Valroosi laski housuun uuden valmisteltavan veron vuoksi

Jo useassa maassa käytössä oleva ulkomaisten sijoittajien voittojen tulottamisvero on saanut raharikkaat itkemään viiksiinsä ulkomailla. Myös ulkomaalla verokirjaansa pitävä Sammon suuromistaja on tullut lausumaan mielipiteensä asiasta. Hänen mielestään kaikki muut pohjoismaat ovat todella huonoja talouspolitiikassa, koska pitävät yllä tätä Suomeen suunniteltua veroa. Ja nyt hänen Suomesta saamansa osingot ovat saamassa samanlaisen veron kuin muissakin maissa verotetaan.
71<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Loistava uutinen

Äänestä

Tuolla sosialistisella uudella verolla ei ole varsinaista tulomerkitystä mutta yritysten karkoittamiseen se on hyvä yritys. Yrityksethän pyrkivät valitsemaan toimintapaikan jossa on edullista toimia ja jos tuota ei ymmärrä on ahne komuloinen ja on viemässä meitä perikatoon.

Äänestä
  • Se on hauska yhtälö.
    Haetaan halvinta valtiota tuottaan kulutustavaroita.

    Mutta kas kummaa. Ostajat näille tuotteille haetaan sieltä jossa on ostovoimaa.
    Eli kalliista valtioista.
    Miksi näin?

    Miksi köyhät eivät osta, vaikka tekevät halvalla ja pitkää työpäivää?
    Kuka vie heidän työtuloksen?

    Äänestä

  • Juuri silloinhan tämä vero koskisikin, jos kokkaripaska muuttaisi ahneuksissaan ulkomaille. Eli taitaisipa sittenkin pysyä kotimaassa, missä on ilmaiseksi koulutettu työvoima ja ilmainen infra käytössä. Yritysverokin on Euroopan halvimmasta päästä. Kunhan vain sekoilet luulojesi, sekä isipappasi kertomusten perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on hauska yhtälö.
    Haetaan halvinta valtiota tuottaan kulutustavaroita.

    Mutta kas kummaa. Ostajat näille tuotteille haetaan sieltä jossa on ostovoimaa.
    Eli kalliista valtioista.
    Miksi näin?

    Miksi köyhät eivät osta, vaikka tekevät halvalla ja pitkää työpäivää?
    Kuka vie heidän työtuloksen?

    Noinhan me nytkin teemme ja yhä enemmän mennään siihen suuntaan. Sinullakin on suurella varmuudella puhelin joka on tehty jossain kaukoidässä Kiinassa tai sen naapurissa, sinulla on läppäri, joka on kotoisin samasta suunnasta ja ehkä autosikin?

    Nyt ollaan monella tapaa jumissa koska komucorona on antanut Kiinalle aiheen hieman kiukutella jotta se saisi lisää vaikutusvaltaa. Se panttaa elektroniikan komponentteja ja niin autojen kuin läppäreiden ja kameroiden valmistus takkuaa kun joku oleellinen elektromiikan osa puuttuu. Onhan autokin pelkkä romukasa jos siitä uupuu 10€ prosessori jonka toiminta hallitsee vaikka moottorin polttoaineen syöttöä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri silloinhan tämä vero koskisikin, jos kokkaripaska muuttaisi ahneuksissaan ulkomaille. Eli taitaisipa sittenkin pysyä kotimaassa, missä on ilmaiseksi koulutettu työvoima ja ilmainen infra käytössä. Yritysverokin on Euroopan halvimmasta päästä. Kunhan vain sekoilet luulojesi, sekä isipappasi kertomusten perusteella.

    Työvoimaa ei ole koulutettu ilmaiseksi Suomessa vaan siihen uhrataan julkisia varoja suuria määriä. Infra eli tiet ja rautatiet eivät ilmaisia vaan niistä maksetaan monessa kohden mm autoverossa ja polttoaineveron yhteydessä valtavia summia.

    Tuo mitä kerrot on juuri sitä mitä olen sanonut ja kirjoittanutkin, kun jotain saa ilman, että siitä itse maksaa, niin sitä ei enää arvosteta ja siinä on suuri virhe!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Noinhan me nytkin teemme ja yhä enemmän mennään siihen suuntaan. Sinullakin on suurella varmuudella puhelin joka on tehty jossain kaukoidässä Kiinassa tai sen naapurissa, sinulla on läppäri, joka on kotoisin samasta suunnasta ja ehkä autosikin?

    Nyt ollaan monella tapaa jumissa koska komucorona on antanut Kiinalle aiheen hieman kiukutella jotta se saisi lisää vaikutusvaltaa. Se panttaa elektroniikan komponentteja ja niin autojen kuin läppäreiden ja kameroiden valmistus takkuaa kun joku oleellinen elektromiikan osa puuttuu. Onhan autokin pelkkä romukasa jos siitä uupuu 10€ prosessori jonka toiminta hallitsee vaikka moottorin polttoaineen syöttöä!

    Nythän pitäisi päinvastoin tuotantoa sitten palauttaa takaisin Eurooppaan, lähemmäksi meitä asiakkaita.
    Eikö kapitalisti usko vaikka totuus on tämä.

    Loputon porvarin ahneus suistaa koko maailman kaaokseen.
    Vakava varoitus ihmisille.
    Älä luota porvariin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nythän pitäisi päinvastoin tuotantoa sitten palauttaa takaisin Eurooppaan, lähemmäksi meitä asiakkaita.
    Eikö kapitalisti usko vaikka totuus on tämä.

    Loputon porvarin ahneus suistaa koko maailman kaaokseen.
    Vakava varoitus ihmisille.
    Älä luota porvariin.

    Tuotantoa todella pitäisi palauttaa tänne sivistysmaihin jotta kommunismin ja sosialismin ahneus ei pääsisi elämäämme enää enempää pilaamaan.

    Kuten olen kymmeniä kertoja jo kirjoittanut, porvarit elivät Hansa aikana, eivät tänään vaikka porvarillinen talousajattelu onkin vielä varsin hyvä keino päästä hyvinvointiin., Sosialistisen ajattelun ollessa hyvinvointia karkoittavaa toimintaa, kuten SS on meille opettanut!

    Nykyhallitus ainakin lisännyt hyvinvointia monillakin aloilla Suomessa.
    Myös yrityksillä menee loistavasti ja ennätys osinkoja odotellaan yleisesti.
    Jopa metsäyhtiöt ilmoittavat kovasta kasvusta ja loistavista näkymistä.

    Ihan eri meininki Suomessa mitä porvarihallituksen Kiky ja lomarahaleikkaukset sairaanhoitajilta.
    Lapsillakin nyt oikeus olla lapsi, eikä syrjäytetty päivähoidosta.

    Mihin verrattuna menee loistavasti? 2020 vai 2019 eli ennen komucoronaa?

    Jotainhan on 30 miljardin velalla saatava aikaan, edes heki voidaan näytellä tyyliin "Hyvin menee"!

    Se oli ay mafia joka päätti keneltä niitä lomarahoja viedään, ei Sipilän poppoo! Enkä usko vieläkään kikyn tarpeen olevan ohi, ensin pitää saada hommia niille parille sadalletuhannelle jota ovat työttöminä jonossa.

    "ensin pitää saada hommia niille parille sadalletuhannelle jota ovat työttöminä jonossa."

    Kävisko tapa millä Sipilä loi uusia työpaikkoa?

    Minkäs konkreettisen teon nykyhallitus on sitten tehnyt jotta hyvinvointi on parantunut monilla aloilla verrattuna Sipilän kauden loppuun?
    Konkreettinen teko ja kuinka hyvinvoinnin parannus on mitattu?

    Sipilän hallitus oli EK mafian juoksupoika ja kuuliainen puudeli, kiky syntyi kiristyksen tuloksena.
    EK mafian kiristyksen tuloksena tehtiin valtava tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille.Tähän Oikeisto oli käynyt hakemassa oppia Sisiliasta saakka!

    Äänestä

  • Tuo on erittäin hyvä vero, oikeistosta kuuluva kova ulina vaan kertoo veron tarpeellisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ensin pitää saada hommia niille parille sadalletuhannelle jota ovat työttöminä jonossa."

    Kävisko tapa millä Sipilä loi uusia työpaikkoa?

    Eiköös tuo nyt ole sitä yleishyödyllistä jonka vuoksi ay mafia saa verottomia tuloja?

    Nyt on ay mafia viimeinkin saatava toimeen jota se on vuosikymmeniä mainostanut olevansa, yleishyödylliseen uudelleen koulutus ja työllistämiskampanjaan!

    Vai onko parempia ehdotuksia yleishyödyllisyyden toteutukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs konkreettisen teon nykyhallitus on sitten tehnyt jotta hyvinvointi on parantunut monilla aloilla verrattuna Sipilän kauden loppuun?
    Konkreettinen teko ja kuinka hyvinvoinnin parannus on mitattu?

    SS:n hallitus ei ole tehnyt mitään reaalia parantaakseen hyvinvointia tässä maassa. Se on tosin pyrkinyt antamaan siitä kuvaa jakamalla noin 30 miljardia (30'000'000'000€) hämäyksen vuoksi kansalle (minä en saanut ensimmäistäkään), joka sen vielä tulevien sukupolvien voimin joutuu maksamaan takaisin.

    Tuo on ainoa reaalitoimi SS:n parvelta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän hallitus oli EK mafian juoksupoika ja kuuliainen puudeli, kiky syntyi kiristyksen tuloksena.
    EK mafian kiristyksen tuloksena tehtiin valtava tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille.Tähän Oikeisto oli käynyt hakemassa oppia Sisiliasta saakka!

    Apinointi se näyttää olevan komuloisen ainoa pelastus, käytät juuri samoja kielikuvia joita olet minulta oppinut! Eikö oma aivotoimintasi saa mitään aikaan? Jo siitä sinun pitäisi huomata, jotta olet niin väärässä kuin se mahdollista on.

    Olen määrittänyt mitä on ay mafia, sinä et kyennyt samaan EK:n kanssa koska EK ei ole uhkailliut saatikka kiristänyt yhteiskuntaa ay mafian tavoin, vaan pyrkii hyvinvoinnin lisäämiseen, joka on taas peikko jota ay mafia pyrkii välttämään!

    Ei ole tehty tulonsiirtoa työntekijöiltä työnantajille koska se on lähes mahdoton tehtävä. Sen sijaan niin kauan kuin muistan on ay mafia kiristýksen ja uhkailun avulla pyrkinyt ja osin onnistunutkin siirtämään perusteetta varoja työnantajilta tekijöille. Koskaanhan ay mafia ei ole perustellut noita korotusvaatimuksiaan työntekijöiden työn tuloksen nousuilla reaalisti, kuten olisi pitänyt!

    Neuvon sinua, opettele omaa ajattelua äläkä apinoi koko aikaa, sillä apinat eivät ole sitä maapallon fiksuinta asukasjoukkoa. Ala oikeaksi ihmiseksi apinan sijaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on erittäin hyvä vero, oikeistosta kuuluva kova ulina vaan kertoo veron tarpeellisuudesta.

    Varmaan ay mafian kannalta hyvä vero! Sehän vähentää Suomeen perustettavien yritysten määrää, koska ne saattavat joutua ylimääräisten kustannusten maksajiksi.

    Tuo sosialismin uusi saavutushan vie meitä taas lähemmän jo kaatuneen neukkulan tyyliä.

    Jos halutaan oikeaa itse ansaittua hyvinvointia, niin yrityspolitiikan pitää olla käänteistä eli yritystoimintaa suosivaa, koska se tuo uutta työtä ja jopa verotuloja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on hauska yhtälö.
    Haetaan halvinta valtiota tuottaan kulutustavaroita.

    Mutta kas kummaa. Ostajat näille tuotteille haetaan sieltä jossa on ostovoimaa.
    Eli kalliista valtioista.
    Miksi näin?

    Miksi köyhät eivät osta, vaikka tekevät halvalla ja pitkää työpäivää?
    Kuka vie heidän työtuloksen?

    Ihan talouden perusasiat lukemalla asiat selviävät.
    Tuotteet kannattaa hankkia halvalla ja myydä vähän kalliimmalla. Veroja ja muita kuluja kannattaa maksaa mahdollisimman vähän.
    Eikö tämä ole meidän jokaisen sisäinen ajatusmalli?
    Kun siirrytään makroekonomiaan, niin pääoma hankkii tehtaat sieltä missä niitä on edullista käyttää ja missä niihin saadaan edullisesti energiaa ja ihmisiä. Tuohon on vielä lisättävä se, että paikassa tulee olla tehtaan vaatima infrastruktuuri. Tehtaan on myös sijaittava paikassa joka on vakaa ja ennustettava.
    Tuosta uudesta verosta vielä sen verran, että jos se horjuttaa ja hankaloittaa pääomavirtoja sisään ja ulos, niin se tulee heijastumaan myös sijoituksien suuntaan. Pahimmassa tapauksessa menetämme sijoituksia ja sitä kautta myös työpaikkoja sekä verotuloja.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Apinointi se näyttää olevan komuloisen ainoa pelastus, käytät juuri samoja kielikuvia joita olet minulta oppinut! Eikö oma aivotoimintasi saa mitään aikaan? Jo siitä sinun pitäisi huomata, jotta olet niin väärässä kuin se mahdollista on.

    Olen määrittänyt mitä on ay mafia, sinä et kyennyt samaan EK:n kanssa koska EK ei ole uhkailliut saatikka kiristänyt yhteiskuntaa ay mafian tavoin, vaan pyrkii hyvinvoinnin lisäämiseen, joka on taas peikko jota ay mafia pyrkii välttämään!

    Ei ole tehty tulonsiirtoa työntekijöiltä työnantajille koska se on lähes mahdoton tehtävä. Sen sijaan niin kauan kuin muistan on ay mafia kiristýksen ja uhkailun avulla pyrkinyt ja osin onnistunutkin siirtämään perusteetta varoja työnantajilta tekijöille. Koskaanhan ay mafia ei ole perustellut noita korotusvaatimuksiaan työntekijöiden työn tuloksen nousuilla reaalisti, kuten olisi pitänyt!

    Neuvon sinua, opettele omaa ajattelua äläkä apinoi koko aikaa, sillä apinat eivät ole sitä maapallon fiksuinta asukasjoukkoa. Ala oikeaksi ihmiseksi apinan sijaan!

    Sipilän hallitus oli EK mafioosojen pikku puudeli.
    KIKY oli kiristyksen tulos jonka toteutti EK mafioosojen juoksupoikana toiminut oikeistohallitus.
    Tulonsiirtoa tehtiin siirtämällä työnantajille aiemmin kuuluneita kuluja työntekijöiden maksettavaksi, lisäksi ilmainen työnteko oli suoraa tulonsiirtoa työnantajille.
    Neuvon sinua käytä jatkossa aivojasi ja ota asioista selvää, lopeta oikeisto mafioosojen puudelina oleminen!!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mihin verrattuna menee loistavasti? 2020 vai 2019 eli ennen komucoronaa?

    Jotainhan on 30 miljardin velalla saatava aikaan, edes heki voidaan näytellä tyyliin "Hyvin menee"!

    Se oli ay mafia joka päätti keneltä niitä lomarahoja viedään, ei Sipilän poppoo! Enkä usko vieläkään kikyn tarpeen olevan ohi, ensin pitää saada hommia niille parille sadalletuhannelle jota ovat työttöminä jonossa.

    Kuule. Tuo sinun hokemasi: "Se oli AY-mafia... SIPILÄ EI ANTANUT, KUIN VIELÄ HUONOMPIA VAIHTOEHTOJA, SEKÄ PAKKOLAKEJA!"

    Älä yritä kääntää mustaa valkoiseksi ja vierittää syitä syyttömien niskaan, vaikka oikeistopaska oletkin ja se tulee sulta luonnostaan, sekä automaattisesti.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Varmaan ay mafian kannalta hyvä vero! Sehän vähentää Suomeen perustettavien yritysten määrää, koska ne saattavat joutua ylimääräisten kustannusten maksajiksi.

    Tuo sosialismin uusi saavutushan vie meitä taas lähemmän jo kaatuneen neukkulan tyyliä.

    Jos halutaan oikeaa itse ansaittua hyvinvointia, niin yrityspolitiikan pitää olla käänteistä eli yritystoimintaa suosivaa, koska se tuo uutta työtä ja jopa verotuloja!

    Kummasti vastaava vero toimii lukuisissa muissa maissa. Veroa vastustavat poliitikot haluavat näemmä pitää veronkierron erityissuojeluksessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sipilän hallitus oli EK mafioosojen pikku puudeli.
    KIKY oli kiristyksen tulos jonka toteutti EK mafioosojen juoksupoikana toiminut oikeistohallitus.
    Tulonsiirtoa tehtiin siirtämällä työnantajille aiemmin kuuluneita kuluja työntekijöiden maksettavaksi, lisäksi ilmainen työnteko oli suoraa tulonsiirtoa työnantajille.
    Neuvon sinua käytä jatkossa aivojasi ja ota asioista selvää, lopeta oikeisto mafioosojen puudelina oleminen!!

    Kiky ei ollut kiristys vaan tarvittu korjaus, koska juuri uhkailun ja kiristyksen vuoksi palkat olivat nousseet vuosikymmenten mittaan tasolle, jota työntekijät eivät ansainneet. Ne ovat sillä tasolla vieläkin, koska työttömiä on sadoin tuhansin. vasta kun työttömien määrä on tuhansissa niin voidaan katsoa kiky tarpeen olevan ohi. Nyt kikyttämään ja homma lähtee korjaantumaan vähitellen.

    Palkkojen lisäksihän on erilaisia sosiaaliseen toimintaan liittyviä maksuja siirretty työnantajille vaikka oikea linja olisi jokaisen itse maksaa nuo kulunsa. Kun puhutaan palkasta niin siihen pitää aina laskea bruttoon kaikki työntekijän aiheuttamat kulut työnantajille, jolloin työntekijäkin muistaa koko ajan mikä hänen oikea työnantajalle aiheuttamansa kulu/kustannus on.

    En usko tuohon sinun ilmaiseen työntekoosi vaikka siitä puhutaan, se oli vain osa sitä työtä josta sinulle maksettiin ylisuurta palkkaa ja työn "ilmaisen ylityön" osuus oli vuositasolla jopa liian pieni koska edelleen on satoja tuhansia työttömiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuule. Tuo sinun hokemasi: "Se oli AY-mafia... SIPILÄ EI ANTANUT, KUIN VIELÄ HUONOMPIA VAIHTOEHTOJA, SEKÄ PAKKOLAKEJA!"

    Älä yritä kääntää mustaa valkoiseksi ja vierittää syitä syyttömien niskaan, vaikka oikeistopaska oletkin ja se tulee sulta luonnostaan, sekä automaattisesti.

    Sipilä oli syytön siihen mitä ay mafia oli vuosikymmenten mittaan kiristyksellä saanut aikaan yritysten toimintaan.

    Ainoa syyllinen suurtyöttömyyteen on ay mafian politiikka, jossa se ei ota vastuuta siitä mitä on aikaan saanut kuten jättityöttömyys!

    Oikeisto ja yrityspuoli ovat se henkireikä joka sinutkin pitää hengissä eikä ay mafia tuota mitään muuta kuin ongelmia, yritysten tuottaessa lisää jaettavaa jota te ette oikein edes ansaitse, koska olette yritystoiminnan vastaisia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummasti vastaava vero toimii lukuisissa muissa maissa. Veroa vastustavat poliitikot haluavat näemmä pitää veronkierron erityissuojeluksessaan.

    Vero ei ole yritystoiminnan tarkoitus, joten sitä lisäkuluna pitääkin lain sallisissa puitteissa vältellä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vero ei ole yritystoiminnan tarkoitus, joten sitä lisäkuluna pitääkin lain sallisissa puitteissa vältellä!

    Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen verotuloja ja siihen tulee kaikkien osallistua.
    Veronkiertäjien verot lankeavat muiden maksettavaksi siksi tämän tyyppiset ilmeiset porsaanreiät tulee tukkia.
    Oikeiston kova vastustus vain korostaa kyseisen veron tarpeellisuutta.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kiky ei ollut kiristys vaan tarvittu korjaus, koska juuri uhkailun ja kiristyksen vuoksi palkat olivat nousseet vuosikymmenten mittaan tasolle, jota työntekijät eivät ansainneet. Ne ovat sillä tasolla vieläkin, koska työttömiä on sadoin tuhansin. vasta kun työttömien määrä on tuhansissa niin voidaan katsoa kiky tarpeen olevan ohi. Nyt kikyttämään ja homma lähtee korjaantumaan vähitellen.

    Palkkojen lisäksihän on erilaisia sosiaaliseen toimintaan liittyviä maksuja siirretty työnantajille vaikka oikea linja olisi jokaisen itse maksaa nuo kulunsa. Kun puhutaan palkasta niin siihen pitää aina laskea bruttoon kaikki työntekijän aiheuttamat kulut työnantajille, jolloin työntekijäkin muistaa koko ajan mikä hänen oikea työnantajalle aiheuttamansa kulu/kustannus on.

    En usko tuohon sinun ilmaiseen työntekoosi vaikka siitä puhutaan, se oli vain osa sitä työtä josta sinulle maksettiin ylisuurta palkkaa ja työn "ilmaisen ylityön" osuus oli vuositasolla jopa liian pieni koska edelleen on satoja tuhansia työttömiä!

    KIKY oli härski kiristys ja häpeällisintä tässä on se että maan hallitus oli täysin EK mafioosojen talutusnuorassa.
    Hallituksen tehtävähän olisi hoitaa kaikkien kansalaisten asioita eikä toimia EK puudelina.
    Ilmaisesta työstä ei ole sovittu missään työsopimuksessa, pidennetty työaika ilman erillistä korvausta on ilmaistyötä vaikka kuinka sitä yrität väännellä, kyse on ollut valtavasta tulonsiirrosta työnantajille.
    Sama pätee työntekijöille siirrettyihin maksuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen verotuloja ja siihen tulee kaikkien osallistua.
    Veronkiertäjien verot lankeavat muiden maksettavaksi siksi tämän tyyppiset ilmeiset porsaanreiät tulee tukkia.
    Oikeiston kova vastustus vain korostaa kyseisen veron tarpeellisuutta.

    Mutta ota huomioon, järkevästi suunniteltu talous pärjää vähemmin verotuloin kuin nykyinen pitkälti sosialismiin perustuva, jossa rahaa jaetaan vastikkeetta eikä ihmisiä laiteta itse omaa elantoaan ansaitsemaan, vaan poliittisista syistä pidetään työttöminä kuluttamassa verorahoja jotka yritysmaailma tänne on aikaan saanut!

    Oikeisto ja yritysmaailmahan se kaikki verorahat tänne aikaansaa. Vasemmisto ei ilman oikeistoa ja yrityksiä saisi aikaan minkään sortin verotuloja, joka on jo nähty!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KIKY oli härski kiristys ja häpeällisintä tässä on se että maan hallitus oli täysin EK mafioosojen talutusnuorassa.
    Hallituksen tehtävähän olisi hoitaa kaikkien kansalaisten asioita eikä toimia EK puudelina.
    Ilmaisesta työstä ei ole sovittu missään työsopimuksessa, pidennetty työaika ilman erillistä korvausta on ilmaistyötä vaikka kuinka sitä yrität väännellä, kyse on ollut valtavasta tulonsiirrosta työnantajille.
    Sama pätee työntekijöille siirrettyihin maksuihin.

    Kiky+oli+korjausliike,+joskin+liian+vaatimaton.+Se+oli+ay+mafian+vaatimus+koska+se+ei+kykene+itse+omia+virheitään+myöntämään!On+turhaa+edes+yrittää+syyttää+työnantaja+puolta+muusta+kuin+siitä,+että+se+ei+ole+vuosikymmenten+mittaan+ollut+riittävän+jämäkkä+ja+on+antanut+johtaa+itsensä+harhaan+noilla+ay+mafian+mafioso+tempuilla.Oikeastihan+kikyn+olisi+pitänyt+olla+luokkaa+15+-+20%+jolloin+olisimme+saaneet+sitä+kilpailukykyetua+reaalisti!Jos+olet+erimieltä+niin+esitä+asiasta+laskema!+Kerro+millä+perusteilla+on+työntekijöiden+kyky+tuottaa+noussut+ne+viimeiset+20%!+Eli+kun+2021+Q3+keskipalkka+on+ollut+3777€/kk+niin+siitä+20%+pois+ja+ollaan+2008+Q4+ajassa+jossa+tuo+keskipalkka+oli+3037€/kk.+Miten+ovat+työntekotavat++tuona+aikana+muuttuneet,+jotta+he+tuon+rahamäärän+olisivat+oikeasti+ansainneet?+Tuon+voisit+selvittää!+Älä+sitten+sorru+siihen+vanhaan+ansaan,+jotta+uudet+työnantajan+kustantamat+koneet+ovat+tehokkaampia+koska+se+koneiden+osuus+kuuluu+sille+joka+koneisiin+investoi!

    KIKY oli härskillä kiristyksellä aikaansaatu valtava tulonsiirto työntekijöitä työnantajille, kiristyksen arkkitehtina EK mafioosot ja toteuttajana Suomen oikeistohallitus.
    Oppia oikeistomafioosot olivat hakeneet Sisiliasta saakka!

    Keskipalkka ei kerro yhtään mitään, ainoastaan sen että hyväpalkkaisten ansiot ovat kasvaneet entisestään.
    Mediaani antaa realistisemman kuvan tilanteesta.
    Vähän lähteestä riippuen vuonna 2020 keskipalkka oli n.3500-3600 eur , mediaani 3150 ja jos osa-aikaiset otetaan mukaan mediaani putoaa 2900 euroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri silloinhan tämä vero koskisikin, jos kokkaripaska muuttaisi ahneuksissaan ulkomaille. Eli taitaisipa sittenkin pysyä kotimaassa, missä on ilmaiseksi koulutettu työvoima ja ilmainen infra käytössä. Yritysverokin on Euroopan halvimmasta päästä. Kunhan vain sekoilet luulojesi, sekä isipappasi kertomusten perusteella.

    Harmittavan lapsellisesti muotoiltu mielipide (paska). Jokin taso pitäisi säilyttää, jos haluaa tulla vakavasti otetuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KIKY oli härskillä kiristyksellä aikaansaatu valtava tulonsiirto työntekijöitä työnantajille, kiristyksen arkkitehtina EK mafioosot ja toteuttajana Suomen oikeistohallitus.
    Oppia oikeistomafioosot olivat hakeneet Sisiliasta saakka!

    Keskipalkka ei kerro yhtään mitään, ainoastaan sen että hyväpalkkaisten ansiot ovat kasvaneet entisestään.
    Mediaani antaa realistisemman kuvan tilanteesta.
    Vähän lähteestä riippuen vuonna 2020 keskipalkka oli n.3500-3600 eur , mediaani 3150 ja jos osa-aikaiset otetaan mukaan mediaani putoaa 2900 euroon.

    Ilmeisesti olet käynyt Sirolaopiston?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti olet käynyt Sirolaopiston?

    Ei tarvitse käydä Sirolaopistoa, riittää kun ottaa perskokkarilasit pois päästä ja osaa ajatella itse.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mutta ota huomioon, järkevästi suunniteltu talous pärjää vähemmin verotuloin kuin nykyinen pitkälti sosialismiin perustuva, jossa rahaa jaetaan vastikkeetta eikä ihmisiä laiteta itse omaa elantoaan ansaitsemaan, vaan poliittisista syistä pidetään työttöminä kuluttamassa verorahoja jotka yritysmaailma tänne on aikaan saanut!

    Oikeisto ja yritysmaailmahan se kaikki verorahat tänne aikaansaa. Vasemmisto ei ilman oikeistoa ja yrityksiä saisi aikaan minkään sortin verotuloja, joka on jo nähty!

    Ilmeisesti tarkoitat ”järkevästi” suunnitellulla taloudella yhteiskunnan turvaverkkojen alasajoa ja palveluiden yksityistämistä? Veronkierto ja sitä suojelevat poliitikot ovat mielestäsi ilmeisesti myös täysin OK?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse käydä Sirolaopistoa, riittää kun ottaa perskokkarilasit pois päästä ja osaa ajatella itse.

    Oletko ihan avustaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko ihan avustaja?

    En, sinä ehkä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KIKY oli härskillä kiristyksellä aikaansaatu valtava tulonsiirto työntekijöitä työnantajille, kiristyksen arkkitehtina EK mafioosot ja toteuttajana Suomen oikeistohallitus.
    Oppia oikeistomafioosot olivat hakeneet Sisiliasta saakka!

    Keskipalkka ei kerro yhtään mitään, ainoastaan sen että hyväpalkkaisten ansiot ovat kasvaneet entisestään.
    Mediaani antaa realistisemman kuvan tilanteesta.
    Vähän lähteestä riippuen vuonna 2020 keskipalkka oli n.3500-3600 eur , mediaani 3150 ja jos osa-aikaiset otetaan mukaan mediaani putoaa 2900 euroon.

    Keskipalkka kertoo aika paljon kun se kertoo keskipalkan eli kaiketi keskiarvon maksetuista palkoista.

    Kiky oli vain vaatimaton korjaus villien ja perusteettomien palkankorotusten korjaamiseksi oikeaan suuntaan. Se oli liian pieni, ehkä kolmas osa siitä vähimmästä mitä olisi tarvittu mutta Sipilä oli hieman pelkuri eikä uskaltahnut oikein haastaa mafiosoja.

    Kun tutustut tilastokeskuksen ansioindeksiin niin löydät samat luvut joita sieltä lainasin.

    Miksi et ryhdy hyväpalkkaiseksi vaan tyydyt johonkin ay mafiosojen neuvottelemaan? Pitää vain kyetä vakuuttamaan työnantaja siitä, että sinä kykenet parempaan.

    Kiky oli kiristystoimien korjausliike koska ay mafiosot ovat jo -50 luvulta alkaen kiristäneet työnantajia jotka ovat hieman lammasmaisesti välttääkseen liiallista kahinaa antaneet liikaa periksi ilman sitä, että ay mafia takaa tuottavuuden nousun palkkojen nousua vastaavalla määrällä! On siis kikytettävä nuo kustannukset kohdalleen. Homma sujuisi parremmin jos jokainen tekisi omat sopimuksensa oman tuottavuutensa perusteella. yleissopoimuksissa fiksummat ja tuottavimmat häviävät koska joutuvat ansaitsemaan myös tumpeloiden palkkoja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse käydä Sirolaopistoa, riittää kun ottaa perskokkarilasit pois päästä ja osaa ajatella itse.

    Olet erehtynyt, ei vanhoja likaisia kalsareita kuulu vetää päähänsä, sillä ilman sitä eivät perskokkareet häiritse näköä. Laita pesuun ja pese myös pylly niin elämäsi kirkastuu!

    Keskipalkka antaa täysin väärän kuvan Suomalaisten palkkatasosta, mediaani kertoo totuuden joka paljon matalampi kuin keskipalkka.
    Työehtosopimuksessa sovitaan minimiehdot, kaikki siitä ylöspäin on neuvoteltavissa kuten olen itsekin tehnyt. Oikeiston markkinoima paikallinen kusettaminen on tarkoitettu hyväuskoisille hölmöille.

    KIKY oli oikeistomafioosojen härski kiristys jolla palkansaajan rahoja siirrettiin työnantajan kukkaroon, kikytetyt rahat valuivat osakkeenomistajien ja kampaviinerijohdon taskuihin.
    Suomen oikeistohallituksen rooli tässä näytelmässä oli häpeällinen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olet erehtynyt, ei vanhoja likaisia kalsareita kuulu vetää päähänsä, sillä ilman sitä eivät perskokkareet häiritse näköä. Laita pesuun ja pese myös pylly niin elämäsi kirkastuu!

    Ehkäpä sinunkin sitten kannattasi ottaa jo ne vanhat likaiset kalsarit päästäsi! Enää ei perskokkareet haittasi sinuakaan!!

    Ota opiksi tämä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kiky+oli+korjausliike,+joskin+liian+vaatimaton.+Se+oli+ay+mafian+vaatimus+koska+se+ei+kykene+itse+omia+virheitään+myöntämään!On+turhaa+edes+yrittää+syyttää+työnantaja+puolta+muusta+kuin+siitä,+että+se+ei+ole+vuosikymmenten+mittaan+ollut+riittävän+jämäkkä+ja+on+antanut+johtaa+itsensä+harhaan+noilla+ay+mafian+mafioso+tempuilla.Oikeastihan+kikyn+olisi+pitänyt+olla+luokkaa+15+-+20%+jolloin+olisimme+saaneet+sitä+kilpailukykyetua+reaalisti!Jos+olet+erimieltä+niin+esitä+asiasta+laskema!+Kerro+millä+perusteilla+on+työntekijöiden+kyky+tuottaa+noussut+ne+viimeiset+20%!+Eli+kun+2021+Q3+keskipalkka+on+ollut+3777€/kk+niin+siitä+20%+pois+ja+ollaan+2008+Q4+ajassa+jossa+tuo+keskipalkka+oli+3037€/kk.+Miten+ovat+työntekotavat++tuona+aikana+muuttuneet,+jotta+he+tuon+rahamäärän+olisivat+oikeasti+ansainneet?+Tuon+voisit+selvittää!+Älä+sitten+sorru+siihen+vanhaan+ansaan,+jotta+uudet+työnantajan+kustantamat+koneet+ovat+tehokkaampia+koska+se+koneiden+osuus+kuuluu+sille+joka+koneisiin+investoi!

    "Kiky+oli+korjausliike,+joskin+liian+vaatimaton."+Oli+jo+ihan+riittävä+ryöstö+ja+leipäjonojen+kasvattaminen."Oikeastihan+kikyn+olisi+pitänyt+olla+luokkaa+15+-+20%+jolloin+olisimme+saaneet+sitä+kilpailukykyetua+reaalisti!"Ainoa+vaan+että+tuolla+yhteiskunta,+kotitaloudet+ja+ostovoimasta+elävät+yritykset+olisi+kaatunut.+No,+kerro+lisää,+mutta+miten+joku+voi+olla+noin+tyhmä+kuten+sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti tarkoitat ”järkevästi” suunnitellulla taloudella yhteiskunnan turvaverkkojen alasajoa ja palveluiden yksityistämistä? Veronkierto ja sitä suojelevat poliitikot ovat mielestäsi ilmeisesti myös täysin OK?

    Järkevästi suunniteltu talous antaa ihmisille enemmän omasta ansiosta. Asia joka lienee sinulle perin outo koska se ei toimi ilman työtä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kiky+oli+korjausliike,+joskin+liian+vaatimaton."+Oli+jo+ihan+riittävä+ryöstö+ja+leipäjonojen+kasvattaminen."Oikeastihan+kikyn+olisi+pitänyt+olla+luokkaa+15+-+20%+jolloin+olisimme+saaneet+sitä+kilpailukykyetua+reaalisti!"Ainoa+vaan+että+tuolla+yhteiskunta,+kotitaloudet+ja+ostovoimasta+elävät+yritykset+olisi+kaatunut.+No,+kerro+lisää,+mutta+miten+joku+voi+olla+noin+tyhmä+kuten+sinä.

    Kun painat nuo lainaamasi mieleesi niin alat olla jo kärryillä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Järkevästi suunniteltu talous antaa ihmisille enemmän omasta ansiosta. Asia joka lienee sinulle perin outo koska se ei toimi ilman työtä!

    Yllättäen et vastannut yhteenkään kysymykseeni, tai eihän se yllätä 😄. Taisit kuitenkin tarkoittaa että kokkelien ydinäänestäjä joukon ei tarvitsi maksaa veroja kuten nykyään, loput kokkeliäänestäjistä kun ovat sellaisia wannabe kokkeleita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yllättäen et vastannut yhteenkään kysymykseeni, tai eihän se yllätä 😄. Taisit kuitenkin tarkoittaa että kokkelien ydinäänestäjä joukon ei tarvitsi maksaa veroja kuten nykyään, loput kokkeliäänestäjistä kun ovat sellaisia wannabe kokkeleita.

    Vastaukseni antaa selvityksen niihin kysymyksiin joita olette esittäneet. Siinä vain pitää ymmärtää lukemansa joka sinulle lienee liian vaikeaa!

    Tämä vastaamasi: "Järkevästi suunniteltu talous antaa ihmisille enemmän omasta ansiosta. Asia joka lienee sinulle perin outo koska se ei toimi ilman työtä!" Selvittää sen miten työ ja siihen liittyvä pitää järjestää, jotta jokaisella on omalla työllään mahdollisuus hyvinvointiin!

    Työllä nääs kaikki ratkeaa, ei verotuksella ja sitä aina vaan korottamalla!

    Vastauksesi ei vastaa mihinkään joten olet selvää perskokkari poliitikko ainesta, et kykene vastaamaan edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin! Saat yrittää vielä kerran, laitan tämän yksinkertaisten kysymysten muotoon niin pysyt perässä. 1) Kannatat yhteiskunnan turvaverkkojen alasajoa 2) Kannatat palveluiden yksityistämistä 3) Kannatat poliitikkoja jotka yrittävät jarruttaa veronkiertoa estävää lainsäädäntöä.
    Vastaukset muodossa kyllä/ei , kiitos.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun painat nuo lainaamasi mieleesi niin alat olla jo kärryillä!

    No+et+sitten+ymmärtänyt+tätäkään.+Mutta+ethän+ole+mitään+muutakaan+ymmärtänyt.Jos+mennään+kuten+ajattelet,+niin+silloin+minun+eläkkeenikin+pitäisi+pudota+tuon+15-20%,+sitä+en+hyväksy.+En+tosin+palkkojenkaan+pudotusta+hyväksy,+koska+ymmärrän+sen+kaiken+seuraukset,+mitä+sinä+et+taas+ymmärrä.

    Työeläke on ansaittua ja se poitää maksaa sen mukaan mistä summista on maksettu. Nuo rahat eivät enää juurikaan nosta tuotannon kustannuksia mutta liian suuret palkat nostavat koska monikaan ei kykene niitä oikeasti ansaitsemaan kilpailukyvyn siitä kärsiessä.

    Et sitten koskaann ole miettinyt, jos saat keskipalkkaisena palkankorotuksen josta 100€ putkahtaa lisää käteen kuukausittain niin sen kustannus työnantajalle kaikkine lisämaksuineen on lähes 250€ kun verotkin huomioidaan. Se siis nostaa hintoja enemmän kuin saat korotusta. Tuon vuoksi korotusta pitäisi maksaa vaiun jos henkilökohtainen tuottavuutesi nousee riittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastauksesi ei vastaa mihinkään joten olet selvää perskokkari poliitikko ainesta, et kykene vastaamaan edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin! Saat yrittää vielä kerran, laitan tämän yksinkertaisten kysymysten muotoon niin pysyt perässä. 1) Kannatat yhteiskunnan turvaverkkojen alasajoa 2) Kannatat palveluiden yksityistämistä 3) Kannatat poliitikkoja jotka yrittävät jarruttaa veronkiertoa estävää lainsäädäntöä.
    Vastaukset muodossa kyllä/ei , kiitos.

    Työ on terveelle ainoa hyväksyttävä turvaverkko! Sairaat ja kaltaisesi vajaakykyiset ovat sitten eri asia!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Työ on terveelle ainoa hyväksyttävä turvaverkko! Sairaat ja kaltaisesi vajaakykyiset ovat sitten eri asia!

    Et kyennyt vastaamaan!

    Työkö ainoa turvaverkko? Haluat siis, että Suomessa ei saisi periä varallisuutta omilta vanhemmiltaan!
    Kuitenkin monet pienyritykset pystyvät jatkaan toimintaansa, kun se tulee perintönä.

    Samoin on laita myös maataloudessa.
    Haluat näemmä lopettaa Suomesta perheyritykset ja oman maatalouden.

    Myös perintö on monelle turvaverkko - elinehto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et kyennyt vastaamaan!

    Vastaamaan mihin?

    Veikkaan kuitenkin, ettet kykene ymmärtämään vastaustani!

    En nääs lähde linjallesi tyyliin, joko olet lakannut hakkaamasta vanhaa äitiäsi! Tuo tyyli nimittäin paljastaa sinut tyhmäksi komuloiseksi!

    Kuten kirjoitin, työ on ainoa hyväksyttävä turvaverkko, jos et ole vajaakykyinen, kuten näytät ainakin pääsi osalta olevan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No+et+sitten+ymmärtänyt+tätäkään.+Mutta+ethän+ole+mitään+muutakaan+ymmärtänyt.Jos+mennään+kuten+ajattelet,+niin+silloin+minun+eläkkeenikin+pitäisi+pudota+tuon+15-20%,+sitä+en+hyväksy.+En+tosin+palkkojenkaan+pudotusta+hyväksy,+koska+ymmärrän+sen+kaiken+seuraukset,+mitä+sinä+et+taas+ymmärrä.

    Euroopan+talousveturissa+Saksassa+pudotettiin+palkkoja+muutama+vuosi+sitten+just+tuon+15-+20+%+ja+Britanniassa+tehtiin+lähes+sama+Thatcerin+aikaan+ja+saatiin+taloudet+aika+hyvin+kuntoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkäs konkreettisen teon nykyhallitus on sitten tehnyt jotta hyvinvointi on parantunut monilla aloilla verrattuna Sipilän kauden loppuun?
    Konkreettinen teko ja kuinka hyvinvoinnin parannus on mitattu?

    Työttömiä on nyt vähemmän, kuin Sipilän kaudella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työkö ainoa turvaverkko? Haluat siis, että Suomessa ei saisi periä varallisuutta omilta vanhemmiltaan!
    Kuitenkin monet pienyritykset pystyvät jatkaan toimintaansa, kun se tulee perintönä.

    Samoin on laita myös maataloudessa.
    Haluat näemmä lopettaa Suomesta perheyritykset ja oman maatalouden.

    Myös perintö on monelle turvaverkko - elinehto.

    Nyt sinun kannattaa mennä ja alkaa kasvamaan aikuiseksi ilman noita sosialismin typeryyksiäsi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Euroopan+talousveturissa+Saksassa+pudotettiin+palkkoja+muutama+vuosi+sitten+just+tuon+15-+20+%+ja+Britanniassa+tehtiin+lähes+sama+Thatcerin+aikaan+ja+saatiin+taloudet+aika+hyvin+kuntoon!

    Sitä on komuloissosialistin niin vaikeaa ymmärtää reaalimaailmaa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vastaamaan mihin?

    Veikkaan kuitenkin, ettet kykene ymmärtämään vastaustani!

    En nääs lähde linjallesi tyyliin, joko olet lakannut hakkaamasta vanhaa äitiäsi! Tuo tyyli nimittäin paljastaa sinut tyhmäksi komuloiseksi!

    Kuten kirjoitin, työ on ainoa hyväksyttävä turvaverkko, jos et ole vajaakykyinen, kuten näytät ainakin pääsi osalta olevan!

    Kannatat siis veronkiertoa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömiä on nyt vähemmän, kuin Sipilän kaudella.

    Kun+Sipilä+aloitti+oli+työllisyys+prosentti+68%+ja+hänen+lopettaessaan+72%+Josta+se+tuskin+on+isommin+noussut.+Sipilä+onnistui+varsin+hyvin+työllisyyden+hoidossa!TEM+tilaston+mukaan:+"Työ-+ja+elinkeinotoimistoissa+ja+kuntakokeiluissa+oli+elokuun+lopussa+yhteensä+281+000+työtöntä+työnhakijaa."+Tämä+siis+kuluvana+vuonna+eli+hitosti+liikaa.+Vasta+ensivuonna+näkee+miksi+se+lopulta+2021+muodostuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatat siis veronkiertoa!

    Onko työnteko veronkiertoa? Aika outo näkemys sinulla!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Nyt sinun kannattaa mennä ja alkaa kasvamaan aikuiseksi ilman noita sosialismin typeryyksiäsi!

    Noin koville sitten sinuun otti kun pitäisi ymmärtää markkinatalouden ja hyvinvointivaltion yhteys.
    Sillä molemmat tarvitsevat toinen, toistansa.

    Kun korona epidemia hyydytti talouden, silloin näyttämön valtasi valtiot joiden rahoituksella pidettiin markkinoita toiminnassa.
    Moni palvelualan yritys olisi ilman taloudellista tukea, romahtanut täysin.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Onko työnteko veronkiertoa? Aika outo näkemys sinulla!

    Et edes osaa vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin, aika outoa!!

    Ota opiksi tämä!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun+Sipilä+aloitti+oli+työllisyys+prosentti+68%+ja+hänen+lopettaessaan+72%+Josta+se+tuskin+on+isommin+noussut.+Sipilä+onnistui+varsin+hyvin+työllisyyden+hoidossa!TEM+tilaston+mukaan:+"Työ-+ja+elinkeinotoimistoissa+ja+kuntakokeiluissa+oli+elokuun+lopussa+yhteensä+281+000+työtöntä+työnhakijaa."+Tämä+siis+kuluvana+vuonna+eli+hitosti+liikaa.+Vasta+ensivuonna+näkee+miksi+se+lopulta+2021+muodostuu!

    9eur/pvä ei ole mitään oikeita työpaikkoja

    Sipilä "työllisti" aktiivimallilla työttömiä kurssittamalla. Et taida pahemmin uutisia lukea, vai etkö ymmärrä. Sinä ilmeisesti edelleen elät siinä että Sipilä loi 140 00 uutta työpaikkaa? Jotka hävisi samaten kuten aktiivimalli.

    Nykyinen hallituksen aikana oikeasti korona aikana paremmin hoidettu työllisyys. Vaikka koronan vuoksi jo ollut haasteita entisten yritysten ja työpaikkojen säilyttämiseksi. Tämä totuus sinun harhoille ja Sipilän hallitukselle noloa. Tosin ei kai kukaan oikeasti kadehdi nykyistä menoa? Päättäjiä tule ja menee, ja onneksi Sipilä meni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    9eur/pvä ei ole mitään oikeita työpaikkoja

    Jos viitsit hieman muistella niin tuota 9€/pv ei ole ollut viimeiseen sataan vuoteen ainakaan. Tuo on pelkkää komuloisvitsiä! Mietippä mitä muuta noille maksettiin ja mikä oli syynä 9€ päiväkohtaiseen lisään?

    Voisitte te komuloisetkin alkaa elämään todellisessa maailmassa ja lopettaa tuon pravda propagandanne!

    Onhan hyvä saada porukka liikkeelle muuallekin kuin baarin tiskin viereen kaljalle. Kun on ololut pitkään työtön niin ei ole huonoa jos ensin hieman totutetaan taas uuteen päiväohjelmaan.

    Pitkään työttöminä olleet eivät ole tuottavia työntekijöitä kohtakaan vaan siinä mennee useimmilla ehkä kuukausia ennenkuin alkaa palkan todellinen ansainta. Jotkut tietysti ovat tässäkin fiksumpia.

    Nythän SS bvain pyrki korjaamaan hallituksen tekemiä virheitä kun se esti liiketoimintaa vaikka hyvästäkin syystä. Mitäänhän ei ole tehty sen hyväksi, että yritystoimintaan saadaan uutta vauhtia vaan samaa matelua se on ay mafian vahtiessa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos viitsit hieman muistella niin tuota 9€/pv ei ole ollut viimeiseen sataan vuoteen ainakaan. Tuo on pelkkää komuloisvitsiä! Mietippä mitä muuta noille maksettiin ja mikä oli syynä 9€ päiväkohtaiseen lisään?

    Voisitte te komuloisetkin alkaa elämään todellisessa maailmassa ja lopettaa tuon pravda propagandanne!

    Faktat on teille kokkeleille aina vaikeita asioita.
    Ei siitä sentään sataa vuotta ole, edellisen oikeistohallituksen aikaan tosiaan 9eur/pvä ja 1tunti/vko oli oikeiston käsitys työpaikoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Faktat on teille kokkeleille aina vaikeita asioita.
    Ei siitä sentään sataa vuotta ole, edellisen oikeistohallituksen aikaan tosiaan 9eur/pvä ja 1tunti/vko oli oikeiston käsitys työpaikoista.

    En edes tiedä onko kokkelipiimää enää edes yleisesti saatavilla, muistaakseni joskun -50 luvulla sellaistakin oli saatavilla. Ehkä sille on nyt uusi tuleminen?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    En edes tiedä onko kokkelipiimää enää edes yleisesti saatavilla, muistaakseni joskun -50 luvulla sellaistakin oli saatavilla. Ehkä sille on nyt uusi tuleminen?

    Ei olisi suuri haitta jos kokkelit poistuisivat Suomen poliittiselta kartalta.

    Äänestä

Tarkoitat kai kaikki muut maat euroopassa ! Näinhän se on.

Äänestä

Tämäkin ketju menee kinasteluksi asian vierestä, ei itse verosta. Tällä tavalla moni kiinnostava ketjun aloitus vesitetään pelkällä mielipidesalaatilla ja oman arvon pönkittämisellä.

Äänestä
  • Oikeistossa halutaan puhua mielummin asian vierestä kuin itse asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jo useassa maassa käytössä oleva ulkomaisten sijoittajien voittojen tulottamisvero on saanut raharikkaat itkemään viiksiinsä ulkomailla. Myös ulkomaalla verokirjaansa pitävä Sammon suuromistaja on tullut lausumaan mielipiteensä asiasta. Hänen mielestään kaikki muut pohjoismaat ovat todella huonoja talouspolitiikassa, koska pitävät yllä tätä Suomeen suunniteltua veroa. Ja nyt hänen Suomesta saamansa osingot ovat saamassa samanlaisen veron kuin muissakin maissa verotetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu