Nopeuttiko vuoden 1918 kapina kehitystämme?

Jossain keskustelussa aikoja sitten mainitsin sen, mitä Martti Häikiö näkyy sanoneen nykyisemmin, että punakapina hidasti kehitystämme ja on vaikuttanut siten aina nykypäiviin saakka. Perusteluni on vertaaminen Ruotsin kehitykseen, jossa sosiaalidemokraateilla oli vielä selkeämpi valta-asema kuin Suomessa, ilman kommunismin muodostamaa uhkaa, ja ruotsalaiset sosiaalidemokraatit, jotka eivät koskaan lähteneet vallankumouksen tielle, rakensivat todellisen maanpäällisen paratiisin, joka edelleen toimii esimerkkinä monille muille.

Tuossa keskustelussa silloin muinoin joku nimetön totesi, että kapina kiihdytti kehitystä Suomessa. Hän ei perustellut mielipidettään, ja keskustelu päättyi. Tuskin löydän sitä enää, jos yrittäisin etsiä.

Siispä te, jotka olette sitä mieltä, että kapina edesauttoi kehitystä, kertoisitteko perustelenne käsityksellenne. Itse olen sitä mieltä, että onnistunut vallankumous Venäjällä kyllä vauhditti kehitystä lännempänä, koska se pelotti okeiston yhteistyöhön maltillisen vasemmiston kanssa. Siten se varmasti vaikutti myös Ruotsin kehitykseen.

Mutta miten Suomen epäonnistunut kapina vaikutti? Näettekö, että silläkin oli samanlainen pelotevaikutus vai miten perustelette näkemyksen, että se vei kehitystä eteenpäin?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jossain keskustelussa aikoja sitten mainitsin sen, mitä Martti Häikiö näkyy sanoneen nykyisemmin, että punakapina hidasti kehitystämme ja on vaikuttanut siten aina nykypäiviin saakka. Perusteluni on vertaaminen Ruotsin kehitykseen, jossa sosiaalidemokraateilla oli vielä selkeämpi valta-asema kuin Suomessa, ilman kommunismin muodostamaa uhkaa, ja ruotsalaiset sosiaalidemokraatit, jotka eivät koskaan lähteneet vallankumouksen tielle, rakensivat todellisen maanpäällisen paratiisin, joka edelleen toimii esimerkkinä monille muille.

Tuossa keskustelussa silloin muinoin joku nimetön totesi, että kapina kiihdytti kehitystä Suomessa. Hän ei perustellut mielipidettään, ja keskustelu päättyi. Tuskin löydän sitä enää, jos yrittäisin etsiä.

Siispä te, jotka olette sitä mieltä, että kapina edesauttoi kehitystä, kertoisitteko perustelenne käsityksellenne. Itse olen sitä mieltä, että onnistunut vallankumous Venäjällä kyllä vauhditti kehitystä lännempänä, koska se pelotti okeiston yhteistyöhön maltillisen vasemmiston kanssa. Siten se varmasti vaikutti myös Ruotsin kehitykseen.

Mutta miten Suomen epäonnistunut kapina vaikutti? Näettekö, että silläkin oli samanlainen pelotevaikutus vai miten perustelette näkemyksen, että se vei kehitystä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu