Piispa Laajasalo paholaisen asialla.

Anonyymi

Koskaan kukaan todellinen Jumalan palvelija ei ole alentunut sanomaan noin tuomitsevia ja syyllistäviä lausuntoja julkisesti ihmisistä, jopa omista seurakuntalaisistaan.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008340490.html
Piispa Laajasalo ei ole ensinnäkään tietoinen Suomen perustuslaista jossa kerrotaan ihmisen saavan itse päättää oman kehonsa koskemattomuudesta ja vapaaehtoisuudesta mihinkään lääketieteelliseen kokeseen.
Toisekseen tuollainen syyllistäminen, että olisi syypää jonkun kuolemaan on aivan absurdia ja törkeätä.

513

4329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laajasalo on aivan oikeassa.

      On edesvastuutonta jättää rokote ottamatta.

      • Anonyymi

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Hyvä piispa👍👌👏 Meidän kaikkien pitää taistella pahoja asioita, kuten vaarallisia viruksia😈vastaan

      • Anonyymi

        On edesvastuutonta bilettää maailmanlopun bileissä koronapassilla levittäen tartuntoja. Jumalatonta menoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä piispa👍👌👏 Meidän kaikkien pitää taistella pahoja asioita, kuten vaarallisia viruksia😈vastaan

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

        Pahoja asioita😈👿👹 pitää aina vastustaa, olkoon ne sitten luotuja tai ei

      • Anonyymi

        Pitäisikö myös kivittää?

      • Anonyymi

        Mikä niistä?
        Astra josta tulppia, moderna josta sydänongelma, vai pizer josta tullut monenlaista haittaoireuta ottajille?
        Vai Jansson, joka tunnetaan Jonssonina josta myös tulppia kuten astrasta.

        Missä on ne turvalliset, ja tehokkaat rokotteet???
        Turvallisesta ei tule vakavia haittoja, ja tehokas estäisi myös tartunnan. Sellaisia rokotteita kansa ansaitsisi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä piispa👍👌👏 Meidän kaikkien pitää taistella pahoja asioita, kuten vaarallisia viruksia😈vastaan

        Millä taistelet?
        Deltta läpäisee piikit, niin uutisoitu jo monesti. Meinaatko teeskennellä, ettei ymmärrä asiaa😂

        Käsien pesu on tietysti ok. Desillä lontraaminen pilaa sisäkalut, se imeytyy ihon läpi.
        Kirurkinen maski tai kangas,ei siihen tehoa, siitä on uutisoitukkin jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piispa Teemu Laajasalo kritisoi rokotteista kieltäytyviä – ”Moni unohtaa aiheuttavansa välillisesti kärsimystä ja kuolemaa”
        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/piispa-teemu-laajasalo-kritisoi-rokotteista-kieltaytyvia-itsekkyydesta-joka-johtaa-lahimmaisten-karsimykseen-ja-kuolemaan#383ce79e

        En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta tässä kohtaa piispa Laajasalo on sanonut tässä viisaita.
        Myös kanssaihmisten terveydestä on kannettava huolta etenkin pandemia olosuhteissa.

      • Anonyymi

        Joo olisi kivaa😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On edesvastuutonta bilettää maailmanlopun bileissä koronapassilla levittäen tartuntoja. Jumalatonta menoa!

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

      • Anonyymi

        Rokotetut levittää sitä eteenpäin vähintään yhtä paljon kuin rokottamattomat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotetut levittää sitä eteenpäin vähintään yhtä paljon kuin rokottamattomat.

        Tämä syystä että rokotetut eivät enää välitä mistään varotoimista ja näin ollen he elävät kuin pellossa ja veräjä auki. Sensijaan rokottamattomat käyttää maskia, desinfioi kätensä, pitävät turvavälejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piispa Teemu Laajasalo kritisoi rokotteista kieltäytyviä – ”Moni unohtaa aiheuttavansa välillisesti kärsimystä ja kuolemaa”
        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/piispa-teemu-laajasalo-kritisoi-rokotteista-kieltaytyvia-itsekkyydesta-joka-johtaa-lahimmaisten-karsimykseen-ja-kuolemaan#383ce79e

        Sitten kannattaisi jättää ne aamuun asti jatkuvat kapakkabileet väliin rokotepassilla. Krista Kiuru ei ole ainoa, joka varoittaa tästä sairaasta menosta. Meno kuin Titanicilla 1912, jossa myös maailmanlopun bileet jatkuivat jääveteen asti.

      • Anonyymi

        Rokottamattomia ei päästetä Jeesuksen luo, vain rokotepassilla bailaajat.

      • Anonyymi

        Jumala armahtaa, rokotepassibailaaja-Teemu ei

      • Anonyymi

        Rokotepassilla aamuun asti yökerhoissa bilettävät voisivat maksaa itse omat hoitonsa ja Suomelle aiheuttamansa miljardikulut, sama koskee rokotepassimatkailijoita, jotka mm. EM- Pietarista toivat delta-aallon Suomeen. Osa lähti samantien megafestareille levittämään virustuliaitaan. Tämäkö vastuullista ja kristillistä?

      • Anonyymi

        Rokotteen ottaminen ei estä sairastumasta koronaan, eikä sairauden levittämistä. Missä vaiheessa propagandisti Laajasalolta on mennyt tämä olennainen totuus ohi?

        Siinä vaiheessako kun hän halusi rokotepassilla tekopyhänä ravinteliin bailaamaan?

      • Anonyymi

        Totuus on se, että Suomen koronatilanne on nyt todella huono. Varmasti huonompi, kuin mitä se on ollut koko pandemian aikana, ja kiihtyy vaan vaikka rokotekattavuus kasvaa. Nyt testataan vähän, silti tartuntoja on paljon. Sairaalat täyttyvät. Tilanne tulee vielä tästä pahenemaan. Onneksi on kaksi rokotusta alla. Kannattaa nyt oikeasti hakea se rokote ja ja erityisesti jättää ne maailmanlopun bailaajien koronapassibileet kapakoissa väliin urpo-petterit!

      • Anonyymi

        Kolme korona piikkiä puolessa vuodessa - Tällä vauhdillahan se tekee 6 piikkiä vuodessa ja 60 piikkiä 10 vuodessa! Melkoinen business!

        Sanotaan nyt heti alkuun että olen ottanut kaksi piikkiä MUTTA nyt merkit kyllä alkaa vahvasti viittaamaan siihen suuntaan että tämähän tulee/tulisi olemaan loputon suo!

        EIHÄN rokote näin toimi! Tämähän alkaa muistuttamaan lähinnä jotain luontaislääkettä jota popsitaan päivittäin siinä uskossa että siitä on jotain apua!

        Eihän näitä uusia "coctail piikkejä" keritä edes testaamaan siinä ajassa, kahdessa kuukaudessa, kun ne pitäisi jo laittaa jakeluun, eli suurin osa ihmiskuntaa toimii tässä projektissa testilabrana!

        Onkohan tilanne nyt niin että ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja jäljellä?

      • Anonyymi

        Siinä on yks pien ongelma. Se rokotus ei auta laumasuojaan. Laumasuojaa ei tule ainakaan tällä piikillä.
        Tartuntoja on nyt enemmän kuin vuosi sitten vaikka kukaan ei ollut rokotettu.

      • Anonyymi

        Tämä oli mainoskikka jolla vaikutetaan uskovaiset ottamaan piikki. Lääkärit on käyty niin seuraavaksi on uskon miehien vuoro. Seuraavaksi tulee tiedepiireistä joku. Sponsored by Pfizer.

      • Anonyymi

        Mikään tuon paholaisen palvelijan väitteistä ei pitänyt paikkaansa.
        Lähdetään nyt mm. Siitä että koronatapauksia on suhteessa enemmän kuin koskaan (mm. Vuosi sitten tähän aikaan oli huomattavasti vähemmän). Ruotsissa tehohoidossa koronan vuoksi olevista on nyt 70% tuplarokotettu.
        Koronarokotteet ovat meidän lähimmäisillemme huomattavasti vaarallisempia kuin rokottamattomuus.
        Uskon että tämä saatanan palvoja tietää asian oikean laidan.
        Hän kumartaa tällä kirjoituksellaan Baalia palvovia illuminaatteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

        Laajasalo olettaa, että nämä hallituksen asettamat rajoitukset ovat olleet oikeutettuja ja perusteltuja taudin leviämisen rajoittamiseksi. Todellisuudessa yhteiskuntasuluilla ei ole osoitettu olevan merkitystä viruksen leviämisen rajoittamisessa. Tämän voi nähdä esimerkiksi vertailemalla Etelä- ja Pohjois-Dakotaa, joista jälkimmäisessä oli sulkuja ja edellisessä ei. Kuitenkaan taudin esiintyvyyden osalta niiden välillä ei ole merkittäviä eroja.

        Olennainen asia on se, että yhteiskuntasuluista eivät päätä rokottamattomat vaan hallitus. Niinpä niistä on vastuussa hallitus, ei rokottamattomat. Laajasalo kuitenkin syyllistää yhteiskuntasulkujen aiheuttamasta kärsimyksestä rokottamattomia.

      • Anonyymi

        Edesvastuuttomampaa on piispan lähteä ihmisiä tuomitsemaan. Tuomiot on Jumalan ei ihmisen!
        Jumala näkee ihmisen sydämeen piispa ei.
        Rokote ei ole Jumala joka ihmiset pelastaa omassa uskossanne. Jumala ei kysy otatteko rokotteen vaan uskotteko häneen joka voi maailman pelastaa. Jumala ei aja myöskään ihmisiä juottoloihin passin voimalla syntiä tekemään eikä rankaise rokottamattomuudesta.
        Pappi tai piispa ei toimi oikealla paikalla jos hän on ihmisiä syyllistämässä ja jaottelemassa lampaisiin ja vuohiin, sen tekee aina itse Jumala!
        Tämän vääryyden tähden monet ovat taas aikoneet erota tästä luterilaisesta kirkosta joka ei toimi Jumalan kunniaksi. Jumalalle on arvokas myös hän joka ei rokotetta ota, Jumalan temppeli on ihmisen sydän. Älkää itse tuhotko omaa sydämen temppeliänne!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

        Hei. Ei tästä tyhmyydestä mRNA rokotettujen tarvitse kärsiä kuin max. 2 vuotta. Siihen mennessä kaikki mRNA piikitetyt ovat kuolleet syöpään tai autoimmuniteetin mukanaan tuomiin sairauksiin. Vain vähän kärsivällisyyttä vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta tässä kohtaa piispa Laajasalo on sanonut tässä viisaita.
        Myös kanssaihmisten terveydestä on kannettava huolta etenkin pandemia olosuhteissa.

        Näin on, paljon enemmän sieltä on jaskaa jauhettu kuin tämä asia joka on tosi ja tässä ei mistään tuhatvuosien päässä olevasta kirjasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö myös kivittää?

        Mä aattelin samaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamattomia ei päästetä Jeesuksen luo, vain rokotepassilla bailaajat.

        Saitko sinä siitä lafkasta jo portsarin paikan ? Milloin oli haku ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Niin se voi Piispakin erehtyä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta tässä kohtaa piispa Laajasalo on sanonut tässä viisaita.
        Myös kanssaihmisten terveydestä on kannettava huolta etenkin pandemia olosuhteissa.

        Myrkkyjen ottamisessa, ei ole mitään "viisasta".
        Raamatusta:"Moni tie ihmisen ihmisen mielestä hyvä, mutta Jumala tietää, että ne kuolemaan vie."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

        Sitä voi rokottamattomat miettiä kun huudatte ettei virusta ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niistä?
        Astra josta tulppia, moderna josta sydänongelma, vai pizer josta tullut monenlaista haittaoireuta ottajille?
        Vai Jansson, joka tunnetaan Jonssonina josta myös tulppia kuten astrasta.

        Missä on ne turvalliset, ja tehokkaat rokotteet???
        Turvallisesta ei tule vakavia haittoja, ja tehokas estäisi myös tartunnan. Sellaisia rokotteita kansa ansaitsisi...

        Emme ole saaneet rokotteesta mitään haittaa.
        Turhia venäjän trollien puheita rokottamattomat kuuntelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä syystä että rokotetut eivät enää välitä mistään varotoimista ja näin ollen he elävät kuin pellossa ja veräjä auki. Sensijaan rokottamattomat käyttää maskia, desinfioi kätensä, pitävät turvavälejä.

        Nyt valehdellaa ei rokottamattomat desinfioi eikä käytä rättiä kuten asian ilmaisevat. Heille ei ole virusta olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

        Ei virus ole minkään luojan luoma, kiinalaiset teki sen labrassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala armahtaa, rokotepassibailaaja-Teemu ei

        Näin se menee. Sairastelkoon teemu keskenään. En ole ottanut koronapiikkejä enkä ota. Sairastin koronaksi sanottua ja selvisin . Sillä tuli samalla oikea vastustuskyky.
        Piikit ei anna vastustuskykyä vaan levittävät tautia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edesvastuuttomampaa on piispan lähteä ihmisiä tuomitsemaan. Tuomiot on Jumalan ei ihmisen!
        Jumala näkee ihmisen sydämeen piispa ei.
        Rokote ei ole Jumala joka ihmiset pelastaa omassa uskossanne. Jumala ei kysy otatteko rokotteen vaan uskotteko häneen joka voi maailman pelastaa. Jumala ei aja myöskään ihmisiä juottoloihin passin voimalla syntiä tekemään eikä rankaise rokottamattomuudesta.
        Pappi tai piispa ei toimi oikealla paikalla jos hän on ihmisiä syyllistämässä ja jaottelemassa lampaisiin ja vuohiin, sen tekee aina itse Jumala!
        Tämän vääryyden tähden monet ovat taas aikoneet erota tästä luterilaisesta kirkosta joka ei toimi Jumalan kunniaksi. Jumalalle on arvokas myös hän joka ei rokotetta ota, Jumalan temppeli on ihmisen sydän. Älkää itse tuhotko omaa sydämen temppeliänne!

        "Edesvastuuttomampaa on piispan"
        Oletkohan ymmärtänyt oikein piispan kirjoituksen?
        Ei hän tuomitse vaan tuo esiin todellisen tietämättömyyden, että ei rokete
        auta tai saa rokotteista lisää sairautta.
        Ihmiset, jotka ei ota rokotetta ja jos sairastuvat kyseiseen tautiin jätetään hoitamatta . Menkööt yksitys-sairalaan hoitoja saamaan (rahalla saa ja hevosella pääsee)

        Meillä jokaisella on oikeudet, mutta myös velvollisuudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme korona piikkiä puolessa vuodessa - Tällä vauhdillahan se tekee 6 piikkiä vuodessa ja 60 piikkiä 10 vuodessa! Melkoinen business!

        Sanotaan nyt heti alkuun että olen ottanut kaksi piikkiä MUTTA nyt merkit kyllä alkaa vahvasti viittaamaan siihen suuntaan että tämähän tulee/tulisi olemaan loputon suo!

        EIHÄN rokote näin toimi! Tämähän alkaa muistuttamaan lähinnä jotain luontaislääkettä jota popsitaan päivittäin siinä uskossa että siitä on jotain apua!

        Eihän näitä uusia "coctail piikkejä" keritä edes testaamaan siinä ajassa, kahdessa kuukaudessa, kun ne pitäisi jo laittaa jakeluun, eli suurin osa ihmiskuntaa toimii tässä projektissa testilabrana!

        Onkohan tilanne nyt niin että ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja jäljellä?

        Teemu Laajasalosta on kuulema syytteet nostettu. Hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niistä?
        Astra josta tulppia, moderna josta sydänongelma, vai pizer josta tullut monenlaista haittaoireuta ottajille?
        Vai Jansson, joka tunnetaan Jonssonina josta myös tulppia kuten astrasta.

        Missä on ne turvalliset, ja tehokkaat rokotteet???
        Turvallisesta ei tule vakavia haittoja, ja tehokas estäisi myös tartunnan. Sellaisia rokotteita kansa ansaitsisi...

        Montako tulpan saanutta tiedät vai lehtijuttujako kauhistelet? Rentoudu ja ota rokote.
        Tulppiin on lääkkeellinen liuotushoito, tabletti. Ja elämä jatkuu

      • Anonyymi

        Laajasalo on aivan oikeassa.

        Idioootti, roskakirkon edustaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä piispa👍👌👏 Meidän kaikkien pitää taistella pahoja asioita, kuten vaarallisia viruksia😈vastaan

        Hyvä piispa

        Paska piispa,lutku kirkko !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö myös kivittää?

        Pitäisikö myös kivittää?

        Ehdottomasto,kottikärryt täyteen ja Haaviston sekä Marinin,ääliä Karin ja oikeestaan hallistuksen päälle.On tää niin vitun tyhmä hallitus,akat sopertaa paskaa ja kaikki kallistuu..
        Tässä näette,naiset ei osaa mitään,kaikki menee vituiksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

        Toista olen lukenut ko.hoitajilta ääliö.
        Saat koronan ihan samalla tavalla,kun otat myrkky piikin, mutta mrna voi tukkia pienet verisuonet aivoissa.
        Katsotaan kuka elää pisimpää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

        Luojako sen loi Wuhanin laboratoriossa Kiinassa Antonio Faucin ilman valtuuksia myöntämällä USA:n veronmaksajien osittain rahoittamalla kehitystyöllä? No ehkä viruksen luoja. Jonkin luojahan se on rakennusmieskin.

      • Anonyymi

        Rokote ei estä sairastumista, eikä estä taudin kantamista ja levittämistä. Ainoastaa luvataan lieventää oireita, mutta siitäkään ei ole pitäviä todisteita. Eli mistä voi syyllistää jos ei halua piikkiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Pedoja on lähinnä uskonnollisissa yhteisöissä. Eikä ne halua antaa varoittavaa merkkiä taipumuksistaan. Jälkensä ne kyllä ovat valitettavasti moneen lapseen jättäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta virus on myös luojan luoma eikö se ole epäkristillistä alkaa vainoomaaan

        Todisteita?

      • Anonyymi

        Jep, siitä rokotteesta saa kätevästi veritulpan ja sydäntulehduksen. nam nam.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Jännä että kirkon mies ajaa pedon merkkiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Pedon merkki. Nyt alkaa valjeta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Jos se on pedon merkki, ei ihmisen sitä silloin pidä ottaa. Eikö tämä selvä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se on pedon merkki, ei ihmisen sitä silloin pidä ottaa. Eikö tämä selvä?

        Siis Raamattu puhuu että tulee Ilmestyskirjan peto. Mikä se peto on, siitä mielestäni riippuu mikä merkki sitten on.

        Ruotsissa kuulemma aikovat yhdistää koronapassin siruun joka laitetaan ihon alle. Korjatkaa jos puhun väärin. Tällaista kuulin eilen.

        Peto tappaa vääräuskoisia. Se on yksi sen tunnusmerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peto tappaa vääräuskoisia. Se on yksi sen tunnusmerkki.

        Tuossahan tuo on ilmaistuna:
        Ilm.13:15

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se on pedon merkki, ei ihmisen sitä silloin pidä ottaa. Eikö tämä selvä?

        Mutta jos ihminen tiedostamatta tai pakotettuna joutuu sen ottamaan, ei hän silloin menetä pelastusta. Näin ajattelen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Edesvastuuttomampaa on piispan"
        Oletkohan ymmärtänyt oikein piispan kirjoituksen?
        Ei hän tuomitse vaan tuo esiin todellisen tietämättömyyden, että ei rokete
        auta tai saa rokotteista lisää sairautta.
        Ihmiset, jotka ei ota rokotetta ja jos sairastuvat kyseiseen tautiin jätetään hoitamatta . Menkööt yksitys-sairalaan hoitoja saamaan (rahalla saa ja hevosella pääsee)

        Meillä jokaisella on oikeudet, mutta myös velvollisuudet.

        Se oikeus tässä tapauksessa ylittää velvollisuudet. Ihmisoikeus on ajatella toisin tässä asiassa jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tiedä kukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedon merkki. Nyt alkaa valjeta

        Ei se välttämättä ole se, mutta pitemmälle vietynä voi olla. Ihminenhän voi käydä kauppaa vaikka olisi rokotettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se välttämättä ole se, mutta pitemmälle vietynä voi olla. Ihminenhän voi käydä kauppaa vaikka olisi rokotettu.

        Tietsikalla voi maksaa laskuja ja tilata tavaraa. Tämä ei vielä tässä vaiheessa ole se merkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole saaneet rokotteesta mitään haittaa.
        Turhia venäjän trollien puheita rokottamattomat kuuntelee.

        Eikö teillä muuta ole kuin tuo Venäjä? Kovin lienee yksitoikkoista teidän elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oikeus tässä tapauksessa ylittää velvollisuudet. Ihmisoikeus on ajatella toisin tässä asiassa jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tiedä kukaan.

        Onko tämä piispa sitä mieltä että ihmisen pitää mennä suinpäin tuntemattomaan, jopa vaaraan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä piispa sitä mieltä että ihmisen pitää mennä suinpäin tuntemattomaan, jopa vaaraan?

        Mietin millaisen raivon rokotetut kohdistaa rokottamattomiin, jos osoittautuu että tämä rokoterumba olisi karmea erehdys ihmiskunnassa. Repiikö he silmät päästä meiltä ja sanovatko he, miksette varoittaneet? No sitähän tässä yritetään tehdä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö myös kivittää?

        Mulla tulee aina paha olo kun ajattelenkaan Teemu Laajasaloa. Tulee väkisinkin mieleen että siellä käännyttää mummo raukkoja kylmään talveen kirkkojen ja kappeleiden ovilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kutsutaan myös pedon merkiksi.

        Kaikki on pedon merkkejä, jos halutaan jotain vastustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoja asioita😈👿👹 pitää aina vastustaa, olkoon ne sitten luotuja tai ei

        Voi Teemu ressukkaa

      • Anonyymi

        Samaa mieltä... YHTEISVASTUU- geeni puuttuu monelta 💩kurahaaralta 💩. ja erikoisuuksiin tavoittelijoilta ... 💩

      • Anonyymi

        ei yll't'

      • Anonyymi

        on vastuutonta ottaa rokotus jota ei ole testattu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On edesvastuutonta bilettää maailmanlopun bileissä koronapassilla levittäen tartuntoja. Jumalatonta menoa!

        nimenomaan ! rokote ei estä tartuttamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niistä?
        Astra josta tulppia, moderna josta sydänongelma, vai pizer josta tullut monenlaista haittaoireuta ottajille?
        Vai Jansson, joka tunnetaan Jonssonina josta myös tulppia kuten astrasta.

        Missä on ne turvalliset, ja tehokkaat rokotteet???
        Turvallisesta ei tule vakavia haittoja, ja tehokas estäisi myös tartunnan. Sellaisia rokotteita kansa ansaitsisi...

        immuniteetti tulee sairastamalla. Ei siinä teknologia voi mitään.
        Afrikassa ja muualla se on nähty. Laumasuoja tulee kun ihmiset sairastaa taudin niinkuin ennenkin oli kuumesairauksien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä taistelet?
        Deltta läpäisee piikit, niin uutisoitu jo monesti. Meinaatko teeskennellä, ettei ymmärrä asiaa😂

        Käsien pesu on tietysti ok. Desillä lontraaminen pilaa sisäkalut, se imeytyy ihon läpi.
        Kirurkinen maski tai kangas,ei siihen tehoa, siitä on uutisoitukkin jo.

        Maalaisjärki ei ole kielletty! Maski on tehokas!
        Sen totesivat jo kauan sitten kiinalaiset jotka ilmoittivat että ainoa keino suojautua rutolta on käyttää maskia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko unohtanut, sillä työtään tekevät ihmiset.
        Rokotevastaiset estävät monen ihmisen työssäkäynnin.
        Rasittavat turkaan terveydenhoitoa.
        Rokotetut jotka sairaalassa ovat iäkkäitä tai muuten sairauden heikentämä.
        Suomalaisista 78% kärsii teidän itsekyydestä tai tyhmyydestänne.

        Samaan aikaan rokotetut tartuttavat taudin vanhuksiin eikä mitään syyllisyytää koska on ottanut rokotteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamattomia ei päästetä Jeesuksen luo, vain rokotepassilla bailaajat.

        Jeesus on hyvä esimerkki meille siitä miten tärkeää on henkilökohtainen vastuu ja oma ajattelu, ei vastuu joka syötetään meille vastuuna yhteiskunnasta käsin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edesvastuuttomampaa on piispan lähteä ihmisiä tuomitsemaan. Tuomiot on Jumalan ei ihmisen!
        Jumala näkee ihmisen sydämeen piispa ei.
        Rokote ei ole Jumala joka ihmiset pelastaa omassa uskossanne. Jumala ei kysy otatteko rokotteen vaan uskotteko häneen joka voi maailman pelastaa. Jumala ei aja myöskään ihmisiä juottoloihin passin voimalla syntiä tekemään eikä rankaise rokottamattomuudesta.
        Pappi tai piispa ei toimi oikealla paikalla jos hän on ihmisiä syyllistämässä ja jaottelemassa lampaisiin ja vuohiin, sen tekee aina itse Jumala!
        Tämän vääryyden tähden monet ovat taas aikoneet erota tästä luterilaisesta kirkosta joka ei toimi Jumalan kunniaksi. Jumalalle on arvokas myös hän joka ei rokotetta ota, Jumalan temppeli on ihmisen sydän. Älkää itse tuhotko omaa sydämen temppeliänne!

        se mikään pappi oo!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis rokotus sisältää mm.tiomersaalia ja kaliumkloridia, jota käytetään kuolemaan tuomittujen sydämen pysäyttämiseen, joten todellakin Laajasalo on Paha.

        jo piispan lausunnot aiheuttavat kärsimystä ja kuolemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei virus ole minkään luojan luoma, kiinalaiset teki sen labrassaan.

        sillä saatiin kansat pehmennettyä pelolla josta sit seuras et kansa valmis natoon.
        Pelko on voimakas ase. En ota rokotetta enkä pelkää mutta suojaan itse itseni eikä se kuulu muille. Ne jotka tottelevat kaikessa muita eivät kestä jos joku ajattelee ite.

      • Anonyymi

        Ei rokottaminen kuulu ammatikseen valehtelevalle Laajasalolle. Pysyköön höpinöidensä alueella ja jättää totuuden tervepäisten mietittäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se menee. Sairastelkoon teemu keskenään. En ole ottanut koronapiikkejä enkä ota. Sairastin koronaksi sanottua ja selvisin . Sillä tuli samalla oikea vastustuskyky.
        Piikit ei anna vastustuskykyä vaan levittävät tautia.

        Rokotetuilla ei kehity suojaa tautiin voivat sairastaa kymmenia kertoja! Eikä se seikka ole mikään pikkujuttu koska levittävät tautia ja tauti heille itselleenkin vaarallinen.
        Minä sairastin koronan jo 2019 enkä ole saanut tartuntaa sen jälkeen vaikka elän normaalisti.

    • Anonyymi

      Onhan se melko erikoista kommentointia tietysti. Mutta jos ite saisit 50-100m euroa tilill parista lauseesta, niin voisi omakin asenne aueta. Viimekädessä, rahahan monesti sitten aina lataa sen viimeisen sanan kaikkialla. Olemme siis kaikki, rahan orjia.

      Hillurihei.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö! Tee jotain hyödyllistä.

      • Anonyymi

        Vähän ihmettelen eikö Yrmistön kuuluisi kommentoida jotain tyyliin ettei kirkon kuulu tuomita...? Vai hallitseeko cancel -kulttuuri tässäkin..?

      • Anonyymi

        Rakasta lähimmäistäsi, ota rokote!

        Sekin on muuten ainakin kaikkein lähimmäisten rakastamista että ei tapata itseään koronalla, jättämällä rokotteen väliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakasta lähimmäistäsi, ota rokote!

        Sekin on muuten ainakin kaikkein lähimmäisten rakastamista että ei tapata itseään koronalla, jättämällä rokotteen väliin.

        Itsensä vaurioittaminen, jopa tappaminen rokotteella on siis luvallista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakasta lähimmäistäsi, ota rokote!

        Sekin on muuten ainakin kaikkein lähimmäisten rakastamista että ei tapata itseään koronalla, jättämällä rokotteen väliin.

        30% koronapotilaista on rokotettuja.
        Paskapiikki se on. Tuhoaa immuunipuolustusjärjestelmäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakasta lähimmäistäsi, ota rokote!

        Sekin on muuten ainakin kaikkein lähimmäisten rakastamista että ei tapata itseään koronalla, jättämällä rokotteen väliin.

        Koronarokote estää 1,9 ihmisen kuoleman/100 000 henkeä,
        Mutta aiheuttaa 2,7 ihmisen kuoleman/100 000 henkeä.

        Ajattele itseäisi ja muita, ÄLÄ OTA koronarokotetta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        30% koronapotilaista on rokotettuja.
        Paskapiikki se on. Tuhoaa immuunipuolustusjärjestelmäsi.

        Näin on. Piikissä on SM102 myrkkyä, Grafino oksidia, elohopeaa, aluminium nanopartikkeleja ja kiellettyjä GMO:ja. Piikki on tarkoitettu NWO:n mukaisesti kansakunnan vähentämiseen. Kaikki mRNA rokotetut kuolevat 24 kk sisällä.

    • Anonyymi

      SUOMEN PERUSTUSLAKI.
      6 § Yhdenvertaisuus

      Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

      Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa ERI ASEMAAN sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, TERVEYDENTILAN, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

      Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

      Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

      7 § Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen

      Jokaisella on oikeus elämään sekä HENKILÖKOHTAISEEN VAPAUTEEN, KOSKEMATTOMUUTEEN ja TURVALLISUUTEEN.

      Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa EIKÄ MUUTOINKAAN KOHDELLA IHMISARVOA LOUKKAAVASTI.

      Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

      • Anonyymi

        Sellaista on perustuslaissa sanottu.

      • Anonyymi

        Tämä tuntuu noille rokotekiihkoilijoille jotenkin tulevan yllätyksenä. Ei mitään kunnioitusta perustuslakia tai kanssakansalaisia kohtaan, ei voi muuta kuin pudistella päätä miten fasismin mörkö nostaa päätä ja jotkut suunnilleen vaativat jo verta. Eikö ihmisillä tietoa historiasta? Perustuslaki on tehty juuri siksi, että se puolustaa kansalaista diktatuurivirityksiltä.

      • Anonyymi

        Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa seuraavaa:
        Törkeästä terveyden vaarantamisesta jopa kymmenen vuoden tuomio
        Jos vähät välittää tartunnastaan ja peräti levittää virusta tarkoituksellisesti, saattaa syyllistyä terveyden vaarantamiseen. Siitä voi maksimissaan saada neljän vuoden vankeustuomion.

        – Siitä on olemassa vielä törkeä tekomuoto, jossa on kymmenen vuoden maksimirangaistus, Nuotio sanoo.

        Revi siitä paavali.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa lukea? Perustuslaissa sanotaan näin. "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta..."

        Maailmanlaajuinen pandemia on hyväksyttävä peruste. Ei kenelläkään voi olla oikeutta tartuttaa mahdollisesti jopa tappavaa tautia muihin ihmisiin perustuslain perusteella.

        Voi sentään. Oliko itätrollille nyt oikein vasismia tarjolla? Itkaseppa pikkuisen, sitten helpottaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Etkö osaa lukea? Perustuslaissa sanotaan näin. "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta..."

        Maailmanlaajuinen pandemia on hyväksyttävä peruste. Ei kenelläkään voi olla oikeutta tartuttaa mahdollisesti jopa tappavaa tautia muihin ihmisiin perustuslain perusteella.

        KAI OTAT HUOMIOON SITTEN ETTÄ MYÖS ROKOTETUT LEVITTÄVÄT TAUTIA?

      • Anonyymi kirjoitti:

        KAI OTAT HUOMIOON SITTEN ETTÄ MYÖS ROKOTETUT LEVITTÄVÄT TAUTIA?

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa seuraavaa:
        Törkeästä terveyden vaarantamisesta jopa kymmenen vuoden tuomio
        Jos vähät välittää tartunnastaan ja peräti levittää virusta tarkoituksellisesti, saattaa syyllistyä terveyden vaarantamiseen. Siitä voi maksimissaan saada neljän vuoden vankeustuomion.

        – Siitä on olemassa vielä törkeä tekomuoto, jossa on kymmenen vuoden maksimirangaistus, Nuotio sanoo.

        Revi siitä paavali.

        Onpa harvinaisen ääliömäinen esimerkki, oikein kunnon olkiukko.
        Rokotetut levittävät myös koronaa, se on fakta, tiedät kyllä tämän mutta kun valehtelija olet, niin sen sivuutat ja pyrit valehtelemaan ja manipuloimaan.
        Ja toisekseen, tuo ei koske mitään (keinotekoista) pandempiaa.
        Jos rokote toimisi, niin teillä rokotetuilla ei olisi mitään tarvetta edes noille ääliömäisille olkiukoille ja rokottamattomien demonisoinnille.
        Kaikkialla teidän puhteet törmää välittömästi ristiriitoihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

        Niinkö uskottelet itsellesi? Helpottaako?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö uskottelet itsellesi? Helpottaako?

        Se vain on tilastollinen fakta. Sinua itseäsi näyttää faktat ahdistavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tuntuu noille rokotekiihkoilijoille jotenkin tulevan yllätyksenä. Ei mitään kunnioitusta perustuslakia tai kanssakansalaisia kohtaan, ei voi muuta kuin pudistella päätä miten fasismin mörkö nostaa päätä ja jotkut suunnilleen vaativat jo verta. Eikö ihmisillä tietoa historiasta? Perustuslaki on tehty juuri siksi, että se puolustaa kansalaista diktatuurivirityksiltä.

        Kas kas äärioikeisto mallin mukaan kääntää asiat ylösalaisin. Perustuslaki kertoo oikeudet ja milloin niitä voidaan rajata. Kerrassaan naurettavaa että somessa kehotetaan lukemaan perusoikeudet ja muu unohdetaan.

        Perustuslakivaliokunta on katsonut tartuntatautilain muutokset lakiasiantuntijoiden kera että muutokset ovat perustuslain mukaisia. Piste.

        Ei ole pakko ottaa rokotetta tai käyttää passia, mutta samalla rajaat omaa elämää. Hoitoon pääsette vaikka samalla surmaatte muita.

        Briteissä on kuollut 51000 koronaan jan jul joista vain 256 oli saanut kaksi rokotetta. Tämä on sinunlaisten syytä. Sama oletko joogatäti tai trolli, olet syyllinen.

        Autoritarismi syntyy aatteesi pohjalta juuri nyt Unkarissa ja Puolassa uudelleen.

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

        Ennenkaikkea kuolevat vähemmin. Jan jul 51000 kuollutta briteissä ja vain 256 kahden piikin saanutta.

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kas äärioikeisto mallin mukaan kääntää asiat ylösalaisin. Perustuslaki kertoo oikeudet ja milloin niitä voidaan rajata. Kerrassaan naurettavaa että somessa kehotetaan lukemaan perusoikeudet ja muu unohdetaan.

        Perustuslakivaliokunta on katsonut tartuntatautilain muutokset lakiasiantuntijoiden kera että muutokset ovat perustuslain mukaisia. Piste.

        Ei ole pakko ottaa rokotetta tai käyttää passia, mutta samalla rajaat omaa elämää. Hoitoon pääsette vaikka samalla surmaatte muita.

        Briteissä on kuollut 51000 koronaan jan jul joista vain 256 oli saanut kaksi rokotetta. Tämä on sinunlaisten syytä. Sama oletko joogatäti tai trolli, olet syyllinen.

        Autoritarismi syntyy aatteesi pohjalta juuri nyt Unkarissa ja Puolassa uudelleen.

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

        Britanniassa, Italiassa ja Israelissa on jo myönnetty, että suurin osa rokotettuja sairaalassa.
        Ja onhan tuo nyt ihan sairasta paskaa syyttää rokottamattomia muiden murhaamisesta. Tuo on jo todellista pimeää demonisointia ja vihanlietsomista. Rokotetut levittävät myös, ei se kuule sinun päätöksestä ole kiinni kuka levittää ja kuka ei.
        Ihmiset eivät opi historiasta mitään. Ihan samalla tavalla natsit demonisoiat juutalaisia ja kuvittelivat olevansa siihen oikeutettuja. Olet samalla polulla.

        Älä valehtele, suurin osa koronan takia sairaalassa olevista ovat ROKOTTAMATTOMIA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Britanniassa, Italiassa ja Israelissa on jo myönnetty, että suurin osa rokotettuja sairaalassa.
        Ja onhan tuo nyt ihan sairasta paskaa syyttää rokottamattomia muiden murhaamisesta. Tuo on jo todellista pimeää demonisointia ja vihanlietsomista. Rokotetut levittävät myös, ei se kuule sinun päätöksestä ole kiinni kuka levittää ja kuka ei.
        Ihmiset eivät opi historiasta mitään. Ihan samalla tavalla natsit demonisoiat juutalaisia ja kuvittelivat olevansa siihen oikeutettuja. Olet samalla polulla.

        Väitteesi eivät pidä paikkansa. Maissa missä valtaosa on rokotettu, sairaalassa on enemmän rokotettuja. Silti suhteellisesti enemmän on rokottamattomia. Näin se menee.

        Joka maassa missä rokotukset etenevät, rokottamattomat kuolevat. Briteissä pari sataa tuplarokotettua on kuollut vs 50 000 rokottamatonta.

        Sillä ei ole mitään tekemistä autoritarismin kanssa kun sanon että kaltaisesi ihmiset levittävät vääräät tietoa ja aiheuttavat kuolemia. Mitään syytteitä siitä ei tule. Samoin saat jopa hoitoa ja viet hoitopaikan muilta minkä voisit estää ottamalla rokotteen. Tuonkin saat tehdä.

      • Anonyymi

        Ketään ei aseteta eri asemaan vaan rokotuksen saat käydä ottamassa sinäkin urputtaja ja olet saanut käydä jo kauan sitten, jos olet halunnut.

        Eri asema olisi, jos sinulta kiellettäisiin rokotus ja muille ikäisillesi se sallittaisiin.

        Sinä laitat itse itsesi omilla päätöksilläsi eri asemaan, ei kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa harvinaisen ääliömäinen esimerkki, oikein kunnon olkiukko.
        Rokotetut levittävät myös koronaa, se on fakta, tiedät kyllä tämän mutta kun valehtelija olet, niin sen sivuutat ja pyrit valehtelemaan ja manipuloimaan.
        Ja toisekseen, tuo ei koske mitään (keinotekoista) pandempiaa.
        Jos rokote toimisi, niin teillä rokotetuilla ei olisi mitään tarvetta edes noille ääliömäisille olkiukoille ja rokottamattomien demonisoinnille.
        Kaikkialla teidän puhteet törmää välittömästi ristiriitoihin.

        Niinpä, rokottamaton huomaa olevansa sairas ja jää kotiin sairastamaan, rokotetulle ei välttämättä tule oireita ollenkaan, joten jaksaa reippain mielin kuljeskella tautia levittämässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Britanniassa, Italiassa ja Israelissa on jo myönnetty, että suurin osa rokotettuja sairaalassa.
        Ja onhan tuo nyt ihan sairasta paskaa syyttää rokottamattomia muiden murhaamisesta. Tuo on jo todellista pimeää demonisointia ja vihanlietsomista. Rokotetut levittävät myös, ei se kuule sinun päätöksestä ole kiinni kuka levittää ja kuka ei.
        Ihmiset eivät opi historiasta mitään. Ihan samalla tavalla natsit demonisoiat juutalaisia ja kuvittelivat olevansa siihen oikeutettuja. Olet samalla polulla.

        Olen mieluummin natsi, kuin uunissa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

        Olipas tieteellisesti todistettu, "todennäköisesti paljon vähemmän".

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

        Vähemmän syntisiä siis. Miksi sairauksien kasvuluvut silti nousevat, vaikka jatkuvasti piikittelette. Hassu sattuma?

        Immuunivasteen jatkuva rasittaminen erilaisin piikityksin on iso riski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa harvinaisen ääliömäinen esimerkki, oikein kunnon olkiukko.
        Rokotetut levittävät myös koronaa, se on fakta, tiedät kyllä tämän mutta kun valehtelija olet, niin sen sivuutat ja pyrit valehtelemaan ja manipuloimaan.
        Ja toisekseen, tuo ei koske mitään (keinotekoista) pandempiaa.
        Jos rokote toimisi, niin teillä rokotetuilla ei olisi mitään tarvetta edes noille ääliömäisille olkiukoille ja rokottamattomien demonisoinnille.
        Kaikkialla teidän puhteet törmää välittömästi ristiriitoihin.

        Rokotetut levittää ja turvavyön käyttäjiä kuolee liikenne onnettomuuksissa ja pelastusliivien käyttäjiä hukkuu. Kypärän käyttäjät loukkaavat päänsä. Ehkäisy pettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kas äärioikeisto mallin mukaan kääntää asiat ylösalaisin. Perustuslaki kertoo oikeudet ja milloin niitä voidaan rajata. Kerrassaan naurettavaa että somessa kehotetaan lukemaan perusoikeudet ja muu unohdetaan.

        Perustuslakivaliokunta on katsonut tartuntatautilain muutokset lakiasiantuntijoiden kera että muutokset ovat perustuslain mukaisia. Piste.

        Ei ole pakko ottaa rokotetta tai käyttää passia, mutta samalla rajaat omaa elämää. Hoitoon pääsette vaikka samalla surmaatte muita.

        Briteissä on kuollut 51000 koronaan jan jul joista vain 256 oli saanut kaksi rokotetta. Tämä on sinunlaisten syytä. Sama oletko joogatäti tai trolli, olet syyllinen.

        Autoritarismi syntyy aatteesi pohjalta juuri nyt Unkarissa ja Puolassa uudelleen.

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

        Ei kaikki ihmiset kulje ympäriinsä bilettämässä ja kuvittelemassa että koronaa ei ole joten voin elää sen mukaan.
        Ei , ei kiinnosta baareilu tai ulkomaille matkustelu.
        Asiota voi tilata netistä , ruokaa voi tilata kotiin.
        Ulkoilla voi suht turvallisesti.

      • Anonyymi

        Perustuslain pitää suojella kansalaisia vaarallisilta ja tappavilta taudeilla❗❗❗

        Kenelläkään ei ole perustuslaillista oikeutta levittää hengenvaarallisia tauteja kanssaihmisiinsä❗❗❗

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Se vain on tilastollinen fakta. Sinua itseäsi näyttää faktat ahdistavan.

        Tilastollinen fakta? Tartunnat ja koronakuolemat mm. Suomessa ovat nousseet rokotuskattavuuden edetessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa harvinaisen ääliömäinen esimerkki, oikein kunnon olkiukko.
        Rokotetut levittävät myös koronaa, se on fakta, tiedät kyllä tämän mutta kun valehtelija olet, niin sen sivuutat ja pyrit valehtelemaan ja manipuloimaan.
        Ja toisekseen, tuo ei koske mitään (keinotekoista) pandempiaa.
        Jos rokote toimisi, niin teillä rokotetuilla ei olisi mitään tarvetta edes noille ääliömäisille olkiukoille ja rokottamattomien demonisoinnille.
        Kaikkialla teidän puhteet törmää välittömästi ristiriitoihin.

        Onko puoli miljoonaa ihmistä laitettava lusimaan? Mistä löytyy heille tilaa lusimiseen? Hulluksi vetää ennen kuin maailmanloppu tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko puoli miljoonaa ihmistä laitettava lusimaan? Mistä löytyy heille tilaa lusimiseen? Hulluksi vetää ennen kuin maailmanloppu tulee.

        Eikun siis miljoona ihmistä. Näin hullua touhu on kommunismissa. Joko myönnätte että tämä on sitä? Kysyin rokotepakottajilta tämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toteaa seuraavaa:
        Törkeästä terveyden vaarantamisesta jopa kymmenen vuoden tuomio
        Jos vähät välittää tartunnastaan ja peräti levittää virusta tarkoituksellisesti, saattaa syyllistyä terveyden vaarantamiseen. Siitä voi maksimissaan saada neljän vuoden vankeustuomion.

        – Siitä on olemassa vielä törkeä tekomuoto, jossa on kymmenen vuoden maksimirangaistus, Nuotio sanoo.

        Revi siitä paavali.

        Tanskassa rokotetta vastustavat pistetään telkien taakse jo pelkistä puheista

        https://mvlehti.net/2021/03/16/tanskalaisaiti-piti-puheen-mielenosoituksessa-tuomittiin-kahdeksi-vuodeksi-vankeuteen/

        Ja ylinopeudesta valtateillä auto takavarikoidaan ja myydään huutokaupassa

        Tanskasta pääsee tosin aika nopeasti alle tunnissa ja vuosikymmenen loppuessa kymmenessä minuutissa Saksan puolelle missä voi kaasutella miten lujaa autosta pääsee

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/964d8e68-85dd-47ea-9572-6c6f2c4d7f9e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista on perustuslaissa sanottu.

        Ottaako kopioija huomioon uuden perustuslain muutoksen suhteessa poikkeustilaan, joka julistettiin ajat sitten, ja joka antaa kaikki mahdollisuudet perustuslain muutokseen suhtessa perusoikeuksiin? Keväällä maaliskuussahan nyt hallitus teki tämän erikoisten tempun (verkkouutiset Kimmo Sasi, tuolloin pj:nä perustuslakivaliokunnassa) ottamalla Suomen haltuunsa Etelä-Amerikasta mallia otetulla diktatuurilla, heh. Eikä kukaan huomannut Sasia ja minua lukuunottamatta mitään erikoista. Seurasin tarkkaan kyseisten lakien teon. Ja on tietysti mielenkiintoista todeta, että miten toistuvasti ihmiset nolaavat itsensä ja todistavat tietämättömyytensä esimerkiksi nyt perustuslakiin vetoamalla. Meillä ei tällä hetkellä ole edes oikeutta elämään, vain Irlannilla on poikkeuslaki Lissabonin sopimukseen ja heille taattu oikeus elämään (Laki Irlannin kansan huolenaiheista).

        Suomen kansalla ei ollut huolenaiheita, koska suomalaiset eivät tuolloin vuonna 2011 tienneet mitä ylipäätään tapahtui. Niinistö ratifioi tuon poikkeuslain irlantilaisille vuonna 2013:

        <<Tasavallan presidentin esittely 14.6.2013

        Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp). Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään<<

        Löytyy googlaamalla, jos haluat nähdä alkuperäisen tekstin. On teillä vaikeaa, kun te ette tiedä mitään perusasioita.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilastollinen fakta? Tartunnat ja koronakuolemat mm. Suomessa ovat nousseet rokotuskattavuuden edetessä.

        Rokottamattomat kuolevat. Briteissä tänä vuonna suhdeluku 51000 vs 256.

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi oikein myös Suomessa. Tosin en usko tuon ruplavetoisen mv-julkaisun😠🖕👊 juttuja ollenkaan🖕

        Unkarissa on tuo laki.

      • Anonyymi
        RodCocker kirjoitti:

        Olen mieluummin natsi, kuin uunissa.

        Et varmaan tiedä miten niile 6.5 miljoonalle natzisotilasle kävi, jotka olivat tukemassa Hitlerin uunitusta. Heidät liittotuneet antoivat kuolla nälkään sodan jälkeen Rheinin niityillä Bonnin ja Remagenin välisellä alueella.

      • Anonyymi
        RodCocker kirjoitti:

        Olen mieluummin natsi, kuin uunissa.

        Pirullakin on sitten koronapassiton lomakohde

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olipas tieteellisesti todistettu, "todennäköisesti paljon vähemmän".

        Niin, se on tieteen kanta tutkimusten perusteella, että rokotetut tartuttavat koronaa todennäköisesti vähemmän kuin rokottamattomat, koska rokotettujen tauti keskimäärin kestää vähemmän aikaa ja on lievempi, jos me ylipäätään sairastumme koronaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vähemmän syntisiä siis. Miksi sairauksien kasvuluvut silti nousevat, vaikka jatkuvasti piikittelette. Hassu sattuma?

        Immuunivasteen jatkuva rasittaminen erilaisin piikityksin on iso riski.

        Sairauksien kasvuluvut kasvavat, koska rokottamattomia on vielä niin paljon. Rokotteet eivät rasita immuunisysteemiä, vaan tehostavat sen toimintaa koronavirusta vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tilastollinen fakta? Tartunnat ja koronakuolemat mm. Suomessa ovat nousseet rokotuskattavuuden edetessä.

        Tottakai koronatartunnat ja -kuolemat ajan myötä kumulatiivisesti lisääntyvät, mutta kuolemia on nyt keskimäärin vähemmän päivittäin kuin ennen rokotusten vaikutus alkoi. Ja edelleen kyse on siis rokottamattomien epidemiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuslain pitää suojella kansalaisia vaarallisilta ja tappavilta taudeilla❗❗❗

        Kenelläkään ei ole perustuslaillista oikeutta levittää hengenvaarallisia tauteja kanssaihmisiinsä❗❗❗

        Kerrotko tämän Antonio Faucille?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Toki, mutta me levitämme sitä todennäköisesti paljon vähemmän.

        Kuinka niin? Rokotettuja on 80 prosenttia väestöstä. Eikö se porukka sen natsipassin turvin rellestä kuten ennenkin? Kun jokainen tartuttaa heistä, voi vain kuvitella kuinka se leviää räjähdysmäisesti. Rokottamattomat ovat alati pienenevä joukko joka käyttää maskia pesee kätensä ja pitää turvavälejä. On äärimmäisen vaikea kuvitella että se piskuinen joukko olisi saanut juuri passin tulon ja rajoitusten vapauttamisen aikoihin koronan nousuun. Silloin juuri tapahtui raju nytkähdys ylöspäin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Etkö osaa lukea? Perustuslaissa sanotaan näin. "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta..."

        Maailmanlaajuinen pandemia on hyväksyttävä peruste. Ei kenelläkään voi olla oikeutta tartuttaa mahdollisesti jopa tappavaa tautia muihin ihmisiin perustuslain perusteella.

        Punikitko ne hyväksyy mielivallalla sen perusteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuslain pitää suojella kansalaisia vaarallisilta ja tappavilta taudeilla❗❗❗

        Kenelläkään ei ole perustuslaillista oikeutta levittää hengenvaarallisia tauteja kanssaihmisiinsä❗❗❗

        Tekopyhyys rehottaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Etkö osaa lukea? Perustuslaissa sanotaan näin. "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta..."

        Maailmanlaajuinen pandemia on hyväksyttävä peruste. Ei kenelläkään voi olla oikeutta tartuttaa mahdollisesti jopa tappavaa tautia muihin ihmisiin perustuslain perusteella.

        Miksi ei oteta tässä perusteen tulkinnassa huomioon että yhtä paljon levittää rokotetut sitä? Se unohdetaan tietoisesti.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka niin? Rokotettuja on 80 prosenttia väestöstä. Eikö se porukka sen natsipassin turvin rellestä kuten ennenkin? Kun jokainen tartuttaa heistä, voi vain kuvitella kuinka se leviää räjähdysmäisesti. Rokottamattomat ovat alati pienenevä joukko joka käyttää maskia pesee kätensä ja pitää turvavälejä. On äärimmäisen vaikea kuvitella että se piskuinen joukko olisi saanut juuri passin tulon ja rajoitusten vapauttamisen aikoihin koronan nousuun. Silloin juuri tapahtui raju nytkähdys ylöspäin.

        "Kuinka niin? Rokotettuja on 80 prosenttia väestöstä."

        Ainakin yhden kerran rokotettuja on yli 12-vuotiasta jo 86%.

        "Eikö se porukka sen natsipassin turvin rellestä kuten ennenkin? Kun jokainen tartuttaa heistä, voi vain kuvitella kuinka se leviää räjähdysmäisesti."

        Haha. Ei kaikilla rokotetuilla ole koronaa, vaan vain pienellä murto-osalla ja he levittävät sitä tutkitusti selvästi vähemmän kuin rokottamattomat.

        "Rokottamattomat ovat alati pienenevä joukko joka käyttää maskia pesee kätensä ja pitää turvavälejä."

        Osa teistä luulee, ettei koko koronavirusta ole olemassakaan ja käytös on sen mukaista. Ja lisäksi osa teistä luulee, että oma immuniteetti muka suojaisi koronalta tai ainakin vakavalta tautimuodolta ja osa luulee, että voi sairastaa koronan ja käyttää sitten D-vitamiineja ja ivermektiiniä.

        "On äärimmäisen vaikea kuvitella että se piskuinen joukko olisi saanut juuri passin tulon ja rajoitusten vapauttamisen aikoihin koronan nousuun. Silloin juuri tapahtui raju nytkähdys ylöspäin."

        Suomessa kyseessä on juurikin rokottamattomien epidemia, mutta kuvaamasi rajua nykähdystä ei ole tapahtunut, vaan tilanne on suurinpiirtein ennallaan. Seitsemän päivän keskiarvolla laskettuna 16.10., jolloin koronapassi otettiin käyttöön, uusia tapauksia oli hieman yli 600 päivittäin ja nyt niitä on hieman yli 700 päivittäin. Sen sijaan sellaisissa maissa, missä rokotekattavuus on alhainen, koronatilanne on todellä räjähtänyt, esim. Baltian maissa ja Venäjällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Punikitko ne hyväksyy mielivallalla sen perusteen?

        Perustuslakivaliokunta on hyväksynyt koronapassin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei oteta tässä perusteen tulkinnassa huomioon että yhtä paljon levittää rokotetut sitä? Se unohdetaan tietoisesti.

        Se unohdetaan, koska se ei ole totta. Rokotetut levittävät koronaa huomattavasti vähemmän kuin rokottamattomat.

    • Anonyymi

      Laajasalo on täysin oikeassa.

      • Anonyymi

        Jos asia on pedon merkki, tuo piispa ei tunne Raamattua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ei ole, tuo on täyttä maalittamista ja demonisointia.
        Rokotetut itsekin tartuttavat koronaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asia on pedon merkki, tuo piispa ei tunne Raamattua.

        Olet itse tartuntatautimyönteinen rokottamaton peto👹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asia on pedon merkki, tuo piispa ei tunne Raamattua.

        Olet itse paholaisen👿😈👹asialla, kun haluat edistää hengenvaarallisen taudin leviämistä ihmisiin❗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet itse paholaisen👿😈👹asialla, kun haluat edistää hengenvaarallisen taudin leviämistä ihmisiin❗

        Eikö mene kalloon että rokotetut levittää sitä yhtä lailla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mene kalloon että rokotetut levittää sitä yhtä lailla?

        Rokote ei auta mihinkään muuhun kuin korkeintaan siihen että rokotetut eivät saisi sen taudin vakavaa muotoa. SE EI ESTÄ TARTUTTAMASTA ETEENPÄIN SITÄ.

        Kun ihminen tuudittautuu väärään rauhaan että heitä ei muka korona enää koskisi, niin hän alkaa elää kuin pellossa ja veräjä auki. Nyt onkin korona näinä koronapassin käyttöön ottamisen aikoina alkanut jälleen levitä. Ei rokottamattomat yhtäkkiä ole tätä nousua saaneet aikaan sillä he noudattavat rajoituksia ja turvavälejä jne. Te ette enää noudata mitään. Teitä on sentään 80 prosenttia väestöstä. Valtava määrä rellestää tartuttaen sitä edelleen.

        Mitä oikein pelkäätte? Eikö ihmeseerumi suojaakaan?

        Ja kun tämä on punaisten ajama asia, silloin minulla hälytyskellot soivat. Mitään hyvää se aate ei maailmaan ole tuonut. Pelkkää kuolemaa ja tuhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun tämä on punaisten ajama asia, silloin minulla hälytyskellot soivat. Mitään hyvää se aate ei maailmaan ole tuonut. Pelkkää kuolemaa ja tuhoa.

        Missä näette demokraattisen kommunistisen järjestelmän? Aivan oikein, ette missään. Eu on menossa kovaa vauhtia kommunismiin myös. Eu:n komission ovat nimittäneet ihmiset joista ei kukaan tiedä keitä he ovat. Täsmälleen sama juttu oli neukkulassa. Eliitin jäsenet nauttivat syytesuojaa kuten neukkulassa konsanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote ei auta mihinkään muuhun kuin korkeintaan siihen että rokotetut eivät saisi sen taudin vakavaa muotoa. SE EI ESTÄ TARTUTTAMASTA ETEENPÄIN SITÄ.

        Kun ihminen tuudittautuu väärään rauhaan että heitä ei muka korona enää koskisi, niin hän alkaa elää kuin pellossa ja veräjä auki. Nyt onkin korona näinä koronapassin käyttöön ottamisen aikoina alkanut jälleen levitä. Ei rokottamattomat yhtäkkiä ole tätä nousua saaneet aikaan sillä he noudattavat rajoituksia ja turvavälejä jne. Te ette enää noudata mitään. Teitä on sentään 80 prosenttia väestöstä. Valtava määrä rellestää tartuttaen sitä edelleen.

        Mitä oikein pelkäätte? Eikö ihmeseerumi suojaakaan?

        Tuon asian myöntää myös useat rokotetut että rokote ei estä tartuttamasta eteenpäin sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mene kalloon että rokotetut levittää sitä yhtä lailla?

        Ei levitä niin paljon, koska heillä on vähemmän viruksia kehossaan kuin saatanan rokottamattomilla🖕

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistus:

        "Koronarokotus vähentää koronaviruksen erittymistä merkittävästi ja ehkäisee viruksen tarttumista ihmisestä toiseen"

        https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/rokotteet-ja-koronavirus/koronarokotuksen-jalkeen

        Mikä todistus tuo on kun THL:n sanomiset koronakriisin alusta lähtien ovat pitäneet kovin huonosti paikkaansa. Yksi esimerkki se, että rokote on tehokas ja turvallinen. No ei ole.
        Kesällä piti olla 10 000 sairastunutta, no ei ollut eikä tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mene kalloon että rokotetut levittää sitä yhtä lailla?

        Vähemmän ja eivät kuole eivätkö sairasta vakavasti.

        Briteissä 51000 vs 256 kuollutta koronaan tänä vuonna. Arvaa kumpi on tuplarokotetut?

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote ei auta mihinkään muuhun kuin korkeintaan siihen että rokotetut eivät saisi sen taudin vakavaa muotoa. SE EI ESTÄ TARTUTTAMASTA ETEENPÄIN SITÄ.

        Kun ihminen tuudittautuu väärään rauhaan että heitä ei muka korona enää koskisi, niin hän alkaa elää kuin pellossa ja veräjä auki. Nyt onkin korona näinä koronapassin käyttöön ottamisen aikoina alkanut jälleen levitä. Ei rokottamattomat yhtäkkiä ole tätä nousua saaneet aikaan sillä he noudattavat rajoituksia ja turvavälejä jne. Te ette enää noudata mitään. Teitä on sentään 80 prosenttia väestöstä. Valtava määrä rellestää tartuttaen sitä edelleen.

        Mitä oikein pelkäätte? Eikö ihmeseerumi suojaakaan?

        auttaa ja eivät kuole eivätkö sairasta vakavasti.

        Briteissä 51000 vs 256 kuollutta koronaan tänä vuonna. Arvaa kumpi on tuplarokotetut?

        https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2306

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä todistus tuo on kun THL:n sanomiset koronakriisin alusta lähtien ovat pitäneet kovin huonosti paikkaansa. Yksi esimerkki se, että rokote on tehokas ja turvallinen. No ei ole.
        Kesällä piti olla 10 000 sairastunutta, no ei ollut eikä tullut.

        THL perustaa virologiset tiedot vertaisarvioituihin tutkimuksiin. Leviämisennusteet ovat taas eri asia vaikka niidenkin takana on malleja ja niissä muuttujia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei levitä niin paljon, koska heillä on vähemmän viruksia kehossaan kuin saatanan rokottamattomilla🖕

        On myös kirjoitettu että rokotetuilla on enemmän viruksia. Ketä uskoa tässä, punaisia vai omilla aivoillaan ajattelevia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös kirjoitettu että rokotetuilla on enemmän viruksia. Ketä uskoa tässä, punaisia vai omilla aivoillaan ajattelevia?

        Minä kavahdan kaikkea mitä punainen aate tuputtaa. Se aate on aiheuttanut vain tuhoa ja kuolemaa ihmiskunnassa.

    • Anonyymi

      Ilmestyskirja:
      13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
      16:2 Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.

      Tuossa vähän perspektiiviä asiaan. En sano että rokote olisi tässä vaiheessa pedon merkki, mutta se voi olla tulevaisuudessa.

      • Anonyymi

        Huumorilla heitit.
        Ellet, niin nuppinikkarille heti aamulla!

      • Anonyymi

        Ei se voi olla, vaan se on.

        Kuperkeikat aamukahvien parissa? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumorilla heitit.
        Ellet, niin nuppinikkarille heti aamulla!

        En itse usko tuo olisi se merkki. Peto on eräs uskonto ja merkki liittyy siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En itse usko tuo olisi se merkki. Peto on eräs uskonto ja merkki liittyy siihen.

        Tuo kohta kertoo pedon toiminnasta:
        Ilmestyskirja
        13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kohta kertoo pedon toiminnasta:
        Ilmestyskirja
        13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

        Näinhän peto tällä toimii.

      • Anonyymi

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Kaikkia ihmisten vanhoja kirjoituksia ei kannata ottaa todesta❗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Kaikkia ihmisten vanhoja kirjoituksia ei kannata ottaa todesta❗

        Osin ainakin Jumalan vaikuttama. Kummasti sen ennustukset vaan toteutuu. Israelin kansa on palaamassa takaisin omaan maahansa. Tämä on yksi ennustus. Peto on maailmassa ja se tappaa vääräuskoisia.

        Kristittyjen vaino yltyy. Totuutta ei siedetä. Kaikki huru-uskonnot rehottaa. Noituus lisääntyy jne jne jne. Kaikki tämä ja paljon muuta, ei Shellistä vaan Raamatusta.

        Jopa ateistiset tiedemiehet sanovat että maailma vetelee viimeisiään. Eivät anna sille toivoa kuin suuruusluokkaa sukupolven ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa ateistiset tiedemiehet sanovat että maailma vetelee viimeisiään. Eivät anna sille toivoa kuin suuruusluokkaa sukupolven ajan.

        Ilmestyskirja
        16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.

        Tässä yksi toteutuva ennustus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osin ainakin Jumalan vaikuttama. Kummasti sen ennustukset vaan toteutuu. Israelin kansa on palaamassa takaisin omaan maahansa. Tämä on yksi ennustus. Peto on maailmassa ja se tappaa vääräuskoisia.

        Kristittyjen vaino yltyy. Totuutta ei siedetä. Kaikki huru-uskonnot rehottaa. Noituus lisääntyy jne jne jne. Kaikki tämä ja paljon muuta, ei Shellistä vaan Raamatusta.

        Jos Raamattu on Jumalan vaikuttama, niin silloin muutkin kirjat ovat Jumalan vaikuttamia😇

        "Kaikki Hän tietää, kaikki Hän säätää..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirja
        16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.

        Tässä yksi toteutuva ennustus.

        Väärää profetiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osin ainakin Jumalan vaikuttama. Kummasti sen ennustukset vaan toteutuu. Israelin kansa on palaamassa takaisin omaan maahansa. Tämä on yksi ennustus. Peto on maailmassa ja se tappaa vääräuskoisia.

        Kristittyjen vaino yltyy. Totuutta ei siedetä. Kaikki huru-uskonnot rehottaa. Noituus lisääntyy jne jne jne. Kaikki tämä ja paljon muuta, ei Shellistä vaan Raamatusta.

        Ai että aina😂😂😂

        Oletko laskenut miljoonat ei toteutuneet?

        Se ihmisten kirjoittama ja ihmiset valinneet sinne tekstit. Sen päälle on tehty kanonisoitu usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirja
        16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.

        Tässä yksi toteutuva ennustus.

        Viimeisiään 😂😂

        Ei edes alussa. Tähtiä syntyy vielä 10 pot 16 vuotta. Olemme vasta ensimmäisten sekunttien kohdalla. 100 mrd vuotta eteenpäin niin kaikki nykyiset tähdet ovat kadonneet ja tullut tilalle uusia ja tähtipölystä syntyy uusia planeettoja.

        Sinä selität tämän juutalaisten teksteillä.

        Jo järki kertoo että maapallon sietokyky on äärimmilleen viety. Ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa. Tiedemiehet ja Raamattu ovat samoilla linjoilla. Vain punaiset atet jankkaa vastaan. Heillä on utopia nimeltään kommunismi.

    • Anonyymi

      Tehkää rikosilmoitus tuosta piispasta hänhän syyllistyy vihapuheeseen ja syrjintään ja syyttää muitten kuolemista rokottamattomia! Tuollainen puhe ei ole ainakaan Jumalasta se on selvä.

      • Anonyymi

        ONks hää joku punainen valepappi julistaa KERETTILÄISTÄ uskoa....?

      • Anonyymi

        Miksi käsket muita?, tee itse laiskuri. Ei se ole edes vaikeaa. Tosin sinut kyllä nauretaan ulos poliisiasemalta. Mutta jos todella uskot että rikosilmoitus on paikallaan, niin siitä vaan toimeksi, hopi, hopi.

      • Anonyymi

        Valita valtakunnansyyttäjälle🤣😥😎

    • Anonyymi

      Mutta eikö Jumalan mielen mukaista ole puhua totta? Ja koronapandemia on ihan todellinen ongelma. Rokottamattomat levittävät tautia ja riskiryhmät ovat hengenvaarassa.

      Rokotteella voimme estää vakavaa tautia.

      Ja piispa vetoaa nyt ihmisten vastuuntuntoon.

      • Anonyymi

        Voihan sitä vedota ihmisiin ihan järkevillä argumenteilla eikä syyllistää rokottamattomia siitä, jos joku ei ole päässyt katsoman vanhaa omaistaan hoitokotiin koska vierailut kielletty. Nämä liioitellut ja ylimitoitetut lockdownit eivät ole tavallisten ihmisten syytä ja se pitäisi Laajasalonkin muistaa. Pistäkää muistiin tämä Laajasalon artikkeli. Häntä pitää haastaa siinä vaiheessa, jos rokotteista paljastuu yhä enemmän vakavia haittavaikutuksia.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Siinä tapauksessa ainakaan rokotevastaiset eivät ole Jumalan mieleen, koska ketkään eivät valehtele niin paljon kuin rokotevastaiset.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121917/rokotevastaiset-jaavat-jatkuvasti-kiinni-valheista

        En ole Laajasalon kannattaja, mutta ainakin tuossa kohtaa hän puhuu järkeviä - toisin kuin piikkikammoiset valehtelijat, joiden suusta ei totuuden sanoja löydy.

        "Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin. Rakastaa toista ihmistä kuin itseään. Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Siksi jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote."

        "Väärään tietoon tai pelkoon perustuva rokotevastaisuus on vähennettävissä kärsivällisellä, laajamittaisella ja viisaasti jaetulla oikealla tiedolla ja pelkojen hälventämisellä. Taivaallisissa ja maallisissa puheissa on myös selvemmin vedottava ihmisten omiintuntoihin ja muistutettava siitä viattomien kärsimyksestä, joka rokotteista kieltäytyvän sydämelle ja syntilistalle tulee."

        Sanot sinä, valehtelija. Mitä sinä totuudesta tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanot sinä, valehtelija. Mitä sinä totuudesta tiedät?

        ööö, se kuvittelee? :DDD

      • Anonyymi

        Itätrollaajia tuollaiset asiat ei kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanot sinä, valehtelija. Mitä sinä totuudesta tiedät?

        Minäpä tiedän yhden totuuden.
        Pietarin trollitehtaan törkyturvat suoltavat säälittävää paskaansaa.
        Sitten on vielä niin pohjattoman pönttöpäisiä suomalaisiakin, että uskovat silmää räpäyttämättä kaiken rokotevastaisen "tiedon", mitä Iigori ja Dimitri keksivät levittää.

        Tuo leimaaminen Pietarin trolleiksi on pelkkä hätäpaska, kun ei omia valheita voida enää järkevästi puolustaa. Olkiukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä vedota ihmisiin ihan järkevillä argumenteilla eikä syyllistää rokottamattomia siitä, jos joku ei ole päässyt katsoman vanhaa omaistaan hoitokotiin koska vierailut kielletty. Nämä liioitellut ja ylimitoitetut lockdownit eivät ole tavallisten ihmisten syytä ja se pitäisi Laajasalonkin muistaa. Pistäkää muistiin tämä Laajasalon artikkeli. Häntä pitää haastaa siinä vaiheessa, jos rokotteista paljastuu yhä enemmän vakavia haittavaikutuksia.

        On oikein syyllistää rokottamattomat koronan levittäjät. Pahan leviäminen pitää aina pyrkiä estämään💉😷👍👌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo leimaaminen Pietarin trolleiksi on pelkkä hätäpaska, kun ei omia valheita voida enää järkevästi puolustaa. Olkiukko.

        Poloiset eivät muuta keksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa ainakaan rokotevastaiset eivät ole Jumalan mieleen, koska ketkään eivät valehtele niin paljon kuin rokotevastaiset.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121917/rokotevastaiset-jaavat-jatkuvasti-kiinni-valheista

        En ole Laajasalon kannattaja, mutta ainakin tuossa kohtaa hän puhuu järkeviä - toisin kuin piikkikammoiset valehtelijat, joiden suusta ei totuuden sanoja löydy.

        "Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin. Rakastaa toista ihmistä kuin itseään. Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Siksi jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote."

        "Väärään tietoon tai pelkoon perustuva rokotevastaisuus on vähennettävissä kärsivällisellä, laajamittaisella ja viisaasti jaetulla oikealla tiedolla ja pelkojen hälventämisellä. Taivaallisissa ja maallisissa puheissa on myös selvemmin vedottava ihmisten omiintuntoihin ja muistutettava siitä viattomien kärsimyksestä, joka rokotteista kieltäytyvän sydämelle ja syntilistalle tulee."

        Kukaan ei ole rokotevastainen. Jumala on luonut ihmiselle tunteet. Pelko tuntematonta kohtaan on sellainen asia. Se on luotu ihmistä suojelevaksi asiaksi ettei mihin tahansa ihminen suinpäin syöksyisi punikkien käskystäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei ole rokotevastainen. Jumala on luonut ihmiselle tunteet. Pelko tuntematonta kohtaan on sellainen asia. Se on luotu ihmistä suojelevaksi asiaksi ettei mihin tahansa ihminen suinpäin syöksyisi punikkien käskystäkään.

        Se on myös luotu eläimille. Ellei tuota tunnetta olisi, ketä täällä olisi tappelemassa keskenään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""rokottamattomat levittävät tautia"""¨
        Onhan se jo vanha tieto että rokotetutkin levittävät tautia, eihän Israelissa muuten olisi niin kamala tilanne, koko kansa rokotettu ja tauti leviää ja sairaalat täynnä.

        Ja miksi Pres Niinistö oli karanteenissa vaikka oli 2 rokotettu?

        Laajasalo taitaa kuulua tähän porukkaan.
        https://mvlehti.net/2021/10/18/the-code-globalistieliitti-julistaa-vatikaanissa-piispa-pakottaa-geenipiikityksia-helsingissa/

        Taivaan kiitos, ettei Laajasalo kuulu ruplavetoisen mv-lehden porukoihin💂‍♂️💂‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä vedota ihmisiin ihan järkevillä argumenteilla eikä syyllistää rokottamattomia siitä, jos joku ei ole päässyt katsoman vanhaa omaistaan hoitokotiin koska vierailut kielletty. Nämä liioitellut ja ylimitoitetut lockdownit eivät ole tavallisten ihmisten syytä ja se pitäisi Laajasalonkin muistaa. Pistäkää muistiin tämä Laajasalon artikkeli. Häntä pitää haastaa siinä vaiheessa, jos rokotteista paljastuu yhä enemmän vakavia haittavaikutuksia.

        Enemmän vakavia haittavaikutuksia on rokottamattomuudesta.
        Rokotetut eivät sairastu läheskään yhtä helposti. Jos he saavat viruksen ja se onnistuu alkamaan leviämisen, se tapahtuu jokatapauksessa huomattavasti vähemmässä mitassa. Tällöin myös heidän tartuttavuutensa on paljon pienempi.
        Lisäksi he hyvin harvoin saavat taudin vakavaa muotoa. Tällöin he eivät kuormita terveydenhuoltoa, eivätkä kuole.
        Eli rokotus ei ole 100% suoja. Mutta rokote tekee tartunnasta epätodennöisempää, leviäimisestä vaikeampaa ja helpottaa terveydenhuollon taakkaa, jolloin siellä jää aikaa muiden sairauksien hoitoon. Lisäksi long covidin mahdollisuus pienenee valtavasti, jolloin yhteiskunnaliset ja inhimilliset kustannukset jää matalammiksi.
        Nämä kaikki on luettavissa tilastoista. Nämä kaikki on tutkittu. Rokotteet on tutkittu, ja niitä on ollut kehittämässä käytännössä kaikki maailman parhaat asiantuntijat, useista eri yrityksistä. Nyt on ensimmäisistä rokotteista jo niin kauan aikaa, että mikäli isompia haittavaikutuksia olisi ilmaantunut laajasti, olisi niistä jo näyttöä.
        Jotkut asiaan perehtymättömän jotka pelkää rokotetta, eivät ymmärrä miten se saatiin niinkin nopeasti markkinoille. Ensinnäkään, se ei tullut nopeasti. Toisekseen rokotteen mekanismi oli jo valmiina. Oli tekniikka valmistaa rokotetta, ja tutkittu keino viruksen tietojen viemiseksi elimistöön. Taudin tultua, piti vain eristää viruksesta sen lähetti RNA, eli tieto viruksen pintaproteiinista. Tällöin immuunijärjestelmä oppii tunnistamaan Covid-19 viruksen, ja hyökkäämään sen kimppuun. Tämä "tieto" siis lisättiin jo olemassa olevaan rokotteeseen. Tekniikkaa voidaan käyttää hyvin laajalti muissakin rokotuksissa ja lääketieteessä, ei tarvitse vetää foliopipoa syvemmälle että se on ollut jo valmiina. Ei. Se on kuin kuorma-auto, johon voidaan lastata tarvittava tieto kun siihen päästään käsiksi.
        Rakkaat ihmiset, tutustukaa tuohon oikeaan, tutkittuun tietoon. Älkää kuunnelko keskustelupalstojen väitteitä, tai satunnaisia nettisivuja ilman kritiikkiä - ei toki tätäkään postia, mutta muitakaan. Te ette usko maailman tiedeyhteisöä, mutta teille kelpaa kammari-teoriat, NWO-hörhöilyt ja kaikenlainen muu ilman mitään näyttöä. On hyvä olla utelias ja epäileväinen, mutta pitää myös osata nähdä metsä puilta - Jos teoriasta tai väitteestä ei löydy lihaa ympäriltä, niin sieltä jää vain luu käteen. Ei minkäänlaisia todisteita, ainoastaan valtava mouhotus.
        Saa pelätä, ei siinä mitään. Kohta viisi miljoonaa ihmistä on kuollut. Mutta suhteuttakaa asia: pelko saattaa teidät suurempaan vaaraan. Se tekee teistä alttiita vakavalle sairaudelle, joka on tappanut valtavia määriä, ja tehnyt ilmeisesti tätäkin suuremman osan ihmisiä työkyvyttömiksi, osan ainakin yli vuodeksi. Sillä välin rokotteesta on toki ollut haittaa, mutta huomattavan vähän. Suuri osa ei saa mitään oireita, tai erittäin lieviä. Mikäli käy todella huono tuuri ja silti saa taudin, se on lievempi.
        Tieteen tekijöillä on aina todisteita takanaan. Ihan oikeita, vertaisarvioituja, julkisia tietoja. Tässä ehkä on ongelma. Tiedeyhteisö kertoo kaiken. Ei omaa agendaansa, vaan kaiken. Sieltä sitten poimitaan irrallisia yksityiskohtia. "Rokotettuja on kuollut", "rokotetut voivat levittää tautia". Kyllä, mutta erittäin, erittäin paljon epätodennöisempää se on.
        Salaliittoteoreetikoilla taas ei ole kuin ehkä tiedemiehiä enemmän karismaa. Kovempi ääni.
        Laajasalolle iso kiitos, viesti oli erittäin hyvä, ja hyvin artikuloitu. Mutta osa ihmisistä ei pysty ottamaan hyvinkään perusteltua kritiikkiä vastaan, vaikka kaikki osoittaa heidän ilmeiseen virheeseen. Yksinkertaistettuna - rokotevastaiset, te olette väärässä. Teihin tauti tarttuu helpommin, on kovempi, leviää helpommin ja tappaa tai vammauttaa todennäköisemmin. Ihan yksi hailea tarttuuko se rokotettuun. Tai leviääkö se heistä. Ehkä, kyllä. Todennäköisesti ei. Te olette tällä hetkellä se kaikkein suurin ongelma. Ja meillä jotka olemme toimineet vastuullisesti, ja olisimme valmiit menemään eteenpäin, alkaa olla teidän kanssanne pinna tiukoilla...

    • Anonyymi

      Miten voin kieltäytyä rokotteesta, kun sitä ei ole kertaakaan minulle edes tarjottu?

      • Anonyymi

        Yli 13v osaa hakea sen itse, täysvaltainen jos on.
        Odota että kasvat vielä vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 13v osaa hakea sen itse, täysvaltainen jos on.
        Odota että kasvat vielä vähän.

        Hakematta jättäminen ei ole sama kuin kieltäytyminen, kusiaivo.

    • Anonyymi

      Kadotuksen puheita tuollaiset huuhaat, mitä syydetään piispan päälle, hän on ihan oikeassa!
      Piikille höpäröijät!
      Lasaretit täyttyvät rokottamattomista pölhlistä.

      • Anonyymi

        👍👌👏

    • Anonyymi

      "Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti." Ketä sellainen ihminen ajattelee, jos ottaa piikin sen takia että pääsee baariin tai kulttuuririentoihin?

      • Anonyymi

        Elämä on laiffii, ja paradoksit ovat elämän suola. Kuten tässäkin keississä.

      • Anonyymi

        Mieluimmin baarit🍺 kuin korona🤕🏥☠

    • Anonyymi

      Niinpä. Perinteisesti uskovaiset ovat siunanneet kaikki omien tekemät rikokset, iljettävästä pedofiliasta lähtien. Onneksi mennään sivistystä kohti näiden viimeistenkin jälkijättöisten puulaakien osalta.

      • Anonyymi

        Jaa että vai kaikki uskovaiset? Tajuatko että muutamien vuoksi syyllistät valtavan määrä niitä, jotka eivät ole tehneet mitään? Ja aletaanko laskemaan ateismin uhreja, alkaen Stalinista, Maosta ja Pol Potista esimerkiksi? Naurettavaa älyllistä epärehellisyyttä. Olet pelkkä maalittaja.

    • Anonyymi

      Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomilla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan» (Matt. 7: 1). Älä tuomitse ketään äläkä omista itsellesi Herralle kuuluvaa asemaa, sillä yksi on tuomari, Jumala, joka tuomitsee eläviä ja kuolleita. Mutta sinä, maallinen ihminen, ota itsestäsi vaarin, sillä olethan sinäkin tuomion alainen, sinäkin odotat tuomiota tekojesi ja pahuutesi tähden. Kuinka uskallat tuomita toista? Nöyrry ja jätä kaikki Jumalan, kaiken Luojan, tuomittavaksi.

      Eikö piispa tunne raamattua?

      • Anonyymi

        Piispa myötäilee enemmistöä. Jos enemmistö olisi kriittisiä rokotteita kohtaan, piispa myötäilisi heitä. Sitä kutsutaan opportunismiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piispa myötäilee enemmistöä. Jos enemmistö olisi kriittisiä rokotteita kohtaan, piispa myötäilisi heitä. Sitä kutsutaan opportunismiksi.

        Hän menee virran mukana.

      • Anonyymi

        kristinusko ei ole mikään tekosyy, olla taistelematta sairauksia🤕ja kärsimystä👹 vastaan. Koronavirukset ovat pahoja ja niitä vastaan pitää taistella lääketieteen yms. avulla💉😷

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän menee virran mukana.

        Elävät kalat uivat vastavirtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elävät kalat uivat vastavirtaan.

        Piispat menee virran mukana.

    • Anonyymi

      Aina se jaksaa naurattaa, kun kristityt kilvan tuomitsevat toisiaan paholaisen asiamiehiksi jotka joutuvat helvettiin ja vain siksi, että eivät pidä tiukasta sanomasta joka peräänkuuluttaa totuutta, rehellisyyttä ja moraalia, noita rokotevastaisille valehtelijoille tuntemattomia asioita.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121917/rokotevastaiset-jaavat-jatkuvasti-kiinni-valheista

      "Rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä. Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta."

      "Rokottamattoman valinta ei ole pelkästään yksilön vapautta, vaan osa yhteisön vastuuta. Rokottamaton ei tee päätöksiä omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien. Rokotus on aina yhteisön valinta. Sen seurauksia ei lähtökohtaisesti kanna yksilö, vaan koko ympäröivä yhteiskunta. "

      • Anonyymi

        Et sinä tiedä mitään moraalista ja rehellisyydestä. Kaikkialla rokoteagenda törmää valheisiin ja ristiriitoihin. Ei niitä edes yritetä peitellä, vaan propagoidaan entistä tiukemmin.

        Kyllä minä vaan tiedän, kun joka ikinen päivä palstalta voi lukea kymmenittäin rokotevastaisten suoltamia typeriä ja toinen toistaan törkeämpiä valheita. Ei siis mitään moraalia jatkuvan törkeän valehtelemisen suhteen piikkikammoisilla.

        Neljä brittilentäjää muka kuollut rokotteeseen. Törkeä valhe jota on täällä kierrätetty vaikka kuinka monta kertaa, vaikka sen ovat kumottu kaikkialla.
        Rokotetun veri ei muka kelpaa verenluovutukseen. Typeä valhe, aivan kuten Punaisen Ristin veripalvelun sivusto kertoo.
        Rokotettuja ei muka huolita lennoille. Todella äälliömäinen valhe, etenkin kun hyvin tiedetään että nimenomaan rokotetut pääsevät matkustamaan ja lennoille.
        Rokote tekee muka magneettiseksi. No eipä tehnyt minua, eikä ketään muutakaan tuntemaani rokotettua ihmistä. Lapsellisen typerä valhe.
        Joka ikinen vähänkin julkisuuden henkilö joka on kuollut tai saanut sairauskohtauksen, kaikki johtuu muka aina rokotteesta. Vaikka olisi kuollut onnettomuudessa tai kaksi vuotta aikaisemmin diagnosoituun syöpään. Erittän törkeää valehtelemista.
        Rokote aiheuttaa muka syöpää, hedelmättömyyttä, keskenmenoja, ruttoa, aidsia, ebolaa, koleraa ja kaikkia muitakin mahdollisia tauteja ja sairauksia joita törkeästi valehteleva typerys vain voi keksiä ja nimetä.
        Rokotevastaiselta on mukamas vähintään 7 läheistä tuttua kuollut rokotteeseen ja kymmeniä vammautunut vakavasti, vaikka toisessa ketjussa sama tollo kertoi että ei edes tunne ketään rokotettuja, eikä haluakaan tuntea. Lisäksi Fimea on vahvistanut että Suomessa on yksi - siis yksi ainoa - ihminen kuollut rokotteeseen. Ei siis seitsemää, eikä varsinkaan yli sataa, kuten rokotevastaiset täällä jatkuvasti valehtelevat.

        Ja näitä olisi lisääkin vielä kymmenittäin, tuossa vain ihan joitain poimintoja. Eli kyllä täällä tosiaan päivittäin näkee ketkä eivät tiedä mitään moraalista eivätkä rehellisyydestä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17121917/rokotevastaiset-jaavat-jatkuvasti-kiinni-valheista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä tiedä mitään moraalista ja rehellisyydestä. Kaikkialla rokoteagenda törmää valheisiin ja ristiriitoihin. Ei niitä edes yritetä peitellä, vaan propagoidaan entistä tiukemmin.

        Miksi uskot vääriin profeetoihin😈👿👹

    • Anonyymi

      Piispa on nyt kyllä vaarallisilla vesillä. Astuu tontille joka ei kuulu hänelle pätkääkään.

      • Anonyymi

        mutta!

        Mistäs sie tiiie mikä hänen TODELLINEN tontti on? ;)

    • Anonyymi

      Ritualisoitunut käyttäytyminen on stereotyyppistä, kaavamaista ja toistuvaa. Toiminnan ja sen päämäärän välinen suhde on epäselvä, eli rituaaliin osallistujilla ei useinkaan ole selvää käsitystä siitä, miksi rituaalin suorittaminen aiheuttaa toivottavan vaikutuksen. Yhteisöt voivat pitää rituaalejaan välttämättöminä. Rituaaleista poikkeamista voidaan pitää vaarallisena, usein jostain tuntemattomasta syystä. Yhteisöllistä rituaalia noudattavan yksilön usko voi vahvistua. Hän voi samalla osoittaa olevansa aidosti sitoutunut yhteiseen perinteeseen ja on luotettava yhteistyökumppani.

      Yhden selitysluokan mukaan rituaalien avulla esitetään näkemyksiä todellisuudesta, ja rituaalit ovat kulttuurisia kommentteja todellisuuden luonteesta ja maailman järjestyksestä. Toisen selitysluokan mukaan rituaalit ovat puhtaasti ekspressiivisiä suorituksia, jotka eivät pyri selittämään maailmaa vaan ilmaisevat symbolisesti keskeisiä arvoja rituaalin suorittavan yhteisön sosiaalisesta elämästä, samalla välittäen niitä osallistujilleen. Tähän luokkaan kuuluvat myös ne selitykset, joiden mukaan rituaalit palvelevat mekanismina, jolla ihmisten tietämättä säädellään ja kontrolloidaan yhteisön sosiaalista järjestystä ja luontosuhdetta.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Rituaali

    • Anonyymi

      Kirkolla on pitkät perinteet ihmisten kiusaamisessa .. pitkät perinteet.

      Roviolla poltettiin ja listittiin kaivamalla suolet ulos ja sulaa lyijyä kehon reikään jos toiseen ..

      • Anonyymi

        Korona on pahuutta👹 ja kirkon pahat teot on pahuutta👿😈

    • Anonyymi

      Piispa pitää peiliä itsekeskeisten rokotevasteisten edessä ja nämä pillastuvat kuin Jeesuksen arvostelemat fariseukset ja rahanlainaajat.

    • Anonyymi

      Sille ei tartte kummemmin ripittäytyä. Raskaitten taakkojen ammatti-asentaja taitaa olla enemmän koko ihminen.

    • Anonyymi

      Miksei rokottamattomia voi vain ampua?

    • Anonyymi

      Välinpitämättömyydenlahjoja on helppo käyttää. Vain jäljet Se jättää.

    • Anonyymi

      Entä sitten?

    • Anonyymi

      Sputnik-rokote on siunattu lahja muillekkin kuin tapakristityille.

    • Anonyymi

      Sanoisin, että paremminkin sinä olet paholaisen asialla, jos haluat olla levittämässä tautia toisiin ihmisiin. Pitäisihän sen verran olla älyä tervejärkisellä ihmisellä, että suojelee itsensä tartunnalta ja siten suojelisi kanssaihmisiään taudilta.

      Tyhmyyttähän se on, että kieltäytyy yhteiskunnan antamasta suojasta.

    • Anonyymi

      Toivon hartaasti että tuollaiset piispat pyytävät anteeksi pikimmiten sanomisiaan. Ei ole piispan asia kehoittaa kokeellisiin rokotteisiin vaan keskittyä selittämään Raamattua. Ja ennenkaikkea saarnaamaan evankeliumia. Vaan kun ensin pitäisi olla oma tilanne selvänä

      • Anonyymi

        Piispan ei tarvitse pyytää anteeksi koronan vastaisia sanomisiaan. Kerrankin on hyvällä asialla👏👌

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voisitko riisua foliohattusi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Millaisen kirkon ”pappi” - tuo ihmisen mallinen puhuva pää on?

      Millainen on se kirkko, jossa tuo työskentelee?
      Millainen on sen kirkon johto, joka maksaa tuollaiselle palkkaa?

      Kuka maksaa hänelle noista sanoista?

      Lusifer?

      Ja hän saa palkkansa kirkollisveroista. Tätä surun määrää.

    • Anonyymi

      Turhaa vouhkaamista rokotevastaiset! Koronapassiin oli pakko mennä, muuten mm. kapakoissa viruslingot meuhtovat ja tartuttavat muita asiakkaita koronalla.
      Ei ihmisten suojaaminen ole syrjintää. Ei teidän ole pakko tuppautua, jos paperit (passi) ei ole kunnossa! Eikös vaan niin mennä. Nyt pääsee pitämään taas ravintolahauskaa! Jes jes....ihanaaaaaa.....

      Kyllä lääkärit ja muu hoitohenkilökunta jaksaa, kunhan rokotepinnarit tekevät osansa. Eli painuvat rokotusjonoon, koska sellainen on. On aivan tyhjän päiväistä pumpata näitä rokotekielteisiä tehohoidossa, kun henkilö itse ei halua suojata itseään, vaan ajautuu kalliisti hoidettavaksi tahallaan!
      Kaiken lisäksi tällainen rokotepelle vie hoitopaikan toiselta potilaalta.

      Rokotteita on tutkittu riittävästi, että niillä on voitu aloittaa satojen miljoonien ihmisten turvalliset rokotukset.

      • Anonyymi

        Unelmansa kullakin.

        Jumala sallii nyt kaiken tämän tapahtua rokoteteollisuuden vastuuvapauslausekkeen turvin. Taivaassa tarkkaan mietitty juttu, ihan niitä loppuriimityksiä myöten. Kyllä Paha saa palkkansa, mutta ensin Pahan täytyy tapahtua.

        Oletko nyt ihan varma omasta taivasosuudestasi ?

    • Anonyymi

      Laajasalon ajatus on todella hyvä ja oikea . Rokotevastaiset ovat sielunvihollisen hengen johdossa ja siinä jopa murhaan johtavia, kun kehottavat esimerkillään muitakin altistumaan kuolemaan johtavalle kulkutaudille

    • Anonyymi

      Nyt ottamaan rokote.

      • Anonyymi

        ja jos injektoitu kuolee tai vammautuu siitä,
        vastuu on yllyttäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja jos injektoitu kuolee tai vammautuu siitä,
        vastuu on yllyttäjällä.

        Juuri näin rikosoikeudessa toimitaan. Yllyttäjällä pitäisi olla ankara vastuu. Valitettavasti THL pääsi narkolepsiatapauksistakin ilman mitään vastuunkantoa. Niin tulee käymään nytkin ja varmasti jatkossakin aina niin kauan, kunnes rokotteisiin yllyttäjiä rikosoikeudessa aletaan kohdella samoin kuin muitakin epäiltyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja jos injektoitu kuolee tai vammautuu siitä,
        vastuu on yllyttäjällä.

        Koronan tahallisesta levittämisestä pitäisi saada aina vankeustuomio. Rokotevastaisen propagandan levittämisestä pitäisi saada vähintään sakkoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan tahallisesta levittämisestä pitäisi saada aina vankeustuomio. Rokotevastaisen propagandan levittämisestä pitäisi saada vähintään sakkoja

        Olet pellelääkärin ilmainen naru.

    • Anonyymi

      Mitä noi hyötyy kun kauppaavat rokotteita, ikinä ennen ei moista ole nähty tai tehty nuhan takia 😁

    • Anonyymi

      En ota rokotetta, kylläpä teitä kismittää

      • Anonyymi

        Kismitys on lievä ilmaisu, mitä koet sairasvuoteella rokottamattomana🤕🚑🏥☠⚰

    • Anonyymi

      Piispa Laajasalon markkinointiviesti on yhdenmukainen maailman pankkiirieliitin, Pfizerin ja Modernan lääkejättien kanssa. Siksi maallinen tuomioistuin taikka laki ei tule koskaan tuomitsemaan Piispa Laajasaloa.
      https://imgur.com/a/MnOusZV

      Toinen juttu kokonaan on Taivaallinen Laki ja Oikeus.

      Sen lain mukaan ihmisen ei pitäisi lainkaan langettaa toisten ihmisten päälle tällaisia piispa Laajasalon langettamia tuomioita.

      • Anonyymi

        Papit ovat valinneet puolensa ja se on lääketeollisuuden tukeminen. Heidän mukaansa lääkkeetön ihminen tekee syntiä, kun ei suostu piikitettäväksi. Ajatuksena on, että ainoastaan massateollisuuden markkinoimalla injektiolla voi pelastaa itsensä ja vielä muutkin, jos uskoa riittää. Suomen lainsäädännöstä ei tarvitse välittää mitään. Lait ja Jumalan voi unohtaa, jos siltä tuntuu. Epäjärjestys saa nyt kunniaa. Raamatussa Jumala tosin väittää olevansa järjestyksen kannalla, mutta tämä maailma ei tuollaista siunaa.

        Papit viittaavat kintaalla rokotehaitoille. Myötätuntoa rokotteista henkensä menettäneille tai rokotteista sairastuneille ei heiltä heru. Narkolepsialapset elinikäisine pysyvine aivovaurioineen eivät teologisen opin saanutta hetkauta. Turvautukoot menehtyneiden omaiset ja sairastuneet Jumalaansa, kai heillä sellainen Armahtaja on. Tämän maailman Valtias on Rokoteteollisuus, joka totisesti ei armahda, vaan joka jo etukäteen on hankkinut täydellisen vastuuvapauden kaikista toimistaan, hallelujaa.

        Tämä maailma on nyt Pahan vallassa. Että rokotteistako haittoja? Fimea ei tiedä heistä mitään, eikä esittele tv:ssä. THL ei haastattele heitä. STM:ssä rokotevaurioisista ei myöskään käydä debattia. Siispä rokotteista ei tule haittoja. Olemme siunattua kansaa, koska osaamme välttää ikävyydet ja poimia lääketeollisuudesta ainoastaan hedelmät.

        Vastuusta on todellakin mahdollista vapautua täysin. Kenen tahansa on myös mahdollista heittäytyä röyhkeäksi ja syyttää muita sairastumisistaan. Rokoteteollisuus on jo yli vuosisadan opettanut meitä, että itsensä on lupa erilaisin toistuvin piikityksin armahtaa, muttei rokottamattomia. Heidät on pakko tuomita kerran lakikaan ei tuohon pysty.

        Ihana vastuuton rokoteteollisuus, joka yhdistää nyt nuhteettomat käymään sotaa lääkkeettömiä vastaan.

      • Anonyymi

        Ja arvaan, että marxilaista kommunistia harmittaa😅😁

        Juuri näin. Uskontunnustuksen voisi uudistaa. Minä uskon koronaan…pörssikursseihin… piikkeihin, joita saamme aina oikeita oikeaan aikaan…

    • Anonyymi

      Uskon Laajasalon olevan tietoinen perustuslaista. Uskon Laajasalon olevan tietoinen myös enemmistön mielipiteestä.

    • Anonyymi

      Sanna Marin tässä on se joka sai aikaan koronan uuden (ja koko aikana pahimman) leviämisen. Hän teki sen purkamalla kaikki rajoitukset tilanteessa jossa tautia oli ympäri Suomen runsaasti ja näyttämällä oikein ääliömäistä esimerkkiä riekkumalla baareissa julkisuushakuisesti kuin koronaa ei enää olisi! Suomeksi sanottuna nuoleskeli ravintola-alan yrittäjiä ääntenhimossaan ja tapansa mukaisesti siirsi vastuun tempuistaan muualle , nyt rokottamattomille. Tähän aivopesuun on käytetty THL:n, valtamedian ja näiden muutamien idioottien, ( mm. lääkärietiikkaa rikkovan Tri Pälveen ja tämä Jumalan sanaa rikkovan Teemun aivopieruja).

      Ikävää että ne piikit eivät kuitenkaan ole turvallisia kaikille saati että niillä saavutettaisiin vapautta koronasta. Teho on huono, rokotetut saavat tartuntoja ja ennen kaikkea levittävät niitä. Ja sitten se vähäkin teho on muutamassa kuukaudessa menetetty jolloin miljardeja takovat lääkefirmat alkavat tyrkyttää 3. 4. Ja pian kymmenettä piikkiä. On keksitty ikiliikkuja jolla ei saavuteta mitään hyvää vaan taotaan rahaa. Rokottamaton ei voi olla mikään uhka rokotetuille jos se ylimainostettu piikki olisi niin mainio kuin väitetään. Mutta kun se ei ole. Siellä missä tilanne on Suomea edellä, on todettu että suurin osa sairaalahoidossa olevista on täysin rokotettuja.

      Pistäkää toki silmät kiinni ja hiha ylös niin monesti kuin haluatte mutta lopettakaa paskanjauhaminen siitä täysin perättömästä kuviosta jossa rokottamaton on ongelma ja piikit ratkaisu koska näin ei ole. Teidät on aivopesty jotka näin väitätte.

      Lopuksi vielä koko etusivun lööppi: "Tehohoidossa ei enää jakseta" Siinä (kin) annettiin ymmärtää miten kuormittunutta on tehohoito Päijät-Sotessa rokottamattomuuden takia. Kun tarkemmin tutki paljonko siellä oli niitä teholla olevia potilaita, oli tulos 0 tai 1 riippuen päivästä jolloin juttu tehtiin tai se julkaistiin. Kovan taakan aiheutti tuo 1 onneton potilas. Se ei selvinnyt oliko hän saanut 0, 1, 2 vai 3 piikkiä.

      • Anonyymi

        Tälle kansalle tulevat vielä kovat rangaistukset kaikista niistä valheista, joita meille nyt syötetään. Rokotteiden muodossa monia kansoja on jo koeteltu kovin ja lisää koettelemuksia näyttäisi tulevan oikein roppakaupalla.

        Ellei enemmistö ihmisistä olisi täysin sokeita sille, mitä nyt tapahtuu, olemassaolevat sairaudet tietenkin vähenisivät rokotteilla. Mutta niinhän ei tapahdu vaan tasan päinvastoin. Parannusta ei ole tullut ja silti jo useat vuosikymmenet sama ralli on saanut jatkua.

        Kuka tahansa on voinut seurata, mitä runsaista rokottamisista nytkin eri maissa on seurannut, mutta silti ihmiset eivät ota uskoakseen, vaan turvautuvat satuihin, joita rokoteyrittäjät rahanhimoissaan kaikille halukkaille tarinoivat.

        Eiköhän nuo ongelmat ratkea sitä mukaan kun rokotteista kieltäytyvät tyhmimmät kansanosat sairastuvat ja kuolevat pois. Toivottavasti kuolevat niin etteivät ehdi sairastuttaa sellaisia jotka jonkin muun taudin heikentäminä eivät voi koronarokotetta ottaa.

        Paljon rokotettua kansaa kuolee jo autoimmuunisairauksiin, syöpiin, neurologisiin yms. Tyhmiksikö heitä nyt haukut. Hoidoista huolimatta useimmiten ennen aikojaan kuolevat.

        Toki saat elää uskosi mukaisesti. Missään nimessä en toivo kuolemaasi. Niin sekaisin tuskin koskaan tulen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän nuo ongelmat ratkea sitä mukaan kun rokotteista kieltäytyvät tyhmimmät kansanosat sairastuvat ja kuolevat pois. Toivottavasti kuolevat niin etteivät ehdi sairastuttaa sellaisia jotka jonkin muun taudin heikentäminä eivät voi koronarokotetta ottaa.

        #Eiköhän nuo ongelmat ratkea sitä mukaan kun rokotteista kieltäytyvät tyhmimmät kansanosat sairastuvat ja kuolevat pois. #
        Taitaa olla niin, että valistuneet eivät ota piikkiä eivätkä myöskään tartuta ketään.
        Itse olen huomannut oireita esim. kaupassakäynnin jälkeen, missä rokotetut menevät maski naamalla, mutta eihän se maski suojaa muita piikkiproteinilta.

      • Anonyymi

        Miksi uskot valheisiin, tartuntatautinen rokottamaton🖕

    • Anonyymi

      Rokotetut levittävät tutkimusten mukaan sitä pöpöä ihan yhtä paljon sieraimissaan. Millähän tavalla se on rokottamattoman vika, jos joku muu kuolee tautiin? Eiköhän se ole ihan kuolleen itsensä vika, kun ei tajunnut pysyä pois sieltä kapakasta tai tallinnan reissulta.

      • Anonyymi

        rokottamaton auttaa virusta selviämään ja leviämään🤕🚑🏥☠⚰
        Lisäksi hän toimii virusvarianttien kehittäytymysalustana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rokottamaton auttaa virusta selviämään ja leviämään🤕🚑🏥☠⚰
        Lisäksi hän toimii virusvarianttien kehittäytymysalustana

        Asia on päinvastoin. Rokotetut elää kuin pellossa ja veräjä auki. Rokottamattomat toimii rajoituksia noudattaen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rokottamaton auttaa virusta selviämään ja leviämään🤕🚑🏥☠⚰
        Lisäksi hän toimii virusvarianttien kehittäytymysalustana

        Rokotettuja noista aiemmin on syytetty. Rokottamisten myötä virusvariantit lähtivät joka tapauksessa liikkeelle.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kirkossa syntiset toivotetaan tervetulleiksi vai pitääkö ovella esittää passi?

      • Anonyymi

        Niin ottaako piispa käyttöön koronapassin kirkkoihinsa? Siinä tuhannen taalan kysymys. Tuolla asenteella veikkaisin etä ottaa.
        Mitähän itse Jeesus tuollaisesta ajattelisi jos kulkisi edelleen täällä maan päällä?

      • Anonyymi

        Mene, äläkä tee enää syntiä levittämällä hengenvaarallista koronatautia rokottamattomana❗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene, äläkä tee enää syntiä levittämällä hengenvaarallista koronatautia rokottamattomana❗

        Jos ei koronapassia löydy, niin suoraan kirkon jalkapuuhun😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene, äläkä tee enää syntiä levittämällä hengenvaarallista koronatautia rokottamattomana❗

        Miksi rokotetut sitten levittävät synnillistä koronatautia ympäriinsä.

    • Anonyymi

      Kaipaisin tietoa Laajasalon osallisuudesta vapaamuurareihin. Enpä yllättyisi

    • Anonyymi

      Se on jo tiedossa, että rokotevastaiset ovat kahkolaisia foljohatuja. Että joku muka ihme henki pelastaisi heidät.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Älä usko vääriin profeetoihin🖕

    • Anonyymi

      Kirkko on paholaisen asialla ja piispat edustavat sitä instituutiota.
      On ollut aika omituista huomata, miten kirkko on ollut mukana aktiivisesti edistämässä poliittista agendaa, jota tämä koronashässäkkä on ollut.
      Eikö se mennyt niin myös Jeesuksen ajoilla, papit silloinkin kaikkein raivokkaimmin vaativat Jeesusta tilille 'kansan villitsijänä'?

      • Anonyymi

        Yritä erottaa terveyden vaaliminen ja politiikka toisistaan🖕

      • Anonyymi

        Juuri näin. Eivät itse tahdo mennä sisälle Taivasten valtakuntaan, eivätkä sallisi toistenkaan menevän.

    • Anonyymi

      Mitä kattavammin piikitetään kokeellisella mNRA-piikillä, sitä enemmän sairaalat kuormittuvat, tätä ei tosiaankaan nähdä ja johtuu tietysti valtamedian sensuurista.

      • Anonyymi

        Piispa pysyköön lestissään. Pitääkö tuon tukkia mielipiteitään joka paikkaan, Kari Mäkinen oli hyvä kun pysyi kämpillään hiljaa.

      • Anonyymi

        Miksi levität pahuuden👹 sanomaa. Mene, äläkä enää syntiä tee levittämällä rokotevastaista propagandaa

      • Anonyymi

        Koronarokotteet💉💉 eivät ole enää kokeellisia. Niitä on annettu yli 6 miljardia kappaletta maailmassa.

    • Anonyymi

      Meillä on valtiokirkko se näkyy piispan kannanotoista ...

    • Anonyymi

      Piispa jyrisee:
      ”Rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä. Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta”.
      Laajasalo jatkaa, että rokottamattoman tekemä valinta ei ole vain yksilön vapautta, sillä tämä ei tee päätöksiä vain omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien. Rokottamattomuuden seurauksia kantaa koko ympäröivä yhteiskunta.
      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/piispa-teemu-laajasalo-kritisoi-rokotteista-kieltaytyvia-itsekkyydesta-joka-johtaa-lahimmaisten-karsimykseen-ja-kuolemaan#383ce79e

      • Anonyymi

        Rohkea mies!!!

      • Anonyymi

        Paholaisen asianajaja ja vielä röyhkeä.
        Aivan tarpeeksi faktoihin perustuvaa tietoa mNRA-piikistä ja kuka tahansa sitä mainostaa turvallisena, on paholaisen asialla.
        Ano Turtiainen pyysi virallisesti läpinäkyvää tutkimusta ns. rokotteen sisällöstä, kuinka kävi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rohkea mies!!!

        Mies paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paholaisen asianajaja ja vielä röyhkeä.
        Aivan tarpeeksi faktoihin perustuvaa tietoa mNRA-piikistä ja kuka tahansa sitä mainostaa turvallisena, on paholaisen asialla.
        Ano Turtiainen pyysi virallisesti läpinäkyvää tutkimusta ns. rokotteen sisällöstä, kuinka kävi?

        Itse olet kärsimyksen eli pahuuden asialla😈👿 sinä tietämätön rokottamaton

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paholaisen asianajaja ja vielä röyhkeä.
        Aivan tarpeeksi faktoihin perustuvaa tietoa mNRA-piikistä ja kuka tahansa sitä mainostaa turvallisena, on paholaisen asialla.
        Ano Turtiainen pyysi virallisesti läpinäkyvää tutkimusta ns. rokotteen sisällöstä, kuinka kävi?

        Eikös papin pitäisi olla ohjaajana sillä "Taivaan Tiellä", että kaikki maalliset matkamiehet, vastuksista huolimatta pääsisivät sinne perille?

        Onkohan tästä rokotuksesta tullut kynnyskysymys sinnekin pääsystä? Onko Pietaria inormoitu, että kyselee onko piikit otettu ja passi hankittu, ennenkö ovet aukeavat niihin iloihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paholaisen asianajaja ja vielä röyhkeä.
        Aivan tarpeeksi faktoihin perustuvaa tietoa mNRA-piikistä ja kuka tahansa sitä mainostaa turvallisena, on paholaisen asialla.
        Ano Turtiainen pyysi virallisesti läpinäkyvää tutkimusta ns. rokotteen sisällöstä, kuinka kävi?

        ano🙈 on idiootti ja tietämätön öyhöttäjä

      • Anonyymi

        Piispan mielestä Jumalaa vastaan saa toimia, mutta vastuuvapauden hankkinutta tieteenalaa vastaan ei.

        Rokotteet pahoipitelevät aivotoimintaa. Tämä ainakin on tullut näiden koronarokotteiden myötä selvitettyä.

    • Anonyymi

      Voi, pahulinen on vielä nätti logo sielunvihollisesta.

    • Anonyymi

      oliko sääntöjen vastaista kun milipiteeni on edelleen ettei tehdyt virukset tähän lopu ?
      eikä ole rokottamattomien syy !

      • Anonyymi

        kyllähän se tiedetään miksi ei virukset lopu kun on sotia varten olemassa tehtaita jossa valmistetaan myös tuhoavia viruksia .

    • Anonyymi

      Piispa Laajasalon artikkelissa näkyy se sama epäjohdonmukaisuus, mikä näkyy myös valtamediassa ylipäätään että syyllistetään hyvin pieneksi jäänyttä rokottamattomien joukkoa koronan levittämisestä, vaikka suuri enemmistö kansalaisista on tuplasti rokotettu. Siis mikä ihmeen kärsimys ja kuolema muka kohtaa sitä suurta enemmistöä, joka on jo rokotettu mikäli rokotteet toimivat?? Rokottamaton vaarantaa korkeintaan itsensä ja heistäkin enemmistö sairastaa koronan lievänä. Tuntuu siltä kuin valtamedia ja Laajasalo eivät osaa itsekään päättää, että toimivatko rokotteet vai ei?

      • Kaikki eivät saa täydellistä suojaa koronalta edes rokottamalla. Esimerkiksi elinsiirtopotilaat, jotka joutuvat syömään immuunipuolustusta vaimentavaa lääkettä, hauraat vanhukset jne. Mitä enemmän on rokottamattomia, sitä enemmän virusta on liikkeellä ja sitä suurempi todennäköisyys heikon immuunipuolustuksen omaavilla on altistua virukselle.

        Rokottamattomat ovat vastuuttomia ja piittaamattomia. Siinä Laajasalo on täysin oikeassa, vaikka muuten en juuri mistään Laajasalon kanssa samaa mieltä ole.

      • Anonyymi

        Rokottamaton vaarantaa kaikki ihmiset toimimalla hengenvaarallisen viruksen kasvualustana🤕🚑🏥☠⚰

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kaikki eivät saa täydellistä suojaa koronalta edes rokottamalla. Esimerkiksi elinsiirtopotilaat, jotka joutuvat syömään immuunipuolustusta vaimentavaa lääkettä, hauraat vanhukset jne. Mitä enemmän on rokottamattomia, sitä enemmän virusta on liikkeellä ja sitä suurempi todennäköisyys heikon immuunipuolustuksen omaavilla on altistua virukselle.

        Rokottamattomat ovat vastuuttomia ja piittaamattomia. Siinä Laajasalo on täysin oikeassa, vaikka muuten en juuri mistään Laajasalon kanssa samaa mieltä ole.

        Onneksi rokotteiden kehittelijät ovat jo etukäteen ilmoittaneet vetäytyvänsä kaikesta vastuusta. Ehkäpä tämä rehti toiminta innostaa myös Laajasaloa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi rokotteiden kehittelijät ovat jo etukäteen ilmoittaneet vetäytyvänsä kaikesta vastuusta. Ehkäpä tämä rehti toiminta innostaa myös Laajasaloa.

        Rokotevalmistajat vastaavat siitä, että testit on suoritettu ja raportoitu oikein ja valmistusprosessi on kuvatun mukainen. Rokotevalmistaja vastaa kaikesta siitä mihin pystyy vaikuttamaan.

    • Piispa ottaa selvän kannan siihen mikä on moraalitonta ja mikä ei. Tällaista ei ole vähään aikaan nähty.

      • Anonyymi

        Kuinka se on ymmärrettävä, kun valmistaja ei ota mitään vastuuta tuotteensa negatiivisista vaikutuksista eikä vakuutusyhtiökään, kertoman mukaan? Missä on se vastuullinen taho, jos, kun niitä vähemmän toivottuja yllätyksiä alkaa tulemaan niiden pokollisten? piikitysten jälkeen?
        Rokotteen myyntilupakin on hankittu nopeutetussa järjestyksessä.

        Onko yllätys, että ihminen miettii toisenkin kerran, ennenkö ottaa tämän, nämä piikit nahkansa alle?

        Valmistajalla on vastuu, että tuote on testattu standardien mukaan ja testitulokset on raportoitu oikein. Myyntilupa saatiin nopeasti, kun eri testivaiheita tehtiin osin päälleikkäin. Rokotteille on tehty kuitenkin kaikki samat testit kun kaikilta uusilta rokotteilta vaaditaan.

        Tuo "testaamattomuus" öyhötys on myös sikäli aika naurettavaa, että mrna-rokotteita on nyt annettu nyt yli 5 miljardia kappaletta. Kuinka monesta lääkkeestä on näin laaja kokemus?

        Entäs ne pitkän aikavälin vaikutukset? Niistä ei ole eikä voikaan vielä olla mitään tietoa. Sikainfluenssapiikin aiheuttamat narkolepsiatkin paljastuivat vasta 1-2 vuotta myöhemmin rokotusten ottamisesta. Tahtoisin kyllä nähdä näiden rokotukseen painostaneiden kuten Laajasalon naamat, jos näistä koronarokotteista ilmenee samoja ongelmia kuin sikapiikistä tai jopa pahempia. Sellaisessa tapauksessa niin Laajasalon kuin monen muunkin on vastattava sanoistaan.

        Pficerin koronarokote💉 on tällä hetkellä maailman käytetyin lääke

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pficerin koronarokote💉 on tällä hetkellä maailman käytetyin lääke

        Mikähän oli syynä, ettei siihen suomalaiseen nenäsumuterokote kehitelmään annettu rahaa, vaikka näihin ulkomaisiin syydetään miljoonat poikineen euroja?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Valmistajalla on vastuu, että tuote on testattu standardien mukaan ja testitulokset on raportoitu oikein. Myyntilupa saatiin nopeasti, kun eri testivaiheita tehtiin osin päälleikkäin. Rokotteille on tehty kuitenkin kaikki samat testit kun kaikilta uusilta rokotteilta vaaditaan.

        Tuo "testaamattomuus" öyhötys on myös sikäli aika naurettavaa, että mrna-rokotteita on nyt annettu nyt yli 5 miljardia kappaletta. Kuinka monesta lääkkeestä on näin laaja kokemus?

        > Tuo "testaamattomuus" öyhötys on myös sikäli aika naurettavaa, että mrna-rokotteita on nyt annettu nyt yli 5 miljardia kappaletta.

        Korvaako tuo kunnollisen testauksen, kun rokotetta on myyty ja annettu yli 5 miljardia kappaletta?

        Rokote on ennen myyntilupaa testattu normaalisti ja sen jälkeen sitä on annettu yli 5 miljardia annosta ja totta kai jokainen annettu annos antaa lisätietoa rokotteen turvallisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs ne pitkän aikavälin vaikutukset? Niistä ei ole eikä voikaan vielä olla mitään tietoa. Sikainfluenssapiikin aiheuttamat narkolepsiatkin paljastuivat vasta 1-2 vuotta myöhemmin rokotusten ottamisesta. Tahtoisin kyllä nähdä näiden rokotukseen painostaneiden kuten Laajasalon naamat, jos näistä koronarokotteista ilmenee samoja ongelmia kuin sikapiikistä tai jopa pahempia. Sellaisessa tapauksessa niin Laajasalon kuin monen muunkin on vastattava sanoistaan.

        Kun ilmenee. Mutta jokainen tällaisen uuden piikin ottanuthan on ollut tietoinen siitä, mitä häneen on piikitetty ja kenties millaisia ongelmia on mahdollisesti tulossa. Tosin. Moni THL: n kommentti päättyy: tästä ei ole vielä tarkempaa tietoa, tätä tutkitaan. Ja näitä uusia tutkimuksiahan tipahtelee vähin erin.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Rokote on ennen myyntilupaa testattu normaalisti ja sen jälkeen sitä on annettu yli 5 miljardia annosta ja totta kai jokainen annettu annos antaa lisätietoa rokotteen turvallisuudesta.

        Testattu normaalisti? Miten on testattu pitkäaikaisvaikutukset, kun tuote on kehitelty vuodessa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun ilmenee. Mutta jokainen tällaisen uuden piikin ottanuthan on ollut tietoinen siitä, mitä häneen on piikitetty ja kenties millaisia ongelmia on mahdollisesti tulossa. Tosin. Moni THL: n kommentti päättyy: tästä ei ole vielä tarkempaa tietoa, tätä tutkitaan. Ja näitä uusia tutkimuksiahan tipahtelee vähin erin.

        Onko sinulla joku profetoinnin lahja?

        Mikä on se mekanismi, jolla rokote aiheuttisi pitkäaikaisia vaikutuksia, joita virus ei aiheuta?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Italiassakin on corona denialisti hörhöjä wautsi mikä jymy uutinen.

    • Anonyymi

      Tässä muistuu mieleen jälleen se, että Laajasalo on juuri se sekopää joka pahoitti Syyrian Isis-järjestön kaatumisesta mielensä niin peruseellisesti että soitatti raivolla kirkonkelloja protestiksi.

      Isiksen tekemän joukkomurhat eivät häntä hetkauttaneet.

      • Anonyymi

        Hää on siis fanaattinen ISIS-fani ja äärisuvakki ????

    • Anonyymi

      Laajasalo on oikeassa ja teitä rokottamattomia pitäisi päiväsakottaa siihen asti että rokote on otettu.

    • Anonyymi

      >> Siksi maallinen tuomioistuin taikka laki ei tule koskaan tuomitsemaan Piispa Laajasaloa.
      https://imgur.com/a/MnOusZV >>

      Minä jään odottelemaan Piispa Laajasalon langettamaa tuomiota kaikille ilmakehän tuhoajille, ja ilmastomuutosta aikaansaaville ihmisille.

      Nämäkin ihmiset aiheuttaa koko maailman luomakunnalle kärsimystä ja kuolemaa. Ihmiset jotka jatkavat ilmastomuutosta ja joka päivä omaa CO2-tuottamista, ne ihmiset toimivat Kirkon kannalta katsoen itsekkäästi ja moraalittomasti.

      Heille kaikille, Kallion kirkon ja Evankelis Luterilaisen kirkon asettama tuomio päälle.

      • Anonyymi

        Ei tuota myrkkyä älyllinen ota .

    • Anonyymi

      Olen piispa Laajasalon kanssa täysin samaa mieltä:
      "Jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa koronarokote. Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti."

      Vastuullisuus kunniaan Suomessa!

      Mutta itsekyyttään ja pelkkien periaatteidensa takia rokottamattomat hävetkööt ja maksakoot koronan aiheuttamat kulunsa ihan omasta kukkarostaan, koska jos haluaa toimia yhteiskuntavastaisesti, niin yhteiskunnan ei tarvitse käyttää verorahojamme kyseisten ihmisten pelastamiseksi koronan kynsistä.

      Priorisointiahan joudutaan tekemään, kun sairaalapaikat ja ennen kaikkea tehohoitopaikat täyttyvät vastuuttomien tappavan virustaudin levittäjien takia ...

    • Anonyymi

      paholaiset kuuluvat keskisikaisen kristinuskon taisteluihin katollisten ja protestanttien välillä.

    • Anonyymi

      Aivan oikea mielipide. On monia, jotka eivät voi terveydellisistä syistä ottaa k-injektiota, koska on suvussa tai itsellä ollut AVH, sydänvika, verenhyytymisongelmia, veritulppia, sepelvaltimovika jne. Eli jokaisella on oikeus käydä kaupassa ja saada palveluja olipa rokotettu tai ei. Jos pitää käyttää maskia, niin se on ihan ok. Minua ei ole rokotettu terveydellisistä syistä, käytän kyllä maskia julkisissa kulkuneuvoissa, apteekissa ja kaupoissa käydessäni ja desinfioin käteni ja välttelen ihmismassoja. Käyn aamulla kaupassa kello 7 kun on vähiten ihmisiä.

      tuli vaan mieleen hassu ajatus mitä sanoja voisi saada akronyymiksi:

      KORONAPASSI
      ASS PANO KORI
      RIKOS OPAS "N"
      SANO POSKI SR
      RIPASKI SANOO
      IRI SANO PASKO...

    • Anonyymi

      Rokotteet otetaan juuri sen takia, että tehdään kaikkemme viruksen tarttuminen ja minimoidaan järkyttävän viruksen leviäminen.

      Rokottamattomille sanktiot käyttöön!
      Jos ei halua maksutonta rokotetta, niin maksakoon itse koronan aiheuttamat kulut.
      Koronapassi käyttöön laajemmin.
      En aiokaan matkustaa minnekään enkä mennä tilaisuuksiin, missä ei vaadita todistusta koronattomuudesta.

    • Anonyymi

      Ei yhtään tuomitseva tuo sinun aloitusesi, hehheh, "Piispa Laajasalo paholaisen asialla."

      • Anonyymi

        Paholaisilla pelottelut ovat niitä hihhuliaatteita, joita tuottaa kyseisen ihmisen vinksahtanut mieli ikiaikaisten tekstien tulkinta, jolla ei ole mitään tekemistä koronan tai yhdenkään normijärkisen piispan kanssa.

    • Anonyymi

      Terveydellisistä syistä rokottamattomat ovat asia erikseen ja kyseiset ihmiset pitävät aivan varmasti huolen hygieniastaan ja liikkuvat julkisilla paikoilla suojautuen mahdollisimman tarkasti.

    • Anonyymi

      Pelkästä pölhöstä periaatteestaan ympäristölleen vaikeuksia aiheuttava rokottamattomuus saatava vaikka lainsäädännöllä kuriin.

      Järkevät ja vastuulliset ihmiset miettisivät tarkasti piispa Laajasalon kysymyksiä:

      Onko rokotus lopulta yksilön vai yhteisön kysymys?
      Pitääkö yksilön valinnan vapauden turvata myös toisten vaarantaminen?
      Miksi yksilöllä pitäisi olla oikeus estää toisen ihmisen syöpähoidot tai leikkaustarve?

    • Anonyymi

      Häpeällistä, että perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia harhaanjohtavia tai vääriä väitteitä koronapassista ja rokotuksista.
      Sekö disinformaatio on sitä perussuomalaisten itsestään kehumaa isänmaallisuutta?

      Paholaisilla ja belsebuubilla pelottelu kuulunee hihhulien poulismiin-

      • Anonyymi

        Keinot on monet, millä yritetään nostaa populistisesti suosiota ymmärtämättömien keskuudessa.

      • Anonyymi

        Kaikki persut eivät ole rokotevastaisia. Valitettavasti näitä tartuntatautimyönteisiä kuuluu vielä puolueeseen☹

    • Anonyymi

      Laajasalo ei edes itse ymmärrä raukka miten vakavasta asiasta kirjoittelee. Luulisi piispan asemassa olevan henkilön ymmärtävä ettei kyse ole mistään normaalista rokotteesta. Luultavasti tietää itsekin, mutta toimii osana koneistoa. Siltä valitettavasti näyttää. Sitä paitsi piispan tehtävä on julistaa Jumalan muuttumatonta Sanaa eikä sekaantua terveyspolitiikkaan. Aika erikoiselta näyttäytyvät tuollaiset ulostulot. Kirjoitin asiasta asiallisen e mailikin hänelle.

      • Anonyymi

        Laajasalo, otan osaa, jos joudut lukemaan tuon rokotevastaisen sähköpostia😟☹

    • Anonyymi

      Tietää enemmän kuin uskottekaan

      • Anonyymi

        Ottaako piispa Laajasalo vastuun tuollaisesta toisen syyllistämisestä?

    • Anonyymi

      Keskittyis tämäkin humpuukipiispa siihen mihin papin pitäisi olla kutsuttu;kutsuun seurakuntalaisten parannuksen tekoon. Koronapiikin otto ei ole parannuksen tekoa.
      Koronapiikin edustajat ovat vapaamuurareita.

      • Anonyymi

        Mene ja ota koronarokote. Äläkä enää syntiä tee levittämällä valhejuttuja koronarokotuksista💉

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saksassa oli aikoinaan piispoja ja pappeja, jotka ottivat ilolla vastaan kansallissosialistisen sanoman ja julistivat sitä "jumalan totuutena".

      Muuttuuko ihminen? Eipä muutu.

    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeilla jäljillä. Jo Luther aikoinaan sanoi ettei jumala tarvitse pappeja vaan saatana.

    • Anonyymi

      Jahas, on Laajasalo astunut miinaan - enää ei Jumala vastaakaan mistään, vaan ihminen piispallakin siirtyi Jumalan asemaan päättämään elämästä ja kuolemasta. Tässä agendassa rakennetaan mielenkiintoisesti näitä ääripäitä.

      Olenkin verrannut koko koronashowta kristinuskon leviämiseen - kaikkia lahkoja edustaa lukemattomat variantit, molemmista myös löytyy Q-lähde ja kaikki perustuu uskoon, auktoriteettiuskoon - ja jälleen tuli Paavali mieleen, kun huutelevat näitä tutti ja tuttipullojuttuja. Sanoohan Paavali Raamatussa, joka on koko kristinuskon luomisen perustana näin kuvatessaan seuraajiensa tasoa ja omaa opetustaan:

      1.Korinttolaiskirje:

      <<3:2 Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä<<

      Kertoo hyvin, että minkälaisella imeväisiän älykkyydelä näitä massoja liikutellaan, ja siellä on jälleen tartuttu innokkaasti tähän imeväisikäisvertaukseen tuteista ja tuttipulloista vastaan niitä ihmisiä, jotka käyttävät omia aivojaan. On tämä uskomatonta.

      • Anonyymi

        Eikö Toiviainen reagoi tällaiseen vihapuheeseen?

        Laajasalo luotsaa uppoamassa olevaa kirkkolaivaa karille lopullisesti.

      • Anonyymi

        Tämä on kyllä metkointa, että yksikään kirjoittaja ei edes huomaa tuota Jumala-kohtaa, vaikka puhumassa ja mielipiteitä on jakamassa itse kirkon piispa. Ja jukolavita puolin ja toisin täällä kyllä ollaan jakamassa mielipiteitä - jopa tietoa Suomen perustuslaista, josta ei todellisuudessa täällä ole tietoa pilkunkaan vertaa. Perustulakimuutos tehtiin, joka oikeuttaa kaikkien perusoikeuksien viemiseen jo vuosia sitten pandemian voimassa ollessa, kun maa on poikkeustilassa. Ja Suomi on juuri nyt (maaliskuu 2021) ja hallitus jopa otti diktatuurin, eikä kansalaiset huomaa missään mitään tapahtuneen. Vain Irlannin kansalla on poikkeuslaki ja oikeus elämään. Laitan tähänkin vielä. Näillä teidän avuttoman löyhillä tiedoillanne - puolin ja toisin, ei tehdä mitään muuta kuin kaivetaan omaa hautaa. Ja mitä tulee pedonmerkkiin, niin kyllä sekin aikanaan selviää, että mistä siinä on kyse.

        Tasavallan presidentin esittely 14.6.2013

        <<Tasavallan presidentti ratifioi Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 21/2013 vp). Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista tehtiin Brysselissä 16.5.2012. Sen tarkoituksena on muuttaa Euroopan unionin perussopimuksia siten, että niihin liitetään tämä pöytäkirja, jossa Irlannille annetaan oikeudelliset takeet siitä, ettei Lissabonin sopimus vaikuta eräisiin Irlannin perustuslain määräyksiin, jotka koskevat oikeutta elämään<<

        Ja virallisilla toimijoilla, virkamiehillä - lääkäreillä, THL:llä ja kaikilla on nyt voimassa ns. käskytyslaki, ja he joutuvat toimimaan annetuilla määräysillä, eikä niistä voi kieltäytyä, ei valittaa ja on toteltava. Ne voivat olla suullisia ja/tai kirjallisia. Ne eivät ole sidoksissa hallintolakiin, joka tarkoittaa velvollisuutta hyvään hallintotapaan. Heidän on nyt tehtävä miten määrätään, puhuttava miten käsketään ja julistettava vaikka kaivoon hyppäämismääräystä, jos se tulee ylemmältä taholta, joten itse nyt on ajateltava, ainakin niin kauan kuin saa.

        <<Laajasalo:

        Mutta pitäisikö meidän arvioida rokotteista kieltäytymistä nimenomaisesti toisten elämän kurjistamisen tai lyhentämisen näkökulmasta? Onko rokotus lopulta yksilön vai yhteisön kysymys? Pitääkö yksilön valinnan vapauden turvata myös toisten vaarantaminen? <<

        No, aika osuvasti piispa Laajasalo kuvaa, ettei siitä rokotuksesta ollut mitään hyövyä ja apua, jos rokottamattomat muodostuvat näin vaarallisiksi - silloinhan rokotettu ja rokottamaton ovat tässä loogisessa yhtälössä samalla viivalla ja rokotettu rokottamattomalle yhtä vaarallinen?!

        Ja entäpä, kun sanotaan, että se sairastettu tauti onkin oikea antamaan immuniteettia. Tai siis ainoa - rokotuksistahan on sanottu, etteivät ne tuo edes immuniteettia, vaan kun sairastuisi niin väitetysti rokotettu saisi taudin lievempänä (mitenkähän tämäkin muka on pystytty testaamaan).

        Kyllä nämä nyt yksi toisensa jälkeen julistavat tätä logiikkansa vähyyttä - ellei sitten nyt ole takana tuo käskytyslaki Laajasalon puheeseen.

        Eli pääpointit piispa Laajasalon puheessa:

        1) se ei ollut Jumala, joka päättää elämästä ja kuolemasta, vaan toinen ihminen
        2) rokotus ei suojaa, koska rokottamattomat ovat rokotetuilla 'vaaraksi'

        Ja lopuksi vielä tämä hänen teksti:

        <<Vähitellen on myös kiristettävä kaikkia mahdollisia rokottamattomien rajoituksia; matkustusrajoituksia, koronapassivaatimuksia sekä eri työpaikoilla edellytettäviä todistuksia, jotta tilanne muuttuu.<<

        No, mitä se auttaa, kun ei se rokotus nyt sitten suojannutkaan? Mikähän tässä nyt todellisuudessa on tämä Laajasalon agendan nimi?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        <<Laajasalo:

        Mutta pitäisikö meidän arvioida rokotteista kieltäytymistä nimenomaisesti toisten elämän kurjistamisen tai lyhentämisen näkökulmasta? Onko rokotus lopulta yksilön vai yhteisön kysymys? Pitääkö yksilön valinnan vapauden turvata myös toisten vaarantaminen? <<

        No, aika osuvasti piispa Laajasalo kuvaa, ettei siitä rokotuksesta ollut mitään hyövyä ja apua, jos rokottamattomat muodostuvat näin vaarallisiksi - silloinhan rokotettu ja rokottamaton ovat tässä loogisessa yhtälössä samalla viivalla ja rokotettu rokottamattomalle yhtä vaarallinen?!

        Ja entäpä, kun sanotaan, että se sairastettu tauti onkin oikea antamaan immuniteettia. Tai siis ainoa - rokotuksistahan on sanottu, etteivät ne tuo edes immuniteettia, vaan kun sairastuisi niin väitetysti rokotettu saisi taudin lievempänä (mitenkähän tämäkin muka on pystytty testaamaan).

        Kyllä nämä nyt yksi toisensa jälkeen julistavat tätä logiikkansa vähyyttä - ellei sitten nyt ole takana tuo käskytyslaki Laajasalon puheeseen.

        Et voi tietää, miten vakavasti sairastut🤕🏥☠⚰ Ota se huomioon, ennenkuin suosittelet koronataudin sairastamista❗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Toiviainen reagoi tällaiseen vihapuheeseen?

        Laajasalo luotsaa uppoamassa olevaa kirkkolaivaa karille lopullisesti.

        Mene valittamaan valtakunnansyyttäjälle🤣😥

      • Anonyymi

        Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi😇

    • Anonyymi

      Laajasalo puhuu totta. Toivottavasti moni rokottamaton kuolee suoraan Helvetin tuleen!

      • Anonyymi

        Sorry, se on Raamatun Jumalan sanan mukaan varattu vain kristityille (1.Korintolaiskirje, luku 3 ja jakeet 11-13)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hänen esiintulonsa rokoteasiassa on hyvin erikoinen. En voi ymmärtää lainkaan tätä. Tuo lisää ennakkoluuloja näitä rokotuksia kohtaan. Valmistautukaa hyvät ihmiset ja Kristityt. Nyt on alkamassa oikeasti sellainen aika ettei helpolla tulla pääsemään. On pidettävä pää kylmänä ja oltava varuillaan. Missään tapauksessa tuota rokotetta ei tule ottaa. Piispan päätös vain varmisti asian. Kirkon korkeimmat ovat eksyttämässä kansaa. Raamattu kertoo näistä asioista selkeästi kun tietää etsiä kohdat.

      • Anonyymi

        Olet pahan😈 vallassa. Miksi uskot väärin profeettojen valheita koronasta ja koronarokotteesta💉

        Nouse ja mene ottamaan koronarokote, niin säästyt pahan😈 koronan vaikutukselta paremmin. Jumala ei auta sinua, jos et suojaa itseäsi koronalta rokotuksilla💉💉 ja maskeilla😷😷

        Äläkä enää syntiä tee, levittämällä rokotevastaisia valheita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pahan😈 vallassa. Miksi uskot väärin profeettojen valheita koronasta ja koronarokotteesta💉

        Nouse ja mene ottamaan koronarokote, niin säästyt pahan😈 koronan vaikutukselta paremmin. Jumala ei auta sinua, jos et suojaa itseäsi koronalta rokotuksilla💉💉 ja maskeilla😷😷

        Äly kompensoi hymiöihin yhtä vähän kuin helvettiuskokaan Jumalaan.

    • Anonyymi

      Vabaariin pelaan korttia.

    • Anonyymi

      Ei ole piispalla nyt aivan tontti selvillä. Hänen toimenkuvaansa kai kuuluu saarnata Jumalan Sanaa?

      • Anonyymi

        Tuo politiikan ja uskonnon sekoittaminen, se on Jumalalle kauhistus.

      • Anonyymi

        Kyllähän siellä sitäkin oli, mutta ei oikein pysynyt piispalla balanssissa.

        <<Taivaallisissa ja maallisissa puheissa on myös selvemmin vedottava ihmisten omiintuntoihin ja muistutettava siitä viattomien kärsimyksestä, joka rokotteista kieltäytyvän sydämelle ja syntilistalle tulee.<<

        Kuka ihme on tässä tarinassa viaton kärsijä? Sekö rokotettu? Mutta kun itse uskontohan opettaa (Raamatussa lukee, että Jeesus on teurastettu pääsiäisen lampaana) pitää itsen puolesta olla mahdollisimman viaton uhri, että tuo syntilista tulee putsattua.

        Mutta sen enempää sydän kuin omatuntokaan eivät kuulu kirkon opetukseen, joka perustuu Paavalin syntioppiin. Siinähän Pyhä henki leikkaa sielun irti, koska se on Jumalalle vastenmielinen ja omatunto tietysti on sielun osa, ja sydän kokee taas Paavalin sanoin ympärileikkauksen, joten pois sekin. Tämä tietysti tähtää siihen fyysiseen ylösnousemukseen, pappihan siunaa kuoltua maatumaan maaksi, ja olisi se ikävää odottaa siellä maanalla sitten sielun ja sisuskalujen kanssa, joten Paavali on päättänyt nämä opissaan poistaa turhina ja maatuessa vain vaivaa aiheuttavina.

    • Anonyymi

      Rokotuspassi on itse perkeleestä . ja jakaa lisäksi kansan kahtia. Mitä tekee Piispa? Jatkaa rienaustaan .

      • Anonyymi

        No ei passi, mutta se, joka on tämän agendan näin ovelasti rakentanut, että tarvitaan enemmän kuin kolme aivosolua, että pysyy paletti kasassa.

      • Anonyymi

        Miksi kirjoitat väärien profeettojen valheita🖕🏽

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kirjoitat väärien profeettojen valheita🖕🏽

        Onko tämä nyt VT:n profeettojen mittelö? Mielenkiintoista, kun Jahvella siellä on omansa (kristinuskon tulivuoren Jumalan Jeesuksen verellä uutena liittona), ja sitten se toinen Jumala, joka väittää olevansa oikea Israelin Jumala, joka sanookin, että ne profeetat puhuvatkin vain pötyä ja ennustavat valhetta. Mitenkähän tämän nyt selvittää, että ketkä ovat oikeita profeettoja ja ketkä vääriä?!

    • Anonyymi

      Kun kommut (kaikki vasurit) tätä kiihkeimmin ajavat, silloin pitää hälytyskellojen soida. Se aate ei ole mitään hyvää vaikuttanut maailmassa, pelkkää tuhoa ja kuolemaa, kurjuutta. Tämä on suurin näkökohta jonka takia kavahdan asiaa.

      • Anonyymi

        Millä kohdin kommunistit ovat tässä asialla? Vai tarkoitatko, että tämä tähtää siihen maailman ekonomistien lanseeraamaan Great Reset -muutokseen (Suuri Nollaus) eli vaihdamme nyt kiinalaiseen kommunismiin, joka tulee meidän koko talousjärjestelmän perustaksi. Kyseessä ei ole salaliittoteoria, vaan ihan yleinen, tiedossa oleva sunnitelma. Löytyy googlaamalla, jos ei ole tuttu.

        Koko sosialistinen hallitus sitä pakottaa. Vapaaehtoisuus on tuntematon käsite punaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä kohdin kommunistit ovat tässä asialla? Vai tarkoitatko, että tämä tähtää siihen maailman ekonomistien lanseeraamaan Great Reset -muutokseen (Suuri Nollaus) eli vaihdamme nyt kiinalaiseen kommunismiin, joka tulee meidän koko talousjärjestelmän perustaksi. Kyseessä ei ole salaliittoteoria, vaan ihan yleinen, tiedossa oleva sunnitelma. Löytyy googlaamalla, jos ei ole tuttu.

        Tarkoitan että kaikki vasurit eli kommut eli sosialistit tätä ajavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitan että kaikki vasurit eli kommut eli sosialistit tätä ajavat.

        Eikä tarvi tulla selittämään että noilla on joku ero. Täysin samaa lössiä ovat sillä puolen rintamaa jolla ovat valkoisia vastaan. En lue enää kokoomusta enkä kepuleitakaan oikeistolaisiksi. Käytäntö puhuu siitä karua kieltään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tarvi tulla selittämään että noilla on joku ero. Täysin samaa lössiä ovat sillä puolen rintamaa jolla ovat valkoisia vastaan. En lue enää kokoomusta enkä kepuleitakaan oikeistolaisiksi. Käytäntö puhuu siitä karua kieltään.

        Ne kaikki ovat siis valkoisia vastaan jos sisällissota tulisi. Valkoisten puolella on vain kolme puoluetta. Persut Kd ja vkk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kaikki ovat siis valkoisia vastaan jos sisällissota tulisi. Valkoisten puolella on vain kolme puoluetta. Persut Kd ja vkk.

        Nämä kolme rakastaa kansallisvaltiotamme, muut eivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä kolme rakastaa kansallisvaltiotamme, muut eivät.

        Viime kesänä nämä iskivät viimeisen naulan kansallisvaltiomme arkkuun tällä vakautuspaketilla joka vie veronmaksajien rahoja Euroopan rikollisjärjestöille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime kesänä nämä iskivät viimeisen naulan kansallisvaltiomme arkkuun tällä vakautuspaketilla joka vie veronmaksajien rahoja Euroopan rikollisjärjestöille.

        Tämän täytyy tarkoittaa vihaa omaa kansaa sekä kansallisvaltiotamme kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime kesänä nämä iskivät viimeisen naulan kansallisvaltiomme arkkuun tällä vakautuspaketilla joka vie veronmaksajien rahoja Euroopan rikollisjärjestöille.

        Europolin suomalainen poliisi varoittaa että Euroopan rikollisjärjestöt odottaa kuumeisesti meidänkin veronmaksajien rahoja. Italian mafialle vakautuspaketti on "taivaan lahja".

    • Anonyymi

      Onko Teemulla ollut kivaa Bilderbergin kekkereissä . ? vai peräti Vapaamuurareissa. Kyllä ne kaikki vielä ilmi tulee. Ei huolta.
      Iljettää ajatella mikä mies

      • Anonyymi

        Nuo on tänä päivänä aika pieniä juttu, jos ajatellaan Marininkin kokoustamista tuossa edellä puhutussa Suuren Nollauksen kokouksissa, joista hyvin harva edes tietää.

        <<Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa

        Young Global Leaders -verkosto eli YGL sanoo kouluttavansa vastuullisia johtajia. Tavoitteena on lisätä heidän vaikutustaan verkostoitumisen avulla.

        Maailman talousfoorumin WEF:n puheenjohtaja Klaus Schwab perusti YGL:n vuonna 2004. Sitä ennen WEF:n alaisuudessa toimi samantyyppinen yhteisö Global Leaders for Tomorrow, joka oli perustettu vuonna 1992.

        YGL:n vanhoja jäseniä ovat entinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) sekä ex-pääministeri ja entinen EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.), joka valittiin alunperin Global Leaders for Tomorrow -yhteisöön.<<

        https://yle.fi/uutiset/3-11902107

        Tätä kokoustamista johtaa juuri sama henkilö, joka on tuon maailman ekonomistiliitton perustanut ja suunnitellut tämän kiinalaiseen kommunismiin siirtymisen. Tästä näkyy, että puoluepolitiikalla ei ole mitään merkitystä, ja 'koulutus' maan sisälle tulee aivan jostakin muualta kuin kansalaiset luulevat. Ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin, niin tätä olisi kutsuttu maanpetosrikokseksi. Mutta tätä ohjeidenottoa rajojen ulkopuolelta poliittisesti on tehty jo kauan ennen uuden perustuslain mukaista vallan siirtoa EU:n komissiolle, joten ei mitään uutta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      julmalanpalveluksiin ovelle koronapassin tarkastajat, taivaaseen pääsee vain rokotetut.

    • Anonyymi

      Olin pitänyt Laajasaloa, toki häntä sen paremmin tuntematta, jonkinlaisena piipittäjänä mutta hänhän osoittautuukin ihan mieheksi, hyvä.

    • Anonyymi

      Eikö ole kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone’? Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.

    • Anonyymi

      Kyseinen Piispa vingutti taannoin Kirkon luottokorttia omiin ostoksiinsa, kandeis pitää vaan lärvi ummessa, ei tommosta rosvoa kukaan kunnioita. Tais jonku tuomionkin saada?

    • Anonyymi

      Jeesus paransi spitaalisen: olisiko parantanut rokottamatonta? Käytännön teologian kysymys.

    • Anonyymi

      -Montako kertaa minun täytyy rokote ottaa, ihanko 7 kertaa?
      -7*70 kertaa. Eikä sekään vielä riitä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mikä ihmeen piispa tuo on?eikö piispoilla ole muuta tehtäviä nykyään? Tuo oli jo uutta leveliä

    • Anonyymi

      onko Piispa mennyt natsismiin? nyt on hätätila. Miettikää. Teemun tulisi kaitse laumaa kirkossa

    • Anonyymi

      Törkeää toimintaa piispalta.

    • Anonyymi

      Piispan puheessa on paljon pahuutta.

      • Anonyymi

        Itse saatanakin voi puhua ihmisen äänellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse saatanakin voi puhua ihmisen äänellä.

        Tässä se juju just piileekin. Piruperkele ja paholainen ovat vain piilotajunnan tuotteita.
        Kun v ä ä j ä ä m ä t t ä kuulumme eläinkuntaan, meillä on aika samea piilotajunta.

        Jokainen syntyvä vauva sen todistaa. Aivomme ovat monikerroksiset. Vastasyntyneelläkin on biologian riippana myös sammakkovaiheemme jäljiltä reliktinä kala-ja sammakon aivot.

    • Anonyymi

      Tällä ulostulollaan Laajasalo vain jatkoi sitä mitä muut viime vuosien Piispat ovat harrastaneet jo vuosia. Ylimmät Piispat Kari Mäkinen, Irja Askola ja nut Teemu Laajasalo puhuvat entistä enemmän omaa oppiansa vastaan. Itse en ole oikein ymmärtänyt mistä on kyse. Näillä toimillaan kyseiset henkilöt ovat kiihdyttäneet kirkon jäsenistön vähenemistä. Vertauskuvana voisi ajatella, että jos yritysjohtaja puhuisi jatkuvasti oman yrityksensä arvoja vastaan, niin aika nopeasti tällainen johtaja erotettaisiin epälojaalisuuden takia. Kirkossa näköjään on trendikästä toimia omia oppeja vastaan ja aiheuttaa oman organisaationsa vahingoittamista.

    • Anonyymi

      Järkyttävää syyllistämistä. Pitää rokottamattomia syyllisenä, vaikka on uutisoitu jo monesti että rokotetutkin tartuttaa ja sairastuu.
      Eikö pidä wuhanin koronatutkimuslaitosta syyllisenä, tai niitä jotka toivat taudin ulkomailta?

      Kuulun kirkkoon, ja maksan tietysti kirkollisveroa,joten tuo tuntuu törkeältä.
      Kyllä tuo syyllistäminen niin paljon nyt järkyttää, ja alkaa mietityttää kirkosta eroaminen minuakin.

      Kirkko on muutenkin muuttunut jatkuvasti huonoon suuntaan.Ei se ole enää sellainen arvoiltaan, jollainen se oli viellä 1960-2000 luvulla, jolloin minut ja sukumme lapset on siihen liittetty. Harmittaa, miten kirkko, ja sen arvot on ajan saatossa pilattu. Tämä syyllistäminen, taitaa nyt olla se piste iin päällä..

    • Anonyymi

      Suomen kirkolla on läheiset suhteet vapaamuurareihin ja moni heistä onkin vapamuurari. Edesmennyt 30 asteen vapaamuurari Juhani Julin kertoo oheisessa haastattalessu tämän. Hän sanoo, että vapaamuurarien ylin jumala on lucifer.

      https://www.youtube.com/watch?v=SwdrPxxCNyA

    • Anonyymi

      Laajasalon puhe on monesta ollut vihapuhetta. Se onkin saanut aikaan eropiikin kirkosta.

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008344715.html

      Piispa Teemu Laajasalon mieli­pide­kirjoitus rokotuksista aiheutti ero­piikin kirkosta

      "Osassa palautteista kirjoitusta on kutsuttu esimerkiksi ”epäkristilliseksi” ja ”syyllistäväksi rokottamattomia kohtaan”. Joidenkin eronneiden mukaan Laajasalon teksti oli ”vihapuhetta” ja ”ihmisten vastakkainasettelua”.

      Palvelun tilastojen perusteella kirjoituksen jälkeen kirkosta eronneet ovat olleet keskimääräistä vanhempia ja hieman useammin naisia. Syyskuussa eronneiden keski-ikä oli 33 vuotta ja naisia heistä oli puolet. Laajasalon kirjoituksen jälkeen eronneiden keski-ikä nousi 39 vuoteen ja naisten osuus 60 prosenttiin, Eroakirkosta.fi kertoo tiedotteessaan. "

    • Anonyymi

      Laajasalo yrittää puhutella omaa kanattajakuntaansa joka muodostuu lähinnä Helsingin liberaaleista vasemmistopiireistä, seksuaalivähemmistöistä ja globalisteista. Ainoa pieni ongelma on, että koko tämä kannattajakuntansa on ajat sitten eronnut kirkosta ja tämä kannattajakunta näkee mielellään EvLut kirkon lopullisen hajoamisen. Jos Teemu Laajasalo tehtävänä on hajoittaa kirkko, niin silloin Teemu on oikea henkilö virassaan.

    • Anonyymi

      Kirkon toiminta on linjassa historian kanssa. Kun Mussolini tuli valtaan Italiassa, niin Italian kirkko teki liiton Mussolinin kanssa. Näin Mussolinin ja hänen kannattajiensa oli helppo hyökätä vähemmistöjä kuten juutalaisia kohtaan. Nyt Suomen kirkko on tehnyt liiton Koronagendan kanssa ja heidän on nyt helppo toimia, kun kirkko on hyväksynyt omalla julistuksellaan hyökkäyksen vähemmistöä kohtaan. Vähemmistö on nyt rokottamattomat. Historia vain toistaa itseään.

      • Anonyymi

        Juutalaisetkin demonisoitiin ja sanottiin, että he toimillaan ovat aiheuttaneet paljon pahaa yhteiskunnassa. Vievät rahat ja tuovat taudit. Jälkeenpäin ymmärrämme kuinka vaarallisia tällaiset Laajasalon tyyppiset ulostulot ovat. Samalla kun tiedämme, että rokotetut tartuttaa vähintään yhtä paljon kuin rokottamattomat. Mahdollisesti enemmän. On myös erityisen paljon rokotehaittoja kuolemista vakaviin sairastumisiin. Pitkänajan haittavaikutuksista ei kukaan tiedä. Kirkon pitäisi olla kaiken tämä yläpuolella ja toimia yhteenkokoajana ja sovittelijana. Ei vihantuojana kuten Laajasalo toimi. Historia tulee osoittamaan, että Laajsalaon ulostulo oli harkitsematon teko.

    • Anonyymi

      Laajasalolla vielä paha olla kun vihaisia on jo paljon !

    • Anonyymi

      Päädyin harkinnan jälkeen eroamaan kirkosta. Haluan olla kirkossa jossa kaikilla on hyvä olla ja että Jumalan Sana on pääasiassa, ei mitkään kansaa jakavat flunssarokotteet

      • Anonyymi

        No itsepähän te lahkolaiset omaa hautaanne kaivatte. Vaikutusvallaltaan väkikadon vuoksi jatkuvasti kutistuva kirkko tuskin on teidän etunne.

      • Anonyymi

        Järkipäätös. Aina voit liittyä sellaiseen kristittyyn seurakuntaan, joka seuraa oppejaan ja ei usko vihapuheeseen.

    • Anonyymi

      Maailmalla on jo lähes sota , juuri samoista asioista kuin täällä! ärsytys usuttamisesta kansaa toisiaan vastaan ei tiedä hyvää KENELLEKKÄÄN !
      varoituksen sana jotka nyt tekee väärin syyttömiä ihmisiä kohtaa !

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rokotevastaiset painukaa vittuun.
      Kunnon muilutus tekisi hyvää teille.

      • Anonyymi

        Vähän niinkuin 30-luvulla Saksassa tehtiin. Sitäkö tarkoitat.

    • Anonyymi

      oho. rokoteriippuvainen, piikkiriippuvainen käy aukomaan. nyt kyllä pelottaa. Mene piikille! onko jo kolmas?

    • Anonyymi

      Pirun pentu!

    • Anonyymi

      Kaikki jotka ei ota rokotuksia, joutuu sinne pahaan paikkaan, koska syyllistyvät viattomien ihmisten kuolemantuottamuksiin...

    • Anonyymi

      Pilluu on olennainen osa suomalaista mielenmaisemoa.

    • Anonyymi

      Mutta mistä kumpuaa Laajasalon pohjaton viha ihmisiä kohtaan?

    • Anonyymi

      Rokotevastaiset ovat paholaisen asialla, koska eivät välitä vaikka heidän kauttaan kulkeva virus tappaisi hoitokodillisen vanhuksia!

    • Anonyymi

      Teemu vapaamuurarina, illuminaattina ei voi palvella kahta herraa. Hänen herra on Lucifer ja NWO on hänen ohjenuora. UN ja NWO:n tavoite on mRNA piikeillä eliminoida 90 % kansakunnasta. Kaikki mRNA piikin saajat kuolevat viimeitään kahden vuoden sidällä syöpään ja AIDS:n seurauksiin.

      • Anonyymi

        Höpelö sinä olet. Ihan sairaita juttuja vailla päätä ja häntää.

    • Anonyymi

      Tämän viestiketjun aloittaja idiootille vain tiedoksi se, että sitten kun sairastut koronaan niin rukoilet tietysti heti Jumalaa ja haluat päästä hoitoon ja olet kiitollinen siitä. Sitten tulevat hoitajat ja koskettelavat sinua. Hah. Mitä tekopyhyyttä.

      Missään laissa ei sanota että ihminen olisi aina valmis itse päättämään oman kehonsa koskemattomuudesta. Toki hän saa saada aina tehdä niin, mutta kaikki eivät vaan siihen aina itse kykene. Itsetuhoiset rokotevastaiset saattavat joutua tavallaan "pakkohoitoonkin" kuten yleensäkin, jos ei vaan ite tajua tilaansa.

      Rokotevastaiset saisivat oikeastaan itse maksaa hoitonsa, jos sairastuvat koronaan. Sitä saa mitä tilaa. Johan niin laulussakin sanotaan.

      • Anonyymi

        Tuo on juurikin näin, miksi nämä niskuroijat voivat viedä tehohoitopaikan leikkauspotilaita, ei voi ymmärtää. Vastuuttomia vässyköitä ja mistään piittaamattomia typeryyksiä tuhoamassa kansakunnan olemassaoloa. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan olisi oikea tuomio.

    • Anonyymi

      Meillä on pappeja jotka elävät omien sääntöjensä mukaan. Teemu ei muista ihmisten itsemääräämisoikeuksista. Savonlinnassa oli mukava käydä virkistäytymässä eikä haitannut kenen rahoilla aikoinaan. Hän on vain ihminen!

    • Anonyymi

      Jäikö koulut käymättä ja elät syvässä pimeydessä imbesillinä . . .

    • Anonyymi

      Oikein hyvä kirjoitus piispalta. En kuulu kirkkoon, mutta silti on nyt kehuttava piispaa.

    • Anonyymi

      Kuuluuko piispamme Teemu Laajasalo vapaamuurareihin? Onko tuo tosi? Selittäisi hyvin hänen vihansa

    • Anonyymi

      jeesuksesta seuraava on puhunut, syntitaakkanne on nyt niin suuri että siitä ette koskaan selviä, olette kadotetut.

    • Anonyymi

      Olkoot piispa tai pappi, tuomari tai poliisi lääkäri tai hoitaja. Asiat on jokaisen jos kykyä löytyy puntaroitava oman harkintansa mukaan. Ja päätökset tehtävä sen tiedon valossa joka sillä hetkellä on. Jälkiviisaita on pilvin pimein sanomassa " minähän tuon arvasin että noin käy " ja niitä löytyy.
      Edellä mainitut kun ovat todennäköisesti myös joskus erehtyviä ihmisiä ?

      • Tämän päivän Hesarissa on tietoa siitä miten rokotteet vaikuttavat HUS-alueella todennäköisyyteen joutua sairaalaan.

        Sairaalahoitoon koronan takia joutuneet per 100.000 suomalaista:

        Viikko 39
        Rokottamattomat: 8,9
        Kerran rokotetut 1,4
        Kahdesti rokotetut : 0,8

        Viikko 40
        Rokottamattomat: 9,5
        Kerran rokotetut: 3,2
        Kahdesti rokotetut : 0,4

        Viikko 41
        Rokottamattomat: 12,7
        Kerran rokotetut 0 (vain yksi kerran rokotettu joutui sairaalahoitoon viikolla 39)
        Kahdesti rokotetut : 0,8

        Johtopäätökset:
        Kerran rokotettujen määrä (otos) on kaikista pienin ja siinä esiintyy eniten vaihtelua. Rokotettujen osuus sairaalahoitoon joutuneista noussut tasaisesti.

        Koska rokotettujen ja rokottamattomien ikäjakauma ei vastaa toisiaan, tilasto antaa ylipositiivisen kuvan rokottamattomien riskistä verrattuina rokotettuihin.

    • Anonyymi

      Ei kestä päivänvaloa Teemun jyrkimmät kirjoitukset. Pyydä Teemu anteeksi niinkuin kristyn tuleekin tehdä

    • Anonyymi

      Laajasalo vaikuttaa henkilöltä joka käyttää yksinkertaisia ihmisiä (kirkolle veroja maksavat) hyödyksi oman taloudellisen tilanteen kohentamiseen ja vaurauden keräämiseen?

      Ei normi pappi ole joutunut pulaan verovilpeistä, kavalluksesta, eikä esiinny narsistin jokaisessa pelle- ohjelmassa.

      Toinen samanlainen on pappi Kanala, naisiakin vaihtanut enemmän kuin Rasputin. Kun kanala meni koronaa uhmaten Pietariin ja lista katsomaan, riskeeraten monet korona lle - ei Laajasalo moittinut it selästä kanala lainkaan.

      Ei olisi ihme jos nämä kaverukset olisivat joskun otsikoissa, vaikka insestistä.

    • Anonyymi

      Piispa jyrisee:
      Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo: Rokottamaton kantaa vastuun lähimmäisen kärsimyksestä ja kuolemasta
      Jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa koronarokote. Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti.
      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008340490.html

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka kantaa vastuun lähimmäisten kärsimyksistä ja kuolemastakin?

        https://avoin.media/2021/08/12/patenttien-jalki-pandemia-rahastusoperaationa/comment-page-1/

        >.... Myös loppusyksyllä 2019 suoritettiin toimenpiteitä jotka ennakoivat viruksen leviämistä vaikka mitään havaintoja ei vielä ollut tiedossa. Lääkitys oli valmiina vaikka taudista ei ollut tietoa.....

        Eihän rokotteen kehittäminen tapahtunut niin pikaisesti kuin sitä on kuviteltu, ja miltä se voi näyttää.

    • Anonyymi

      kirkko taas onnistui vähentämään seurakuntalaisia kyseillä kommenteilla ero piikki jäsenissä oli valmis,

    • Anonyymi

      Ikävää huomata, että piispa ei ole ymmärtänyt mitään mitä Jeesus opetti.

    • Anonyymi

      Ei ole piispalla uskoa sinapin siemenen vertaa.

      • Anonyymi

        Piispa puhuu kerrankin asiaa, hyvä niin vaikka ei olisi hänellä uskoa Coronabakteerin vertaa, sama tuo.
        Yli 12- vuotiaista rokotteen on saanut jokseenkin 80 %. Rokottamattomista 20 %:sta kuitenkin tulee 78 % kaikista sairaalahoitoa tarvitsevista. Aika selvää pässinlihaa jos vaan malttaa pikkuisenkin loogisesti ja realistisesti ajatella...
        Kaipa eräät meilläkin haluaisivat sellaiset pakkotoimet mihin maailmalla jo monin paikoin on menty: Moskovassa esim. rokottamattomat käsketään pysymään kotonaan ainakin seuraavan neljän kuukauden ajan.

    • Anonyymi

      No tulihan se sieltä, iso-osa rokotevastaisista hihuleista on uskonlahkolaisia. Toisaalta ei ihme, sillä nämä hihulit uskoo salaliittoja ja luulevat olevansa joitain yli-ihmisiä.

      • Anonyymi

        Meidän kylällä myrkkypiikeistä puhuvat vain helluntalaishörhöt. Muut ovat ihan tolkun ihmisiä ja ovat siten ottaneet piikin ohjesääntöjen mukaisesti.

    • Anonyymi

      Minä ainakin nautin siitä kun funtsu kristityt repeää suomi 24:lla kaikista henkseleistään asian tiimoilta.

    • Anonyymi

      Piispa Laajasalo on aivan oikeassa. Rokotteesta kieltäytyvät ovat itsekkäitä eivätkä ajattele seurauksia muille ihmisille. Lausunnot eivät ole vain tuomitsevia, vaan osuvat asian ytimeen. Rokottamattomat (ne joilla ei ole sairaus esteenä) ovat aiheuttaneet tämän nousujohteisen tartuntojen määrän. Sen aivan maalikkokin ymmärtää.
      Lisäksi ovat sabotoineet
      yrittäjiä, jotka elävät ohjeistusten mukaisesti tarkistamalla tarvittavan korona passin.
      Ottakaa vastuuta yhteiskunnasta rokotusten vieroksujat muista ihmisistä.

    • Anonyymi

      Jalkapallo on tyhmä.

      • Anonyymi

        Kirjoitti itse jalkapallo!

    • Anonyymi

      Mies paikallaan! Sananvapaus sanansaattajallakin. Piispalle vaan terveiseni, jatka samaa omaksumaasi linjaasi.

    • Anonyymi

      Nyt on Piispa muiden vietävissä

    • Anonyymi

      Yhtä törkeää on pelotella ihmisiä työssään kun noudattavat lakia kysyessä koronapassia. Hyi helvettiin joudatte rokottamattomat.

    • Anonyymi

      Siskoni ottanut rokotteet,kolmannenkin aikoo ottaa,minun luona kun on niin pärskii ja yskii ympäriinsä,kun huomautan siitä niin vastaa ettei hänellä voi olla koronaa kun rokotettu,bussissa pitää maskia mutta leuan alla,tosi huoletonta ja vastuutonta rokotteeseen luottamista,itse en ole rokotettu,enkä myöskään missään flunssataudissa ollut....että tälleen..

    • Anonyymi

      Kirkon miehet ovat perinteisesti käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväksi. Kyllä muukin rikollisuus onnistuu, kuten lääkeyhtöiden bisnesten tukeminen lahjuksia vastaan.

      • Anonyymi

        Äiti, jonka kaksi lasta ovat sairastunut vakavasti rokotteista, kritisoi piispa Laajasalon tuomitsevaa asennetta.
        https://urly.fi/2gmP

    • Anonyymi

      Lähdin itsekin tuosta kirkosta. Ei tuollaiset ulostulot kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Kirjoitus oli väliin asiallinen, mutta sen lukeneet huomaavat kun Laajasalon kynä lähtee laukalle :siinä ollaan lähellä syytekynnystä. Jotenkin kokonaisuutta ajatellen, äärimmäisen hölmö ja pimeä ulostulo kirkkoa edustavalta henkilöltä. Olen aika perinteisesti ajatteleva, matillinen uskovainen ja ero kirkosta on kynnyksen takana. Nyt meni kuitenkin niin yli että ratkaisu oli tehtävä

    • Anonyymi

      Miksi kirkonmiehellä ei saisi olla kärkeviä mielipiteitä. Ja kaiken kukkuraksi piispa puhui vain ja ainoastaan asiaa. Rokotuksen vastustajat ovat tietämättömiä tolloja.
      Tulee vielä tilanne jossa työskentelyä ei tarvitse tehdä rokottamattoman kanssa toimittaa. Työturvallisuus.

      • Anonyymi

        Voin valaista sen verran, että ei kannata rinnastaa Laajasaloa uskoviin ihmisiin. Hän on poliittisesti sopiva palkollinen virassaan päästämään suustaan mitä hänen käsketään sanoa. Ei kannata ottaa paineita perusteella että piispa sanoi sitä ja tätä.
        Pitää ottaa niin että jaaha, Laajasalon on käsketty pitämään taas hauska puolituntinen, Jeesus ei ollutkaan puuseppä vaan sähkömies?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Anteeksipyynnön paikka. Ei tuosta muuten eteenpäin pääse

    • Anonyymi

      sairastahan noi rokotevastaiset pedonmerkkeineen, kun

      "eivät tervettä oppia kestä" !!
      2 Tim: 4: 3

    • Anonyymi

      Ei kai kukaan järkevä tuollaisia lauo suustaan .Hyi olkoon. On siinä meillä piispa

    • Anonyymi

      Laajasalosta kaiken oleellisen kertoo se henkinen romahdus, joka seurasi Syyrian Isis-kalifaatin romahduksesta. Siinä oli surkea mies. Kuin piru jolta on jäänyt pallit ovenrakoon. Piispan kiukkua siellä Kallion kirkossa kelloilla soitettiin.

    • Anonyymi

      >Äiti, jonka kaksi lasta ovat sairastunut vakavasti rokotteista, kritisoi
      >piispa Laajasalon tuomitsevaa asennetta.
      >https://urly.fi/2gmP

      Tiettävästi tuon kirjoittaja ja kahden sairaan lapsen äiti sai myös bannit Usariin.

    • Anonyymi

      Laajasalo on juuri niitä vääriä profeettoja joista raamattu varoittaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On halveksuttavaa, että puhutaan rokotteista, kun puhutaan koronaa ja ylipäänsä influenssaa vastaan kehitetyistä sekoituksista. Rokote suojaa ja estää sairastumasta. Rokotteilla on taltutettu useita, ikäviä tauteja. Nämä tällä hetkellä käytössä olevat ovat pelkkiä piikkejä. Seurauksista ei takuuta eikä tietoa.

    • Anonyymi

      Kiitos piispa Teemu Laajasalolle. Hän puhui terveysasiasta ja siitä miten saisimme yhdessä sammutettua koronan. Eli ei hätää, vielä ehdit hyvin ottaa rokotteen.

    • Anonyymi

      Oliko se tämä pappi vai joku toinen kuka luonnehti itseään sanoen olevansa saatanan hyvä pappi?

    • Anonyymi

      Eikö tuota saa viralta pois? Minä vapaamuurari tuo on jos ei saa viralta miestä joka uhkuu vihaa?

    • Anonyymi

      Tulisi esiin ja pyytäisi anteeksi. kirjoitus oli todella loukkaava , monilta osin

    • Anonyymi

      Kirkosta eroamalla säästää 130 euroa vuodessa, sillä rahalla saa monta pulloa vodkaa. ajatelkaas sitä. Kirkosta eronneita ei myös käännytetä ilmaisilta pullakahveilta jotka saa sen jälkeen kun on kuunnellut pari tuntia sunnuntaisin kirkon virsiä ja naukkaillut totin muutaman ehtoollisviiniä. Toisin sanoen mikä kirkkoon kuulumisen olennaisin syy on? jokainen on tasavertainen pyhän pietarin edessä kun vaihtaa tomumajaa.

    • Anonyymi

      Teillä ei ole kaäsitystä oikeista Piispoista tai uskonnon ihmisistä.
      Laajasalo ei tunnu olevan minkö lie edustaja,kun en tunne häntä uskon mieheksi?
      Luterilainen kirkko on jo porttokirkko,naiset pappina ja hoja vihitään.
      Joten en yhtään luota saastaiseen kirkkoon vaikka minut kastettiin tähän ja he kirkon pilanneet naispapit sekä homovihkimiset ajoivat minut eroon,koska nämä tapahtumat ei ole Jumalan suomaa.
      Luterilainen kirkko on pilattu,nainen ja sekäsikiöt tuli sinne,saatana sai tahtonsa taas.
      Tälläsillä Piispoilla ole mitään tekemistä,saatanan palvelija on..!
      Piispat ja Kirkko pitäköön turpansa kiinni,teillä ei ole arvoa !
      Kuten Katolilaisuus on pedofilaa..Te olette Lutkut ja Katkot saatanan kirkkoja!
      Ei Laasalo paskahousu oo Jumalan todellinen palvelija,sen kirkko edustaa naiss/homoutta ja varmaan kohta apina häitä.

    • Anonyymi

      Missä olit kun Luoja jakoi järkeä?

    • Anonyymi

      No nyt lähtee keskustelu laukalle. Mutta piispan kannanotto oli äärettömän hölmöä, tilanteessa jossa kansa on valmiiksi poteroissa ja syyttelee toisiaan. Hänellä ei ole minkäänlaista lääketieteen kompetenssia kirjoittaa vihapuhetta rokottamattomia kohtaa. Kirkon tehtävä on julistaa Jumalan muuttumatonta Sanaa

    • Anonyymi

      Erosin saman tien kirkosta. Haluan olla turvallisessa kaitsemuksessa Herran Jeesuksen hoivassa. Siellä on turva rajuilmoja vastaan. Ei ole Laabasalolla asiat kunnossa kun uhkuu vihaa

    • Anonyymi

      No just

    • Anonyymi

      Piispa Laajasalo voisi olla osallistumatta Korona-rokotuksiin ja sen sijaan olla enemmän huolissaan siitä, miten monet työttömät voivat henkisesti jatkuvan talouskasvun ideologian ja työllisyyspolitiikan vuoksi. Oman koulutuksensa vuoksi hänen luulisi ymmärtävän ettei "lääketieteellisiin syihin" perustuvaa estettä ei todellisuudessa voida esittää, eikä kukaan lääkäri sellaista lausuntoa anna. Pappien perisynti on aina ollut toisten ihmisten elämän hallintayritykset ja syyllistäminen. Mielenterveyden perustekijä on oman elämänhallinta niin pitkälle kuin se on mahdollista. Loputun tai edes toistuva lääkeaineiden injektointi influenssavirusten vuoksi on luonnotonta elämän todellisuuden kieltämistä eikä korona-influessa ole kuten moni rokotamisella poistettu sairaus. Influessat tulevat ja menevät.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muistetaan nyt että evlut valtaa ei pidä jumala vaan hjallitus

    • Anonyymi

      Vihaihminen tämä Laajasalo selvästi. Mutta viha syntyy pelosta ja media lietsoo pelkoa myynnin edistämiseksi. Piispana toki noudattaa hyvin nykyisen kansankirkon kristinuskon ja raamatun vastaista linjaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja on "paholaisen" asialla.
      Paholaisia kun ei ole muuta kuin uskovaisten sairaassa mielessä.

    • Anonyymi

      Erosin itse jo kirkosta johon tunnen yhä suurempaa ja suurempaa vierautta. Rokotepassi ja rokotus asia oli viimeinen johon nyt olisi toivonut kirkon kantaa.

    • Anonyymi

      Ei kannata ottaa Laajasalon sanomisiin sen kummemmin kantaa. Totean vain että pimeni kirkko. Toivottavasti keskittyvät ydintehtäväänsä jatkossa

    • Anonyymi

      Laajasalo elää omassa kuplassaan. Ei kannata edes noteerata

    • Anonyymi

      Hjallitus käskee. Piispa hyppää.

    • Anonyymi

      Pitäs Laajasalon olla mummuja kiusaamassa kirkon ovella:"ai sulla ei ole sitä merkkiä?" nyt Äkkiä ulos". Kyllä Laajasalo nauttisi😆😆😆😆😆😆😆

    • Anonyymi

      Vakavasti ottaen, perhettä kun on, niin kävimme Huopalahden kirkossa parikertaa kuukaudessa. Vaan meni maku tästä jos ottavat natsipassin..kyllä käynnit loppuu. Lasten puolesta harmittaa rutosti. Heistä on ollut hauskaa olla kirkossa

    • Anonyymi

      Nyt sitten loppuu kirkkokäynnit perheeltäsi? Eihän he ole vielä päättäneet mitään!! käy vielä ensiviikon loppuna. Käy itsekin niin pitkään kun voi ilman passia käydä. sitten kun se loppuu , siirryn nettipalvelujen äärelle. ainakin ry:ltä joskus kuuntelen saarnoja netin kautta. kirkossa silti viihtyisin minäkin oikein hyvin.

    • Anonyymi

      piäseekö Varkauven mummu kirkkoon? vai pitteekö olla qr pedon koodi?

    • Anonyymi

      Pian papat ja mummot ja perheen isät ja äidit kaivelee QR koodeja ryppysistä taskuistaan kun Laajasalo diktaattori seisoo kirkon porteilla kuin mikäkin Gestapo mies. Kyllä siinä kyynel vierähtää mummuilta silmäkulmaan kun piti tämäkin aika nähdä.

    • Anonyymi

      Jos esiintyy julkisesti kommunistien ohjelmistoissa onko silloin itsekin kommunisti?

    • Anonyymi

      Historia toistaa itseään. Nyt koronarokotteiden muodossa erinäisiä tauteja säilötään keskuudessamme ja huomattava osa kansasta pitää tätä hyväksyttävänä. Rokotetut tulevat sairastamaan rokottamattomia enemmän ja monien heistä mielenterveys tulee myös kärsimään. Näkeehän tuon jo eräistä julkisuudessa esiintyneistä rokotetuista, joiden ainoa motiivi normaaliin on rokottamattomien häpäiseminen.

      Nasaretilaisen ohje sairastuneelle oli ”mene äläkä enää syntiä tee” ja nyt lause kuuluu ”mene ja syyttele kaikesta syyttömiä terveitä, etenkin rokottamattomia”. Laki rokotteiden vapaaehtoisuudesta meillä on, mutta etenkin terveydenhoitoviranomaiset ja papisto viis veisaavat siitä, heillä kun ovat ihan ikiomat itse kehittelemänsä säännökset, joilla nyt villitsevät kansalaisia toisiaan vastaan. Rohkenisiko joku teologisen koulutuksen saanut astua esiin ja ryhtyä puolustamaan syyttömiä, vaikkapa kristillisyyteen vedoten. Tuo vasta jotain olisi!

      Jokainen halutessaan saa etsiä tietoa runsaasti rokotetuista maista kuten esim Israelista, Irlannista ja Singaporesta, mutta jos ei halua, ei häntä totuuteen voida pakottaakaan. Rokotteiden suojelemiseksi on aiemminkin totuutta muunneltu eli valehdeltu. Ihmiset tahtovat nytkin ennen kaikkea tulla hyväksytyiksi enemmän kuin vainotuiksi, ja niinpä he mieluummin mielistelevät valtaapitäviä asettuen heidän tuekseen vainoamaan toisinnäkeviä.

      Monet kyselevät, että mitä muuta me muka voisimme tehdä kuin lisätä rokotekattavuutta. Näinhän jo monet sukupolvet ovat tehneet ja aina vaikeuksien tullen kääntyneet rokoteyrittäjien puoleen. Niinpä. Ja mitä siitä on seurannut. Lisää moninaisia yhä vaikeammin parannettavia sairauksia kuten esim syöpiä, neurologisia oireyhtymiä ja mielenterveyden yhä pahenevaa oirehtimista. Mielenkiintoisten uusien sairauksienkin kirjo on laaja, joiden ratkaisemiseksi rokotteita vain hingutaan lisää.

      Se että itselleen vastuuvapauden rokotteista hankkineita yrittäjiä nyt pidetään aikamme jumalina on todellakin joidenkin syytä. Myös se että näitä yrittäjiä nyt palvotaan ja heihin kriittisesti suhtautuvia vainotaan. Rokotteiden vapaaehtoisen oton sallivalle laille päättäjämme naureskelevat ja suurin osa lääkäreistämme antaa laille myös piut paut ikään kuin heidän lukutaitonsa olisi kadonnut piikitysten myötä.

      Kestävyyttä ihmisille vainojen syvetessä. Normaali on nyt meistä entistä kauempana ja yhä kauemmaksi siirtyy, sikäli mikäli normaalilla ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen ja oikeudenmukaisuuteen on tahdottu pyrkiä.

    • Anonyymi

      Kyllä on yliherkkää, kun vetää herneen nenään Laajasalon asiallisesta kirjoituksesta.

      • Anonyymi

        ”Asiallisuudestakin” on oikeus olla montaa mieltä. Siispä miksi vedit herneen nenään?

    • Anonyymi

      piru papin kaavussa.

    • Anonyymi

      onko pedon vallassa? Susi lammasten vaatteissa tulee mieleeni

    • Anonyymi

      Hirveää tekstiä Laajasalolta oli se kommentti hs;ssä. aivan piemää

      • Anonyymi

        Onko Ev.lut kirkkokin lahjottu ? Maamme islamisointi - mädätys / rokottaminen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Ev.lut kirkkokin lahjottu ? Maamme islamisointi - mädätys / rokottaminen ?

        huolestuttavia merkkejä Teemu Laajasalossa , aivan viimeaikoina

    • Anonyymi

      Vieläkö tuo Koronasta saarnaava on Virassa?

    • Anonyymi

      Olisi tärkeä saarnata nyt Hyvästä Jumalasta- ei niinkään ajallisesta koronasta.

    • Anonyymi

      Sen, onko rokotuksista enemmän hyötyä vai haittaa, näkee aikanaan. Kenelläkään on tuskin taskussaan sellaista kristallipalloa josta saisi siihen varman vastauksen tässä vaiheessa.

      Laajasalon teoilla ja sananvalinnoilla on kuitenkin varsin synkkää etiäistä saksasta 30-luvulta. Sielläkin eräät papit saarnasivat Jeesuksen ja Jumalan nimeen sitä poliittista totuutta, joka Berliinin Valtakunnanjohtajan toimistossa kirjoitettiin.

      Tapaus jättää varsin pahan maun piispan harkintakyvystä. Seuraavaksiko jo mikrosirutusta perustellaan "Jumalan tahtona"?

    • Anonyymi

      Joko kansankirkkomme on aloittanut käännyttämään natsi passittomia, rauhaa ja Sanaa kuulemaan tulevia jo ovelta kylmään talveen? Elämme lopun ajassa jos kirkkokin lähtee tuolle tuhon tielle. Pääsin päivä lähestyy.
      Onko itse Laajasalo kirkon ovella kyttäämässä lupalappuja kirkkoon? Taitaa olla ivallinen hymy kasvoilla kun saa käännyttää alhaisia spitaalisia pois?

    • Anonyymi

      Voisiko Mr Laajasalo avata keskustelua asiasta. Monia kiinnostaa kuulla enemmän...

    • Anonyymi

      Kirkko ei sitten ottanut koronapassia käyttöön?

    • Anonyymi

      Ottivat . Ainakin kaveri sanoi että siellä kyttäsivät passeja.. tiedä sitten tulevaisuudesta.

    • Anonyymi

      Laajasalon "kiistattoman lääketieteellisen näytön" perusteella näyttää tilastojen valossa ja oikeiden asiantuntijoiden mukaan oikea totuus olevan se, että rokotettu tartuttaa koronaa siinä missä ei-rokotettukin!! Tartuntakäyrät sen kuin kasvoivat, kun suurin osa jengistä oli rokotettu pariin-kolmeen kertaan. Piispa todellakin syyllistyy väärän todistuksen antamiseen lähimmäisestään syyllistämällä ei-rokotettuja asiasta, jolle ei löydy minkäänlaista näyttöä. Mutta mitäpä voi odottaa narsistista, jolle on tärkeintä, että suuri yleisö diggaa hänestä, olipa asia väärin tai ei.

    • Anonyymi

      suomessa kirkon johtaja on valtio

    • Anonyymi

      Minusta tuo oli oikeasti hirveätä miten alas TEEMU Laajasalokin vaipui! Miten kirjon toimessa oleva voi toimia kuin jollain keskistysleirillä?

    • Anonyymi

      Roviolle meinas laittaa. Kirkon palveluksessa tulisi puhua Jumalan Sanaa ja saarnata vapauttavaa evankeljumia.

    • Anonyymi

      puhuuko suulla jumala vai thl

    • Anonyymi

      Miten tuommoset on piispana ja kirkon johtajina, joilla ei ole minkäänlaista Raamatussa Jeesuksen lupaamaa Pyhän Hengen lahjaa.
      Yksikin piispa sanoi, ettei hän ole tullut milloinkaan uskoon.
      Se viittaa johonkin syntiseen elämään, eikä ainakaan apostoliseen.

    • Anonyymi

      susi lammasten vaatteissa. Ei laumaansa säästä

    • Anonyymi

      Kirkon tulisi ottaa terveysvalistukset käyttöönsä. Piispa olisi ihan hyvin voinut muistuttaa käsien pesun tärkeydestä nyt ja iankaikkisesti

    • Anonyymi

      Kyllä kyllä

    • Anonyymi

      Nyt pitää kysyä Laajasalolta kumpaa virastoa pitää uskoa neljännen koronapiikin ottamisen suhteen; Thl:ää vai Stm:ää.

    • Anonyymi

      Missä tuo pyöveli nykyään vaikuttaa? voiko tuollainen olla ylipäätään virassa, joka KIUSASI KANSALAISIA JA vainosi saatanallisella koronapassillaan? Tätä kyselen ja tuo sontahousu voisi vaivautua tänne vastaamaan. Mutta ymmärrän, ylimielisyys paistaa

    • Anonyymi

      suomessa voil...

    • Anonyymi

      Voi Teemu rukkaa.

    • Anonyymi

      syyte nostettava

    • Anonyymi

      Tämän päivän tiedon valossa näyttää yhä enemmän siltä, että piispa Laajasalo ja häntä tässä ketjussa myötäilleet ja mielistelleet olivat todella VÄÄRÄSSÄ! Löytyyköhän Laajasalosta koskaan sen verran selkärankaa, että myöntäisi sen jo itsekin?

      • Anonyymi

        Ei löydy. Ja laajasalo saa herjata ja epäinhimillistää täysin vapaasti eliitin rakkikoiramediassa, mutta toisinpäin: "Ketjusta on poistettu 32 sääntojen vastaista viestiä". Pellemaa.

        Onpas ev.luteilla taas vauhti päällä. Onko sikotautirokote jäänyt ottamatta vai onko se vahingossa otettu viisi kertaa?

    • Anonyymi

      Botoxsi-huuliset on KLOUNEJA , jotka näyttää kuin ulostaisivat tekohampaitaan peräpukamiensa kautta .......🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣......

    • Anonyymi

      Rokottamattomat on kuonaa , meidän eliitin seassa.
      Teemu on oikea Jumalan mies joka myös on valmis ajamaan " rahanvaihtajat " ulos synagoogasta ja Suomi 24 maailmanmenoa -palstalta 🙏.

    • Anonyymi

      juuri niin

    • Anonyymi

      Piispa asian ytimessä, minä toivon,olen huolestunut,kirkolla ei ole rahaa palkata pappeja tai siis rahaa on mutta ei palkata. Olen huolissani ,toivon ja höpö höpö.mihin näitä hyväpalkkaisia hölöttäjiä tarvitaan? Tämän ukon palkalla 5rivipappia töihin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      hyi hitto!

    • Anonyymi

      On hänellä aina niin hempeä ääni kun haastatellaan,. Mutta onko tämä mies sittenkin susi lammasten vaatteissa=?

    • Anonyymi

      Lukijan mielipide | "Jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa koronarokote. Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti."
      -Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo

      Uskomatonta! Jopa abortissa eli syntymättömän lapsen murhaamisessa Teemulla lienee liberaalimpi "My Body, My Choice" kanta, kuin kokeellisten pikapikaa kyhättyjen injektionesteiden kohdalla, joilla haluttiin lähinnä pelastaa kapakka-, matkailu ym. parveilubisnekset auki ja asiakasmassoihin.
      Piikitetty kuluttaja oli parempi kuluttaja ja kulkutaudin levittäjä.

      Piispa Teemu Laajasalolla on myös omat luurankonsa kaapissa:

      IS: Piispa Teemu Laajasalo tuomittiin sakkoihin – firmasta lähti virheellistä tietoa verottajalle useilta tilikausilta
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006023098.html
      Käräjäoikeuden mukaan Laajasalon toiminta oli törkeän huolimatonta.

    • Anonyymi

      seon iha seko!

    • Anonyymi

      Ev. lut kirkko on mädätetty kuten suurelta osin koko maa muutenkin.

    • Anonyymi

      Eihän tuollaiselta tyypiltä voi odottaa mitään järjellistä, jonka työ on valehdella. Sehän on huijari, joka huijaa työkseen.

    Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      92
      3181
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1777
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1637
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1470
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      407
      1350
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1229
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1117
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe