tarvetta hammaslääkäriin mutta ei rahaa

olen 19-vuotias ja olen aina ollut huono pitämään hampaistani huolta, vanhempien eron jälkeen (olin 10 vuotias silloin) hampaiden pesu jäi vähäiselle. Aamuisin en ehtinyt pesemään hampaat ja iltaisin joko unohdin tai muistin välillä. Kävin kyllä alaikäisenä aktiivisesti hammaslääkärissä ja vähän välillä reikiä, mutta ei sen vakavampaa.

Kun täytin 18, olen käynyt kolmesti hammaslääkärissä. Kahdesti tarkastuksessa ja kerran juurihoidossa.

Seuraava mitä kerron on todella oksettavaa, haukkukaa vapaasti, en ole tyhmä ja tiedän että on ällöttävää. Masennuksen takia arkiset asiat on todella haastavia, esim. Suihkussa käynti on haastavaa, siivoaminen tuntuu mahdottomalta, sängystä nouseminen on myös haastavaa ja valitettavasti hampaiden pesu voi venyä viikoilla.

Vuoden alussa kun kävin tarkastuksessa, mainitsin että minulla on sisäisiä halkeamia etuhampaissa ja sanottiin että ei niille tarvitse tehdä mitään. Nyt viime viikkoina huomannut että halkeamat tuntuu hampaan pinnalla. Haluaisin mennä niiden takia hammaslääkäriin ennen kuin hampaat halkeaa, mutta ei minulla ole ylimääräistä rahaa siihen. Kamppailen tällä hetkellä muutenkin että saanko tukia että saan maksettua vuokran ja elämisen.

Pitääkö minun nyt vain yrittää säästää pienistä rahoistani hammaslääkäriin vai onko olemassa mitään tukea mitä kelalta saisi tähän tilanteeseen?

5

2132

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kehotan soittamaan suoraan kelalle, jotta saat mahdollisimman oikean vastauksen. Joskus sai rahallista tukea vastaavaan mutta tämän vuoden protokollasta minulla ei ole tietoa.

    • Anonyymi

      Varaat vaan ajan julkisen puolen hammaslääkäriin niin pääset vähän halvemmalla. Jos olet täysin tuloton, Kelakin vaatii käytettäväksi julkisen puolen hammaslääkäriä että maksaa hoidon.

    • Anonyymi

      Mulle on soitettu nyt Kolme kertaa hammashoidon kartoituksesta Se ei kuulemma koskenut minua kysyisin miksi pirussa sitten soitatte minulle menkää sinne mistä ilmestyitte sitä sanotaan Helvetiksi ja mietitte uudestaan ennen kun soitatte Häiriöpuheluita.

      • Anonyymi

        Yritit siis väärään hoitopaikkaan, varaa aika hammaslääkärille.


    • Anonyymi

      Toimaria saa hampaitten hoitoon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe