Persut oppositiossa seuravassakin vaalikaudessa

PUHEENJOHTAJA Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Orpo kommentoi asiaa puoluejohtajien tentissä keskiviikkona.

Toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on tällä viikolla vaatinut, että tavoite Suomen hiilineutraaliudesta on siirrettävä vuoteen 2050
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On ollut koko ajan selvää, että Persujen tie hallitukseen on vaikea. Puolue ei oikein tiedä, mitä haluaa. Loppujen lopuksi selkeää linjaa ei ole kuin vain maahanmuuton kanssa. Totuushan on se, että puolueen ympärillä notkuvista järjen jättiläisistä osa vastustaa ihan kaikkea maahanmuuttoa. Kun toisessa ääripäässä ovat maltillisemmat vanhan SMP:n ajattelun kannattajat, sopua on vaikea löytää.

Kaiken muun kanssa Persut lähinnä luokittelee tähtäintään eri maalien välillä. Oikeastaan mitä tahansa voidaan vastustaa, mikäli se tuntuu hyvältä keinolta lisätä kannatusta. Hyvä esimerkki ovat koronapassit. Puolueen mv-julkaisua fanittavat ääriajattelijat vastustavat järjen käyttöä Koronan kanssa, rokotteita ja passia. Siksi Purran on pakko kiemurrella asian kanssa. Ääripään ääniä ei haluta antaa pois.

Joku Persuissa ilmeisesti kuvittelee, että tuollainen venkoilu vetoaa koulutettuihin kokoomuksen kannattajiin. Ei varmasti vetoa. Persujen kannatusmaksimi on nähty ja tie on vain alaspäin. Toki hallitukseen päästään kompromisseilla, mutta seuraus on raju lasku kannatuksessa.

Truth Really Hurts

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

PUHEENJOHTAJA Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Orpo kommentoi asiaa puoluejohtajien tentissä keskiviikkona.

Toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on tällä viikolla vaatinut, että tavoite Suomen hiilineutraaliudesta on siirrettävä vuoteen 2050

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu