Milloin terveyskeskukseen saisi varata etävastaanottoajan ?

Anonyymi

Se helpottaisi monen ihmisen asiaa.
Hoitojonot ovat entisestään pidentyneet koronan takia julkisella sektorilla.
Kela-korvausten poistoa yksityisiltä lääkäreiltä suunnitellaan.
Mikäli korvaukset poistetaan, niin osa näistä ihmisistä palaa julkisen sektorin asiakkaaksi – ja jonot kasvavat edelleen.

Hoitojonoja pystyttäisiin toisaalta purkamaan siten, että lisättäisiin digitaalisia ja etäyhteydellä toimivia palveluja.

Terveyskeskuslääkärin etävastaanotto todennäköisesti joustavoittaisi toimintaa.

Olen saanut yksityiseltä puolelta apua useamman kerran etävastaanotolla,
mikä on tarkoittanut sitä,
että olen netissä varannut ajan, jolloin lääkäri soittaa minulle.
Ajan voi varata tietenkin puhelimitsekin.
Miten kätevää ! Yleislääkäriajan saa aina jostain lääkärikeskuksesta samaksi päiväksi. Vapaita aikoja on tarjolla kymmenittäin päivässä omalla asuinpaikkakunnallani kahdessa eri lääkärikeskuksessa.
Ei tarvitse sairaana raahautua mihinkään.
Kaikkiin sairauksiin ei tietenkään riitä etävastaanotto.

7

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei milloinkaan. Kunnallisen täytyy olla mahdollisimman hidas, vanhanaikainen ja joustamaton, sillä on työllistävä vaikutus.

    • Anonyymi

      Kun sote tulee ei ole terveyskeskulsia ja vaivat hoidetaan etänä.

      • Anonyymi

        Ymmärsin, että hallinto hoidetaan maakuntatasolla, ei terveyskeskukset lähde mihinkään.


    • Anonyymi

      Terveyskeskukseen ei saa puhelimella yhteyttä joskus saman vuorokauden sisälläkään, vaikka heti aamulla soittaisi.
      "Hki"

    • Anonyymi

      Eikös se etävastaanotto muka vie terveyskeskuksen aikaa ja resursseja? Johtaisi varmaan ihan kamalaan tilanteeseen, kaikki luulosairaat ja seuraa kaipaavat linjoilla roikkuisi rasittaen terveydenhoitohenkilökuntaa entisestään.

    • Anonyymi

      Soitot pitäisi siirtää Viroon jossa Tarton yliopistossa koulutettavat kandit
      kertoisivat mikä teitä vaivaa näin säästettäisiin teidän rahojanne
      jotta voidaan tuoda lisää maahanmuuttajia ja antaa heillä ihmisoikeuksia roppakaupalla

      Kauppa se on joka kannattaa ja Tartto on tieteessä kova sana ennen vanhaan jopa oleellinen

      Kun luitte Kalle Väisälän matematiikan kirjaa niin Kalle oli siellä ensin professorina ennen kuin Suomessa

    • Aamulla minulla oli lähi-vastaan-otto.
      Hoitaja hyväili Laskimoani Kyynär-Taipeessani.
      Sitten hän tökkäsi siihen piikin.
      Se ei hänelle riittänyt.
      Hän alkoi valuttaa minusta.
      Valuttaen kaiken-kaikkiaan 22 Putkiloa elämäni Eliksiiriä.
      Lähti mukaani salaisesta kammiostamme sanoen vievänsä Putkilot Testeihin.
      Jännittää, liekö hän kutsuu minut luokseen uudelleen.
      Onneksi olen Puhdas-Verinen edes jonkun-aikaa.

      H.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe