Pöytä on jälleen katettu. Ei niin kauniisti, kuin joskus, kun pöydän ääressä on ehkä istunut vuosien varrella ulkomaalaisia vieraita kuninkaita, keisareita, suuriruhtinaita, diktaattoreita, maaherroja, pormestareita, ei kattaus ole edes ministeritasoakaan.
Pöytä on ehtinyt olla hyvin erilaisissa taloissa, virastoissa, laitoksissa, sitä on siirretty välillä paikasta toiseen. Vahva pöytä on valmistettu tummasta puusta, tammesta. Jalat ovat paksut.
Pöytä on pyöreä, siinä ei ole vetolaatikoita. Pyöreä on tosi iso ja tanakka, sen halkaisija kaksi ja puoli metriä. Se on joskus saanut lempi- ja kutsumanimen Oak, lausutaan ”Ouk”. Ouk on yli satavuotias ja nykyään hän on valtakunnallisesti merkittävä suojeltu toimisto- ja virastokaluste, ensimmäinen ja ainut suojeltu sellainen.
Kun pöytä on vanha, siinä on varmaankin puoli miljoonaa pientä naarmua ja joitakin liki näkymättömiä halkemia, jotka eivät näy uuden pinkin värisen pellavaliinan alta. Viisi senttiä paksun kannen alla on yhä näkyvissä valmistajan puumerkki.
Liinan alla saattaa jopa haiskahtaa hieman vanhalta. Pöytä on valmistettu joskus vuonna 1920-luvun alussa mittatilaustyönä paikallisessa kyläverstaassa.
Pöytä on katettu tällä kertaa pienelle joukolle, jotka käyttävät erilaisia maskeja. On tarjolla pientä suolaista, vegemakkaraa, vegepinaattiohukaisia ja ruusukaalisalaatia. Keskellä tarjottimella on myös iso kannu, paikallista maailman kirkkainta, puhtainta vettä ja kotimaiset juomalasit tietysti. Lisäksi kristallivaasissa on värikkäät syksyn kukat.
Pöytää voi sanoa päätös- ja sopimuspöydäksi, kun ympärillä istuu tasa-arvolain mukaisesti neljä henkilöä, kaksi naista ja kaksi miestä ja he nyt päättävät, että pian ei ole enää mitään pandemiasuosituksia voimassa, eikä päätöksen tekoon tule lainkaan vaikuttamaan mitkään eri yhteisöjen painostustoimet, joita on tuotu runsaasti esiin itseään luotettavina pitävissä medioissa. Näin ovet ja ikkunat ovat sitten siis selkoselällään ja levällään kaikille viruksille ja muunnoksille, kun rokotekattavuus on on vain riittävän kattava.
Pöytä katettu
Anonyymi
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211861
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1431741Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561562Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671382Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771375- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591168
- 1191055