Nyt Sanna Marin sitten esittää katuvaa, voi päivää sentään!

Sannukka vaatii, että kulttuuriin kohdistetut leikkaukset perutaan....siis niin pelle pääministeri kuin olla voi.

SDP:n tuoreet kannanotot ovat herättäneet laajalti ihmetystä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi eilen, että ainoastaan vasemmistoliitto vastusti osittain kulttuurileikkauksia, kun hän esitteli kohdennetut leikkauslistat muiden hallituspuolueiden edustajille 23. syyskuuta.

Kepun kansanedustaja Jouni Ovaska kertoo suoraan mielipiteensä pääministerin toiminnasta.

– Sanon nyt suoraan. Uskottavuutenne horjuu.

Eikä ihan vähän.
67518817
11Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 675

Vanhimmat

Tuskin leikkauksia voidaan perua kaikilta osin koska Veikkauksen tuotot joista kulttuurin ja urheilun tuet maksetaan on laskeneeet koronaepidemian takia. Kulttuuriala elää omassa kuplassaan jos niin luulee.

4Äänestä
  • Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Äänestä

    ...hmm...jos taas haluaa tanssia...On tanssittava itselle...eikä toisen pillin mukaan...ettei vaan tanssi omaisuuttaan eikä taloaan tltille taikka Toltille....hmm....onko sinulla muuten Y-tunnusta....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Et tainnu itse pärjätä koulussa urheilussa, joka liikunta, ja toiminta pitää nuoret hyvässä suunnassa. Mitä kulttuuriin tulee ja erilaisiin taiteen lajeihin, niin ne ovat pitäneet merkittävästi tämän maan jaloilla esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa näillä ns. Viihdytysjoukoillla oli tärkeä osa selviytymisessä. Meillä oli kansakoulussa eräs kaveri, joka ei koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, eikä mistään muustakaan kulttuuriin liittyvät. Saattoi johtua siitä, että ei pärjännyt koulun hiihtokilpailuissa. Muuten pärjäsi kyllä elämässään oikein hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Suomalaista "vihervasemmmistolaista" kulttuuria pitää tukea? Ei tod. pidä tukea. Hyvä vaan, rahat pois loisilta.

    5Äänestä

    Hmm...Kuinka kauan politiikot voivat pitää kansaansa heidän henkisenä...takuumiehenään...kertoen totisin naamoin että eivät he...mitään pahaa kansalle tee...vaan aika tekee... heidän puolestansa tehtäviänsä...milloin milläkin...epämielyttävällä tavalla...

    Kulttuurista voi kyllä karsia liiat rönsyt, mutta urheileminen on niin kovaa touhua, että sohvaperunat eivät ymmärrä sitä kaikkea sitä kurinalaisuutta mitä mitä se vaatii ja sitoutumista vuosin ajaksi.

    1Äänestä

    Kaikki eivät pidä liikunnasta. Todistetusti osa meistä on sellaisia, jotka eivät koe sitä euforiaa, jota niin hehkutetaan.
    Sitä paitsi ei liikunta yksin tuo hyvää oloa tai muuten kaleeriorjatkin olisivat hihkuneet riemusta.

    Äänestä

  • Solu parempi kun, Persujen rusina korvienvälissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Solu parempi kun, Persujen rusina korvienvälissä.

    Persuillahan on maalaisjärki tallella, toisin kuin demareilla.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Solu parempi kun, Persujen rusina korvienvälissä.

    Sulla on sahanpurua ämpärillinen, vähän vettynyttä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tainnu itse pärjätä koulussa urheilussa, joka liikunta, ja toiminta pitää nuoret hyvässä suunnassa. Mitä kulttuuriin tulee ja erilaisiin taiteen lajeihin, niin ne ovat pitäneet merkittävästi tämän maan jaloilla esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa näillä ns. Viihdytysjoukoillla oli tärkeä osa selviytymisessä. Meillä oli kansakoulussa eräs kaveri, joka ei koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, eikä mistään muustakaan kulttuuriin liittyvät. Saattoi johtua siitä, että ei pärjännyt koulun hiihtokilpailuissa. Muuten pärjäsi kyllä elämässään oikein hyvin.

    Mitä sanoo Jeesus. Vaikka saisit omaksesi maailman, mitä se sinua hyödyttää? Millä ihminen voi ostaa sielunsa vapaaksi? Tuomiot tulevat kohta, miettiköön tykönänsä jokainen miten tämän elämän elää ja aikansa käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Samaa mieltä. Kaikki kulttuurirahat pois. Maahanmuutto seis. Oma atomipommi. Jokaiselle viljelyvelvoite potulle ym kykyjen mukaan. Suomi nousuun.

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Miksi kulttuuria pitää tukea? Miksi ravintolatoimintaa pitää tukea? Kertokaa nyt ihmeessä!!!

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tainnu itse pärjätä koulussa urheilussa, joka liikunta, ja toiminta pitää nuoret hyvässä suunnassa. Mitä kulttuuriin tulee ja erilaisiin taiteen lajeihin, niin ne ovat pitäneet merkittävästi tämän maan jaloilla esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa näillä ns. Viihdytysjoukoillla oli tärkeä osa selviytymisessä. Meillä oli kansakoulussa eräs kaveri, joka ei koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, eikä mistään muustakaan kulttuuriin liittyvät. Saattoi johtua siitä, että ei pärjännyt koulun hiihtokilpailuissa. Muuten pärjäsi kyllä elämässään oikein hyvin.

    Kyllä ainakin minä pärjäsin.

    Vai on kulttuurijoukot pitäneet joukot jaloilla talvi- ja jatkosodassa? Onkos joikakin perusteluita ajatuksille? Tärkeä osa selviytymisessä?

    Kyllä "kulttuuriin" ja huippu-urheiluun ja varsinkin vihervasemmiston politiikkaan sijoitetut rahat menevät ihan sinne mihin päivä ei paista! Siis nämä poliitikkojen jakamat rahat!

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Häpeä!!!

    Äänestä

  • Miten tämmönen kommentti on julkaistu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Argumenttina tuo ei ole kovin vakuuttava. Ellei kulttuurintekijä pärjää ilman yhteiskunnan antamaa tukea, niin onko silloin tuoteessa vikaa?

    3Äänestä

  • Antaisivat ihmisten pelata veikkauksen pelejä. Turhaa holhoamista, aikuiset tietää minne rahansa laittaa. Eikä se korona tartu sieltä sen enempää kuin muualta.

    2Äänestä

  • Jee!! Oikeeta puhetta!👏😵

    Äänestä

  • Säästökohteista on tietty päätettävä jos kerran rahat ei riitä. Vaikea paikka mutta se on päättäjän osa. On osattava tehdä vaikeitakin ratkaisuja ,mutta tuossa suhteessa kun on kyse maan ylläpitämisestä ja sirkushuveista ei kuvittelisi vallinnan olevan vaikeita ,leivän ja sirkushuvien välillä. Vaikka toki joillakin on leipä tuosta kiinni, mutta perustoimeentulosta huomattavasti useammalla ja tuossa suhteen tulee eteen priorisointi asioissa, julkisen ja yleisen edun kautta punnittavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Argumenttina tuo ei ole kovin vakuuttava. Ellei kulttuurintekijä pärjää ilman yhteiskunnan antamaa tukea, niin onko silloin tuoteessa vikaa?

    Kyllä siinä tuotteessa on vikaa. Meillä on paljon ns. yhteiskunnallista taidetta; ihmeellisiä performansseja ja ihan huuhaa taidetta. Eräät, jotka eivät ymmärrä taiteen päälle kehuvat niitä progressiivisiksi ja ja loistaviksi teoksiksi.

    Taiteellinen arvo teoksissa on kuitenkin lähes olematon. - Tulee mieleen vanha kansansatu keisarin uusista vaatteista. Räätäli sai sadussa tehtäväkseen tehdä keisarille hienon puvun. Koska räätäli ei saanut kunnon pukua tehtyä, hän puki olemattoman puvun keisarin päälle.

    Kaikki ihastelivat olematonta pukua, koska räätäli sanoi, että väärämieliset eivät näe keisaria uudessa puvussaan vaan kuvittelivat, että keisari on alusvaatteillaan.

    Kukaan ei tahtonutta olla väärässä ja kaikki ihastelivat toinen toistaan paremmilla arvioinneilla uutta asua, kunnes pieni lapsi kysyi, että miksi keisari on alusvaatteillaan.

    Vasta tällöin laumasielut ymmärsivät, että heitä oli petetty. - Tällaista esiintyy Suomessa paljon, joku "kriitikko" ylistää jonkun heikon teoksen aivan äärimmäisen hyväksi ja yhteiskunnallisesti arvokkaaksi sanomaksi ja lampaat seuraavat perässä - eli kysymyksessä on huu-haa-taidetta.

    Oikea taideteos on universaali, usein kaunis, vaikuttava ja mieltä ylentävä sekä emotionaalisesti vaikuttava. - Voihan yhteiskunnallinen teoskin olla tällainen, mutta taiteellisessa teoksessa (poliittisia julisteita lukuunottamatta) taide on pääasia.

    3Äänestä

  • Ei voi kun ihmetellä kuinka alas voi vajota tämäkin keskustelu. Turhakket turvan soittajat vauhdissa. Löytyykö asiallista keskustelua, tuskin kun tällaistakin julkaistaan. Voisiko nämä alatyyliset kommentit vaan jättää julkaisematta. Mielipiteitä saa olla, mutta yrittäkää edes käyttäytyä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaista "vihervasemmmistolaista" kulttuuria pitää tukea? Ei tod. pidä tukea. Hyvä vaan, rahat pois loisilta.

    Vihreet edellen oikistopuolu kuin kokoomus kuluja kansalle traht rikkaille
    Eikö oopperalippujen hintaa. voisiin. Korotaa niin saadan tuottoa sinne mistä rahaa.
    puuttuu.
    Kultturi lipuja ei korottetu koskaan .

    Ne joila varaa pukeutuu oopperaan on varamaksaakkin

    Eine pelikonneen rplääjät käy opperassa van ne jolla likaa rahaa

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    26oo e aivan lian vähän eihän se riitä.

    Kela korvaus työttömälle on 55o e kukaudessa ja pitää riittää työttömälle.

    Sipilä soini ja urpo ek kokoomus

    1Äänestä

  • Marin parasta mitämsuomen kansa saanut sitten talvisidan päättymisen
    Tosin oikeistoa harmitaa kun kansan kaikkai rahojanei heille anneta heti
    Saa työläisetkin vähän.

    Mutta sinä maksaa herrojen autoilun ja yritystuet

    Äänestä

  • Ihmisroska tuntee suurta kateutta ja vihaa ihmisiä kohtaan jotka ovat viitsineet ahkeroida itselleen hyvän elintason. Sitten vielä on niin tyhmä ja aivopesty köyhä että puolustaa räkäroiskuen tahoa joka jakaa hänen avustus tai kela rahansa muiden maiden köyhille. "ittestä ei niin väliä juu" vai miten se Simo Salminen lauloi aikanaan😁

    4Äänestä

  • ????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Solu parempi kun, Persujen rusina korvienvälissä.

    Mitä punikilla on korvien välissä....heheeeee.

    1Äänestä

  • Hanki elämä ja töitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm...Kuinka kauan politiikot voivat pitää kansaansa heidän henkisenä...takuumiehenään...kertoen totisin naamoin että eivät he...mitään pahaa kansalle tee...vaan aika tekee... heidän puolestansa tehtäviänsä...milloin milläkin...epämielyttävällä tavalla...

    Sauli on kova tekijä: Kohta kirjoittaa vainonta lain jolla KANSAMME JATEAAN KAHTEEN KASTIIN "Rokotepassi" Sauli Niinistön saavutukset:
    https://nykysuomi.com/2017/08/30/sauli-niinisto-jasenena-jarjestossa-jolla-on-kyseenalainen-historia/
    https://nwohavaintoja.blogspot.com/2017/07/sauli-niinisto-on-naimisissa.html
    https://www.ksml.fi/paikalliset/2436030
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kuohunta-nyrkista-sauli-niiniston-ja-sanna-marinin-kirjeet-julki/59826764-617d-450f-a6d7-c8cc414d241b

    Äänestä

  • Sannan hallitus on surkuhupaisa ja vitsi maailmalla

    1Äänestä

  • Niinhän kekkuli Katainenkin palkittiin Euroopassa ja lopuksi Suomessakin..

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Kyllähän 2600 Eur. on ihan kyllin siitä höpinästä jota on tarjolla yllin kyllin ,minun mielestä pärjätään ilman kaiken maailman venkoilijoita.

    1Äänestä

  • Veikkauksen tuottojen pieneneminen ja siitä aiheutuvat tukien loppumiset, olisi pitänyt käsitellä ennen kuin aloitettiin niitä tuottoja pienentämään. Olihan tiedossa miten kulttuurin ja urheilun tulee käymään kun Veikkauksen tuet loppuvat. Ja tälle festariporukalle jotka nyt kokevat tulleensa petetyiksi, niin olisihan se pitänyt älytä, että kun hyväntekeväisyys lakkaa, niin se ei ole veronmaksajien vika eikä korvausta pidä heiltä olla vaatimassa. Eli pärjätkää omillanne tai olkaa pärjäämättä. Tulemme hyvin toimeen ilmankin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaisivat ihmisten pelata veikkauksen pelejä. Turhaa holhoamista, aikuiset tietää minne rahansa laittaa. Eikä se korona tartu sieltä sen enempää kuin muualta.

    Juuri niin,ihme venkoilua pãätöksiä tehdään ja vãhän ajan päästä perutaan kun joku inahtaa.Aiheuttaa epäluottamusta.Outoa käytöstä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Kulttuuria EI tarvita.

    Kulttuuri ja uskonto ovat kuin syöpä joka leviää ihmisten mukana kuten etäpesäkkeet kehossa.

    1Äänestä

  • Nyt menee macho sovinistalla päät sekaisin. Missä lienee oma pää ja monta kerraa kuussa!

    Äänestä

  • Marin ei YKSIN hölmöile. En tiedä oletko nainen vai mies, mutta ongelmia tuntuu sinullakin olevan, kun tuommoisia kirjoitat. Kurjaa olisi, jos vehje kasvaisi otsaan...

    1Äänestä

  • On sinulla oudot vertaukset - Marin ei yksin tee mitään päätöksiä. Suosittelen terapiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Hyvä eläke sulla, älä valita. Monet ei saa raskaasta työstäkään tota. Olen hakenut eläkettä, jos saan niin ei tule olemaan noin iso laskurin perusteella. Mutta kulttuuria pitää tukea, siitä olen samaa mieltä...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kaikki kulttuurirahat pois. Maahanmuutto seis. Oma atomipommi. Jokaiselle viljelyvelvoite potulle ym kykyjen mukaan. Suomi nousuun.

    Kanalauma esittää tormakkaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tainnu itse pärjätä koulussa urheilussa, joka liikunta, ja toiminta pitää nuoret hyvässä suunnassa. Mitä kulttuuriin tulee ja erilaisiin taiteen lajeihin, niin ne ovat pitäneet merkittävästi tämän maan jaloilla esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa näillä ns. Viihdytysjoukoillla oli tärkeä osa selviytymisessä. Meillä oli kansakoulussa eräs kaveri, joka ei koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, eikä mistään muustakaan kulttuuriin liittyvät. Saattoi johtua siitä, että ei pärjännyt koulun hiihtokilpailuissa. Muuten pärjäsi kyllä elämässään oikein hyvin.

    Näinhän se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuillahan on maalaisjärki tallella, toisin kuin demareilla.

    SDP sentään ollut olemassa
    122 vuoden ajan ja Perussuomalaiset
    vasta 26 vuoden ajan ja tätä ennen olivat
    SMP 36 vuoden ajan. SDP:llä on
    selkeästi etumatkaa politiikan kentällä.

    Isänmaallisuus on hieno asia ja
    tässä asiassa SDP:n Mauno Koivisto oli
    terveellä järjellä varustautunut. Ja
    varmasti Suomi ja suomalaisuus ovat
    tärkeitä myös SDP:n Sanna Marinille,
    ainakin Sanna on herättänyt luottamusta
    minussa, kun taasen Vihreiden Maria
    Ohisaloa pidän lepsuna ja hapuilevana.

    Jokainen näkee asiainlaidan omalla
    tavallaan. Monille tuntuu vain SDP
    olevan yököttävä vaikka SDP on rutkasti
    saanut edistystä aikaan Suomessa
    kuten esim. Forssan kokouksen ohjelma-
    julistus v:lta 1903, joka on toteutunut,
    vain kirkon erottaminen valtiosta on jäänyt uupumaan. Ja tuosta kokouksest on aikaa
    kulunut 118 vuotta.

    Oma arvioni on siis että SDP on osannut
    50-luvun hajaannuksesta huolimatta
    luovia maineikkaasti Suomen poliittisella
    kentällä kun taasen Kokoomuksen, Kristil-
    lisdemokraattien ja Perussuomalaisten
    julkilausumat ovat olleet yhtä sun toista,
    välillä jopa turhan äkkivääriäkin julkilau-
    sumia lehtien palstoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sannan hallitus on surkuhupaisa ja vitsi maailmalla

    En itsekään pidä hallituksesta, mutta ovat ne "eturauhashallituksetkin" osanneet väärin toimia.

    Äänestä

  • ei ne koronan takia ole pienentyneet, vaan tuon älyttömän holhouksen jolla rajoitetaan pelaamista. Jos on peli riippuvainen niin ei se paranna että otetaan koneet pois kaupoista. Kyllä he pelattavaa löytää netistä ulkomailta. Ja silloin nekin rahat menevät ulkomaille eikä heidän hoitoonsa tai kulttuuriin joka myös hoitaa ahdistusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Et tosiaan ole pitkään aikaan käynyt jalkapallo ottelussa. Ei sitä palloo enään kusirakosta tehdä. Ne tehdään Pakistanissa lapsityövoimalla keinotekoisista materiaaleista. "Teidän lapset tekee meidän jalkapallot" vois olla Fifan mainoslause.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuurista voi kyllä karsia liiat rönsyt, mutta urheileminen on niin kovaa touhua, että sohvaperunat eivät ymmärrä sitä kaikkea sitä kurinalaisuutta mitä mitä se vaatii ja sitoutumista vuosin ajaksi.

    Urheilu on kovaa mutta tuloksetonta.

    1Äänestä

  • No nyt on kommentti.....voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin parasta mitämsuomen kansa saanut sitten talvisidan päättymisen
    Tosin oikeistoa harmitaa kun kansan kaikkai rahojanei heille anneta heti
    Saa työläisetkin vähän.

    Mutta sinä maksaa herrojen autoilun ja yritystuet

    Ja mitä sinäkin tiedät talvisodasta? Sitä kesti kesti reilut sata päivää.

    Sitä seurasi jatkosota, jota käytiin yli kolme vuotta, päälle vielä Lapin sota! Yhteensä kesäkuusta 1941 kevääseen 1945!

    Rauhan ehdot olivat Suomelle todella rankat. Menetettiin alueita ja valtavat sotakorvaukset maksettiin, viimeinen erä 1952.

    Marinin vertaaminen talvisodan päättymiseen kuulostaa lähinnä rienaamiselta!

    Mahdatko olla syntyperäinen suomalainen, kun noin huonosti tunnet maasi historiaa? Se on nykyaikaa, ollaan jotain mistä ei tiedetä, eikä ymmärretä yhtään mitään.

    Suomeen ei tarvitse tulla kertomaan mitä sota on, me tiedämme ja olemme kokeneet sen nahoissamme. Joko itse, vanhempamme tai isovanhempamme.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuillahan on maalaisjärki tallella, toisin kuin demareilla.

    Täysin samaa mieltä. Nyky hallitus pitäisi kaataa ja tilalle hallitus jossa persut on suurin puolue. Silloin alkaisi suomen asiat parantumaan päin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tämmönen kommentti on julkaistu

    Siksi koska se on totista totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sannan hallitus on surkuhupaisa ja vitsi maailmalla

    Täysin pelleteatteri nyky hallitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin parasta mitämsuomen kansa saanut sitten talvisidan päättymisen
    Tosin oikeistoa harmitaa kun kansan kaikkai rahojanei heille anneta heti
    Saa työläisetkin vähän.

    Mutta sinä maksaa herrojen autoilun ja yritystuet

    Sanna marinin ja hänen ketku hallituksen voimin suomi ajautuu uuteen talvi sotaan.

    Äänestä

  • Marinin hallituksen aika on mennyt Sipilän hallituksen toimien poarsimiseen. Sipilä oli niin rohkea että söi köyhien pöydästä ja jakoi rikkaille ja yrityksille. Sellaisella miehellä on vehkeet väärinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kulttuuria pitää tukea? Miksi ravintolatoimintaa pitää tukea? Kertokaa nyt ihmeessä!!!

    Kulttuuria ei tarvitse tukea velkarahalla. Nostakoon lippujen hintoja. Nuorisoliikuntaa tulee tukea, se on hyväksi kansalle pitkässä juoksussa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Kuka tollasii eläkeitä saa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria EI tarvita.

    Kulttuuri ja uskonto ovat kuin syöpä joka leviää ihmisten mukana kuten etäpesäkkeet kehossa.

    Olisi muitakin tuettavia ja tärkeimpiä,kuin kulttuuri.Ihminen yleensä rakentaa linnansa,onko varaa hoitaa asioita??onko säästöjä??Paskat housussa,kun baletti ei toimikkaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kulttuuria pitää tukea? Miksi ravintolatoimintaa pitää tukea? Kertokaa nyt ihmeessä!!!

    Joku tolkku noissa tukiaisissakin pitää olla,ihmisillä itselläänkin joku vastuu kun tommoseen ryhtyy samoin yrittäjillä.Voitot kyllä kelpaa mutta heti inistään kun menee huonosti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sannan hallitus on surkuhupaisa ja vitsi maailmalla

    siat !!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Hyvä kommentti.

    Kaikki eivät elä samalla tavalla metsässä kuin mahdollisesti sinä itse elät. Kaikki eivät välitä metsistä, mutta silti haluavat niitä tukea ja suojella, vaikka eivät itse niistä välittäisikään. Kaikille kaikenlaista, jotta kaikki olisivat mielissään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuria tarvitaan, joten pitääkin tukea. Itseäni vain jotenkin ärsyttää, että popparit vinkuu. Hehän ovat vähän niin kuin yrittäjiä, ovat tahkonneet mukavia summia ja on talot, pelit ja pensselit. Nyt on sitten yrittäjillä ne huonommat ajat. Sellaista se on yrittäjän arki.

    Popparit elää kädestä suuhun,luullaan että tulevaisuudessa eletään turvassa.Kaikenmaailman muka staroja vinkuu jos jokaisessa ohjelmassa,laulutaidoista ei tietoakaan,ollaan niin kovaa staraa.Suurin osa suomalaisista joikaajista,en tunne,en haluakkaan tuntea.Samaa paskaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaista "vihervasemmmistolaista" kulttuuria pitää tukea? Ei tod. pidä tukea. Hyvä vaan, rahat pois loisilta.

    Jos katsoo esim. nykytaidetta,hirveetä saipaa,jokainen osaa tehdä samaa paskaa.Ja valtiolta vingutaan apurahoja paskan suoltamiseen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaisivat ihmisten pelata veikkauksen pelejä. Turhaa holhoamista, aikuiset tietää minne rahansa laittaa. Eikä se korona tartu sieltä sen enempää kuin muualta.

    Monikaan nykyaikuinen ei tiedä mihin rahansa laittavat.Omaa tyhmyyttä jos laittaa ne pelikoneeseen.Omaa tyhmyyttä jos juo alkoholia.Omaa tyhmyyttä jos tupakoi.Suomalaisella ei ole enää vastuuta, ja velvotteita vain OIKEUKSIA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin parasta mitämsuomen kansa saanut sitten talvisidan päättymisen
    Tosin oikeistoa harmitaa kun kansan kaikkai rahojanei heille anneta heti
    Saa työläisetkin vähän.

    Mutta sinä maksaa herrojen autoilun ja yritystuet

    Kommunistihallitus pitäisi ymmärtää erota,kassatyttöjä koko porukka.

    Äänestä

  • Marin näytti miten kaksinaamainen on.Kurvinen on rehellinen ja suoraselkeinen pohjalainen.Onneksi löytyy vielä niitäkin poliitikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Häpeä!!!

    On olleet tuet kohdillaan kun onnistunut huijaamaan tuollaisen eläkkeen.Minulla tosin 30 ekee suurempi mutta ne on kertyneet rankasta raadannasta metsurina ja rakennuksilta sekä kolmivuorotöistä tehtaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Popparit elää kädestä suuhun,luullaan että tulevaisuudessa eletään turvassa.Kaikenmaailman muka staroja vinkuu jos jokaisessa ohjelmassa,laulutaidoista ei tietoakaan,ollaan niin kovaa staraa.Suurin osa suomalaisista joikaajista,en tunne,en haluakkaan tuntea.Samaa paskaa.

    Todellakin käsittämätöntä että,kuka vaan mitä pirullisemmalla äänellä rääkyy vinkuu ulisee tai sönkkää,niin sitä satavarmemmin soitetaan radiossa.Onneksi on tullut hankittua oikeiden laulajien levyjä,että voi kuunnella autoillessa.

    Äänestä

  • Pääministeri Marin on antikristus Suomelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Aivan uskomaton kommentti. Oletko tosissasi?
    Se, että et eläessäsi ole käynyt teatterissa etkä opperassa tarkoittaa vain sitä, että olet kokemusta tai useampaakin köyhempi. Hyvä kuitenkin, että tiedostat olevasi asioista ymmärtämätön.
    Silti olisi hyvä ymmärtää mitä kulttuuri pitää sisällään ja miten se vaikuttaa ja on läsnä ihan tavallisen ihmisten arjessa. Se vaikuttaa kaikkeen, alkaen kielestä jota sinäkin jonkin syrjäseudun miesoletettu kirjoitat ja puhut. Todennäköisesti kuitenkin nautit taiteesta jossakin muodossa ja nyt kuitenkin olet "hävittämässä hittoon koko kulttuurin".
    Isis kaverit hävittivät hittoon kulttuuria räjäyttelemällä vuosituhansia vanhoja veistoksia, sitten oli näitä natsien kirjarovioita. Loppukädessä kulttuurin hävittäminen tarkoittaa meidän ja myös sinun häivittämistäsi, koska se on erottamaton osa meitä.

    Mitä urheiluun ja "kusirakon" perässä juoksenteluun tulee niin sillä on kaikin puolin positiivisia vaikutuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kulttuuria pitää tukea? Miksi ravintolatoimintaa pitää tukea? Kertokaa nyt ihmeessä!!!

    Miksi yrityksiä pitää tukea miljardeilla euroilla/vuosi?
    Miksi tehottomaksi todettuun ja todistettuun kehitysyhteityöhön (ent. kehitysapu) pitää upottaa liki 1300 miljoonaa euroa joka vuosi kun samaan aikaa otetaan velkaa?

    Kaikkiin löytyy vastaus. Voisin kirjoittaa tässä ja nyt aineesta esseen. Mutta en sitä tee, koska se olisi kuin heittäisi helmiä..
    Mikäli laajempi käsitys maailmasta, jossa itsekin elät ja sen ihmeistä sinua kiinnostaa, otat sen selville ihan itse.

    Voit aloittaa selvittämällä itsellesi mitä kulttuuri oikeastaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Aikas hyvä eläke.......... Kulttuuri nimikkeellä tehdään nykyään suoranaista paskaa. Nämä julkkis valittajat tienaavat mukavia summia, kehtaavatkin vinkua. Marinin ministerit ovat kuin päättömiä kanoja, koheltavat veronmaksajien kustannuksella. Todella ammattitaidoton hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikein että leikataan. Minun puolesta sais hävittää hittoon koko kulttuurin sekä urheilun. En ole eläissäni käynyt teatterissa enkä oopperassa, joskus nuorempana elokuvissa, baletista en ymmärrä mitään.
    Urheilusta taas. jotenkin naurattaa kun aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelee kieli vyön alla, turhaa enerkian tuhlausta ja hullun hommaa, menisivät halkometsään.
    Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset kakarat.

    Niin koska sinä et käy, niin silloin se on hyvä asia. Maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. Tämä suomi on niin sivistymätöntä moukka sakkia täynnä että jos täällä jotain pitäisi lisätä on kulttuuriin panostaminen ja tukeminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tainnu itse pärjätä koulussa urheilussa, joka liikunta, ja toiminta pitää nuoret hyvässä suunnassa. Mitä kulttuuriin tulee ja erilaisiin taiteen lajeihin, niin ne ovat pitäneet merkittävästi tämän maan jaloilla esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa näillä ns. Viihdytysjoukoillla oli tärkeä osa selviytymisessä. Meillä oli kansakoulussa eräs kaveri, joka ei koskaan ollut kiinnostunut urheilusta, eikä mistään muustakaan kulttuuriin liittyvät. Saattoi johtua siitä, että ei pärjännyt koulun hiihtokilpailuissa. Muuten pärjäsi kyllä elämässään oikein hyvin.

    Kulttuuri on suuri osa taistellessa kansan masentuneisuutta vastaan. Tuo iloa ja ymmärrystä elämään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kulttuuria pitää tukea? Miksi ravintolatoimintaa pitää tukea? Kertokaa nyt ihmeessä!!!

    Vain pieni osa käy iltaisin ravintoloissa. Ravintoloiden aukiolo pitäisi rajata vähintään saman vuorokauden puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä siinä tuotteessa on vikaa. Meillä on paljon ns. yhteiskunnallista taidetta; ihmeellisiä performansseja ja ihan huuhaa taidetta. Eräät, jotka eivät ymmärrä taiteen päälle kehuvat niitä progressiivisiksi ja ja loistaviksi teoksiksi.

    Taiteellinen arvo teoksissa on kuitenkin lähes olematon. - Tulee mieleen vanha kansansatu keisarin uusista vaatteista. Räätäli sai sadussa tehtäväkseen tehdä keisarille hienon puvun. Koska räätäli ei saanut kunnon pukua tehtyä, hän puki olemattoman puvun keisarin päälle.

    Kaikki ihastelivat olematonta pukua, koska räätäli sanoi, että väärämieliset eivät näe keisaria uudessa puvussaan vaan kuvittelivat, että keisari on alusvaatteillaan.

    Kukaan ei tahtonutta olla väärässä ja kaikki ihastelivat toinen toistaan paremmilla arvioinneilla uutta asua, kunnes pieni lapsi kysyi, että miksi keisari on alusvaatteillaan.

    Vasta tällöin laumasielut ymmärsivät, että heitä oli petetty. - Tällaista esiintyy Suomessa paljon, joku "kriitikko" ylistää jonkun heikon teoksen aivan äärimmäisen hyväksi ja yhteiskunnallisesti arvokkaaksi sanomaksi ja lampaat seuraavat perässä - eli kysymyksessä on huu-haa-taidetta.

    Oikea taideteos on universaali, usein kaunis, vaikuttava ja mieltä ylentävä sekä emotionaalisesti vaikuttava. - Voihan yhteiskunnallinen teoskin olla tällainen, mutta taiteellisessa teoksessa (poliittisia julisteita lukuunottamatta) taide on pääasia.

    En itsekään osaa arvostaa kaikkea taiteen otsikon alle liimattua.
    Silti minä en voi määritellä sitä epätaiteeksi, sillä jollekin toiselle se voi olla taidetta.
    Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, koska aika poistaa "epätaiteen" tai asettaa sen ainakin marginaaliin tai jonkin hauskan taiteellisen kokeilun alaviitteeksi.
    Suuren yleisön arvostama taide on ja pysyy. Voi olla myös niin, että tämän päivän hölynpöly ja huuhaa saakin arvostuksensa vasta huomenna. Toisinaan taiteilija on aikaansa edellä. Tästä löytyy paljon esimerkkejä esim. maalaustaiteen saralla.

    Entä mitä taidetta yhteiskunnan tulisi tukea, vaiko ei mitään?
    Onko taitelijan ura torpattava parin huonon teoksen tai näyttelyn vuoksi, koska minä tai sinä emme sitä kykene juuri nyt ymmärtämään? Kuutelemmeko taiteentuntijoita, kulttuurintekijöitä vaiko ääniä kalastelevia poliitikkoja? Miten arvotamme asioita, mistä leikataan ja kuka ymmärtää mitä siitä seuraa?

    Taiteilijan tie on yleensä koko elämän pituinen. Mestariksi kehittyminen vaatii usein monenlaisia kokeiluja ja loputonta tekemistä. Merkittävimmät teokset eivät yleensä synny uran alkuvuosina.
    Jos heitä ei alkuaikoina tueta, joutuvat he todennäköisesti luopumaan urastaan. Silloin jäävät myös ne "oikeat" taideteokset kokonaan tekemättä. Silloin taidetta ammatikseen harjoittavien osuus romahtaa.
    Se ei voi olla näkymättä, kuulumatta ja tuntumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan uskomaton kommentti. Oletko tosissasi?
    Se, että et eläessäsi ole käynyt teatterissa etkä opperassa tarkoittaa vain sitä, että olet kokemusta tai useampaakin köyhempi. Hyvä kuitenkin, että tiedostat olevasi asioista ymmärtämätön.
    Silti olisi hyvä ymmärtää mitä kulttuuri pitää sisällään ja miten se vaikuttaa ja on läsnä ihan tavallisen ihmisten arjessa. Se vaikuttaa kaikkeen, alkaen kielestä jota sinäkin jonkin syrjäseudun miesoletettu kirjoitat ja puhut. Todennäköisesti kuitenkin nautit taiteesta jossakin muodossa ja nyt kuitenkin olet "hävittämässä hittoon koko kulttuurin".
    Isis kaverit hävittivät hittoon kulttuuria räjäyttelemällä vuosituhansia vanhoja veistoksia, sitten oli näitä natsien kirjarovioita. Loppukädessä kulttuurin hävittäminen tarkoittaa meidän ja myös sinun häivittämistäsi, koska se on erottamaton osa meitä.

    Mitä urheiluun ja "kusirakon" perässä juoksenteluun tulee niin sillä on kaikin puolin positiivisia vaikutuksia.

    Kusit suoraan omiin muroihin.
    Vuosituhansia on kulttuuri ja taide selviytynyt ilman keinotekoista rahoitusta. Vaikka sitä on jopa yritetty hävittää. Hyvä että evoluutio karsii kannattamattomasta päästä alkaen.
    Ei kulttuuri tai urheilukaan ole mikään vakio, niidenkin tulee kehittyä yhä edelleen.

    Meillä on monia toimintoja joita valtion varoista tulee kustantaa, kulttuuri ei ole yksi niistä.

    Mitä hallitukseen tulee niin tässä hallituksessa tiivistyy hyvin sanonnat:
    Periaatteita on kiva olla kun on niihin varaa.
    Ja.
    Kun toisille kumartaa niin muille pyllistää..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kulttuuri tarvitsee tukea, se on monelle ainoa ilon aihe, ei tarvi matkustaa.
    nim. kulttuurintekijä eläkkeellä jo 18 vuotta, eläke vain 2600 e /kk.

    Hoitaja eläkkeellä eläke 1650€/kk, revipäs siitä sitten.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ainakin minä pärjäsin.

    Vai on kulttuurijoukot pitäneet joukot jaloilla talvi- ja jatkosodassa? Onkos joikakin perusteluita ajatuksille? Tärkeä osa selviytymisessä?

    Kyllä "kulttuuriin" ja huippu-urheiluun ja varsinkin vihervasemmiston politiikkaan sijoitetut rahat menevät ihan sinne mihin päivä ei paista! Siis nämä poliitikkojen jakamat rahat!

    Etkö todellakaan tiedä vai haluatko muuten vaan osoittaa typeryytesi kun sanot, ettei kulttuuria tarvittu silloin kun maamme oli sodassa.
    Kirjoitahan googleen hakusanaksi viihdytysjoukot, voin luvata että taas opit jotain uutta ja maailmasi avartuu kummasti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin ei YKSIN hölmöile. En tiedä oletko nainen vai mies, mutta ongelmia tuntuu sinullakin olevan, kun tuommoisia kirjoitat. Kurjaa olisi, jos vehje kasvaisi otsaan...

    Marin on kuitenkin se joka johtaa tätä joukkoa ja jonka pitäisi pitää muut aisoissa ja ellei pysty siihen, niin on silloin väärässä tehtävässä. Eikös niin??

    Äänestä

Kepu Kurvinen tuli ulos tiistaina kepun omalla päätöksellä että kulttuurista leikataan. Enpä yllättyisi ollenkaan vaikka se päätös olisi tehty vain Saarikon ja Kurvisen kesken.
En ihmettele ollenkaan, että SDP ja Marin käyvät nyt aika kierroksilla.

En haluaisi muistuttaa mutta jälleen kerran tulisi mieleen slogan että kukahan se pettää aina. Eikä ole ensimmäinen kerta tässäkään hallituksessa.

1Äänestä
  • Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    7Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    Kurvinen: vain vasemmistoliitto vastusti

    "Ministeri Kurvinen kertoi tänään Verkkouutisten haastattelussa esitelleensä kohdennetut leikkauslistat muiden hallituspuolueiden edustajille 23. syyskuuta. Kurvisen mukaan ministereistä läsnä oli vain opetusministeri Li Andersson (vas), muista puolueista paikalla oli valtiosihteerit.

    Kurvisen mukaan ainoastaan vasemmistoliitto vastusti hänen esitystään osittain.

    – Ainut hallituskumppani, joka ehdotti muuta, oli vasemmistoliitto, Kurvinen sanoo toimittajille."
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b2a77395-b4de-43bf-afb9-34f20fc6333a

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    Mitäs Marin ei hoida hommiaan eikä ne sadat tuhannet avustajat - mistä niille edes maksetaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    Anteeksi vaan mutta tässä söhellyksessä on ainoastaan kaksi kepun ministeriä joilla menee paskat sekaisin.

    Äänestä

  • Ja höpö höpö....missä ovat vappusataset ym....kaikki ne pettää...nämä vihervassarit ovat kuitenkin pahimpia...

    4Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    TÄMÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja höpö höpö....missä ovat vappusataset ym....kaikki ne pettää...nämä vihervassarit ovat kuitenkin pahimpia...

    TÄMÄKIN kulttuurirahasotku osoittaa sen, että perussuomalaiset ovat oikeassa. ÄÄNESTÄN heitä seuraavissa vaaleissa, sillä Marinetti hallitus sekoitti suomen talouden ja sakka laskeutuu pohjalle. Annetaan vielä yhdelle naiselle pääministerin salkku, nimittäin Riikka Purralle.

    Äänestä

  • Mutta niiden verorahoja tarvitsemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    Kaikki teatteria!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja höpö höpö....missä ovat vappusataset ym....kaikki ne pettää...nämä vihervassarit ovat kuitenkin pahimpia...

    Niin missä ovat vappusataset.... Jo reilut 2000 vuotta sitten Rooman valtakunnassa jaettiin kansalle rahaa, tai ainakin niille, jotka lupasivat äänestää palkkion tarjoajaa vaaleissa.
    Erona on vain se, että Roomassa palkkio maksettiin heti äänioikeutetuille.... Suomessa vappusatasta ei ole maksettu....

    1Äänestä

  • Voi kuinka joku voi olla noin totaalisesti aivopesty?! Ei minkäänlaista kyseenalaistamista! Voiko olla tottakaan tuollainen henkilö palvonta! Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen ja ajattele itse. Ei se Marin ole kuitenkaan muuta kuin hyvää vauhtia alkoholisoituva ja keskiikää lähestyvä tavallinen nainen🤭

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TÄMÄ!

    Höpö höpö. Marin ei ollut edes paikalla kun Kurvinen ehdotti leikkauksia.
    Ps. valtiosihteerit eivät voi päättää leikkauksista.

    Äänestä

  • Tuo sanonta pitää nyt muuttaa - demarit pettää aina. Marin oli mukana, kun leikkauksista päätettiin ja nyt pettää porukan ja esittää suurta pelastajaa. Hyi häpeä, nyt meni Sannan pisteet nollille päättäjänä ja kokemattomuus löi ikävästi läpi. Poliittinen alamäki alkoi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs Marin ei hoida hommiaan eikä ne sadat tuhannet avustajat - mistä niille edes maksetaan?

    Ihme päätöksistä ja kansan kurjistamisesta.

    1Äänestä

  • Mistähän päin Suomea löytyisi
    Kyösti Kallion ja Johannes Viro-
    laisen kaltaisia rehtejä poliitikkoja
    nyky-Kepuun päättämään asioista?

    Uskonpa, että voi olla pienoinen
    haaste löytää rehtejä poliitikkoja
    nyky-Kepuun. Urho Kekkosen ja
    Ahti Karjalaisen aikana oli jo nähtä-
    vissä että Keskusta oli menossa
    väärille raiteille, ja Johannes Vi-
    rolainen oli tuolloin vielä mukana
    remmissä puoluejohtajana vv.
    1964-1980 ja Eduskunnassa v:een
    1991 saakka v:sta 1945 lähtien.

    Äänestä

  • Vähänpä tiedät politiikan teosta!

    Leikkausten euromäärä on jaettu ministeriöihin ja Kurvinen oli jakanut OKM:n summan leikkaukset eri aloille.

    Nämä summat on päätetty ja käsitelty kahdessa riihessä, keväällä ja syksyllä! Kirjattu budjettiin. Eikö Marin ymmärrä politiikan tekoa, vai mistä nyt kiikastaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin hyväksyi leikkaukset, ja nyt katuu - muka.

    Fiksu ihminen vaihtaa mielipidettä kun uusi tieto sitä vaatii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs Marin ei hoida hommiaan eikä ne sadat tuhannet avustajat - mistä niille edes maksetaan?

    Kepuli-Kurvinen toimi omiin nimiinsä ja PM olisi pitänyt olla hiljaa
    Kepu on aina kepuli

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja höpö höpö....missä ovat vappusataset ym....kaikki ne pettää...nämä vihervassarit ovat kuitenkin pahimpia...

    Persun käy kateeksi jopa ontuvan mummon pieni eläkekorotus.
    Kiitos ei persulle.
    persu on hyeena, etsi laumasta sen heikoimman

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihme päätöksistä ja kansan kurjistamisesta.

    Persufaktaa
    " sadat tuhannet "

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepuli-Kurvinen toimi omiin nimiinsä ja PM olisi pitänyt olla hiljaa
    Kepu on aina kepuli

    Pidä Kurvinen linjasi hienohelmojen kanssa tuo asiat julki ajoissa kuten teit nyt lyö nyrkki pöytään mölyapinoille kun jankuttavat samaa päivät ilman tulosta ei peruta.

    Äänestä

Onko Sannan pää ihan terve?

2Äänestä
  • Vähän alkaa epäilyttää.

    2Äänestä

  • Hmm...Ihan tajuton on koko hallitus...sekä uskottoman epävakaat puolueohjelmistotkin...

    2Äänestä

  • Kyllä lienee. On arvioitu yhdeksi maailman pätevimmistä pääministeristä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä lienee. On arvioitu yhdeksi maailman pätevimmistä pääministeristä.

    Korjaan kommenttisi - Marin on saanut julkisuutta nuorena pääministerinä ja kansikuvatyttönä, ei pätevänä pääministerinä. Alussa hän uhosi hallituksesta - "minun hallitukseni." Että tällainen äkkipikainen ja teräväsanainen tyttönenkö pätevä - EI IKINÄ!!

    1Äänestä

  • No ei varmasti ole, täysin mielenvikainen tämä Sanna-tyyppi, löytyisi monta diagnoosia jos tutkittaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän alkaa epäilyttää.

    Oletteko panneet merkille motonisen äänen ja suurentuneet pupillit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko panneet merkille motonisen äänen ja suurentuneet pupillit.

    Kyllähän sulla kieltämättä sellaiset on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä lienee. On arvioitu yhdeksi maailman pätevimmistä pääministeristä.

    Toi ei kyllä enää naurata; lasken päiviä koska tämä loppuu... Kuinka monta päivää on vielä tätä hallituskautta jäljellä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korjaan kommenttisi - Marin on saanut julkisuutta nuorena pääministerinä ja kansikuvatyttönä, ei pätevänä pääministerinä. Alussa hän uhosi hallituksesta - "minun hallitukseni." Että tällainen äkkipikainen ja teräväsanainen tyttönenkö pätevä - EI IKINÄ!!

    Liian nuori ja kokematon, silloin tulee ylilyöntejä, Paljon kertoo Marinista kun avautui yökylässä ohjelmassa. Esim. naimisiin meni käytännön syistä. Siivous intoilija, kerrostalossa imuroi keskellä yötä. Ei noudata yhtiöjärjestyssääntöjä. Pääministerinä uskottavuus mennyt. Pitäisikö rauhoittua ja alkaa todelliseen työhön maamme asioiden hoitoon ja ottaa asiantuntijoiden neuvoja vastaan. Itsekkyys paistaa pahasti läpi. Velan otto aivan järkyttävää.

    Äänestä

  • Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Ei todellakaan. Alapäällään hän kaikki päätökset päätökset tekee mukana on hallituksen vittuvoima.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei varmasti ole, täysin mielenvikainen tämä Sanna-tyyppi, löytyisi monta diagnoosia jos tutkittaisiin.

    Vois valtio asettaa semmosen lain että korkea virkaisille valtion päättäjille (ministerit, hallitus poliitikot, pääministeri ja presidentti) tehdään pälli testi ja psykologin haastattelu ennen kuin virkaan astuvat. Jos tämmöinen käytäntö olisi niin ei nykyhallitusta olisi ja vihreä puolue lakkautettas.

    Äänestä

Puuttuu vain, että väittäisi olevansa täysin tietämätön kevään leikkauspäätöksistä.

3Äänestä
  • Hmm...ellei osaa ottaa... hmm...kirjaimmellisesti... niin ei pidä ottaa...hmm...ollenkaan...

    1Äänestä

Sannan ja hallituksen poukkoileva linja laajemminkin vie esim ulkomaisten firmojen sijoitushalukkuuden Suomeen, kun mihinkään sääntöihin tai päätöksiin ei voi luottaa.
Hallitus on leikkaavinaan ja sitten aina peruu uudella velalla, ettei vaan äänestäjien kannatus vähene, Suomi ihan suossa kohta velkoineen.

1Äänestä

Vihreitten PuheenJohtaja on koko kesän hokenut että on noudatettava hallitusohjelmaa, mikä tuossa on vaikeaa??

Äänestä

Koskas ilmaantuu ne pari demaria, jotka ei osaa muuta kuin toistaa "persu persu" vaan. Äly ei riitä parempaan.

Äänestä
  • Toistaahan ne myös että aseisiin toverit, tapetaan porvarit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toistaahan ne myös että aseisiin toverit, tapetaan porvarit.

    Hupaisaa olisi nähdä ruipeloeloapinan vaoppahousuissaan sotivan kun tosi olisi kyseessä. Joutuisi vielä jotenkin itseään liikkuttamaan ja ehkä höpöheinäkin olisi kortilla🤭 ULJASTA?

    Äänestä

Myös muiden järjestöjen ja edunsaajien tilanteeseen on haettava ratkaisua. (peruttava)

Äänestä

Vetää demaria hiljaiseksi, ei tule öyhötystä nyt.

Äänestä

Sama juttu kuin ruoka-avustuksen kanssa. Kun marin jäi kiinni, maksaa tietenkin kaiken takaisin, muuten ottaisi ilmaisruoat vastaan edelleenkin.
Aika huijari on naiseksi.
Helppohan se on kyykyttää kansaa kun tulot on ruhtinaalliset ja siihen vielä ilmaisavustukset päälle.

1Äänestä
  • Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!

    Väärin, ne aamupalat kuuluu yöpyjille, siis jos tilapäisesti yöpyy virka-asunnolla, niin ei tarvi käydä alepassa ruokaostoksilla. Mutta Sannan perhe asuu virka-asunnossa, joten hänelle ilmaiset ateriat ei kuulu, kyllä pääministerin piti tuo tietää, mutta tyylilleen uskollisena kyykytti virkamiehiä ja käski pitää turvat kiinni.

    Äänestä

  • Kaikkea hyvää on rahani riittää täytyy kansaa kiittää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Luopui, kun kansa nosti ääntä siitä. Tuskin olis muuten luopunut.

    Sähän se skeidaa lasket. Marinhan ei todennäköisesti olisi luopunut "ateriaedustaan" ellei olisi kärynnyt murot suussa. Senkin jälkeen kertoi osatotuuksia millä summin oli veronmaksajien piikkiin syöpötellyt.
    Sulla ja Sanna Marinilla,,,, kuten vasureilla yleensäkin,,,,, lienee yhteisenä piirteenä se, että teille kaikki on sallittua ja omaa niin pitkään kunnes tulee joku instanssi ja vääntää teille rautalangasta miten asiain laita on.

    HUOM: Ne muut pääministerit eivät ruokkineet koko suvun aamiaisia veronmaksajien piikkiin, mutta Sanna teki sen - fakta on myös se, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin maksaa ilmaiset aamiaiset takaisin valtiolle, koska asiasta nousi armoton häly ja aivan oikein. Sinäkin olet niitä Sannan ihailijoita ja puolustajia, mutta vaihda jo puolta - tyttösestä ei ole Suomen pääministeriksi. Se on nyt nähty!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Edellisen kommentin viimeinen kappale TOTTA eli turha porvarien syyllistää Kesärannassa asuvan pääministin ateriaedusta joka on peräisin Suomea vuodesta 2003 lähtien Suomea hallinnesita porvarienemmistöisistä hallituksista ja eduskunnista. FAKTA. Kepulainen päämisteri Mari Kivinemi asui Kesärannassa noin puoli vuotta ja kokoomus Katainen noin kolme kuukautta ja molemmat nauttivat Kesärannassa asuvan Suomen pääministerin ateriaetua aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luopui, kun kansa nosti ääntä siitä. Tuskin olis muuten luopunut.

    Linkki väitteeseesi, muutoin porvarivaletta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Demarit taas levittävät valheitaan kuten SyöppöSannakin.

    Sanna syötätti ja juotatti koko sukunsa 1,5 vuoden ajan. Kassatyttö on niin tyypillinen viherkommari kuin olla ja voi. Kaikki mitä irti lähtee yhteiskunnalta irtoaa varastetaan omaan kättöön. Onhan Sanna tyttelin esikuva kähmijä, talousrikoksista tuomittu ARinne ja lisäksi Sanna pontevasti puolusti rikoksesta epäiltyä homoPekkaa!

    Sunnuntaina tytteli piti SDP:n vaalitilaisuuden ja syötätti ja juotatti jälleen ison joukon viherkommaritovereitaan, jotta saa äänet ostettua. Tietenkin yhteiskunnan piikkiin, kuten SDP perinne vaatii.

    Voi perkele, ollaanko me tosiaan niin tyhmiä, että annetaan tuommoisen pelin jatkua - lisää päänsilitystä, ja meno vaan jatkuu....taidan hypätä kaivoon, josko helpottaisi. Sanna sitä, Sanna tätä- iiiiiik!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Tällaista on nyt Suomessa kun on porvarihegemonia valloillaan, demaripääministerille ei anneta samoja etuja kuin oikeistolle ja kukaan silmäätekevä ei tule puoltamaan nyt pääministeriä.

    Äänestä

  • Aamupalahommat on yhä epäselviä ja lidäselvityksiä on vaadittu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällaista on nyt Suomessa kun on porvarihegemonia valloillaan, demaripääministerille ei anneta samoja etuja kuin oikeistolle ja kukaan silmäätekevä ei tule puoltamaan nyt pääministeriä.

    Niin oikeistopääministeri oli vallassa 12 vuotta ja tottuivat käyttämään valtion varoja ja rutkasti ja nyt kun hallitus vaihtui, heille ei sitten kuulukaan mitään oikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin, ne aamupalat kuuluu yöpyjille, siis jos tilapäisesti yöpyy virka-asunnolla, niin ei tarvi käydä alepassa ruokaostoksilla. Mutta Sannan perhe asuu virka-asunnossa, joten hänelle ilmaiset ateriat ei kuulu, kyllä pääministerin piti tuo tietää, mutta tyylilleen uskollisena kyykytti virkamiehiä ja käski pitää turvat kiinni.

    Rosvoja ainakin meilläpäin kaikki vasemmistoon kuuluvat mm kommunistit. Yksi varasti kaverien hirvenlihat ja sukuraamatun. Toinen teki vakuutuspetoksen ja kolmas ja neljäs sahasi yhtiötä silmään puun istutus hommissa ja metsätöissä.Näitä riittää....Kommunistilla ei ole omaatuntoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi perkele, ollaanko me tosiaan niin tyhmiä, että annetaan tuommoisen pelin jatkua - lisää päänsilitystä, ja meno vaan jatkuu....taidan hypätä kaivoon, josko helpottaisi. Sanna sitä, Sanna tätä- iiiiiik!

    Kovastipa porvaripässi kärsii nyt Suomen pööministeristä Hih ihan jo huvittaa koko oppositio

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähän se skeidaa lasket. Marinhan ei todennäköisesti olisi luopunut "ateriaedustaan" ellei olisi kärynnyt murot suussa. Senkin jälkeen kertoi osatotuuksia millä summin oli veronmaksajien piikkiin syöpötellyt.
    Sulla ja Sanna Marinilla,,,, kuten vasureilla yleensäkin,,,,, lienee yhteisenä piirteenä se, että teille kaikki on sallittua ja omaa niin pitkään kunnes tulee joku instanssi ja vääntää teille rautalangasta miten asiain laita on.

    Sen ateriaedun takiahan Marin on halunnut pääministeriksi. Voi jee miten ovela. Ja oikeistolaiset ne aina kunnioittaa toisen omaisuutta. Niinkin paljon että haluavat sen omakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellisen kommentin viimeinen kappale TOTTA eli turha porvarien syyllistää Kesärannassa asuvan pääministin ateriaedusta joka on peräisin Suomea vuodesta 2003 lähtien Suomea hallinnesita porvarienemmistöisistä hallituksista ja eduskunnista. FAKTA. Kepulainen päämisteri Mari Kivinemi asui Kesärannassa noin puoli vuotta ja kokoomus Katainen noin kolme kuukautta ja molemmat nauttivat Kesärannassa asuvan Suomen pääministerin ateriaetua aikoinaan.

    No, eipä ne kauan nauttineet tuosta edusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällaista on nyt Suomessa kun on porvarihegemonia valloillaan, demaripääministerille ei anneta samoja etuja kuin oikeistolle ja kukaan silmäätekevä ei tule puoltamaan nyt pääministeriä.

    Mikä ihmeen porvarihegemonia, tarkoitat kai vihervasemmistohegemonia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovastipa porvaripässi kärsii nyt Suomen pööministeristä Hih ihan jo huvittaa koko oppositio

    Suomi raukka on kyllä putoamassa hyvinvointivaltioiden joukosta kiihtyvällä vauhdilla kun katsoo että kaikkein köyhimmät, syrjäytyneimmät ja säälittävimmätkin tollot puolustelevat ja palvovat tahoja jotka jakavat Suomen rahat ympäri maailmaa. Jos tulevaisuus on joidenkin eloapinoiden ja kaltaistensa kadulla istuvien turhakkeiden ja kilipäiden varassa, niin todella huonolta näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovastipa porvaripässi kärsii nyt Suomen pööministeristä Hih ihan jo huvittaa koko oppositio

    Eikö se vähän näin mene että "köyhät kyykkyyn"? Jos on niin laiska ja oppimaton että luetaan kommariksi, tuollaiseksi muiden omaisuuden ja varojen omijaksi ja kadehtijaksi, niin son suu kiinni ja valtava häpeä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi perkele, ollaanko me tosiaan niin tyhmiä, että annetaan tuommoisen pelin jatkua - lisää päänsilitystä, ja meno vaan jatkuu....taidan hypätä kaivoon, josko helpottaisi. Sanna sitä, Sanna tätä- iiiiiik!

    hyppää ja laita tiiliskivet narulla jalkaan,niin päästään moisesta paskanjauhajasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin, ne aamupalat kuuluu yöpyjille, siis jos tilapäisesti yöpyy virka-asunnolla, niin ei tarvi käydä alepassa ruokaostoksilla. Mutta Sannan perhe asuu virka-asunnossa, joten hänelle ilmaiset ateriat ei kuulu, kyllä pääministerin piti tuo tietää, mutta tyylilleen uskollisena kyykytti virkamiehiä ja käski pitää turvat kiinni.

    Sinähän sen tiedät. Luulet ilmaisiksi etua, joka verotettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Eihän ruokaetu tai aamiaisetu ole koskaan ollut veroton. Jos joku on käyttänyt etua aiemmin väärin, ei se oikeuta käytännön jatkamiseen.

    Ja tiedän tämän koska olen työkseni maksanut palkkoja, palkkioita ja verottomia etuja! Verottomia ovat vain päiväraha ja kilometrikorvaukset sekä työmatkaan liittyvä ruokaetu.

    Mitään uutta tulkintaa ei verottajalta ole tullut vaan tulkinnan oli tehnyt VNK ja väärän.

    Marin on kokematon, ja selvästi mennyt sekaisin alussa saamastaan suitsutuksesta ja jäänyt koukkuun julkisuuteen. Hänhän esiintyy nykyään mieluummin ystävänsä Ilmarin kanssa tekemässä sitä sun tätä, kuin pääministerinä!

    Kutsuttujen joukosta suurin osa oli uransa alussa olevia nuoria artisteja, joten heitä oli helppo liehitellä. Tuskin tuli hankalia kysymyksiä!

    Näytti olevan koolla musiikin tekijöistä nuoret seksuaalivähemmistön edustajat ja Shirley Karvinen, sekä pari hetero-oletettua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi perkele, ollaanko me tosiaan niin tyhmiä, että annetaan tuommoisen pelin jatkua - lisää päänsilitystä, ja meno vaan jatkuu....taidan hypätä kaivoon, josko helpottaisi. Sanna sitä, Sanna tätä- iiiiiik!

    Jos tämä hallitus ois jossain muussa maassa niin ois semmoset mellakat että autot palaisi ja kansa hyökkäisi eduskuntataloon ja tekisivät vallankaappauksen. Sit ois suomessa vallaunkumouksellinen suuri johtaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi raukka on kyllä putoamassa hyvinvointivaltioiden joukosta kiihtyvällä vauhdilla kun katsoo että kaikkein köyhimmät, syrjäytyneimmät ja säälittävimmätkin tollot puolustelevat ja palvovat tahoja jotka jakavat Suomen rahat ympäri maailmaa. Jos tulevaisuus on joidenkin eloapinoiden ja kaltaistensa kadulla istuvien turhakkeiden ja kilipäiden varassa, niin todella huonolta näyttää.

    Suomi on pudonnut jo pois hyvinvointivaltioiden määritelmästä. Kaikkea ei kerrota kansalle kuin kuukausien viiveellä. Suomea ajetaan vauhdilla alaspäin. Pitäisikö kansan tehdä jotain asialle.

    Äänestä

  • Marin perheineen mätti ruoka-avustus herkkuja naamariin ja poisti esim Hurstin, kansalle jakaman ruoka-avun rahat. Jotenkin kuvottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu sontaa, äläkä valehtele!
    Pääministeri Marin on toiminut täysin lain mukaisesti aamiaistensakin suhteen.
    Nyt on pääministerin virka-asunnon etuihin tullut verottajalta muutos, että mm. aamiaisetu on vastedes verollinen.
    Sanna Marinhan maksoi käyttämästään aamiaisedusta verot ja luopui oma-aloitteisesti koko aamiaisedusta ja maksaa ihan itse aamiaisensakin.

    Aikaisemmat pääministerit käyttivät verotonta aamiaisetua ja sen lisäksi kookoomuslainen pääministeri käytti lisäksi verotonta päivällisetuakin!!!

    Mihin Marin tarvitsee ilmaista ruokaa? Röyhkeyden ja ahneuden huippu koko ämmä!

    Äänestä

Koko hallitus täysi vitsi, ei edes hyvä sellainen.

2Äänestä

Seuraavaksi Marin esiintyy tehyläisten kanssa vaatien palkankorotuksia.

1Äänestä
  • Demarithan ei ole Tehyn asialla oikeastaan ikinä olleet. Katsovat, että Tehyssä on liikaa muita kuin vasemmistolaisia. Eivät ole saaneet mitään merkittävää aikaiseksi Tehyyn kuuluvien ammattiryhmien puolesta. Puhetta on paljon, mutta ei tuloksia.

    Äänestä

Joku laittoi osuvan, sytyttää palon ja sammuttaa sen, hän on sankari.

Äänestä

No kohta on Voguen kansikuvassa katuvailmeinen Sanna sillä se korjautuu.

Äänestä
  • Alkaa naistenlehden kannet täyttyä juttu siellä täällä

    Äänestä

niiinniin, mutt kun Sannukalla sitä uskottavuutta on, siinnoo vara vähä helepottaa,,

Äänestä

Ne ehdotetut leikkausjutut oli muuten ihan kohtuullisia ja järkeviä. Pieni prosenttiosuus pois jostain valtion tukiaisista ei ole maailmanloppu edes tunteita herättävien kulttuuriesitysten ystäville.

Suomen hallinto joutuu kohta perustelemaan kansainvälisille rahoittajille velkabudjettejaan kohta kohdalta. Raha niihin tuettuihin musiikkiaktiviteetteihin nimittäin tulee velkaa tarjoavalta taholta, joka osaa laskea rahaa.

Juuri tällaisessa tilanteessa Ruotsi oppi läksynsä jo 1990-luvulla. Pääministeri joutui kerjäämään rahaa ulkomaisilta pankeilta, ja ymmärsi, että tukiaispolitiikan on loputtava. Ja suunta myös muuttui.

Äänestä
  • Pitäisi tehdä sellaista taidetta/ teatteria / musiikkia , että kansalaiset ovat valmiita taidenautinnosta maksamaan. Eihän nyt koko ajan voi olla ruinaamassa avustuksia.
    Leikataan sittenkehitysavusta (nyt yli 1 Miljardi) jos pitää taikoa rahaa kulttuurille.
    Marinin hallitus on ottanut velkaa 30 Miljardia kahdessa vuodessa. Kaikkien veroprosenttia pitäisi nostaa - myös pienten ja keskituloisten - jotta päästään edes 2020 lähtötilanteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisi tehdä sellaista taidetta/ teatteria / musiikkia , että kansalaiset ovat valmiita taidenautinnosta maksamaan. Eihän nyt koko ajan voi olla ruinaamassa avustuksia.

    Millaista se teatteri esim. sitten nykyään on? Täyttä sontaa!

    En+haluaisi+maksaa+noin+50%:sta+näytelmistä,+jos+joutuisin+niihin+lipun+ostamaan.+Toisaalta+puolet+on+hyviä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaista se teatteri esim. sitten nykyään on? Täyttä sontaa!

    Joo ihan kirjaimellisesti!

    Äänestä

Nautettava akka, jonka päätökset tulee ingstan peukutuksien pohjalta. Nyt uhrataan Kurvinen, kotta saadaan tilalle 30 vee nainen…

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-12143612

Teillä saa olla oikeutta _vain_ multikulturalismiin.

Ei omaan itsenäiseen kulttuuriin.

Muistakaa nyt jatkossa tämä. Siis, ei omaa kulttuuria, vaan vain multikulturalismia.

Näin nämä vasemmisto-sosialisti-kulttuurimarxistit asian haluavat olevan.

Teillä ei myöskään ole oikeutta sanoa mitään vastaan.

Äänestä
  • Ja tätä multikulturalismia pitää ja saa rahoittaa sadoilla miljoonilla ellei peräti miljardeilla.

    Eikä haittaa yhtään vaikka multikultismi rahoitettaisiin kokonaan velkarahalla.

    Mutta muistakaa, mitään OMAA kulttuuria ei teillä pidä eikä saa olla sitten jatkossa.

    Kerrataan vielä että menee perille. Kaikki yhdessä toistamaan:

    - Ei omaa kulttuuria vaan multikulttuuri !

    - Ei omaa kieltä vaan kaikki muut kielet !

    - Ei omaa uskontoa vaan jonkun toisen uskonto tai uskomukset !

    - Ei omaa valuuttaa vaan yhteisvaluutta !

    - Ei omaa lakia vaan EU direktiivit ja EU laki !

    - Ei omaa armeijaa vaan NATOn palkka-armeija !

    - Ei omia poliisivoimia vaan EU poliisivoimat !

    - Ei omaa kouluopetusta vaan globaaliseen maailmanoppiin perustuva kouluopetus !

    Mitään omaa ei teillä saa siis missään nimessä olla.

    Nimittäin, jos teillä olisi jotain omaa, niin sittenhän te olette kaikki sellaisia hitler-uusionatsi-rasisteja!

    Muistakaa ja oppikaa nyt tämä sillä muita näkemyksiä teillä ei saa olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tätä multikulturalismia pitää ja saa rahoittaa sadoilla miljoonilla ellei peräti miljardeilla.

    ... ja vielä yksi:

    - Ei omaa presidenttiä vaan EU presidentti !

    Kehitysapuun Sanna laittaa 1,2 miljardia.

    Just näin. Tämä on tulevaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysapuun Sanna laittaa 1,2 miljardia.

    Suomalainen+maksaa+keskimäärin+noin+40%+veroja+ja+veroja+nostetaan+jatkuvasti+sdp+hallitus+voimin.+kansalaisten+verorahoja+menee+seuraaviin+suomen+kannalta+turhakkeisiin.+Kehitysapuun,+euroopan+unioniin,+elintasopakolaisiin+ja+ilmaston+pelastamiseen+johon+suomi+pienenä+maana+ei+pysty+vaikuttamaan.+Eiköhän+suomen+pitäisi+laittaa+rahansa+pääasiassa+omaan+valtion+kehittymiseen,+suomalaisten+hyvinvointii+ja+valtion+velan+lyhentämiseen.

    Äänestä

Pääministeri elää ihailusta ja eikä salli joutumista huonoon valoon

Äänestä
  • Unikuvia näkee jatkuvasti

    Äänestä

Näin kääntyy jakku, jakku kääntyy näin...

Äänestä

Edellinen kulttuuriministeri keskustalainen ja nykyinen kulttuuriministeri keskustalainen!
Kaikki verorahojemme käyttö perustuu arvovalintoihin!
Turve keskustalaisille tärkeämpää kuin kulttuuri ja kulttuurityöntekijöiden työ.

Sanna Marinilta juuri oikeaa toimintaa, eikä ollenkaan negatiivistä että kaduttaa hallituksen leikkausaikomukset.

Enemmistö hallitus­puolueista katsoo, että hallituksen pitäisi perua jo sopimansa leikkaukset kulttuuriin, urheiluun ja tieteeseen.
Keskusta ja RKP eivät kuitenkaan vielä tiedä, mistä ne rahat löytyisivät kulttuurille!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008329745.html

Äänestä

Höpö, höpö. Ei riitä persun älli asian ymmärtämiseen. Niistä ”leikkauksista” ei ollu edes tehty lopullista päätöstä. Kurvinen kertoi alustavasta keskustelusta, jossa ei ollu edes kaikki ministerit paikalla. Paikalla olivat olleet vain Kurvinen ja Andersson ja muiden puolueiden puoluesihteerit, joilla ei päätösvaltaa.
Turha öyhöttää, typerykset!

Äänestä
  • Kurvinen ajatteli nostavansa imagoaan *rehellisenä* kepuna julkaistessaan kulttuurialalle aikomansa leikkaukset, vaikka pääministeri Sanna Marin oli pyytänyt Kurvista jättämättä julkaisun, koska pääministeri Sanna Marin on toistuvasti vakuuttanut hallituspuolueiden johtoviisikon etsivän ratkaisua, jolla järjestöjen rahoitus pystyttäisiin turvaamaan.

    Kurvinen ajatteli nostavansa kepulaisten imagoa, mutta tosiasiassa meni taas sinne:
    KEPU PETTÄÄ AINA -toimintaan.

    Pääministeri Marin on nyt sanonut niin suoraan kuin voi sanoa:
    SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan.

    Tuliko keskustalaisille ongelma!

    Äänestä

  • Kepu Kurvinen luuli aloittavansa aluevaalimainontansa oikein pollekkaasti, mutta taas meni lyhytnokkaisen turvenuijan hommaksi.

    Äänestä

  • Marin on omassa puolueessakin toiminut vastaavalla tavalla tietää Mikael Jungner kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurvinen ajatteli nostavansa imagoaan *rehellisenä* kepuna julkaistessaan kulttuurialalle aikomansa leikkaukset, vaikka pääministeri Sanna Marin oli pyytänyt Kurvista jättämättä julkaisun, koska pääministeri Sanna Marin on toistuvasti vakuuttanut hallituspuolueiden johtoviisikon etsivän ratkaisua, jolla järjestöjen rahoitus pystyttäisiin turvaamaan.

    Kurvinen ajatteli nostavansa kepulaisten imagoa, mutta tosiasiassa meni taas sinne:
    KEPU PETTÄÄ AINA -toimintaan.

    Pääministeri Marin on nyt sanonut niin suoraan kuin voi sanoa:
    SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan.

    Tuliko keskustalaisille ongelma!

    Alkoi kakkaa lentää tuulettimeen

    Kepu Kurvinen luuli aloittavansa aluevaalimainontansa oikein pollekkaasti, mutta taas meni lyhytnokkaisen turvenuijan hommaksi.

    Sanopa muuta. Kepu Kurvinen on kotoisin Kauhavalta (kepujunttila) Etelä-Pohjanmaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurvinen ajatteli nostavansa imagoaan *rehellisenä* kepuna julkaistessaan kulttuurialalle aikomansa leikkaukset, vaikka pääministeri Sanna Marin oli pyytänyt Kurvista jättämättä julkaisun, koska pääministeri Sanna Marin on toistuvasti vakuuttanut hallituspuolueiden johtoviisikon etsivän ratkaisua, jolla järjestöjen rahoitus pystyttäisiin turvaamaan.

    Kurvinen ajatteli nostavansa kepulaisten imagoa, mutta tosiasiassa meni taas sinne:
    KEPU PETTÄÄ AINA -toimintaan.

    Pääministeri Marin on nyt sanonut niin suoraan kuin voi sanoa:
    SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan.

    Tuliko keskustalaisille ongelma!

    Taisi tulla suomalaisille ongelma seuratessa tuota ällistyttävää näytelmää. Niin vihamielisesti eri hallituspuolueiden edustajat katselivat toisiansa. - Ei ole tainnut olla Suomen eduskunnassa ennen tuollaista teatteria ellei oteta huomioon sitä, kun Vennamo kannettiin ulos eduskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurvinen ajatteli nostavansa imagoaan *rehellisenä* kepuna julkaistessaan kulttuurialalle aikomansa leikkaukset, vaikka pääministeri Sanna Marin oli pyytänyt Kurvista jättämättä julkaisun, koska pääministeri Sanna Marin on toistuvasti vakuuttanut hallituspuolueiden johtoviisikon etsivän ratkaisua, jolla järjestöjen rahoitus pystyttäisiin turvaamaan.

    Kurvinen ajatteli nostavansa kepulaisten imagoa, mutta tosiasiassa meni taas sinne:
    KEPU PETTÄÄ AINA -toimintaan.

    Pääministeri Marin on nyt sanonut niin suoraan kuin voi sanoa:
    SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan.

    Tuliko keskustalaisille ongelma!

    En tiedä, miten Marin ongelman ratkaisee. Joltain se on pois, mikä kulttuurille annetaan.

    Saattaakin olla aika kinkkinen juttu löytää nyt kaikille mieleiset leikkaukset, sillä leikattavahan on joka tapauksessa.
    Oli opetusministerillä melko rohkea veto laittaa kaikki opiskeluun liittyvät kulut valtion maksettavaksi, kun monet niistä kuluista maksoivat opiskelijat itse. Opiskelijat ovat tietysti tyytyväisiä, mutta olisi pitänyt hieman ennakkoon miettiä, mistä rahat, varsinkin kun korona on aiheuttanut valtavat menot valtiolle.

    Mielenkiintoista seurata, mikä on lopullinen versio tuosta budjetista..

    Äänestä

Fanityttö keräs omia ihq-suosikkeja yksityiskeikalle ja unohti kertoa, että kakkaa on tulossa niskaan

Äänestä
  • Niin mutta Kurvinen on se pahis joka haluaa leikata ja Marin on hyvis kun järjestää saunailtoja eikä halua leikata keneltäkään. 😂🤣😅

    Äänestä

  • Se ovähän niin kuin aikoinaan eräs demari ministeri meni lappiin asti sanomaan että kyllä ne lukiot säilyy kylissä, mutta kun tuli takasin helsinkiin päättikin lopettaa ne lukiot siellä lapin kylissä. Että kannattaa luottaa näihin demareihin ja niitten ministereihin. Kuka idiootti näitä edes äänestää???.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mutta Kurvinen on se pahis joka haluaa leikata ja Marin on hyvis kun järjestää saunailtoja eikä halua leikata keneltäkään. 😂🤣😅

    Laskelmoidulta näyttää. Täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ovähän niin kuin aikoinaan eräs demari ministeri meni lappiin asti sanomaan että kyllä ne lukiot säilyy kylissä, mutta kun tuli takasin helsinkiin päättikin lopettaa ne lukiot siellä lapin kylissä. Että kannattaa luottaa näihin demareihin ja niitten ministereihin. Kuka idiootti näitä edes äänestää???.

    No en minä ainakaan, siis en edes unissani!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laskelmoidulta näyttää. Täysin.

    Teatteria, jonka käsikirjoituksena on "Hyvä hallitusohjelma".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mutta Kurvinen on se pahis joka haluaa leikata ja Marin on hyvis kun järjestää saunailtoja eikä halua leikata keneltäkään. 😂🤣😅

    Seuraavaksi kuulemme Marinin leikkauslistat. Toivottavasti saamme pian kuulla ne!

    Äänestä

Katsokaa vähän tarkemmin ja kriittisemmin, mitä tukiaisia oli tarkoitus hieman vähentää. Ne olivat aivan järkeviä leikkauskohteita.

Äänestä
  • Joo... siellä on paljon ihan huu-haa järjestöjä joukossa.

    Äänestä

  • Hyvin osuva katumus alkaa ensin juhlitaan

    Äänestä

  • Koko kesäranta on kuvien perusteella aika tunkkainen ja kulahtanut paikka.

    Äänestä

  • Mahtavaa - kerrassaan mahtavaa - bileet Kwesärannassa.

    Äänestä

  • Aika hyvät bileet. Se krapula tuli muusikoille sitten hiukan jälkeenpäin :-D (vai kelle se tulee sitten hiukan pidemmän ajan jälkeen).

    Äänestä

Kyllä nyt menee pelleilyksi todellakin🤔👎!

Äänestä

Sanon nyt suoraan että tieteen ja urheilun leikkaukset on peruttava myös.

Äänestä
  • Pisti silmään, että valtaosa Sannan bileissä oli sateenkaariväkeä😏ei montaakaan heteroa näkynyt. Syrjintää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pisti silmään, että valtaosa Sannan bileissä oli sateenkaariväkeä😏ei montaakaan heteroa näkynyt. Syrjintää?

    Eikö tähän voisi oikeusasiamies puuttua, tää on niin kauheeta syrjintää :-D

    Äänestä

Mites toi SuperSanna? Ostaisitko käytetyn auton häneltä? .... mutta pistäisit presidentiksi?

Äänestä
  • Kuinkahan Saulita kjäy Rock and Roll

    Äänestä

  • En ostais autoa, mutta Afrikkaan johonkin pieneen valtioon voisin pistää presidentiksi. Tai ei sittenkään, asukkaat ovat varmasti saaneet jo elämässään tarpeekseen presidenteistä.

    Äänestä

Avaus saanut lyhyessä ajassa jo lähes 500 lukukertaa. Kun eilinen vassarin itkupotkujuttu halla-jussin vanhasta saikusta ei saanut koko päivänä tuota määrää, vaikka tekijä itse vastaili raivona ketjussa itselleen.

Mitä sekopäitä vasureissa onkaan.

Äänestä
  • mestari vielä hengissä? apurahat palautettu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mestari vielä hengissä? apurahat palautettu?

    Ei taida vanha mestari enää mitään voida.

    Äänestä

Sanna tekis kunnon teon kun eroais, ei näytä mitään tulevan...täyttä sokoiluu.

Äänestä

Mitä muuta voi odottaa pääministeriltä joka hehkuttaa, että Suomi sai todella hyvän sopimuksen EU:n kanssa aikaan kun meidän ei tarvitse maksaa kuin 5 miljardia täysin tyhjästä. Siinä kalpenee jopa saman puolueen valtiovarainministerin kommentti siitä ettei se ole Suomelta pois jos Suomesta Kreikalle annettujen miljardivelkojen korkoja lasketaan.

Mistä näitä typeryksiä oikein syntyy...

Äänestä
  • Jep, ota 2 maksa 6, tämä oli mariinin sopimus eu;n kanssa., Tuo 2 on jo tippunut 1.75 miljardiin.

    Äänestä

Marin on ympäristöystävällinen: Käy tuulella.

Äänestä

Pitää suorittaa katumusta saa tehdä syntiä antakaa anteeksi taas

Äänestä

Hallituksen akat sekoilee taas. Eivät osaa jättää edes virkaansa Sanna ensimmäisenä voisi näyttää esimerkkiä eroamalla.

Äänestä
  • Näyttää olevan aika lähellä, jos body languagesta päättelee. Kehonkieli kertoo kaiken. - Toisaalta täytyy ymmärtää, että taustalla ovat niin suuret eri kansanryhmien asiat ja toimeentulo, että ei ole leikin asia.

    Äänestä

Kurvinen on pätevä poliitikko, osaa puukottaa selkään juuri oikealla hetkellä, noin toimii politiikka koko ajan on mietittävä kokonaisuutta 😀

Äänestä
  • Kepun on pakko pitää hajurakoa vihervassareihin, jos mielii kannatuksen kohoavan. Yleensä lopulta hiukan ennen hallituskauden loppua joudutaan vetäytymään hallituksesta. -Kannatus nousee, kun pystyy 3-6 kk moittimaan toisia.

    Äänestä

Sanna Marin on suoraselkäisin ja rehellisin pääministeri, joka on Suomessa tuota tehtävää hoitanut!
Sitä ei pystytä kieltämään millään mollauksella ja mustamaalauksella.

Hallitus tekee päätökset yhteisesti!
Onneksi järkevä hallitus pystyy myös muuttamaan yhteiskunnallemme huonoja päätösaikomuksia.
Kun ylimääräistä rahaa löytyy esim. turveyrittäjille 70 miljoonaa,
poliisille 30 miljoonaa, niin on sitä kaiken järjen mukaan löydyttävä
vaivaiset 18 miljoonaa kulttuurillekin.

Miljardien hävittäjähankinnoista puhumattakaan!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Mutta pääministeri haluaa perua hallituksen tekemiä päätöksiä yksin. Miksi ei ota kantaa päätöksiä tehtäessä?

    Äänestä

  • Sanna Marin nosti käden virheen merkiksi että kulttuurista leikkaaminen oli huono päätös, ja jos ja kun tuo päätös nyt muutetaan niin se on pelkästään hyvä asia kaikille.

    Toisin kun porvarit ja porvarimieliset ovat koko päivän somessa paukuttaneet se ei ole huonoa johtamista vaan hyvää johtamista, se on erinomaista johtamista. että Suomessa on politikko joka huomaa virheensä, myöntää virheensä ja korjaa sen. Ei minulla Sanna Marinin lisäksi tule kovin montaa muuta esimerkkiä mieleen.

    Äänestä

  • Paskan marjat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta pääministeri haluaa perua hallituksen tekemiä päätöksiä yksin. Miksi ei ota kantaa päätöksiä tehtäessä?

    Parempi myöhään kuin liian myöhään.
    Viisas päättäjä kuuntelee ja ottaa huomioon matkan varrella tulleita totuuksia ja voi muuttaa kantaansa yhteiskunnan parhaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi myöhään kuin liian myöhään.
    Viisas päättäjä kuuntelee ja ottaa huomioon matkan varrella tulleita totuuksia ja voi muuttaa kantaansa yhteiskunnan parhaaksi.

    Tämä on arvojohtajuutta - ollaan ylpeitä pääministeri Marinista!

    *Sanon nyt suoraan. SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan. Myös muiden järjestöjen ja edunsaajien tilanteeseen on haettava ratkaisua.*

    Politiikassa on kysymys arvoista, ja nyt ne taas kerran punnitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin nosti käden virheen merkiksi että kulttuurista leikkaaminen oli huono päätös, ja jos ja kun tuo päätös nyt muutetaan niin se on pelkästään hyvä asia kaikille.

    Toisin kun porvarit ja porvarimieliset ovat koko päivän somessa paukuttaneet se ei ole huonoa johtamista vaan hyvää johtamista, se on erinomaista johtamista. että Suomessa on politikko joka huomaa virheensä, myöntää virheensä ja korjaa sen. Ei minulla Sanna Marinin lisäksi tule kovin montaa muuta esimerkkiä mieleen.

    Hyvä kommentti, kiitos.

    No onko tuossa nyt sitten mitään järkeä, kun täytyy koko ajan soutaa ja huovata. Eikö siinä mene kokonaan luottamus kansalta, kun on niin sekaista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin nosti käden virheen merkiksi että kulttuurista leikkaaminen oli huono päätös, ja jos ja kun tuo päätös nyt muutetaan niin se on pelkästään hyvä asia kaikille.

    Toisin kun porvarit ja porvarimieliset ovat koko päivän somessa paukuttaneet se ei ole huonoa johtamista vaan hyvää johtamista, se on erinomaista johtamista. että Suomessa on politikko joka huomaa virheensä, myöntää virheensä ja korjaa sen. Ei minulla Sanna Marinin lisäksi tule kovin montaa muuta esimerkkiä mieleen.

    Joo ja hyvää on se, että hän huomaa koko ajan virheensä. Hups mitä tuli tehtyä, muutetaampa tuota huomenna ja seuraavalla kerralla oops taas meni mönkään, mutta muutetaanpa tuota, saamarin avustajat ja muut ministerit, kun ne sekoilee ja oppositiokin nauraa, luottaako kansa enää mihinkään,
    - No mutta tekevälle sattuu ja kun kaikkea ei voi muista europan maista kopsata ja mitä ne oikeusoppineet sanoo; pitääkö taas peruuttaa ja ottaa uusiksi. - Jos odottais pari kuukautta niin sitten voisi katsoa mitä muissa maissa on tehty.

    Äänestä

Leikkauksista oli tehty jo poliittinen päätös, mutta Marinin jakku pyöri heti, kun sitä arvosteltiin julkisuudessa.

Marin käy tuulella.

Äänestä
  • Helvetin hyvä, että meillä on niin järkevä pääministeri Marin, että osaa tarvittaessa painaa jarrua eikä vaan suostu tekemään täysin typeriä päätöksiä.

    Respect Marin!

    Äänestä

  • Se aika vuodesta? Verta tulee pyllystä ja urakalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se aika vuodesta? Verta tulee pyllystä ja urakalla.

    ...Tämä on vaan tällaista...hmm...kakkosmiehen ummetusta...eikä muuta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helvetin hyvä, että meillä on niin järkevä pääministeri Marin, että osaa tarvittaessa painaa jarrua eikä vaan suostu tekemään täysin typeriä päätöksiä.

    Respect Marin!

    Joo tosiaan seisoo jarrun päällä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se aika vuodesta? Verta tulee pyllystä ja urakalla.

    Taitaa tämmöset veripyllyilyt ja niiden yhteydessä tapahtuvat mahdolliset mielialanvaihtelut viedä valtion ihan sekasin. Taitaa akka valtaisella hallituksella muutenkin mielentila sekoilla ja todellisuus olla kateissa.

    Äänestä

Jotensakin tuntuu, että oppositiolaiset taitavatkin olla raivoissaan, että Sanna Marinin hallituspuolueet eivät tee aivottomia sipilämäisiä päätöksiä kepulaisten pyynnöstä.

Äänestä
  • Sanna Marinin hallituspuolueet olivat tehneet jo keväällä päätöksen rahojen leikkauksesta. Nyt kun siitä nousi äläkkä, perutaan. Älkää nyt viittikö Sannan avustajat ja muut demarit aivan päättömiä puhua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marinin hallituspuolueet olivat tehneet jo keväällä päätöksen rahojen leikkauksesta. Nyt kun siitä nousi äläkkä, perutaan. Älkää nyt viittikö Sannan avustajat ja muut demarit aivan päättömiä puhua.

    Luojan kiitos, että leikkauksia ei toteutettu ja kyseinen verorahojen tarve käsitellään vielä ja koronan kiduttaman kulttuurialan leikkaukset perutaan.

    Edellisellä hallituskaudella leikattiin leikkauksen päälle, joten tuntuu todella hienolta, että Marinin hallituksessa ei päästetä kaikkea kuraa läpi.

    Äänestä

  • Ihan päin vastoin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marinin hallituspuolueet olivat tehneet jo keväällä päätöksen rahojen leikkauksesta. Nyt kun siitä nousi äläkkä, perutaan. Älkää nyt viittikö Sannan avustajat ja muut demarit aivan päättömiä puhua.

    Sanna Marinin hallitus on tullut kaiken kaikkiaan Suomelle kalliiksi. Hallitukseen palkattiin avustajia tuhoton määrä ja demarivirkamiehiä eduskuntataloon lukematon määrä. Kohtuuden nimessä palkattiinhan sinne keskustalaisiakin virkaheittoja, joten saa siinä sitten miettiä, mihin kaikkeen nuo valtion rahat riittävät. Niin ja nousihan kansanedustajien palkatkin.
    On siinä rahojen kanssa oikein mällätty, kun on päästy oikein tuhlaamaan.

    Kuinkahan paljon nuo palkkakustannukset veloittavat valtion budjettia.

    Äänestä

Demarit puolustavat täällä Tuuliviiri-Marinia, mutta eivät voi mitään sille että Marin menetti julkisen uskottavuuden.

Kas näin pyörii jakku....

Äänestä
  • Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    TOTTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    .. ja uskovat Mustanaamioon ja Batmaniin hekin ovat järkevän Marin tavoin satuolentoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    Jonka alainen Kalanaama-Li väittää 18.5 miljoonaa euroa 'pieneksi rahaksi'? Vaadin saada panna jompaa kumpaa, jos leikkauksia ei tehdä. Demarien Pervo Baltzar on hyvä esimerkki minkälaista valvontaa 'kulttuuriala' tarvitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .. ja uskovat Mustanaamioon ja Batmaniin hekin ovat järkevän Marin tavoin satuolentoja.

    hmm...minä taas arvostan Aku Ankkaa...hmm...ja hänen rikasta setäänsä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    Montako teitä on

    Äänestä

  • Mafia suojaa omiaan viimeiseen saakka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .. ja uskovat Mustanaamioon ja Batmaniin hekin ovat järkevän Marin tavoin satuolentoja.

    Niin ei se ainoa satuolento ole pääministeri. On siellä hallituksessa monta muutakin satuolentoa. Eli pääministeriä ei voi syyttää kaikesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki järkevät ihmiset puolustavat järkevää pääministeri Sanna Marinia!

    Järki ihminen on menettänyt järkensä jos kannattaa Marinia.

    Äänestä

Lisää ulkomaista valtion velkarahaa kuorojen esiintymismatkojen rahoittamiseen? Järkevää rahankäyttöä?

Äänestä
  • Jos kulttuurillekin tarvitaan ulkomaista valtion velkaa, niin sitähän on otettavakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kulttuurillekin tarvitaan ulkomaista valtion velkaa, niin sitähän on otettavakin.

    Mitä kulttuuria se on että pitää velkaa ottaa. Kyllä kulttuuria on ja syntyy ilman tukia.

    Äänestä

Hienoa SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto, KIITOS!

Äänestä
  • Jep, ilman kulttuuritarjontaa Suomi ei olisi sivistysvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, ilman kulttuuritarjontaa Suomi ei olisi sivistysvaltio.

    Kuten mitä? Paskaa paskan perään hometeattereissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, ilman kulttuuritarjontaa Suomi ei olisi sivistysvaltio.

    Koulutus, teknologia ja yritykset tekevät valtiosta menestyvän, uskottavan ja sivistävän. Ei mikään baletti tanssi tai ooppera ulina.

    Äänestä

Sanna Marin on ratkaisukeskeinen ja oikeudenmukainen pääministeri.
On viisautta jättää tekemättä haitallisia päätöksiä.

Äänestä
  • No johan on demarisoitunutta höpinää, Marin on kaikkea muuta kuin Suomen valtion ykköspaikan haltijalta odotettaisiin.
    On ollut alusta asti pelkkä noviisi ja tosi haitallinen virassaan, johon kansa tuskin häntä olisi valinnut.
    Suurimman vahingon teki "neuvotellessaan Suomelle loistavan sopimuksen" Eurostoliiton niljakkeidren kanssa.

    Maksetaan 7 miljardia, saadaan ehkä? n.2 miljardia OMISTA RAHOISTA ilmastohömpän koukeroihin :(

    Miten tuleekin taas mieleen satu hölmöläisistä joilta unohtui ikkunat rakennusvaiheessa ja valoa alettiin kantaa säkillä pirttiin!!

    Turhista kulttuurirönsyistä onkin vara leikata, ja jos urheilu eimenesty ilman kovia tukiaisia, senkin voi minusta jättää sikseen.

    Maassamme on kohta kansallinen hätätila ylivelkaantumisen ja kaiken mahdollisen kallistumisen vuoksi ja punavihreä "kulttuuriväki" kinuaa turhiin rientoihin ja jonninjoutaviin kulttuurilehtien avustuksiin varoja, jotta voisivat elvistellä maailman parantajina ja fanittaa mamuja ja matuja.

    Järki käteen ja mitä pikemmin,sen parempi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No johan on demarisoitunutta höpinää, Marin on kaikkea muuta kuin Suomen valtion ykköspaikan haltijalta odotettaisiin.

    Persumaista yksisilmäistä höpinää! Mutta eipä se ketään haittaa, siihenhän on jo niin totuttu, että osataan heittää sinne roskaämpärin pohjimmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persumaista yksisilmäistä höpinää! Mutta eipä se ketään haittaa, siihenhän on jo niin totuttu, että osataan heittää sinne roskaämpärin pohjimmaiseksi.

    Kiitos samoin, vaikka en mainitsemaasi puolueeseen kuulukkaan, enkä mihinkään poliittiseen ryhmittymään.

    Sinne mainitsemasi roskaämpärin pohjalle mahtuu omakin demarihöpinäsi kevyesti, hölmöläisten valonkanto pirttiin näkyy jatkuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No johan on demarisoitunutta höpinää, Marin on kaikkea muuta kuin Suomen valtion ykköspaikan haltijalta odotettaisiin.
    On ollut alusta asti pelkkä noviisi ja tosi haitallinen virassaan, johon kansa tuskin häntä olisi valinnut.
    Suurimman vahingon teki "neuvotellessaan Suomelle loistavan sopimuksen" Eurostoliiton niljakkeidren kanssa.

    Maksetaan 7 miljardia, saadaan ehkä? n.2 miljardia OMISTA RAHOISTA ilmastohömpän koukeroihin :(

    Miten tuleekin taas mieleen satu hölmöläisistä joilta unohtui ikkunat rakennusvaiheessa ja valoa alettiin kantaa säkillä pirttiin!!

    Turhista kulttuurirönsyistä onkin vara leikata, ja jos urheilu eimenesty ilman kovia tukiaisia, senkin voi minusta jättää sikseen.

    Maassamme on kohta kansallinen hätätila ylivelkaantumisen ja kaiken mahdollisen kallistumisen vuoksi ja punavihreä "kulttuuriväki" kinuaa turhiin rientoihin ja jonninjoutaviin kulttuurilehtien avustuksiin varoja, jotta voisivat elvistellä maailman parantajina ja fanittaa mamuja ja matuja.

    Järki käteen ja mitä pikemmin,sen parempi!

    Jos Suomessa olisi nyt porvarihallitus kokoonpanolla PS, kokoomus ja kepu se olisi tehnyt samanalaisen (tai huonomman) sopimuksen EU:n kanssa koronaelvytyspaketista koska Suomen porvaripuolueet eivät halua erota EU:sta.

    Sinun palkastasi, jos ylipäänsä edes käyt töissä, on vara leikata, jos et menesty ilman palkkaa, voi sinut jättää sikseen.

    Äänestä

  • Tää on just se ongelma. Noviisit on puikoissa ja vanhat ukkodemarit yrittää väittää, että hyvin menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Suomessa olisi nyt porvarihallitus kokoonpanolla PS, kokoomus ja kepu se olisi tehnyt samanalaisen (tai huonomman) sopimuksen EU:n kanssa koronaelvytyspaketista koska Suomen porvaripuolueet eivät halua erota EU:sta.

    ei varmasti

    Äänestä

  • Mutta todellisuus edelleen on se ei että järkeviä eikä selkeitä ratkaisuja ei tapahdu marinilta ja hallitukselta. Ei ole oikeuden mukaista syrjiä köyhiä ja elää kansalaisetverorahoilla. Huomaa että demari ja nyky hallitus mieleiset on niin todellisuudesta harhautuneita.

    Äänestä

Eikö ole kanttia sanoa, että Lippospaten lemmikkiooppera lakkautetaan, ellei tule omillaan toimeen?

Äänestä

rahat lopuu kun naiivisti nettomaksajina !! hallitus on selvästi vain eu-pelin uhri!

Ei aja suomalaisten etua, vaan tukee eu-keinottelua. Sähkö-energia keinottelua, pakolais-turismi keinottelua!! jne menoja menojen päälle, velkarahalla sekä veroja ja maksuja Suomessa nostaen.

Äänestä
  • Persulaisethan heräsi tuottamaan eu-vastaista järjettömyyttään tähänkin keskusteluun.
    Räksytä, räksytä, räksytä ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persulaisethan heräsi tuottamaan eu-vastaista järjettömyyttään tähänkin keskusteluun.
    Räksytä, räksytä, räksytä ....

    Osuvasti todettu.

    Äänestä

  • No mihinpä arvelisitte tämän nykysotkun johtavan? Kauanko vielä selvitään,hallituksen jakaessa velaksi otettuja varoja sinne tänne,sulle mulle, periaatteella?

    Samaan aikaan elämisen hinta nousee ihan kaikessa meille suomalaisille kohtuuttomaksi, sähkö, polttoaineet, ruoka, kaikki kallistuu, ihan kaikki.

    Tähän vielä sitten tuodaan ulkomaiden kansalaisia täysihoitoon ja onhan heitä täällä jo malliksi enemmän kuin tarpeeksi ottamassa osansa nykyiselläänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mihinpä arvelisitte tämän nykysotkun johtavan? Kauanko vielä selvitään,hallituksen jakaessa velaksi otettuja varoja sinne tänne,sulle mulle, periaatteella?

    Samaan aikaan elämisen hinta nousee ihan kaikessa meille suomalaisille kohtuuttomaksi, sähkö, polttoaineet, ruoka, kaikki kallistuu, ihan kaikki.

    Tähän vielä sitten tuodaan ulkomaiden kansalaisia täysihoitoon ja onhan heitä täällä jo malliksi enemmän kuin tarpeeksi ottamassa osansa nykyiselläänkin.

    Näin on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persulaisethan heräsi tuottamaan eu-vastaista järjettömyyttään tähänkin keskusteluun.
    Räksytä, räksytä, räksytä ....

    Ihmisen olisi hyvä huomata kun sitä kusetetaan, sokea henkilöpalvonta ja kykenemättömyys omien aivojen käyttöön luulisi olevan vain oppimattomien ja aivopestyjen ongelma. Sanon nyt suoraan että ajattele nyt hyvä hölmö Demari ihan itse!

    Äänestä

Ensiksi haalitus päättä. Siten Marin alkaa viestiä aivan muuta?

Äänestä
  • Hmm...Onneksi Tamminiemessä eikä Kultarannassa ole enää Faksia....

    Äänestä

hallitus

Äänestä

14.10.2021 14:09 PERSUJEN ideologiaa. Voi saakeli sentään, että voi olla sumee aivoista porukkaa, joilla ei ole mitään annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle muuta kuin älykääpiömäinen yhteiskuntavastaisuus, josta ei ole haittaa ja yhteiskuntarauhan häirintää.

Äänestä
  • Josta siis on haittaa ja yhteiskuntamme häirintää.
    Persujen myötä on tullut sikamainen käyttäytyminen jopa persumaisten poliisien toimintaan.

    Äänestä

  • Oli miten oli niin Marinin toiminta on media kautta levinnyt kaikkien tietoon ja uskottavuus on mennyt. Demarit saavat vapaasti ylistää tuulimyllyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli miten oli niin Marinin toiminta on media kautta levinnyt kaikkien tietoon ja uskottavuus on mennyt. Demarit saavat vapaasti ylistää tuulimyllyä.

    Suomen kansan luottamus pääministeri Mariniin entisestään kasvaa, sillä jokainen normaalijärkinen ihminen arvostaa päättäjää, joka pystyy muuttamaan kantaansa tarvittaessa eikä vaan puolla ja kannata järkyttävän haitallisiesi osoittautunutta mielipidettään.
    Sanna Marinia arvostan ja häneen myös luotan.

    ...hmm...minulta taas meni luotto...hmm...politiikkaan...jo v-95

    Päättäjä vaan muuttelee kantaansa päivittäin, minkälaisen käsityksen äänestäjä siitä saa ja tavallinen kansalainen, hallintoalamainen, kun ei tiedä missä mennään. Hapuilu ei ole hyväksi, toisaalta on ihan oikeasti hyvä, että voi julkisesti muuttaa kantaansa.

    Ongelmana on se, että asiat pitää olla hyvin valmisteltuja. Nykyinen valmistelun taso on heikko ja se ei koske pelkästään demareita, vihreillä se on vielä huonompaa. Jatkuva edestakaisin veivaaminen on huono juttu.

    Näyttää todennäköiseltä, että hallituksen tulisi nopeasti vähentää 80 päistä avustajajoukkoaan puoleen ja myöskin vaihtaa noin puolet avustajista parempiin. Joukkoon on otettu liikaa kavereita omasta puolueesta ja joidenkin mielestä hyviä tyyppejä, mutta kokemus ja ammattitaito olisi tärkeämpää. Kuka on todellinen osaaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...hmm...minulta taas meni luotto...hmm...politiikkaan...jo v-95

    eli olet jo kalkkis nyt,älä vain tuo viisauksiasi näille palstoille.tämä palstakommentointi
    pitäis lopettaa.heijastaa naisvihaa näinkin sivistyneessä valtiossa kuin Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansan luottamus pääministeri Mariniin entisestään kasvaa, sillä jokainen normaalijärkinen ihminen arvostaa päättäjää, joka pystyy muuttamaan kantaansa tarvittaessa eikä vaan puolla ja kannata järkyttävän haitallisiesi osoittautunutta mielipidettään.
    Sanna Marinia arvostan ja häneen myös luotan.

    Tuli mieleen Väyrysen parhaat... arvostettu johtaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eli olet jo kalkkis nyt,älä vain tuo viisauksiasi näille palstoille.tämä palstakommentointi
    pitäis lopettaa.heijastaa naisvihaa näinkin sivistyneessä valtiossa kuin Suomi.

    Vihaa tulee jos siihen on syy? Nyky hallitus pitäisi kaataa ja välittömästi.

    Äänestä

Viikonlopun viinibileet nuorten musiikki-ihmisten kanssa meni kivasti. Jälkeenpäin sitä krapulassa muisti, että kulttuurirahoja ollaan vähentämässä. Voivoi, se ei käy, Diandrakin voi nääntyä nälkään ja tyttöpändit ei saa keikkoja.
Perutaan kaikki kulttuurirahojen leikkaukset. ääniäkin tulee varmasti paljon musiikkiharrastajilta! Näin se menee!

Äänestä
  • Niin perutaankin! Ottaako sinua sekin päähän?

    Äänestä

  • Lupasiko tienestejä? Naurettava naaras. Omituista miten kepun läskiperse aluksi kusi Syväjoen kirjastoihin hyväksymällä leikkaukset.

    Äänestä

Eihän mariini ole mitään taaskaan tehnyt, oliskos persut????? vai kenenkö viaksi nyt laitetaan???? Ei onnistunut mariinin äänten keräys.

Äänestä
  • Viisas hallitus tekee viisaita päätöksiä, vaikka öppösitiöläisiä ottaisi kuinka taas kerran pattiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisas hallitus tekee viisaita päätöksiä, vaikka öppösitiöläisiä ottaisi kuinka taas kerran pattiin.

    Missäs se viisas hallitus on?

    Äänestä

Minäkin olen erittäin pettynyt Sanna Mariniin. Hän ei pysy sovituissa asioissa vaan sooloilee vaikka usein korostaa " olemme tämän yhteisesti sopineet "! Lisäksi hän enenevässä määrin tuo mediassa esiin persoonaansa ja henkilökohtaisia asioitaan toisin kuin muut poliitikot. Nätti hän on katsella, mutta mielellään kuulisin enemmän häänen työasioistaan. Vai suuri avustaja-armeijako työt tekee? Avustajien pitäisi myös huolehtia, että Marin pysyy sovitulla yhteisellä linjalla.

Äänestä
  • Huonoissa päätöksissä pitääkin pystyä ottamaan arvojohtajan asema ja sanoa suoraan, että ei kannata haitallista aikomusta.
    Pääministerille kymmenen pistettä ja hatun nosto.

    Äänestä

  • Kerrot asian, niin kuin olisit Kurvinen Antti, minä minä minä.

    Äänestä

  • Koska nykyisin päätöksenteko on nopeampaa kuin aikaisemmin ministeri ei edes ehdi kuulla avustajiaan kunnolla. Toisaalta avustajat aikoinaan valittiin aivan erilaisia tilanteita varten kuin nyt kriisiajan päätöksenteko vaatisi. Myöskin avustajien osaamisala ei vastaa tämän hetken tilannetta, sillä heidät oli valittu hallitusohjelman ajatusten ja tarpeiden perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonoissa päätöksissä pitääkin pystyä ottamaan arvojohtajan asema ja sanoa suoraan, että ei kannata haitallista aikomusta.
    Pääministerille kymmenen pistettä ja hatun nosto.

    Tämä asia ja esitys on ollut jo keväästä asti esillä ja keskustelussa, ei silloin voi nostaa hattua, vaikka kuinka yrittäisit puolustella. Tapahtunut on se mikä on tapahtunut.

    Äänestä

  • No silloin pitää sanoa, että tuo " olemme tämän yhteisesti sopineet " ei pidä paikkaansa, emme ole tätä vielä sopineet.

    Äänestä

Persut perivät maan. Ikävä kyllä maa on demareiden ja keskustan raiskaama.

Äänestä
  • Persut perikööt ihan rauhassa sen takapajuisen Perslandiansa, mutta me modernit suomalaiset haluamme elää ja asua nykyaikaisessa kansainvälisessä demokraattisessa oikeusvaltiossa Suomi.

    Äänestä

  • Dahmerko meni kepun?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut perikööt ihan rauhassa sen takapajuisen Perslandiansa, mutta me modernit suomalaiset haluamme elää ja asua nykyaikaisessa kansainvälisessä demokraattisessa oikeusvaltiossa Suomi.

    Minkähänlaisen landian sinä perit :-D

    Äänestä

No tehän olette nyt saaneet sellaisen hallituksen ja pääministerin mitä olette äänestäneet. Onneksi pääsee kohta pois täältä sarvikuonojen maasta

Äänestä

Jos noita miljoonia ei anneta kulttuurille ,niin samat ihmiset on sitten hakemassa työttömyyskorvausta ja sosiaalirahaa ja ovat terveyspuolen riesana.
Parempihan se on että edes jotain kulttuuri-ihmiset yrittää kuin että makaisivat vain kotonaan vaikka kukaan ei esityksiä edes kävisi katsomassa ja ostaisi pääsylippua.
Vähemmän tulee juoppoja ja pössyttelijöitä kulturellipuolelle ja yhteiskunta säästää myös siten sairaanhoidossa.
Jos ihminen on liian pitkään työtön,kulttuuripuolella se merkitsee alkoholisoitumista väkisinkin.

Ei ne miljoonat hukkaan mene,kulttuuria ja näytelmiä kuitenkin tarvitaan viihdyttämään ihmisiä ja näin pitävät muitten ihmisten moraalia ja mielenterveyttä yllä vaikka ilmaiseksi
Hyvät vitsit ja positiiviset näytelmät ja elokuvat pienentävät ihmisten stressiä yleisestikin joka päiväisestä paljon vaativasta elämästä alemmas ,lähemmäksi normaalitasoa jolloin elimistö säilyy terveempänä ja valtion terveysmenot samoiten.

Äänestä

Sanna vastustaa omaa päätöstään. Opportunismi ajaa äärimmäiseen populismiin.

Äänestä
  • Pääministeri Marin ei olekaan mikään älytön persumainen pässi, joka hakkaa päätänsä seinään, vaikka tekeekin kipeää.

    Pääministerille kiitokset oikealla hetkellä jarrutuksesta, koska Suomi on maa, jossa arvostetaan kulttuuria, ja sitä tarvitaan vauvasta vaariin, joten sille on löydyttävä tukirahat vaikka sitten lainarahoista.

    Äänestä

Hyvä muistaa että kyseessä yksilölaji ja tämän(kin) nuoren yksilön kannatuksen rakennusprojektin huipennus häämöttää pidemmällä tulevaisuudessa.

Näillä toimilla ei tietenkään ole pyrkimys tavoittaa mahdollisimman montaa nuorta, joiden äänestämiskäyttäytymistä ohjelmoitaisi valmiiksi myöhempiä omia tavoitteita varten.

Tämän yksilön tämän hetkinen positio toki mahdollistaisi poikkeuksellisen tehokkaan markkinoinnin, huomion ja "fanikunnan" maksimoinnin, mutta siitähän tuskin voi olla kyse.

Äänestä
  • Surullista, mutta siitähän nykyaikana kaikessa tuntuu olevan kyse, koska kilpailu - oma etu edellä ja kyynärpäätaktiikalla. Feikkaamalla ja vedättämällä. Muuten ei pärjää näissä karkeloissa.

    Äänestä

  • Onko näin, ettei siitä voi olla kyse?

    Äänestä

Miksi valtio ylipäätään maksaa jotain kuorojen matkoja?

Äänestä

Riikka Purra pitää sitten pippalot koneurakoitsijoille, autokorjaamoväelle ja muille antielokapinallisille ja siellä ryypätään kunnolla...

Äänestä

Olipa kalliit bileet, niiden hinta veronmaksajille yli 18 miljoonaa euroa.

Äänestä
  • Kulttuuri on niin tärkeä alue, että Marinin hallitus kyllä löytää siihenkin oikeudenmukaisen ratkaisun ja rahat.

    Peliongelmaisten rahat eivät virtaa enää vanhaan malliin kulttuurillemme, joten kulttuurin tukemisen rahoitus ja sen lisääminen verorahoistamme on aivan varmasti Marinin hallituksen käsittelyssä ja monissa päätöksissä.

    Siihen on mukauduttava myös keskustaisen kulttuuriministerinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuri on niin tärkeä alue, että Marinin hallitus kyllä löytää siihenkin oikeudenmukaisen ratkaisun ja rahat.

    Kuin myös keskustalaisen valtiovarainministeriönkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuin myös keskustalaisen valtiovarainministeriönkin.

    Valtiovarainministeri on keskustalainen, siis hän joka oli Kurvisen edeltäjä kulttuuriministerinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuri on niin tärkeä alue, että Marinin hallitus kyllä löytää siihenkin oikeudenmukaisen ratkaisun ja rahat.

    Peliongelmaisten rahat eivät virtaa enää vanhaan malliin kulttuurillemme, joten kulttuurin tukemisen rahoitus ja sen lisääminen verorahoistamme on aivan varmasti Marinin hallituksen käsittelyssä ja monissa päätöksissä.

    Siihen on mukauduttava myös keskustaisen kulttuuriministerinkin.

    Marinin käytöstä ihmetyttää. Tyttö ei saanut suuta auki hallituksen tehdessä asiasta päätöksen. Vasta asian tultua julkisuuteen pissis heräsi.

    Onko kepu kunnissa teattereita? Vaadin Syväjokea esitettäväksi Pohjolaisten sijaan, jos tuet maksetaan. Lasse Pöysti pääsi aikoinaan hyvin lähelle Syväjoki miljööseen muutamassa elokuvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulttuuri on niin tärkeä alue, että Marinin hallitus kyllä löytää siihenkin oikeudenmukaisen ratkaisun ja rahat.

    Peliongelmaisten rahat eivät virtaa enää vanhaan malliin kulttuurillemme, joten kulttuurin tukemisen rahoitus ja sen lisääminen verorahoistamme on aivan varmasti Marinin hallituksen käsittelyssä ja monissa päätöksissä.

    Siihen on mukauduttava myös keskustaisen kulttuuriministerinkin.

    Kyllä urheilun tukeminen on paljon tärkeämpää kuin kulttuurin. Tuntuvimmin leikkuri iskee liikuntapaikkoihin. Sama se, puretaan kaikki leikkaukset. Ei nuo muutamat miljoonat enää tunnu missään 10 miljardin lisävelan vuosivauhdissa...

    Äänestä

  • Nämä bileet järjesti Sanna ja muuten maksoi kanssa, että siinä kaatu taas tämäkin hallituksen kaatoyritys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin käytöstä ihmetyttää. Tyttö ei saanut suuta auki hallituksen tehdessä asiasta päätöksen. Vasta asian tultua julkisuuteen pissis heräsi.

    Mitään päätöstä asiasta ei oltu tehty, eli ihmettelet suotta.
    Koko juttu oli Kurvisen keksimä ei muuta.
    Tämäkin kohu taas on kohu tyhjästä, niin kuten kaikki opposition keksimät kohut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä bileet järjesti Sanna ja muuten maksoi kanssa, että siinä kaatu taas tämäkin hallituksen kaatoyritys.

    Kansako maksoi?

    Äänestä

  • Pikkurahoja siihen verrattuna mitä toi Marini lahjoitti Italiaan ja Espanjaan. En kyllä ole ihan varma tietääkö se mikä ero on miljoonalla ja miljardilla muuta kuin ne joutavat nollan möllykät perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuin myös keskustalaisen valtiovarainministeriönkin.

    Ainahan he voivat laittaa hallituksen nurin. Ja pitäisi se tehdäkin jos haluavat samanlaisia kannatuslukuja kuin aiemmin.

    Äänestä

Eli tämä on nyt sitten se ohitusleikkaus !

hyvä että saadaan konkretiaa noihin termeihin.

Äänestä

Nyt kun me kaikki tiedetään, miten paljon nuo leikkaukset olisivat tehneetkään pahaa kulttuurillemme, niin kukaan normijärkinen ei salli noita 18 miljoonan leikkauksia.

Hyvä hallitus!

Äänestä

Järkevä pääministeri toimi juuri niin kuin pitää toimiakin.

1Äänestä
  • Totta. Järkevä pääministeri ei tuhlaa olemattomia rahoja turhanpäiväisiin sirkuspelleihin. Jos Marin olisi järkevä, hän olisi jo jättänyt eronpyynnön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Järkevä pääministeri ei tuhlaa olemattomia rahoja turhanpäiväisiin sirkuspelleihin. Jos Marin olisi järkevä, hän olisi jo jättänyt eronpyynnön.

    Kansa ne sirkuspellet on eduskuntaan ( lue etuuskuntaan) valinnut ei Sanna.
    Miksi Suomen suosituin pääministeri Sanna Marin jättäisi eropyynnön ?

    Äänestä

  • Eikös se vanha sananlasku mennyt jotenkin että... OTTAJA ANTAJA ON VAIN KANANPASKAN KANTAJA🤭 siinä dokudemareiden aivoille askartelupaskartelua hihihiii!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansa ne sirkuspellet on eduskuntaan ( lue etuuskuntaan) valinnut ei Sanna.
    Miksi Suomen suosituin pääministeri Sanna Marin jättäisi eropyynnön ?

    Siksi koska ei tee kuin huonoja päätöksiä Suomen valtiota ja kansaa kohtaan. Ei marinin henkinen kantti ja päteevyys riitä pääministerin tehtävään. Sanna tekisi koko kansalle palveluksen jos eroisi.

    Äänestä

Antakaa mulle pari miljoonaa, enempää en sitten pyydä ennesku rahat käytetty 😀

Äänestä

Sanna Marin on paras pääministeri ikinä!

Äänestä
  • Sanna Marin on huonoin pääministeri ikinä. Ei minkäänlaista vastuunkantoa missään asiassa ole osoittanut. Syyllistää muita joka asiassa mikä menee pieleen.

    Äänestä

  • Tuulihattu se on, somesta noukkii ohjeet valtiontalouden päätöksille, yksittäiset tahot saa ite päättää paljonko heille pitää rahaa jakaa?

    Mä otan näin aluksi 2 miljoonaa kiitos.

    Äänestä

  • Paras ja suosituin on Sanna ja sitä ei voi oppositio muuttaa, sillä se on FAKTA.

    Äänestä

  • Kassatyttö menee sekaisin laskuissa

    Äänestä

  • Niin kenen mielestä.

    Äänestä

Ihan oikein, että kulttuuriväeltä leikataan rahaa. Juuri on kielletty esittämästä perinteistä suomalaista tiernapoika-näytelmää. Olisivat voineet leikata kulttuurilta saman tien 50 miljoonaa.

Ei ne mamut tänne koskaan kotoudu, kun suomalaista kulttuuria muutetaan mamujen mielen mukaan.

Äänestä

Sanna, sä lupasit mulle Ferrarin, mis se on?

Äänestä
  • Se oli vain unta ihanaa.

    Äänestä

Sanna Marin, Li Andersson ja Maria Ohisalo --- kiitos kulttuurimme oikeasta arvostuksesta.
Kulttuuriväen työpaikat ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin työpaikat.
Kulttuuri kattaa koko yhteiskuntamme niin laajasti, että siihen on saatava verorahoistamme ja veikkauksen tuotoista kattava tuki.

Äänestä
  • No voi vittu, menkää töihin.

    Äänestä

  • Samat ämmät sulki suomen jos et muista

    Äänestä

  • Ne rahat meni Espanjan nelipäiväiseen työviikkoon, mutta otetaan velkaa sitte

    Äänestä

  • Juuri niin. Ja tuohon on saatava myös oppositiolaisten ja kaikkien oikeistolaistenkin hyväksyntä, eikä vaan hurskaita puheita kulttuurin tukemisesta.

    Tästä se uudistettava kulttuurin rahoitusmalli vasta alkaa ja siitä on tehtävä kunnollinen.
    '

    Äänestä

  • Miksi urheilun seuraajien ja vedonlyöjien pitäisi rahoittaa kulttuuriväen riennotkin? Taas sunnuntaina nähtiin kulttuuria kun Kesärannassa ryypiskeltiin veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • TOTTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne rahat meni Espanjan nelipäiväiseen työviikkoon, mutta otetaan velkaa sitte

    Jos Suomessa olisi nyt porvarihallitus kokoonpanolla kepu, kokkoomus ja PS sekin ottaisi valtiolle lisää velkaa vakavan koronaepidemian hoitamiseen Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voi vittu, menkää töihin.

    No niinhän ne menis, mutta kun Kurvisen Antti ei meinaa maksaa.

    Äänestä

Mistään turhastakaan ei voi leikata kun pitää mielistellä kaikkia ja åaskakokkareetkin vastustaa oppositiossa, mutta hallituksessa leikkaavat kaikkein eniten ja kaikkein köyhimmiltä. Taide ei ole elinehto kenellekään, eikä ainakaan muusikot kärsi juurikaan koronasta, live-esiintymiset vain pieni osa tuloista, järjestäjille taas ei tule mitään kulujakaan kun eivät järjestä mitään.

Kirjastoistakin voi supistaa aivan hyvin, kirjat saa digitaalisena ja kirjoja voi kierrättää kirjastosta toiseen, ei joka kirjastoon tarvitse ostaa kaikkia uusia krjoa, useimpia ei edes lue juuri kukaan.

Äänestä
  • Ilman kulttuuria ja taidetta me emme olisi mitään!
    Kirjastot ovat kaikkein tärkeintä kulttuuria Suomessa.

    Äänestä

  • Persut perikööt ihan rauhassa sen takapajuisen Perslandiansa, mutta me modernit suomalaiset haluamme elää ja asua nykyaikaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa Suomi.

    Äänestä

  • Ettei vaan olisi peräkylän kepulin toiveuni, että jäisi kaikki verorahat maalle ja turpeen polttoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut perikööt ihan rauhassa sen takapajuisen Perslandiansa, mutta me modernit suomalaiset haluamme elää ja asua nykyaikaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa Suomi.

    Eikö kehitysavusta voisi lattaa kirjastoille vaikka 50 miljoonaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kehitysavusta voisi lattaa kirjastoille vaikka 50 miljoonaa?

    Tottakai aivan helaposti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilman kulttuuria ja taidetta me emme olisi mitään!
    Kirjastot ovat kaikkein tärkeintä kulttuuria Suomessa.

    Mihin ne kirjastot ovat muka häviömässä, voit istua siellä lukemassa vaikka koko ikäsi etkä ehdi lukemaan kuin pienen osan ja kirjoja voi tilata jopa toisesta kirjastosta. Olisi pelkkää säästöä ja ympäristöystävällisempää jos muutetaisiin digitaaliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut perikööt ihan rauhassa sen takapajuisen Perslandiansa, mutta me modernit suomalaiset haluamme elää ja asua nykyaikaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa Suomi.

    Paperiset kirjat juuri ovat wanhanaikaisia ja miksi haluat tuhota puita niiden takia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettei vaan olisi peräkylän kepulin toiveuni, että jäisi kaikki verorahat maalle ja turpeen polttoon.

    Maataloustukiaiset pitäisi poistaa ensimmäisenä, mutta te marinistit nostatte niitäkin koko ajan.

    Äänestä

Voi
V..u mikä pelle

Äänestä
  • 14.10.2021 15:16 Tässäpä sitä maalaisjärkeä! Voi v...u tosiaankin.

    Äänestä

Ihmetellä täytyy, miten poukkoilevaa on Päämisterimme ja koko hallituksen poukkoilu ja riitely. Uskottavuus on kyllä mennyt ajat sitten. Pääministerillä aina, joku selostus, ettei kasvot kärsi. Ja suuttui Kurviselle kukin. Minusta Kurvinen toiminut paremmin.

Äänestä
  • Kurvinen yritti nostaa omaa olematonta häntäänsä - häpeällinen ministeri.
    Keskustalaisille taas kerran sitä piiiiiiitkäääää miinusta ja ihan oikeutetusti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurvinen yritti nostaa omaa olematonta häntäänsä - häpeällinen ministeri.
    Keskustalaisille taas kerran sitä piiiiiiitkäääää miinusta ja ihan oikeutetusti.

    Miten helkkarissa se onkaan, että keskustalaiset töpeksivät jatkuvasti ja vähentävät puolueen arvostusta ja ennen kaikkea kansalaisten luottamusta puolueeseen .
    Onko se siellä maaperässä vai mistä hitosta se nykyisten keskustalaisten typeryys nousee koko ajan lehdistön raadeltavaksi.

    Enää en aio äänestää keskustalaisia aluevaaleissakaan, vaikka olenkin maalaisena ollut keskustalaisten kannattaja. Kaikella on rajansa.

    Äänestä

  • No Kurvisen Antin valheelle ei paljon selittelyjä tarvitse keksiä, kun mitään ei oltu vielä päätetty, eli ainostaan keskustalainen tässä töppäs ei Sanna Marin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten helkkarissa se onkaan, että keskustalaiset töpeksivät jatkuvasti ja vähentävät puolueen arvostusta ja ennen kaikkea kansalaisten luottamusta puolueeseen .
    Onko se siellä maaperässä vai mistä hitosta se nykyisten keskustalaisten typeryys nousee koko ajan lehdistön raadeltavaksi.

    Enää en aio äänestää keskustalaisia aluevaaleissakaan, vaikka olenkin maalaisena ollut keskustalaisten kannattaja. Kaikella on rajansa.

    Tästä tulee taas oiva esimerkki, mistä sanonta KEPU PETTÄÄ AINA tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten helkkarissa se onkaan, että keskustalaiset töpeksivät jatkuvasti ja vähentävät puolueen arvostusta ja ennen kaikkea kansalaisten luottamusta puolueeseen .
    Onko se siellä maaperässä vai mistä hitosta se nykyisten keskustalaisten typeryys nousee koko ajan lehdistön raadeltavaksi.

    Enää en aio äänestää keskustalaisia aluevaaleissakaan, vaikka olenkin maalaisena ollut keskustalaisten kannattaja. Kaikella on rajansa.

    Mitä sinä huolehdit Keskustasta, jos sanoit äänestäväsi demareita. Kannattaa vähän miettiä asioita.

    Äänestä

  • Se on kuin sellainen aviopari, joka tappelee koko ajan lujaa, mutta ei ymmärrä erota.

    Äänestä

Joko pian on aika kypsynyt sille, että kurja, kompuroiva hallitus hajottaa ja kaataa itsensä? Eihän tästä pitkittyneestä farssista mitään tule, ennenaikaiset vaalit pitää kansan saada.

Tosin seuraavan kok-ps vetoisen hallituksen tehtävä on melkoisen epäkiitollinen, kun pitää alkaa korjaamaan tyttöshallituksen tekemiä pahoja vaurioita. Mutta onhan tuo sitten vaan tehtävä, ei kansalle voi ikuisesti tarjota pelkästään leipää ja sirkushuveja.

Äänestä
  • Sipilän sirkushallituksesta on meillä vielä liian karvaat muistot!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän sirkushallituksesta on meillä vielä liian karvaat muistot!!!

    Mutta nykyinen hallitussirkus jättää Sippilän kaamean sirkuksenkin varjoonsa! Kamalaa sekoilua ja johtajuus täysin hukassa pääministeriltä!

    Äänestä

  • Kyllä se harmittaa oppositioo, kun meillä on Suomen suosituin pääministeri ja toimintakykyinen hallitus, mitä nyt keskusta Kurvisineen vaatisi pientä ojennusta, että lakkaisi se aisan yli potkiminen ja sonan levitys. Enkä tarkoittanut tässä nyt millään lailla maataloutta.

    Äänestä

Jos rahasta ei täällä itse huolehdita, joku tulee muualta ja tekee päätökset.

Kreikassa vasemmistolainen pääministeri taipui lopulta rahoittajien määräyksiin, vaikka kansa protestoi kaupungilla.

Äänestä

Sanna Marinille ISO KIITOS!
Pääministeri Sanna Marin on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut vuosikausiin.

1Äänestä
  • Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia joiden aiheuttamia kupruja Suomen valtiontalouteen Marinin hallitus joutuu korjailemaan ja siihen työhön ei riitä yksi vaalikausi vaan siihen tarvitaan ensi eduskuntavaalien jälkeen Marinin II hallitus. Kokoomus Kataisen porvarienemmistöinen hallitus ja silloinen porvarienemmistöinen eduskunta ennätysvelkaannutti Suomen valtiontalouden vaikka tuolloin ei ollut vakavaa globaalisti kaikkien maapallon maiden talouksia horjuttanutta koronaepidemiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia joiden aiheuttamia kupruja Suomen valtiontalouteen Marinin hallitus joutuu korjailemaan ja siihen työhön ei riitä yksi vaalikausi vaan siihen tarvitaan ensi eduskuntavaalien jälkeen Marinin II hallitus. Kokoomus Kataisen porvarienemmistöinen hallitus ja silloinen porvarienemmistöinen eduskunta ennätysvelkaannutti Suomen valtiontalouden vaikka tuolloin ei ollut vakavaa globaalisti kaikkien maapallon maiden talouksia horjuttanutta koronaepidemiaa.

    Täyttä puppua.

    Vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöiset hallitukset ovat joutuneet hoitamaan ns, punamultahallitusten aiheuttamat velat ja vaikeat tilanteet. - Kannattaa tutustua ko. hallitusten budjetteihin ja valtion taloudesta ja hallinnosta kertoviin julkaisuihin ennen kuin kirjoittaa kuvatun laisia provokaatioita julkisesti esille.

    Demukka luulee ja tulee aina luulemaan rahan kasvavan puussa ja innoissaan jakelee sitä "satoa" vastikkeetta ympäri maailman.

    Äänestä

Keskusta häärää määrä he luulevat että kaikki valtias maan päällä

Äänestä
  • Lautakasa ja Lintilä ovat jo täysin typertyneet....

    Äänestä

No, kaikkea sattuu.

Äänestä

Miten kansa vielä hyväksyy tämän kaiken sekoilun, olisko aika jo nousta vaatimaan hallituksen kaatoa. Järkyttää tämmöinen ihmisten painaminen ja köykyttäminen, kun itse haluaa elää kuin ruhtinas, kansa n verovaroilla.

Äänestä
  • Ai TAAS KERRANKO???!

    Marinin hallitus on paras hallitus vuosikymmeniin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai TAAS KERRANKO???!

    Marinin hallitus on paras hallitus vuosikymmeniin.

    Ministereillä 97 kovapalkkaista avustajaa . Palkka ynnä muut kulut noin 32 miljoona euroa vuodessa.Suurimmalle osalle kyseessä on pelkästään puoleen järjestämä suoja työpaikka.
    Töitä ei nimeksikään kerrotaan. Löytyisikö sieltä sopiva säästökohde ja rahat sitä oikeasti tarvitseville.

    Äänestä

Mariini uskottavuus horju jo aikaa sitten. Vain täydellinen sokea ja kuuro uskoo noin järjettömiin sekoiluihin....

Äänestä

persut on kateellisia hyvälle pääministerille.bulldog purra on niin änkyrä ja feministi niin ne siitä ei diggaa persujen sovinismi kööri.

Äänestä

Hauskoja nämä Persut. Tekee pääministeri mitä ja miten vain, niin siitä käännetään jokin ongelma ja vääryys vaikka väkisin. Varmasti alkaisi dissaus silloinkin jos hän järjestäisi Perut hallitukseen ja täyden päätösvallan.
Voi teitä juntteja.

Äänestä

Tuli tieto uutisista, että kyseinen leikkaustouhu kulttuuriin oli vain ja ainoastaan kepun ministerien toilailua, ei pääministerin, persuja vituttaa taas haukkuivat väärän ministerin.

Äänestä

Halonen,aina muissa syy ja vika.mutta olihan hänkin koko kansan presidentti.

Äänestä

Vannoin aikoinaan sotilasvalan. Koska tämän maan päättäjät ovat pettäneet minut, velvoittaako sotilasvala enää mihinkään.

Suomi on röyhkeiden punavihersortajien toimesta muuttunut alle 10 vuodessa maaksi jota en enää edes tunnista. Tämä maa on menossa kohti perikatoa lopullisesti. Onneksi sain sentään suorittaa armeijan aikana jolloin Suomi oli vielä suht koht normaali.

Äänestä

Oisko Trump kaiken takana .YLE hentunen

Äänestä

Onpa puheenaihetta kun päätetään KORONAPASSISTA. Ettekö huomaa että valta valemedia kääntää huomiota pois asiasta, joka on todella tärkeä...suorastaan kohtalonkysymys.
Oksettavaa huomata, miten 'muka' demokratiassa tiedonvälitys riittää ja on puolueetonta.
Olemme menossa kuilun reunalta suoraan alas ja asiasta ei edes keskustella.

Äänestä
  • Jos luopuu vapaudesta päättää kohtalostaan kansalaisena tai kansakuntana, ei saavuta saati ansaitse kumpaakaan, turvallisuutta tai vapautta. Joudumme ehkä valitettavasti kuluttamaan resursseja tämän perustotuuden uudelleen tulkitsemiseksi ja unohtamiseksi lähivuosina. Miten olisi vaikka, Kauneus on suurempaa vapautta, se on valtaa ihmisistä ja se on itsessään perusteellisesti hyvä. Johtajaa mitataan kauneudessa, koska kaikki tietävät, että sen auktoriteetti kumpuaa kyvystä johtaa totuuden ääreen myrskyssä, joka on mielettömyys, tai harhaan, kun sitä vastaan rikkoo.

    Äänestä

Sanna voitelee mahdollista vaalikarjaa rahalla . Vain demarit ostavat äänestäjät yhteiskunnan varoilla .

Äänestä

Antti Kurviselle pitäisi ostaa hamekankas, tuosta juoruiluista, sillä leikkaus asiaa ei oltu millään tavalla sovittu vielä, vaan se oli Kurvisen ja keskustan oma kanta asiaan ei hallituksen, eikä pääministerin kanta. Sanna Marin oli kieltänyt kertomasta keskeneräisestä asiasta, mutta tottakai juoruämmät kertoo, juuri sen mikä kielletään. Tästä keskustalle iso miinus ja suunta alaspäin on varmistettu.

Äänestä

Marin on huonoin pääministeri koskaan, pitäisi asiat kurissa jämäkästi, eikä bilettäisi milloin kenenkin ryhmän kanssa nuoleskellen ja esittäen täältä saatte tikkarin, huomenna teillä ei ole leipääkään. Nyt olisi vuorossa leipäjonolaisten , hoitajien , ym. joilta viedään kaikki kuulematta ketään biletys, ja saunottaminen. En kyllä ymmärrä näitä juttuja, johtuneeko siitä, että kansaamme johtaa biletysikäiset naiseet? Miten suomi makaaa , maailman onnellisin maa?

Äänestä
  • Sanna Marin on rehdein suomalainen pääministeri.
    Se on nähty nyt myös tässä Kurvisen aiheuttamassa kulttuurikohussa, joka on pursunut kaksinaamaisten oikeistolaisten sanansaattamana suoranaiseksi mustamaalaukseksi - sama sabluuna kuin ennenkin ...

    ”Ministeri Kurvisella on ollut tiedossa, että tämä prosessi on ollut viisikossa käynnissä siinä vaiheessa, kun hän on kutsunut alan toimijat viime perjantaina koolle. Hänellä on ollut sinä vaiheessa tieto siitä, että viisikko tulee vielä arvioimaan tätä rahoitustasoa ja etsimään ratkaisua. Siitä huolimatta hän on kutsunut alan toimijat koolle kuulemaan leikkauslistasta”, Marin sanoi toimittajille eduskunnassa.

    ”Olisin toivonut, että emme olisi tällä viikolla järkyttäneet alaa ja alan toimijoita, koska me olemme tätä tilannetta olleet joka tapauksessa ratkaisemassa.”

    Kurviselta erittäin alhaista toimintaa hallituksen ministerinä!!!!!!!!
    Hyh hyh haisee siltä itseltään ...

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008334049.html

    Keskustalaisissa löytyy niitä jatkuvia typeriä möläyttelijöitä, kieroilijoita ja jopa uhkailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin on rehdein suomalainen pääministeri.

    Jaahas , SDP:n puoluetoimistosta käytetään jno kaikki keinot AamupalaSannan tukemiseksi , kirjoitetaan someen valheitakin , mutta valheet eivät mene läpi .
    Marin on silti tyhmä kuin saapas .

    Äänestä

Muusikothan saa rahaa aina, kun samaa musiikki kappalettaan soitetaan radiossa tai missä tahansa julkisella paikalla.
Rahaa tulee, vaikkei töitä teekään.
Kuvataiteilija ei saa senttiäkään, vaikka hänen taideteoksensa näkyisi mediassa.
Samoin elokuvat, joka näytöksestä saa elokuvan tuottajat rahaa esityksistä.
Taiteilijalla on ihan eri tilanne, joutuu tekemään aina uuden taideteoksen saadakseen rahaa, ei samalla taideteoksella tienaa, kuin kerran, mutta muusikko ja elokuvan tekijä satoja/satoja tuhansia kertoja.yhdellä teoksellaan.

Äänestä
  • Ei korona estä maalaamista ja myymistä, jos ei pärjä taiuteellaan niin on väärällä alalla. Pitäisikö valtion muka elättää kaikki jotka väittä itseään taiteilijaksi?

    Äänestä

mikä ihmeen sannukka? onko juha jsipilä juhakka, saarikko saarnukka, halla-aho hanukka ja purra purnukka?

Äänestä
  • Hyvä kymys eli persuporvari jargonia nuo nimittelyt.

    Äänestä

Marin kutsui sateenkaariväkeä, mutta musiikkineuvos iso D puuttui bileistä.

Äänestä
  • Sanna on liian vanha dänille.

    Äänestä

NO nyyt on löydetty ratkaisu. Se on tämä. Suomalaisten tulee alkaa pelaamaan korkeilla panoksilla uhkapelejä. Esim voi panna oman osakkeensa pantiksi ja tätä kautta kulttuuri pelastetaan.

Äänestä

Mitä varten kulttuuria pitäisi muutenkaan rahoittaa? Leffateatterit ja museot saavat rahansa pääsylipuista, urheiluseurat jäsenmaksuista jne.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tässä sinulle vähän infoa, miksi kulttuuria on rahoitettava:
    https://minedu.fi/kulttuuri/lainsaadanto

    Lue ja yritä edes ymmärtää ...

    Lisäkysymys: Miksi elokapinaakaan rahopitetaan
    ps. älä käytä 3x pistettä lauseesi lopussa vastaaja, se näyttää homolta!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tässä sinulle vähän infoa, miksi kulttuuria on rahoitettava:
    https://minedu.fi/kulttuuri/lainsaadanto

    Lue ja yritä edes ymmärtää ...

    Kun soitan kotona kitaraa, olenko oikeutettu tähän kulttuurirahastoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun soitan kotona kitaraa, olenko oikeutettu tähän kulttuurirahastoon?

    Pieru harmoonisesti ja surkealla äänellä oikeuttaisi?
    Ruisleivän jälkeen tuotat sisältökin = 100 000e
    Hallituksen koronatukea tulossa, koronasta kärsineelle
    youtube yrittäjäsanoittajalle!!!!!!!!!

    Äänestä

Minua nyppii kovasti se, että tuo Kurviskainen hölmöilyllään alentaa myös Annika Saarikon arvostusta.
Sellaista on jälki, kun ministeriksi nostetaan mies, joka ei osaa käyttäytyä monipuoluehallituksessa vaan ajelee pelkästään maalaispolkuja Zetorillaan.

Äänestä
  • Keskustan eduskuntaryhmä tukee Kurvista. Mitä hän nyt sitten teki väärin? Saarikko ihmettelee mitä päämnisteri nyt haluaa vai haluaako mitään. Sanoi että on helpompaa jakaa kuin miettiä keneltä se on sitten pois eli lisävelkaa ei ilmeisesti oteta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustan eduskuntaryhmä tukee Kurvista. Mitä hän nyt sitten teki väärin? Saarikko ihmettelee mitä päämnisteri nyt haluaa vai haluaako mitään. Sanoi että on helpompaa jakaa kuin miettiä keneltä se on sitten pois eli lisävelkaa ei ilmeisesti oteta.

    En ihmettele ollenkaan, että keskustan eduskuntaryhmä tukee Kurvista ja kulttuurista leikkauksia, mutta kun keskustalaiset eivät suinkaan ole yksin Suomen hallituksessa,

    Kurvisella on ollut tiedossa, että tämä prosessi on viisikossa käynnissä siinä vaiheessa, kun hän on kutsunut alan toimijat viime perjantaina koolle.
    Siinä vaiheessa hänellä on ollut jo tieto siitä, että viisikko tulee arvioimaan tätä ja etsimään ratkaisua. Siitä huolimatta hän on kutsunut alan toimijat koolle kuulemaan leikkauslistasta ja pitänyt tiedotustilaisuuden.

    Huomenna perjantaina Viisikko kokoontuu käsittelemään:
    "Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt oman ehdotuksensa siitä, miten nämä leikkaukset kohdentuisivat, ja ne kohdentuvat kohtuuttomasti.
    Sen vuoksi me olemme olleet sopimassa viisikossa siitä, millä tavalla tämä tilanne ratkaistaan, Marin sanoi toimittajille.

    Kurvinen nolasi taas kerran Suomen Keskustan luotettavuutta.

    Kurvinen esitteli listansa 23 syyskuuta muille hallituspuolueiden edustajille ja ainoastaan Lii Antifantson halusi siihen muutoksia. Valtiosihteerit muista puolueista eivät kommentoineet. Mistä siis Kurvinen tiesi että listasta keskustellaan? Ei mistään.

    Äänestä

  • Keskustan vauhti kiihtyy, no niinhän se alamäessä tahtoo tehdä, sillä valheen jäljet on liukkaat.

    Äänestä

Se on pelkkä lattapää hölmöläinen. Kenkää heti!

Äänestä
  • Vaikka olen keskustalaisia joskus äänestänytkin, niin en voi olla ihmettelemättä ministeriksi nostetun Kurvisen möhlimistä. Melkein hävettää keskustan puolesta.

    Äänestä

  • Jos hänellä on entisestään alkanut kiristää muukin kuin pikkutakki ...

    Äänestä

Muistetaanpas, että noissa viisikon neuvotteluissa puuttuvaa rahoitusta tullaan etsimään kulttuurialan lisäksi myös muille Veikkauksen edunsaajille, joiden rahoitus on putoamassa rahapelituottojen pienenemisen myötä.

Äänestä
  • Juuri niin.

    *Hallituksen päättämästä 330 miljoonan euron kompensaatiosta huolimatta
    opetus- ja kulttuuripuolen Veikkaus-rahapotti vähenee ensi vuonna 43 miljoonaa euroa vuoteen 2021 verrattuna.*

    Äänestä

Pääministeri johtaa hallitusta ja odottaa hallituksen puhaltavan yhteen hiileen.
Mutta se nyt ei sopinut Kurviselle, kun hän ajatteli nostavansa omaa fiksuuttaan, mutta ei aiheuttanut kuin keskustaa alentavan farssin.

Äänestä
  • Kurvisen aluevaalimainonta meni pahasti pieleen.
    Toisaalta erittäin hyvä, että keskusta näyttää usein median välityksellä yhteistyökyvyttömyyttään.

    Äänestä

Varmaan "katumusoppinsa" matkinut al-Taaelta.

Äänestä

Se on se maalaisjärki, joka ei meinaa pysyä siellä yläpäässä.
Olisko turpeen polttolaitoksella vapaita paikkoja?!

Äänestä

Automaateista kolikot pois. Sataset kehiin. Eihän tästä muuten mitään tule.

Äänestä

Keskustalaisille liian vaikeaa ymmärtää muuta kuin maalaiskulttuuria, jossa eivät näe leikkausten tarvetta.

Äänestä

Sanna pompottaa mökkäreitä, ensi laikataan, 🐒 alkaa möykätä. Sitten luultavasti ei leikata samat🐒mölisee siitäkin. Kertoo siitä mitä vaanteke aina vastustetaan ja rurittaan, aikarakentavaa.

Äänestä

Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.

Äänestä
  • Ja terävän jämäkkä pääministeri.

    Äänestä

  • Jee!

    Äänestä

Minultakin pääsi pieru mutta sain onneksi vedettyä sen takaisin

Äänestä

Pääministeri Marin on upea nainen.
Tänään katsotaan klo 21 televisiosta Veitolan yökyläilyä pääministerin virka-asunnossa ja Sannaa vapaallakin.

Äänestä
  • Voidaan ihka omin silmin todeta, miten kamalaa meikkausta se pääministeri oikein harrastaa, kun kateellisten vouhottajien some-kohun perusteellahan se ohjelma pitäisi olla vähintäänkin jotain aivan epäsovinnaista ja rietasta menoa ----

    Nähdään siis omin silmin ja päätetään omin aivoin --- ohjelman jälkeen.

    Äänestä

  • No kiva tietää Ilmari vaikka luulin että olit sellainen pekkamainen.

    Äänestä

  • Jos pääministeri kutsuu Veitolan yökylään, niin johan pitäisi aueta totuus kansalle, että meidän pääministerimme on puhdasverinen bimbo!

    Äänestä

  • Kyllä. Kaksi kaunista naista samassa ohjelmassa 🥰

    Äänestä

  • Ei kiinnosta katsella, yököttää ajatuskin. Toki hekilökuvan kirjastusta ja omahyvä-mainontaa sa noinkin toteuttaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kiinnosta katsella, yököttää ajatuskin. Toki hekilökuvan kirjastusta ja omahyvä-mainontaa sa noinkin toteuttaa

    katsot kuitenkin,ethän voisi kirjoitella ja arvostella,jos ei olisi faktaa tuosta ohjelmasta.

    Äänestä

Sannaa katsookin mielellään ja kuuntelee vieläkin mieluummin.

Äänestä
  • Minäkin katson aina telkkaria, kun tiedän Sanna Marinin olevan ohjelmissa mukana.
    Ja aina kuuntelen myös pääministerin haastattelutunnin Radio Suomesta.

    Äänestä

  • Marin on hyvä Putoshenkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on hyvä Putoshenkilö.

    putous...

    Äänestä

Pääministeri Sanna Marin kommentoi Instagram-sivuillaan viime päivien kohua kulttuurialan leikkauksista.

Sanna Marin myös pahoittelee sitä, että myös tilaisuuteen osallistuneet henkilöt joutuivat kritiikin kohteeksi.

"Monet osallistujat ovat saaneet täysin kohtuutonta kritiikkiä osaksensa. Olen siitä todella pahoillani. He toivat alan viestiä eteenpäin ja me niitä kuulimme.
Tätä luottamusta haluan tulevaisuudessakin rakentaa.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008334364.html

Siis uskomattoman järjetöntä on ollutkin Sanna Marin ja hänen vieraidensa haukkuminen.
Ei toden totta ole turhaa puhetta, että parin viime vuoden aikana on suomalaiseen yhteiskuntaan ja ennen kaikkea someen pesiytynyt hävettävän oksettava kielenkäyttö ja mustamaalaus.

Äänestä
  • Tuuliviiri Marin on jo kerran hyväksynyt leikkaukset. Ryypättyään humppuväen kanssa mieli muuttui?

    Äänestä

Onnetonta,onnetonta. Pääministerin työ ei ole mikään työharjoittelu paikka.
Surkeaa katseltavaa nämä Marinin touhut.

1Äänestä
  • Tämä on eräänlainen ilmiö suomalaisessa politiikassa ja siinä tavassa kuinka julkisuuden henkilöitä käsitellään tiedotusvälineissä. Ensin henkilö nostetaan esille, tehdään hauskoja juttuja ja kivoja kuvia hänestä, perheestä asuinolosuhteista ja ajatuksista.

    Kun kaksi vuotta on tehty juttuja, joissa on tätä ruusuista puolta tuotu esiin, muuttuu käsikirjoitus. On hehkutettu jo liikaa, uutisarvo on alkanut vähentyä, jolloin suhtautuminen kääntyy. Haetaan skandaaliaiheita, koska ne kiinnostavat suurta yleisöä. Etsitään virheitä, pokkurointia, äkäisyyttä, historiasta jotakin huonoa, töppäyksiä, mahdollisia taloudellisia sotkuja, politiikassa vastustajien tai kilpailijoiden argumentteja jne.... Ne kiinnostavat nyut ja vielä enemmän. Julkisuuden henkilö; esim. poliitikko painetaan alas ja lopulta kaiken kärsittyään nostetaan ylös. Tämä kaikki tapahtuu vain siksi, että jutut, klipit ja artikkelit menisivät kaupaksi. Tämä tapa on tullut maailmalta.
    Jos ajatellaan Juha Sipilää hän joutui pääministerikautensa lopulla aikamoiseen pyöritykseen; vieläpä aika, jolloin oli suruaika. Myös Matti Vanhanen ja Anneli Jäätteenmäki. Nyt uusi pääministeri on joutumassa samaan pyöritykseen. - Eikö olisi aika lopettaa tämä ja keskustella ratkaisumalleista ja ydinasioista.

    Äänestä

Tämä on vain politiikkaa, halutaan olla julkisesti hyväntekijöitä.
halutaan etsiä vikoja demareista.

Voin sanoa että koskaan en ole demaria äänestänyt. minä ja kai suku äänestää Kokoomusta, mutta vähitellen siirryn kyllä persuihin, en halua lisää velkaa ja elätettäviä ja rikosjengiä.

1Äänestä
  • Onneksi se ei ole kauhean vaikea löytää niitä tällä hetkellä. :-D

    Äänestä

Oli osuvaa jossain mediassa että nykyhallitus on saanut " souda- huopaa" koulutuksen ja se käy joka päivä selvemmäksi. Viherhörhöt lisäävät ja vaihtavat hölmöjä, ei ole Suomella hääppöinen tulevaisuus

Äänestä
  • Hei toi on jo vanha juttu. Kyllähän jokainen suomalainen, joka seuraa politiikkaa on huomannut tuon soutamisen ja huopaamisen ihan kiusaksi asti.

    Äänestä

Sulle ei sitten kelpaa mikään .

Äänestä

Saarikko v ittuili somalille, huomasitteko. rasssimia.

Äänestä
  • Voi en huomannut ollenkaan!

    Äänestä

Sanna käänsi vaan huomion toisaalle, et saa iskettyä pedonmerkin kunkin lihaan ja Ursulan lääketehtaan johdossa olevan miehen rahapussi senkun kasvaa kun Sanna ostaa 10 miljoonaa piikkiä.

Äänestä

Kurvinen taas syyllinen, kyllä uskottavuus kärsii tosiaan.

Äänestä
  • Kurvinen on aika uskottava.

    Äänestä

Ai jaa entäpä tämä luuseri orpo voiko enää olla oikea kokoomukselainen persu HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO UKKO kaikenlaisia puluputtajia tässä maassa on

Äänestä
  • Mistäs tommosia päättelet. Eihän tossa ole mitään järkeä.

    Äänestä

Teatteri- ja elokuvakulttuuri on melkein kokonaan roskakulttuuria.
Täällä Pohjantähden alla, Talvisota, Tuntematon sotilas, Tali-Ihantala........ovat kansamme lähihistoriaan perustuvia teoksia, jotka elokuvat olisi jokaisen hyvä katsoa.

Äänestä

Mö ainakin täyttelen kuponkeja täällä joka päivä että taiteen reppanat edes joten kuten niukin naukin pörjäisivät edelleenkin.

Äänestä

Kulttuurilta kaikki tuet pois! Ei mikään muukaan ala elä yhteiskunnan siivellä!.

Jos ei kulttuuri vedä niin menkää kunnon töihin!!!

Äänestä
  • Hmmm ... Kun on rahat loppu niin sitä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Pitääkkö terveyspalveluita yllä ja pyrkiä tarjoamaan riittävä perusturva vai tarjotakko kansalle sirkushuveja ?Asiaa voisi karrikoida tuota kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmmm ... Kun on rahat loppu niin sitä joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Pitääkkö terveyspalveluita yllä ja pyrkiä tarjoamaan riittävä perusturva vai tarjotakko kansalle sirkushuveja ?Asiaa voisi karrikoida tuota kautta.

    Ilmastotoimiin on varattu miljardeja ja maahanmuuttoon. Suunnilleen kaikkeen muuhun tulee leikkauksia.

    Äänestä

Katsokaa Sannan pupilleja ja kuunnelkaa sitä robottipuhetta. Säälin- mihin päätyykään.

Äänestä

Minunkin poliittinen muisti on lyhyenlainen,mutta taisi tää meitin Sipiläkin joutua muutaman kerran laittaan pakin päälle.kannattas ehkä ajella vähä rauhallisemmin niin ei tarttis tehä nii äkkinäisiä liikkeitä..

Äänestä
  • No ei se haittaa, jos muutaman kerran, mutta kun ei melkein joka kerta.

    Äänestä

Kyseessä oli Setan bileet. Sanna järjestää sellaisia verorahoilla.

Äänestä
  • Miksi pääministeri kutsuisi Setan porukoita.

    Äänestä

Sanna Marin ei kadu , vaan esittää todella katuvaa.

Äänestä

Marin ryyppää valtion rahat. Syö ja juhlii kalliisti ja ylellisesti.
Hyvä, niin sitä pitääkin.
Liian hölmöhän sitä olisikin, jos ei älyäisi, kun kerran on siihen mahdollisuus ja täysin ilmaiseksi. Pötkähtää vaan sitten seitsemän tonnin tammi sänkyyn juhlien jälkeen.
Ilo irti elämästä, niinhän sitä sanotaan.
Velat ovat velanantajan huolia ja toisten ongelmat heidän omiaan, syyttää vaan toisia, omapeli puhdas, se on tärkeintä. Jos minuta kysyisit, kuinka hyvin, vaikkapa coronaa olen hoitanut, niin vastaisin, vallan mainiosti.

Äänestä

Täytyy sanoa että kun lukee näitä tekstejä täällä ja tätä ymmärmättömyyttä kulttuurin ym merkityksestä ja sen tukien määrästä joka on promilleluokkaa mihinkään verrattuna, suuremmilla summilla korjataan mm uudet sukupuolineutraalit liikennemerkit. Niin ei voi kun ihmetellä älykkyyden takia, jos joltain pitää leikata tuet pois niin niiltä jotka käyttöä aikansa täällä kritisoiden toisten suuria työpanoksia. Sibelius sauna ja sisu on tunnettu sanonta ja siinä kulttuuri ensimmäinen sana. Nyt töihin täällä porukka

Äänestä

Ai ettei Sanna ole populisti? Viimeistään tämän perseilyn jo täytyy olla selkeä todiste Sannan olevan kirjaimellisesti puppupopulisti. Kuten on sanottu, nämä puppupopulistit lukee sanomalehdistä ja somesta, että mitä mieltä tänään ollaan mistäkin.

Äänestä
  • Sannako populisti? Voi olla, siksi hän on seuraavankin hallituksen pääministeri ja hyvä sellainen. Persujen populismi on jo niiiiin kulunutta, ettei vedä.

    Äänestä

Kurja Kurvisen näytelmä. Tapahtunut ei ole Marinin vastuulla. Marin on kulttuurin puolella.

Äänestä
  • Keskustan syyttäminen tästä on niin punavihreiden linssien läpi katsomista että voiko edes olla mahdollista. Vaikka kengät vietäisiin jaloista niin joku syy keksitään miksi sdp ja vihreät ei ole taustalla. Ihailtavaa uskollisuutta.
    Turvealan ihmisten ja perheiden elinkeino on täysin yhtä arvokasta kuin kulttuuri. Itseasiassa heiltä ollaan viemässä koko elinkeino. Kulttuurilta vain osa. Ongelma on kaikki muut mihin hallitus käyttänyt suomen varat. Nämä eivät ole vastakkain

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustan syyttäminen tästä on niin punavihreiden linssien läpi katsomista että voiko edes olla mahdollista. Vaikka kengät vietäisiin jaloista niin joku syy keksitään miksi sdp ja vihreät ei ole taustalla. Ihailtavaa uskollisuutta.

    Kepuloinen puolustas turvenuijia ja vastustaa sivistynyttä kulttuuria. Syytt Marinia ja vapauttaa ammattitaidottoman Kurvisen! Että minä olen väsynyt näihin juntteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustan syyttäminen tästä on niin punavihreiden linssien läpi katsomista että voiko edes olla mahdollista. Vaikka kengät vietäisiin jaloista niin joku syy keksitään miksi sdp ja vihreät ei ole taustalla. Ihailtavaa uskollisuutta.
    Turvealan ihmisten ja perheiden elinkeino on täysin yhtä arvokasta kuin kulttuuri. Itseasiassa heiltä ollaan viemässä koko elinkeino. Kulttuurilta vain osa. Ongelma on kaikki muut mihin hallitus käyttänyt suomen varat. Nämä eivät ole vastakkain

    keskustalaisuus on katoavaa kansanperinnettä ja hyvä niin, kuka jää maalaistolloja kaipaamaan? Ei kukaan.

    Äänestä

Muistakaa antaa anteeksi Sannalla niin tekin saatte anteeksi !!!

Matt. 6:14

Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;

Matt. 6:15

mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Äänestä

Sanna taitaa oll asperger, sama vika kuin Joelilla?

Äänestä

Turvekulttuuriministerit kostavat aina! Kuka muistaa turvetuotannon leukkauskeskustelut, joista tuli keskustalaisille kulttuuriministereille maailmankopun asia?

Äänestä
  • ""Kurvinen sanoo, että hänellä on eri näkemys Marinin kanssa.

    – Pääministeri olisi toivonut, että tämä (leikkaus) olisi pikkuhiljaa tullut (julkisuuteen), opposition kansanedustajat olisivat julkaisseet leikkauslistat, että tällaiset kauheudet on tulossa, ja sitten nämä olisivat olleet hallituksen yllätysleikkaukset, Kurvinen tulkitsee.

    – Olen täysin omien ratkaisujeni takana. Kerran leikkauslistat olivat valmiina ja oli tullut valtiovarainvaliokunnan neuvokselta pyyntö, että valiokunta haluaa ne itselleen, niin minusta oli parasta kertoa ne ensin järjestöille ja kulttuurialalle itselleen, että kuka menettää miten paljon ja millaiset leikkaukset on tulossa."

    Lähde Suomenmaa

    Marin halusi vierittää leikkaukset opposition julkistamiksi. Miksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Kurvinen sanoo, että hänellä on eri näkemys Marinin kanssa.

    No eihän tämä ollut edes mikään leikkaus, vaan veikkauksen varat vähenivät ja jaettava osuus pieneni, sitä ei hallitus leikannut. Kyllä tässä on väärässä Antti Kurvinen ja keskusta.
    Sairasta valehtelua lehdistöltä ja kepulta tämä on. Tuli muuten taas todistettua tämä vaittämä todeksi, eli KEPU PETTÄÄ AINA.

    Äänestä

Kepuli pettää aina.

Äänestä

Kepu kaataa hallitusta ja samalla onnistuu kaataan itsensä miinus 10 proseentin puolueeksi. Hyä kepu, kepu pettää aina, jopa joka kerta.

Äänestä

Politiikka on peliä, jossa pääsee hyväuskoisimpia koijaamaan.... apinaa koijataan apinaa pumpataan... Joku pärjää pokerissa toinen taas ei.

Äänestä

Sanna Marin luki taas paperista mitä valtava avustaja-joukko on kirjoittanut
eduskunnan kyselytunnilla to 14.10.2021.

Äänestä

Vasemmistoliitto ainoana hallituksessa vaati, että kulttuurin 18 miljoonan leikkaukset on peruttava jo kevään kehysriihessä.
Marin ja sdp hyväksyivät leikkaukset.

Äänestä
  • Viisaat ihmiset osaavat muuttaa mielensä, jos näkevät, että ovat tekemässä virheitä.
    Viisautta onkin olla koko ajan kuulolla, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu ja edetä sen mukaisesti.
    Marin ja SDP ovat Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa toimineet juuri oikein näiden kulttuurileikkaustenkin suhteen.
    Onneksi ei keretty jo leikata, mitä tehtiin viime Sipilän hallituskaudella jatkuvasti ajattelematta kovia seurauksia, joita Marinin hallitus on saanut parsia ja korjata yksi toisensa perään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisaat ihmiset osaavat muuttaa mielensä, jos näkevät, että ovat tekemässä virheitä.
    Viisautta onkin olla koko ajan kuulolla, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu ja edetä sen mukaisesti.
    Marin ja SDP ovat Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa toimineet juuri oikein näiden kulttuurileikkaustenkin suhteen.
    Onneksi ei keretty jo leikata, mitä tehtiin viime Sipilän hallituskaudella jatkuvasti ajattelematta kovia seurauksia, joita Marinin hallitus on saanut parsia ja korjata yksi toisensa perään.

    Kurvisen toilailu vahvisti ainakin minulle sen tosiasian, että Keskustaan ei ole luottamista missään asiassa ja Kepu pettää todellakin aina.

    Äänestä

Aloittaja itse olisi varmaan pätevämpi pääministeri eikä tekisi koskaan virheitä koska on täydellinen ihminen. Kateeksi kyllä käy.

Äänestä

pidätkö voi päiviä ?

Äänestä

Itse olen huolissani lukuisista monikulttuurisiin toimintoihin perustuvien yhdistysten ja järjestöjen Vekkausvaroista maksettujen tukien vähenemisestä tai peräti loppumisesta. Onneksi Suomen luottoluokitus kansainvälisillä lainamarkkinoilla on senverran hyvä, että velkaa saa lisää. Verojakin kehitetään yhä uusia sekä maan sisällä että EUn puitteissa. EI MULLA MUUTA KUIN KIITOS!

Äänestä

Ennen sans Marin kuin Sanna Marin.

Äänestä

Sanna Marin on niin fyysisesti että henkisesti paras pääministeri, joka on valtioneuvostoamme koskaan johtanut.

Kun koko keho voi hyvin, niin pääkin toimii ja järki pysyy päässä.
Sanna Marin on parasta, mitä suomalainen politiikka on saanut vuosikymmeniin.

Oikeudenmukaista ja ratkaisukeskeistä, koko kansan, pääministeriä on niin helppo kehua!

Äänestä
  • Juokaa siellä SDPn puoluetoimistossa välillä kahvia, että ette huku suuriin sanoihinne.

    Äänestä

  • Kiitos nyt saatiin hyvät naurut, oli päivän paras vitsi.

    Äänestä

Miksi monille riittää ja tuntuu olevan pääasia pelkkä nuorekkuus ja kauneus päättäjien suositteeksi, vaikka aivotoiminta usein miten riittää lähinnä elimistön ylläpitoon? Minusta ulkonäkö saa ja mieluummin saisi ollakin seinästä revityn pirun näköinen, kunhan päätökset olisivat tarkoin harkittuja ja punnittuja sekä niissä pysyttäisiin.

Äänestä

Sanna Marin sanoi keväällä 2020, että maskien käytöstä voi olla haittaa.

Äänestä

Olisi aika panna piste marinismille. Hallitus kumoon ja uudet vaalit!

Äänestä
  • Kannatan lämpimästi

    Äänestä

Ja kun uusi hallitus on kasassa....kas kummaa, se ei kelpaa.

Muistelin taaksepäin neljä hallituskautta, eikä koskaan kelvannut, joten mikään hallituskokoonpano ei tule koskaan kelpaamaan.

Tyhmä valittaa aina. Siksi kansalaisia ei enään pahemmin kuunellakaan. Valittajien takia.

Äänestä
  • No ei tietenkään kelpaa kun hallituskaudet ovat yhtä syvältä kaikki. Ainiin korjaus nykyinen hallituskausi on koko suomen historian surkein ja iso häpeä.

    Äänestä

Eo hyvää päivää eikä aasmiaistakaan vaan hyvää yötä.

Äänestä

Pitäisikö pääministerin olla läskiperse ruma akka vielä mukamas? Heh!

Äänestä
  • Useampikin mukana kärkkymässä.

    Äänestä

Voitteko ihmiset olla valittamatta kaikesta ja tehkää elämästänne itse mukavaa

Äänestä

Saatana muuttakaa vaikka ulkomaille kun ei kelpaa politiikka sitten KOSKAAN, naurettavaa lasten huutelua

Äänestä

Vaiko korvan tausta märkä pojan kloppi?

Äänestä

Kenties vanha ukon köriläs joka ei mitään muuta osaa?

Äänestä
  • Tai nuori omahyväinen tytönhupakko, joka täynnä itseään. Ai niin, sellainen pääministeri meillä on nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai nuori omahyväinen tytönhupakko, joka täynnä itseään. Ai niin, sellainen pääministeri meillä on nyt.

    Sanna Marin pettää kaikki, jotka tekevät hänen kanssa työtä. On haukkunut virkamiehiä omista epäonnistumisista. Nyt pääministeri käy oma hallituksensa ministerin kimppuun, mikä on ennennäkemätöntä.

    Äänestä

5 puolueen hallitus nyt on eli todellinen nykyajan kansan rintama. Hyvä vielä niin. Oppositio riitainen ja eriourainen rasismi kytköksineen. Hyvältö näyttää hallituksen kannalta kunhan änkyrät pysyisivät nahoissaan. Kiki puolet eli 2 v. jäljellä. Onneksi.

Äänestä

Kyllähän tämä on jo sirkus, josta ei voi valittevasti lähteä kesken pois. Pellet kävi, seuraavaksi leijonat.

Äänestä

Jos vaikkapa kulttuuriin verrattuna äärimmäisen tärkeä maatalous vaatisi että leikkaukset perutaan, sitä ei ikinä tapahdu. Mutta kun kyseessä ovat aatetoverit niin kyllä onnistuu.

Äänestä

Koskahan näistä teatterilaisista päästään Suomen Hallituksessa sekä Eduskunnassa tuon teatterin pyörittäminen tulee jo kyllä kalliiksi veronmaksajille .
Nyt loputkin sirkuslaiset vaativat etuihinsa puuttumattomuutta vaikka sirkusta pyöritetään velkarahalla.
Onko eläkeläisten sekä pienituloisten veikkaukselle tekemät voitot kaventuneet,jos rahanjaossakin koetettaisiin kerrankin yrittää elää suu säkkiä myöten.

Äänestä
  • Isoäänisiä entisiä ja nykyisiä taistolaisia nämä "kulttuurihenkilöt" ketkä vaativat kulttuurialan tukileikkauksien perumisia.
    Mätä Yle näyttikin eilen KOM teatterin harjoituksista väläyksen.

    Marin ei taida ymmärtää, että vastakkain ovat sosiaali-ja terveydenhuollon toimivuus ja sekalaisen ,mamutukseen taipuvaisen kulttuuriväen puoliturhat tekemiset.

    Jos teatterit jne. ei kannata ilman valtion tukia, olisiko syytä tehdä ratkaiseva johtopäätös?

    Marinin hallituksen touhut ovat velkavetoista teatteria ja siten hyvin vahingollisia suomalaisesta näkökulmasta.

    Velkaloukkuun naulataan vielä syntymättömiäkin sukupolvia, onko se oikein, tai järjellistä touhua?

    Äänestä

Ei muuten esitä katuvaa, ei leikkauksista vielä oltu päätetty, vaan eri ministeriöissä käsittelyssä. ÄLÄ JAA VALEUUTISIA ILTALEHDEN TAPAAN.

Äänestä

Sannuli muuttaa heti kantansa kun kuuluu kritiikkiä, ei sellainen ole pääministerille sopivaa.

Äänestä
  • Marin veti Kurvisen kölin alta. Raukkamainen teko. Itse oli hyväksymässä syyskuussa budjetissa leikkaukset. Nyt ollaan niin kulttuurin ystäviä jotta...Ulkokullainen tytön typykkä. Lipponen oli sentään pääministeri. Kun leikkas niin leikkas...Taitto eläkeindeksin eikä perunu vaikka vaatijoita riitti..

    Äänestä

Kurvinen yritti vetää Marinia kölin alta, mutta pieleen meni. Vastuu tapahtuneesta on Kurvisen, EI Marinin!

Äänestä
  • Ei nyt ihan heti ensimmäiseksi tule mieleen että mistä Marin olisi jotain vastuuta kantanut. Tai sitten on ymmärtänyt vastuun kannon täysin väärin. Jos tolkuton velan otto ja velkarahanrahan jakaminen ympäri eurooppaa on "vastuun ottoa" jälkipolvien maksettavaksi, niin pitäisi kyllä olla huolestunut kun käsi vaan on koko ajan veronmaksajien taskussa yhä syvemmällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt ihan heti ensimmäiseksi tule mieleen että mistä Marin olisi jotain vastuuta kantanut. Tai sitten on ymmärtänyt vastuun kannon täysin väärin. Jos tolkuton velan otto ja velkarahanrahan jakaminen ympäri eurooppaa on "vastuun ottoa" jälkipolvien maksettavaksi, niin pitäisi kyllä olla huolestunut kun käsi vaan on koko ajan veronmaksajien taskussa yhä syvemmällä.

    "keskustalaisuus on katoavaa kansanperinnettä ja hyvä niin, kuka jää maalaistolloja kaipaamaan? Ei kukaan."

    Jos ja kun lopetat syömisen niin ei kai sitten ja kun ruokaa saa kaupasta ja rahaa sossusta ?

    Äänestä

  • Ei Marinin "velkataakka maksimiin hallituksessa" ole mitään tolkkua, jostain on pakko säästää ja joutavaa poliittissävytteistä kulttuuritarjontaa on vallan liikaa.

    Äänestä

Suomen isoimmat kommunisti lehdet ovat Iltalehti ja Iltasanomat Suomessa ei kelpaa edes peppun pyyhkimiseen kelpaa vaan sosiaalipummin sannan tarinoihin

Äänestä

Sanna on suomen isoin sosiaali pummi ja rikollinen ?

Äänestä

Soolo Kurvisen shou. Turvekulttuuriministeri Kurvinen haluaa huomiota muutamalla miljoonalla. Kohta Kurvinen keksii rahoitusratkaisun ja epäilee olevansa sankari.

Äänestä

Hei onko Pekkaa näkyny, vai onko jakamassa Suomalaisten verorahoja maailmalla.

Äänestä
  • Eiköhän PH kohta taas "kotiuta" lisää ulkomaalaisia täyteen ylöspitoon? Kovasti vihreät huolissaan perheiden yhdistämisistä= tulee lisää äänestäjäkuntaa kun puuhaavat lopulta kansalaisuudetkin.

    Ja Marinin hallituksen agendalla tämäkin, kuten muistetaan luottamus taholtansa syvää kun Haavisto Isis porukkaa charter lennolla yli 300000:lla eurolla kyyditsi.

    Äänestä

Kokoasia vain sen takia että koronapassi keskustelu saatiin piiloon. Sanna ja hallitus riitelee aina kun tehdään ulkopuolisen ohjailun mukaan päätöksiä,jotta oikea asia pysyy piilossa kansalta..

Äänestä

Liikunta ja urheilu ovat tärkeimmästä päästä joiden rahoja Ei saa poistaa .
Huutamallako kulttuuri vinkuu nyt ,ettei mitään saa leikata .
Tämä on todella väärin jos näin toimitaan hallituksessa .
Marin syötti ja juotti sekä saunotti kulttuuriväen .Mikään ei riitä näille.
Marin yritti määräillä ettei Kurvinen kerro totuutta.
Nyt se on nähty millainen Pääministeri Suomella on .
Salailua, juonimista ,ei mitään hajuakaan mitä hänen virkaansa kuuluu tehdä.
Täysi pelle ,ei mitään luottoa .

Äänestä

Kyllä nyt vaikuttaa siltä että parasta olisi eheyttää valtioneuvostoa ja demareita ja kierrättää ministereitä tyylikkäästi. Kaikilla meillä on hetkemme ja nyt voisi olla sopiva hetki miettiä miten me haemme yhteistä tulevaisuutta.

Äänestä

oli kuitenkin munaa perua leikkaus,miehet olisivat vieneet koko paskan läpi kylmästi,historia sen osoittaa.siitä ruusuja Sannalle,vaikka Kurvinen saikin
nokilleen ministerikaverilta.Sen minkä lupaan,sen myös perun,vanha Suomalainen
sananlasku.Sanna sen teki,kiitos ja kunnia.

Äänestä
  • Koska takinkääntäjistä on tullut kunniallista väkeä? Mikä hupailu puolelta perutaan, se ihmisten enemmistölle tarpeelliselta esim. terveydenhoidon jne. puolelta leikataan.

    Kulttuurikermalle Pyrhoksen voitto tämäkin takinkääntö.

    Äänestä

  • Juuri samaa mieltä kanssasi! RUUSUJA SANNALLE, kiitos meidän kaikkien leikkausuhan alla olevien!

    Äänestä

Tämä Sannamarinin temppu oli "läpinäkyvä" ja ei mene läpi kuin tyhmille!

Äänestä
  • Kepulithan ne yritti painavimmin leikata väkisin 18 miljoonaa suomalaisesta kulttuurista, mutta onneksi meillä on jämäkkä pääministeri Marin, joka lähtee oikaisemaan vääryydet, vaikka haukkumista tuleekin oikeisto-keskustalta, joka ei arvosta maamme kulttuurin tekijöitä kuin kepuli-puheissaan.

    Sanna Marin on just oikeanlainen johtaja estämään kepulilaisten kieroilut ja leikkaukset.

    Nythän se selvisi, että myös Saarikko on tasan samaa sarjaa epäluotettavuudessaan.
    Todella hyvä, että tämäkin keskustalaisten leikkauskiima tuli esiin tässä niin selvästi, että me uinuvammatkin äänestäjät heräämme todellisuuteen aluevaalien edellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepulithan ne yritti painavimmin leikata väkisin 18 miljoonaa suomalaisesta kulttuurista, mutta onneksi meillä on jämäkkä pääministeri Marin, joka lähtee oikaisemaan vääryydet, vaikka haukkumista tuleekin oikeisto-keskustalta, joka ei arvosta maamme kulttuurin tekijöitä kuin kepuli-puheissaan.

    Sanna Marin on just oikeanlainen johtaja estämään kepulilaisten kieroilut ja leikkaukset.

    Nythän se selvisi, että myös Saarikko on tasan samaa sarjaa epäluotettavuudessaan.
    Todella hyvä, että tämäkin keskustalaisten leikkauskiima tuli esiin tässä niin selvästi, että me uinuvammatkin äänestäjät heräämme todellisuuteen aluevaalien edellä.

    höpö höpö,, hallitus oli sopinut yhdessä leikkaukset,myös sdp ja sanna,sanna käänsi kelkan yrittää kerätä helppoja irtopisteitä,,ja nyt syyttää keskustaa leikkaiksista,,,,,,,

    Äänestä

  • Mikä temppu ?

    Äänestä

Inhoni omanapaisia kepuleita kohtaan eikus lisääntyy.
Luulin, että nykyinen puolueen puheenjohtaja olisi nykyaikaan sopivampi keskustalainen, mutta näyttää olevan samaa maalaisliittolaista pelkästään omaan napaansa ajavaa politiikkaa.
En äänestä koskaan keskustalaista.

Äänestä
  • Kärnä ja "possu" Kurvinen vihaa ihmisiä ja tiedettä!

    Äänestä

Näissä huuhaalöpinöissä Marin toimii aina väärin tekee hän mitä tahansa. Vielä vähemmän täällä höpöttäjiä kiinnostaa kulttuuri. Sääliksi käy teitä.

Äänestä
  • Kerrohan mite "hyvin" suomella menee?

    Äänestä

Eilinen A-Talk näytti meille kaikille katsojille selvästi, mitä kaikkea täyttä keskustalaista paikkansa pitämätöntä roskaa keskustalainen maanviljelijä maata viljelevä ministeri puhuvat ilmaston muutoksen pysäyttämisen vaatimuksista maanviljelystä.

Ylelle kiitos, että asiantuntija oli oikaisemassa keskustalaisten virheellisiä puheita, jotka perustuivat erittäin vahvasti vaatimuksiin veronmaksajien avustuksiin maanviljelijöille, että tuo yrittäjäkunta pystyisi vaadittaviin ilmastonmuutoksen keskeyttämiseen.

Miten se voikin olla, että maanviljelijöillä menee aina niin hirveän huonosti, mutta kuitenkin tulot ovat kovat ja koneet pihalla ovat viimeisen päälle uusinta huutoa?

Eilisen A-Talkin jälkeen minullekin, joka aina katson tarkkaan ostoksieni kotimaisuutta ja missä on tuotettu, tuli siinä keskustalaisuuden vastenmielisyydessä mieleen, että enää en tarkistele kotimaisuutta enkä miltä tilalta tulee vaan alankin ostamaan mistä tahansa tullutta eurooppalaista ruokaa.
Näkyyhän nuo muutkin Euroopassa pysyvän hengissä niillä ruokatarvikkeilla, joten ei minunkaan tarvitse kustantaa yhdenkään kepulilaisen hyvinvointia ensin kaupankassalla sitten vielä verotuksessa.

Äänestä
  • Mutta tuo kyseinen ministeri on se Mikkelin pertunmaalainen maanviljelijä, joka Sipilän hallituskaudella järjesteli oman tiensä pohjat kuntoon veronmaksajien rahalla ja nykyisellä hallituskaudella järjesti siihen asfaltit veronmaksajien rahoilla.

    Tuo sama ministeri on ollut ajamassa Mikkelin etua Etelä-Savon maakunnassa Savonlinnan tappioksi ja mikä kauheinta savonlinnalaisen kansanedustajan avustamana, mutta sehän on sitä keskustalaisuutta.
    Toivotaan, että tuo nuo keskustalaiset eivät pääse hävittämään Savonlinnasta ympärivuorokauden päivystävää keskussairaalaa ja jättämään savonlinnalaisia sadan kilometrin päähän Mikkelin sairaalan kiireellisen hoitoon armoille.

    Tuo sama ministeri on ollut uhkailemassa hallituksen kaatamisella, jossa Savonlinnan sairaanhoitopiiri olisi siirretty Etelä-Suomen maakunnasta Pohjois-Suomen maakuntaan, jossa sijaitsee Kuopion yliopistollinen sairaala, jonka kanssa Savonlinnan keskussairaalalla on ainakin ollut toimiva yhteistyö.

    Sanna Marin on oikeasti Enkeli, joka tekee täysillä töitä kaikkien suomalaisten parhaaksi, joten en voisi keskustalaisen Kurvisen kulttuurista leikkauksen kiivaan innon jälkeen ajattelleakaan missään äänestää keskustalaisia - ei koskaan.

    Annika Saarikonkin pisteet putosivat - minun arvostuksessani - valitettavasti.

    Äänestä

Pääministeri Marinille kiitos ja kunnia. Minä olen ex-keskustalaisena jätin edelliset kahdet ed. vaalit äänestämäti ketään. Seuraavissa vaaleissa äänestän Marininia ja Marinin puoluetta. Sen teen omalta osaltani kaikkien eduksi.

Äänestä

Kurvinen yrittää kerätä irtopisteitä, kepun normimeininkiä. Sinuun upposi hyvin !

Äänestä
  • Niin upposi minuunkin, mutta ei uppoa enää kurvislaismaisuus.

    Äänestä

  • Taas pitää ottaa ne vanhat sanonnat käyttöön kun ei kansa näköjään muista mitään.
    Kepu pettää aina. Se on pätenyt viime vuosikymmeninä, miksei siis nytkin.

    Äänestä

Pakko jo minunkin sanoa se mikä mielessä kiehuu. Hirveetä valehtelua on kirjoitettu jopa sanomalehdissä pääministeristä, josta huokuu inhimillisyys, joka tuntuu olevan kortilla nykyään suomalaisissa. Minun sappeni kiehuu siitä vääristelyn määrästä ja hyökkäyksestä Sanna Marinia kohtaan. Ylipäätänsä hirvee haukkuminen ja valehtelun hyväksyminen on alhaista kaikilta suomalaisilta. Ja sitä kun saa lukea sanomalehdistä, niin mihin tässä voi enää uskoa. Luulisi edes hallituksen pitävän lupauksensa kunnioittaa toisiansa ja pitävän kiinni yhteistyöstänsä.
Pääministeri Marin on mielestäni oikeamielinen kaikille ihmiselle.

Äänestä
  • Kiva kun tästäkin keskustelusta löytyy normaalisti ajattelevia ihmisiä, joihin ja joiden kommentteihin voi samaistua. Sanna Marin on minunkin suosikkini poliitikoista, jotka puhuvat rehellisesti asiaa.

    Äänestä

KUKA ensimmäisen kiven heittää...vuosia politiikkaa läheltä nähneenä ...Häikäikemätöntä..oman edun tavoittelua...voisinpa sanoa..melkein kaikilla simäätekevillä..Sanna..ei poikkeus..Jokaiselle SYÖTETÄÄN..ehtoja..jos..et tee..jos et sano..sano nyt näin...kunpa SANNA..OLISi KUUNNELLUT omaatuntoa..????Pääministerin pesti olisi ollut harvinaisen pitkä...näin ei nyt tule käymään..

Äänestä
  • Taidat puhua siis persumaisesta keskustalaisuudesta?!!
    Juuri sieltä pitää kysyä sitä omaatuntoa, joka on valitettavasti jäänyt sinne sipilistimäiseksi äärimmäisen oikeistolaiseksi kansalaisten eriarvoistamiseksi ja ainoastaan puolueen edun suojelemiseksi.
    Nykyajan koulutettuihin ja sivistyneisiin kansalaisiin ei tuo soopa enää tehoa ...

    Äänestä

Marin sai minutkin valitsemaan inhimillisen puolueen, että saadaan Marinin ajatuksin ajattelevia nuoria lisää puolueeseen edistämään suomalaisten tasa-arvoisuutta ja hyvinvointia.
Minulle oli paras valinta tähän mennessä elämässäni.

Äänestä

Minäkin diggaan marinilaista ideologiaa, jossa ihan kaikki ja kaikenlaiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja kaikki kuuluvat yhteiskuntaamme arvokkaina kansalaisina.
Minun mielestä Sanna Marin luo suomalaiseen yhteiskuntaamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Sanna on paras poliitikko.

Äänestä
  • Joo, nauttikaapa elämästänne, ja laittakaa nämä kirjoituksenne muistoksi itsellenne. Sitten on kiva muutaman kymmenen vuoden kuluttua muistella menneitä, kun veroprosenttinne huitelee siellä 50-70 paikkeilla. Onnea ja iloa tasa-arvoiseen tulevaisuuteenne.

    Äänestä

  • Uskotaanhan sitä joulupukkiinkin.

    Äänestä

Huumorimenoa paitsi verovarojemme tuhlaaminen. Tuo porukka edustaa Hölmölän satua parhaimmillaan. Keskustellaan loputtomasti, jahkaillaan, tehdään muka-päätöksiä ja pian taas pistetään katuvaisina kaikki uusiksi kun joku taho älähtää. Hävettää olla suomalainen.

Äänestä
  • Olen herännyt, eikä omatuntoni anna enää periksi hyväksyä keskustalaista jakoa maalaisiin ja kaupunkilaisiin, ja politiikkaa ainoastaan maalaisten yrittäjien hyväksi.
    Joka ainoa asia keskustalaisuudessa on tarkoituksena edistää vain hyväosaisten maalaisyrittäjien parempaa hyvinvointia ja heidän äänestämistään keskustalaisia.
    Suomen Keskustalle on ihan sama hailee, miten tavalliset ihmiset, jotka eivät ole maanviljelijöitä tai suurmetsän omistajia, tulevat toimeen.
    Näille Keskustan äänestäjille sitten luodaankin pienen pienet koulut keskustalaisiin piireihin, vaikka nuo muutamat oppilaat pääsisivät bussilla lähikouluihin samassa ajassa kuin tuon lähikoulun oppilaat koteihinsa.

    Äänestä

kaikki hallituksessa istuvat kanisterit wiittaavat kilpaa. kuinka pitää perua kiireen vilkkaa. puhuuko ne oppositiolle? oppositio on vissiin se päättävä nykyään. tai eloapinat

Äänestä

Keskustalaisten epäoikeudenmukaisille leikkauksille on tehtävä loppu.
En halua maksaa työstäni enää yhtään euroa keskustalaisten turvemaitten ylläpitoon!!
Mieluummin annan työstäni maksamani verorahat yhteiskunnan palveluihin ja siihen keskustalaisten leikkausten kohdistamaan kulttuuriin.

Aluevaaleissa meidän kaikkien on oltava hereillä!

Äänestä
  • Justiinsa näin. Epäluotettavat keskustalaiset eivät saa saada ylivaltaa aluevaaleissa, joten mennään joka-ainoa äänioikeutettu äänestetty äänestämään alueemme hyvinvoinnin puolesta.

    Äänestä

SDP on yhden asian liike se ei osaa muuta kuin velaksi elellä.

Äänestä
  • Vaikka olenkin nuori aikuinen, niin olen jo laajan tutkistelun jälkeen erittäin vakuuttunut, että minun mieleni ja minun ajatukseni ovat sdp-läisiä juurikin sen takia, että SDP on se puolue, joka ajaa monipuolisesti meidän kaikkien suomalaisten etua, että kaikenlaiset ihmiset saavat hyvän koulutuksen ja työn, josta maksettavalla palkalla oikeasti tulevat toimeen ja pystyvät elämään ilman veroistamme maksettavaa lisäapua .
    Sanna Marin on idolini!
    SDP on sannamarilaisuutta, jota arvostan ja aivan varmasti äänestän - onneksi minulla on tässäkin valinnan vapaus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka olenkin nuori aikuinen, niin olen jo laajan tutkistelun jälkeen erittäin vakuuttunut, että minun mieleni ja minun ajatukseni ovat sdp-läisiä juurikin sen takia, että SDP on se puolue, joka ajaa monipuolisesti meidän kaikkien suomalaisten etua, että kaikenlaiset ihmiset saavat hyvän koulutuksen ja työn, josta maksettavalla palkalla oikeasti tulevat toimeen ja pystyvät elämään ilman veroistamme maksettavaa lisäapua .
    Sanna Marin on idolini!
    SDP on sannamarilaisuutta, jota arvostan ja aivan varmasti äänestän - onneksi minulla on tässäkin valinnan vapaus!

    No tämäpä hyvä kirjoitus! Nuori ihminen, joka ei pelkää maksella velkoja tulevaisuudessaan. Hienoa, kiitos sinulle! Kaikenlaiset ihmiset kiittävät.

    Äänestä

niin kyllähän tämä oli sannan tökerö ulostulo,,että hän ei hyväksy kulttuurin leikkauksia,,,hallitus on yksimielisesti,myös sdp, sopinut leikkaukset,,,no näin voi koettaa jälkeenpäin nostaa imagoa,ja kannatusta,ei voi ku ihmetellä miksi muut hallituspuolueet hyväksyy tälläistä käytöstä ,,,,,

Äänestä
  • Tökeröä Kepuli-Kurviselta kävellä oman ministerinsä ja pääministerin yli

    Äänestä

Hyvä kun ottaa huomioon päätöksenteossa uutta tietoa sitten kevään. Näin toimii viisas ( ei siis persu ) kansan EDUSTAJA

Äänestä

Kun tulee uutta tietoa pitää voida ja uskaltaa vaihtaa kantaa Näin toimii FIKSU kansan EDUSTAJA so ei persu

Äänestä
  • niin mitä uutta tietoa on tullu,,,,,leikkaukset on sovittu ajat sitten myös sdp,,,,,,sanna on pösilö ei jatkoon,,,,,,,,,,

    Äänestä

perssuhan on HYVIN kulttuurivastainen, eipä ihme

Äänestä
  • Minä en ole perssu, enkä kulttuurinvastainen, vaan olen velanvastainen. Haluan että kulttuurista ihmiset maksavat. Ei mitään ilmaistarjontaa eikä valtion tukia.
    Jos ihmiset kuluttavat kulttuuria, kyllä sellaisilla on varaa maksaa oikea hinta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en ole perssu, enkä kulttuurinvastainen, vaan olen velanvastainen. Haluan että kulttuurista ihmiset maksavat. Ei mitään ilmaistarjontaa eikä valtion tukia.
    Jos ihmiset kuluttavat kulttuuria, kyllä sellaisilla on varaa maksaa oikea hinta.

    Raha pitäisi ehdottomasti ottaa veroina kansalaisilta, eikä köyhän kansan pelihimosta. Veikkausvarat kuuluisi antaa köyhien auttamiseen, kun ne köyhiltä on perittykin pelikoneilla. Ruoka apu olisi yksi konsti, sitä meinaan on vaikea tunkea pelikoneeseen.
    Ruokajonothan on kokoomuksen aikaansaanos ja johtuu liian pienistä palkoista ja pätkätöistä.

    Äänestä

Tekee ja puhuu aina toisin kuin tärkeisiin papereihin
Tiukat toimet mutta keventänyt koko ajan korona toimia että itse päässyt bilettää.

Hänen bileet menee hengissä pysymisen edelle.

Äänestä
  • Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    2-2viikoossa olisi voitu jo tukahtaa ja pistää rajat kiinni ja avata sisämaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Huono ihminen se on. Nähty jo.
    Vein sen syytteeseen ja toivon että ottaa koppia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Syyttäjä siis ottaisi koppia.
    Pm saa paeta maan alle on tappanut ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Olet kirjallisesti tunteeton ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Mietit vaan omaasi persettä ja sen vuoksi minä kun joudun miettimään kaikkien muiden minun mielessä on iso lasti murheita joten on pakko tehdä ratkasuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtakunnassa kaikki hyvin, meillähän on Suomen suosituin pääministeri, eikä koronan takia voi maata sulkea loputtomiin ja rokottomattomat saa maksaa omat hoitonsa, jos sairastuu, niin ainakin ne, joilla siihen on varaa.

    Oot todella köyhä joten 10 hengen perheen saatte maksaa ihan te koska en juokse rahan perässä.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Oot todella köyhä joten 10 hengen perheen saatte maksaa ihan te koska en juokse rahan perässä.

    Oon on oot.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Oot todella köyhä joten 10 hengen perheen saatte maksaa ihan te koska en juokse rahan perässä.

    Törkee+oot,+muidenkin+on+juostava+ja+elätettävä+itse+perheensä.+Jopa+niiden+jotka+maksavat+ja+laittavat+maksuun+sunkin+almut.+Sitä+paitsi,+73+%+-+eli+valtaosa-+suomalaisista+on+rokotettu.+Enemmistö+päättää.+Se+on+sitä+demokratiaa.

    1Äänestä

Marin on tyhmä kuin saapas .

Äänestä
  • Sanoo se tyhmin saapas ...

    Äänestä

  • Ei saapas niin tyhmä oo kuin Sanna marin.

    Äänestä

Hallituksen johtoviisikko päätti: kaikki leikkaukset PERUTAAN ,
47 miljoonaa euroa löytyi neuvotteluissa.

Hyvä Sanna Marin - olet todellakin paras pääministeri ja annat meille meille kaikille sitä sinun inhimillistä voimaasi!!!!!!!!

Löytyihän ne rahat ja leikkausintoinen keskustalainen hölmöilijä sai pitkän nenän keskustalaisille leikkaajille.
Arvata saattaa, äänestänkö tällaisia suomalaisten kepulaisia eri arvoistajia koskaan - no en todellakaan äänestä ikinä.
Häpeällistä, että Saarikkokin lähti tuohon leikkausintoon Kurvisen tueksi.
Sipiläläisyydestä tavallisen kansa leikkauksista ollaan jo nähty kurkkua myöten täyteen, joten sipilämäistä keskustalaisuutta emme enää hyväksy!!!

Äänestä
  • Näihän se on . Kaikki on arvovalintoja. Politiikassa en hyväksy ainakaan äänelläni yhdenvertaista ja meitä kaikkia arvostavaa politiikkaa.
    Mulla on vain pieni pelto. jossa kasvatan perheelleni perunoita ja kasviksia, mutta ei olisi koskaan tullut mieleenikään hakea mitään apua siihen yhteiskunnalta, vaikka asunkin maalla.

    Miten niitä maalaistukia muuten saakaan, maalaisministeri?

    Äänestä

  • Mahtavaa, Kesärannan kekkerit maksoivat veronmaksajille lähes 80 miljoonaa euroa.
    Tulevat sukupolvet kiittävät, lisää vaan kiviä reppuun...

    Äänestä

Marin piiskasi Kurvisen turvekuoppaan!

Äänestä
  • Taisi tulla korkokenkää Sannalta ja Saarikolta.

    Äänestä

Kyllä ooppera ja teatteriväki on palkkansa ansainnut.

Äänestä
  • vai ansainnu ,,,,,koko sakki käytää huumeita,,,,,,,,

    Äänestä

Kyllä urheilua pitää jollain tavalla tukea. Se liittyy jo kansanterveyteen, koska innoittaa uusia sukupolvia liikkumaan.
Sen sijaan muu kulttuuri voisi olla yritysten tai vastaavien (Nallen säätiöt) ylläpitämiä. Maksullisiahan ne näytännöt ovat joka tapauksessa, monesti liput maksaa usean satasen.
Eikä jonkun kälyisen museon ylläpito paljon vaadi, niin että niihin ei pitäisi paljon laittaa.
Kirjastot alkaa olla tapahtuma-sirkuslaitoksia joten ottakoon sisäänpääsymaksut vaan suosiolla. Eikä kirjastotätejä tarvi joka hyllyn väliin.
Mutta tämän hallituksen poukkoilu on jo ennenkuulumatonta. Velkaako ne taas aikoo ottaa, jossain luki, että leikkaukset perutaan, ovat löytäneet jostain miljoonia.
Löytäneet!? Kuka hlvata siellä rahoja piilottaa? Omiin taskuihinko ajattelivat ne laittaa.
Alkaa pikku hiljaa selvitä valtion kassavajeet ja valtavat velkojenotot.

Äänestä

Kaksinaamaista. Luotto meni jo!!!

Äänestä

Kaikki kulttuuri ei todellakaan ole vai keskustalaisuutta.

KIITOS Sanna Marin olet meidän IDOLIA!
i

Äänestä
  • Jee Sanna olet nii paras - mutta aina kaikkien meidän .... ONNEKSI olet mwillw

    Äänestä

  • Jos suomen kansa pitää sanna marinia IDOLINAAN niin kyllä on suomen valtio niin läpi mätä ja alas ajettu kuin voi vaan olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos suomen kansa pitää sanna marinia IDOLINAAN niin kyllä on suomen valtio niin läpi mätä ja alas ajettu kuin voi vaan olla.

    Kyllä sitä panis. Ehkä säkällä puutteessa kännissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sitä panis. Ehkä säkällä puutteessa kännissä.

    Kannattaa käyytää kondomia. Tyhmyys ja epäluotettavuus tarttuu tässä tilanteessa sukupuolitaudin tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sitä panis. Ehkä säkällä puutteessa kännissä.

    Varo että et saa tauteja pääministeri marinilta, tyhmyys ainakin tarttuis sinuun ilman kondomia.

    Äänestä

Kaikille kaikkia. Jos joku protestoi leikkauksia, niin kyllä Sanna järjestää bileet (maksoiko Itse?) . Entäs muut leikkauksien kohteet? Perutaanhan kaikki muutkin. Ja rahaahan riittää?

Äänestä
  • Niinpä ja paskakokkareet valittaa velanotosta, mutta mistään ei saisi leikata, paitsi työttömiltä ja muilta köyhiltä.

    Äänestä

Mitä nopeammin marinista päästään sitä parempi

Äänestä
  • Kelle ? Ainakin meille Suomalaisille Sanna on parasta vuosikymmeniin, mailmallakin suuresti arvostettu ja ihailtu nuorta kykyä, joka koronastakin Suomen luotsasi mailman parhaitten joukossa ja talouskasvukin on nopeinta, investoidaan ennätyksellisesti ja kansa luottaa tulevaisuuteen, sen muuten tietää siitäkin, että lapsia on syntynyt nyt enempi, mitä kymmeniin vuosiin.

    Äänestä

  • Mitenköhän paljon vahinkoa marinin hallitus vielä aiheuttaa suomelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelle ? Ainakin meille Suomalaisille Sanna on parasta vuosikymmeniin, mailmallakin suuresti arvostettu ja ihailtu nuorta kykyä, joka koronastakin Suomen luotsasi mailman parhaitten joukossa ja talouskasvukin on nopeinta, investoidaan ennätyksellisesti ja kansa luottaa tulevaisuuteen, sen muuten tietää siitäkin, että lapsia on syntynyt nyt enempi, mitä kymmeniin vuosiin.

    Kansa luottaa tulevaisuuteen että velkaa tulee lisää ja verot nousee. GJ.

    Äänestä

Suomea...niinkuin muitakin EU maita ohjaillaan ihan muualta.

Miksi Suomeen pitäisi tuoda ihmisoikeuksia alas-ajava ja ihmiserottelua suosiva "Passi"?.

Meitä manipuloidaan luovuttamaan valtamme velan kautta EU:n ns yhteisvelkaan. Meitä tullaan siis kontrolloimaan velalla ja passeilla.

"Ulkomailta ohjattu Marin":
https://www.youtube.com/watch?v=zcr8-kf_zfA4

"Poliittinen järjestelmä on läpimätä":
https://www.youtube.com/watch?v=XE-oGvV2gis

Tämän agendan julkinen puoli eli niin sanottu PR ja lobbauspuoli on Davosin foorumi eli "suuri nollaus", meitä ollaan yhteiskuntana nollaamassa, eikä tällä tarkoiteta mitään hyvää:
https://yle.fi/uutiset/3-11902107

Kansalaisia viedään kuin lammasta narussa ja nyt tämän pandemian aikana se kuva selkenee. Pandemia on vain tekosyy tälle kaikelle. Oikeuksiamme kavennetaan,velkamme kasvaa ja veromme.

Tätä samaa agendaa on koronapassi, jota on täysin fasistinen toimi meitä vastaan.
Kuitenkaan RAKKAAT ihmiset, meidän ei tarvitse valita näitä asioita, hallitusten kuuluisi tehdä töitä kansalle eikä toisinpäin mitä on nyt käynyt.

"Passilla" kenelläkään ei ole oikeuksia, ei rokotetuilla eikä rokottamattomilla...sillä se on tämän agenda. Meidän ei tarvitse valita ihmiserottelua,oikeuksiemme alas-ajoa tai "passeja".Me olemme vapaita ihmisiä joilla on ihmisoikeudet, eikä niitä viedä millään verukkeella pois.

Mikään "eliitti" ei voi sanella ihmisille mitään. Mihinkään systeemiin,hallintoon tai rakennelmaan ei ihmisen tarvitse osallistua jos se vaikuttaa korruptoituneelta tai väärältä..meillä on vapaa tahto ja massat takanamme, meidän ei tarvitse valita korruptioitunutta systeemiä ja kun emme valitse tälläistä systeemiä,emme anna sille energiaamme ja emme osallistu sen toimiin..se silloin häviää ja menettää valtansa koska kansalta se saa valtansa ,tämä on yksinkertainen totuus.

Valitkaa hyvät ihmiset,totuus, rakkaus ja valo niin me tulemme kaikki heräämään.
Meidän kaikkien on nyt aika herätä ja nähdä tämän kaiken sumuverhon läpi.

Äänestä
  • Totta mutta helpommin sanottu kuin tehty.

    Äänestä

Kurvinen pitää yllä sanontaa KEPU PETTTÄÄ AINA. Oli erittäin keskustalaista toimintaa kertoa salassa pidettävistä tiedoista, varsinkin kun ne Antin tiedot oli luuloja vaan.

Äänestä

Mä täytän vilpittömästi vielä kuponkeja jotta urheilu ja taide ei vallan ilman jäisi apurahoja.

Äänestä
  • Ootkin tyhmä.

    Äänestä

Tilaisuus mistä Kurvinen kertoi, ei ollut päätöstilaisuus vaan info, missä ei pitänytkään ottaa kantaa. Kepu tässä yrittää näyttää voimansa, Sipilä taustalla jyrää.

Äänestä

Nyt unohdetaan se tärkein, tässä on kyse sannasta eikä mistään muusta. Onko tosiaan liian suuri uhraus jos jokainen suomen kansalainen maksaisi muutaman tuhannen siitä, että sannalla ura urkenisi oikein eu-tasolla. Sieltä Santtuli tienaisi ehkä noin 0,1 euroa per kansalainen, veroja ei tänne tuostakaan varmaan maksaisi, mutta kyllähän me kaikki ne jotkin tonnit maksetaan jotta sanna etenee! Lapsipeheiden osalta kustannus pitää tietenkin maksaa lastenkin osalta ja myös kuolemattomien vanhusten. Mutta kaikki on sen arvoista, ihkusannan poseerauksia ei voi rahalla määrittää.

Äänestä

Neiti pitää bileitä yhteiskunnan varoilla! Mitä jos pyytäsi ne 400 koditonta nuorta sieltä kans bileisiin. Edes vartiks lämmitteleen

Äänestä
  • No nyt tuli asiaa. onhan se sande nyt aika epäuskottava kokonaisuudessaan, kuin tuuliviiri, että oma perse ei kastuis. mä en diggaa häntä tai hänenlaisiaan. juupas eipäs tyyppei.

    Äänestä

  • Niin ja saunaanhan pääsi lopulta vaan harvat ja valitut :D.

    Äänestä

Sannan Marinin ja nykyhallituksen vastuuttomista toimista ja velkaantumisesta saavat maksaa ja kärsiä tulevat sukupolvet. Saisi pääministeri Marin hävetä!

Äänestä

Mutta sanon nyt suoraan. Haistakaa paska koko valtiovalta kun ette osaa muuta kun verottaa.. Terveisin irwin.

Äänestä

Sanna on huono johtaja. Välttelee vastuuta ja katoaa , mikäli tiedossa on ikävää julkisuutta. Viimeinen mokansa on tämä rajoitusten poistaminen liian paljon ja liian aikaisin vastoin asiantuntijoiden neuvoja. Palkkiovirka Mongoliasta tai muualta mahdollisimman kaukana Suomesta olisi tästä hallituskaudesta ja sekoilusta paras palkkio Marinille ja helpotus Suomelle.

Äänestä

Se on sanottava just ja jetsulleen!!!

Äänestä

Ei ole ihme että kimpaantuu keskustalaiselle kulttuuriministerille, Kurvinen menee hölöttämään keskeneräisiä asioita julkisuuteen, ilman että asioista olisi päätetty lopullisesti.

Äänestä
  • Se "keskeneräisyys" oli Sannalta vain hätävalhe. Samalla logiikalla kaikki tämän hallituksen päättämät asiat ovat tarvittaessa keskeneräisiä, mikäli nousee ikäviä kysymyksiä.

    Äänestä

Veikkaus on yksi verotusmuoto. Se on väärin.

Veikkaukseen pelatut rahat tulee tulouttaa takaisin pelaajille täysimääräisesti.

Äänestä

eli kulttuurin tekijöitä tuetaan veikkaus varoin. kukas niiden eläkkeet maksaa?

Äänestä

Ei Sanna Marin mitään ole esittänyt, pääministeri kyllä on.
Sanna Marin on ihan eri ihminen kuin pääministeri.

Äänestä

Kova damage control on päällä kun ei osata mitään päätöksiä tehdä oikein.

Äänestä
  • eihän sanna marin ole asiantuntija se vaan tekee päätökset. se vaan kuuntelee asiantuntijoita ja tekee päätökset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eihän sanna marin ole asiantuntija se vaan tekee päätökset. se vaan kuuntelee asiantuntijoita ja tekee päätökset

    ,,,, niin Marin ei todellakaan ole mikään asiantuntija ja päätökset ovat sen mukaisia.
    20 vuotta lisää ikää koneeseen ja alkaa löytymään järkeä siihen mitä suustaan päästelee,,,,, tässä kohden, josko silloinkaan :).

    Äänestä

Kekkonen takas ?

Äänestä

nää kottaraiset ajaa eläkeläisetkin ulos torpistaan aiheuttamalla kuluja niinpaljon ettei eläke riitä niiden kattamiseen

Äänestä
  • Tämä on nähtävissä.

    Äänestä

Marin paniikissa. Valheella on lyhyet jäljet ja mitä enemmän selittää sitä enemmän
sotkeutuu omin sanoihinsa ja Kepu taas kerran tukemassa tätä sotkua.

Äänestä

Presidenttipeli alkoi nyt.

Äänestä

Sanna Marin on luotettavan epäluotettava.
Käsittämättömän huonoa tuuria nuorella pääministerillä kun aina joku muu on syypää vaikka itse sössii asiansa.

Äänestä

Piikit tulee totisesti lopettaa. Rokotepassin myötä koko demokratian perustus horjuu. Ihmisiltä viedään valinnanvapaus, itsemääräämisoikeus, sananvapaus, puhumattakaan paljonko passi rikkoo yhdenvertaisuuslakia. Suomen laki on ilmeisesti koska tahansa muokattavissa. Olen menettänyt uskoni koko järjestelmään. Olemme menossa kohti pedon valtakuntaa. Lukekaa Ilmestyskirjaa niin näette omin silmin että kaikki mitä se ennustaa, tapahtuu juuri NYT! Jännä miten 2000v. vanha kirja tietää mitä tapahtuu parhaillaan.

Äänestä
  • On tosiaankin kummallista, että nykyaikaisessa Suomessa pystyvät ainoastaan periaatteestaan rokottamattomat levittämään tappavaa virusta ympärilleen jopa työpaikoilla eikä siihen tunnuta Suomessa pystyttävän puuttumaan ollenkaan.

    Äänestä

Se Kurviskainen yritti nostaa törkytempullaan kepulaisten mainetta tuleviin aluevaaleihin, mutta kuinkas sitten kävikään. No juurikin päinvastoin.
Kurvinen heikensi entisestään keskustan kannatusta epäluotettavuudellaan.

"Suurin osa keskustan kannattajista asuu maaseutuvaltaisilla paikkakunnilla.
Monelle heistä kulttuuria tärkeämpiä kysymyksiä ovat esimerkiksi, kuinka päästä autolla töihin tai pysyykö suvun turve- tai maataloustuotanto pystyssä seuraaville sukupolville.

Tapauksesta herää kysymys, oliko Antti Kurvisen irtiotto leikkauslistojen kanssa tarkoituksellinen. Halusiko kulttuuriministeri Kurvinen haastaa Marinin, koska haastaminen ja kovan talouspolitiikan eteenpäin vieminen näyttäytyisi keskustan kannattajille viisaampana toimenpiteenä kuin kulttuurin puolustaminen?

Ministeri olisi voinut viestiä kulttuurialalle jo esimerkiksi sunnuntaina Kesärannan juhlissa, että hallitusviisikko yrittää löytää kompensaation Veikkausvoittovarojen häviämiselle. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt, vaan kertoi sittemmin leikkauslistasta – vaikka Marin oli nimenomaan kehottanut olemaan tekemättä niin."

Kiitos järkevälle pääministerillemme Sanna Marinille, että kaikki Veikkauksen edunsaajiin kohdistuvat leikkaukset ensi vuodelle peruttiin.

Nythän se koko kyseisen peliongelmaisten rahoittaman tukirahojen puuttuminen on jatkossa järjestettävä verorahoistamme Veikkaukselta vielä saatavista voitoista.
Peliongelmaisten ongelmien väheneminen ei enää kuluta verorahojamme entiseen mallin, joten jäähän sitä sieltäkin miljoonia korvaamaan veikkauvoittovarojen puuttumista.

Äänestä
  • Sä kiität "järkevää pääministeri Sanna Marinia" varmasti siitäkin, että tämä lupasi seitsemän miljardia euroa suomalaisten selästä revittävää rahaa Euroopan unionin sponsoroimiseen? Ja olet ilmeisesti onnesta ympyriäisenä jos saamme sieltä joskus kaksi miljardia omiamme takaisin? Jos näin niin olet täysi Sanna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä kiität "järkevää pääministeri Sanna Marinia" varmasti siitäkin, että tämä lupasi seitsemän miljardia euroa suomalaisten selästä revittävää rahaa Euroopan unionin sponsoroimiseen? Ja olet ilmeisesti onnesta ympyriäisenä jos saamme sieltä joskus kaksi miljardia omiamme takaisin? Jos näin niin olet täysi Sanna.

    On kysymys suurista summista sinulle, mutta valtiolle taskurahoista. Eli älä huolehdi suotta, kyllä Sanna tietää mitä tekee ja hänen kyvyt on jo nähty, sillä talous kasvaa kohisten ja uusia investointeja tulee ennätysmäisesti. Se velalla pelottelu on tyhmyyttä ja leikkaukset saituutta, sillä miljardi valtion lopsassa ei ole miljari enää huomenna, mutta kiertoon laitettu miljardi on huomenna 2 miljardia. Näin se on ja leikkaukset ja veron alennukset johtaa ikuiseen nälkään, jota koettiin 2000 luvun pari ensimmäistä vuosikymmentä kokoomuksen ollessa vetovastuussa.

    Äänestä

Tää akka on tehny ittestään täysin pellen.

Nyt voi sanoa että on se virallinen takinkääntäjä.

Äänestä
  • Saat sanoa mitä vaaan, mutta ei se mitään vaikuta mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saat sanoa mitä vaaan, mutta ei se mitään vaikuta mihinkään.

    Ei se näköjään vaikuttanut vaikka kävi äänestämässäkin ja sitähän sanotaan että vain äänestämällä voit vaikuttaa.

    Tai ehkä jos kehäkolmosen sisäpuolella kaikki sisäsiittoiset alkas ymmärtää pikku hiljaa, että elämää oikeasti on muuallakin, niin ei tarttis koko valtion kärsiä Helsinkikeskeisyydestä.

    Äänestä

Että siis mitä? Onko kepulaisilla varaa puhua yhtään mitään? Hehän tuntuvat kehittävän draaman asiasta kuin asiasta ehkä toivoen kannatusalamäen kääntyvän!

Ensin Saarikko uhkasi kepun hallituksesta lähdöllä ja sitten Kurvinen hölötti asioita medialle ennenkuin hallituksessa oli käyty edes keskustelua noista leikkauksista!

Keskustaan ei näköjään ainakaan voi luottaa... Eipä silti, pakko sanoa että ei Suomessa näköjään ole yhtään ainoaa vastuuntuntoista, järkevää ja jalat-maassa olevaa puoluetta joka olisi aivan tavallisen ihmisen asialla - ei ainuttakaan.

Äänestä

Onkohan aloittajan asiat oikein hyvin ? ??????????? !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Katuvahan on ja sitä riittää vaikka velaksi. Näytellään lopun aika.

Äänestä

SDP ratkaisee kaikki asiat velkarahalla. SDP siirtää velanmaksut tuleville sukupolville.

Äänestä

Onko muu vaalikarja arvottomampaa kuin kulttuuriväki ? Taviksiin kohdistuvat leikkaukset ja hintojenkorotukset pitää myös perua sillä hekin ovat ihmisiä !

Äänestä

Vähän aikaa sitten Viron ministeri kommentoi Marinia kassatytöksi,ja luule että siihen hommaan on kyllä täysin sopiva,suomen kommunistihallitus ajaa suomen suohon.Naurettavaa takin kääntöä kokoajan,sekoilua ja selittelyä.EROA suomen kommarihallitus.

Äänestä
  • Mitenkäs sille äärioikeistolaiselle Mart Hölmölle sitten kävikään, heh heh.

    Äänestä

Sanna Marinin yritys hyvä 10, tulos -10.
Näin se aina käy, kun liikaa yrittää.
Myös tämä Nukkehallitus on huonosti onnistunut, rahaa on palanut miljardeja euroja.

Äänestä

MEikit väärässä naamassa.

Äänestä

Suomessa ei tarvita pääministeriä enää.

Riittää kun on yksi luottokortti pöydällä ja kun joka edes mainitsee sanan leikkaus niin sillä voi käydä maksattamassa aina puuttuvan osuuden tarvittavin tasokorotuksin.

Äänestä

Juuri niin. Marin on tekopyhä.

Äänestä

Eikö koko kansan pitäisi tajuta millaisia huijareita ovat loppujen lopuksi. Vaalien aikaan lupailevat kaikenlaista hyvää ja kivaa ja se tyhmä osa kansasta (suurin osa kansasta) menee ja äänestää. Sit kun pääsevät valtaan nii velkaa ottavat niin paljon kuin mahdollista. Rahaa menee ihan jonnin joutavaan, josta ei Suomi ainakaan hyödy. Loppujen lopuksi päätöksien seuraukset kurittavat Suomen kansaa.

Äänestä

Sanna Marin on poliittisen historian suurin pelle. Todellinen johtajuuden irvikuva.

Äänestä

-Nyky hallitus puolueet on vuodesta toiseen osoittaneet epäpätevyytensä ja epärehellisyytensä.

-OLISIKO AIKA KOKEILLA JOTAIN UUTTA.

-Seuraava hallitus nykyisistä oppositiopuolueista! Perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi!

Äänestä
  • Sanna Marinin monipuoluehallitus on paras hallitus vuosikymmeniin, joten ehdottomasti jatkoon.

    Perussuomalaisten Sipilän hallituksessa loistaminen jo nähtykin - pelkkä oikeistolaisten sipilistien ja kokkareiden napinpainaja ja tavallisen kansan kyykyttäjä.

    Äänestä

Tämän minäkin allekirjoitan:

"Keskusta yritti nostaa kannatustaan ja kävellä pääministeri Marinin yli Kurvisen typeryyden avustamana, mutta huonostihan siinä kävi taas kerran keskustalle ja ihan oikeutetusti.

Pääministeri Marin näytti arvojohtajuutta, ja siitä häntä myös kiitämme."

Ja todellakin kiitän pääministeri Marinia.

Äänestä
  • Taatusti suurin osa suomalaisista on kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

Tottakai esittää, näin saadaan pelastettua vasemmistolaistet äänet demareille ja vetäistyä matto oikein tyylikkäästi Kurvisen alta. Edesvastuuton rahanjako työtä tekemättömille taattu ja tuleville hallituksille jää taas enemmän leikkauspaineita. Rahanjaon demarit ovat aina osanneet, säästöt ja leikkaukset jättäneet aina taloudesta enemmän ymmärtäville porvareille.

Äänestä

Jos kulttuuria tuetaan,niin sen kyllä ymmärrän,mutta
jos politiikkaa tuetaan,niin sitä en.Nämä nykyiset ministerit
ei ymmärrä sitä,että some ei kuulu päätöksen tekoon.
Vastuullisessa asemassa olevat henkilöt ei voi elää missään
kuplassa.Sisäministeri ja puolustusministeri pitäisi olla ei
poliittinen virka.Toki määräaikainen mutta erillään puoluepolitiikasta.

Äänestä

Väärällä uralla on tämä Sanna Marin. Ois vaan pysyny kassa tyttönä läpi elämänsä. Vihreä puolue pitäisi hävittää.

Kyllä hävettää olla suomalainen tälläisen läpimädän hallituksen seurauksista.

Äänestä
  • Täällä ollaan aivan tismalleen samaa mieltä asiasta.

    Oikeasti hävettää.

    Äänestä

Kepun uskottavuutta ole ollut sitten Väyrysen jalasmökki- ja Vanhasen lauta-sekoilujen, puhumattakaan nyt näistä Katrin "esiintymis" koulutus sekoiluista, Sipilän valtion kuppaamisista ja hänen sukulaisten suosimisista.

Äänestä

Marin on epäpätevin poliitikko mitä maailma on koskaan kantanut. Haiseva kuppapillu hallitus.

UUSI HALLITUS KIITOS. Se olisi epäpätevän pääministerin ja nyky hallituksen toimista kärsivälle Suomen kansalle palvelus ja paras uutinen.

Äänestä

Ei oopera rahaa tarvitse siitä ei ole kenellekään hyötyä

Äänestä

Miten kävi.

Äänestä

Ilman kulttuuria ei ole Suomen eikä suomalaisuutta. Enkä tarkoita kulttuurilla teatteriesityksiä.

Jo muinaisilla kreikkalaisilla oli selkeä käsitys kulttuurista.

Äänestä
  • Tais se kreikkalainenkin kulttuuri käydä suomelle kalliiksi!

    Äänestä

Marinia ja nyky hallitusta kannattavat kansalaiset tykkäävät että nyky hallitus raiskaa heitä jatkuvilla veronkorotuksilla sekä pakolaisten ja maahanmuuttajien välityksellä.

1Äänestä

Mitenköhän pitkään nykyinen hallitus ja pääministeri Marin uskaltaa härnätä ja kiusata Suomen kansaa veronkorotuksilla ja typerillä päätöksillä.

Eikös se sanonta ole että: Kyllä kilttikin koira osaa purasta jos sitä tarpeeksi potkii.

Äänestä

Tehtaat häipyy ja sen mukana työpaikat, kun SDP ja Vasemmistoliitto touhuaa.

Äänestä

Haluaa kovasti synnit anteeksi

Äänestä

Kakkaa alkaa lentää tuulettimeen

Äänestä

Hallitus toiminta täyttä teatteria. Siinä on meille tarpeeksi viihdettä.

Äänestä

Julkijuoppo pääministeri pitää kuulemma huolen siitä että alkoholilla läträämättömät eivät saa laillisesti nauttia Jumalan luomasta yrtistä hänen hallituskaudellaan. Kaksinaismoralismi huipussaan.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sannukka vaatii, että kulttuuriin kohdistetut leikkaukset perutaan....siis niin pelle pääministeri kuin olla voi.

SDP:n tuoreet kannanotot ovat herättäneet laajalti ihmetystä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi eilen, että ainoastaan vasemmistoliitto vastusti osittain kulttuurileikkauksia, kun hän esitteli kohdennetut leikkauslistat muiden hallituspuolueiden edustajille 23. syyskuuta.

Kepun kansanedustaja Jouni Ovaska kertoo suoraan mielipiteensä pääministerin toiminnasta.

– Sanon nyt suoraan. Uskottavuutenne horjuu.

Eikä ihan vähän.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu