Siis äänestäjiä ei kannata ahdistaa. Tärkeintä on saada äänet omaan laariin. Omiin ei voi vaikuttaa.
"Perussuomalaisten viestistä on välillä jäänyt kuva, että puolueessa ei löytyisi intoa kannustaa suomalaisia rokottamaan itsensä. Esimerkiksi tänään eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei näe tarvetta minkäänlaisille lisätoimille, joilla rokotteisiin edelleen kriittisesti suhtautuvat saataisiin ottamaan rokotteet.
– Kysymys oli ymmärtääkseni siitä, että saadaanko tällä rokotekattavuutta kasvamaan. Uskoisin ihan samalla tavalla, että rokotteen edelleen ottamatta jättäneiden päätä ei kyetä kääntämään valistuksella. Tällaista valistusta ja uutisointia on ollut tarjolla jo hyvin pitkään, Purra arvioi.
Hänen tietojensa mukaan rokotetuissa aliedustettuina on erityisesti nuoria miehiä ja maahanmuuttajia, jotka suhtautuvat koronarokotteisiin kielteisesti eivätkä aio ottaa niitä.
– En näe sitä kauhean tulokselliseksi, että tästä millään muulla tavalla valistettaisiin kuin median kautta kertomalla niistä uutisista ja tosiasioista, että rokottamattomia päätyy sairaalahoitoon. Toivottavasti tällainen uutisointi vaikuttaa niihin ihmisiin, joihin vielä voidaan vaikuttaa niin, että he haluavat vielä rokotteen ottaa."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylmä totuus on , jos pitää itseään ylempänä olevana niin normi väestön säännöt ei koske meitä .
Vasuilla on toinen mieli, otetaan sotarikolliset johtoon.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/db0c1c61-2fc6-4441-8a8e-6a99e92dae0a
Oliko liian noloa myöntää, että kyseinen mamu oli oikeistoaikaan saapunut?
Toivottavasti, toivottavasti...