Joko Suomen pääministeri Sanna Marin on esittänyt suruvalittelunsa itsensä ja suomalaisten puolesta englannin kansaisen, jolla somalialainen tausta, tekeman Britannian konservatiivipuolueen parlamentaarikon murhasta?
Maalmalta tulvii suruvalitteluja, Lontooseen, mutta Suomesta ei näytä tulleen. Ylensä Marinin hallitus on kaikessa halunnut olla ensimmäinen EU:ssa, ja Sanna jopa ennen presidentti Niinistöä..
Onko syynä Sannan nihkeyteen se, että kyseessä on konservatiivipuolueen parlamentaarikko uhrina ja terroriteon tekijäjänä somalitaustainenn Britannian kansalainen.
Murha oli islamistin tekemä terroriteko ja se tapahtui kirkossa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko Sannukka jo esittänyt Suomen suruvalittelun ?
Vaitiolo on hyväksymisen merkki eli tässä tapauksessa hyväksyy iskun.
Miksi Marin kommentoisi, sillä Suomen hallituksen on läpilyönyt Ohisalon mukaan intersekventiaalinen feminismi, jossa valkoinen konservatiivipuolueen heteromies on uhriutumisasteikolla alimpana eli merkityksetön olio ?
Ei meillä ole tapana pahoitella natsifasistien lopettamisia. Hyvää työtä. Jatkakaa.
Eikös tuo ukko ollut kuitenkin redcross porukkaa ja osallistui niiden kaikki pakolaiset eurooppaan ja sossuun kampanjoihin. Oharin hengenheimolainen siis. Sai somalin puukosta.