Rikkaiden suomalaisperheiden holding -yhtiöihin virtaa valtavasti rahaa
Anonyymi
112416
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 112
Vanhimmat
Rikkailla on nollaverot.
Johtuu siitä että Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat antaneet suurimmat verohelpotukset suurituloisille ja varsinkin pääomatulojensaajille. Samaan aikaan porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat korottaneet kaikkia välillisiä eli kaikille tulonsaajille tasaverova kuten kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisäveroa, polttoaineveroa, sähköveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa. Kepu Ahon porvarienemmistöinen hallitus tekin vuonna 1993 verouudistuksen jossa palkkatulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin ja pääomatuloja alettiin verottaa lievemmin kuin palkkatuloja joista maksetaan progressiivista tuloveroa. Tuolloin valtion verotulot laskivat ja valtion velanotto lähti exponentiaaliseen nousuun joka on jatkunut meidän päiviimme asti. Kepu Ahon porvarihallituksen epäoikeuden verouudistus on peruttava heti ja palkkatulot ja pääomatulot pitää laskea verotuksessa yhteen ja verotettava progressiivisella tuloverolla kuten palkkatulojakin verotetaan.
Ok.
Veroluikureita.
Kiitän Jumalaa kun Hän kostaa kokoomuslaisille heidän rikoksensa.
"Rikkaiden suomalaisten perheiden holding-yhtiöihin virtaa valtavia summia verotta. ”On täysin omituista, että isoja omistajia suositaan tuolla tavalla”, arvioi laskentatoimen ja rahoituksen professori.
Useat Suomen rikkaimmista henkilöistä nauttivat holding-yhtiöidensä kautta erittäin anteliaasta veroedusta. Listaamaton yhtiö voi saada pörssiyhtiön maksamat osingot ilman veroa, jos se omistaa pörssiyhtiöstä vähintään kymmenen prosenttia."
Marin II niin saadaan tämäkin epäkohta kuntoon.
Näin on.
Näinpä.
Kyllä.
Hyvä yhteenveto. Sinun kannattaa laittaa tuo kirjoitus useille keskustelusivuille, sillä tavallinen kansa ei tiedä noista asioista.
Tänään Ylen Aamun Talouskatsaus osiossa palkansaajapuolen edustaja oli erittäin selkeä, kuuli että mies tiesi mistä puhui, mutta toimittaja simputti pitämään lyhyitä puheenvuoroja ja antoi yrittäjien edustajalle valtavasti.monologiaikaa.
Palkansaajien edustaja puhui toisaalta liian akateemisesti, jotta tavallinen kansa olisi ymmärtänyt mitä tarkoitetaan. Ne hänen esille ottamat asiat pitäisi kirjoittaa selkokielellä ja rautalanka muodossa tavallisten ihmisten ymmärrettävään muotoon. Mitä tarkoittaa esim että julkinen sektori on vahva tai varakas.
Kansalaisille olisi hyvä ymmärtää, missä muodossa se varallisuus siellä on ja miksi Orpo ja EK ovat juuri sitä varallisuutta kärkkymässä yksityistettäväksi ja rännitettäväksi edelleen veroparatiiseihin. Se on valtion ja kansan ryöstämistä, mutta niin härskiä, etteivät ihmiset ymmärrä sen olevan todellista vaan uskovat jotain yritysmaailman edustajana lässyttävää setä ihmistä, joka puhuu tietoisesti mahdollisimman rauhoittelevaan ja pappamaiseen tyyliin.
Vasemmiston ongelma on, että he eivät tuo selkeästi esille näitä kuvioita, Olisi erittäin tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät oikeiston talouspoliittisia vaikutteita ja päämääriä, silloin he eivät totisesti olisi myöskään äänestäneet perussuomalaisia.
Oikeiston perusteesi on heikko valtio, heikko sosiaaliturva, vähäinen yritysvero, mutta samaan aikaan vaatimus valtion verotulojen siirrosta tukina yrityksille, joilla kuitenkin on oikeus olla investoimatta tai maksamatta veroja valtioon, jossa toimivat. Veropohja häviää siis vähän kerrassaan, tätä oikeisto paikkaa myymällä valtion omaisuutta eli yksitystämällä, jolloin sen lypsävän lehmän varallisuus ja tuotto siirtyvät yksityisille. Valtio köyhtyy, kansa köyhtyy ja peittääkseen tätä hidasta ryöstötoimintaa kerätään veroja kuluttajilta eri muodoissa ja pienennetään sosiaali- ja työttömyysturvaa, säästetään koulutuksesta jne.
ysimillinen burana tulee ja auttaa?
" Saksan armeijan upseereiden vallankaappaussuunnitelma tunnetaan heinäkuun 20. päivän salaliittona murhata Hitler.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Valkyrie_(vuoden_2008_elokuva)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17934463/vapaamuurari-satanistinen-la
mitään rotuja ei ole olemassa.
https://mysteriesrunsolved.com/fi/anunnaki-melanesian-tribe-dna-genes-of-unknown-species/
hmm... RKP-läisiä?
Anora
Wärtsilä Oyj Abp.... jne
Verot maksettava veronmaksukyvyn eikä veronmaksuhalun mukaan.
köyhäkansan verottaminen on epäisänmaallista hulluutta ja fasismia-
saman rahan saisivat valtiolle käytön eli kulutuksen kautta veroina takaisin- mutta liike-elämä menestyisi ja kansa olisi hyvinvoinnissa- kuten muissa pohjoismaissa on.
Veroluikurit kuriin!
Ok.
Palkkatulot ja pääomatulot laskettava verotuksessa yhteen ja verotettettava progressiivisella tuloverolla jolla palkkatulojakin verotetaan.
Tasan näin.
KAIKKI henkilökohtaiset tulot (työn ansiotulot, palkkiot, pääomatulot, bonukset, optiot) verotettava saman yhtäläisen progressiivisen veroasteikon mukaan. Ei voi olla niin että veroja maksetaan tulolajin mukaan, vaan niitä pitää maksaa maksukyvyn mukaan kokonaisvuositulojen mukaan.
Ok.
Heti.
MIKÄ on HOLDING ???
Vastaa selkosuomeksi yhdellä lauseella niin että kaikki ymmärtää.
kukaan ei tiedä...
https://www.youtube.com/watch?v=hjiRvYlwCU4&t=3938s&ab_channel=SamuelGryning
Kepu Esko Ahon porvarihallituksen verouudistus peruttava jotta valtio saa lisää verotuloja. Palkkatulot ja pääomatulot laskettava verotuksessa yhteen ja verotettava progressiivisella tuloverolla.
Kyllä.
Kiinteistövero on hullua jos asuu itse kiinteistössä-
vain rikkaiden ylimääräisistä kiinteistöistä voisi verottaa ja yrityksiä?
Tätäkin ymmärtää paremmin kun katsoo tämän haastattelun.
Kansainvälinen rahaeliitti ohjaa rahan lisäksi myös mediaa. Katso entisen eliitin rahavirtojen pyörittelijän (katuvan sellaisen) haastattelu niin ymmärtää paremmin miksi meitä pidetään valheiden pauloissa. Tekstitetty suomeksi, kannattaa katsoa
https://www.youtube.com/watch?v=ErF-A_4EftI
Media, suuryritykset, pankit, poliitikot ovat saman eliitin ohjailemia. He haluavat sinut väkisin rokottaa ja siksi mediakin pukkaa läpinäkyvää propagandaa laajoista päinvastaisista todisteista huolimatta. Moni ajaa rokotetta tietämättä mitä he ajavat - kokeneista lääkäreistäkin. Koska illuusio on niin vahva ja sitä on rakennettu eliitin toimesta, vuosia, jos ei vuosikymmeniä.
Tuossa lyhyt video- kertoo sitäkin enemmän 2 min:
https://www.youtube.com/watch?v=XaDT1sCRmpY
Tavallisten yksityishenkilöiden pääomavero on jo nyt Suomessa Euroopan huipputasoa. Osinkovero on lähes kaikissa maissa alhaisempi.
Aivan kokonaan eri asia on sitten se, että tätä huippukorkeaa osinkoveroa maksavat lähinnä tavalliset yksityishenkilöt. Eri syistä verovapaita osingonsaajia on vaikka kuinka paljon. Yksityishenkilöt sen sijaan maksavat jo nyt liikaa.
Pienten pääomatulojen kohdalla toki noin kuten totesit.
Pääomatuloissa on se ominaisuus, että ne voi yhtiöittää. Eli yksityishenkilö voi perustaa osakeyhtiön ja pitää osakkeensa siellä. Tällöin verotus menee yritysverotuksen mukaan. Yritysverotuksessa tavoitteena on, että yritys kasvaa ja tuottaa enemmän ja enemmän. Yrityksillä ei ole progressiivista tuloveroa.
Tämän takia on aivan loogista ja oikein, että yksityishenkilön pääomatuloa ei veroteta kovin rankasti. Muuten yhä useammat sijoittavat yrityksen kautta, ja ne kärsivät veroissaan kohtuuttomasti, jotka eivät yritystä osaa tai halua perustaa.
Pahuus on loogista pahuuden palvojille mutta ei rehellisille ihmisystävällisille inhimillisille ihmisille.
Osinkovero on veroa, joka maksetaan arvonnoususta, sitten kun osinko myydään
Eli se on veroa varallisuuden kasvusta joka ei ole tullut työstä, vaan pelkästään osingon sen myyntihetken hinnan mukaisesta varallisuuden kasvusta. Tämän veron maksua voi kiertää loputtomiin eri kikkailuilla, myymällä vuoden lopulla mahdollisesti pohjilla olevat osakkeet ja ostamalla saman tien takaisin, jolloin osaketilin tuotto näyttää verottajalle miinusta.
Näitä veronkierto kikkailuja ja porsaanreikiä ovat oikeistohallitukset saaneet luotua lainsäädäntöön vuosikymmenten sitkeällä työllä ja toistuvasti vastustamalla lainsäädäntöä, joka voisi puuttua harmaan talouden, talousrikollisuuden ja veronkierron mahdollisuuksiin.
kapitalistinen eli pääoma-piirien satanistinen pahuus suomessa?
https://www.youtube.com/watch?v=gn8lNPi2k4g
Ja nämäkin rahat vuotaa
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/koronaa-tai-ei-niin-tama-raharalli-raikaa/13291c77-354f-5d36-80b9-0e4505157c3f
Kreikassa+osinkoveroa+pudotettiin.+Aikaisemmin+10+%,++nyt+5+%.+Suomessa+progressiivinen+vero+30+/+34.+Suomalainen+osingonsaaja+kyllä+maksaa+veroa.
Käytännössä ei.
Rikkaan verovälttely - normaalia
Köyhän verovälttely - syntiä HYI HYI
Ensin mainittua kutsutaan verosuunnitteluksi, jälkimmäinen on veropetos.
mikä se holding -yhtiö on?
pitämis-yhtiö?
mitä se tarkottaa?
eikö ne osnko sunmuut tulot voisi ottaa vo maksuvaiheessa valtiolle- automaattisesti- niin ei olisi mahdollisuutta kiertää veroja.
irti EUsta on pakko että saadan valtio kuntoon.
Hyvä kommentti.
Osuvasti sanottu.
Mutta käytännössä sama? :DD
Koska laki säädettiin saatananpalvojien toimesta.
Totta.
Tuskin on.
Veroparatiisien historiaa. https://yle.fi/uutiset/3-12145442
Hyvä linkki.
Nalle on hyvin pahoillaan kun Suomella menee tosi huonosti taloudessa!!😭😭😭
Sarkasmia oletan.
Nalle haluu yksityistää järvessäuinnin ja hapen ilmasta..
Linkki, kiitos.
satanisti?
englannin kielinen video:
https://www.youtube.com/shorts/gV1TZvanWD8
Ja samat s--tanan paskaporvarit huutavat sitten yleishyödyllisten instituutioiden kuten ammattiliittojen sijoitusten verovapaudesta. Tämä maa tarvitsisi kipeästi taas Akseli Koskelaa.
Ok.
Näinpä.
veroa maksamattomi ahneita rikkaita tuetaan! verovapaudella.
Ja pien rikkaita tuetaan mm. sähköauto verohelpotuksilla ja asuntokeinottelu tuella kelan kautta, sekä kotitalousvähennyksellä!!! ahnetta on meno.
Lisäksi on ek mtk veroaleja ja tukea.....
Totta.
Sitten nalkuttavat yhdestä kulkutaudista.
KOKOOMUS-SYÖPÄ tulisi hävittää pysvästi. Keinolla millä hyvänsä.
Kokoomus on Suomen tuhopuolue nro 1.
ON.
Mutta pelastus on alkanut. Sosiaalidemokraatit vasemmistoliitto näyttävät, kuinka kansan elintoso kohoaa, turhat verot ja kulut poistuu. Kaikki saavat sen mitä haluavat.
Tasapäisyys on edelleen sosialistinen unelma. Siihen pyrimme nyt.
Validit linkit väitteisiisi, muutoin porvaripropagandaa.
Mikä V-TUN tasapaäisyys on kyseessä, kun vaaditaan, että kaikkien tulee maksaa tuloistaan veroa yhteiskunnan eri palveluiden ylläpitämiseksi? Mikä teitä Kokomuksen läpimädäntyneitä trolleja vaivaa, kun sontatunkioulostuksissanne ei ole järjen häivää?
Trollonlollon.
Hyvä kommentti. Kiitos.
Suomen porvaripuolueiden kannattajat eivät halua maksaa veroja ja näitä puolueita ovat kokoomus, kepu, PS, Rkp, Vihreät, KD ja Liike nyt.
Asiaa.
Asiaa kirjoitat.
Rikkaat kermaperseet.
Suomen verojärjestelmän [kuten myös Kreikan] yksi tavoite on se, että Suomessa olisi myös edes joitakin suomalaisia suuria omistajia, eikä pelkästään ulkomaisia eläkeyhtiöitä.
Ehkä tälläkään ei ole enää mitään väliä. Parempi varmaan että aivan kaikki suomalaiset on köyhiä? Tosin silloin osingotkin valuvat ulkomaille ilman veroa .....
Annapa valideja linkkejä väitteisiisi, muutoin porvarijargonia.
Kiitos aloituksen linkistä.
Suomessa+tällainen+verottomuus+johtuu+siitä,+että+hallitus+on+SDP:+n+puheenjohtajan+johtama.
SDP:lle+tukea+maksava+vasemmistolainen+ay-liike+omistaa++valtaosan+Kojamoa+(ent.+VVO,+Lumo+brändi).+
VVO+rakensi+yhteiskunnan+tuella+vähävaraisille+vuokra-asuntoja,+jossa+asuvat+saavat+yhteiskunnalta+asumistukea+ja+muita+sosiaalisia+etuuksia.+Vuokrat+nostettiin+huippuunsa+köyhiltä+yhteiskunnan+tukea+saavilta+eläkeläisiltä.++
Kojamon+hallituksen+puh.+johtajana+oli+Riku+Aalto+(Teollisuusliitto).
Voittoprosentti+pyöri+50+%n+paikoilla,+osinkoa+tuli+miljoonia+ja+nämä+ay-liike+sai+verottomana.
Sitten+mentiin+pörssiin+ja+tästä+tuli+rutkasti+voittoa,+joka+jaettiin+taas+verottomana+ay-liikkeelle.
Näistä+verottomista+voitoista+voitiin+jakaa+poliittista+tukea+SDP:lle,+jonka+johtama+hallitus+taisteli+ulkomaisia+veroparatiiseja+vastaan,+joilla+porvarit+yrittivät+saada++helpotusta+veroihinsa.
Nyt+vasemmistolaisen+ay-liikkeen+suureltaosin+omistamalla+Lumolla+on+rahaa+kuin+Roope+Ankalla,+joten+se+rakentaa+Helsingin+korkeimpia+pilvenpiirtäjiä+vuokra-asunnoiksi++tuottamaan+lisää+verotonta+suurvoittoa+yhteiskunnan+tukemalle++työväenliikkeen+bisnekselle.+
Voittoja+ei+jaeta+verona+yhteiskunnalle.
Nykyhallitus+esitti++kelvottoman+veroesityksen,+jonka+eduskunta+hylkäsi+ja+vaatii+korjausta.+Korjattua+esitystä+ei+enää++tullut,+koska+propagandan+vaatimus+oli++jo+saatu+esityksellä+täytettyä.
Porvari taas valehtelemassa ja haukkumassa nykyhallitusta. Kepulla on oma vuokrafirma Nuorisosäätiö joka ei maksa veroja koska säätiöt ovat Suomessa verovapaita. Kokoomuksella on vuokrafirma Sato joka tuskin veroja makselee ja Suomen Ruotsin kielisellä rahalla on omat säätiömuotoiset verovapaat vuokrabisneksensä.
Veroluikureita.
Ovat.
Hyvä linkki aloituksessa.
Pistäkää jakoon.
Kun mikään ei riitä rikkaille veroluikureille.
Näköjään ei.
Pistäkää hyvää aloitusta jakoon.
Ok.
Holdingyhtiöt kiellettävä.
Ne ovat vain veronkiertoa varten.
Paskamahaökyt kuuluvat verorälssiin. Veroista vapautettuun yläluokkaan.
Totta.
Totta.
Vaikkakin tämä uutinen on jo parin vuoden takaa, niin edelleen on noin. Ihmettelen suuresti, että Marin ei ole saanut hallituskaudellaan muutosta aikaan tuon epäoikeudenmukaisen veronkierron korjaamiseksi.
Onko omalehmä ojassa?
PS. Piensijoittajat kyllä maksavat veronsa. Osingoista vero pidätetään jo ennen maksua ja salkunhoitaja ilmoittaa omistukset verottajalle ja verottaja varmasti laittaa maksuun voitot.
Kepu on vastustanut koska porvaripuolue.
Pitää paikkansa.
Keskusta kampittaa kaikki yritykset veronkierron estämiseksi.
Sijoittajia varten väh 20 pykälää vähennysoikeuksia, jne. joita voi hyödyntää veronkiertoon tai siirtää veronmaksua vuosilla eteenpäin, jolloin on ikäänkuin ottanut korotonta velkaa valtiolta ja maksaa kun jaksaa, jos jaksaa.
Porvaripuolueet kokoomus, kepu, PS, Vihreät, KD, Rkp ja Liike nyt suosivat holdinyhtiöitä.
Kuinka monta Herlinien tai Nallen kaltaisia todella rikkaita on suomessa, jotka pystyvät tekemään kymmenien ja satojen miljoonien siirtoja holding yhtiöihinsä?
Suomessa on varakkaita jotka käyttävät holdingyhtiötä veronkiertoon. Omituista että porvarit aina yrittävät väittää että Suomessa ei olisi varakkaita ja sillä puolustelevat veronkiertoa.
Hyvä kommentti.
TÄLLAINEN MAA TÄMÄ SUOMI ON.
KUSIPÄIDEN JA RAHANAHNEIDEN SEKÄ
VAIN OMAA ETUAAN AJATTELEVIEN POLIITIKOIDEN VUOKSI.
HAISTAKAA PASKA JO!
SUOMI ON PASKA MAA.
Pitäsi kysyä "demari"-koiralta, miksi näin ?
Kysykääpä, vaikka siltä Heinäluomalta, isältä, ei tyttäreltä. Siis duunarin kavaltajalta.
Huutelee porvarirakki öyhötyksessään.
Niin tekee. Ei nuo demarit mihinkään puutu, jos ovat itse kovapalkkaisissa viroissa. Ainoastaan taiteilija Arhinmäki osasi sentään sanoa ääneen, ettei velkoja tarvitse maksaa pois!
Valehtelee palstaporvari öyhötyksessään.
Suomi on verokeidas, superrikkaille verovälttelijöille, ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelija-pörssirikollisille, tämä on asia, josta ei saisi edes kirjoittaa, vaan tulee sananvapauksien estämisiä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17909223/aarifasistihallitus-hyysaa-norjasta-paenneita-superrikkaita-verovalttelijoita-soteihmiskaupassa
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/06/24/to-avoid-rising-taxes-norway-s-super-rich-flee-to-switzerland_6036559_19.html
Norjasta KOVEMPAA verotusta ja aidompaa yhteiskunta-luonto-ilmastovastuita, paenneita superrikkaita verovälttelijöitä, eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ, hyysää veroparatiisi-sote-IHMISKAUPASSA, eläkeläisväestöämme äärimmäiseen köyhyyteen, taloudelliseen oikeusturvattomuuteen pahoinpitelemällä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009805785.html
Saiko lainvastaisen neonatsihallituksen korruptioministeri HäkkänenOligarkki, vaalirahaa norjalaisilta verovälttelijöiltä sote-ihmiskauppiailta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-
Suomen kansalaisten tulee kiireellisesti, nostaa rikoskanteita kansainväliseen korkeimpaan oikeuteen, Haagin Tuomioistuimeen, koska näyttää vahvasti siltä, että Suomessa viranomaiset, ovat joko lahjottuja, ostettu urakehitys- ja huippupalkoilla, tai sitten jopa kiristyksen ja uhkailun kohteina, kuten AutokratiaUsan pörssirikollisOligarkeilla on tapana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17861806/cayman-saarille-vuodettuja-valtavia-varallisuuksia-perittava-takaisin-valtiolle
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17777833/suomen-kansaa-harhautetaan-maksamaan-aarioikeistotrumpistien-sotarikosbisneksia#comment-119664469
Rikoskanteiden nostaminen Suomessa, ei johda mihinkään, niin korruptiossa kaikki yksipuoluejärjestelmän valitsemat, korkeat viranomaiset ovat. Siksi kansalaisten joukkovoimalla, rikoskanteiden vieminen, Haagin Tuomioistuimeen, on ainoa tie oikeudenmukaisempaan valtioon, demokratian jälleenrakentamiseen, kansalaisoikeuksien saamiseen Suomessa.
PörssirikollisOligarkit ryöstävät kansaamme ja valtiotamme. Jopa Kiina kykenee suitsimaan korruptiota veroparatiisi-sotessa, mutteivät eduskunnan yksipuoluejärjestelmän korruptiopoliitikko-pörssirikolliset.
https://www.theguardian.com/world/2023/aug/17/china-renews-crackdown-on-corruption-in-healthcare
Eipä viitsinyt Marininkaan hallitus tuohon puuttua.
Porvaripuolue kepu esti pääomatuloverotuksen nostamisen.
YHTIÖLAKIA MUUTTAMALLA.
ONHAN SE VÄÄRIN, ETTÄ YKSIYISET HENKILÖT ROHMUAVAT ITSELLEEN, ON TÄYSIN HULLUA. KÖYHÄT JOUTUVAT SIITÄ KÄRSIMÄÄN.
KEKKOSEN AIKAAN TÄMÄ EI OLLUT MAHDOLLISTA, VASTA MAUNO KOIVISTON AIKAAN ROHMUAMINEN ALKOI JA RIKOKSET.
VÄVY KOMULAINENKIN TARKOITUKSELLISESTI PERUST 30 YRITYSTÄ.
--
HUIPPUUSA KASVOI MARTTI AHTISAAREN JA TARJA HALOSEN AIKAKAUDELLA.
--
EI LIENE SATTUNA, ETTÄ KAIKKI KOLME OVAT SOSIALISTEJA.
--
SAULI NIINISTÖÄ EI VOIDA SYYTTÄÄ. HÄN ON LAKIMIS JA KUN LAKI MENEE KUMOON, PYHÄHENKI ON PYSTYSSÄ.
--
SOSIALISTI TARJOAA HELVETTIÄ, KUN VALTA KAATUU.......
No niitähän nyt köyhien persujen oma valtionvarainministerikin suosii. Riikka Purra ei halunnut verolle listaamattomien yhtiöiden osinkotuloja, osinkoina 90 000 € voit ottaa verotta, 150 000 €:sta vero vain 8 %. Näistä osinkotuloista ei siis viistetä mitään maksuja. Ryysyläisporvariperun 2000 euron tuloista verot kaikkine työttömyys- ja sairauspäivärahamaksuineen n. 20 %.
Toinen Suomen kummallisuus on yleishyödylliset säätiöt, jotka ei voitoistaan maksa mitään veroa! Muissa maissa ei ole vastaavaa!
Ja kuten Sipiläkin, perusti yleishyödyllisen säätiön vaimonsa kanssa ja piilotti miljoonavarat. Vaimo mättää sieltä n. 400 000 € palkkaa ja hyväntekeväisyyteen jaettu n. 100 000 vuodessa. Sanoi Timo Soini aikanaan, että säätiöt verolle, fyrken finns, mutta siihen sekin jäi. Tais persujen säätiössä olla sittenkin omaisuutta!
Kansalainen maksaa osinkomyynneistää yli 30 %veroa, yleishyödylliset säätiöt 0 %.
Siellä siis on potentiaalista verotettavaa, mutta Riikka Purrahan onkin fiskaalikonservatiiviporvari. Kokoomuslaiset varakkaat riemuitsee...että persut, köyhätkin, tukee heidän päämääriään.
Hyvä kirjoitus.
** No niitähän nyt köyhien persujen oma valtionvarainministerikin suosii. Riikka Purra ei halunnut verolle listaamattomien yhtiöiden osinkotuloja, osinkoina 90 000 € voit ottaa verotta, 150 000 €:sta vero vain 8 %. Näistä osinkotuloista ei siis viistetä mitään maksuja. **
Jaat väärää tietoa ! Verottomasti ei voi ottaa yhtään centtiä.
Tottahan tuo on joten itse valehtelet.