PYHÄ HENKI ja Saatanan herjaus
Kun esivalta ja papit yhdessä junailivat Jumalan rakkaan Pojan tappamisen, heitti Jumala Golgatalla kaikki esivallan ja papiston edustajat kostoksi Saatananalle.
Siksi koko ihmiskunta oli Saatanan vallassa jo vuonna 90, kun Jumala lähettämä Rajua eksystys oli jo koko ihmsikunana eksyttänyt.
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.
Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."-
Tästä ilmoituksesta Saatana teki Paavalille Pyhän Hengen herjauksen:
"Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.
Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta.
Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.
Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään."
Pahus. Sivua ei löytynyt.
10
135
Vastaukset
Oli ainakin tunnin pois, mutta sitten ilmestyi. Joten täällä on kaksi aloitusta.
Hyvä niin.Missä Pahus luuraa?
Saatana pisti jäähylleTeuvo Sunin, Auts. Olet jäähyllä.
Mutta Henki pääsi livahtamaan jäähyaitiosta pois.
- Anonyymi
Hetki totuudelle, kun sivua löytyi.
- Anonyymi
Huomenta!
- Anonyymi
Kyllä jämpti on näin.😁
- Anonyymi
Alussa loi Teuvo aloituksen.
- Anonyymi
Teuvohan on edelleen täydessä iskussa, tsemppiä!
Tämä oli parkkiruudussa 280
Ylös!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.75938- 59835
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28750Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709