Elämä on kallein lahja, joka on- tietysti.
Nykyajan nuoret aikuiset ovat ilmeisesti aika lailla kyseenalaistaneet sen.
Suomen kansa ei ole lisääntynyt ihanteellista 2-3:n hedelmällisyystahtia ja se tekee kansastamme heikon pian.
Ihmisen ei tule liisääntyä, kuinjotkin elukat ylen määrin, vaan suunnitelmallisden järkevästi.
Suomen tapauksessa tosin saamme kiittää niitä, jotka ovat hankkineet tai saaneet enemmän lapsia. Pitää muistaa myös, että kaikki halukkaat eivät ole saaneet lapsia, mutta nykyään on näitä aivan kummallisesti ajattelevia nuoria aikuisia, he eivät tulevaisuutta ole luomassa.
Ja Suomi ei kehity Afrikan ja Lähi-idän kulttuureilla ja tasolla, tiedoksi sekin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.