että miten tällaisessa koronatilanteessa toimitaan. Kyllä osaavat hallituksen jäsenet ja THL, jos vaan haluavat ottaa ohjat käsiinsä, mutta se lepsuilu jatkuu ja tilanne on melko tukala kohta Koronatartuntojen lukumäärän kanssa.
Lopettakaa se hyssyttely ja omien pisteiden kerääminen toitottamalla vain ja ainoastaan SUOSITUKSIA. Ottakaa samanlainen kunnon ote kuin on ollut Australiassa ja muualla mm. Italiassa, että rokotepakko on oltava ja rokotetodistus kaikkiin muihin paikkoihin paitsi automarketteihin, lähikauppoihin, lääkäripalveluihin ja apteekkeihin. Mikä se lepsu homma sekin on , kun ei muka linja-autossa ja yleisissä kulkuneuvoissa tarvitse pakosta käyttää maskia?
Miksi VANHUSTENHOIDOSSA HOITOHENKILÖKUNNAN NIINKUIN MUISSAKIN HOITOYKSIKÖISSÄ EI TARVITSE OTTAA KORONAROKOTETTA? SUOMESSA ON TÄMÄN LEPSUILUN TAKIA KUOLLUT JO YLI 1000 IHMISTÄ, JOISTA SUURIN OSA ON VANHUKSIA JA VANHUSTEN PALVELUN YKSIKÖISSÄ KUOLLEITA NIINKUIN KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLLEITA. Tokihan on niitä, jotka rokottamattomina itse liikkuvat kodin ulkopuolella vanhukset. ONKO TUO VAPAAEHTOISUUS HOITOHENKILÖKUNNALLE JÄTETTY JUURI SIKSI, ETTÄ SAADAAN MAHDOLLISIMMAN PALJON VANHUKSIA HAUTAAN HOITOHENKILÖKUNNAN TAHOLTA, KUN ROKOTEPAKKOA EI HEILLÄ OLE. Eli toisin sanoen valtiovallan toimesta halutaan pois päiviltä terveydenhuoltoa kuormittava vanhusväestö. Tällaiseen asiaan tulisi jo puuttua kovalla kädellä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinäkö tiedät?
Voitko laittaa mukaan sinun koulutuksesi ja työkokemuksesi ihan vain siksi, että täällä voi kuka tahansa peruskoulun käynyt väittää ihan mitä tahansa.
4 vuotta hoitoalan koulutusta ja jatkokoulutusta yliopistossa 3,6 vuotta.
Lisäten vielä työkokemus hoitoalalla 11 vuotta ja vanhustenhuollossa alueella HUS 5 vuotta.
Presidentin olisi hyvä puuttua hallituksen toimiin ja koronasuosituksiin.
Itsestään selvä asia = hoitohenkilökunta vanhusten ja heikkokuntoisten hoitopaikoissa koronarokote pakollinen
Paha juttu, sillähän varmistetaan tartunnat.
Kuuluu meneillään olevaan agendaan.
Onko aloittajalle annettu kolmas piikki?
IS koronavirus leviää juuri nyt vanhusten palvelutaloissa Oulussa.
Valtiovallan touhu on hyvin erikoista, tahallista toimintaa, tarkoituksellista.