinolaisuudessa" etsitään virheitä, jos niitä ei ole. Ne keksitään
ja luodaan ihmeväittämiä. Kristinuskoa grillataan negatiivisella
liekillä ja koitetaan saada ihmisten Usko ja uskon kohde Jeesus Kristus
huonoon valoon. Psykologiassa tästä käytetään nimitystä.
Narsismi. Minusta tällaisessa on kovasti kasvun paikkaa, mutta
toisaalta tästä on vaikea kasvaa, ilman että itse tajuaa oman tilansa.
Paskan levittämistä.
Se on kyllä jännä piirre hihhulismissa, että sitten mennään henkilökohtaisuuksiin, kun ne oikeat asiat heidän uskonnostaan nostetaan esiin. Tuomitseminen ns. rakkaususkonnon edustajilta onnistuu kyllä sujuvasti, mutta se rakkaus ei näy ikinä missään. Saati asiallinen asiaan paneutuminen.
Jos minä olen narsisti, sinä olet mielisairas. Psykologisesti vissiin oikeaoppisesti käytetty nimitys, etenkin sinusta. Turha odottaa, että jotenkin kasvaisit, vaikka lannoitetta löytyy päästäsi yltä kyllin.
Oli myös tosikko koska niin totisesti aina sanoi.
Saattaa myös olla, että Jeesus oli juuri ottanut totisesti totia ennen sanomistaan, joten hän sanoi ne siksi totisesti eli pienessä sievässä. Jeesuksen hyppysissähän vesi muuttui aina viiniksi. Siksi hän joutui pakosta olemaan kaiken aikaa pöhnässä. Ei pystynyt juomaan vettä ei sitten mitenkään.
Totisesti minä sanon teille ettei Juudas Häntä pettänyt vaan maksa petti,kertoi asiasta Jerikon Joosualainenkin...
Tuo on varmasti totta. Jeesuksella oli pakosta paha alkoholismi.
#Raamatun mukaan Jeesus ei ikinä kirjoittanut mitään.
---------
Kyllä kirjoitti.
Lue Johanneksen evankeliumi 8:6-
8:6Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
8:8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
8:9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
8:11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan." Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee."
Omia tarinoitaan kyseinen satujeesus ei ikinä kuitenkaan kirjoittanut, koska on täyttä satua. Mustanaamiokaan ei ole itse piirtänyt sarjakuvia itsestään. Mistähän se johtuu? Tässä kuva tuosta miehestä, joka ei koskaan kuole: https://storyhouseegmont.fi/wp-content/uploads/2020/07/2678093.jpg
Ei se Jeesus mitään tuossakaan kirjoittanut,vaan piirteli "kirkkoveneen" kuvia!
Jeesus saattoi kirjoittaa kunkin fariseuksen kohdalle tämän tekemän synnin,, vaikka:
"varkaus"
"aviorikos"
"petos"
"valehtelu"
"kavallus"
ja sanoi sitten:
"Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
Saattoi ja saattoi. Yhtä hyvin tämäkin tarina on keksitty. Monissa käännöksissä se on hakasulkujen sisällä ja Jehovien Raamatusta se on jo jätetty kokonaan pois.
Tuo selittää, miksi olen nähnyt suunnittelukuvia Raamatuissa kirkkoveneistä. Jeesus keksi kirkkoveneet!!!
Lehtimiesten piti aikoinaan seurata jatkuvasti Jeesuksen kintereillä, jotta he saivat talteen kaiken, mitä Jeesus päästeli suustaan ja mitä Jeesus milloinkin teki.
- Ei ollut tarvetta. Tässäkin ketjussa on niitä, joilla on aiemmin julkaisematonta tietoa Jeesuksen puheista ja tekemisistä.
" Tässäkin ketjussa on niitä, joilla on aiemmin julkaisematonta tietoa Jeesuksen puheista ja tekemisistä."
Hämmästyttävää!! Jeesus siis elää!!