menestystä tavoittelevia teoksia?
Olen juuri Anna Takasen esikoisteoksenjoka kertoo hänen isästään joka oli sotalapsi Ruotsissa ja siitä traumasta minkä sota ja suomalaisuus hän on kantanut (sota josta hän ei tiedä paljoakaan) ja suomalaisuus, koska isä oli sotalapsi, joka jäi Ruotsiin ja joka lähes unohti suomenkielen ja Anna on ruotsalainen, vaikka hänelle tutkiskella suomalaisia juuriaan onkin ollut tärkeää.
Juttelin myös poikani kanssa Åsa Linderborgista joka kirjoitti täällä menestyneen romaanin alkoholistuneesta isästään "Mig äger ingen" ja siitä miten koko suku katkaisi välinsä hänen kanssaan kun perheen ja suvun likapyykit levitettiin julkisuuten ilmanasianomaisten lupaa.
Ovatko nämä elämänkertaromaanit, lähisukulaisten ja omaisten elämänkerrat tarkoitettu terapiaksi, kasvun ja selviytymisen osittain narsisitisiksi kuvauksiksi vai jos on tunnettu henkilö, kasvattamaan vain omaa rahakirstua?
Olisiko tarkoituksena vain kertoa tarina, josta muut samassa tilanteessa olevat voivat saada kannustusta ja esimerkkiä, tunnustusta ja tsemppiä?
Olen juuri Anna Takasen esikoisteoksenjoka kertoo hänen isästään joka oli sotalapsi Ruotsissa ja siitä traumasta minkä sota ja suomalaisuus hän on kantanut (sota josta hän ei tiedä paljoakaan) ja suomalaisuus, koska isä oli sotalapsi, joka jäi Ruotsiin ja joka lähes unohti suomenkielen ja Anna on ruotsalainen, vaikka hänelle tutkiskella suomalaisia juuriaan onkin ollut tärkeää.
Juttelin myös poikani kanssa Åsa Linderborgista joka kirjoitti täällä menestyneen romaanin alkoholistuneesta isästään "Mig äger ingen" ja siitä miten koko suku katkaisi välinsä hänen kanssaan kun perheen ja suvun likapyykit levitettiin julkisuuten ilmanasianomaisten lupaa.
Ovatko nämä elämänkertaromaanit, lähisukulaisten ja omaisten elämänkerrat tarkoitettu terapiaksi, kasvun ja selviytymisen osittain narsisitisiksi kuvauksiksi vai jos on tunnettu henkilö, kasvattamaan vain omaa rahakirstua?
Olisiko tarkoituksena vain kertoa tarina, josta muut samassa tilanteessa olevat voivat saada kannustusta ja esimerkkiä, tunnustusta ja tsemppiä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onko se sinun kirjasi auto tai biofiktio ja mitä suku/perhe sanoi siitä?
Tämä ei ole nyt minun kirjoistani mutta käsittelee aihetta joka on mietityttänyt.
Kumpikaan kirjoistani ei kuulu näihinkategorioihin. Ensimmäinen on elämänkerta ja siinä ei ole muuta fiktiivistä kuinjotkut nimet, jotka olen muuttanut.
Toinen on veljeni elämänkertaan tai oikeastaan vain viimeisen kymmenen vuoden tapahtumiin keskittyvä romaani, joka on fiktiivinen vaikka ne jotka tunsivat hänet löytävät kyllä paralleeleja. Monet kirjailijat käyttävät omaa tai perheenjäseniensä elämää materiaalina josta he luovat fiktiota ja uutta tarinaa; se ei ole mielestäni ole myöskään narsismia tai paljastelua.
Ensimmäinen kirjani sai perheen/suvun jäseniltä pelkästään ruusuja ja haleja. Toista kirjaani (Kuolema) en ole lähetellyt sukulaisille, mutta sen käännös tulee ilmestymään englanninkielisenä e-kirjana ja on omistettu veljeni tyttärelle. Sukulaiseni tietävät kirjasta ja sen aiheesta eivät ole kieltäneet minua julkaisemasta sitä, mutta loppueditoinnissa poistin tiettyä materiaalia, joka ei ollut tapahtumien, juonen tai henkilöhahmojen kannalta tärkeää, mutta josta joku olis voinut loukkaantua.
Mm. Isabel Allende, joka kirjoittaa paljon auto/biofiktiota on sanonut että puolet suvusta ei halua olla missään tekemisissä enää hänen kanssaan. Hänen miehensä lapset kielsivät häntä kirjoittamasta heistä yhdessä hänen kirjoistaan.
Tämä on varmaan tuttu dilemma monille jotka kirjoittavat tai joiden perheessä tai suvussa on kirjoittajia.
Luulin, että biofiktio on jotain kompostoitavaa fiktiota, fiktiobiojätettä.
Ei fiktio eläessään.
Vanhin edesmenny veljeni oli sotalapsena Ruotsissa useimpia vuosia, kun vanhempani olosuhteiden salliessa sitten halusivat lapsensa kotiinsa suomeen, siellä missä veljeni oli ruotsissa ei haluttu palauttaa häntä suomeen, useiden yhteyden ottojen jälkeen veljeni kuitenkin palasi suomeen.
Sen kuullu ettei suomen kieli enään sujunu vaan oli opeteltava uudemman kerran äidinkieltä, tapauksen jälkeen ruotsista muistettiin paketein useita vuosia jälkeenpäin.
Takasen kirja isästään on yhdistelmä omaa elämänkertaa ja isän/suvun tarinaa. Fiktion osuutta siinä on vaikea nähdä. Erittäin avointa ja omaa sieluaan paljastavaa ja samalla perheen asiat mennään läpi hyvinkin rehellisesti. Minulle tuli tunne siitä että Takanen, vaikka olikin käynyt terapiat läpi ja tehnyt teatteriesityksen omasta elämästään ja sotalapsista "Fosterlandet" ei ole oiken vieläkään sovussa itsensä kanssa.
Ruotsiin lähetettin n. 72 000 lasta suojaan ja heistä n. 7000 ei palannut Suomeen. Sotalapsista on kirjoitettu paljon; sekä romaanin että biografian muodossa, tehty filmejä, dokumentteja jne. ja voisi ajatella että se on ollut suuri trauma sekä lapselle että vanhemmille, molemmilla puolella lahtea. Lukisin mielelläni kirjan jossa sotalapsi ei olisi ollut renkinä maalaistalossa tai keittiöpiikana ruotsalaisessa kodissa (kaikki lapset, etenkin maaseudulla joutuivat osallistumaan talon töihin ainakin Suomessa siihen aikaan). Luulisin että suurin osa lapsista varmastikin koki surua kun joutui eroamaan vanhemmistaan, perheestään ja kodistaan, mutta että sopeutuminen ruotsalaiseen perheeseen olikuitenkin suhteellisen ongelmatonta, varsinkin sen jälkeen kun lapsi oli oppinut kielen.
Gustav Wiklundia rääkättiin lapsirenkinä 11 vuotta Ruotsissa
NÄYTTELIJÄ Gustav Wiklund kuoli Helsingissä 27. elokuuta 2019 85-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä toukokuun 26. päivänä 1934.
Näyttelijä, kuvataiteilija, viulisti, käsikirjoittaja ja ohjaaja Gustav Wiklundilla oli taustanaan traumaattinen lapsuuden kokemus. Tutkijoiden tilastoiman yhteensä noin 80 000 suomalaislapsen tavoin hänet lähetettiin sotalapseksi. Wiklund viipyi Ruotsin Smoolannissa peräti yksitoista vuotta.
Onkohan lukija paras henkilö vastaamaan tuohon ? Siis miksi kirjoittaja kirjoittaa, mitkä ovat hänen motiivinsa ?
Helvi Hämäläinen, joka käsittääkseni kirjoitti aika rohkeasti ja suorasukaisesti elämästään ja läheisistään, kirjoitti, koska "hänen oli pakko"....Ja tuo pakkohan voi sisältää kaikki nuo luetellut motiivit.
En oikein usko, että kovin ala-arvoiset motiivit kantaisivat kirjaksi saakka, narsisimi, kosto, eikä ainakaan rahanahneus. Ellei sitten ole kyse näistä julkkiselämäkerroista, jotka saattavat olla vaihdittamassa hiipuvaa uraa tai muuten antamassa tarpeellista nostetta omaan arkeen, jos tähteyden antama ei sillä hetkellä riitä. Tai sitten voi olla kyseessä kustantajan "tilaus", jos tämä arvioi, että kirja voisi "myydä".
Statuksen parantaminen on ollut ainakin erään tuntemani kirjailijan päämotiivi.
Itseterapointi ei taida kovasti "myydä", kun sitä pystyy tekemään melkein kuka tahansa tavis, vaikka bloginsa avulla.
Mitä tuohon moraaliseen puoleen tulee, niin katson kyllä, kirjailija Teuvo Saavalaista siteeratakseni: "ihminen saa sanoa mitä vain, mutta hän myös maksaa siitä". Muiden pahaksunnalla, hylkäämisellä tai omantunnon pistoksilla.
Raamatustakin löytyy hyvä eettinen ohje tähän: "kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna" (Paavali).
Saavalainen syytti lastensa itsemurhista tunnistettavissa olevia paikkakuntalaisia. Esim ettei poika saanut kesätöitä. Vihjaili yhdessä kirjassa suhteesta oppilaaseensa. Ei ole luvallista eikä ainakaan moraalista.
Tuosta minulla ei ole tietoa, Ano 19.51. Eiköhän hänkin silti joutunut "maksamaan" sanoistaan.
Kuten moni muukin tilityskirjailija.
Timo K Mukka tulee ainakin heti mieleen....
1920- luvulla Uppsalaan perustettiin valtion rodunpuhdistuslaitos poistamaan alirotuiset lyhytkalloiset kuten suo/saamelaiset Ruotsista
On selvä että tämä lisäsi suomalaissotalasten huonoa kohtelua ja orjuuttamista renkeinä ja piikoina taloudellisen hyödyn lisäksi
Ette tiedä tai vähättelette tätä, koska kekkosaikana näistä vaietiin sen takia, että ...
Kallonmittaus on persujen hommaa nykyään.
Tässä on yksi alistettu pönttö
Kekkosajan Kremlin nuolennan tuote
Aloitin viime yönä lukemaan Susanna Alakosken viimeisintä, "Londonflickan" joka on jatkoa edelliseen, "Bomollsängeln", joka kertoo suomalaisten naisten työn historiaa Ruotsissa, Suomessa ja muuallakin maailmassa. Vaasalaissyntyinen kirjailija kirjoittaa ruotsiksi ja on asunut valtaosan elämäänsä täällä mustikassa; tehnyt nimeä täällä ja onkin mielestäni aivan varteenotettava ja nimensä ansainnut kirjailija.
Hänen kirjojensa taustatutkimukset ovat huolella tehtyjä ja koska ne eivät ole omaelämänkertoja, mutta kuitenkin lähtökohtaisesti hänelle tuttuja miljöitä ja henkilötyyppejä, niin ne ei herätä samanlaista itsetutkiskelu/narsismi/terapeuttista vibraa kuin esim. Takasen kirja.
On vapauttavaa lukea kirjoja joiden henkilöhahmoihin pystyy pääsemään sisälle, tavallaanj opa osittain samaistumaan , mutta joissa kirjailija on ottanut sopivaa välimatkaa omaan itseensä tarinaa kertoessaan.
Eikö ihan jokainen ansaitse nimensä?
Nimi=maine.
Ei meistä kukaan ole ansainnut nimeään.
Jos nimi on niin kuuluisa että se tunnetaan joka huushollissa niin se on yleensä jollain tavalla ansaittu :)