Vasemistopuolueiden verovimma ei kasvata kansan kunnioitusta verotukseen, päinvastoin. On tutkittu tosiasia, että verotuksen lisääntyessä ja ylittäessä tietyn raja-arvon verokertymä alkaa alenemaan. Ilmiötä kuvaa on Lafferin käyrä.
Liian korkean verotuksen tuoma verojen välttäminen on koko kansan huvia. Se näkyy myös vasemmistolaisten käyttäytymisenä. Kuutamourakat ja verottomien tuotteiden raijaaminen tax-freestä ovat sitä. Nuuskatornien laiton kauppa ja verottajan kusetus tekaistuilla kuiteilla on sitä.
On tutkittua tietoa, että korkea verotus lisää tuloeroja Suomessa. Sen takia vasemmistopuolueet ruokkivat ihmisten eriarvoistumista ajaessaan verojen nostamista. Bruttopalkat ovat huuhaata, jos palkankorotuksesta viedään 50% valtion kassaan. Veronkorotuspuheet eivät ole kansan etu. Ne ovat ymmärtämättömien naivia puhetta.
Li Andersson on väärässä väittäessään, että verojen alennus olisi vain Kokoomuksen juttu. Se on kaikkien juttu. Kukaan ei halua maksaa liikaa veroja.
Kansantalouden voitto olisi se, että palkkoja laskettaisiin ja samalla tuloveroja laskettaisiin vastaavasti siten, että käteen jäävä netto ei pienene. Se olisi kansantalouden voitto. Se olisi yksilön voitto, koska ostovoima kasvaisi palvelujen ja tavaroiden halventuessa. Samalla rahalla saisi enemmän. Se olisi voitto työttömille, jotka pääsisivät töihin, kun yritysten kilpailukyky paranisi ja työpaikkoja olisi tarjolla enemmän. Korkea työllisyys toisi enemmän verotuloja valtion kassaan, eikä tarvitsisi leikata ja ottaa lisää lainaa. Velaksi eläminen ei ole kestävää kehitystä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lafferin_käyrä

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tarkoititko tätä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lafferin_käyrä
Hae sanalla Lafferin käyrä ja laki.
Hei ei kannata alentaa verotusta, se lisää vain suurituloisten maksamia veroja!
https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/kak22001/kak22001eckstein.pdf
Vasemmiston Veronika Honkasalo myöntää ... - Partisaanihttps://www.partisaani.com › news
Översätt den här sidan
4 sep. 2021 — Vihervasemmistolaiset aikuiset ovat viime vuosina puhuneet toistuvasti julkisuudessa lastensa mielenterveyshäiriöistä liittyen milloin
Hallitus aiheuttaa nuortenpahoinvoinnin.
Hänestä tehtävä lasu ilmoitus
Kyllä kaikki on niinkuin me vasemmistossa uskomme, että verot ylös ja proletariaatin diktatuuri valtaan.
Ajatelkaapa+sitä,+että+Nalle+Wahlroos+oli+ennen+vasemmistoradikaali.+Opiskelujen+edetessä+hän+huomasi,+että+kommunismi+ei+korjaakaan+asioita,+niin+kuin+hän+luuli.+Aina+sitä+iän+ja+opiskelun+myötä+ihminen+viisastuu.+Kansan+Uutisten+kuplassa+ei+synny+uutta+viisautta.+Samaa+hokemaa,+joka+on+erääntynyt+reaalimaailmasta.+Samanmieliset+kirjoittelevat+toisillee+ja+ovat+tyytyväisiä.+Vasemmistoliiton+kannatus+on+8%,+SDP+17%,+ne+yhteensä+25%.+Pelastakaa+heidät.+Onneksi+suuri+enemmistö,+eli+75%+ajattelee+toisin.+
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/56a5f8d0-fc7f-4d26-93b7-5c51de2729a0?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR1mPXFgQrPy2Lbax7y4oBdQm7HIrqlfhLgNULMR-8szh2ykrKkzQzZBcRE#Echobox=1635600427
ONNEKSI.