Nyt sitten on tulossa kaikille yli 12 vuotiaille kolmas koronarokote. Erittäin hyv.
Lisäksi koronapassin jatkoa suunnitellaan. Nyt on linja oikea.
Lisäksi koronapassin jatkoa suunnitellaan. Nyt on linja oikea.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä. Kaikkien pitää noudattaa agendaa ja niskuroijille niskalaukaus armotta. Me kiltisti piikitetyt voisimme kehittää jonkinlaisen tervehdyksen, jolla jatkossa tunnistamme toisemme.
Ja rokottamattomat ovat tällä hetkellä suurin uhkamme, jotka muodostavat hengenvaaran meille, koska eihän mikään rokote nyt vaan ole ihan täysin varma.
Janoan jo seuraavaa piikkiä. Mitäs veikkaatte: tuleeko seitsemäs piikkikierros jo ennen ensi juhannusta?
Koronatauti ei ole vaarallinen pelkästään vanhemmalle väestölle
"Korona kiertää lasten ja nuorten keskuudessa Etelä-Pohjanmaalla, eikä sairaalahoidon tarpeelta ole vältytty. Alle 20-vuotiaita on sairaalahoidossa Seinäjoen keskussairaalassa juuri nyt kolme. Nuorin on 12-vuotias.
Nuoret ja rokottamattomat kärsivät hengitysvaikeuksista, hapenpuutteesta ja keuhko-ongelmista. Rokotus näyttäisi siis suojaavan vaikeilta keuhko-oireilta
Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo sanoo, että nyt sairaalahoidossa olevat nuoret ovat olleet perusterveitä, mutta rokottamattomia.
– Heillä ei ole perussairauksia, mutta tulee silti koronan vaikea hengitysvajausmuoto. Keuhkokuvat ovat pahannäköisiä. Keuhkot ovat vaurioituneet pahoin ja niistä voi jäädä pysyviä jälkiä. Ja on jäänytkin, kertoo Jokisalo."
https://yle.fi/uutiset/3-12159986
Saako tyhmä maalainen kysyä jotain? Mistä kehittyi DNA? Olisko se ollu RNA? Mistä syntyi elämä? Eli eihän tässä ronkita sun DNA:ta vaan mennään vielä syvemmälle... ja jauhetaan et eihän me käytetä ku välittäjä rna:ta... Että silleen... viisaammat miettiköön... jokuhan tässä vähän haiskahtaa! Jos sulla ei ole suvussa mielenvikaisuutta/ perinnöllisisä sairauksia niin tahdotko sä että sun geeniperimää ronkitaan? Eikä taas jauheta siitä et tutkitaan..... Mitä Tutkii THL? Odottaa tuloksia Israelista..? Eikö itse osaa?
Tuo linja on arseesta.
Aloittaja on menettänyt järkensä. Lukekaa haitoista ja vaaroista fimean sivuilta joka kirjaa määrät ja oireet. Kamalaa piikittää lapsia tuollaisilla aineilla. Ihan hirveää!
https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/fi.fimea.tuotanto.dokumentit/Nuoret.pdf
Sillä on kiire. Just sillä.
Kyllä. Agenda täytyy survoa läpi nopeasti ja voimalla. Vain sillä tavalla saavutetaan riittävä joukkohysteria.
Facebook-ryhmät Irti koronapsykoosista ja Koronakapina. Julkisia.
Tässä on se lopullinen päämäärä, johon tällä kaikella pyritään: https://michaelsavage.com/new-zealand-prime-minister-admits-she-wants-to-create-two-classes-of-citizens-based-on-vaccination-status/
Uuden Seelannin pääministeri sanoo sen ääneen, että haluaa erotella ihmiset kahteen kastiin. Hyvin on ottanut oppinsa Aatun valtakunnasta. Tätäkö rokotetut meilläkin haluavat?
Kyllä kaikkien pitää ottaa rokote. Ei sen ottamatta jättämistä saa perustella sillä että se on kokeellinen rokote ja jopa vuosien päästä saattaa ilmetä haittavaikutuksia jopa kuolemaa. Entäs sitten me jotka ovat ottaneet rokotteen ! Kyllä meidän kaikkien pitää olla samalla viivalla eikä rokottamattomilla saa olla mitää eruoikeuksia selvitä kun koirat veräjästä vaan sen takia etteivät ottaneet piikkiä !!!!!!