Sannakin haluaa kun Antti lupasi Leelle

Antti Rinne lupasi vappusataspuheiden aikoihin Lee Anderssonille ajavansa Turun tunnin junahanketta maksoi mitä maksoi. Mitenkähän se nyt toteutetaan kun aiemmin Turkuun päin maanteillä ei ollut edes kameravalvontaa. Poispäin kuitenkin oli. Kenelläkään ei ollut niin kiire Turkuun, että olisi pitänyt ajaa ylinopeutta!!!
Nyt kun Sanna Marin on vallan kahvassa niin tunnin junaa Tampereelle ajetaan ihan väkisin kun siihen saadaan ehkä EU-rahaa. Niinpä, ehkä kun sijoitetaan viisi miljardia omia ja tuhotaan tuhansia hehtaareja luontoa ikiajoiksi.
Sannan ystäväpiiri on lehtitietojen mukaan supistunut niin, että tuskin tartvitsevat junaa Tampereen pikavisiitille. Varmaan tilataksiin mahtuisivat kaikki.
Vihreät eivät vastusta hankkeita, vaikka ympäristötuhojen korvaaminen ilmastoystävällisellä sähköjunalla kestää laskelmien mukaan jopa 299 vuotta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

opettelisit kirjoittamaan edes nimet oikein, raukka

Äänestä
  • kiliopi ei minun vahva puli!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kiliopi ei minun vahva puli!!!

    Komu-Lii ?

    Äänestä

Anti on hömlö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Antti Rinne lupasi vappusataspuheiden aikoihin Lee Anderssonille ajavansa Turun tunnin junahanketta maksoi mitä maksoi. Mitenkähän se nyt toteutetaan kun aiemmin Turkuun päin maanteillä ei ollut edes kameravalvontaa. Poispäin kuitenkin oli. Kenelläkään ei ollut niin kiire Turkuun, että olisi pitänyt ajaa ylinopeutta!!!
Nyt kun Sanna Marin on vallan kahvassa niin tunnin junaa Tampereelle ajetaan ihan väkisin kun siihen saadaan ehkä EU-rahaa. Niinpä, ehkä kun sijoitetaan viisi miljardia omia ja tuhotaan tuhansia hehtaareja luontoa ikiajoiksi.
Sannan ystäväpiiri on lehtitietojen mukaan supistunut niin, että tuskin tartvitsevat junaa Tampereen pikavisiitille. Varmaan tilataksiin mahtuisivat kaikki.
Vihreät eivät vastusta hankkeita, vaikka ympäristötuhojen korvaaminen ilmastoystävällisellä sähköjunalla kestää laskelmien mukaan jopa 299 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu