Tekeekö pikkulinnut pesää tähän aikaan vuodesta?

Kerrostalon peltikaton räystään alle sisään ja ulos käy kova trafiikki. Ei siellä ainakaan poikasia luulisi tähän aikaan vuodesta olevan.
12303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jotain sapuskaa, toukkia tai pesään kuolleita linnunpoikasia. Linnut pyrkii syksyisin jopa sisätiloihin, tintit on säännöllisiä vieraita kun tehotuulettaa parveke ovi auki.

Äänestä

Mutta tuo on jatkunut jo parin viikon ajan

Äänestä

Niillä on talveksi vakiintuneet paikat, missä nukkuvat yöt ja päivällä käyvät lepäämässä. Jokainen yksilö hankkii oman vakipaikan, jos lintuja on paljon, voi olla, että joutuvat vahtimaan ja päivystämään omaa tärkeää kämppäänsä pitkin päivää.

Äänestä
  • Mutta lintuja on ainakin 2 jotka käyttävät tuota pesää

    Äänestä

Täällä majailevat keittiön katonrajassa ulkoseinän eristeissä. Osaavat talvella jopa kasata eristeitä kulkuaukon ympärille viimaa vastaan. Oravakin asusti joskus naapurina.

Äänestä

Pikkulinnuille pitäisi kaikkien näpräillä teippaamalla tyroksista lämpöisiä talvipesiä räystäiden alle.

Äänestä
  • nokkivat äkkiä tyroksit suihhinsa

    Äänestä

Luonnosta oppii kaikkea ihmeellistä kun pitää silmänsä auki. Saattaa huomata jopa sen että eläimet ovat viisaita!

Äänestä

Ainoastaan pulut voivat pesiä läpi vuoden, nykyään. Onneksi stadissa pulujen määrä on jostain syystä vähentynyt. Ehkä siksi, että mummot ovat lopulta uskoneet, että kyyhkysten ja siten myös rottien ruokkiminen on kielletty.

Äänestä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008357674.html

"Keittiöstä kuului outoa rapinaa Heinolassa – kaapin takaa paljastui harvinainen vieras
Talitintti oli päässyt ilmanvaihtokanavaa pitkin sisälle kerrostaloon Heinolassa.
– Palomiehet avasivat keittiöstä ikkunan, sammuttivat valot ja sulkivat oven, niin ei aikaakaan, niin talitintti oli lentänyt ulos vapauteen, Vornanen kuvaili."

Kumma, kun palokunta hälyytetään paikalle yhden pikkulinnun takia.
Olisivat voineet antaa kyseisen neuvon puhelimessa ja kyllä tuon älyää, jos on maalaisjärkeä päässä, että avaa ikkunan ja pimentää huoneen, niin lintu lentää valoa kohti.
Eri asia, jos ikkunaa ei saa auki, kuten vanhemmissa taloissa, joissa ei ole tällisia uusia ikkunoita, jotka saa avattua.

Äänestä
  • Entä jos rapistelija olisi paljastunut rotaksi?

    Äänestä

Kafferilinnut tekevät pesää ympäri vuoden lennettyään ensin tänne suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kerrostalon peltikaton räystään alle sisään ja ulos käy kova trafiikki. Ei siellä ainakaan poikasia luulisi tähän aikaan vuodesta olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu