Joko Suomen pääministeri Sanna Marin on esittänyt suruvalittelunsa itsensä ja suomalaisten puolesta englannin kansaisen, jolla somalialainen tausta, tekeman Britannian konservatiivipuolueen parlamentaarikon murhasta?
Maalmalta tulvii suruvalitteluja, Lontooseen, mutta Suomesta ei näytä tulleen. Ylensä Marinin hallitus on kaikessa halunnut olla ensimmäinen EU:ssa, ja Sanna jopa ennen presidentti Niinistöä..
Onko syynä Sannan nihkeyteen se, että kyseessä on konservatiivipuolueen parlamentaarikko uhrina ja terroriteon tekijäjänä somalitaustainenn Britannian kansalainen.
Murha oli islamistin tekemä terroriteko ja se tapahtui kirkossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.