Marin Berliiniin lupailemaan EU:n sosiaalirahastoa

Merkel ja kumppanit heittää Sannukallemme yläfemmat ja Sannukka lupaa suomen ottavan osaa suunniteltuun 72 miljardin euron sosiaalirahastoon, lyödäänkö vaikka vetoa.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mairea mutta väkinäinen tekohymy ollut Marinilla uutisklipeissä.

Äänestä

Suomi allekirjoittaa tuon sopimuksen ensimmäisenä ja kuvat lehdissä kehujen kanssa kuinka hyvinvaltio ja maailman onnellisin kansa ottaa osaa Euroopan rikkaiden maiden sosiaaliturvan omalle kontolleen, ollaan me "onnellisia" ja hölmöläisiä.

Äänestä

Täh? Se sosiaalirahastohan on jo olemassa ..jotain uutta taas????

Äänestä

Tällaiset asiat ovat oikeasti vakavia.
Biletykset ja pikkukähminnät ja möhlinnät eivät sinänsä ole, mutta kun sellaisista on tullut pääministerin lähes pääasioita eikä mitään varsinaisia valtionhoidon kannnalta merkittävää esiinny, ei voi luottavaisin mielin uskoa Suomen etua hänen hoidettavakseen.
Onhan Marin jo kuin suosion saamiseksi julistanutkin kannattavansa EUn määräysten menevän Suomen perustuslain yli.
Suomea ajetaan yhä syvemmälle tulonsiirtounioniin vastoin kansan tahtoa ja etua.
Suurimmista asioista ei meillä ole koskaan sallittu äänestää vaikka esiinnytään demokratian mallimaana.
Sellainen demokratia on silmänlumetta ja valetta.
God bless Finland!

Äänestä
  • Pienissä sievissä Marin lupaa Eu-pomoille Suomen rahat.

    Äänestä

Kyllähän tällaisesta ylitse pursuavasta vauraudesta riittää jaettavaa ympäri maailmaa.

Äänestä

suomi on kynnysmatto takana nauravat lisää tälläistä.

Äänestä

Oikeasti ei Marin ymmärrä elvytyshastosta tai liittovaltiokehityksestä yhtään mitään .
Kansa kaipaa tietoa Suomen linjasta mutta ainoat asiat joita Pm kertoo on kakkureseptit ja lapsen tasolla olevat Instagram -päivitykset , niilläkö Suomen asioita hoidetaan ?

Äänestä

Suomen maine varmaan taas vaakalaudalla jos ei anneta miljardeja muille.

Äänestä

eu. uhkaukset kettumaisia .
EI YHTÄÄN EUROA ANTAA TULLA LUNTA TUPAAN.

Äänestä

Suomelle on kunnia asia olla nettomaksaja

Äänestä

pikenmin sosialisointi rahasto missä sosiaaliset tujet jajetaan neuvottelu tuloksen mukaan kuten elvytys paketissakin,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Merkel ja kumppanit heittää Sannukallemme yläfemmat ja Sannukka lupaa suomen ottavan osaa suunniteltuun 72 miljardin euron sosiaalirahastoon, lyödäänkö vaikka vetoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu