Vaihteeksi positiivinen uutinen Venäjältä

Venäläisten lukumäärä on pudonnut miljoonalla kuluvan vuoden aikana.

Venäläisiä on nyt vähemmän kuin Putinin tullessa valtaan vuonna 2000 vaikka mukaan laskettaisiin Krim.

Putin onkin siis juuri sopiva johtaja Venäjälle.
1161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Venäjä kirjasi tiistaina suurimman määrän päivittäisiä koronakuolemia sitten pandemian alkamisen.

Vain 31 prosenttia Venäjän väestöstä on täysin rokotettu koronavirusta vastaan, ja mielipidetiedustelujen mukaan yli puolet maasta ei aio ottaa rokotusta.

Jotkut virkamiehet ovat jopa ehdottaneet rokottamisesta kieltäytyvien venäläisten sakottamista.

Hei, tästä minä pidän. Savuskininkadun murjaanit pois karanteenista ja kadulle haukkaamaan happea.

1Äänestä

Väestön väheneminen Euroopassa on yleinen trenti.
10.1.2021 · Horisontissa siintää maailman väestön väheneminen,

Äänestä

Venäläinen voi protestoida enää vain kuolemalla.

1Äänestä
  • Ja unohdit mainita arvion Venäjän väestön supistumisen.

    Vuonna 2050 133 000 000 ja vuonna 2100 120 000 000.

    1Äänestä

Vladimir Putin: Ilman romahdusta meitä olisi 500 miljoonaa

Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjän paikka maailmassa olisi varsin erilainen, jos tsaarinajan imperiumi ei olisi romahtanut 1917 vallankumouksessa. Putin otti samassa yhteydessä kantaa myös Neuvostoliiton romahdukseen, kuvaten molempia tapahtumia tragediaksi.

Putin totesi koululaisille järjestetyssä puhetilaisuudessa Venäjän menettäneen vallankumouksen jälkeen valtavia alueita, toipuneen hitaasti ja kokeneen sitten Neuvostoliiton romahduksen. Hänen mukaansa näiden tapahtumien syitä olisi arvioitava tarkasti.

– Jos niitä ei olisi tapahtunut, olisi meillä aivan eri maa. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että väestömme olisi nyt 500 miljoonaa ihmistä. Miettikääpä sitä, presidentti sanoi.

https://www.verkkouutiset.fi/vladimir-putin-ilman-romahdusta-meita-olisi-500-miljoonaa/#114bff36

1Äänestä
  • Mannerheim palasi Suomen valkoisiin ei venäläisiin. Siksi vapaus voitti Suomessa ja hävisi Venäjällä.

    :)

    Äänestä

Noin miljoona ihmistä on muuttanut pois Venäjältä viiden viimeisen vuoden aikana ja lisää olisi lähdössä jos vain pääsisivät sieltä. Väkeä muutama paljon mm.Turkkiin, Kyproksella ja Ranskassa on jo kaikki rikkaat. Koronakuolemia on virallisesti ilmoitettu yli 200 000, mutta niihin ei lasketa kuin koronadiagnoosin saaneet ja siihen kuolleet. Muut tautiset, joilla tuli lisäksi korona ja kuolivat, ei lasketa. Joten tuo luku on ainakin kolminkertainen todellisuudessa.
Laumaimmunitteetin toivossa ei välitetä vaikka kuolemia tapahtuu 1000 ihmisen päivävauhdilla.

1Äänestä

Samoja positiivisia uutisia tulee myös joka NATO- ja EUmaasta

Äänestä

Putin totesi koululaisille järjestetyssä puhetilaisuudessa Venäjän menettäneen vallankumouksen jälkeen valtavia alueita porvareille, toipuneen hitaasti ja kokeneen sitten Neuvostoliiton romahduksen. Hänen mukaansa näiden tapahtumien syitä olisi arvioitava sosialistisen tarkasti.

– Jos niitä ei olisi tapahtunut, olisi meillä aivan eri maa. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että väestömme olisi nyt 1500 miljoonaa ihmistä. Miettikääpä sitä, pikku mulkerot, presidentti sanoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäläisten lukumäärä on pudonnut miljoonalla kuluvan vuoden aikana.

Venäläisiä on nyt vähemmän kuin Putinin tullessa valtaan vuonna 2000 vaikka mukaan laskettaisiin Krim.

Putin onkin siis juuri sopiva johtaja Venäjälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu