Komitea esittää pakollisia kutsuntoja naisille

– lintsareita uhkaa rangaistus.
Asevelvollisuuslain mukaan kutsunnoista poisjäämisestä rangaistaan sakolla.
Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen asevelvollisuuskomitea sai työnsä päätökseen tällä viikolla.

Komitean noin satasivuinen raportti--Lopullista julkaisupäivää ei ole päätetty, mutta todennäköisesti se on marraskuun lopulla.
Asevelvollisuuskomitea esittää, että naiset määrätään kutsuntoihin täsmälleen samoin ehdoin kuin miehet nykyään. Tämä tarkoittaa sitä, että kutsuntoihin ei pyydetä vaan käsketään.

Käytännössä naiset eivät voisi siis jäädä kutsunnoista rangaistuksetta pois. Nykyisen asevelvollisuuslain mukaan kutsunnoista luvatta pois jäänyt on tuomittava sakkoon.
”Meidän ajatuksena on, että koska kutsuntatilaisuus on velvoittava tällä hetkellä miesten kohdalla, niin se toteutetaan sitten samalla tavoin naisten kohdalla”, sanoo komitean varapuheenjohtaja Joonas Könttä.

Kutsuntojen perustehtävä on määrittää asevelvollisen sopivuus varusmiespalvelukseen ja päättää palvelusajankohta ja -paikka. Suomessa asevelvollisuus koskee kuitenkin vain miespuolisia kansalaisia.

Miksi kaikki naiset siis pakotetaan kutsuntoihin?
”Suomalainen järjestelmä nojaa maanpuolustustahtoon ja -henkeen”, sanoo Könttä.
Hänen mukaansa maanpuolustustahtoa vahvistaa se, että koko ikäluokka määrätään kutsuntoihin.
”Tietysti kysymys on myös oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Molemmat sukupolvet ovat sitten samalla tavalla osa kutsuntajärjestelmää.”

Könttä ei pelkää, että kutsuntatilaisuus itse asiassa vain korostaisi miesten ja naisten epätasa-arvoa, koska toiset joutuvat palvelukseen ja toiset eivät.
Hän sanoo, että nykyjärjestelmää ei kannata ryhtyä rikkomaan. Hän itse kuitenkin kannattaa samanlaista asevelvollisuutta sekä miehille että naisille.
”Olen sitä mieltä, että siihen tulisi mennä. Siihen on mentävä yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kannalta. Ymmärrän hyvin, ettei se hetkessä toteudu.”

Komitean demarijäsen Tuula Väätäinen sanoo, että muita kuulemisia oli riittävästi.
”En usko, että se olisi antanut erityisesti lisää.”
HS 29.10

Yliväpeli Orhonen käsittää nyt tämän vähän kaksiteräisenä miekkana.
Ottaisin jos päättämässä olisin naisia ainakin alkuun erittäin, kuten nyt ollut vapaaehtoisuus pohjalla, siihen jonkin verran lisää...mutta..mutta, naisasialiikkeet vaatineet tasa-arvoa, niin se silloin pitää kaikki ottaa lain alle, että koskee kaikkia kerralla. Se on vain saada kaikille tila kasarmeista, kun lähes puolella lisääntyy varusmiehet ja -naiset.
ps Yliväpeli Orhoselle ei ole koskaan henkilöitä, se olisi ihmisten ivaamista ja halveeraamista. Olemme sitä miksi luojamme meidät tehnyt ja sillä siisti ! jos kikkeli on, se on ! tai jos pimsa on, se on silloin se. Niitä mahdoton muuttaa. Naisten mukaantulo näin laajasti toisi monia ongelmia muitakin kuin tilat, kun rakenne on toinen se vaatii erityisjärjestelyjä. Kun valmistaudutaan sodan varalle se tuo erityis piirteitä moniin rakenteellisiin asioihin.

Taisi tulla niin pitkä että toinen asia pois.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Yliväpeli_Orhonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu