On lyhytnäköistä väittää että tietty genre kuuluu vain tietylle sukupolvelle

Sillä ei ole oikeastaan minun pitämiseni kanssa mitään tekemistä että etenkin kansallissäveltäjämme askeettiset, staattiset ja frigidit myöhäissinfoniat eivät puhuttele kuulijan tunteita ja saa häntä haltioitumaan ja pakahtumaan sillä kernaasti minäkin kuuntelisin kansallissäveltäjän sinfonioita mitä suurimmalla nautinnolla ja tyydytyksellä ja lukisin hänet suomen merkittävimpien säveltäjien joukkoon jos ne vaikuttaisivat kohottavasti tunteisiin kuten vaikka Melartin ja Tuukkanen ym. suuret ja vaietut sinfonikkomme Saikkola, Pesonen, Aaltonen, Leiviskä, Fougstedt, Karjalainen, Fordell, Pergament, Linko, Ranta jne jne.mutta kun kansallissäveltäjä vaikuttaa minusta olevan näistä kaikista ja monista muista heikoin säveltäjä sillä hänen teoksistaan eivät puhu mitkään imaginaariset intohimot. Arvostan myös monia varhaisia modernisteja kansallissäveltäjää enemmän.

Tein jälleen pienen kokeen tai empiirisen testin ja kuuntelin aluksi kansallissäveltäjän 5. sinfonian miltei minimalistista finaalia jousien huminoineen ja alati toistuvine käyrätorvien keinuvine aiheineen joka ei vaikuttanut tunteisiini oikein mitenkään pienen pientä sentimentaalista virettä ja toisinaan pientä huvittuneisuuden tunnetta ehkä lukuunottamatta jonka jälkeen siirryin kuuntelemaan suurin odotuksin Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky-osaa kun tuota laajaa 16 ja puoli minuuttista kaunista vaikkakaan ei yhtä dramaattista uutta Tuukkasta sisältävää avausosaakaan lähes impressionistisessa pehmeydessä ja jousien aaltomaisessa melodiikassa ei Spotifyssa eikä tuubissa ole niin vaskien fanfaareiden ja patarummun tremolon myötä suuni revähti jälleen ammolleen ilmaa huohottaen haukkoen ja silmät painuivat tiukasti kiinni kohottautuessani päätäni nostaen istuvaltani kohti katonrajaa osaksi musiikin emotionaalisesta voimasta ja sen romanttisesta hehkusta pakahtuneena osaksi itse aiheutettuna kiihkona. Toistin kokeen vähän myöhemmin ja tulos oli sama joten tämä todistaa Tuukkasen musiikin ylivertaisuuden kansallissäveltäjään nähden. Mikä vielä ihmeellisempää, kansallissäveltäjää soitti sentään maailman paras orkesteri kapellimestarinsa Rattlen johdolla kun Tuukkanen sai tyytyä Jyväskylän sinfoniaorkesterin soittoon ja silti voimasuhteet olivat Tuukkaseen päin kallellaan.

En ymmärrä mitä ihmiset näkevät kansallissäveltäjämme vaisuissa ja sentimentaalisissa, kauhtuneissa ja tunkkaisissa sinfonioissa kun taas Tuukkanen tuntuu tekevän minut välillä sekapäiseksi musiikkinsa romanttisella paatoksella ja valtaisalla hurmiolla noin positiivisessa mielessä. Sen tämä leikkimielinen mutta selvää kieltään puhuva koe osoittaa ettei Tuukkanen ole ainakaan kansallissäveltäjää yhtään huonompi säveltäjä eikä hänen jälkimadetojalainen musiikkinsa ansaitsisi siten sitä täydellistä ja epäoikeudenmukaista unohdusta joka sen osaksi on tullut

Olisipa meillä kaikki Tuukkasen sinfoniat ja muut orkesteriteokset levytettynä sillä niin kaunista musiikkia sanan varsinaisessa mielessä hän on moniin nykypäivän modernisteihinkin nähden säveltänyt että on suuri menetys musiikkia rakastavalle yleisölle kun hänen musiikkiaan ei voi kuulla enempää.