Sanna Marin jälleen kännissä!

No ei eipä ihme, jos musta Joulu uhkaa, kun maan ykköspäättäjä sekaisin kuin seinäkello. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6a55281c-4f12-46d6-be17-f9ee97637f12
451035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Marinin sisäpiiri ryyppää valtion rahoja, on alentanut pm:n, ainoastaan valtion virallisiin tilaisuuksiin tarkoitetun (ei Marinin henk.koht. koti) Kesärannan arvokkaan olemuksen ja maineen ja pilkkaa näin sekä Suomen tasavaltaa että kansaa.

Katsokaa, esim. ketkä julkkikset tähän varasrinkiin kuuluvat.

Kuten huomaamme, maailman valtiojohdot eivät tähän sisäpiiriin kuulu, he jo halveksivat sekä Suomea että Marinia, heitä ei Kesärannassa näy, eikä Marin itse saa kutsuja valtiovierailuille.

Marin on vassari. Halpa tuote kaikilla mittapuilla.

Äänestä
  • Vasemmiston valhemediat yrittävät väittää häntä muka "suosikiksi". Juoppojen kommareiden suosikki kenties. Niinhän vasemmisto ajoi Neuvostoliitonkin konkurssin partaalle.

    NL:n hajotessa ryöstivät sen loputkin varat (oligarkit) ja Venäjän valtio on saanut uudelleennousta täysin tyhjästä, vasemmiston tuhottua sitä sekä muita liittoon kuuluneita valtioita 70 yuoden ajan, pitäen Siperian orjatöissä ja tapattaen toisinajattelijoita.

    https://www.youtube.com/watch?v=IRhKR4-w-3Q
    *

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmiston valhemediat yrittävät väittää häntä muka "suosikiksi". Juoppojen kommareiden suosikki kenties. Niinhän vasemmisto ajoi Neuvostoliitonkin konkurssin partaalle.

    NL:n hajotessa ryöstivät sen loputkin varat (oligarkit) ja Venäjän valtio on saanut uudelleennousta täysin tyhjästä, vasemmiston tuhottua sitä sekä muita liittoon kuuluneita valtioita 70 yuoden ajan, pitäen Siperian orjatöissä ja tapattaen toisinajattelijoita.

    https://www.youtube.com/watch?v=IRhKR4-w-3Q
    *

    Marinin II hallitus jatkaa ensi eduskuntavaalien jälkeen ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Porvari taas valehtelemassa notta korvat heiluvat mutta onneksi öyhötystäsi ei kukaan ota vakavasti tällä palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin II hallitus jatkaa ensi eduskuntavaalien jälkeen ja hyvä niin.

    Niin jatkaa! Ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin II hallitus jatkaa ensi eduskuntavaalien jälkeen ja hyvä niin.

    👍👍👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvari taas valehtelemassa notta korvat heiluvat mutta onneksi öyhötystäsi ei kukaan ota vakavasti tällä palstalla.

    Ylipäätän kukaan ei ota vakavasti tätä palstaa, paitsi ehkä sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvari taas valehtelemassa notta korvat heiluvat mutta onneksi öyhötystäsi ei kukaan ota vakavasti tällä palstalla.

    Ahaa. Tällä foorumilla siis kirjoittavat pääasiassa kommunistit. Viimeksi täällä ilmoittautuvat foorumin yksinoikeutetuiksi kirjoittajiksi "Israelin sukukunnat", eli Suomen juutalaiset.

    Olette samaa joukkoa, juutalaisten luoma muita suvaitsematon rikollinen joukkio.

    En muuten ole porvari, eli valhekin teiltä sujuu just kuin Luther teistä aiemmin kirjoittikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin jatkaa! Ja hyvä niin.

    Kyllä.

    Äänestä

  • Bilejalka vipattaa ja viina vie🍷🍸🍹🥂🍾🍺🍻🥃


    "Tehot täynnä, henkilöstö uupuu, SARS-2 tappaa kymmeniä ja vammauttaa tuhansia viikossa. Bileministeri on sen verran kiireinen, ettei kaupassa ehdi käydä, mutta nyt ollaan tärkeän äärellä: 𝒻𝑒𝓉𝒶𝓅𝒾𝒾𝓇𝒶𝓀𝒶𝓃 𝑜𝒽𝒿𝑒 nyt instassa! Ihanat glitterfiltterit käytössä myös 😍"

    https://www.verkkouutiset.fi/epidemiako-ohi-thl-ilmoittaa-nyt-1310-uutta-koronatartuntaa/#d98a40ca

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa. Tällä foorumilla siis kirjoittavat pääasiassa kommunistit. Viimeksi täällä ilmoittautuvat foorumin yksinoikeutetuiksi kirjoittajiksi "Israelin sukukunnat", eli Suomen juutalaiset.

    Olette samaa joukkoa, juutalaisten luoma muita suvaitsematon rikollinen joukkio.

    En muuten ole porvari, eli valhekin teiltä sujuu just kuin Luther teistä aiemmin kirjoittikin.

    Luther toimi täysin Raamattua vastaan. Uskovan kuuluu siunata juutalaisia ei kirota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luther toimi täysin Raamattua vastaan. Uskovan kuuluu siunata juutalaisia ei kirota.

    Mutta eipä punaisetkaan siunaa nykyään heitä. He tuovat maanosaamme juutalaisten vihollisia lähi-idästä mahdollisimman paljon. Näin antisemitismi nousee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylipäätän kukaan ei ota vakavasti tätä palstaa, paitsi ehkä sinä.

    Porvaripersut ainakin koska pitävät tätä propagandapalstanaan.

    Äänestä

  • Jos ei ole todistusaineiostoa väitteille, niin voidaan jopa pitää kunnianloukkauksena. Anonyyminä netissä on helppo huudella. Oikeasti dis-informaation ja valheiden tahallisesta levittämisestä pitäisi saada tonnin sakko. Ei hörhöt muute opi.

    Äänestä

Porvari taas solvaamassa katkerana koska oma puolueensa kitisemässä oppositiossa.

Äänestä

Sannan pieni piiri meitä hallitsee...

Äänestä
  • Edellisellä hallituskaudella kepuporvari Sipilän sikarikkaiden piiri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellisellä hallituskaudella kepuporvari Sipilän sikarikkaiden piiri.

    Jep.

    Äänestä

Kuinka niin kännissä? Laitoitko vahingossa väärän linkin? Eikö löytynyt otsikkoon sopivaa?

Äänestä
  • Mitä Sheinin möykkää, eihän tässä enään mitään hätää ole kun rokotekattavuus on noussut.
    Rokotetutko sen hässäkän aiheuttaakin?

    Äänestä

Niin helpot hommat varmaan, että menee pienessä pierussa kivemmin.

Äänestä
  • Halusi päästä bailaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halusi päästä bailaamaan.

    Maan asiat niin sekaisin, että ei kestä selvinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maan asiat niin sekaisin, että ei kestä selvinpäin.

    Sanna itse on ne sekoittanut.

    Äänestä

Jos uutinen on totta, eikö maan yklöspäättäjän pitäisi näyttää esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista?

Äänestä

Ei tuo vielä mitään, mutta kun meillä on maan ykkösnatsikin eduskunnassa.

Äänestä
  • Ketä syytät sellaiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä syytät sellaiseksi?

    Ja väärämielisesti.

    Äänestä


Alkoholismista Suomen huipullahan on lukuisia esimerkkejä. Ahti Karjalainen ehkä räikeimpänä. Ja valtionjohtoinen media salasi aikoinaan ne kaikki.

Äänestä

Kylläpä Persut alkavat olla epätoivoisia.
Koulut käymättä ja junttius kotoa opittua, mitä siitä seuraa? Persuilua ja muuta änkyröintiä, säälittävää toimintaa.

Äänestä

Väestöräjähdys ja siitä seurannut matu- ja ilmasto-ongelma on nostanut persut Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Meitä on vain yhden maailmanluokan suurkaupungin etnisen lähiön asukasluvun verran täällä pallon peräkylällä. Kukaan muu ei meidän etuja puolusta kuin persut. Onneksi on persut.

Äänestä
  • Tarkoit meille teitä Putinin porukoita. Kukaan muu ei aja Suomessa tiedän asiaanne kuin persut. Faktaa.

    Äänestä

Kaikki eivät halua koko maailmaa syleilevän suvaitsevaisuuden maksumiehiksi.
Onneksi on persut. Luojalle kiitos.

Äänestä

Kännissä kun käki senhän tonttukin näki noissa lastenjuhlissa totta tosiaan.

Äänestä

huut

Äänestä

pöp

Äänestä

Miten spermaturpa Purra?

Äänestä

-l öl

Äänestä

kjk

Äänestä

Kännissä tehtiin edellisessä hallituksessa seksiä ja yhteiskunnallistamista koskevia päätöksiä, muuta selvyyttä hölmöilyyn ei löydy.
Humalaisten aatteenpaloa ja aatosta jaloa.

Työllisyyttä parannettiin mm. vaihtamalla liikennemerkit sukupuolineutraaleiksi.

Tekstiviestillä musiikkifestareilta myytiin Fortumin omistama miljardiyhtiö puolella miljardilla Saksaan, ja nyt yhtiö tekee miljardivoittoja saksalaisille.

Päättömyyden huippu oli kuitenkin yhteiskunnallistava Sote, jossa uudistettiin miljardeilla pelkkää hallintoa vaikeuttamaan mm. potilaiden hoitoon pääsyä.

Kännissä kun velatkin muuttuvat saataviksi.

Äänestä

Jee

Äänestä

Jee

Äänestä

ja niin hyvinvointivaltio paljastui kännivaltioksi. tosin kaikki tuon tiesikin

Äänestä

Ettei etukäteen kysynyt suomen kansalta lupia juoda ilmasta viinaa festareilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

No ei eipä ihme, jos musta Joulu uhkaa, kun maan ykköspäättäjä sekaisin kuin seinäkello. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6a55281c-4f12-46d6-be17-f9ee97637f12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu