Lietsontaa kansanryhmää vastaan?

Anonyymi

Jostain käsittämättömästä syystä mediat ja erityisesti HUS on alkaneet lietsoa näkemystä, että kaikki kulut olisivat rokottamattomien syytä. Samaan aikaan kuitenkin rokotettuja hoidetaan koronan ja rokotteista aiheutuneiden oireiden takia. Koronatestaaminen maksaa satoja miljoonia (johon myös rokotetut menevät) ja tukia jaellaan sinne tänne. Eikä ne rokotteetkaan ole ilmaisia varsinkin jos niitä aletaan antamaan huonon suojan vuoksi 3x vuodessa. Todellista hintaa ei ole edes kerrottu. Olisiko tässä jo syytä alkaa nostamaan jonkin asteista haloota järkyttävästä disinformaation jakamisesta..

Samaan aikaan meillä Suomessa olisi mahdollisuus kehittää ja kehitetäänkin järkihintaista vaihtoehtoa näille kalliille suonensisäisille rokotteille, joita joudutaan kalliissa kylmäketjuissa kuljettamaan ja jos tietyllä ajalla ei ole käyttäjiä jonossa rokotettavaksi niin loput menee "roskiin". Tähän suomalaiseen vaihtoehtoon ei kuitenkaan tunnu löytyvän kunnolla rahaa vaan annetaan jotain muutaman miljoonan almuja, että ei näyttäisi ihan niin pahalta.

Mikä tässä kuviossa mättää. Kaikki rahat syydetään ulos maasta vaikka olisi mahdollisuus tuottaa tuotteita joilla suomi oikeasti voitaisiin saada takaisin todelliselle nousu-uralle.

Ja viimeisenä, miten rokotettu vähäoireinen superlevittäjä on parempi kuin vähäoireinen rokottamaton superlevittäjä? En näe asiassa mitään eroa, mutta rokotetulle annetaan synninpäästö siitä levittämisestä ja mahdollisen koronapassin myötä oikein lupa levittää. Mitään muuta syytä tähän ei voi olla kuin se, että tällä yritetään esittää rokote parempana kuin se todellisuudessa on = ei laumasuojaa ikinä, koska rokote ei estä tartuntaa.

22

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rokottamaton tulee halvemmaksi sillä hänen perimänsä on terve .
      Hyväkuntoinen vailla mitään perussairauksia .

      • Anonyymi

        Rokottamaton koronaan kuollut ei aiheuta enää kuluja kun on haudattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamaton koronaan kuollut ei aiheuta enää kuluja kun on haudattu.

        Eikä aiheuta eläessäänkään, päin vastoin maksaa näiden rokoteuskovaisten hörhöilyt verojen muodossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä aiheuta eläessäänkään, päin vastoin maksaa näiden rokoteuskovaisten hörhöilyt verojen muodossa.

        ei rokottamattomat ole yhtenäinen porukka, heidän perimänsä eroaa huomattavasti.
        Itseasiassa tuli mieleeni , jos ne onkin oikeita suomalaisia , jotka selvisivät esim . isonvihan aikaan, koska eivät luottaneet vieraaseen ja pakenivat metsiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei rokottamattomat ole yhtenäinen porukka, heidän perimänsä eroaa huomattavasti.
        Itseasiassa tuli mieleeni , jos ne onkin oikeita suomalaisia , jotka selvisivät esim . isonvihan aikaan, koska eivät luottaneet vieraaseen ja pakenivat metsiin.

        tällainen populaatio ei ole hyödyllinen millekään sairauksille , koska karttelevat muutenkin ihmisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamaton koronaan kuollut ei aiheuta enää kuluja kun on haudattu.

        Rokottamaton, täysin terve, joka ei levitä mitään kehenkään tulee hyvin halvaksi..


      • Anonyymi

        Nythän on menossa kemiallinen maailmansota.
        Mietittävää kaikille.
        Aika selvästi on kuviot jo avautuneet mistä on kysymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän on menossa kemiallinen maailmansota.
        Mietittävää kaikille.
        Aika selvästi on kuviot jo avautuneet mistä on kysymys.

        Näin on, odotellaan kun kunnon räkäkausi alkaa. Tosin epäilen että Suomeenkin tulee kohta poikkeustila koska tämä suunnattoman tarkka pcr-testi löytää paljon tartuntoja juuri pikkujoulun kynnyksellä. Pikkujoulujen perumisella saadaan taas lisää syyllistämistä vaikka tartunnat johtuvat muista kuin rokottamattomista. Hyvä idea rokottaa ihmisiä sairauden varalle mikä on influenssa ainakin kuolinlukujen osalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamaton, täysin terve, joka ei levitä mitään kehenkään tulee hyvin halvaksi..

        Kyllä! Mutta niitä ei ole olemassa.


    • Anonyymi

      Nuo muut kulut ovat välttämättömiä, mutta omaksi huvikseen rokottamatta jättäytyminen ja sen vuoksi joutuminen sairaalahoitoon on tahallinen teko ja siitä johtuvat kulut turhia (olisi voitu välttää rokotuksella).

      • Anonyymi

        Rokottamattomuudella jätetään sairaalapaikka sille rokotteesta vakavan taudin saaneen hoitamiselle. Tuokin olisi ollut rokotetulla vältettävissä vastuullisella käyttäytymisellä ja edes auttavalla järjen käyttämisellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamattomuudella jätetään sairaalapaikka sille rokotteesta vakavan taudin saaneen hoitamiselle. Tuokin olisi ollut rokotetulla vältettävissä vastuullisella käyttäytymisellä ja edes auttavalla järjen käyttämisellä.

        muuta Kiinaan ja ehdottomasti kansalaisuutta!


      • Anonyymi

        jos sairastumisprosentti/sairaalaanjotumisprosentti on luokkaa melkein nolla, minkä helvetin takia pitäisi ottaa tutkimattomia aineita kehoonsa?


    • Anonyymi

      Päitä vadille miks jokainen puhuu mitä sattuu.

    • Anonyymi

      HÚS:n ja THL:n pomot jotka syyllistävät ihmisiä siitä että he eivät halua ottaa kehoonsa kokeellista geeniterapiainjektiota pitäisi tosiaan haastaa oikeuteen vihanlietsonnasta kansanryhmää vastaan ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta.

      Minusta olisi myös hyvä ottaa jälleen käyttöön käsite "terve ihminen," kuten jotkut koronatoimiin kriittisesti suhtautuneet lääkärit ovat vaatineet. Nyt "koronaviranomaiset" haluavat nähdä meidät kaikki joko oireettomina tai oireellisina koronaa kantavina (ja jaotella nämä ryhmät hyviin "kunnon kansalaisiin" eli rokotettuihin, ja huonoihin, vastuuttomiin "rokottamattomiin" joista annetaan kuva melkein kuin he olisivat jotenkin saastaisia. Tämä on loukkaavaa ja törkeää, etenkin lääkärin suusta - lääkärin, jonka palkka tulee varovaroista.

      Tosiasiassa on vain terveitä tai sairaita ihmisiä. Ylivoimainen valtaosa ihmisistä ei sairasta koronaa, eivätkä siis myöskään tartuta. Suurimmalla osalla heistä ei ole myöskään koronavirustartuntaa. Nekin joilla on koronavirustartunta, mutta jotka eivät ole sairastuneet koska heidän luonnollinen immuniteettinsa on torjunut viruksen, eivät ole "oireettomia" vaan ihan tosiaankin terveitä ihmisiä. Suurin koronavirustartunnan jossain elämänsä vaiheessa saavista kokee viruksen näin - eli eivät edes tiedä siitä mitään. Eivät tule koskaan edes tietämään että heillä oli tartunta ja heidän T-valkosolunsa hoitelivat sen.

      Terveet ihmiset, joilla on tai on ollut oireeton koronatartunta, eivät tartuta virusta muihin. Tästä on paljon tutkimuksia ja lopputulema on että oireettomien tartuttavuus on vähäistä tai merkityksetöntä. Tämä oli myös WHO:n kanta kunnes järjestö jossain vaiheessa alkoikin antaa toisenlaisia lausuntoja, oletettavasti lääkeyhtiöiden painostuksesta. WHO:n rahoituksesta yli puolet tulee lääkeyhtiöiltä ja rokotepassia kehittävältä Bill Gatesin säätiöltä, joka sponsoroi myös lääkeyhtiöitä.

      Medikalisaatiossa ei ole terveitä ihmisiä vaan ainoastaan potentiaalisia potilaita, jotka tuovat rahaa lääkeyhtiöille jo pelätessään sairautta ja varautuessaan siihen - tarvittaessa vaikka vaarallisin keinoin kuten kokeellisin geeniterapiapiikityksin.

      Ehkä jotkut yksityiset kansalaiset tai jokin yhdistys, vaikka Koronarealistit, ottaisi asiakseen tehdä rikosilmoituksen HUS:n ja THL:n johtajien asiattomista lausunnoista. - Kun natsilinjalle lähdetään, ei kukaan tiedä miten pitkälle asiat menevät.

      • Anonyymi

        Kyllä Haagin tuomioistuimen kokousta ollaan jo valmistelemassa. Katso mapista Quantamon leirin rakennusurakan kehitystä. Ne aloittavat tuolla ja vain aivan huipulta. Pikku hiljaa tullaan alaspäin. Toivottavasti tämä ei kestä yhtä kauan, kuin tuon 93 vuotiaan kapon juttu, joka on juuri oikeudessa Saksassa. Todennäköisesti kaikille mantereille perustetaan alun jälkeen Haagin alioikeuksia, sillä tuomittavia tulee olemaan niin paljon.


    • Anonyymi

      Kuuntele näitä lukuja ja mitä ryhmiä ne koskevat. Toimittajalla on hyvä kysymys lopuksi: mite ne tietävät enemmän kuin tavikset?

      https://t.me/projectcamelotKerry/3653

      • Anonyymi

        Niin, eihän tietenkään rokotteen valmistajien tarvitse tulla rokotetuiksi. Jos he sairastuisivat tai kuolisivat, kuka sellaista rokotetta valmistaisi?


      • Anonyymi

        Kävin vuonna 2016/2017 kunnallisella puolella niin kyllä he silloin jo tiesivät, että on tulossa tämmöinen juttu kuin korona. Eli etukäteen tiedetty.


    • Anonyymi

      Kyllä kalliiksi tulee yhteiskunnalle rokotteet ja niiden moraaliton tuputtaminen, ja kaikkien niistä aiheutuneiden ja aiheutuvien haittojen hoitaminen.
      Puhumattakaan siitä että paljon ihmisiä vammautuu piikistä ja joutuu eläkkeelle ja muiden avun varaan, samalla estetään ammattitaitoisten hoitajien työskentely koska eivät suostu altistamaan itseään koekaniiniksi( eli ovat fiksuja ihmisiä).
      Kuitenkaan taloudellinen menetys ei ole mitään sen rinnalla että inhimillinen kärsimys on valtava.
      Tämä koko asia on suunniteltu niin laskelmoidun julmasti että kyllä tämä on lähtöisin ihan pimeyden ytimestä.
      Suojelkaa itseänne ja läheisiänne , tieto pelastaa henkiä ja sitä on saatavilla kun etsii hiukan.

    • Anonyymi

      Huippuasiantuntijoita sensuroidaan jos he kritisoivat koronalinjaa,heidän maineensa mustamaalataan, wikipediaakin on menty muuttamaan niin että ennen arvostettu asiantuntija onkin yhtäkkiä joku luuseri... Kaikkialle tämä yltää.
      Voivatko ihmiset lopettaa tämän vai saako fasistinen meno jatkua kunnes...

    • Anonyymi

      Vähän niin kuin työttömien syyllistäminen, että työttömyys on työttömän oma vika vaikka samat heebot käyvät itse savustamassa/lahjomassa/manipuloimassa ihmisiä työllisistä työttömiksi kortistoon..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3012
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1854
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      66
      1696
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1522
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1472
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe