Poliisi huolissaan nuorten joukko hurmoksesta

Anonyymi

© Mikko Lieri
Syyskuun lopussa Lohjalla järjestetyssä mopomiitissä suuri joukko nuoria piiritti poliisiauton ja häiritsi viranomaisen työtä, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan.

Mopomiiteissä on vuosia jouduttu suitsimaan keulimista ja muuta vaarallista ajokäyttäytymistä. Poliisi on huolissaan, että nuoret tuntuvat pitävät toimintaa yleisesti hyväksyttävänä ja jopa arvostettavana. Tapahtumiin osallistuu monesti satoja osallistujia.


Tällaista ääntä mopot saavat aikaan öisin Helsingin Laajasalossa


Poliisi nostaa esille kuitenkin mopomiitissä 25. syyskuuta tapahtuneen välikohtauksen, jossa nuorison kohteeksi joutui tilannetta valvomaan saapunut poliisi.

Lue myös: Joukko poliisipomoja avautuu nuorten mopomiiteistä: Kivittämistä, pullojen heittämistä ja poliisin provosointia
– Vaarallisen ajokäyttäytymisen rinnalle uutena ilmiönä mukaan on tullut poliisin toiminnan vakava ja tahallinen häirintä. Tätä valitettavasti tapahtui myös Lohjalla, komisario Hannu Kontola kertoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että todella suuri joukko syyllistyi miitissä toimintaan, jossa ylitettiin sellainen raja, jota ei katsota läpi sormien.

– Poliisiauton mennessä paikalle se esimerkiksi piiritettiin välittömästi ikään kuin ennalta sovitusti noin sadan nuoren toimesta. Poliisille ilmoitettiin, ettei heillä ole tänne mitään asiaa pilaamaan miittiä.

– Poliisiauton ollessa väkijoukon keskellä se kuorrutettiin syljellä, ja siitä yritettiin irrottaa rekisterikilpiä, poliisi kuvailee tiedotteessa.

Poliisi muistuttaa, että toimillaan nuoret syyllistyvät vakavaan rikokseen, joka voi heijastua negatiivisesti heidän koko tulevaisuuteensa. Lisäksi siitä seuraa se, että poliisin on pakko ryhtyä vakavampiin toimenpiteisiin.

Lue myös: Nuoret kivittivät poliisiautoa ja veivät poliisin rekisterikilven – Oulun poliisi huolissaan mopomiittien "joukkohurmoksesta"

Poliisia ei enää koeta oikeudenmukaisena oikeuden jakajana

12

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aijemmat sukupolvet ovat hampaita kiristellen totelleet poliisien vääriksi koettuja määräyksiä.

      Nyt ihmiset nousevat pelotta vääriksi kokemiaan sanktioita vastaan.

      • Anonyymi

        Poliisit tekevät työtä turvallisuutemme eteen ja sitten räkänokkaiset mopopojat käyvät uhittelemaan. Ei muuta kuin käyttäytymisinvalideilta mopot rikoksentekovälineinä takavarikkoon ja pojat kävelemään.


    • Anonyymi

      Vastaavasti Pirkanmaalla mellakkapoliisit piirittivät nuorten porukan.
      Vuorotellen otetaan yhteen.
      Poliisi on neuvoston.

    • Anonyymi

      Niin no sitä niittää mitä kylvää. Sisäministerin taholta sekä myös poliisin omasta toimesta (kivapuhe twitter poliisit, polpot, BLM-polvistumiset) poliisin arvovaltaa on ajettu parin viime vuoden aikana roimasti alas. Niin onko se sitten ihme ettei jonnet enää kunnioita sinivuokkoja kun niiden oma pomokin (sisäministeri) lähinnä naureskelee ja ottaa lainrikkojien puolen?

    • Anonyymi

      Viisautta ei kouluissa opeteta, ja koirat käyttäytyy kuin koirat ymmärtämättä olevansa koiria.

    • Jos poliisia ei päästetä katsomaan niin siinä vaiheessa on jo melko selvää että lain vahvistajilta on jotakin salattavaa, eli tietävät että heidän ei pitäisi tehdä tiettyjä juttuja joita tekevät. Tai perusjärki on poissa pelistä.

    • Anonyymi

      Paljonkohan pyörii mopoporukoissa jo huumeita...

      • Anonyymi

        Onko edelleen poliisit varmin huumeiden myyjä?
        Tämähän oli totta jokunen vuosi sitten Helsingissä.


      • Anonyymi

        Luulen että muualla Euroopassa tunnettu "county lanes"-ilmiö on rantautumassa Suomeenkin ja just osin mopomiittien kautta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen että muualla Euroopassa tunnettu "county lanes"-ilmiö on rantautumassa Suomeenkin ja just osin mopomiittien kautta.

        Siis piti kirjoittamani *county lines-ilmiö* Nakkisormet.


    • Anonyymi

      Suomessa ei ole enää mitään lakeja.

    • Anonyymi

      Luotto nuorilla mennyt viranomaisiin. Koulukiusaamiseen ei puututa, eikä tulijoiden rikoksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4351
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1931
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    5. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1490
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      881
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      767
    10. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      64
      753
    Aihe