Ilman maalaisliittoa Suomi olisi jäänyt syntymättä

Olisiko suomalaista hyvinvointivaltiota, jos maa ei olisi itsenäinen, jota talonpoikais armeija ajoi 1917-1918 >.

Tarja Halosen presidenttiyden pysyvimmäksi perinnöksi jää se, että Suomi ei liittynyt Natoon – silloin kuin se kivuttomasti olisi onnistunut.
Se on karu perintö. Jättäydyimme häikäilemättömän ja kansainvälisestä oikeudesta piittaamattoman Venäjän etupiiriin.

Eipä Halonen muutenkaan näytä arvostavan rivisotilaita tai suorittavaa porrasta. Hän ei ylipäällikkönä vaivautunut opettelemaan aliupseerien arvomerkkejä ja perusteli tätä kopeasti sillä, että seurustelee korkea-arvoisempien sotilaiden kanssa.

Natoonhan meidän pitäisi, joka tapauksessa liittyä.

Itse osallistuin Halosen vaalityöhön ja olin kutsuttunakin Helsingissä, jossain kiitos tilaisuudessa. Petyin kyllä häneen, kuten sosialidemokraatteihin.
Hänen ajattelunsa on erittäin sukupuolittunut, kuten aika yleisesti ns tasa-arvoa ajavilla naisilla tutkijoita ja toimittajia myöten.

Torppasi Suomelta tärkeän maanpuolustuksen elementin: jalkaväkimiinat.
Jalkaväkimiinoista luopuminen oli virhe. Miina-asiassa taas olisin toivonut Haloselta enemmän Trump-henkeä. Halosesta on jäänyt mieleen päällimmäisenä homojen ja lesbojen oikeuksien ajaminen, puolustuksellisien maamiinojen kieltäminen toisin kuin itärajan takana, sekä Putinin kravatin oikominen.
Halonen ei koskaan ymmärtänyt, että maamiinoilla ei hyökätä mihinkään, vaan puolustaudutaan.
– puolustuksellisempaa asetta on vaikea keksiä.

”Entinen puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela kutsuu Tarja Halosta maanpetturiksi!”
https://www.vauva.fi/keskustelu/219251/ketju/entinen_puolustusvoimain_komentaja_lauri_sutela_ku

Olisiko suomalaista hyvinvointivaltiota, jos maa ei olisi itsenäinen, ja saanut kehittyä? Onko se SDP:n ansiota? Entä olisiko hyvinvointivaltiota ilman vaurautta tuottavia yrityksiä ja yrittäjiä? -viittaan SDP 1918 punakapinaan, jolla halusi Suomen juuri itsenäistynyt, Stalinin opein liittää Venäjään. Jota Stalin oli neuvomassa SDP puoluekokouksessa marraskuussa 1917.

Riittää kun kuulija käyttää maalaisjärkeä, ja pilkun nysvääminen jää tarpeettomaksi, se ratkaisee ongelman.

21

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      IKL:läistä höpinää ja sodan ylistystä. Keskustalaiset kannattavat sotilaallista liittoutumattomuutta ja Paasikiven-Kekkosen linjaa. Sisällissotaan keskustalaisen kanta ei ole tuollainen sotahenkinen. Sisällissota oli tragedia ja se johtui pitkälti taloudellisesta ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Monet nyky-keskustan kannattajat polveutuvat aiemmin punaisia kannattaneista iso- tai isoisovanhemmista.

      • Anonyymi

        Höpö !
        Venäjään liitos oli SDP silloinen tavoite.
        Stalin kävi vielä marraskuussa 11917 SDP puoluekokouksessa yllyttämässä tovereita
        aseelliseen kapinaan, luvaten aseita Venäjältä, joita sitten tulikin junanvaunu lasteittain. joka aseellien punakapian sitten tulikin 27.1.1918.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö !
        Venäjään liitos oli SDP silloinen tavoite.
        Stalin kävi vielä marraskuussa 11917 SDP puoluekokouksessa yllyttämässä tovereita
        aseelliseen kapinaan, luvaten aseita Venäjältä, joita sitten tulikin junanvaunu lasteittain. joka aseellien punakapian sitten tulikin 27.1.1918.

        11917...marraskuussa 1917.


    • Anonyymi

      Kepuhan tunnetaan kyttäämisestä toisten lompakoihin ja lasten hyväksikäytöstä.

    • Anonyymi

      Harvinaisen rehellistä analyysia Halosesta, joka poliittisen uransa huipentumana ei kantanut huolen häivää turvallisuutemme tulevaisuudesta.

      • Anonyymi

        Tarja hoiti hommansa ihan hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarja hoiti hommansa ihan hyvin.

        Kyllä hoiti, kaikille niille joilla maailma päättyy näkö- ja kuuloetäisyydelle.


    • Anonyymi

      Maalaisliiton kovin "voimanponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä. Useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia.

      Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala

      Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina

      Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi niin mitä siitä olisi seurannut?

      Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982

      Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit

      Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko."

    • Anonyymi

      Keitäpä muita ne Laihian profeetan seuraajat ja vuoden 1918 lahtarit olivat, kuin maalaisliittolaisia ja siihen vielä rantaruottalaiset mukaan. Kelpasi Kosolan leikkiä suurta vaskistia ja tanssia Mussolinin patsaan ympärillä "kukkonsa kanssa". Etelä-Pohjanmaan rosvojoukkohan oli aseisteittua sakkia Suojeluskuntien kalustolla.

      Mussolinilla, on jo patsas Suomessa!

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/03/01/kun-kosolan-vikki-suomea-johti


      https://images.cdn.yle.fi/image/upload/f_auto,fl_progressive/q_80/w_1118,h_1118,c_crop,x_240,y_0/w_300/v1455200326/14-svyle-27248256bc96c54daca.jpg


      Sama lyhennettynä ylen sivuilta:

      https://tinyurl.com/3dz7ss54

    • Anonyymi

      omituista höpötystä, miinat poisti eduskunta, ei Halonen.

    • Eipä yhdessäkään nimimerkki Anonyymin linkeissä klo 21:09 ja klo 21:18 esitetty yhteyksiä Maalaisliiton ja Lapuan liikkeen välillä.

      • Anonyymi

        Sinähän heittäydyt tyhmemmäksi kuin oletkaan!!!


    • Anonyymi

      Entinen puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela kutsuu Tarja Halosta maanpetturiksi!


      " Olen kauhulla kuunnellut suunnitelmia, että meilläkin ollaan valmistautumassa henkilömiinoista luopumiseen. Se olisi anteeksiantamaton virhe. On esitetty rahamääriä, joilla miinat voitaisiin korvata. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt minulle kertomaan, mikä on se korvaava väline tai menetelmä. Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan.



      Meillä ei viime sodissa tullut siviilitappioita omista miinoitteistamme eikä menetelmämme tuntien tule vastakaan. Koko miinakysymystä tarkastellaan tunteenomaisesti näyttämällä kuvia afrikkalaisista jalkapuolista lapsista. Henkilömiinoista luopuminen vie tehon myös panssarimiinoitteistamme ja hävitteistämme. Näin me luovumme tehokkaimmasta ja halvimmasta aseestamme. Ne, jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi."



      Matti Lukkari: Lauri Sutela - Puolustusvoimain komentaja, s.285, ISBN 951-1-12955-4 2003 Otava.

      • Anonyymi

        Kun tyhmä kansa äänestää jonkun virkaansa, niin tämä voi tehdä vaikka millaisia rikoksia maataan vastaan eikä kukaan mitään voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tyhmä kansa äänestää jonkun virkaansa, niin tämä voi tehdä vaikka millaisia rikoksia maataan vastaan eikä kukaan mitään voi.

        Tuolloinhan kävi niin, että äänestäjille presidentiltä vaadittava ylin pätevyyskriteeri oli naissukupuoli. Jopa kokoomusnaisista keski-ikäisiä ja sitä nuorempia liittyi vasemmisto pasifistiseen rintamaan. Se oli hämärää aikaa maallemme, jossa otettiin etäisyyttä läntiseen sivilisaatioon. Sen, jonka puolesta jouduimme uhrimme antamaan ja maatamme luovuttamaan.


    • Anonyymi

      Maalaisliiton kovin "voimanponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä. Useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia.

      Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala

      Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina

      Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi niin mitä siitä olisi seurannut?

      Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982

      Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit

      Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko."

      • Anonyymi

        He olivat fasisteja, eivät maalaisliittolaisia. IKL toimi yhteistyössä kokoomuksen, ei maalaisliiton kanssa. Maalaisliitossa aiemmin toimineita on tietysti siirtynyt kuka minnekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He olivat fasisteja, eivät maalaisliittolaisia. IKL toimi yhteistyössä kokoomuksen, ei maalaisliiton kanssa. Maalaisliitossa aiemmin toimineita on tietysti siirtynyt kuka minnekin.

        Onpas kumma ettei Etelä-Pohjanmaalla ollutkaan maalaisliittolaisia IIKOLLEJA 🤣


    • Anonyymi

      Sulla kommunistin käsitys. Teitä enää harvassa.

      • Anonyymi

        Enemmän on maalaisliittolaisia vaskisteja EP:lla 😅

        Ne oli kovimpia neukkujen nuolijoita, sillä aina piti mennä lujaa eli kiihko kuin kiihko ja sitten täysillä vaikka kieli ruskeana!


    • Anonyymi

      Täti-tarjahan oli aktiivisesti DDR:ää tunnistelemassa se kertoo jo ihan riittävästi ja tuhosi merkittävän osan Suomen puolustuksesta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe