Velkapiirakka, mitkä puolueet sitä velkaa ovat sitten ottaneet

Mitkä puolueet ovat lisänneet valtionvelkaa hallituksissa 2000-luvulla?

Piirakka on mennyt täysin uusiksi nykyisen velanoton myötä. 2000-luvun kovimmaksi velanottajaksi ovat puolueista nousseet Rkp ja vihreät. SDP on ohittanut kokoomuksen.

" Pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus on keskustalaisen valtiovarainministeri Annika Saarikon tuella ja esittelystä rikkonut kaikki terveen taloudenpidon raamit. Velkaa on otettu ennätyspaljon ja velkaa otetaan myös hyvän talouskasvun aikana ennätyspaljon. Ratkaisu kaikkeen on lisävelkaraha ja somessa nousseet myrskyt ja sisäiset eripurat ratkaistaan aina lisävelalla.

– Vaikka hallitus ottaa noin seitsemän miljardia euroa lisää velkaa, niin tästä rahasta eivät Marin ja (Annika) Saarikko pystyneet löytämään rahoitusta turvallisuuden ja tulevaisuuden rahoitusten varmistamiseksi, vaan rahoitus piti ratkaista vielä lisävelalla jättivelanoton päälle. Talouskasvun tuoma liikkumavara – Marinin sanoin ”välys” – siis jaetaan kerta toisensa jälkeen uudelleen sen sijaan, että velanoton kokonaismäärää edes yritettäisiin pienentää.

Nykyinen seitsemän miljardin euron velka on ”Marinille kuin pankista saatu pikavippi, mikä pitää pelihimossa käyttää jokaista senttiä myöten on siihen sitten tarvetta tai ei”."

Vaikeampaa politiikassa onkin se tulojen kasaan saaminen ja tässä Marinin ja Saarikko ovat epäonnistuneet täydellisesti.
12164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Keskusta- SDP- Kokoomus ja nyt apupuolueet vassarit ja viheridiootit.

Äänestä
  • RKP.

    Äänestä

Demarit mennyt jo kokkareiden ohi.

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

  • Kokkareilta puuttunut corona🤔

    Äänestä

Velkaa yritykset ottavat hankkiakseen lisää tuottoa.
Tällaisella ajatuksella Suomeenkin otettiin?

MUTTA nykyhallituksesta poiketen huolehdittiin firmojen toimintaedellyyksistä

Äänestä
  • Hallitus on ottanut lisää velkaa valtiolle ja sillä on autettu yrityksiä selviytymään koronakriisistä joten viimeinen lauseesi on valetta.

    Äänestä

Hallitus voi ottaa kuinka paljon tahansa velkaa. Ei valtioiden tarvitse maksaa velkoja koskaan. Tyhmiäkö olette. Valtio voi tehdä lain jonka mukaan velka nollautuu.

Äänestä
  • Porvarivaletta suollat vailla todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • Riittävästi velkaa Suomea varten, niin silloin ei tarvitse rahoittaa muita maita.

    Äänestä

Miksi pitäisi käsitellä vain 2000-luvulla otettua valkaa? Miksi aikaisempia velkoja ei huomioida ja suhteuteta bkt:een?

Äänestä

Velkakeskustelu on useasti huuhaata. Kun ei ymmärretä edes alkeita. ja siitä huolimatta kaikilla on mielipide asiasta.
Velkalukuja käytetään mediassa retorisina välineinä herättämään mielikuvia. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen tilanne on kuitenkin hyvä. Retoriikasta huolimatta Suomi ei ole Kreikan tiellä.
Valtion velkaantuminen on usein tapetilla politiikassa ja julkisessa keskustelussa. Monilla on asiasta mielipide, mutta harvoin puheenvuoroista välittyy keskustelijoiden syvällinen asiantuntemus tai analyysi. Sen sijaan aihe herättää vahvoja tunteita. Olemme käsitelleet tätä teemaa Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistussa artikkelissa, jossa velkatilastojen sekä määrällisen ja laadullisen tekstianalyysin avulla osoitimme, että puheet ja tilastollinen todellisuus eivät velkakeskustelussa useinkaan kohtaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitkä puolueet ovat lisänneet valtionvelkaa hallituksissa 2000-luvulla?

Piirakka on mennyt täysin uusiksi nykyisen velanoton myötä. 2000-luvun kovimmaksi velanottajaksi ovat puolueista nousseet Rkp ja vihreät. SDP on ohittanut kokoomuksen.

" Pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus on keskustalaisen valtiovarainministeri Annika Saarikon tuella ja esittelystä rikkonut kaikki terveen taloudenpidon raamit. Velkaa on otettu ennätyspaljon ja velkaa otetaan myös hyvän talouskasvun aikana ennätyspaljon. Ratkaisu kaikkeen on lisävelkaraha ja somessa nousseet myrskyt ja sisäiset eripurat ratkaistaan aina lisävelalla.

– Vaikka hallitus ottaa noin seitsemän miljardia euroa lisää velkaa, niin tästä rahasta eivät Marin ja (Annika) Saarikko pystyneet löytämään rahoitusta turvallisuuden ja tulevaisuuden rahoitusten varmistamiseksi, vaan rahoitus piti ratkaista vielä lisävelalla jättivelanoton päälle. Talouskasvun tuoma liikkumavara – Marinin sanoin ”välys” – siis jaetaan kerta toisensa jälkeen uudelleen sen sijaan, että velanoton kokonaismäärää edes yritettäisiin pienentää.

Nykyinen seitsemän miljardin euron velka on ”Marinille kuin pankista saatu pikavippi, mikä pitää pelihimossa käyttää jokaista senttiä myöten on siihen sitten tarvetta tai ei”."

Vaikeampaa politiikassa onkin se tulojen kasaan saaminen ja tässä Marinin ja Saarikko ovat epäonnistuneet täydellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu